Helvi Leiviskä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Helvi Leiviskä.

Helvi Lemmikki Leiviskä (25. toukokuuta 1902 Helsinki12. elokuuta 1982 Helsinki) oli suomalainen säveltäjä.[1]

Elämä ja taiteilijanura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leiviskä syntyi Helsingissä pappisperheeseen. Hän opiskeli Helsingin konservatoriossa pianonsoittoa Ilmari Hannikaisen johtamana ja säveltämistä Erkki Melartinin johtamana 25-vuotiaaksi asti.[1]

Leiviskä oli ensimmäinen merkittävä suomalainen naissäveltäjä. Hän sai osakseen sukupuolensa vuoksi ennakkoluuloja, mutta hän kohtasi ne pelottomasti. Hänen arvostustaan lisäsi se, ettei hän kirjoittanut vain miniatyyrejä vaan myös suurimuotoisia kappaleita. Leiviskä opiskeli Helsingin lisäksi Wienissä Arthur Willnerin oppilaana. Wienistä palattuaan hän jatkoi vielä yksityisesti Leevi Madetojan ja Leo Funtekin opissa.

Päivätyönsä Leiviskä teki Sibelius-Akatemian kirjaston- ja nuotistonhoitajana 1933–1968. Hän toimi myös Ilta-Sanomien musiikkiarvostelijana vuosina 1957–1961 sekä pianonsoiton opettajana. Leiviskä oli teosofi.

Helvi Leiviskän veli oli jatkosodan loppuvaiheissa kaatunut lupaava säveltäjä Aulis Leiviskä (1918–1944), joka toimi opiskeluaikanaan Sibelius-Akatemian oppilaskunnan puheenjohtajana. Aulis Leiviskän vähäiseksi jääneeseen tuotantoon kuuluu lauluja ja pienimuotoisia soitinsävellyksiä.[2]

Tyyli ja teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helvi Leiviskä oli tyyliltään myöhäisromantikko. Eräät hänen sävellyksensä, esimerkiksi pianoteokset Suite antique ja sonatiini F-duuri lähenevät uusklassismia. Leiviskä oli kiinnostunut kontrapunktista ja käytti sitä sävellystensä rakenteiden pohjana. Myöhemmin hänen tyylinsä muuttui kromaattisemmaksi, jopa vapaatonaaliseksi.

Helvi Leiviskän tuotannon painopiste on orkesterimusiikissa, ja hän sävelsi mm. kolme sinfoniaa (1947, 1954 ja 1971), Sinfonia breviksen (1962, uusittu 1972) sekä pianokonserton (1935). Leiviskän kamarimusiikkituotannosta mainittakoon viulusonaatti g-molli (1945) sekä pianokvartetto (1926, uusittu 1935). Hänen opusluettelossaan on 34 teosta.[1][3]

Helvi Leiviskä piti kolme sävellyskonserttia vuosina 1935, 1945 ja 1948. Niistä ensimmäisessä kuultiin Kolmoisfuuga orkesterille sekä pianokonsertto, jossa solistina oli Ernst Linko. Ilta-Sanomien kriitikko Särrä (Sulho Ranta) kirjoitti seuraavasti:

"Helvi Leiviskä yllätti sävellyskonsertissaan varmasti monet kuulijat pianokonsertollaan, laajan sinfonian mittaisella sävellyksellä, jossa feminiinisestä hentomielisyydestä tai jostakin naissäveltäjään niin helposti yhdistettävästä miniatyyrimäisyydestäkään ei ollut tietoakaan. Päinvastoin: teos oli ihan miehen puhetta alusta loppuun, jopa niin, että esim. ensi osan monumentaaliseen, vain yhtä kaarta ajattelevaan suunnitteluun melkein olisi toivonut jonkin keveämmän kontrastin kuin lepokohdaksi. Linko sanoi konsertin loputtua, että tämän teoksen voi aivan hyvin viedä mihin vain rajojen taa. Niin pitääkin. Leikkiä hieman puhuakseni, voisi silloin vain säveltäjän nimeksi merkitä H. Leiviskä, antaisi sitten vain arvostelijain kuvitella, millainen nuorukainen tätä teosta on ollut kirjoittamassa."[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Toivo Haapanen ym. (toim.): Musiikin tietokirja (2. painos), s. 278 ja täydennysliite s. 35. Helsinki: Otava, 1957.
  • Keijo Virtamo: Otavan musiikkitieto (2. painos), s. 226. Helsinki: Otava, 1997.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helvi Leiviskä: Violin Sonata - Piano Quartet - Symphony No 3. Finlandia Classics FINCLA-1 (2012).

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tarasti, Eila: Teosofiset merkit Helvi Leiviskän kirjoituksissa. Synteesi, 2012, 31. vsk, nro 2, s. 13–20. ISSN 0359-5242.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kolbe, Laura (päätoim.): Suomen kulttuurihistoria: 5. Viisisataa pienoiselämäkertaa, s. 163. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-1846-0.
  2. Haapanen (toim.), 1957, s. 278.
  3. a b Erkki Salmenhaara (toim.): Suomalaisia säveltäjiä, s. 242–244. Helsinki: Otava, 1994.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]