Einar Englund

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Englund vuonna 1957.

Sven Einar Englund (17. kesäkuuta 1916 Ljugarna, Ruotsi27. kesäkuuta 1999 Visby, Ruotsi) oli suomalainen säveltäjä ja pianisti. Hänen musiikkinsa edustaa uusklassismia.[1]

Einar Englund syntyi Gotlannissa ruotsalaisen äidin ja suomalaisen isän pojaksi. Pian hänen synnyttyään perhe muutti Suomeen, aluksi Ouluun ja sitten Helsinkiin.[2] Englund opiskeli pianonsoittoa Helsingin musiikkiopistossa Ernst Lingon ja Martti Paavolan johdolla, soitinnusta Leo Funtekin ja sävellystä Selim Palmgrenin ja Bengt Carlsonin johdolla. Hän opiskeli myös Yhdysvalloissa opettajanaan säveltäjä Aaron Copland. Säveltäjänä Englund sai vaikutteita lähinnä Igor Stravinskylta, Béla Bartókilta ja Dmitri Šostakovitšilta. Englund toimi Sibelius-Akatemian lehtorina vuosina 1957–1981. Hän sai professorin arvonimen vuonna 1976.[3]

Vaikka Englundia pidetään ensi sijassa orkesterisäveltäjänä, hänen läpimurtoteoksensa oli vuonna 1941 valmistunut pianokvintetto. Englundista tuli suosittu 1940-luvulla muun muassa ensimmäisen sinfoniansa eli Sotasinfonian (1946) ansiosta. Toisen sinfoniansa, joka tunnetaan lisänimellä Mustarastas, Englund sävelsi vuonna 1947. Hänen orkesterialkusoittonsa Epinikia saavutti Suomen suurkisojen 1. palkinnon vuonna 1947 sekä Lontoon olympialaisten sävellyskilpailun kunniamaininnan.[4]

Englundin teoksille tyypillisiä tunnuspiirteitä ovat muun muassa tanssillinen rytmiikka ja suhteellisen kirpeät harmoniat, jotka auttoivat Suomen musiikkielämää irti 1940-luvulla vallinneista kansallisromanttisista tendensseistä.

Englund vaikeni sinfonikkona koko 1960-luvun vastalauseeksi ajalle tyypillisille yltiömodernistisina ja tekotaiteellisina pitämilleen ”lastenkamarikonserteille”, mutta sävelsi runsaasti kamarimusiikkia. Lisäksi hän toimi tällä ajanjaksolla vuosina 1957–1976 muun muassa Hufvudstadsbladetin musiikkikriitikkona.

Sinfonikoksi Englund palasi vuonna 1971 valmistuneella kolmannella sinfoniallaan. Vuonna 1986 valmistunut kuudes sinfonia on sävelletty kuorolle ja orkesterille Pentti Saarikosken suomentamiin Herakleitoksen aforismiteksteihin. Englund sävelsi kaiken kaikkiaan seitsemän sinfoniaa, joista viimeinen valmistui 1988.

Myöhempiin teoksiin kuuluu myös esimerkiksi konsertto 12 sellolle vuodelta 1981. Näiden teosten lisäksi Englund sävelsi muun muassa kaksi pianokonserttoa sekä sello-, viulu-, huilu- ja klarinettikonsertot.[5]

Erik Blombergin elokuvassa Valkoinen peura (1952) on Einar Englundin säveltämä musiikki. Englund palkittiin työstään Jussi-patsaalla vuonna 1953, ja elokuva palkittiin samana vuonna myös Cannesin elokuvajuhlilla. Hän sai 1961 Pro Finlandia -mitalin[6]. Vuonna 2002 Englundin levytys Kiinan muuri voitti ensimmäisen palkinnon Cannes Classical Awards -festivaaleilla.

Englund osallistui talvi- ja jatkosotaan. Traumaattiset sotakokemukset ovat vaikuttaneet hänen sävellystyyliinsä.[7][8]

Englundin ensimmäinen puoliso (1941–1956) oli musiikinopettaja Meri Mirjam o.s. Gyllenbögel. Vuodesta 1958 Englund oli naimisissa laulaja Maynie Sirénin kanssa. Sorella Englund ja Irina Milan ovat hänen tyttäriään ensimmäisestä avioliitosta. Einar Englundin veljiä olivat Kaj ja Dag Englund.[9]

Keskeiset teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orkesteriteokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sinfonia nro 1 Sotasinfonia (1946)
  • Sinfonia nro 2 Mustarastassinfonia (1947)
  • Sinfonia nro 3 (1969–1971)
  • Sinfonia nro 4 Nostalginen jousille ja lyömäsoittimille (1976)
  • Sinfonia nro 5 Sinfonia fennica (1977)
  • Sinfonia nro 6 Aforismeja kuorolle ja orkesterille (Herakleitoksen tekstiin, 1986)
  • Sinfonia nro 7 (1988)
  • Epinikia (1948)
  • Kiinan muuri (orkesterisarja musiikista Max Frischin näytelmään) (1949)
  • Neljä tanssi-impressiota (1954)
  • Valkoinen peura (orkesterisarja musiikista Erik Blombergin elokuvaan) (1954)
  • Odysseus, baletti (1959)
  • Serenadi jousille (1983)
  • Odéion (1987)
  • Ciacona (1990)

Konsertot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sellokonsertto (1954)
  • Pianokonsertto nro 1 (1955)
  • Pianokonsertto nro 2 (1974)
  • Viulukonsertto (1981)
  • Huilukonsertto (1985)
  • Klarinettikonsertto (1991)

Kamarimusiikkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pianokvintetto (1941)
  • Introduzione e capriccio viululle ja pianolle (1970)
  • Divertimento Upsaliensis kamariyhtyeelle (1978)
  • Viulusonaatti (1979)
  • De profundis vaskille (1980)
  • Konsertto 12 sellolle (1980-81)
  • Sellosonaatti (1982)
  • Pianotrio (1982)
  • Pavane viululle ja pianolle (1983)
  • Jousikvartetto (1985)
  • Sarja soolosellolle (1986)
  • Puhallinkvintetto (1989)

Pianomusiikkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Introduzione e toccata (1950)
  • Sonatiini nro 1 (1966)
  • Sonaatti (1978)
  • Pavane e toccata (1983)
  • Sonatiini nro 2 Pariisilainen (1984)
  • Passacaglia uruille (1971)

Kuoromusiikkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chaconne (1969)
  • Hymnus Sepulclaris (1975)
  • Valvokaa (1980)
  • Merkkituli (1983)
  • Kanteletar-sarja (1984)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Salmenhaara, Erkki (toim.): Suomalaisia säveltäjiä. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava 1994. ISBN 951-1-12641-5
  • Englund, Niklas.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jan Lehtola: Einar Englund. 2011. Urkuprojekti, Metropolia-ammattikorkeakoulu. Viitattu 2.7.2013.
  2. Korhonen, Kimmo: Englund, Einar (1916 - 1999) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.2.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 10.12.2014.
  3. Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto (2. painos), s. 94. Helsinki: Otava, 1997.
  4. Suomalaisia säveltäjiä, s. 67.
  5. Suomalaisia säveltäjiä, s. 71.
  6. Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saajat 1945-2016
  7. Einar Englund – sinfonikko ja musiikin hanttimies
  8. Hetkiä III: Sodan kaikuja
  9. Dag and Kaj Englund. Modern European Architecture Museum Net. Viitattu 27.10.2013

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Englund, Einar: I skuggan av Sibelius: Fragment ur en tonsättarens liv. Söderström 1996.
  • Englund, Einar: Sibeliuksen varjossa: Katkelmia säveltäjän elämästä. Suomentanut Riitta Kauko. Helsinki: Otava 1997. ISBN 951-1-14598-3
  • Heininen, Paavo: Einar Englund. — Musiikki 4/1976.
  • Heiniö, Mikko: Einar Englund — Modernist and Traditionalist. — Finnish Music Quarterly 3/1986.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]