Erkki Melartin

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Erkki Melartin vuonna 1936.

Erik ”Erkki” Gustaf Oskarsson Melartin (7. helmikuuta 1875 Käkisalmi14. helmikuuta 1937 Helsinki) oli yksi keskeisimmistä suomalaisista taidemusiikin säveltäjistä.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Melartin opiskeli Helsingin musiikkiopistossa Martin Wegeliuksen johdolla 18921899 ja jatkoi opintojaan Wienissä Robert Fuchsin johdolla. Sydänviasta ja keuhkotaudista huolimatta Melartin loi lähes kaikki musiikinlajit kattavan sävellystuotannon. Merkittäviä teoksia ovat muun muassa kuusi sinfoniaa, Jalmari Finnen librettoon sävelletty ooppera Aino, ensimmäinen suomalainen baletti Sininen helmi, viulukonsertto, Marjatta sopraanolle ja orkesterille, neljä jousikvartettoa, jousitrio sekä pianoteokset Surullinen puutarha ja Fantasia apocaliptica. Melartin sävelsi myös joitakin iskelmiä oopperalaulaja Ture Aralle nimimerkillä Eero Mela. Melartinin esitetyin sävellys on epäilemättä juhlamarssi musiikista näytelmään Prinsessa Ruusunen, joka on Suomen suosituin häämarssi.

Säveltäjänä Melartinia pidettiin pitkään eklektisenä ja akateemisena miniatyyrimuotojen taitajana, mutta käsitystä on jouduttu tarkistamaan muun muassa sinfonioiden, jousikvartettojen ja Aino-oopperan tultua uudelleen huomion kohteeksi. Melartinin musiikilliset juuret ovat Anton Brucknerin ja Pjotr Tšaikovskin edustamassa myöhäisromantiikassa, mutta niihin yhdistyy usein kansanmusiikillisia, impressionistisia ja 1920- ja 1930-luvuilla entistä useammin myös ekspressionistisia aineksia. Tyylillisesti Melartin oli lähes vapaa Sibeliuksen vaikutuksesta. Sinfonioissaan hän osoittaa pikemminkin yhtymäkohtia Gustav Mahlerin musiikkiin.

Säveltäjänuran lisäksi Melartin teki merkittävän uran pedagogina. Vuonna 1909 Melartin perusti Viipuriin orkesterikoulun, jonka johtajana ja opettajana hän toimi vuoteen 1911 asti, jolloin hänet valittiin Helsingin Musiikkiopiston (myöhemmin Sibelius-Akatemia) johtajaksi. Melartinin aikana musiikkiopiston toiminta kasvoi ja monipuolistui. Hänen johdollaan musiikkiopisto organisoitiin konservatorioksi 1924, oman talon eduskunnan naapurina se sai 1931. Melartin erosi konservatorion johtajan paikalta 1936 terveydellisistä syistä.

Sävellyksenopettajana Melartin oli tunnettu avarakatseisuudestaan, joskus jopa suoranaisesta kiltteydestään. Hänen oppilaisiinsa kuuluivat muiden muassa Aarre Merikanto, Yrjö Kilpinen, Väinö Raitio, Ilmari Hannikainen, Uuno Klami, Sulho Ranta ja Helvi Leiviskä.

Säveltämisen ohella Melartinia kiinnostivat myös valokuvaus, eksoottiset kasvit sekä filatelia. Hän oli myös taidemaalari, jolla oli kaksi julkista näyttelyä.

Melartinin maailmankatsomus oli teosofinen. 1. tammikuuta 1921 hän liittyi Ruusu-Ristiin ja julkaisi vuonna 1928 aforismikokoelman Minä uskon (op. 150). Aino-oopperastaan Melartin sanoi, ettei se ole ooppera vaan "kalevalainen mysteerio".

Säveltäjän mukaan nimetty Erkki Melartinin tie sijaitsee Helsingin Pukinmäessä, lähellä Maasalonpolkua.

Sävellykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittäviä teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aino, ooppera (libretto Jalmari Finne) op. 50 (19071908)
  • Sininen helmi, baletti op. 160 (19291930)
  • Prinsessa Ruusunen, baletti, op. 22 (1904)[2]
  • Sinfonia I c-molli op. 30 nro 1 (19011902)
  • Sinfonia II e-molli op. 30 nro 2 (1904)
  • Sinfonia III F-duuri op. 40 (1906–1908)[3]
  • Sinfonia IV E-duuri orkesterille ja naistertsetille op. 80 (19121913)[4]
  • Sinfonia V a-molli op. 90 (19141915)[5]
  • Sinfonia VI op. 100 (19181924)
  • Marjatta, legenda sopraanolle ja orkesterille op. 79 (1914)
  • Laulusarja V. A. Koskenniemen runoihin op. 45–47 (1907–1920)
  • Viulukonsertto op. 69 (19101913)
  • Siikajoki, sinfoninen runo orkesterille op. 28 (1903)
  • Traumgesicht, sinfoninen runo orkesterille op. 70 (1910)[6]
  • Patria orkesterille op. 72 (1911)
  • Jousikvartetto I e-molli op. 36 nro 1 (1896)
  • Jousikvartetto II g-molli op. 36 nro 2 (18981900)
  • Jousikvartetto III Es-duuri op. 36 nro 3 (1902)
  • Jousikvartetto IV F-duuri op. 60 (1908–1910)
  • Jousitrio op. 133 (1927)
  • Der traurige Garten, pianolle, op. 52 (1908)
  • 24 preludia pianolle op. 85 (1916–1920)
  • Noli me tangere pianolle op. 87 (1898–1900)
  • Fantasia apocaliptica (Sonata I per il pianoforte) op. 111 (1920–1922)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Calamnius-sukuseura ry Viitattu 18.12.2010.
  2. Prinsessa Ruusunen, op. 22.
  3. Sinfonia III F-duuri. Melartin-seura.
  4. Sinfonia IV E-duuri. Melartin-seura.
  5. Sinfonia V a-molli. Melartin-seura.
  6. Traumgesicht. Melartin-Seura.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Poroila, Heikki: Erkki Melartinin sävellykset. Osa I Valmistuneet sävellykset. Helsinki. Suomen musiikkikirjastoyhdistys. 2000.
  • Ranta-Meyer, Tuire: Nulla dies sine linea: Avauksia Erkki Melartinin vaikutteisiin, verkostoihin ja vastaanottoon henkilö- ja reseptiohistoriallisena tutkimuksena. Jyväskylä. Jyväskylän yliopisto, 2008.
  • Ranta-Meyer, Tuire: Nähdä hyvää kaikissa: Erkki Melartin opettaja ja musiikkielämän kehittäjänä. Helsinki. Suomen musiikkikirjastoyhdistys. 2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: