Luettelo Erkki Melartinin sävellyksistä
Tämä on luettelo Erkki Melartinin sävellyksistä.
Sävellykset on järjestetty systemaattisesti ja kunkin ryhmän sisällä ensin opusnumeroidut teokset ja niiden perässä opusnumerottomat teokset EM-numeronsa mukaisessa järjestyksessä. Yhdelle äänelle sävelletyistä lauluista osa on yksinlauluissa, kuorolauluiksi tulkitut (unisonokuoro) kuorolauluissa. Opunumeroidut ovat julkaistuja, ellei toisin ole mainittu. Opusnumerottomat teokset ovat puolestaan julkaisemattomia, jollei toisin ole mainittu. Luettelo perustuu teokseen Heikki Poroila: Erkki Melartinin teosluettelo (Joulukuu 2016, tarkistettu laitos verkossa 2020).
Näyttämöteokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Prinsessa Ruusunen, op. 22 (Zachris Topelius, käännös Aatto Suppanen, 1904) - Prinsessan Törnrosa - Prinzessin Dornröschen - Musiikkia viisinäytöksiseen satunäytelmään solisteille, kuorolle ja orkesterille - Vain sovituksina julkaistut osat on mainittu. - Musiikista tunnetaan kaksi julkaisematonta orkesterisarjaa, joista ensimmäisessä on viisi osaa, toisessa kuusi.
- 1. Alkusoitto - Förspel - Vorspiel (sovitus pianolle julkaistu)
- 2. Paimentanssi - Herdedans - Hirtentanz (sovitus pianolle julkaistu)
- 12. Merimiesten laulu - Sjömanvisa - Der Seemann singt (sovitus lauluäänelle ja pianolle jul-kaistu)
- 13. Puutarhurin laulu - Trädgårdsmästarens visa - Der Gärtner singt (sovitus pianolle julkaistu)
- 14. Kalastajien laulu - Der Fischer singt - Fiskarens sång (sovitus pianolle julkaistu)
- 15. Tonttutanssi - Tomtedans - Gnomentanz (sovitus pianolle julkaistu)
- 16. Menuetto - Menuet - Menuett (sovitus pianolle julkaistu)
- 17. Perhosvalssi - Perhoisvalssi - Fjärilsvals - Schmetterlingswalzer - Butterfly waltz (sovitus pianolle julkaistu)
- 18. Kuutamobaletti - Månskensbalett - Mondschein Ballet (sovitus pianolle julkaistu)
- 19. Valssi - Vals - Valse (sovitus pianolle julkaistu)
- 21. Kehruulaulu - Spinnvisa - Spinnerlied (sovitus pianolle julkaistu)
- 22. Doriinan laulu - Dorinas sång - Dorine singt (sovitus pianolle julkaistu)
- 30. Juhlamarssi - Festmarsch - Festival March - Häämarssi (sovitus pianolle julkaistu, samoin sovitukset salonkiorkesterille, puhallinorkesterille ja uruille; pianosovitus (Väinö Hannikainen) on julkaistu myös lauluversiona nimellä Ruususen unta, teksti Turkka Mali)
- Hiiden miekka, op. 39 - Näytelmämusiikkia sooloäänille, kuorolle ja orkesterille (Eino Leino, 6.12.1906) - Vain muutama osa kaikkiaan 24-osaisesta kokonaisuudesta on julkaistu sovituksina.
- 2. Äidin surut - julkaistu sovituksena lauluäänelle ja pianolle
- 4. Keijukaisten laulu - julkaistu sovituksena lauluäänelle ja pianolle
- 7. Sydänkesätärten laulu - julkaistu sovituksena lauluäänelle ja pianolle
- 17. Cortège - Kulkue - julkaistu sovituksena pianolle
- 18. Hovineitien menuetti - Hofdamernas menuett - julkaistu sovituksena pianolle
- 19. Balettikohtaus - Balletscén - julkaistu sovituksena pianolle
- 20. Trubaduurin laulu - julkaistu sovituksena lauluäänelle ja pianolle
- 22. Kultahelkän laulu - julkaistu sovituksena lauluäänelle ja pianolle
- Salome, op. 41 - Näytelmämusiikkia kuorolle ja orkesterille (Oscar Wilde, suomennos Jussi Snellman, 1905, pääosin julkaisematon)
- 3. Salomes dans - Salomen tanssi - Salome tantzt - julkaistu pianosovituksena 1906
- Aino, op. 50 (libretto Jalmari Finne, 1907-1908) - Kalevala-mysterio kahdessa näytöksessä epilogineen solisteille, orkesterille ja kanteleelle - Ooppera
- Ainon aaria koivulle - Ainos aria till björken (Joel Rundt) - Ainos Arie an die Birke (Friedrich Ege)
- Ikuinen taistelu, op. 63 - Näytelmämusiikkia (mysteerio) solisteille, lausujalle, kuorolla ja orkesterille – 35 osaa (Johannes Linnankoski, 1905-1910, julkaisematon)
- Totuuden helmi, op. 88 (Zachris Topelius, 1915, suomennokset Ester Ståhlberg (prologi), Tyko Hagman, Valter Juva ja Viljo Tarkiainen) - Satunäytelmämusiikkia solisteille, kuorolle ja kamariorkesterille - Julkaistu sovituksina lauluäänelle ja pianolle tai pelkälle pianolle
- 1. Proloogi (Sadunkertojan luona) - Prolog: Hos sagoberätterskan
- 2. Karhutanssi - Björndansen
- 3. Torimuija - Torgmadammen
- 4. Suojelusenkelin ääni - Skyddsängelns röst
- 5. Laulu totuuden helmestä - Sången om sanningens pärla
- 6. Entr’act” Leikkiviä lapsia - Lekande barn
- 7. Leikkilaulu - Lekvisa
- 8. Piti piti - Libi libi
- 9. Myllylaulu - Kvarnvisan
- 10. Kehtolaulu (Nuku, nuku villahapsi) - Vaggvisa (Sof mitt lilla yllegarn)
- 11. Vuorolaulu - Vexelsång
- 12. Markkinalaulu - Marknadsvisa
- 13. Marche miniature
- 14. Polska
- 15. Loppulaulu (Laps kerran suuteli pienoinen) - Slutsång (En dag så rodde ett litet barn)
- Tähtisilmä, op. 124 (Arvid Lydecken, 1924, pääosin julkaisematon) - Stjärnöga - Musiikkia kolmenäytöksiseen satunäytelmään solisteille, kuorolle ja orkesterille
- Laulan laulun linnullein - näytelmämusiikin osasta nro 25 tehty sovitus lauluäänelle ja pianolle, julkaistu eripainoksena
- Sininen helmi, op. 160 (Erkki Melartin ja Kaarlo Eronen, 1928-1930) - Den blå pärlan - Kolminäytöksinen baletti lauluäänille ja orkesterille - Pääosin julkaisematon. - Kokonaisuudesta tunnetaan orkesterisarjoja, joiden koostumus on osin selvittämättä.
- I näytös: Alkusoitto (Prélude – Ensimmäisen näytöksen alkusoitto) 1. Barcarola (Barcarole – Duetto – Venelaulu), 2. Entrée avec pantomime, 3. Gaillarde, 4. Gavotte, 5. Scène mimique, 6. Menuette pastorale, 7. Danse grotesque, 8. Scène – Tempête, 9. Entrée de la princesse (Prinsessan kuutamotanssi), 10. Finale
- II näytös: 11. Danse des Nénufares (Lumpeenkukkien tanssi), 12. Les chevaux de mer (Merihevoset – Danse des coralles – Meritähdet), 13. Danse des poissons d’or (Kultakalat – Poisson d’or), 14. Variation (Pas de deux – Perle et genie de l’eau), 15. Variation (Genie de l’eau), 16. Pas de deux (Variation II), 17. Coda, 18a. Entrée (Entrée de la prince et princesse – Prinsessa ja prinssi tulevat), 18b. Scène mimïque, 18c. Hämähäkki (Vesihämähäkki), 19. Festivale (Entrée de Mgo – Vesihirviö saapuu seurueineen), 20. Poissons a voile (Harsokalat), 21. Danse des Crabes, 22. Danse des Coralles (Les coralles – Pizzicato), 23a. Les oceans (Les meres – Meret), 23b. Le Nord (Blanc – La mer glaciale – Pohjoinen Valkea), 23c. Le Sud (Noir – La mer noir – Etelä – Musta), 23d. Le Est (Jaune – Itäinen – Keltainen), 23e. Le Ouest (Verte + Rouge – La Mediteranée – Vihreä ja punainen), 23f. Sortie, 24. Variation de Princesse, 25a. Danse grotesque de Mgo (Scène – Vesihirviö), 25b. Valse brillante (Le prince – Variation), 26. Finale
- III näytös: 27. Scène (Prélude), 28. Cortège, 29. Danse hollandaise (Divertimento – Hollantilaiset puukengät), 30. Tarantella napolitana, 31. España (Al pasar por la calle de la esperanza), 32. Krakowiak, 33. Gigue, 34. Danse finnoise, 35. Danse des Corsaires (Danse des pirates – Merirosvotanssi – Miekkatanssi), 36. Pas de deux (Prinsessa ja prinssi), 37. Variation I, 38. Variation II, 39 Coda – Ecossaise, 40. Finale
- 1. Barcarolle - Venelaulu - Julkaistu sovituksena kahdelle lauluäänelle ja pianolle 1952 - Barcarole (Joel Rundt)
- Pan, op. 161 (1929-1930, julkaisematon, keskeneräinen) - Elokuvamusiikkia lauluäänelle ja or-kesterille (pianolle). Valmistuneet osat: Alkusoitto – Kokko – Trio zu Tanz – Oi armas, armas – Panmelodram – Grosse Gesellschaft – Evas Trauerzug.
- Pohjolan häät, op. 179 (J. H. Erkko, 1902, julkaisematon) - Musiikkia runonäytelmään solisteille, kuorolle, jousikvartetille, harpulle, kanteleelle ja puhallinsoittimille
- Ensimmäinen näytös. 1. Kevät on tulossa, tyttö (melodraama) – 2. Sampo – 3. Ihminen, oman povesi Hallatar hävitä ensin (Hallattaret – melodraama) – 4. Pellervon laulu (Maa uneksi talven alla – Kevätlaulu) – 5. Näettekö päivän pilkotusta? (melodraama) – 6. Tuolla Pohjolan perillä (”suurempi Sampo-melodraama”) – 7. Tanssisävel – 8. Suuret on keväimen ihmetyöt – 9. Tanssisävel – 10. Suur’ on Kauko ja ylevä (loppumelodraama)
- Toinen näytös. 11. Tanssisävel – 12. Pellervon laulu (Neito nousi Pohjolasta) – 13. Pellervo parvineen laulaa (Suurvaltaa susi ylisti) – 14. Impien parvi (Morsian, suruja soita) – 15. Vanhojen parvi (Mikä on outoa, etäistä) – 16. Poikien parvi (Sinäkin silkkiperho hyörit) – 17. Louhen manaus (Tule Sampo, kun sun kutsun) (melodraama)
- Kolmas näytös. 18. Väinön tervehdys (Terve suur Kalevalamme) (melodraama) – 19. Kalevalan lauluparvi (Morsian keväisen aamun koitto – Morsiuslaulu) – 20. Valon tarina (Louhi, Pohjolan emäntä, valon kansalta varasti) – 21. Anja, annahan kätesi! (loppumelodraama)
- Balkanin kuningatar, EM021 (Nikola I, Petrovitš Njegoš 1903) - Näyttämömusiikkia pianolle ja orkesterille, vain luonnoksia tunnetaan
- Halleluja, EM059 (Bjørnstjerne Bjørnson, 1901) - Näytelmämusiikkia sekakuorolle ja uruille
- Hannele, EM060 (Gerhard Hauptmann, suomennos Jalmari Finne, 1897-1901) - Sekakuoro, piano, harmoni, urut ja orkesteri
- Henrik IV, EM064 (William Shakespeare, suomennos Paavo Cajander, 1907) – Lauluäänet ja orkesteri
- Kevätaamun unelma, EM111 (Gabriele D’Annunzio, suomennos Jalmari Hahl, 1905) - Un sogno d’una mattina primavera - Orkesteri
- Valkoinen lootus, EM140 (Laura Soinne, 1926) - Lootuskukka - Lauluäänet, huilu, viulu, sello, piano ja lyömäsoittimet
- Meiram, EM156 (Eino Leino, 1897-1901?) – Lauluääni ja orkesteri
- 0. Alkusoitto
- 1. Mirjamin laulu I - Kukka liittyvi kukkahan
- 2. Irma impi
- 3. Templin pappien laulu
- 4. Templin papitarten laulu
- 5. Kansan laulu hääsaaton poistuessa
- 6. Mirjamin laulu II - En itke huomenen huoliain
- 7. Mirjamin laulu III - Kell’ onni on se onnen kätkeköön
- 8. Pyhä tanssi
- 9. Meiramin tanssi
- Orlanda kuningatar, EM177 (Catulle Mendès, mukaellen suomentanut Jalmari Hahl, 1906) - Kuningatar Orlanda – Kamariorkesteri ja naiskuoro
- Simo Hurtta, EM213 (Eino Leino, 1908) – Lauluääni ja kantele
- 1. Ballaadi - Simo Affleck, ankara mies, hän hevosensa tallista nousi – Irjan ballaadi
- 2. Mantsin laulu
- 3. Sykön virsi
- Sisar Beatrice, EM214 (Maurice Maeterlinck, suomennos Jalmari Finne, 1903) - Soeur Beatrice - Orkesteri
- Syöjättären satu, EM227 (Aura Jurva, 1925) – Orkesteri (vain luonnoksia tunnetaan)
- Ikuinen läheisyys, EM376 (1929? – Vain Yleisradion ohjelmatiedoista tunnettu radionäytelmämusiikki, joka on kadoksissa)
- Kandaules, EM404 (Jalmari Hahl, ruotsinnos Bertel Gripenberg, 1916) – Kamariorkesteri ja kuoro
- '1. Andante – julkaistu pianosovituksena nimellä Preludi vuonna 1925 Suomen Musiikkilehden liitteenä.
- 2. Andantino - Kääntäen kasvomme ikuisuuden puoleen – Höjande blicken mot gudomens boning – Raising our eyes to the Deity’s dwelling
- 3. Marcia
- 4. Andantino - Slutad är striden
- 5. Andantino
- 6. Allegretto grazioso - Serenad
- 7. Moderato
- 8. Moderato - Fridens hymner sakta tona
- Lucrezia Borgia, EM440A (Victor Hugo, 1907, suomennos Juhani Aho) – Orkesteri, lauluääniä - Lucretia Borgia
Melodraamat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maria, op. 108 (V. A. Koskenniemi, 1.5.1915) - Neitsyt Maarian rukous - Nu stiger månen bak Libanons fjäll (Nino Runeberg) - Melodraama harpun tai pianon säestyksellä
- Marjatan laulu, op. 145, nro 1 (Eino Leino, 1928) - Marjattas sång (Rafael Lindqvist) - Melodraama lausujalle ja pianolle
- Stridsmännen i berget, op. 145, nro 2 (Jarl Hemmer, 1928) - Vuoren sotijat (L. Onerva) - Melodraama lausujalle ja pianolle
- Columbus, op. 175, nro 1 (Nino Runeberg, 1935, julkaisematon) – Lausuja ja piano
- Nordens sommar, op. 175, nro 2 (Jarl Hemmer, 1935, julkaisematon) - Pohjolan suvi (Jussi Snellman) – Lausuja ja piano
- I kvällen stund ur furuskogens gömma, EM073 (Sven Falck?, 1902?, keskeneräinen) - Melodram före tablån - Lausuja ja piano
- Angelika, EM299 (Bernhard Elis Malmström, 1901) – Lausuja ja piano
- Nuori Väinämöinen, EM476 (Eino Leino, 1929) – Lausuja ja piano
- Vapautettu kuningatar, EM570 (Paavo Cajander, 1907) – Lausuja ja piano
Yksinlaulut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaikki sävellykset on tehty lauluäänelle ja pianolle, ellei toisin ole merkitty.
- Två sånger, op. 3 - Kaksi laulua
- Marias vaggsång, op. 3, nro 1 (Oscar Levertin, 1897) - Marian kehtolaulu (suomentaja tuntematon) – Leo Funtekin sovitus pianolle
- Morgonsång, op. 3, nro 2 (Höga visan, 1898) - Aamulaulu (teksti Korkeasta veisusta) - Erkki Melartinin sovitus pianolle vuodelta 1925)
- Nuorten lauluja I, op. 4 - De ungas sånger I (Eino Leino, 1897 - ruotsintaja tuntematon)
- Minä metsän polkuja kuljen, op. 4, nro 1 – Jag går längs skogens stigar
- Indiaani, op. 4, nro 2 - Indianen
- Mirjamin laulu I, op. 4, nro 3 - Mirjams sång I
- Mirjamin laulu II, op. 4, nro 4 - Mirjams sång II
- Tre sanger, op. 13 (1898)
- 1. O Herre (Vilhelm Krag) - Oi Herra (suomennos Ilta Koskimies) - O Vater, ich bin lebensmüd (kääntäjä tuntematon) - O Father, give me (Anna Krook)
- 2. Vandet risler... (Johannes Jørgensen)
- 3. Avsked (Heinrich Heinen mukaan, kääntäjä todennäköisesti Erkki Melartin)
- Fyra sånger med piano, op. 14
- Flickans klagan, op. 14, nro 1 (Johan Ludvig Runeberg, 18.2.1901 Wien) - Die Klage eines Mädchens (käännös Woldemar Kolpytschew)
- Skymning, op. 14, nro 2 (Alceste eli Nino Runeberg, 1901)
- Vintermorgon, op. 14, nro 3 (Arvid Mörne, 1901)
- Kväll på kyrkogården, op. 14, nro 4 (Ignotus, 1903 tai aikaisemmin) - Abend auf dem Kichhof (kääntäjä Ferdinand Tilgmann)
- Nuorten lauluja II, op. 15 - De ungas sånger - Der Jugend Lieder
- 1. Itkisit (Larin-Kyösti, 1900) - En tår (kääntäjä tuntematon)
- 2. Sirkan häämatka (Eino Leino, 1898) - Sländans bröllop (kääntäjä tuntematon)
- 3. Pellavan kitkijä (Otto Manninen, 20.5.1897) - Linbråkerskan (kääntäjä tuntematon)
- Kolme laulua, op. 17
- 1. Omenankukat (Eino Leino, 1902 tai aikaisemmin) - Apelblom (Nino Runeberg)
- 2. Pohjatuulen tuomiset (J. H. Erkko, 1896) - I vinterstorm (Nino Runeberg)
- 3. Nuku hetkinen (Eino Leino, 28.10.1897) - Sov ett ögonblick, tärna du unga (Nino Runeberg)
- Indisches Lied, op. 19, nro 1 (Percy Bysshe Shelley, kääntäjä tuntematon, 1899) - Indisk sång (kääntäjä tuntematon)
- La lune blanche, op. 19, nro 2 (Paul Verlaine, 1906 tai aikaisemmin) - Lied von Paul Verlaine (Hans Kirchner) - Sång af Paul Verlaine (kääntäjä tuntematon)
- Rannalle nukkunut, op. 19, nro 3 (Eino Leino, 1903 tai aikaisemmin) - Han slumrade på stranden (kääntäjä tuntematon)
- Kevätlaineet, op. 20, nro 1 (Larin-Kyösti, 1902)
- Päin kaunista kaukorantaa, op. 20, nro 2 (Otto Manninen, 1906 tai aikaisemmin) - Mot lockande fjärran stranden (Nino Runeberg)
- Sydänmaan lammella, op. 20, nro 3 (Ilmari Calamnius, 28.8.1897) – sovitus pianolle julkaistu 1920, harmonille (Oskar Merikanto) vuonna 1924
- Nya sånger, op. 21 - Uusia lauluja
- 1. Längtan heter min arvedel (Erik Aksel Karlfelt, 1903)
- 2. I skäraste morgongryning (K. A. Tavaststjerna, 1895)
- 3. Pohjan neidon ylistys (J. H. Erkko, 1902)
- Ritorno, op. 24, nro 1 (Annie Vivanti, 1905) - Paluu (kääntäjä tuntematon) - Hemkomst (Nino Runeberg)
- Recordare, op. 24, nro 2 (liturginen teksti, 11.7.1906) - Rukous (Jussi Snellman) - Bön (Nino Runeberg)
- Serenatella napolitana, op. 24, nro 3 (1906 tai aikaisemmin, perinteinen italialainen teksti ja melodia)
- Maggiolata, op. 24, nro 4 ( Giosuè Carducci, 1906 tai aikaisemmin) - Kevätlaulu (kääntäjä tuntematon)
- Jeg beder er, op. 26, nro 1 (Herman Bang, 29.3.1906) - Ich bitte euch (Woldemar Kolpytschew)
- Höst, op. 26, nro 2 (Ignotus, 1906 tai aikaisemmin) - Herbst (Woldemar Kolpytschew)
- Melodi, op. 26, nro 3 (Anna Maria Roos, 1906 tai aikaisemmin) - Melodie (Woldemar Kolpytschew)
- En visa till Karin när hon dansat, op. 29, nro 1 (Gustaf Fröding, 1897-1906) - Ein Lied an Karin, als sie tanzte (Woldemar Kolpytschew)
- En visa till Karin ur fängelset, op. 29, nro 2 (Gustaf Fröding, 1906?)
- Rosa rorans bonitatem, op. 32, nro 1 (Birger Mörner, 1906) - O, Madonna, beug’ dich nieder (Woldemar Kolpytschew)
- Die heil’gen drei Könge, op. 32, nro 2 (Heinrich Heine, 1906 tai aikaisemmin)
- Onneni saari, op. 32, nro 3 (Jussi Snellman, 30.12.1914) - Min lyckoö (Joel Rundt)
- Lumpeenkukka, op. 37, nro 1 (Heikki Rytkönen, 23.8.1906) - Näckrosen (kääntäjä tuntematon)
- Ikävyys, op. 37, nro 2 (Aleksis Kivi, 23.7.1907)
- Päivä koittaa, op. 37, nro 3 (A. Oksanen eli August Ahlqvist, 14.9.1907) - Dagen bräcker (Rafael Lindqvist)
- Illan varjot, op. 37, nro 4 (Jussi Snellman, 1909 tai aikaisemmin)
- Drick, op. 38, nro 1 (Bertel Gripenberg, 23.8.1906) - Trink’ (Woldemar Kolpytschew)
- Den svarta fjäriln, op. 38, nro 2 (Oscar Levertin, 22.4.1907) - Der schwarze Falter (Woldemar Kolpytschew)
- Vallarelåt, op. 42, nro 1 (Gustaf Fröding, 23.8.1906)
- Christkindleins Wiegenlied, op. 42, nro 2 (Des Knaben Wunderhorn, 10.7.1906) - Kristuslapsen kehtolaulu (Aune Krohn) – Kristusbarnets vaggsång (kääntäjä tuntematon) - Kristbarnets vaggsång - A Christmas Cradle Song (Rosa Newmarch) - sovitus pianolle julkaistu 1925
- Vom Rosenquell, op. 42, nro 3 (Hermann Ubell, 1906 tai aikaisemmin) - Rosenundret (kääntäjä tuntematon) - Ruusulähteellä (kääntäjä tuntematon)
- Mutterfreude, op. 42, nro 4 (Sapfo, 18.2.1898?) - Modersfröjd (kääntäjä tuntematon) - Äidinilo (kääntäjä tuntematon)
- Der Tod, das ist die kühle Nacht, op. 42, nro 5 (Heinrich Heine, 5.9.1906) - On kuolo viileen kylmä yö (Jussi Snellman) - O död, du är den svala natt (kääntäjä tuntematon)
- Klarer Himmel, op. 42, nro 6 (Paul Verlainen runon pohjalta Carl Bulcke, 26.4.1900?) - Kirkas taivas (Jussi Snellman) - Klar himmel (kääntäjä tuntematon)
- Am Tag freut uns die Sonne... , op. 42, nro 7 (Otto Julius Bierbaum, 1907 tai aikaisemmin) - Kun koittaa päivä kulta... (Jussi Snellman) - Skön är om dagen solen... (kääntäjä tuntematon)
- Lauluja V. A. Koskenniemen runoihin I, op. 45 (V. A. Koskenniemi, 1907-1920?) - saksankieliset käännökset Johann Jakob Meyer – Leo Funtekin sovitukset lauluäänelle ja orkesterille tunnetaan
- Syyslaulu, op. 45, nro 1 (1909?) - Herbstlied
- Ma vierahassa kaupungissa käyn, op. 45, nro 2 (1912 tai aikaisemmin) - Ich gehe eine fremde Stadt entlang
- Keskiyön kaupunki, op. 45, nro 3 (21.8.1913) - Die Stadt um Mitternacht
- Chrysanthemum, op. 45, nro 4 (29.7.1913)
- Siell’ on kauan jo kukkineet omenapuut, op. 45, nro 5 (27.3.1909) - Dort erblühte schon lange der Apfelbaum
- Kevätvaloa, op. 45, nro 6 (1907-1911) - Frühlingslicht
- Yli vaikenevain kattoin, op. 45, nro 7 (1908) - Auf die Dächer
- Nää, oi mun sieluni, auringon korkea nousu! , op. 45, nro 8 (1919) - Schau, meine Seele, der Sonne erhabenen Aufgang!
- Lauluja V. A. Koskenniemen runoihin II, op. 46 - Lakeus - Die Ebene (V. A. Koskenniemi, 1907-1908?) - saksankieliset käännökset Johann Jakob Meyer – Leo Funtekin sovitukset lauluäänelle ja orkesterille tunnetaan lauluista nro 2-8.
- Mun sieluni sun ylläs väräjää, op. 46, nro 1 - Es zittert meine Seele über dir
- Sun rauhaas lemmin, op. 46, nro 2 - Wie sonst nicht anderes lieb’ ich deinen Frieden
- Yön ihmeelliseen valoon, op. 46, nro 3 - Ins wunderbare Licht der Nacht
- Ikävässä kenttäin huojuvaisten, op. 46, nro 4 - In der felder monotonem Schwanken
- Nyt öin jo yli kenttäin hämärtäy, op. 46, nro 5 - Nun liegt die Flur auch Nachts im Dämmerlicht
- Päivän viime säteet, op. 46, nro 6 (5.8.1908) - Letzter Sonnenstrahl
- Nocturne, op. 46, nro 7 - Still die Vögel all auf ihren Zweigen
- Kesäyö kirkkomaalla, op. 46, nro 8 - Sommernacht auf einem Friedhof
- Lauluja V. A. Koskenniemen runoihin III, op. 47 (V. A. Koskenniemi, 1907-1920?) - saksankieliset käännökset Johann Jakob Meyer – Leo Funtekin sovitukset lauluäänelle ja orkesterille tunnetaan
- Tule armaani ja kätes anna mulle!, op. 47, nro 1 (5.8.1908) - Kom min kära, räck mig dina händer (Joel Rundt) - Komme Liebchen mein, und reiche mir die Hände!
- Katulyhty, op. 47, nro 2 (1912?) - Die Strassenlaterne
- Syyssonetti, op. 47, nro 3 (1919?) - Herbstsonett
- Kevätlaulu, op. 47, nro 4 (19.10.1918) - Lenzlied
- Pan, op. 47, nro 5 (1920?) - O weh dem Wanderer im Waldesmoor
- Vanha Faun, op. 47, nro 6 (1.9.1919) - Der alte Faun
- Nuori Psyyke, op. 47, nro 7 (1912?) - Die junge Psyche
- Fiat nox, op. 47, nro 8 (1.1.1911) - So sinke Nacht
- Lastenlauluja I, op. 49b (1907 tai aikaisemmin) - Barnvisor I - Kinderlieder I
- 1. Ratsulaulu (Suonio eli Julius Krohn, 1906) - Till mormor vi rida (kääntäjä tuntematon)
- 2. Das Maienglöckchen (Adolf Schults) - Kielon kellot (kääntäjä tuntematon) - Konvaljen (Jussi Snellman)
- 3. Der kleine Gernegross (perinteinen teksti) - Aimo aikamies (kääntäjä tuntematon) - Store lillepytt (Jussi Snellman)
- 4. Der Winter (Matthias Claudius) - Talvi (kääntäjä tuntematon) - Vintern (Jussi Snellman)
- 5. Frühlings Ankunft (Des Knaben Wunderhorn) - Kevätlaulu (kääntäjä tuntematon) - Våren kommit (Jussi Snellman)
- 6. Linnunpesä (Georg Christian Dieffenbach, suomennos Jussi Snellman) - Das Vogelnest - Fågelboet (Jussi Snellman)
- Kansanlauluja Käkisalmelta, op. 55a - Volkslieder aus Kexholm (sovitettu 1908) - Sovitukset on tehty pianolle, mutta mukana on myös laulujen sanat, mistä syystä sovitukset ovat yksinlaulujen ryhmässä. Opukset 55a-55c on julkaistu nimellä 112 kansanlaulua Käkisalmelta.
- 1. Tule, tule! , 2. Pappani pellolla. 3. Yöllä, 4. Tytöt yksin, 5. Iso ilo, 6. Tallaralla, 7. Koivumetsässä, 8. Erotessa, 9. Kodista vieroitettu, 10. Voi, voi, voi, 11. Harmiaveden ranta, 12. Voi niitä aikoja, 13. Mene pois! , 14. Tytöt, 15. Illalla (Tula tullalla, posket pullalla), 16. Soutelin, soutelin, 17. Merellä, 18. Ähä, ähä! , 19. Kun etelästä tuulee, 20. Tän kylän ämmät, 21. Vienonlainen veto, 22. Hulivilipoika, 23. Vanha tanssi, 24. Lammin rannalla, 25. Kaurapellon pientarella, 26. Kuinka se joki taisi suora olla - Älven - Flusswindung (Elisabeth Kurkiala), 27. Surressa, 28. Hoilotus, 29. Joki, 30. Älä, tyttö, katsele, 31. Köyhä tyttö, 32. Niinkuin ne pienet lintuset, 33. Keskeltä Ostamo lainehtii, 34. Rimputa, ramputa, 35. Meinasin, meinasin, 36. Kaakkuri, 37. Turun linnan vanha kirkko, 38. Heilani (Joen takana on punanen talo) - Vännen min - Mein Liebchen (Elisabeth Kurkiala), 39. Mansikka on punanen marja, 40. Vuorolaulu (Ja tytöt meni niitylle sun saalialla niitylle).
- Piirilauluja Käkisalmelta, op. 55b (sovitettu 1908) - Volkslieder aus Kexholm II
- 1. Se kunnia, 2. Lintu se lauloi, 3. Raita, 4. Sano, sano, 5. Kultani, 6. Sempä tähden, 7. Pappa se sanoi, 8. Tilu-lilu-lei, 9. Köyhä poika, 10. Yhdessä, 11. Onneni, 12. Vanha tanssi, 13. Heila Hampurissa, 14. Tule, tule, 15. Metsässä, 16. Nytpä nähdään, 17. Tään kylän tytöt, 18. Kylä, 19. Piirissä, 20. Lemmenkukkia, 21. Juu jaa ja rallallei, 22. Naapurin likka, 23. Juomaripoika, 24. Minä sinua, sinä minua, 25. Rekilaulu (Musta lintu merikotka ylähällä lentää), 26. Kahvia, 27. Mamman sinisilmä, 28. Voi teitä, 29. Vankilaan mennessä, 30. Varis, 31. Ostamon järven rannalla, 32. Kesällä ei passaa, 33. Isäntä, emäntä, renki, 34. Tallella, 35. Kotimatkalla, 36. Tämä piiri, 37. Kesäillalla, 38. Laulu kullalle, 39. Älä unhoita minua, 40. Hohhoh-hohhoh.
- Kansanlauluja Käkisalmelta, op. 55c (sovitettu 1908) - Volkslieder aus Kexholm III
- 1. Hieno ja hoikka, 2. Sillä lailla, tällä lailla, 3. Heilani kotiin, 4. Hyvä on laulella, 5. Varasleikki, 6. Hoilotus, 7. Jaakkarikello, 8. Ystäväni rakas, 9. Vierivän virran reunalla, 10. Salainen rakkaus, 11. Ei saa moittia, 12. Hyvää iltaa, 13. Iltalaulu (Voi kuin kauniin ruusun kukan eilen illalla löysin), 14. Kettu, 15. Sureva, 16. Pojat ne loikki, 17. Juomari, 18. Tanssi nyt!, 19. Väki tuli saaresta, 20. Viheriäisen niityn poikki, 21. Amalian aitta, 22. Sinun silmäs ja minun silmät, 23. Kanon (Lemmen lämmöstä syttynyt on tuo mustikkainen suru), 24. Kananmuna, 25. Heilistä jäänyt, 26. Jos mie saisin, 27. Köyhistä vanhemmista, 28. Oman kylän poikien laulu, 29. Viheriäinen maa, 30. Rallati koputin, 31. Kulta, 32. Piiritanssi.
- Onnettomasti syntynyt, op. 58, nro 1 (Kanteletar, 1909 tai aikaisemmin) - Olycks barn (kääntäjä tuntematon) - Das Unglückskind (Woldemar Kolpytschew) – Opuksella 58 on käsikirjoituksissa nimi Uusia lauluja vanhoihin sanoihin - Nya visor till gamla ord
- An der Himmelstür, op. 58, nro 2 (kansanlaulu, 31.8.1909) - Taivaan portilla (kääntäjä tuntematon) - Vid himlaporten (kääntäjä tuntematon)
- An Hesperos, op. 58, nro 3 (Bion, kääntäjä tuntematon, 30.8.1909)
- Povertade, op. 58, nro 4 (Jacopone da Todi, 31.8.1909) - Lauluääni ja piano tai urut
- Hvem är du, o Tärna! , op. 58, nro 5 (Johan Olof Wallin, 1909)
- L’automne, op. 58, nro 6 (Alphonse de Lamartine, 29.8.1909)
- Cradle song, op. 65 (William Blake, 1910) - Lauluääni ja jousikvartetti
- Fem Sange, op. 69 (1910) - Fünf Lieder
- 1. Kys mig på øjnene sol! (Ludvig Holstein) - Küss mir die Augen Sonne! (kääntäjä tuntematon)
- 2. Kys mig (Thor Lange) - Küss mich! (kääntäjä tuntematon)
- 3. Hvorfor? (Thor Lange) - Warum? (kääntäjä tuntematon)
- 4. Arkturus (Johannes Jørgensen) - Es blinket ein Sternlein einsam (kääntäjä tuntematon)
- 5. Tungsind (O. Elholm) - Schwermut (kääntäjä tuntematon)
- Trois chansons avec piano, op. 71 - Sånger
- 1. Et s’il revenait un jour (Maurice Maeterlinck, 1913) - Om han återvände hem (Nino Runeberg)
- 2. Angoisse (Olly Donner, 1915) - Ångest (Nino Runeberg) - Tuska (Meri Louhos)
- 3. Chi sa... (Annie Vivanti, 18.10.1913) - Hvem vet? (kääntäjä tuntematon)
- Gieb mir dein Herze, op. 73, nro 1 (tuntematon teksti 1650-luvulta, ehkä 1910, viimeistään 1912) - Suo mulle syömmes, silloin syömmein sun ois (Martti Korpilahti) - Anna syömmes mulle (Wäinö Sola) - Giv mig ditt hjärta (Joel Rundt)
- Hyvää yötä, op. 73, nro 2 (L. Onerva, 1912) - Gute Nacht (Johannes Öhquist)
- Mot alla stjärnor, op. 73, nro 3 (Vilhelm Ekelund, 1912) - Sternennacht (Johannes Öhquist)
- Kristallikukkia, op. 73, nro 4 (Larin-Kyösti, 1912) - Kristallblumen (Johannes Öhquist)
- Lieder, op. 77
- 1. Traum (Otto Julius Bierbaum, 1908)
- 2. Det är juni (Vilhelm Ekelund, 1911) - Es ist Juni (kääntäjä tuntematon)
- 3. Son gelosa di te (Ada Negri, 1904) - Eifersucht (kääntäjä tuntematon)
- Från lägerbålet i öknen, op. 78, nro 1 (Verner von Heidenstam, 1911) - Erämaan leiriltä (Jussi Snellman) - From desert camp fires (Angela Campbell McInnes) - Lien fragile (Gérard Jean-Aubry)
- Ro, op. 78, nro 2 (Vilhelm Ekelund, 1912 tai aikaisemmin) - Rauha (Jussi Snellman) - Peace (Angela Campbell McInnes) - Apaisement (Gérard Jean-Aubry)
- Från andra sidan Styx, op. 78, nro 3 (Karl August Tavaststjerna, 1901) - Styx virralta (Jussi Snellman)
- Tre sange, op. 86 (1914)
- 1. Aftensang (Erik Moltesen)
- 2. Den forladte (Erik Moltesen)
- 3. Under häggarna (Jarl Hemmer)
- Hjärtstilla, op. 89a (Erik Axel Karlfeldt, 1911) - Yönkukka (Jussi Snellman)
- Solsang, op. 89b (Helge Rode, 1918) - Solsång (kääntäjä tuntematon) - Aurinkolaulu (Johannes Linnankoski)
- Fire Sange, op. 95 - Vier Lieder - Fyra sånger
- 1. En melodi (Valdemar Rørdam, 1904)
- 2. Der König im Kerker (Richard Schaukal, 1914) - Basso ja piano
- 3. Sister, awake! (tuntematon teksti vuodelta 1604, 1912?) - Vakna min syster! (Anna Krook)
- 4. Som på blånande fjärdar (Jarl Hemmer, 1914-1916)
- Sånger till ord af Jarl Hemmer, op. 96 (Jarl Hemmer, 1915-1916?)
- 1. Elegie
- 2. Akvarell
- 3. Vårmorgon - Kevätaamu (Pekka Sipilä)
- Fem nya sånger, op. 97 (1916-1917) - Viisi uutta laulua (suomennokset Jussi Snellman)
- 1. Den långa dagen (Johan Ludvig Runeberg) - Pitkä päivä
- 2. Till Helmi (Josef Julius Wecksell) - Helmille
- 3. Mademoiselle Rococo (Mikael Lybeck) - Mademoiselle Rokoko
- 4. November (Poul Andersen) - Marraskuu
- 5. Vem styrde hit din väg? (Johan Ludvig Runeberg) - Ken tiesi tänne toi?
- Kuutamo, op. 99, nro 1 (Otto Manninen, 1915) - I månestrålars sken (Nino Runeberg)
- Kuu kalpea, op. 99, nro 2 (Eino Leino, 1913-1916) - Den bleka månen (Rafael Lindqvist)
- Oi suljehan silmäsi, op. 99, nro 3 (Eino Leino, 1899) - O slut dina ögon (kääntäjä tuntematon)
- Oravan jäljillä, op. 99, nro 4 (Larin-Kyösti, 1911 tai aikaisemmin) - I ekorrns spår (Nino Runeberg)
- Poluilla harmajilla, op. 99, nro 5 (Pontus Artti, 1900?, julkaisematon)
- Satakielelle, op. 99, nro 6 (V. A. Koskenniemi, 1918?) - Till en näktergal (Rafael Lindqvist)
- Fyra Tagore-sånger, op. 105 (Rabindranath Tagore, 1914-1918) - Fyra sånger till text av Tagore - Lauluääni, piano ja viulu ad. lib.
- 1. Skyar (Nino Runeberg) - Wolken (Marie-Luise Gothein)
- 2. Sagan om vårt hjärta (kääntäjää ei tiedetä) - Das Märchen uns’rer Liebe (Maria Beaurain)
- 3. Smärtan (kääntäjää ei tiedetä) - Der Schmerz (Maria Beaurain)
- 4. Sinä päivänä (Helmi Krohn) - Allvarsdagen (Nino Runeberg) - Der ernste Tag (Maria Beaurain)
- Sånghälsning, op. 106, nro 1 (Georg Mellin, 1917) - Soios soitto (Jussi Snellman) - Lauluääni, viulu (ad lib.) ja piano
- Wiegenlied bei Mondschein zu singen, op. 106, nro 2 (Matthias Claudius, 1918) - Vaggvisa i månskenet (Nino Runeberg) - Lauluääni, viulu (ad lib.) ja piano
- Liedchen, op. 106, nro 3 (Oskar von Redwitz, 1920) - En visa (Nino Runeberg) - Laulelma Amaranthista (Jussi Snellman)
- Hymn, op. 106, nro 4 (Selma Kajanus, 1920) - Hymn till vänskapen - Ystävyyden ylistys (Jussi Snellman) - Lauluääni ja piano tai harppu
- Schlummerliedchen, op. 106, nro 5 (Emanuel von Bodman, 1920) - Slummervisa (Rafael Lindqvist) - Sorsat ne rantojen kaisloissa uivat (kääntäjä tuntematon)
- 6 Sange, op. 107 - Sex sånger
- 1. Al denne sorte himmel (Vilhelm Krag, 1897/1918) - Fred (kääntäjä tuntematon) - Mezzosopraano ja piano
- 2. Den lyse Nat (Hans Hartvig Seedorff, 1919)
- 3. Pääskyselle (Jooseppi Mustakallio, 1910) - Til Svalen (Hans Hartvig Seedorff)
- 4. Vinternat (Peter Andreas Rosenberg, 1919)
- 5. Ak, du birketræ (Thor Lange, 1920)
- 6. Intet kan dø (Thorkil Barfod, 1919)
- Det första regnet, op. 109, nro 1 (Svea Hällström, 1919 tai aikaisemmin) - Keväinen sade (Jussi Snellman)
- Solen sjunkit, op. 109, nro 2 (Jacob Tegengren, 1916) - Päivä sammui (Jussi Snellman)
- Falder dig Vandringen tung, op. 109, nro 3 (Gunnar Gunnarsson, 1919 tai aikaisemmin) - Työläs kulkus jos tuo (Jussi Snellman)
- Det er i Dag et Vejr, op. 109, nro 4 (Ludvig Holstein, 1919 tai aikaisemmin) - On päivä kirkas (Jussi Snellman)
- Stimme im Dunkeln, op. 109, nro 5 (Richard Dehmel, 1906) - Röster i dunklet (Rafael Lindqvist)
- Die heiligen drei Könige der Elenos, op. 109, nro 6 (Otto Julius Bierbaum, 1899?, julkaisematon)
- Keinutan kaikua, op. 115, nro 1 (L. Onerva, 1904) - Varligt jag vaggar dig (Joel Rundt)
- Toivoni, op. 115, nro 2 (Paavo Cajander, 1904)
- Sie singt, op. 115, nro 3 (Emanuel von Bodman, 1900)
- Du blühst wie die Julirosen, op. 115, nro 4 (Maximilian Danthendey, 1907, julkaisematon) - Du blommar som julirosen (Rafael Lindqvist)
- Bergerette, op. 115, nro 5 (Elin Golovin, 18.10.1917) - A mon aiglon - Till min örnunge - Den lilla härdinnan / Den lilla herdinnan (Rafael Lindqvist)
- Vandringer, op. 116, nro 1 (Laurits Christian Nielsen, 1918)
- Sommersang, op. 116, nro 2 (Erik Moltesen, 1919 tai aikaisemmin)
- Liebeslied, op. 116, nro 3 (Ewhadaddin Enweri, saksankielinen käännös Anton Eduard Wollheim, 1895 /1918) - Persische Lieder
- Spielmannslied, op. 116, nro 4 (Des Knaben Wunderhorn, 1919) - Spelmansvisa (Nino Runeberg)
- Stum kärlek, op. 116, nro 5 (Johan Ludvig Runeberg, 1919) - Stumme Liebe (Friedrich Hermann Schneider)
- Mitt hjärta behöver, op. 116, nro 6 (Jarl Hemmer, 1919) - Mein Herze ersehnt sich (Friedrich Hermann Schneider)
- Sånger vid piano, op. 117 (1921) - Lauluja pianon säestyksellä, op. 117 (suomennokset Jussi Snellman)
- 1. I natt skall jag dö (Harriet Löwenhjelm) - Viimeinen yö
- 2. Skåda, skåda hur det våras (Harriet Löwenhjelm) - Katso, kuinka kevään saamme
- 3. Til et barn (Herman Wildenwey) - Lapselle
- 4. Fågeln i päronträd (ruotsalainen perinteinen teksti) - Istut, lintunen oksallas’
- Höstackord, op. 122, nro 1 (Prins Wilhelm, 14.1.1924, julkaisematon)
[Opusta 122, nro 2 ei tunneta]
- Luonnon yö, op. 122, nro 3 (J. H. Erkko, 1923, julkaisematon) - Naturens natt (kääntäjä tuntematon)
- So bin ich nur als Kind erwacht, op. 122, nro 4 (Rainer Maria Rilke, 1923-1924, julkaisematon)
[Opusta 122, nro 5 ei tunneta]
- Bön om ro, op. 122, nro 6 (Jarl Hemmer, 1924) - Rauhan rukous (Ilta Koskimies)
- En liten visa, op. 122, nro 7 (Jussi Snellman, 1928 tai aikaisemmin) - En liten minnesvisa
- Jul, op. 122, nro 8 (Jacob Tegengren, 1927?) - Laulusta tunnetaan moderni suomennos nimellä Hyvyyden voiman ihmeellisen suojaan (Anna-Maija Raittila) – Sävelmää on käytetty ainakin viidessä ruotsinkielisessä virsitekstissä: Att bedja är ej endast att begära - Frälsare du som äger läkedomen - När du är trött - Se, kärlet brast, och oljan är utgjuten - Tänk när en gång det töcken har försvunnit.
- Kolme laulua, op. 128
- 1. Tili tili tengan löysin (virolainen runo, suomennos A. O. Väisänen, 1924)
- 2. Sykön virsi (Eino Leino, 1925 tai aikaisemmin)
- 3. Merimiehen iltalaulu (V. A. Koskenniemi, 1920?)
- Uusia kansanlauluja, op. 130 (kansanlauluja, 1925, ruotsinkieliset käännökset Joel Rundt) - Nya folkvisor - 7 uutta kansanlaulua
- 1. Kaipaava - Den längtande
- 2. Heilini soitteli (Talvella Talikkalan markkinoilla) - Minns du på marknadsdansen i staden
- 3. Sinun silmäs ja minun silmät - Dina ögon och mina ögon
- 4. Aikoja entisiä - Gångna tider
- 5. Vierivän virran reunalla - Vid den glidande flodens strand
- 6. Linnassa - I fästningen
- 7. Hyvästijättö - Farväl
- Nuorten laulukirja I, op. 131 (1925?) - Yksi-, kaksi- ja kolmiäänisiä lauluja pianon säestyksellä (vuonna 1929 julkaistu myös säestyksetön melodianuottiversio)
- 1. Taas koulun ukset aukeaa (Immi Hellén)
- 2. Lumisilla (tekijä tuntematon)
- 3. Meidän mummo (Alli Nissinen)
- 4. Lintujen syyslaulu (Immi Hellén)
- 5. Lauvantai-ilta (perinteinen teksti)
- 6. Isä pellollaan (Immi Hellén)
- 7. Kevät kutoo (tekijä tuntematon)
- 8. Keväällä (nimimerkki T.S.)
- 9. Nukkien karkelot (Alli Nissinen) - Nukkien tanssit
- 10. Mirrit koulussa (tekijä tuntematon)
- 11. Kesän tullessa (Yrjö Veijola eli Yrjö Weilin)
- 12. Leivo (Aleksanteri Rahkonen) – Yksinlauluna opus 138 nro 2
- 13. Seimen lapsi (tekijä tuntematon)
- 14. Jouluaamu (Immi Hellén)
- 15. Jouluilta salomailla (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 16. Lapin tunturilla (tekijä tuntematon)
- 17. Puurolaulu (tekijä tuntematon)
- 18. Joulu armas muistuu mieleen (nimimerkki ”-a -a”)
- 19. Kiitos (Simo Korpela) - lauluääni ja urut tai piano
- 20. Työtä aljettaessa (August Ahlqvist nimellä A. Oksanen)
- 21. Kiitosvirsi (Simo Korpela)
- 22. Hiljaisuutta anna (nimimerkki L.S.)
- 23. Helluntaivirsi (Johan Ludvig Runebergin runosta suomentanut Alpo Noponen)
- 24. Totuuden henki (Zachris Topelius, suomentanut V. Vesala) - Totuuden henki, haasta korkealta (Alpo Noponen, 1927)
- Paddan, op. 132 (Johan Henric Kellgren, 1926) - Sammakko (Kyllikki Solanterä)
- Nuorten laulukirja II, op. 134a (1927 tai aikaisemmin) - Yksi-, kaksi- ja kolmiäänisiä lauluja pianon säestyksellä - Myös yksiääninen versio vuodelta 1929 tunnetaan
- 1. Hyvä paimen (Immi Hellén)
- 2. Linnun hautaus (Alpo Noponen)
- 3. Rattoisa retki (Immi Hellén)
- 4. Suvinen sade (Alpo Noponen)
- 5. Tuuti (Alli Nissinen)
- 6. Virsi kotimaan puolesta (Julius Krohn nimellä Suonio)
- 7. Kodin kynnys (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 8. Kyläkoulu (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 9. Autan ensin (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 10. Heikin ystävät (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 11. Iltalaulu (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 12. Ratsu reipas odottaa (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 13. Suvella (Jussi Snellman)
- 14. Pikku Maija nurmikolla (Immi Hellén)
- 15. Unten siipisisko (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 16. Mirriäidin lapset (Immi Hellén)
- 17. Karhujen tanssi (nimimerkki ”-n”)
- 18. Niityllä (Ilmari Kianto)
- 19. Lasten joululaulu (Larin-Kyösti)
- 20. Lumisateella (Julius Krohn nimellä Suonio)
- 21. Rukous (Alli Nissinen)
- 22. Talvi-iltahämärässä (Larin-Kyösti)
- 23. Oi kuin selvään soipi meille (Immi Hellén)
- 24. Te soikaa joulun kellot taas (Aukusti Simelius)
- Nuorten laulukirja III, op. 134b (1928 tai aikaisemmin) - Yksi-, kaksi- ja kolmiäänisiä lauluja pianon säestyksellä - Myös yksiääninen versio vuodelta 1928 tunnetaan
- 1. Luistimilla (Otto Manninen)
- 2. Kultasauva (Otto Manninen)
- 3. Toivoni (Paavo Cajander)
- 4. Mökkiläinen ja hänen poikansa (Eino Leino)
- 5. Suvisia suruja (Larin-Kyösti)
- 6. Enkelten joululaulu paimenille (Ilmari Pimiä)
- 7. Joulun kellot (Ilmari Pimiä)
- 8. Lapin joulu (Larin-Kyösti)
- 9. Orpo (Hilja Haahti)
- 10. Kotia kohti (Hilja Haahti)
- 11. Muista kotiasi (nimimerkki Tyyne R.)
- 12. Ensi lumi (Einari Vuorela)
- 13. Uudelle vuodelle (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 14. Kaksoset (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 15. Köyhän antimet (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 16. Kehtolaulu (Nyt on aika pienen miehen unten maille kiiruhtaa) (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 17. Koulumatkalla (Alli Nissinen)
- 18. Tunnetko meidän pullean pojan (Annikki Setälä)
- 19. Äiti ja Nanu (Annikki Setälä)
- 20. Äidin apulainen (Annikki Setälä)
- 21. Kahvikemut (Salme Setälä)
- 22. Tuhma Jukka (Salme Setälä)
- 23. Yölaulu (nimimerkki Cartouche)
- 24. Unten mailla (nimimerkki Pojukissa)
- Nuorten laulukirja IV, op. 134c (1929 tai aikaisemmin) - Yksi-, kaksi- ja kolmiäänisiä lauluja pianon säestyksellä - Myös yksiääninen versio vuodelta 1929 tunnetaan
- 1. Suomen nimi (Zachris Topelius)
- 2. Korven kansan toivo (Alli Nissinen)
- 3. Pyyntö (Yrjö Kaijärvi nimellä Yrjö Teppo)
- 4. Valkeille kirsikan kukille (Zachris Topelius)
- 5. Sinivuokko (Lempi Vihervaara)
- 6. Kissankellolle (nimimerkki Sirja-sisko)
- 7. Orava (nimimerkki Pikku prinsessa)
- 8. Narri-kissa (Immi Hellén)
- 9. Vappuratsastus (Zachris Topelius)
- 10. Iltahetki (nimimerkki Saarentyttö)
- 11. Lapsikullat nukkukaa (nimimerkki”-a”)
- 12. Tuutulaulu (Tuutu mun lastani tupukkaa) (Annikki Setälä)
- 13. Afrikassa, keidasmaassa (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 14. Syyskuu (Lempi Paala)
- 15. Onnellinen (nimimerkki Liekki)
- 16. Mummon haudalla (nimimerkki Inkeri)
- 17. Maailma on suur’ (Zachris Topelius)
- 18. Helvinpäivät (Salme Setälä nimimerkillä Priska)
- 19. Kevään henki (Zachris Topelius)
- 20. Kevätleikki (tekijä tuntematon)
- 21. Tule, joulu! (Lempi Vihervaara)
- 22. Joulupäivä (nimimerkki Tyyne R.)
- 23. Jeesus siunaa lapsia (Immi Hellén)
- 24. Siunaus (Zachris Topelius)
- Den sista stjärnan, op. 136, nro 1 (Bo Bergman, 1930, julkaisematon) - Fem sange - Lieder mit Klavier
- Jorden är blott du och jag och mull, op. 136, nro 2 (Pär Lagerkvist, 1927, julkaisematon)
- Springvandet, op. 136, nro 3 (Helge Rode, 1920-luvun lopussa?, julkaisematon)
- Den døde tid, op. 136, nro 4 (Johannes Jørgensen, 1927, julkaisematon)
- Lintunen, op. 138, nro 1 (Josef Julius Wecksell, suomennos Otto Manninen, 1925-1926, julkaisematon) (Opuksen 138 lauluilla on Melartinin teosluettelossa yhteinen nimi Pikkulauluja)
- Leivo, op. 138, nro 2 (Aleksanteri Rahkonen) - Lärkan (Joel Rundt) – Skylark (Alex Bryan) – lukuisia sovituksia tunnetaan, muun muassa kantele (Eero Koskimies), kitara (Viljo Immonen), naiskuoro (Eino Linnala), sello (Vili Pullinen) ja soitinyhtye (Lauri Sarlin).
- Vappuratsastus, op. 138, nro 3 (Zachris Topelius, 1925-1926, julkaisematon)
- Pustan poika, op. 138, nro 4 (Sándor Petőfi, suomennos Otto Manninen,1925-1926, julkaisematon)
- Koti kultaisin, op. 138, nro 5 (Otto Manninen1925-1926, julkaisematon)
- Kehtolaulu joka vuodenajalle, op. 138, nro 6 (Lempi Vihervaara,1925-1926, julkaisematon)
- Talven tulo, op. 138, nro 7 (Aarne Kumpuniemi,1925-1926, julkaisematon)
- Kevätlaulu, op. 138, nro 8 (nimimerkki T. S. ,1925-1926, julkaisematon)
- Kolme syyslaulua, op. 139 (1927-1928) - Tre höstsånger
- 1. Sa lohdun, Herra (Eemil Hiille) - Du skänker tröst (Joel Rundt)(
- 2. Punakylkiset omenat (Eeva Satakunta) - De röda äpplena falla (Joel Rundt)
- 3. Syystuuli soittaa (J. K. Kulomaa) - Höstvinden spelar (Joel Rundt)
- Paimenelta, op. 140, nro 1 (J. H. Erkko, 1894) - Pastorale
- Schliesse mir die Augen beide, op. 140, nro 2 (Theodor Storm, 1927?) - Lad mit trøtte øje lukkes (kääntäjä tuntematon)
- Lasten maailmasta, op. 141 (1927) - 10 pientä laulelmaa - Nuotinnoksessa ei ole erillistä melodiaääntä, laulut voi soittaa myös pianokappaleina
- 1. Alkaessa (Immi Hellén)
- 2. Metsäpirtin lasten laulu (Aini Setälä)
- 3. Mikin kengät (Salme Setälä)
- 4. Hiekassa (Annikki Setälä)
- 5. Nöpön tiput (Annikki Setälä)
- 6. Takkavalkean ääressä (Annikki Setälä)
- 7. Säteet (Annikki Setälä)
- 8. Porolla ajo (Annikki Setälä)
- 9. Poroparvi (Annikki Setälä)
- 10. Päivää, pukki (Immi Hellén)
- Nuorten laulukirja V, op. 146 (1927)
- 1. Jumalan kartano (Elina Vaara)
- 2. Purjehdusretki (Elina Vaara)
- 3. Uudelle vuodelle (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 4. Hiihtolaulu (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 5. Kalle ja Ville (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 6. Kinosten suojassa (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 7. Kai ja varjo (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 8. Unikeko (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 9. Ilmapallot (Salme Setälä nimimerkillä Priska)
- 10. Keinuhevonen (Salme Setälä nimimerkillä Priska)
- 11. Joulupukki (Salme Setälä nimimerkillä Priska)
- 12. Kahvikemut (Salme Setälä nimimerkillä Priska)
- 13. Pesen poikaa palleroista (Annikki Setälä)
- 14. Kissanpojat (Annikki Setälä)
- 15. Muuttolinnut (nimimerkki Pohjatuuli)
- 16. Kultakalat (Anna Kaari)
- 17. Rannalla (Anna Kaari)
- 18. Lumisade (Märchen Elisabeth)
- 19. Taikalähde (nimimerkki Leporello)
- 20. Kissankellolle (nimimerkki Sirpa-sisko)
- 21. Unten mailla (nimimerkki Pojukissa)
- 22. Linnunpojat (nimimerkki Liekki)
- 23. Jouluna (nimimerkki Ruskolilja)
- 24. Joulukellot (nimimerkki Punapeippo)
- Suomalaisia kansanlauluja, op. 148 (1928 tai aikaisemmin) - Finska Folkvisor - Finnische Volkslieder - 7 uutta kansanlaulua (tekstit kansanlauluja, ruotsinkieliset käännökset Nino Runeberg)
- 1. Tule surma - Kom nu, död
- 2. Ieva (levytetty nimellä Laiska Jaakko)
- 3. Silloin minä itkin - Bittra tårar – sovitus kahdelle viululle, sellolle ja kontrabassolle (Lauri Sarlin) julkaistu
- 4. Odottava - Den väntande
- 5. Heilani kotiin - Piiritanssi - Till kärestans stuga - Ringdans
- 6. Salainen suru - Hemlig sorg
- 7. Tanssilaulu (Ähä, ähä, ämmäparat) - Dansvisa (Oh-oh, oh-oh, stackars gummor) – sovitus naiskuorolle julkaistu
- Neljä laulua, op. 151 (1928) - Fyra sånger
- 1. Kotihinsa muut menevät (Kalevala) - Till ett hem får andra styra (Joel Rundt)
- 2. Maria, Guds moder (Ragnar Ekelund) - Sa Maaria, Neitsyt (Ilta Koskimies)
- 3. Stjärnor (Carl Jonas Love Almqvist) - Tähdet (Jussi Snellman)
- 4. Isä meidän (Jussi Snellman) - Fader vår (Joel Rundt)
- Kahdeksantoista karjalaista kansanlaulua, op. 156 (1921?) - 18 kansanlaulua Käkisalmelta - Kahdeksantoista Karjalaista kansanlaulua - Kaikki tekstit ovat kansanlauluja, ruotsinkieliset käännökset Nino Runeberg
- 1. Pilvet ne varjosti - Sky vid sky
- 2. Pellolla - Mitt på min pappas fält
- 3. Köyhä poika - Klandra inte en fattig gosse
- 4. Etelästä tuulee - När det blåser sunnanvind
- 5. Joki - Älvens böljor - Flusswindung
- 6. Hyvästijättö - Avskedssång
- 7. Meinasin - Tänkte och tänkte att söka mig brud
- 8. Pilalaulu (Mansikka on punainen marja)' - Smultronbäret
- 9. Mun heilani - Vännen min
- 10. Koivumetsä - I björkskogen
- 11. Vankilaulu - En fånges visa
- 12. Vankilaan mennessä - På väg till fängelset
- 13. Yhdessä - Tillsammans
- 14. Tulatulla - Om kvällen
- 15. Lammen rannalla - Minns du?
- 16. Rallati koputin - Hei tralla och dalla-la!
- 17. Naapurin likka - Grannens flicka
- 18. Hulivilipoika - En slarvens visa
- Fem sånger till ord av Jarl Hemmer, op. 162 (Jarl Hemmer, 30.3.1930)
- 1. Vi som ännu leva
- 2. Jag vill allting glömma
- 3. Bön om ett nytt hjärta
- 4. Sälg i sol – Paju auringossa (Erkki Ainamo)
- 5. Tjugo år - Kaksikymmenvuotias (Erkki Ainamo)
- Maailmalle matkani, op. 164, nro 1 (kansanlaulu, sovitettu 1936 tai aikaisemmin) – julkaistu 1958 kokoelmassa Viisi kansanlaulua
- Lahden laineilla, op. 164, nro 2 (kansanlaulu, sovitettu 1936 tai aikaisemmin) – julkaistu 1958 kokoelmassa Viisi kansanlaulua
- Älä mene heilani, op. 164, nro 3 (kansanlaulu, sovitettu 1936 tai aikaisemmin) – julkaistu 1958 kokoelmassa Viisi kansanlaulua
- Passaahan sitä, op. 164, nro 4 (kansanlaulu, sovitettu 1936 tai aikaisemmin) – julkaistu 1958 kokoelmassa Viisi kansanlaulua
- Se kunnia!, op. 164, nro 5 (kansanlaulu, sovitettu 1936 tai aikaisemmin) – julkaistu 1958 kokoelmassa Viisi kansanlaulua
- Hyvää iltaa, op. 164, nro 6 (kansanlaulu, sovitettu 1930-luvulla) – Goder afton (Ture Ara) – julkaistu 1944 kokoelmassa Kaksi karjalaista kansanlaulua
- Mamman sinisilmä, op. 165, nro 1 (kansanlaulu, 1930-luku, julkaisematon) - Var är mammas lilla flicka
- Vaikein hetki, op. 165, nro 2 (kansanlaulu, sovitettu 1930-luvulla) – Den ensamme stunden (Ture Ara) – julkaistu 1944 kokoelmassa Kaksi karjalaista kansanlaulua - Vesper’ premanta (esperantonkielinen käännös, kääntäjä ehkä Vilho Setälä)
- Raitilla, op. 165, nro 3 (kansanlaulu, 1930-luku, julkaisematon)
- Jos minä tietäisin kultani mielen. op. 165, nro 4 (kansanlaulu, 1930-luku, julkaisematon)
- Kodista vieroitettu, op. 165, nro 5 (kansanlaulu, 1930-luku, julkaisematon)
- Senpä tähden, op. 165, nro 6 (kansanlaulu, 1930-luku, julkaisematon)
- Iltalaulu, op. 165, nro 7 (kansanlaulu, 1930-luku, julkaisematon)
- Bröllopssång, op. 166 (Erkki Melartin, 1930) - Häälaulu (Oi onni suuri) (Ilta Koskimies)
- Gondoolilaulu, op. 167 (Elina Vaara, 1930, julkaisematon)
- Te soikaa joulun kellot taas, op. 169, nro 1 (Aukusti Simelius), 1926 - Lauluääni ja piano (tai harmoni) - Kolme joululaulua
- Sa juhla talven keskellä, op. 169, nro 2 (Irene Mendelin, 1926) - Lauluääni ja piano (tai harmoni)
- Joulupäivä, op. 169, nro 3 (nimimerkki Tyyne P. , 1926) - Jouluna - Lauluääni ja piano (tai harmoni)
- Tröst, op. 170, nro 1 (Johan Ludvig Runeberg, 1931) - Lohdutus (Erkki Melartin) - Consolation (Edward Adams-Ray)
- Höstkvällen, op. 170, nro 2 (Johan Ludvig Runeberg, 1931) - Kuin kalpeaa on kaikki (Pekka Sipilä) - Autumn eve (Edward Adams-Ray)
- Törnet, op. 170, nro 3 (Johan Ludvig Runeberg, 1931) - Villiruusu (Erkki Melartin?) - The Briar (Edward Adams-Ray)
- Så jag färdas sjelf mot fjärran, op. 171, nro 1 (Johan Ludvig Runeberg, 1931) - Miksi puron laine huokaa (kääntäjä tuntematon)
- Hvarje årstid, op. 171, ro 2 (Johan Ludvig Runeberg, 1931, julkaisematon) - Miksi puron laine huokaa (kääntäjä tuntematon)
- Dagar komma, op. 172, nro 1 (Johan Ludvig Runeberg, 1931, julkaisematon) - Päivä koittaa (Ture Ara)
- Mellan friska blomster, op. 172, nro 2 (Johan Ludvig Runeberg, 1931, julkaisematon) - Loisteessa kukkain (Pekka Sipilä)
- Fågeln, op. 172, nro 3 (Johan Ludvig Runeberg, 1931, julkaisematon) - Lintu (Ture Ara)
- Lapsille, op. 173 (1930-luku, julkaisematon, käsikirjoitus on kadoksissa) - 10 pientä laulua
- 1. Peilin ääressä (Annikki Setälä) - 2. Kevätlaulu (nimimerkki Intiaanipoika) - 3. Tuutulaulu nukelle (J. Raitio) - 4. Hankilaulu (nimimerkki Janne.setä) - 5. Lumilinna (nimimerkki Janne-setä) - 6. Kun perhe lähti kesäasunnolle (Mirri Aalto) - 7. Pekka hiihtäjä (Huugo Vasara) - 8. Satu (Arvo Rajamäki) - 9. Ilkeä ruusu (Lempi Vihervaara) - 10. Ratsastamassa (Annikki Setälä)
- Lauluja Käkisalmelta, op. 176 (kansanlauluja, sovitettu 1930-luvulla, julkaisematon, kadoksissa). Osat olisivat: 1. Lahden laineilla - 2. Älä mene heilani - 3. Raitilla - 4. Vaikein hetki - 5. Senpä tähden - 6. Passaahan sitä - 7. Kodista vieroitettu - 8. Mitäs minä teen
- Aate, EM003 (Irene Mendelin, 1928?) - Lauluääni
- Abendsegen, EM005 (anonyymi teksti 1680-luvulta, 1910-luku)
- Ahdistuksessa, EM006 (Vilho Rantanen, 1932)
- Aino neiti, EM007 (Eino Leino, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911) - Lauluääni
- Ballaadi, EM022 (Santeri Ingman eli Santeri Ivalo, 1902)
- En blomma, EM027 (Viktor Rydberg, sävellysaikaa ei tiedetä, 1902 ja 1935 ovat mahdollisia)
- Blomster i snee, EM028 (Thor Lange, 1895) – teos tunnetaan vain välillisesti
- Crescendo, EM033 (Uuno Kailas, 1932)
- Det är en ros utsprungen, EM034 (perinteinen saksalainen laulu, sovitettu 1923, julkaistu 1925) - Gammal julpsalm - Lauluääni ja urut tai piano
- D’une prison, EM038 (Paul Verlaine, sävellysaikaa ei tiedetä)
- Elannon laulu, EM039 (Yrjö Jylhä, 1930, julkaistu 1933) – Lauluääni (myös sekakuorolle)
- Es war zu unser Lenzeszeit, EM040 (tekstin alkuperää ei tiedetä, 1896) - Piano ja lauluteksti
- For alle gode tanker, EM049 (J. P. Jacobsen, 1915) – Piano ja lauluteksti
- Fragment af en kärleksdröm, EM050 (Karl August Tavaststjerna, 1895) - 6 Sånger ur K. A. Tawaststjernas Fragment af en kärleksdröm
- 1. Vi möttes, vi stannade, bytte en blick
- 2. Vid min bok jag satt och drömde
- 3. Jag söker att binda tillsamman
- 4. Nu vill jag glömma att du bröt
- 5. Och när du vaggat mitt hjärta
- 6. Du var mig mera nära
- Förbi, EM053 (Vilhelm Ekelund, 1911)
- Den förrådda kärleken, EM055 (Johan Ludvig Runeberg, 1931)
- Een gammal Boord-Wijsa, EM056 (perinteinen teksti, 1898-1914, julkaistu 1918, 1976 ja 2000) - Wanha kestilaulu (Jussi Snellman) - Lauluääni ja piano tai luuttu
- Goternas sång, EM057 (Viktor Rydberg, 1894)
- Helmikuun ilta, EM062 (Ilmari Calamnius eli Ilmari Kianto, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911) - Lauluääni
- Henki, EM063 (J. H. Erkko, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911) - Lauluääni
- Herra Petteri, EM066 (perinteinen teksti, 1921?)
- Hosiannah, EM068 (Gustaf Fröding, 1893)
- Hur jag älskar dig, EM069 (tekstin tekijää ei tiedetä, 1894)
- I båten hade vi sabbat, EM072 (Karl August Tavaststjerna, 1895)
- Illan tullen, EM074 (perinteinen teksti, 1913?)
- Ilta hautausmaalla, EM075 (tekstin tekijää ei tiedetä, 1890-luku?, kadoksissa)
- Iltarukous, EM077 (Suonio eli Julius Krohn, 1907) - Lauluääni ja piano tai harmoni
- Im grünenden Wiesengrunde, EM078 (tekstin tekijää ei tiedetä, 1894)
- Im Walde, EM079 (tekstin tekijää ei tiedetä, 1911?, kadoksissa)
- Immelle, EM080 (Rietrikki Polén, 1893)
- Ja! Kunde jeg se dig smile, EM087 (Viggo Christiansen, 1934)
- Jos olet mun!, EM089 (Larin-Kyösti, 1894?)
- Joskus virren vierettää, EM090 (Rafael Engelberg, 1928?) - Lauluääni
- Joululaulu, EM091 (Heikki Rytkönen, 1912, julkaistu 1912) - Taas kutsuvat kynttilät kirkkahat
- Kadonnut unelma, EM100 (Ture Ara salanimellä Topi Aaltonen, 1930 tai aikaisemmin) - Lauluääni ja piano - Erkki Melartin käytti sävellyksen yhteydessä salanimeä Eero Mela.
- Kallis asia, EM101 (tekstin tekijää ei tiedetä, suomennos nimimerkki Hilja, 1928?) - Lauluääni
- Karjalan vahti, EM104 (Axel Stenius, 1920, julkaistu 1921) - Karelens vakt - Käkisalmen läänin rykmentin kunniamarssi - Kexholms läns regementes honörsmarsch
- Katajaisten marssi, EM105 (Arvid Lydecken, 1927, julkaistu erillispainatteena) – Lauluääni tai yksiääninen kuoro ja piano
- Katseet kiehtovat, EM106 (N. Subow, suomennos Erkki Melartin?, 1930-luku?) - Lauluääni
- Katson virran kalvohon, EM107 (V. A. Koskenniemi, 1928 tai aikaisemmin, julkaistu 1928) - Lauluääni
- Kehtolaulu, EM108 (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily, 1926, julkaistu 1926) - Nyt on aika pienen miehen unten maille kiiruhtaa
- Keväinen kotiintuminen, EM110 (Lauri Soini, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911) – Lauluääni
- Komeroista, EM114 (Heikki Välisalmi, 1928, julkaistu 1928) - Lauluääni
- Korven koski, EM115 (Rafael Engelberg, 1920-luku?) - Lauluääni
- Kristallen den fina, EM118 (perinteinen teksti ja sävelmä, sovitettu 1920-luvulla)
- Kylän lahdella, EM126 (Larin-Kyösti, 1899)
- Kyntömiehen laulu, EM127 (Vihtori Auer eli Vihtori Simonen, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911 ja 1921) – Lauluääni (sovitus sekakuorolle ja pianolle tunnetaan)
- Käy työhön, EM129 (Severi Nuormaa, 1928, julkaistu 1928) – Lauluääni
- Köyhän lapsen joulukuusi, EM130 (Aapo Pärnänen, 1928, julkaistu 1928) - Lauluääni
- Nachtwache der Liebe, EM132 (Alfred Meissner, 1898)
- Lempeä laupeus taivainen, EM133 (Jussi Snellman, 1927 tai aikaisemmin, julkaistu 1927) - Lauluääni
- Linden har blomst, og solsorten synger, EM135 (Aage Lind, 1924)
- Lintuseni, EM136 (Antti Räty, 1932)
- Lisbeths sang, EM137 (Erik Moltesen, 1918)
- Lob des Weines, EM139 (Asraki, sävellysaikaa ei tiedetä)
- Lovsång, EM141 (Bengt Lidner, 1933?, julkaistu 1954 ja 2000) - Kiitoslaulu (Kyllikki Solanterä) - Lauluääni ja piano (tai urut)
- Långt från land, EM145 (Jarl Hemmer, 1931 tai aikaisemmin)
- Maamiehen toukolaulu, EM147 (Larin-Kyösti, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911) – Lauluääni
- Maamieslaulu, EM148 (Eero Eerola, 1928 tai aikaisemmin, julkaistu 1928) - Lauluääni
- Maamieskoululaisten laulu, EM149 (Eero Eerola, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911) - Nuorten maamiesten laulu - Lauluääni
- Manta, EM151 (Usko Hurmerinta eli Usko Kemppi, 1930-luku?) - Lauluääni ja viihdeyhtye - Erkki Melartin käytti sävellyksen yhteydessä salanimeä Eero Mela
- Me seisomme yhtenä, EM153 (Alfred Saukkonen, 1928 tai aikaisemmin, julkaistu 1928) - Lauluääni
- Meill’ on niin kiire, EM155 (Eino Leino, 1928 tai aikaisemmin, julkaistu 1928) - Lauluääni
- Meit’ runteli routa, EM157 (Sulo Suortti, 1928) - Lauluääni
- Mieron nuotioilla, EM161 (Eino Leino, 1898?) - Lauluääni
- Mikä olenki utala, EM162 (J. H. Erkko, 1895)
- Mount Lavinia, EM163 (Carl Robert Lamm, 1934)
- Muistathan, EM164 (sävellys ja sanat Erkki Melartin salanimellä Eero Mela, 1931) – Lauluääni
- Musta kaarti, EM165 (Zachris Topelius, suomennos Aarni Kouta, 1928 tai aikaisemmin, julkaistu 1928) - Lauluääni
- Mä nurmella uinun, EM167 (Niilo Mantere, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911) – Lauluääni
- Mädchenlied, EM168 (Otto Julius Bierbaum, 1898)
- Nouskaa maani nuoret voimat, EM169 (Heikki Kahila, 1928, julkaistu 1928) – Lauluääni
- Nuorisoseurakurssilaisten laulu, EM171 (Eero Eerola, 1909, julkaistu 1909) - Nuorisoseuralaisten laulu - Lauluääni
- Nuorukaiselle, EM173 (Mikko Uotinen, 1928?) - Lauluääni
- När julen ringer, EM175 (Holger Drachmann, 1896) - Sopraano, 2 viulua, sello ja piano
- Oma maa, EM176 (Kallio eli Samuel Gustaf Bergh, 1909 tai aikaisemmin, julkaistu 1911) - Lauluääni
- Orvon laulu, EM178 (Eino Leino, 1928, julkaistu 1928) - Lauluääni
- Orvon valitus, EM179 (August Pärnänen, 1928, julkaistu 1928) - Lauluääni
- Per Spelman, EM183 (perinteinen teksti ja sävelmä, sovitettu 1925)
- Der Phönix, EM185 (Heinrich Heine, 1895)
- La Polusstelo, EM190 (Nino Runeberg, 1913, julkaistu yksiäänisenä sovituksena 1913)
- Pyhä kevät, EM196 (Eino Leino, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911) – Lauluääni
- På floden, EM197 (Nikolaus Lenau, ruotsinkielinen käännös Viktor Rydberg, 1896)
- På vägen, EM198 (Arvid Lydecken, 1929)
- Pälve, EM199 (Irene Mendelin, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911) – Lauluääni
- Rannalla, EM201 (V. A. Koskenniemi, 1908)
- Rantakoivulleni, EM202 (Ilmari Kianto, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911 ja myöhemmin lukuisissa laulukirjoissa) – Lauluääni (sovitus lauluäänelle ja pianolle, Jaakko Kiiskin)
- Ristin vierelle, EM204 (teksti nimimerkki ”T. H.”, 1927 tai aikaisemmin, julkaistu 1927) – Lausuja ja sekakuoro, julkaistu sovitettuna lauluäänelle
- Rosa, EM205 (italialainen kansanlaulu, 1928?) - La mamma di Rosa - Canto popolare di Napoli
- Salakari, EM206 (Ture Ara salanimellä Topi Aaltonen, 1929, julkaistu 1929) - Karjalainen valssi - (Sävellys Erkki Melartin salanimellä Eero Mela)
- Samarialainen vaimo, EM208 (Edmond Rostand, suomennos Jalmari Finne, 1927)
- Seppä, EM211 (nimimerkki G. A. L., 1928, julkaistu 1928) – Lauluääni
- Simo Hurtta, EM213 – lauluääni ja kantele, katso Näyttämömusiikki
- Sjung! , EM215 (nimimerkki Sylvia, 1913, julkaistu 1913)
- Den stulna kyssen, EM220 (Arvid Lydecken, 1925?, julkaistu erillispainatteena)
- Sureva, EM223 (Kallio eli Samuel Gustaf Bergh, 1895-1897, julkaistu 1928 alkusanoilla Pois meni merehen päivä)
- Suru, EM224 (kansanlaulu, 1929)
- Syystervehdys opistolle, EM226 (Oili Ora, 1928, julkaistu 1928) - Lauluääni
- Tehtaantytön laulu, EM231 (Hilja Liinamaa eli Hilja Pärssinen, 1928, julkaistu 1928) – Lauluääni
- Terve, terve Väinämöinen, EM232 (Jussi Snellman, 1920-luku?) - Lauluääni
- Toivojen tammi, veljespuu, EM233 (Osmo Orjanheimo, 1928, julkaistu 1928) - Lauluääni
- Toukolaulu, EM234 (Eero Eerola, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911) - Lauluääni
- Tuli tuttu, vanha tuttu!, EM236 (Larin-Kyösti, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911) – Lauluääni
- Tuoll’ on mun kultani, EM238 (kansanlaulu, 1920-luku?)
- Tuomenkukka, EM240 (nimimerkki Astrid, 1920-luku?) – Lauluääni
- Tuutulaulu, EM241 (Suonio eli Julius Krohn, 1908)
- Työ ja vapaus, EM242 (Yrjö Veijola eli Yrjö Weilin, 1928 tai aikaisemmin) – Lauluääni (sekakuorosovitus vuodelta 1956)
- Työnraatajan laulu, EM243 (Heikki Välisalmi, 1928, julkaistu 1928) – Lauluääni
- Ukko-Pekan laulu, EM245 (Jussi Snellman, 1936) - Pekan laulu
- Unga tankar, EM246 (Nisse Holmberg, 1893)
- Uus’ ajanjakso alkaa, EM247 (Niilo Mantere, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911) – Lauluääni
- Veni Sancte Spiritus, EM251 (perinteinen liturginen teksti, 1900)
- En visa i gammal stil, EM253 (Märta Skarp, 1926)
- Vuoren uumeniin, EM255 (Lauri Viljanen, 1928, julkaistu 1928) - Lauluääni
- Yhteistyöhön yhteisvoimin, EM259 (nimimerkki Rautakoura, 1928, julkaistu 1928) - Lauluääni
- Ylösnousemus, EM260 (Pietari Salmenoja, 1928, julkaistu 1928) – Lauluääni
- Å ruusorna visna, EM262 (Elin Golovin?, 1912) - Och rosorna vissna - Å rusarna visna - Piano ja lauluteksti
- Äitien internationaali, EM264 (tekstin tekijää tai suomentajaa ei tiedetä, 1928, julkaistu 1928) - Lauluääni
- Äitini, EM265 (Zachris Topelius, suomennos Alpo Noponen, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu 1911) – Lauluääni
- Älfvan till flickan, EM266 (Viktor Rydberg, 1902) - Älvan till flickan
- Öisiä ääniä kuunneltiin, EM267 (kansanlaulu, sovitettu 1935) - Humalamäen sillalla nätin tytön rinnalla
- 7 canti popolari italiani, EM268 (italialaisia kansanlauluja, suomennokset Jussi Snellman, ruotsinkieliset käännökset Nino Runeberg, 1928, julkaistu 1929) - 7 italialaista kansanlaulua - 7 italienska folkvisor - Sette canti popolari italiani
- 1. Senti a me! - Kuule mua! - Hör på mig!
- 2. Quello che tu mi dici - Muut’ älä vaadi multa - Nej, nej!
- 3. La vera Sorrentina - Armaani - Den sköna från Sorrento
- 4. Il Cavadenti - Hammastohtori - Tanddoktorn
- 5. Padrona crudele - Julma nainen - Den grymma flickan
- 6. Lisa mia! - Liisa kulta! - Sköna Lisa!
- 7. Mariannina - Taas mun täytyy sulle muistuttaa muita mielessäs ei olla saa - Jag har sagt det tusen gånger
- 10 pikkulaulua, EM269 (1930-luku?)
- 1. Mansikkalaulu (Arvid Lydecken nimimerkillä Arvily)
- 2. Lapselle (Annikki Setälä)
- 3. Kauranteko (Einari Vuorela)
- 4. Kevät (nimimerkki Inkeri)
- 5. Jouluaamuna (nimimerkki Cartouche)
- 6. Kotitonttu (Annikki Setälä)
- 7. Satu (Elina Vaara)
- 8. Laulu pikku veikolle (Elina Vaara)
- 9. Isän silmät (Lempi Vihervaara)
- 10. Orava (nimimerkki Pikku prinssi)
- An Dionysos, EM290 (Anakreon, saksannos Jacob Achilles Mähly, 1898)
- Ballade, EM304 (Ottokar Kernstock, 1900)
- Ballatella, EM306 (tekstin tekijä tuntematon, 1899)
- Det bodde en furste i Urvädersgränd, EM327A (Harriet Löwenhjelm, 1921)
- Efteraar, EM328 (Poul Andersen, 1916) - Luonnoksessa ei ole tekstiä - Efterår
- Etäällä emostaan, EM334 (tekstin tekijä tuntematon, sävellysaikaa ei tiedetä)
- Foraar, EM337 (Ludvig Holstein, 1897) - Forår
- Frühlingszeit, EM339 (Aleksei Konstantinovitš Tolstoi, saksankielinen käännös Friedrich Fiedler, 1895)
- Hans Vili synger, EM358 (teksti lienee perinteinen, sovitusaikaa ei tiedetä). - Lad Verden gaa
- Hautalaulu, EM359 (tekstin tekijä tuntematon, 1920-luku) - Laulu sisältyy Ruusu-Ristin rituaalimusiikkiin EM518, jossa neljä säkeistöä lauletaan rituaalin eri kohdissa. - Ei ilman hautaa, kuolemaa oo ylösnousemusta – Siis eessä kuolon korkean – Ken puhdas on kuin lapsonen – Valossa tähtein valkeain
- Hälsning i toner, EM369 (Georg Mellin, 1932) – Eri sävellys kuin Sånghälsning, op. 106, nro 1.
- Höstkväll, EM371 (Viktor Rydberg, sävellysaikaa ei tiedetä) - Höstqväll
- I aften hører jeg, EM372 (Valdemar Rørdam, 1898)
- Im April, EM377 (Emanuel Geibel, 1898)
- Iwan och Gawian, EM393 (Oscar Levertin, 1897, kadoksissa)
- Jeg læste i de gamle enfoldige Legende, EM395 (tekstin lähdettä ei tiedetä, 1914) - Lauluääni
- Kaisu Katariina, EM402 (Säveltäjä ja sanoittaja Erkki Melartin salanimellä Eero Mela, 1931)
- Koivun valitus, EM413B (teksti Kalevalan 44. runo, 1921 – kadoksissa)
- Koko maailman polska, EM414 (kansanlaulu, 1901)
- König, EM419 (tekstin tekijä tuntematon, 1900)
- König bin ich! , EM420 (tekstin tekijä tuntematon, sävellysaikaa ei tiedetä)
- Laulu Kalevalasta, EM423 (teksti Kalevalan 50. runo, 1900?)
- Laulu valon sodassa, EM424 (Eino Leino, 1905)
- Die Lehre, EM425 (Heinrich Heine, 1890-luku?)
- Liebesjubel, EM430 (Ernst von Wolzogen, 1898)
- Liebesjubel, EM431 (Ernst von Wolzogen, 1899)
- Lied, EM432 (Arno Holz, 1898) - Aus weissen Wolken
- Litania, EM438 (tekstin lähde tuntematon, 1920-luku?) – Lauluääni - Efter slutad kamp i gruset
- Loppulaulu, EM439 (ehkä Jussi Snellman, 1920-luku) - Laulu sisältyy Ruusu-Ristin rituaalimusiikkiin, EM518 - Yö jo hallitsee, rauha vallitsee
- Luojan lintu, EM441 (J. H. Erkko, 1904 tai myöhemmin)
- Mikä lie minunki luonut, EM463 (teksti Kalevalan 34. runo, 1900) - Lauluääni
- Min moder, EM464 (Laurits Christian Nielsen, 1928) - Luonnoksessa ei ole tekstiä.
- Mjölnarens dotter, EM467A (Alfred Tennyson, käännös ”G. v. B.”, 1892)
- Modersmaalet, EM468 (Nikolai Frederik Severin Grundtvig, 1896) - Luonnoksessa ei ole tekstiä.
- Morgonvinden, EM471 (Anders Grafström, 1896)
- Det odödliga, EM477 (Karin Ek, 1927)
- Outo mies, EM480 (Unto Koskela, 1920-luku?)
- Paimenelta, EM481 (J. H. Erkko, 1894) - Lauloipa mullekin laakson lintu
- Paimenpoika, EM482 (Immi Hellén, sävellysaikaa ei tiedetä) - Lauluääni
- Partasuupukki, EM483 (tekstin tekijä tuntematon, 1927) – Lauluääni (ilman tekstiä)
- På Heden, EM511 (Valdemar Rørdam, 1898?) - Paa Heden
- Pääskyselle, EM512 (Jooseppi Mustakallio, 1892) – Eri sävellys kuin 1910 valmistunut opus 107, nro 3.
- Da Rauber, EM514 (Perinteinen teksti Tirolin alueelta, 1894)
- Rauha, EM515 (Eino Leino, 1898)
- Reisliv, EM516 (tekstin tekijä tuntematon, sävellysaikaa ei tiedetä)
- Salainen saari, EM521 (Jussi Snellman, 1920)
- Scherzo för sång utan ord, EM529 (1917) - Lauluääni, piano ja viulu
- Der Seelenkranke, EM530 (Nikolaus Lenau, 1896)
- Som våg emot stranden, EM542 (Jacob Tegengren, 1919)
- Suomen lippulaulu, EM551 (Larin-Kyösti, 1918?)
- Takamailla, EM554 (Larin-Kyösti, 1899?)
- Till honom, EM556 (Arvid Mörne, 1898)
- Till Ida Quarnström på 70 årsdagen, EM557 (tekstin tekijä tuntematon, 1918)
- Unendlicher Canon, EM563 (Adelbert von Chamisso, 1913)
- Unendlicher Canon, EM564 (Adelbert von Chamisso, 1915)
- Vereinsamt, EM571 (Friedrich Nietzsche, 1890-luku?)
- En visa om mig och narren Herkules, EM575 (Gustaf Fröding, 1897)
- Visan om trösten, EM576 (Fanny Norrman, 1903) - Lauluääni
- Yksin, EM578 (1915) - Tekstitön
- Young leaves, EM579 (Sarojini Naidu, 1935)
Sävellykset lauluäänelle ja orkesterille
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Irma impi, op. 31, nro 1 (Eino Leino, 1904 tai aikaisemmin, julkaisematon) - Ballad för sopran och orkester - Käsikirjoitus on kadonnut, vain Erkki Melartinin sovitus lauluäänelle ja pianolle tunnetaan.
- Torre di Nerone, op. 31, nro 2 (August von Platen, käännös Giosuè Carducci, 1904, julkaisematon) - Bassobaritoni ja orkesteri - Erkki Melartinin sovitus lauluäänelle ja pianolle on kadonnut
- Betlehems stjärna, op. 31, nro 3 (Viktor Rydberg, 1897) - Sopraano, sekakuoro, piano, harmoni ja kaksi viulua - Beetlehemin tähti (Hilkka Norkamo) - Julkaistu vain kuorosovituksena 1979
- Marjatta, op. 79 (Kalevala, 1914, julkaistu 2014) - Legenda Kalevalasta sopraanolle ja orkesterille
- Alalá, EM008 (espanjalainen kansanlaulu, sovitettu 1924) - Lauluääni ja jousiorkesteri (mukana tamburiini)
- Karjalainen kansanlaulusarja I, EM103 (kansanlaulutekstejä, sovitettu 17.12.1930) - Lauluääni ja jousiorkesteri
- 1. Pilvet ne varjosti - 2. Rallati koputin - 3. Pappani pellolla - 4. Hyvästijättö - 5. Kun etelästä tuulee - 6. Sureva - 7. Heilani - 8. Naapurin likka
- Meiram, EM156 (Eino Leino, 1899-1902) – Lauluääni ja orkesteri, katso Näyttämömusiikki
- Tuoll’ on mun kultani, EM239 (kansanlaulu, 1920-luku)
Kuorosävellykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuoron tyyppi ja mahdollinen säestys on mainittu kunkin teoksen kohdalla.
- Vårdträdet, op. 51, nro 1 (Viktor Rydberg, 29.11.1903) - Mieskuoro ja orkesteri
- Ilmarisen nuoruus, op. 51, nro 2 (Eino Leino, 1908, julkaisematon) - Baritoni, mieskuoro ja orkesteri
- Ikävä, op. 57, nro 1 (J. H. Erkko, 1908?) - Mieskuoro
- Jungfru Maria i rosengård, op. 57, nro 2 (Viktor Rydberg, 1900 tai aikaisemmin) - Mieskuoro
- Nu är det helg över hafvet, op. 57, nro 3 (Vilhelm Krag, 1898-1900) - Mieskuoro
- Olla mullai, op. 57, nro 4 (Ilmari Calamnius, 1899?) - Mieskuoro
- Häälaulu, op. 57, nro 5 (J. H. Erkko, 1907) - Mieskuoro
- Savolle, op. 57, nro 6 (August Snellman, 1907) - Mies- tai sekakuoro
- För si sådan är kärlekens begäran, op. 57, nro 7 (Mikael Lybeck, 1903-1904) - Mieskuoro
- Selvä mies, op. 57, nro 8 (Kanteletar, 1909) - Mieskuoro
- Till fosterlandet, op. 61, nro 1 (Rafael Lindqvist, 1909 tai aikaisemmin) - Sekakuoro - Isänmaalle (Jalmari Finne) - Laulu on julkaistu myös Melartinin pianosovituksena 1909.
- Var redo!, op. 61, nro 2 (Nino Runeberg, 19.9.1911) - Marsch för boyscouts - Partiopoikain Marssi - Sekakuoro - Ollos valmis (Jalmari Finne) - Laulu on julkaistu myös Melartinin pianosovituksena 1911.
- Kansanvalta, op. 61, nro 3 (Eino Leino, 1910) - Unisonokuoro ja piano
- Päivän laulu, op. 61, nro 4 (Eino Leino, 1903) - Unisonokuoro ja piano – Myös Melartinin sovitus naiskuorolle ja P. J. Hannikaisen sovitus sekakuorolle on julkaistu
- Karjalalle, op. 61, nro 5 (A. Söderman, 1908) - Sekakuoro ja piano - Laulu Karjalalle
- Aattehet, op. 61b, nro 1 (J. H. Erkko, 1909 tai aikaisemmin) - Sekakuoro
- Vappulaulu, op. 61b, nro 2 (Larin-Kyösti, 1911) – Unisonokuoro – myös Melartinin sovitus sekakuorolle on julkaistu
- Aamulla, op. 61b, nro 3 (J. H. Erkko, 1905) - Sekakuoro
- Aittalaulu, op. 61b, nro 4 (Larin-Kyösti, 1907) - Sekakuoro
- Darthulas gravsång, op. 61b, nro 5 (Johan Ludvig Runeberg Ossian-runoelman pohjalta, 1897) - Sekakuoro - Darthulan hautalaulu (Yrjö Veijola eli Yrjö Weilin)
- Kukat Pinciolla, op. 61b, nro 6 (J. H. Erkko, 1911) – Unisonokuoro – myös sovitus sekakuorolle on julkaistu
- Piirilaulu, op. 61b, nro 7 (kansanlaulu, sovitettu 1913 tai aikaisemmin) - Sekakuoro
- Sju små julsånger, op. 103 (1918 tai aikaisemmin) - 7 små julsånger - 7 pientä joululaulua - Sju små julsånger - Seitsemän pientä joululaulua - Unisonokuoro ja piano tai harmoni – Suomennokset Jussi Snellman
- 1. Till Betlehem (Johan Michaël Lindblad) - Betlehemiin
- 2. Ende Sonen stiger neder (P. W-I.) - Poika isän ainokainen – Sovitus lapsikuorolle (Lars Johan Gustav Stråhle) – sovitus lauluäänelle ja jousiorkesterille (Ilkka Kuusisto)
- 3. Du strålande Betlehemsstjärna (tekstin tekijää ei tiedetä) - Yön keskellä tähtönen loisti
- 4. I Betlehem lyste en stjärna (Mikael Nyberg) - Jo paistavi tähtönen Betlehemin
- 5. Se natten flyr (Johan Olof Wallin) - Kas yössä kirkkaus leimuaa - Sekakuoro
- 6. Himmelens Herre har kommit till jorden (tekstin tekijää ei tiedetä) - Taivasten Herran nyt maan syli sulkee - Sekakuoro
- 7. Jag vet ett namn (Lina Sandell) - Mä tunnen nimen rakkahan - Sekakuoro
- 7 psalmer, op. 113 (1914) - 7 virttä - Sekakuoro
- 1. Bön om frid (Johan Ludvig Runeberg) - Rauha (Alpo Noponen)
- 2. En psalm (Jag ber till dig i mitt betryck) (Oscar Levertin) - Virsi (Sua, Herra huudan tuskassain) (Ilta Koskimies)
- 3. Aftonpsalm (I Herrens hand) (Johan Ludvig Runeberg) - Iltavirsi (Ma Herran huomaan) (Alpo Noponen)
- 4. Morgonpsalm (I mörker höljs) (Johan Ludvig Runeberg) - Aamuvirsi (Yö hälveni, ja päivä luo nyt kirkkaiks’ ilman rannat) (Alpo Noponen)
- 5. Förbliv hos mig (tekstin tekijää ei tiedetä) - Luoksein jää! (Ilta Koskimies)
- 6. Bön i landsplåga (Johan Ludvig Runeberg) - Rukous maanvaivassa (Ilta Koskimies)
- 7. Psalme (Tag mod Vorherres sendebud) (Erik Moltesen) - Virsi (Nyt saapuu Herran sanoma) (Jussi Snellman)
- Sekakuorolauluja, op. 142 - Sekakuoro
- 1. Minä seison (Aini Setälä, 1927)
- 2. Takamailla (Larin-Kyösti, 1928)
- 3. Ja nythän on taasen helluntai (Larin-Kyösti, 1927)
- 4. Helluntain hymni (Väinö Kolkkala, 1927)
- 5. Eespäin! (Josef Julius Wecksell, suomennos Topi Kallio, 1927?)
- 6. Hanget soi (Eino Leino, 1927?)
- 7. Syyskuun kesä (Juhani Aho, 1899)
- 8. Kevätlaulu (Johann Wolfgang von Goethe, suomennos Otto Manninen, 1927?)
- Kolme duettoa, op. 155 (1929 tai aikaisemmin) - Tre duetter - Kaksi lauluääntä ja piano
- 1. Pyyntö (Yrjö Kaijärvi nimellä Yrjö Teppo) - Åkallan (Nino Runeberg)
- 2. Tähtien laulu (Arvid Lydecken) - Stjärnornas sång (Nino Runeberg)
- 3. Onnelliset (nimimerkki Ignotus) - Sällhet (Nino Runeberg)
- Sju mystiska botpsalmer, op. 182 (Nino Runeberg, 1910/1934, julkaisematon) - Sekakuoro
- 1. Modestia
- 2. Silentium
- 3. Castitas
- 4. Fortitudo
- 5. Munificentia
- 6. Amor mortis
- 7. Amor proximi
- Alla taivahan tähtikorkean, EM010 (Jussi Snellman, 1927 tai aikaisemmin) - Sekakuoro
- Din boning, Herre, EM035 (Jacob Tegengren, 1927) - Sekakuoro?
- Djäknevisa, EM036 (Ernst V. Knape, 1924, julkaistu 1925) - Teinilaulu (L. Onerva) – Sekakuoro
- Elannon laulu II, EM039 (Yrjö Jylhä, 1930, julkaistu 1933) - Elantos sång (Elmer Diktonius) - Sekakuoro
- Fuga - Benedictus - Canon, EM052 (liturginen teksti, 1896?) – Sekakuoro tai lauluyhtye ja jousikvartetti
- Gud välsigne, EM058 (teksti ehkä Anders Gustaf Lindqvist, 1927) – Sekakuoro
- Halleluja, EM059 (1901) – Sekakuoro ja urut (tekstinä vain sana Halleluja)
- Herra, Luoja, taivasten, EM065 (A. Oksanen, 1927 tai aikaisemmin, julkaistu 1927) – Unisonokuoro
- Hur ljuvliga äro icke dina boningar, Herre Sebaoth, EM070 (Raamattu, Daavidin psalmi, 1926) - Liturgi ja sekakuoro
- Hymnus, EM071 (Erkki Melartin ja Jussi Snellman, 19111/1932) - Hymni - Hymni Helsingin konservatoriotalon vihkiäistilaisuuteen - Unisonokuoro ja orkesteri
- Jesus Kristus kommen är, EM088 (Aurelius Ambrosius, 1895) – Sekakuoro (neljä lauluääntä)
- Jouluna, EM092 (Aukusti Simelius, 1926 tai aikaisemmin, julkaistu 1926) Sekakuoro
- Jouluyö, EM094 (Jussi Snellman, 1925 tai aikaisemmin, julkaistu 1925 ja 1927) - Nukkuu maa kuin kuolon unta – Unisonokuoro
- Joutsenet, EM095 (Otto Manninen, 1909, julkaistu 1911) – Kaksi lauluääntä
- Juldagen, EM097 (teksti Raamatusta, 1926) - Lukija ja kuoro
- Kaarlo ja, EMelie Bergbomin muistolle, EM099 (A. V. Koskimies, 1907, julkaistu 1907) - Kaarlo ja Emelie Bergbomin patsasta paljastaissa 19 2/X 07 - Vid aftäckningen af Kaarlo och Emelie bergboms grafmonument (Bertel Gripenberg) - Sekakuoro
- Katajaisten marssi, EM105 (Arvid Lydecken, sävellysaikaa ei tiedetä, julkaistu erillispainatteena) - Unisonokuoro ja piano
- Kulkurin virsi, EM119 (Larin-Kyösti, 1914) - Mieskuoro
- Kullan luo, EM120 (J. H. Erkko, 27.12.1896, julkaistu 1898) - Sekakuoro tai lauluyhtye
- Kummanko sävel somempi, EM121 (A. O. Väisänen, 1925, julkaistu 1925) – Mieskuoro
- Kuoleman kautta, EM122 (Jussi Snellman, 1927) – Altto, tenori ja piano.
- Kvällsvind spelade, EM124 (Mikael Lybeck, 1903, julkaistu 1907) – Sekakuoro - Soittaa tuulonen (Jussi Snellman)
- Kyntömiehen laulu, EM127 (Vihtori Auer eli Vihtori Simonen, 1911 tai aikaisemmin, julkaistu lauluäänelle 1911) – sovitus sekakuorolle ja pianolle (julkaistu 1921)
- Kyrie, EM128 (Liturginen teksti, 1932) - Neliääninen yhtye tai sekakuoro ja piano/urut?
- Luojan päivä, EM142 (Jussi Snellman, 1933) - Naistertsetti tai naiskuoro
- Me kasvamme, EM152 (Eino Leino, 1901 tai aikaisemmin, julkaistu 1901) - Vi växa (K. V. Forsman tai Thekla Roschier) - Mieskuoro
- Nu börja himmelens stjärnor blekna, EM170 (tekstin tekijää ei tiedetä, 1902?) - Naiskuoro, lausuja ja pianokvartetti
- Nuorten laulu, EM172 (Eino Leino, 1908, julkaistu 1916) - Suomen Koulunuorisoliiton marssi - Sekakuoro
- Osuustoimintamarssi, EM180 (Uuno Kailas, 1932) - Sekakuoro
- Ota se kaunis kannel taas, EM181 (Larin-Kyösti, 1901, julkaistu 1935) – Mieskuoro ja tenorisoolo
- Perún, EM184 (Mikael Lybeck, 1898) - Mieskuoro
- La Polusstelo, EM190 (Nino Runeberg, 23.2.1913, julkaistu 1913) - Himno de Finnlandaj Esperantistoi - Suomen esperantistien hymni - Mieskuoro
- Le revéil du bois, EM203 (Victor Kinon, 1917) - Sopraano, kuoro ja orkesteri
- Saligt är ditt folk, EM207 (perinteinen ruotsalainen teksti, 1926) – Liturgi ja sekakuoro
- Savonlinnan lyseon toverikunnan marssi, EM209 (August Snellman, 1895) - Toverikunnan marssi - Sekakuoro
- Serenad, EM212 (tekstin tekijää ei tiedetä, 1895) - Mieskuoro tai miesääninen yhtye
- Snöfallet, EM219 (Osvald Sirén, 1917, julkaistu erillispainatteena) – Mieskvartetti
- Työ ja vapaus, EM242 (Yrjö Weilin, 1928) – sekakuorosovitus 1956 (Kaarle Lehtinen)
- Tänk på din skapare, EM244 (Raamattu, 1926) – Liturgi ja sekakuoro
- Yön tullessa, EM261 (Simo Korpela, 1918) - Sekakuoro
- Äiti armas, kaikkes annoit mulle, EM263 (Martti Malmgren, 1928 tai aikaisemmin, julkaistu 1929) - Sekakuoro
- Agnus Dei, EM277 (Liturginen teksti, 1895) – Sopraano ja sekakuoro
- En dag i Herrens gårdar, EM326 (Raamattu, 1926) – Liturgi ja sekakuoro
- Guds rena Lamm! , EM353 (Nicolaus Decius, ruotsinkielinen käännös Olaus Petri, 1895) - Viisi lauluääntä (sopraano I, sopraano II, altto, tenori ja basso)
- Jos voisin, EM396 (kansanlaulu, sovitusaikaa ei tiedetä) - Naiskuoro
- Koraali, EM415B (tekstitön virsi, 1916?, julkaistu 1923) – Neljä lauluääntä
- Koraali, EM415C (tekstitön virsi, 1923? , julkaistu 1923) – Neljä lauluääntä
- Koraali, EM415D (tekstitön virsi, 1923? , julkaistu 1923) – Neljä lauluääntä
- Koraali, EM415B (tekstitön virsi, 1927? , julkaistu 1929) – Neljä lauluääntä
- Olkohon taiteemme niinkuin tammi, EM478 (Eino Leino, 1901) - Mieskuoro
- Porraslaulu, EM497 (Jussi Snellman, 1920-luku) – Sekakuoro - Ruusu-Ristin rituaalimusiikkiin EM518 sisältyvä laulu, jonka ensimmäinen ja toinen säkeistö lauletaan rituaalin eri vaiheissa - Maailma ympärilläs suuri on – Käy taiteen jumalaiseen temppeliin – Terve, terve veli
- Requiem, EM517 (Liturginen teksti, 1905) - Sopraano, mezzosopraano, altto ja basso - Teos ei ole täysi-mittainen sielunmessu, vaan yksiosainen teos, jonka Melartin sävelsi näytelmään Hämärän lapsia.
- Rituaalimusiikkia Ruusu-Ristille, EM518 (Tekstien alkuperä on pääosin tuntematon, 1920-luku) – Lauluäänet ja piano - Kokonaisuuden nimi ei ole autenttinen, vaan teosluettelon tekemisen yhteydessä muodostettu.
- Suru ilossa, EM552 (Tekstin tekijä tuntematon, 1895) – Sekakuoro?
- Öppna mitt öga, EM582 (Lina Sandell, 1918) – Neljä lauluääntä
Kantaatit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vid frågornas port, op. 43 (Hjalmar Procopé, 23.5.1907) - Kysymysten portilla (Jussi Snellman) - Helsingin yliopiston promootiokantaatti - Promotionskantat 1907 - Julkaistu vain pianosäestyksisinä sovituksina
- 1. De frågande - Kysyjät
- 2. Sollandet - Auringon maa
- 3. Månlandet - Kuutamon maa - Moonland (M. Lockwood)
- 4. De sökande - Etsijät
- 5. Drömmaren - Uneksija
- 6. Livets välde - Elämän valta
- 7. Duetto Fruktan för döden ingen förlame! - Turhaa on langeta pelkohon kuolon!
- 8. Stridssång - Sotalaulu
- Kantat vid Finska Läkarsällskapets hundaårsjubileum, op. 178 (Jarl Hemmer, 1935, julkaisematon) - Örtagårdsmannen - Kantaatti Suomen Lääkäriseuran 100-vuotisjuhlaan solisteille, kuorolle ja orkesterille. Osat: 1. Alkusoitto - 2. Människan talar (Människa föddes jag till) - 3. Kroppen - 4. Läkaren svarar - 5. Ja, hur ditt vapen skarpt - 6. Själen - 7. Psalm
- Etsijä, EM042 (Jussi Snellman, 1925) – Solistit, kuoro ja piano - Teos on sävelletty Ruusu-Ristin johtajan Pekka Ervastin 50-vuotisjuhlille.
- Festkantat, EM102 (Jacob Tegengren, suomennos Jussi Snellman, 1924, julkaistu 1939) – Sekakuoro, lausuja ja soitinyhtye
- 1. Den tysta hjältemod - Hiljainen sankaruus
- 2. Hemmet – Koti
- 3. Fosterlandet - Isänmaa
- Koulutiellä, EM117 (Anna Puranen, 1930) - Porin tyttölyseon 50-vuotisjuhlakantaatti - Solistit ja kuoro (ja orkesteri)
- 1. Syksy (melodraama) - 2. Koulun pihassa - 3. Pihlajan laulu - 4. Synnyinmaa - 5. Satusaareen - 6. Elämän kangas - 7. Kevät - 8. Epiloogi
- Kylväjät, EM125 (L. Onerva, 1925, julkaistu 1939) - Kantaatti sekakuorolle ja orkesterille (orkesterin osuus Helvi Leiviskä)
- 1. Kylvämme maita, kylvämme soita
- 2. Nouse aina päivän pyörä, kaarru korkealle
- 3. Kylvämme, kylvämme… Sadon kuka saakaan?
Orkesterimusiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Esityskokoonpano on sinfoniaorkesteri, ellei toisin ole merkitty.
- Legend II, op. 12 (1900-1901, julkaisematon - pianosovitus on julkaistu)
- Siikajoki, op. 28 - Sinfoninen runo suurelle orkesterille (1903-1904, julkaisematon) – Striden vid Siikajoki
- Sinfonia nro 1, op. 30, nro 1, c-molli (1901-1902, julkaistu verkossa 2017)
- Sinfonia nro 2, op. 30, nro 2, e-molli (1904, julkaistu verkossa 2019)
- Serenadi, op. 31, nro 4, E-duuri (1904-1906) - Jousiorkesteri
- 1. A la marcia
- 2. Idyll
- 3. Menuetto
- 4. Canzone
- 5. Gavotte - Rondo
- Sinfonia nro 3, op. 40, F-duuri (1907/1908, julkaistu verkossa 2010)
- Lyyrillinen sarja II, op. 56 (1908) - Lyrisk svit II - Lyrische Suite II - Julkaistu vain Melartinin pianosovituksina
- 1. Iltapäivä - Eftermiddag - Nachmittag
- 2. Raskas uni - Tung dröm - Schwerer Traum
- 3. Tuutulaulu - Vaggvisa - Wiegenlied
- 4. Menuetto
- 5. Noitatanssi - Trolldans - Phantastischer Tanz - Fantastischer Tanz
- Traumgesicht, op. 70 (1910, julkaistu verkossa 2013) - Symphonische Musik - Sinfonista musiikkia - Unikuva - Drömsyn - Sinfoninen runo orkesterille
- Patria, op. 72 (1911, julkaisematon) - Sinfoninen runo orkesterille - Symphonische Studie für grosses Orchester
- Sinfonia nro 4, op. 80, E-duuri (1912-1913/1916, julkaistu verkossa 2012) - Kesäsinfonia - Summer Symphony - Orkesteri ja sanaton naistertsetti (osassa Andante)
- Sinfonia nro 5, op. 90, a-molli (1908/1914-1915, julkaistu verkossa 2008) - Sinfonia brevis
- Sinfonia nro 6, op. 100 (1918-1924) - Elementtisinfonia - Elementtien sinfonia - Elementernas symfoni
- Lyydinen sarja, op. 102 (1935?) Lydische Suite – Kamariorkesteri – Sarja perustuu näytelmämusiikkiin Kandaules, EM404.
- Sursum corda, op. 125 (1925?, julkaisematon) - Ylentäkää sydämenne - Ein festliches Präludium - Jousiorkesteri
- Laatokan lauluja, op. 146a (8.1.1929) - Ladogasånger - Karjalaisia lauluja - Käkisalmen lauluja – Salonkiorkesteri (kamariorkesteri) - Osat: 1. Allegro – 2. Andante Tranquillo – 3. Allegretto – 4. Allegro moderato e grazioso – 5. Reippaasti. Musiikki koostuu kansansävelmien sovituksista.
- Karjalaisia kuvia, op. 146b (1928, julkaisematon) - Karelische Rhapsodie für kleines Orchester - Karjalan kuvia – Kamariorkesteri - Osat: 1. Andante tranquillo – 2. Allegro – 3. Andante espressivo – 4. Allegretto grazioso – 5. Allegro – 6. Andante – 7. Allegro moderato – 8. Moderato andantino – 9. Vivace – 10. Molto moderato pomposo.
- Intermezzo, op. 147 (1929, julkaisematon) - Radio-orkesteri (pieni kamariorkesteri)
- Sinfonia nro 7, op. 149 (1928/1936?, keskeneräinen, vain ensimmäinen osa Allegro valmistunut, julkaisematon) - Sinfonia gaia
- Divertimento, op. 152 (1928, julkaisematon) - Radio-orkesteri (pieni kamariorkesteri) Osat: 1. Preludio - 2. Menuetto (Pastorale) - 3. Giocoso (Humoreski) - 4. Berceuse - 5. Intermezzo - 6. Elegia - 7. Danza
- Lohdutus, op. 168 (1930-1931?, julkaisematon) - Tröst - Consolation - Kamariorkesteri
- Suomalainen fantasia, op. 180 (1930-luku?, kadonnut, jos on koskaan valmistunutkaan)
- Yksilö ja massa, op. 184 (1936, julkaisematon) - Individen och massan - Balettimusiikkia orkesterille
- Sinfonia nro 8, op. 186 (aloitettu 1936, keskeneräinen) - Osat: Allegretto – Andante – Allegretto – Intermezzo (Allegretto) – Allegretto – Andante. Sinfoniasta on olemassa runsaasti keskeneräistä materiaalia, se on pidemmälle kehitetty kuin sinfonia nro 7.
- Sinfonia nro 9, op. 188 (toteutumaton hanke, josta ei tunneta edes luonnoksia)
- Allegretto a-molli, EM011 (1930-luku?)
- An der Pforte, EM013 (1900-luvun alku?)
- Andante, EM014 (1897, keskeneräinen)
- Capriccio, EM030 (1901)
- Harlekiini, EM061 (1930-luku?) - Kyseessä on orkesteriversio balettiin Sininen helmi, op. 160 sävelletystä, mutta siitä pois jätetystä Prinssin tanssista, EM508.
- Hymni, EM070 (1911)
- Intermezzo, EM081 (1910, julkaistu 1993) – Jousiorkesteri (viulusoolo)
- Keijujen karkelo, EM109 (1905, kadoksissa) - Älfvornas dans – Älvornas dans
- Kevätaamun unelma, EM111 (1905)
- Kuutamossa, EM123 (sovituksen on todennäköisesti 1930-luvulla tehnyt Sven Sandberg jostakin muuten tuntemattomasta tai tunnistamattomasta sävellyksestä)
- Lyyrillinen sarja I, EM143 (1906) - Lyrisk suit I - Lyrische Suite I
- 1. Preludio (sovitus opuksesta 25:1)
- 2. Certosa (sovitus opuksesta 27:2)
- 3. Intermezzo
- 4. Virran reunall’ (sovitus opuksesta 25:2)
- 5. Idyll (sovitus opuksesta 27:1)
- 6. Ballade (sovitus opuksesta 27:4)
- Lyyrillinen sarja III, EM144 (1915-1916) - Lyrische Suite III - Lyrisk svit III - Suite lyrique 3 - Liritšeskaja sjuita - Belgialainen sarja - Vaikutelmia Belgiasta - Impressions de Belgique - Impressions lyriques
- 1. La Cathédrale - Katedralen - Tuomiokirkko
- 2. Nocturne - Bruges
- 3. Scherzo
- 4. Pastorale - Adoration des bergers
- 5. Les Cloches - Kellot
- 6. Hymne matinale - Matin sur la côte
- Manaus, EM150 (1933) - Shamaanimanaus - Beschwörung
- Muunnelmia Kajanuksen Hautalaulusta, EM166 (1933) - In memoriam Robert Kajanus
- Pastorale, EM182 (1909) - Erakko – Eremiten – Der Einsiedler
- Piccolo minuetto, EM188 (1.5.1912) - Jousiorkesteri
- Scéne dansante, EM210 (1930-luku?) - Kamariorkesteri
- Symfonisk fantasi, EM226 (1904?, säilynyt vain osittain) - Sinfoninen fantasia
- Tempo di valse, EM231 (1929)
- Väinämöinen luo kanteleen, EM256 (1906, julkaistu 2016) - Väinämöinen muovailee kantelettaan – Wäinämöinen danar sin Kantele – Tablåmusik
- Aamuhymni, EM270 (1908?)
- Intermezzo, EM389 (1936)
- Karjalainen rapsodia, EM407 (1908) - Karels rapsodi – Karjalaisia piirilauluja I
- Scherzo, EM526 (1905)
- Shamaanin kohtaus, EM531 (1929) – Orkesteri ja sanaton kuoro – Kyseessä on baletin Sininen helmi, op. 160 kolmanteen näytökseen tarkoitettu osa, jonka Melartin kuitenkin hylkäsi lopullisesta kokonaisuudesta. - Itämaalainen tanssi – Kultainen meri – Marokkolainen tanssi – Miekkatanssi – Orientale
- Sinfoninen andante, EM533 (1901, kadoksissa)
Sävellykset soolopianolle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Variationen und Fuge, op. 2 (1898) – Omistus Selim Palmgren
- 2 Balladen, op. 5 (18.5.1898) Två ballader - Kaksi ballaadia pianolle
- '1. Två svanor - Kaksi joutsenta - Zwei Schwäne
- 2. Anime sole
- Legend I, op. 6 (1898) - Legenda I – Legende I
- Lastuja I, op. 7 (1900 tai aikaisemmin) - Spånor I - Späne I
- 1. Ro, ro, fiskarmor - Kalastajan kehtolaulu - Vanha kehtolaulu - Old cradle song - Schlaflied
- 2. Suvi-illan vieno tuuli
- 3. Keinutan kehtoa
- 4. Jeg synes, at verden skinner
- 5. Ej har jag hem
- 6. Jag vill still tacka dig
- 3 Stücke für Clavier, op. 8 (Lokakuu 1899)
- 1. Elegie
- 2. Romance
- 3. Nacht
- Lastuja II, op. 9 (1898 -1900) - Spånor II - Späne II
- 1. Iltalaulu - Aftonsång - Abendlied
- 2. Kehtolaulu - Vaggvisa - Schlaflied
- 3. Melodia - Melodi - Melodie
- 4. Kevätlaulu - Vårsång - Frühlingslied - Spring song
- 5. L’heure bleue - Sininen tunti
- 6. Hautauslaulu - Begravningssång - Grablied
- Skizzer, op. 11 (1901) - 5 stycken för piano
- 1. Frid - Rauha - Stille - Quietude
- 2. Midnatt - Keskiyö - Mitternacht - Midnight
- 3. Hösttankar - Syysaatteita - Herbstgedanken - Autumns thoughts
- 4. Liten ballad - Pieni ballaadi - Kleine Ballade - Little ballad
- 5. Från Karelen - Karjalasta - Finnish - Finnish folksong
- Legend II, op. 12 (1900-1901) – Legenda II
- Intermezzi, op. 16 (1902 tai aikaisemmin)
- 1. Ratsastaja metsässä - Ryttaren i skogen - Der Reiter im Walde - The Rider
- 2. Chanson
- 3. Tanssilaulu I Dansvisa I - Tanzweise I - Two dances I
- 4. Tanssilaulu II Dansvisa II - Tanzweise II - Two dances II
- Menuett, op. 16, nro 5 (1899 tai aikaisemmin)
- Lyyrillisiä pikkukappaleita, op. 18 (1903 tai aikaisemmin) - Lyrische Stücke - Lyriska småstycken - Lyriska stycken
- 1. Kansanlaulun tapaan - I folkvisestil - Lied im Volkston
- 2. Vuorella - På berget - Auf dem Berge
- 3. Rannalla - Vid stranden - Am Strande
- 4. Iltakuva - Aftonbild - Abendbild
- 5. Kesäilta Sommarafton - Sommerabend (kansanlaulun sovitus)
- Pienoiskuvia I, op. 23 (1905 tai aikaisemmin) - Miniatyrer för pianoforte - 8 leichte Stücke
- 1. Menuetto
- 2. Valssi - Vals
- 3. Kehtolaulu - Vaggvisa
- 4. Ilta - Afton
- 5. Japanilainen tanssi - Japansk dans
- 6. Pastorale
- 7. Odottava - Den väntande
- 8. Tarantella
- Prélude, op. 25, nro 1 (13.7.1906) - Sävellaji b-molli
- Virran reunall’, op. 25, nro 2 (sovitettu 1903)
- Humoresk, op. 25, nro 3 (1906 tai aikaisemmin) - Sävellaji A-duuri
- Arietta, op. 25, nro 4 (1898 tai aikaisemmin) - Arietta all’antica – Willy Burmesterin vapaa sovitus viululle ja pianolle julkaistu 1912
- Pieni gavotti, op. 25, nro 5 (1901) - Gavotte i gammal stil – Willy Burmesterin vapaa sovitus viululle ja pianolle julkaistu 1912
- Idyll, op. 27, nro 1 (1906 tai aikaisemmin) - Idylli - Erkki Melartin sovitti teoksen myös osaksi orkesterisarjaa Lyyrillinen sarja I (katso Sävellykset orkesterille)
- Certosa, op. 27, nro 2 (1906 tai aikaisemmin) - Erkki Melartin sovitti teoksen myös osaksi orkesterisarjaa Lyyrillinen sarja I (katso Sävellykset orkesterille)
- Suomen salossa, op. 27, nro 3 (1898?) - Musiikki ei ole sama kuin Juhana Ennolan samannimisessä sävellyksessä.
- Ballade, op. 27, nro 4 (1906?) - Balladi - Erkki Melartin sovitti teoksen myös osaksi orkesterisarjaa Lyyrillinen sarja I (katso Sävellykset orkesterille)
- Små variationer, op. 33, nro 1 (1906) - Pieniä variatsiooneja - Pieniä variationeja - Kleine Variationen
- Etyde, op. 33, nro 2 (1897) - Etydi pianolle, E-duuri
- Träskodans, op. 33, nro 3 (1906 tai aikaisemmin) - Puukenkätanssi - Holzschuhtanz
- Lastuja III, op. 34 (1906) - Spånor III - Späne III - Chips III
- 1. Praeludium
- 2. Berceuse
- 3. Au revoir
- 4. Suomalainen tanssi - Finsk dans - Finnischer Tanz
- 5. Orientale
- Pienoiskuvia II, op. 35 (1906 tai aikaisemmin) - Miniatyrer för piano II
- 1. Venezialainen ilta - Veneziansk afton - Venezianischer Abend
- 2. Iltatunnelma - Aftonstämning - Abendstimmung
- 3. Valitus - Klagan - Klage
- 4. Aamu - Morgon - Morgen
- 5. Sairasvuoteella - På sjukbädden - Auf dem Krankenbett
- 6. Tanssi - Dans - Tanz
- 7. Laulu - Visa - Lied
- 8. Kehruulaulu - Spinnvisa - Spinnerlied
- Lastuja IV, op. 48 (1907) - Spånor IV - Späne IV
- 1. Tuutulaulu - Vid vaggan - An der Wiege
- 2. Pieniä variationeja - Miniatyr variationer - Miniaturvariationen - Små variationer - Kleine Variationen
- 3. Aaltoja - Böljor - Wellen
- 4. Tapisserie
- 5. Jäähyväiset - Avsked - Abschied
- Walzer-Miniatyren, op. 49 (1907)
- 1. Anette-Sofie
- 2. Thérèse
- 3. Adèle
- 4. Violet
- Der traurige Garten, op. 52 (1908) - Surullinen puutarha (Sarja on omistettu Jean Sibeliukselle)
- 1. Wir zwei - Me kaksi
- 2. Liebesallee - Lemmentie - Rakastavien tie
- 3. Wiegenlied eines Bettlerkindes -Kerjäläislapsen kehtolaulu - Kehtolaulu kerjäläiselle - Wiegenlied für ein Bettlerkind
- 4. Regen - Sade
- 5. Solitude - Yksinäisyys
- Pienoiskuvia III, op. 53 (7.8.1908) - Miniatyrer III
- 1. Suomalainen laulu -Finsk visa - Finnisches Lied
- 2. Muisto - Minne - Erinnegung
- 3. Valse lente
- 4. Menuette al’ antico
- 5. Suomalainen tanssi - Finsk dans - Finnischer Tanz
- 6. Preludio
- 7. Fughetta
- Tunnelmia, op. 54 (1908 tai aikaisemmin) - Stämningar - Stimmungen
- 1. Omistus - Tillegnan - Zueignung
- 2. Raskaalla hetkellä - Under en tung stund - Während einer schweren Stunde
- 3. Capriccio
- 4. Kysymys - En fråga - Eine Frage
- 5. Kansanlaulu - Folkvisa - Volkslied
- 6. Energico
- Lyrik I, op. 59 (1909) - Lyyrillisiä pianokappaleita - Lyrisches
- 1. Barcarole
- 2. Romance
- 3. Berceuse
- 4. Intermezzo
- 5. Impromptu e-molli
- Mazurka, op. 66, c-molli (1910)
- Vier Klavierstücke, op. 67 (1910 tai aikaisemmin)
- 1. Abendklang - Iltasointi - Iltasointi
- 2. Scherzo Es-duuri
- 3. Elegie
- 4. Brauttanz - Morsiustanssi
- Berceuse, op. 68, F-duuri (1910 tai aikaisemmin)
- Quatre morceaux, op. 75 (1913 tai aikaisemmin)
- 1. Humoresque - Humoreske
- 2. Chant du Juillet - Juli-Lied
- 3. Berceuse, cis-molli
- 4. Aubade
- 9 pientä kappaletta pianolle, op. 76 (1913 tai aikaisemmin) - 9 Små stycken för piano - 9 Kleine Stücke für Klavier
- 1. Metsäruusu - Waldrose - Vildros - A hedge rose
- 2. Piiritanssi - Ringelreigen - Ringdans - Roundelay
- 3. Ländler - Country dance
- 4. Melodia - Melodie - Melodi - Melody
- 5. Vanha taru - Es ist eine alte Geschichte - En gammal sägen - An old story
- 6. Muistikirjan lehti - Albumblatt - Albumblad - Album leaf
- 7. Kansanlaulu - Volkslied - Folkvisa - Folksong
- 8. Iltarauha - Abendruhe - Aftonlugn - Evening rest
- 9. Tanssi - Tänzchen - Dans - Dance
- Kuvakirja I, op. 81 (1915?) - Bilderbok - Bilderbuch - Helppoja pikkukappaleita pianolle - Lätta småstycken för piano - Leichte Klavierstücke
- 1. Illan tullen - När kvällen kommer - Der Abend kommt
- 2. Saksalainen kansanlaulu - Tysk folkvisa - Gut’n morgen
- 3. Kyyneleittä - Utan tårar - Ohne Tränen
- 4. Pieni valkonen perhonen - Den lilla vita fjäriln - Der kleine weisse Schmetterling
- 5. Viimeinen kerta - Sista gången - Zum letzten Mal
- 6. Pikku tanssi - Liten dans -Tänzchen
- Feuillets d’Album, op. 83 (1914) - Små stycken för piano
- 1. Chanson matinale
- 2. Intermezzo
- 3. Bagatelle
- 4. Esquisse
- 5. Menuet
- 6. Elegie
- 7. Berceuse (pour un coeur triste) - Kehtolaulu väsyneelle sydämelle - Melartinin sovitus viululle, sellolle ja pianolle on julkaistu 1928
- Sonatiini pianolle, op. 84 (1915) - Quatre Sonatines – Sovitus viululle ja pianolle on julkaistu
- 24 preludier, op. 85 (1913-1920) - 24 Präludien - 24 Preludes
- 1. Grekisk Offerhandling - Griechische Oppferhandlung - Old Grecian Ceremony
- 2. Capriccio
- 3. Studie - Study
- 4. Méditation - Meditation
- 5. Körsbärsblom i Japan - Kirchenblüte in Japan - Cherry Blossoms in Japan - Japanilaisia kirsikankukkia
- 6. Afton i Venedig - Abend in Venedig - Evening in Venice
- 7. Speldosa - Pelikello - Spieluhr - Musical Box
- 8. Tung afton - Schwerer Abend - Evening before the Storm
- 9. Lugn afton - Stiller Abend - Quiet Evening
- 10. Vinterväg - Winterweg - Winter-Road
- 11. Canon
- 12. Folkvisa - Volkslied
- 13. Scherzino
- 14. Höstnatt - Herbstnacht - Autumn-night
- 15. Romans - Romanze - Romance
- 16. Ballatella
- 17. Vårmorgon - Frühlingsmorgen - Spring morning
- 18. Robustamente
- 19. Intermezzo
- 20. Tempo di mazurka
- 21. Aning - Ahnung - Presentiment
- 22. Beslutet - Beschluss - Decision
- 23. Löftet - Versprechen - Promise
- 24. Energico
- Noli me tangere, op. 87 (1914 tai aikaisemmin) - Stämningsbilder - Stimmungsbilder - Impressions
- 1. Snöstämning i skymningen - Dämmerung in Schnee - Twilight in the snow
- 2. Helgdagsmorgon - Feiertagsmorgen - Pyhäpäivän aamu - A festive morning
- 3. Aning - Ahnung - Presentiment - Aavistus
- 4. Dödsstund - Todesstunde - The hour of Death
- 5. Höstvind - Herbstwind - Autumnal wind
- Miniatyrsvit ur Sanningens pärla, op. 88a (1915-1920?) - Pienois-sarja musiikista näytelmään Totuuden helmi
- 1. Prolog
- 2. Entr’acte
- 3. Berceuse
- 4. Marche miniature
- 5. Polska
- Ljus och skugga, op. 91 - Valoa ja varjoa - Licht und Schatten - 7 småstycken för piano - 7 pikkukappaletta pianolle - 7 kleine Stücke für Klavier
- 1. Morgonvisa - Aamulaulu - Morgenlied (1915)
- 2. Skuggan - Varjo - Der Schatten (1898)
- 3. I solskenet - Päivänpaisteessa - Im Sonnenschein (1898)
- 4. Valse lente (1915)
- 5. Preludio (1915)
- 6. Afton på berget - Ilta vuorella - Abend auf dem Berge (1915)
- 7. Sjömansdans - Merimiestanssi - Matrosentanz (1915)
- Pennteckningar, op. 92 (1915-1916) - Kynäpiirroksia
- 1. Hälsning - Tervehdys
- 2. Scherzino
- 3. Vemod - Surumieli - Traurigkeit - Sadness
- 4. Vaggvisa för ett sjukt barn - Kehtolaulu sairaalle lapselle
- 5. Chanson triste
- 6. Canzoncina
- 7. Humoresk
- Per speculum in enigmatae, op. 93 (1912-1914, julkaisematon) - Wie in einem Spiegel - Sechs Klavierstücken
- 1. Katedralen
- 2. Die andere Seite
- 3. Dunkle Träume
- 4. Schwester Namenlos
- 5. Erinnerung julkaistu nimellä Souvenir ja opusnumerolla 87a, nro 5 kokoelmassa Finlandia V vuonna 1945
- 6. Weihnachtsglocken
- 7 pianostycken, op. 98 - 7 pianokappaletta
- 1. Den tysta skogen (1917 tai aikaisemmin) - Hiljainen metsä - La Forêt silancieuse - Der schweigende Wald - Metsätunnelma - Skogsstämning
- 2. Skymning vid ån (1917 tai aikaisemmin) - Dämmerung am Bachesufer - Joen rannalla hämärtää
- 3. I höjden (1919 tai aikaisemmin) - In der Höhe - Korkeudessa - Korkeuksissa - On high - Legenda III - Legend III - Legende III
- 4. Gavotte, A-duuri
- 5. Romans (1917 tai aikaisemmin) - Romance - Romans över namnet S-a-s-c-h-a G
- 6. Scherzo (1919 tai aikaisemmin)
- 7. Exeunt omnes (1919, vain luonnos valmistunut, ei julkaistu)
- Partita in modo antico, op. 101 (1917 tai aikaisemmin, julkaisematon) - Svit i gammal stil
- 1. Preludio
- 2. Aria
- 3. Courante
- 4. Giga
- Skuggspel, op. 104 (1919 tai aikaisemmin)
- 1. Lantlig dans
- 2. Ballatella
- 3. En hemlighet
- 4. Piccola Sarabanda
- 5. Tempeldans
- 6. Irrbloss
- 7. Farväl
- Röster ur Skymningen, op. 110 (1916-1917) - Ääniä hämäryydestä - 5 pianostycken - Viisi pianokappaletta
- 1. Barnporträtt - Lapsikuva - Lapsen muotokuva
- 2. Menuetto languido
- 3. Skymningsdans - Hämärän tanssi
- 4. Skymningsbild - Hämärän kuva - Utukuva
- 5. Bjällerklang - Kulkunen - Kulkusten kilinä
- Fantasia apocaliptica, op. 111 (1918-1920?) - Sonat I för piano - Sonata I per il pianoforte - Sonata apocaliptica - Ilmestyskirja
- Festpreludium, op. 112 (1920) Festligt preludium – Guldbröllopsspel – Goldhochzeitsmusik (julkaisematon)
- En morgondröm och andra stycken för piano, op. 114 (1910-luku?) - Käsikirjoitus on kadonnut. Opukseen piti tulla kuusi pianokappaletta: 1. En morgondröm - 2. Kylig vårkväll - 3. Dansvisa (Karelskt motiv) - 4. Strofer till en vaggvisa - 5. Folkvisa - 6. Grotesk
- Salaperäinen metsä, op. 118 (1923 tai aikaisemmin) - Den hemlighetsfulla skogen - 6 pianostycken - Miniatyrsvit för piano
- 'Suuskuva - Höstbild - Herbstbild
- 2. Salaperäinen metsä - Den hemlighetsfulla skogen - Der geheimnissvolle Wald
- 3. Noita - Häxan - Die Hexe
- 4. Loitsu - Trollruna - Beschwörung
- 5. Virvatulet - Irrblossen - Irrlichten
- 6 Noitatanssi - Trolldans - Trolltanz
- Nuorta elämää I, op. 119a (1922 tai aikaisemmin) - Ungt liv - Junges Leben - Kappaleita lapsille - Stycken för barn - Kinderstücke
- 1. Kävely - Promenad - Spaziergang
- 2. Hyräily - Gnolad visa - Stilles Lied
- 3. Valitus - Klagan - Klage
- 4. Leikki - Lek - Spiel
- 5. Kaksi totista setää - Två allvarliga farbföder - Die zwei ernsten Onkel
- 6. Nurmella - På ängen - Auf der Wiese
- Nuorta elämää II, op. 119b (1922 tai aikaisemmin)
- 1. Minuettino
- 2. Skotlantilainen kansanlaulu - Skottsk folkvisa - Schottisches Volkslied
- 3. Tuutulaulu - Vaggvisa - Schlummerliedchen
- 4. Pilvinen ilta - Mulen kväll - Wolkiger Abend
- 5. Nuoren tytön laulu - Den unga flilckans visa - Lied des jungen Mädchens
- 6. Polska - Bauerntanz - Danse rustique
- Nuorta elämää III, op. 119c (1922 tai aikaisemmin)
- 1. Hyväily - Une caresse - Smekning - Liebkosung - Melartinin sovitus viululle ja pianolle tunnetaan
- 2. Karjalaiset paimenet - Karelska herdar - Zwei Hirten aus Karelien
- 3. Maantielaulu - Landsvägsvisa
- 4. Valsette
- 5. Polkette
- 6. Onnittelumenuetto - Gratulaticusmenuett - Gratulationsmenuett
- Nuorta elämää IV, op. 119d (1922 tai aikaisemmin)
- 1. Jouluvirsi - Julpsalm - Weihnachslied
- 2. Surumielinen laulu - Sorgsen visa - Trauriges Lied
- 3. Ländler
- 4. Pieni marssi - Liten marsch - Kleiner Marsch
- 5. Barcarola - Barcarole
- 6. Iltakellot - Aftonklockorna - Abendglocken
- Varjokuvia, op. 120 (1922 tai aikaisemmin) - Silhouetter - Schattenrisse
- 1. Sisarukset - Syskonen - Die Geschwister
- 2. Sureva tyttö - Den sörjande flickan - Das traurige Mädchen
- 3. Menuetto hämärässä - Menuett i skymningen - Menuett in der Dämmerung
- 4. Partiomarssi - Scoutmarsch - Pfadfindermarsch
- 5. Aamuvirsi - Morgonpsalm - Morgenpsalm
- 6. Iltavirsi - Aftonpsalm - Abendpsalm
- 7. Valse lente
- 8. Kansanlaulu - Folkvisa - Volkslied
- 9. Iltakuva Karjalasta - Aftonstämning från Karelen - Abendbild aus Karelien
- 10. Maalaistanssi - Lantlig dans - Ländlicher Tanz
- 11. Retkeilylaulu - Vandringssång - Wanderlied
- 12. Humoreski - Humoresk - Humoreske
- Iltarauha, op. 123, nro 1 (22.12.1924) – Aftonro (Opuksen 123 yhteinen otsikko Sex pianostycken – Sechs Klavierstücke esiintyy vain Melartinin omassa teosluettelossa)
- Marcia funèbre, op.123, nro 2 (1925 tai aikaisemmin)
- Idyll, op. 123, nro 3 (10.7.1925) - Idylle
- Procession, op. 123, nro 4 (1925 tai aikaisemmin)
- Pastorale, op. 123, nro 5 (15.7.1925)
- Piccola marcia, op. 123, nro 6 (1926 tai aikaisemmin)
- Hemlängtan, op. 126, nro 1 (1924-1925) - Koti-ikävä - 3 finska melodier för piano - Drei finnische Melodien für Klavier
- Månskensfart, op. 126, nro 2 (1924-1925) - Kuutamoyö
- Dans, op. 126, nro 3(1924-1925) - Tanssi
- Lyrik II, op. 127 (1924-1925)
- 1. Skymningsvisa - Hämärän laulu - Im Zwielicht
- 2. Morgonandakt - Aamuhartaus - Morgenandacht
- 3. Menuett i väntan - Menuetto odottaessa - Menuett in Erwartung
- 4. Valse sentimentale
- 5. Österlandsk natt - Itämainen yö - Morgenländische Nacht
- 6. Couplett
- Valse miniature, op. 129, nro 1 (1926 tai aikaisemmin) Opuksen 129 kokoava nimi Sex pianostycken esiintyy vain Melartinin teosluetteloissa. - Albumblad – Finsk musik – Sechs Klavierstücke
- Dans, op. 129, nro 2 (1926 tai aikaisemmin)
- Intermezzo, op. 129, nro 3 (1926 tai aikaisemmin)
- Preludio, op. 129, nro 4, B-duuri (1926 tai aikaisemmin)
- Folkvisa, op. 129, nro 5 (1926 tai aikaisemmin)
- Jongleur, op. 129, nro 6 (1926 tai aikaisemmin)
- Sonatiini pianolle, nro 2, op. 135a (1927, julkaisematon) - Sonatina II al antica - Sonatina II al’antico - Sovitus huilulle ja harpulle, katso opus 135b
- Romanza, op. 135, nro 2 (1932, julkaisematon)
- Kuvia, op. 137 (1927 tai aikaisemmin) - Bilder - 12 Pientä pianokappaletta nuorisolle - 12 små pianostycken för ungdom (opusnumero on julkaisussa 137a)
- 1. Rattoisa retki - Den trevliga utfärden
- 2. Linnun hautaus - Fågelns begravning
- 3. Kodin kynnyksellä - På hemmets tröskel
- 4. Kevätsade - Vårregn
- 5. Tuutulaulu - Vaggvisa
- 6. Ylpeä ratsu - Den stålte gångaren
- 7. Yksinäinen paimen - Den ensamma herden
- 8. Kevätiloa - Vårfröjd - Canon
- 9. Lumisilla - Leka snöboll
- 10. Pilalaulu - Skämtvisa
- 11. Tumma ilta - Mörk afton
- 12. Leikki - Lek - Intermezzo
- Kaksi viikkoa, op. 143 (1928?) - Viikonpäivät - Pianokappaleita nuorisolle
- 1. Viisi sormea
- 2. Vastakkain
- 3. Leikki
- 4. Tanssi hämärissä
- 5. Torvet
- 6. Kyläsoittaja
- 7. Sunnuntairauha
- Pyhä ja arki, op. 144 (1924-1925) - Helg och söcken - Feier- und Werktage - 7 pientä pianokappaletta nuorisolle - 7 småstycken för piano för ungdom - 7 kleine Stücke für die Jugend
- 1. Enkelten laulu jouluyössä - Änglarnas sång julnatten - Der Gesang der Engel in der Christnacht
- 2. Lasten joululaulu - Barnens julvisa - Der Kinder Weihnachtslied
- 3. Työtä aljettaissa - Vid arbetets begynnelse - Beim Beginn der Arbeit
- 4. Korvessa - I storskogen - Im Walde
- 5. Rantakuva - Strandbild
- 6. Japanilainen kuva - Japansk bild - Japanisches Bild
- 7. Loppumarssi - Slutmarsch - Schlussmarsch
- Helmivyö I, op. 159a (sovitettu 1929) - Pärlbandet I - Suomen kauneimmat kansanlaulut Suomen nuorisolle - Finlands vackraste folkvisor för Finlands ungdom
- 1. Maamme (Vårt land) / Säveltäjä Fredrik Pacius - 2. Matkamies (Vandraren) - 3. Aamulaulu (Kun aamun aurinko - Morgonvisa) - 4. Vanha kehtolaulu (Gammal vaggvisa) - 5. Kukkuu, kukkuu - 6. Tyttö on kaunis kuin keväällä ruoho (Flickan är vacker som gräset om våren) - 7. Järven rannall’ (På sjöstranden) - 8. Sydämein on tallella (Mitt hjärta är mitt) - 9. Kuu ei anna valoa (Månen lyser ej mer) - 10. Och jungfrun hon går i dansen (On neidolla punapaula) - 11. Sureva nuorukainen (Den sörjande ynglingen) - 12. Du är så vacker för mina ögon (Sa oot niin kaunis mun silmissäni) - 13. Iltalaulu (Aftonsång) - 14. Köyhä poika (Den fattige gossen) - 15. Sydämestäni rakastan (Av hela hjärtat älskar jag) - 16. Nytpä nähdään (Nu få vi se) - 17. Voi minua poika raukkaa (O, ve mig arma gosse) - 18. Voi äiti parka ja raukka (O moder, arma moder) - 19. Där gingo två flickor i rosendelund (Kaks neitosta käveli puistossa) - 20. En voi sua unhoittaa (Jag kan dig aldrig glömma)
- Helmivyö II, op. 159b (sovitettu 1929) - Pärlbandet II
- 1. Suomen laulu (Suomis sång) / Säveltäjä Fredrik Pacius - 2. Vanha kehtolaulu (Gammal vaggvisa) - 3. Aamulla (Om morgonen) - 4. Rannalla itkijä (Den gråtande på stranden) - 5. Häälaulu (Bröllopssång) - 6. Älä mene heikolle jäälle (Gå ej på svag is) - 7. Viheriäinen maa (Den gröna jorden) - 8. Kananmuna (Hönsägget) - 9. Aikoja entisiä (Svunna tider) - 10. Voi jos ilta joutuisi (Ack, om Kväll ren vore) - 11. Korkealla vuorella (På det höga berget) - 12. Kaunis ruusunnuppu (En vacker rosenknopp) - 13. Tytön posket punottaa (Flickans kinder rodna) - 14. Pappa se sanoi (Pappa han sade) - 15. Hengellinen kansanlaulu (Andlig folkvisa) - 16. Minun kultani kaunis on (Skön är min älskade) - 17. Kaiho (Vemod) - 18. Hyvää iltaa, lintusein (God afton, fågeln min) - 19. Sinulle, ystäväiseni (Till dig, min lilla vän) - 20. Viherjäisen niityn poikki (Över den gröna ängen)
- Barnens vecka, op. 163 (1931?) - Sju lätta stycken för piano – 7 småstycker för piano
- 1. Barnen leka - Söndag
- 2. Arbetet börjar - Måndag
- 3. Duett - Tisdag
- 4. Den fattige gossens visa - Onsdag
- 5. Motorn - Torsdag
- 6. Vemod - Fredag
- 7. Arbetet är gjort - Lördag
- Legenda IV, op. 174 (1896?, julkaisematon)
- Variationeja, op. 177 (1930-luku?, julkaisematon) - Opuksen 2 (Variationen und Fuge) teeman pohjalta tehtyjä uusia muunnelmia
- Sonatina III, op. 181, A-duuri (1896?/1930-luku, julkaisematon) - Sonaatti vanhaan tyyliin - Vanhaan tyyliin
- Seppä ja liekki, op. 183 (1935, julkaistu verkossa 2016)
- A rivederla! , EM001 (1904) - Piano (tai jousiorkesteri)
- Aamuvirsi, EM002 (1916) – Uusi aamu
- Albumblad, EM009 (1900?, julkaistu 1900) - Andante, e-molli
- Allegro energico, EM012 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Andante espresso, EM016 (1897)
- Andantino, EM017 (1906 tai aikaisemmin, julkaistu 1906)
- Andantino, EM018 (sävellysaikaa ei tiedetä) a-molli
- Arosävelmä, EM019 (1906 tai aikaisemmin, julkaistu 1906)
- Aubade, EM20 (1901)
- Ballade, EM023 (1896)
- Barcarolle, EM024 (1895) - Gute Morgen
- Berceuse, EM025 (1897)
- Bourré, EM029 (1906 tai aikaisemmin, julkaistu 1906)
- Duetto, EM037 (1890-luku?)
- Espanjalainen laulu, EM041 (1906 ai aikaisemmin, julkaistu 1906) - Spanska visa
- Ferne!, EM045 (1905)
- Festmarsch åt far och mor, EM048 (1901) – Födelsedagsmarsch
- Frühlingsliedchen, EM051 (1895) - Es war zur goldnen Frühlingszeit
- Födelsedagsmarsch, EM054 (1920)
- Couplet, EM065 (1923) - Smaa-bitte Ting
- Ett hjärtas vaggsång, EM067 (1914)
- Ilta Italiassa, EM076 (1906 tai aikaisemmin, julkaistu 1906)
- Intermezzo, EM082 (1911/1915)
- Intermezzo, EM083A (1895)
- Intermezzo, EM083B (1895)
- Intermezzo, EM084 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Intrata, EM086 (1904)
- Joulutunnelma, EM093 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Juhlakulkue, EM096 (1906 tai aikaisemmin, julkaistu 1906)
- Jänis, EM098 (1906 tai aikaisemmin, julkaistu 1906)
- Kihlaus, EM112 (1898) – luonnos alkusoitoksi oopperaan Aleksis Kiven tekstiin.
- Kiinalainen surumarssi, EM113 (1906?)
- Kotipihlajan laulu, EM116 (1906?)
- Kuutamossa, EM123 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Laulu hämärässä, EM131 (sävellysaikaa ei tiedetä, kadoksissa)
- Lied, EM134 (1892)
- En liten morgonvisa, EM138 (1915)
- En liten romansunge, EM139 (18.8.1917) - Liten romans
- Maailma suuri, EM146 (1929?) - Jorden så stor – Världen den stora
- Menuetto, EM159 (1906 tai aikaisemmin, julkaistu 1906) C-duuri
- Metsämajani, EM160 (1903?)
- Nyt on mun mielestäni, EM174 (1901 tai aikaisemmin, julkaistu 1901)
- Prélude, Des-duuri, EM191 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Preludium, E-duuri, EM192 (1896)
- Prélude, F-duuri, EM193 (1912)
- Prélude no 4', e-molli', EM194 (1892)
- Präludium & Fuga, d-molli, EM195 (1896)
- Pääskysen hyvästijättö, EM200 (1906 tai aikaisemmin, julkaistu 1906)
- En sjöman älskar havets våg, EM216 (perinteinen laulu, sovitettu 1929?) - Merimies kanssa aaltojen
- Skämt, EM217 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Slädfärd, EM218 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Suite I, EM221 (1892-1893, keskeneräinen)
- 1. Prélude - 2. Courante - 3. Sarabande - 4. Gavotte - 5. Musette - 6. Menuet
- Suomalainen tanssi, EM222 (1894)
- Suvilaulu, EM225 (1927?, julkaistu 1928) - Vårvisa - Frühlingsweise
- Taivahan ääriin lauluni soikoon, EM228 (sovitettu 1929?) - Klinge min sång till himlarnas höjd
- Talvi-ilta, EM229 (1927?, julkaistu 1928) - Vinterafton – Winterabend
- Tulitanssi, EM237 (1920-luku?)
- Vaggvisa, EM248 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Variatsiooneja, EM249 (1906 tai aikaisemmin, julkaistu 1906)
- Venelaulu, EM250 (1898)
- Vindens visa, EM252 (1918)
- Voi, jos ilta joutuisi, EM254 (1901 tai aikaisemmin, julkaistu 1901)
- Väsyneen lapsen kehtolaulu, EM257 (1927?, julkaistu 1927) - Vaggsång för ett trött barn - Wiegenlied für ein müdes Kind
- Wie schön leuchtet der Morgenstern, EM258 (sovitusaikaa ei tiedetä)
- Aamulla, EM271 (1932)
- Abend, EM272 (1910)
- Afsked, EM273 (1893) - Avsked
- Aftonpsalm, EM274 (1917 / 1922)
- Agitato, EM275 (1897)
- Agitato, EM276 (1925)
- Aino, EM278 (1897)
- Alkulaulu, EM279 (1927)
- Alla italiana, EM280 (1915)
- Alla polacca, EM281 (1894)
- Alla polacca, EM282 (1895)
- Allegretto, EM283 (1914)
- Allegretto, EM283 (1932)
- Allegretto simplice, EM283 (1893)
- Allegro energico, EM286 (1929)
- Allegro risoluto, EM289 (1898?)
- Andante, EM291 (1896?)
- Andante, EM292 (1926) - Sorgmusiken för Erik Moltesen
- Andante, EM293 (1928)
- Andante, EM294 (1931)
- Andante, EM295 (1934)
- Andante cantabile, EM296 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Andantino agitato, EM297B (1912)
- Anekdot, EM298 (1932, julkaistu 1912) - Bagateller – 10 lätta stycken för piano
- Arietta, EM300 (1899) - Madrigale
- Bachanal, EM301A (1895)
- Bagatell, EM301B (1913)
- Balettscenen, EM302 (1902)
- Ballade, EM303A, b-molli (1893)
- Ballade, EM303B (1894)
- Ballade, EM305 (1897)
- Ballett, EM307A (1897)
- Ballettscen, EM307B (1895)
- Barcarole, EM309 (1894)
- Barcarole, EM310 (1902)
- Bathseba, EM311 (1902)
- Berceuse, EM312 (1897)
- Berceuse, EM313 (1897)
- Berceuse, EM314, G-duuri (1897)
- Berceuse, EM315 (1910)
- Berceuse, EM316 (1917)
- Berceuse, EM317 (1924)
- Canzonetta, EM320 (1897)
- Canzonetta al’antique, EM321 (1897)
- Capriccio, EM322 (1895)
- Chanson, EM323 (1900)
- Chanson Farväl, EM324A (1919)
- Consolation, EM324B (1891) - Melartinin oman ilmoituksen mukaan tämä oli hänen ensimmäinen sävellyksensä.
- Crescendo, EM325 (1890-luku)
- Dockornas marsch, EM327B (1894) - Kinderstück
- Einige Blätter, EM329A (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Ej för fort, EM329B (1895)
- Eroico, EM330 (1901)
- Etude, EM331 (1898)
- Etude, EM332 (1903)
- Etude, EM333 (1904)
- Festmarsch, EM335 (1898)
- Festpolonäs, EM336 (1910-luku)
- Fosterländsk melodi, EM338 (1909?)
- 8 fuugaa, EM341 (1890-luku) – Fuga à 3 voci – Fuga à 4 voci – In modo mixolidico
- Fuga 3 voix, EM342 (1893)
- Fugato, EM343B (1893)
- Gammaldags, EM345 (1914)
- Gammalvisan, EM346 (1902)
- Gavotte, EM347 (1895)
- Gavotte, EM348 (1898)
- Gavotte, EM349, G-duuri (1900)
- Gavotte all’antique, EM350 (1896)
- Gigue, EM351, e-molli (1908)
- Greven og Kongedotteren, EM352 (1890-luku?)
- Guldbröllpsdans, EM354 (1920)
- Guldbröllpsmenuett, EM355 (1920)
- Gunghästen, EM356 (1932 tai aikaisemmin, julkaistu 1932) - Bagateller – 10 lätta stycken för piano
- Habanera, EM357 (1920)
- Heilaani menen minä katsomaan, EM360 (sävellys- tai sovitusaikaa ei tiedetä)
- Heilani meni, EM361 (1917)
- Heilani posket on punaiset, EM362 (1917)
- En helsning, EM363 (1900)
- Hemlängtan till södern, EM364 (1919)
- Humoresk, EM365 (1898)
- Humoresk, EM366 (1912)
- Humoresk, EM368, G-duuri (1932 tai aikaisemmin) - julkaistu 1932 - Humoresk – Bagateller – 10 lätta stycken för piano
- Hääsoitto, EM370 (1920) – Bröllopsmusik
- I båten, EM373 (1932 tai aikaisemmin) - julkaistu 1932 - Humoresk – Bagateller – 10 lätta stycken för piano
- Idylle, EM374 (1918)
- Idylle i Italien, EM375 (1890-luku?)
- Impressions, EM378 (1914)
- Impromptu, EM379 (1894)
- Impromptu, EM380 (1899)
- Impromptu, EM381 (1902)
- In the hour of death, EM382 (1912)
- Intermezzo, EM385 (1904) – Idyll
- Intermezzo, EM386 (1908) - Capriccio
- Intermezzo, EM387 (1925)
- Intermezzo, EM388 (1928)
- Intermezzo II, EM390 (1892)
- Intiaanitanssi, EM392 (1929) - Baletin Sininen helmi, op. 160 kolmanteen näytökseen tarkoitettu osa, jonka Melartin kuitenkin hylkäsi lopullisesta kokonaisuudesta.
- Jeesus siunaa, EM394 (1927?)
- Joululaulu, EM397 (sävellysaikaa ei tiedetä) - Julsång
- Joutsen, EM399 (1898) – Au crépuscule
- Julmorgon, EM400 (1932 tai aikaisemmin, julkaistu 1932) – Bagateller – 10 lätta stycken för piano
- Järven, järven, järven jäällä, EM401 (1917)
- Kansanlaulu, EM405 (sovitusaikaa ei tiedetä)
- Kansansävel, EM406 (sovitusaikaa ei tiedetä)
- Kehtolaulu, EM408 (1908)
- Kinderstück, EM409 (1890-luku?)
- Kinderstücken, EM410 (1896)
- Kiputytön laulu, EM411 (1898 tai myöhemmin)
- Kleine Etüde, EM412 (1903-1912)
- Klunkom Welam Welamsson, EM413A (1898?)
- Kuusi on metsän kuningas, EM418 (1917)
- Largo, EM421 (1898)
- Largo, EM422 (1913)
- Lento, EM426 (1894)
- Lento, EM427 (1916)
- Lento all’ Händel, EM429 (1896)
- Lied, EM433 (1903)
- Lied, EM434 (1907) - Preludium
- Lied, EM435 (1912)
- Lied, EM436 (1915) – Chanson
- Den lilla sjöjungfrun, EM437 (1909? – teos tunnetaan vain välillisesti)
- Ländler, EM442 (1911)
- Mantra, EM443 (1920-luku) - Ruusu-Ristin rituaalimusiikkiin EM518 sisältyvä soitinsävellys.
- Marcia funèbre, EM444 (1898)
- Maria Stuart Skotlannissa, EM445 (1930?)
- Marsch, EM446 (1929)
- Marssi, EM447 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Marsch, EM448 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Marssi, EM449 (1908)
- Med en blåklocka, EM450 (1932 tai aikaisemmin) - Bagateller – Blåklocka – 10 lätta stycken för piano
- Melodie, EM451 (1890-luku)
- Melodie, EM452 (1900) - Grabgesang
- Menuetto, EM453 (1896)
- Menuetto, EM454 (1900)
- Menuetto, EM455 (1929)
- Menuetto, EM456, B-duuri (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Menuetto, EM457, a-molli (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Menuetto al antique, EM459A (1896)
- Menuetto lento, EM459B (1927)
- Metsä, EM459C (1910) - Skogen
- Metsämaja, EM460 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Miekkatanssi, EM461 (1926) - Melartin käytti tämän luonnoksen ideoita myöhemmin baletin Sininen helmi, op. 160 osassa nro 35, Danse des corsaires.
- Mietiskely, EM462 (1920-luku?) - Ruusu-Ristin rituaalimusiikkiin EM518 sisältyvä soitinsävellys
- Miniatures, EM465 (1897)
- Minuee, EM466 (sävellysaikaa ei tiedetä) – Menuett i finsk folkstil – Menuett im finnischen Volkstyle
- Moderato affettuoso, EM467B (1894)
- Morgonbön, EM469 (1915)
- Morgonljus vid kusten, EM470 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Notturno, EM474 (1901) – Käsikirjoitus on tehty pianolle, mutta nimi on Notturno för orkester
- Pastorale, EM484 (1896)
- Pastorale, EM485 (1896)
- Pastorale, EM488 (1930)
- Petit valse, EM489 (1898)
- Petite valse, EM490 (1921)
- Petsamo, EM491 (1920-luku?)
- Pianokappale, EM492, G-duuri (1899)
- Piccolo minuetto, EM494 (1924)
- Pienet merihevoset, EM495 (1929) - Balettiin Sininen helmi, op. 160 sävelletty osa, jonka Melartin kuitenkin hylkäsi lopullisesta kokonaisuudesta.
- Pieni marssi, EM496 (1926)
- Prélude, EM498, gis-molli (1892)
- Prelude, EM499A (1912)
- Prelude, EM499B (1912)
- Prélude, EM500 (1912)
- Prelude, EM501 (1912)
- Prélude, EM502A (1913)
- Prélude, EM502B (1913)
- Prelude, EM503 (1919)
- Prélude nocturne, EM504 (1916)
- Presto, EM505 (1897)
- Prinsessen, EM506 (1896)
- Prinsesspolka, EM507 (1930-luku?)
- Prinssin tanssi, EM508 (1929) - Balettiin Sininen helmi, op. 160 tarkoitettu osa, jota Melartin ei kuitenkaan ottanut mukaan lopulliseen kokonaisuuteen. Melartin hyödynsi osan musiikin myös tekemällä siitä orkesteriversion nimellä Harlekiini, EM061.
- Rannalla, EM513 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Romance, EM519A (1894)
- Romans, EM519B (1909)
- Saksalainen laulu, EM520 (sovitusaikaa ei tiedetä) - Tysk visa
- Scene Orientale, EM522 (1894)
- Scherzo, EM523, A-duuri (1892)
- Scherzo, EM524, A-duuri (1890-luku?)
- Scherzo, EM525 (1903)
- Scherzo, EM526 (1916)
- Scherzo, EM527 (1917)
- Die Silberprinzessin, EM532 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Sinivuokolle, EM534 (1927)
- Den sista gången, EM535 (1898)
- Den sista vaggvisan, EM536 (1927)
- Skogsstämning, EM537 (1893)
- Slädfärd, EM538 (1932 tai aikaisemmin, julkaistu 1932) - Bagateller – 10 lätta stycken för piano
- Snöfall, EM539 (1932 tai aikaisemmin, julkaistu 1932) - Bagateller – 10 lätta stycken för piano
- Som stjärnan uppå himmelen, EM541 (1930 tai aikaisemmin)
- Sonat, EM543 (1896)
- Sonatine, EM545, B-duuri (1892)
- Sonatine, EM546, E-duuri (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Sonatine, EM547, G-duuri (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Stilla stund, EM548 (1932 tai aikaisemmin, julkaistu 1932) - Bagateller – 10 lätta stycken för piano
- Sua kiitän, EM549 (1932)
- Suvivirsi, EM553 (1930-luku?) – Sommarpsalm
- Tema semplia, EM555 (1900)
- Tillegnad, EM558 (1911)
- To Uger, EM559 (1928?) - Osat 3, 6, 9, 12, 13 ja 14 on julkaistu opuksessa 163. Osista nro 2 ja 9 ei tunneta edes käsikirjoitusta. - Kaksi viikkoa – 14 smaa Klaverstykker for Børn
- 1. Søndagstur - Söndagspromenad – Sunnuntaikävely
- 2. Børnene gaar til skole - Lapset juoksevat kouluun
- 3. Duet - Duetto
- 4. Influenza - Influenssa
- 5. Støj - Springlek – Hälinää
- 6. Den fattige Drengs Vise - Den fattige gossens visa – Köyhän pojan laulu
- 7. Aftenro - Aftonro – Iltarauha
- 8. Morgensalme - Morgonpsalm – Aamuvirsi
- 9. Arbejdet begynder - Työ alkaa
- 10. Sang om Lapland - Visan om Lappland – Laulu Lapista
- 11. Den moderløse Pige synger - Den moderlösa flickan sjunger – Äidittömän tytön laulu
- 12. Motorn - Motoren – Moottori
- 13. Vemod - Surumieli
- 14. Arbejdet er gjort - Arbetet är gjort – Työ on tehty
- Traum durch die Dämmerung, EM560A (1906 tai aikaisemmin, kadoksissa)
- Trio, EM560B (1908)
- Työlaulu, EM562 (1916)
- Under mandelträdet på Pincio, EM565A (1900)
- Ungersk dans, EM565B (1893, kadoksissa)
- Vaggvisa, EM566 (1904)
- Valon poika, EM567 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Valse, EM568 (1925)
- Vandrare, EM569 (1898)
- Vid en källa, EM572 (1932 tai aikaisemmin, julkaistu 1932) - Bagateller – 10 lätta stycken för piano
- Visa, EM574 (1893)
- Die Wallfahrt der Binsgauer, EM577 (1890-luku)
- Der Zufriedene, EM580 (1901)
- Åkallan, EM581 (1917)
- Österlandet, EM583 (1897)
- Österlandet, EM584 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- 10 pianokappaletta, EM585 (1898?)
Sävellykset pianolle 4-kätisesti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Marionnettes, op. 1 (1897) - Suite pour le piano à 4 mains
- 1. Entrée des Marionnettes
- 2. Pas des deux
- 3. Sérénade
- 4. Capriccio
- 5. Duo Amoureux
- 6. Cortège et Sortie des Marionnettes
- Festmarsch, EM047 (1898)
- Intermezzo, EM085 (1894)
- Tranquillo, EM235 (1898)
- Intermezzo umoristico, EM391 (1897)
- Pastorale, EM486 (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Suite mignon, EM550 (1897) – piano nelikätisesti – Osat: Prolog – Cantilene – Marionetter – Berceuse – Chanson – Idylle – Air – Marche – Epiloge.
Sävellykset kahdelle pianolle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Fantasie für 2 Clavire, EM044 (1901)
Sävellykset uruille
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Festliches Präludium, EM046 (1931?, julkaistu 1955 ja 1984) - Juhlapreludi
- Fuga, EM340 (1920)
- Fugato, EM343A (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Intermezzo, EM384 (1890-luku)
- Organo, EM479 (1933)
- Soluppgång, EM540 (1900)
Konsertot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Konsertto viululle ja orkesterille, op. 60, d-molli (1910-1913/1930, julkaisematon, levytetty)
- Scéne dansante, EM210 (1930-luku?) – Sello ja kamariorkesteri. - Musiikki perustuu baletin Sininen helmi, op. 160 aiheisiin. Teoksesta on tehty Yleisradiossa äänite vuonna 1976.
- Pianokonserten, EM493 (1901-1933) – Vain luonnoksia pianolle tunnetaan
Sävellykset jousisoittimelle ja pianolle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Esityskokoonpano on viulu ja piano, ellei toisin ole merkitty
- Viulusonaatti nro 1, op. 10, E-duuri (1899)
- Elegie, op. 44, nro 1 (30.7.1907) - Viulu tai sello ja piano - Todennäköisesti Melartinin sovitus orkesterille vuodelta 1913 tunnetaan
- Cantilene, op. 44, nro 2 (6.11.1907) - Sello tai viulu ja piano
- Canzone, op. 44, nro 3 (1908)
- Berceuse, op. 44, nro 4 (1901?) - Täydennetty sovitus piano-opuksen 9 osasta 2, Kehtolaulu.
- Romance, op. 44, nro 5, F-duuri (1901?)
- Nocturne, op. 64, F-duuri (1910)
- Viulusonaatti nro 2, op. 74, cis-molli (1897/1933, julkaisematon, keskeneräinen)
- 7 pientä kappaletta, op. 82 (1914-1915?) - 7 små stycken - 7 pièces pour violon et piano
- 1. Aamurukous - Morgonbön - Prière de matin - Morgen
- 2. Yksin - Ensam - Solitude - Einsam
- 3. Leikinlasku - Humoresk - Humoresque - Humoreske
- 4. Kehtolaulu - Vaggvisa - Berceuse - Wiegenlied
- 5. Ländler
- 6. Tervehdys - Hälsning - Dédicace - Gruss
- 7. Menuetto, G-duuri
- 5 pièces faciles, op. 94 (1915-1916)
- 1. Intrada (julkaisematon)
- 2. Arioso (ei valmistunut tai kadoksissa)
- 3. Piccola Gavotta (1916, julkaistu)
- 4. Canzona (ei valmistunut tai kadoksissa)
- 5. Rondino (ei valmistunut tai kadoksissa)
- Sex lätta stycken, op. 121 (1924) - 6 helppoa kappaletta - 6 enkla stycken - Six Easy Pieces - Kaikista osista tunnetaan versiot sellolle ja pianolle, viululle ja pianolle sekä viululle, sellolle ja pianolle.
- 1. Canto religioso
- 2. Menuetto
- 3. Berceuse
- 4. Nocturne
- 5. Serenata
- 6. Mattinata
- Andante, EM015, a-molli (1933)
- Berceuse, EM026, A-duuri (1901? julkaistu 1901)
- Chanson, EM031 (19.12.1895)
- Concertino, EM032 (1923)
- Fantasia, EM043 (1897?) - Ballade – Fantasie
- Intermezzo, EM081 (1912, julkaistu 1993)
- Meditatio, EM154 (1929) – Viulu ja piano, sello ad. lib.
- Melodi, EM158 (1896?)
- Allegro maestoso, EM288 (1896)
- Lento, EM428 (1923)
- Notturno, EM475 (1924) – Sello ja piano
- Sonat för piano och violoncello, EM544 (1913) – Sello ja piano
- Violinsonat, EM573, E-duuri (1893)
Sävellykset jousikvartetille
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jousikvartetto nro 1, op. 36, nro 1, e-molli (1896, julkaisematon)
- Jousikvartetto nro 2, op. 36, nro 2, g-molli (1898-1900, julkaisematon)
- Jousikvartetto nro 3, op. 36, nro 3, Es-duuri (1902, julkaisematon)
- Jousikvartetto nro 4, op. 62, F-duuri (1908-1910, julkaisematon) - Osasta Andante tunnetaan Erkki Melartinin sovitus orkesterille vuodelta 1911
- Fuga, EM051, A-duuri (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Fuuga, EM053, g-molli (sävellysaikaa ei tiedetä)
- Intermezzo, EM383 (1896)
- Stråkqvartett c-moll, EM398 (1898) – Teos jäi keskeneräiseksi, mutta osia siitä siirtyi sinfoniaan nro 1, op. 36, nro 1.
Muu kamarimusiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jousitrio, op. 133 (1926) - Trio viululle, alttoviululle ja sellolle
- Sonata per flauto ed arpa, op. 135b (5.3.1931) - Huilu ja harppu (sovitus pianosonatiinista nro 2, op. 135a lisättynä uudella osalla Andante) – sovitus huilulle ja kitaralle (Timo Hongisto)
- Puhallinkvartetto, op. 153 (1929, julkaisematon) - Kaksi trumpettia, käyrätorvi ja pasuuna
- Puhallintrio, op. 154 (1929, julkaisematon) - Huilu, klarinetti ja fagotti
- Pieni kvartetti neljälle cornille, op. 185 (1936, julkaisematon, levytetty) - Neljä käyrätorvea
- Kappale harpulle ja huilulle, op. 187 (1930-luku?, julkaisematon, kadoksissa)
- Meditatio, EM154 (ehkä 1930-luvulla) - Viulu, sello ja piano
- Pianokvintetto, EM186 (1897-1899) – Kaksi viulua, alttoviulu, sello ja piano
- Pianotrio, e-molli, EM187 (1895-1896) - Piano, viulu ja sello
- Canon, EM318 (1907) - Viulu, sello, piano
- Kammarsymfoni, EM403 (1923) - Piano (jousikvartetti, huilu, oboe, klarinetti, fagotti ja käyrätorvi)
- Musik für vier Instrumente, EM472 (1932) - Huilu, viulu, klarinetti ja sello
- Pastorale, EM487 (1902) – Huilu ja piano
- Punapaula, EM509 (1920-luku?) - Kaksi trumpettia, käyrätorvi ja pasuuna
Muut sävellykset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Minä uskon, op. 150 (1928) - Credo - Aforismikokoelma, jolle Melartin itse antoi opusnumeron 150.
- Neljä fuugaa, op. 189 (1936?, julkaisematon) – esityskokoonpanoa ei ole voitu täsmällisesti määrittää, mutta ainakin osia teoksesta on esitetty jousiorkesterille
- Aavistelija, EM004 (1931, Melartinin ehdotus Yleisradion taukomerkiksi – kadoksissa)
- Pieniä kappaleita kanteleella, EM189 (1935)
- 1. Kalevalainen laulu
- 2. Häälaulu
- 3. Tyttö rannalla
- 4. Yksin
- 5. Rannalla itkijä
- 6. Lyydinen sarja
- Allegro, EM286 (1894) - Soitinääni
- Andante pastorale, EM297A (1930) - Soitinääni
- Barbarentanz, EM308 (1914) - Soitinääni
- Canto funebre, EM319 (Sävellysaikaa ei tiedetä) – Soitinääni (basso)
- Gammal melodi, EM344 (Sävellysaikaa ei tiedetä) – Ääni ja piano
- Humoresk, EM367 (1915) – Soitinääni ja piano
- Kontrapunkt, EM415A (Sävellysaikaa ei tiedetä) - Käsikirjoitus on noin 40:n sivun laajuinen kokonaisuus, joka sisältää fuugia ja kaanoneja 2-4 äänelle, jotka paikoitellen määritelty lauluääniksi, toisissa kohdin taas jousikvartetin soittimiksi tai jousisoittimiksi ja pianoksi. Kokonaisuudet osat on eritelty teosluettelossa.
- Kun illoin rukoilevat, EM417 (1927) - Ääni
- Lumikorpien yö, EM440B (Sävellysaikaa ei tiedetä) - Soitinääni
- Menuetto all’antico, EM458 (1913) - Soitinääni
- Muurahaiset, EM473 (Sävellysaikaa ei tiedetä) - Soitinääni
- På bryggan, EM510 (1914) - Ääni.
- Tunnelma, EM561 (1931) – Ääni
Mahdollisia Erkki Melartinin sävellyksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraavat teokset ovat mahdollisesti Melartinin säveltämiä tai ainakin ne ovat olleet harkinnassa. Tarkemmat tiedot löytyvät teosluettelosta.
- Anto Kauko
- Balladi ja pastoraali
- Ensimmäinen leivo
- Fjärilldansen
- Flaamilainen kansanlaulu (Og om han vender tilbage)
- Haaveilevalle siskolle
- Hamlet
- Hur jag älskar dig
- Intermezzo H-duuri
- Italialaisia kansanlauluja
- Kjære lille moder
- Kuningas Fjalar
- Kuusenjuuret kuivettuvat
- Kybalion
- Largo recitativo
- Merenkylpijäneidot
- Metsänneidot
- Musik
- Narrens sång
- Nu badar dungen
- Onko synkkä sun sydämes?
- Pastoraali pienelle orkesterille
- Pianotrio, B-duuri
- Rekilaulu
- Roomalaisia liedejä
- Se on syksyisen päivyen paistetta tää
- Seitsemän veljestä
- Silloin oli mulla
- Sorgmusik till Viktor
- Soutajan sanat
- Suite moderne
- Taivahalla kas kun jo kulkee
- Tyttö kaunis ja korea
- Tyttö on nuori
- Tähti kirkas
- Tuuri
- Tuuti mun vauvani, nukkukaa
- Vill du ej gerna sluta ögonen till och luta
- Wahnsinn
- Ylermi
Sovitukset muiden säveltäjien teoksista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sovitukset on järjestetty alkuperäisen säveltäjän nimen mukaan.
- Ich halte treulich still, op. 157, nro 1 (sovitettu pianolle 1924) - Osa BWV466 kokoelmasta Die geistlichen Lieder und Arien (BWV 439-507).
- Am Abend, op. 157, nro 2 (sovitettu pianolle 1924) - Osa BWV448 kokoelmasta Die geistlichen Lieder und Arien (BWV 439-507).
- Freuet euch, ihr Christen alle, op. 157, nro 3 (sovitettu pianolle 1924) - Loppukuoro kantaatista BWV40 Darzu ist erschienen der Sohn Gottes.
- Präludium, op. 157, nro 4 (sovitettu pianolle 12.2.1918) - Viimeinen preludi kokoelmasta Sonaten und Partiten, BWV1001-1006.
Leonhard Emil Bach
- Kein Hälmlein wächst auf Erden (sovitettu pianolle 17.11.1924, julkaisematon)
- Solen glimmar blank och trind, FE48 (sovitettu sekakuorolle nimellä Kevätlaulu, julkaisematon)
- Sæterjentens søndag (sovitettu tenorille ja orkesterille, sovitusaikaa ei tiedetä, ei myöskään suomentajaa, julkaisematon) - Paimentytön sunnuntai
Enrico De Leva
- Passero sperduto (sovitettu lauluäänelle ja viululle 1905 nimellä Eksynyt varpunen, suomennos Jalmari Hahl, julkaisematon)
Henry Desmarets & Co.
- Pièces classiques, op. 158 (sovitettu viululle ja pianolle 1919 tai aikaisemmin, julkaistu 1919)
- 1. Passacaille - Säveltäjä Charles-Hubert Gervais (Hypermnestre 1716)
- 2. Gavotte en Rondeau - Säveltäjä Jean-Baptiste Lully (Ballet de la Raillerie, LWV11, 1659)
- 3. Tricotets - Säveltäjä Louis Joseph Saint-Amans (Ninette à la Cour 1791)
- 4. Menuet - Säveltäjä Jean-Jacques Rousseau (Le Devin du Village 1748)
- 5. Tamburin - Säveltäjä André Ernest Modeste Grétry (Aspasie 1789)
- 6. Sarabande et Passepied - Säveltäjä André Cardinal Destouches (Issé 1693)
- 7. Bourrée - Säveltäjä Jean-Joseph Mouret (Les Amours de Ragonde 1742)
- 8. Pavane et Gavotte - Säveltäjä Jean-Baptiste Lully (La Noce de Village, LWV19, 1680 & Ballet de l’amour malade, LWV8, 1657)
- 9. Rigaudons - Säveltäjä Henry Desmarets (Circé 1694)
- 10. Gigue - Säveltäjä André Ernest Modeste Grétry (Denys le tyran 1794)
- I lifvets kamp (sovitettu pianolle 1901, julkaistu 1901)
Giovanni Giacomo Gastoldi
- Il bell’ umore (sovitettu pianolle 1908, julkaisematon)
- Ii-ii (sovitettu pianolle 1901 tai aikaisemmin, julkaistu 1901)
- Karjala (sovitettu pianolle 1901 tai aikaisemmin, julkaistu 1901)
- Kanteleeni (sovitettu lauluäänelle ja pianolle 1906?, julkaistu 1906)
August Halm
- Tempo di minuetto (sovitettu viululle, alttoviululle tai toiselle viululle ja sellolle, sovitusaikaa ei tiedetä, julkaisematon)
- O theure Gattin (saksannos Händelin oopperan Amadigi di Gaula, HWV11 kolmannen näytöksen kuudennen kohtauksen aariasta sovitettuna lauluäänelle ja jousiorkesterille, sovitusaikaa ei tiedetä, julkaisematon)
- Onnelliset (sovitettu pianolle 1901 tai aikaisemmin, julkaistu 1901)
- Sirkka (sovitettu pianolle 1901 tai aikaisemmin, julkaistu 1901)
- Lähdettyäs, op. 26, nro 3 (sovitettu lauluäänelle ja kamariorkesterille, sovitusaikaa ei tiedetä, julkaisematon)
- Aamulaulu, op. 2, nro 3 (sovitettu pianolle 1928, julkaistu 1928)
- Taikapeili, op. 30c. Nro 4, Metsä-Matti soittaa (sovitettu pianolle 1928, julkaistu 1928)
- Kevätlinnuille etelässä, op. 11, nro 1 (sovitettu pianolle 1928, julkaistu 1928)
- Kottarainen, op. 36, nro 2 (sovitettu pianolle 1928, julkaistu 1928)
- Lohdutus, op. 42, nro 2 (sovitettu pianolle 1901 tai aikaisemmin, julkaistu 1901)
- Reppurin laulu, op. 14, nro 10 (sovitettu lauluäänelle ja orkesterille 1930 tai aikaisemmin, tunnetaan vain Ture Aran levytyksestä)
- Vallinkorvan laulu, op. 24, nro 2 (sovitettu tenorille ja orkesterille, sovitusaikaa ei tiedetä, julkaisematon)
- Ave verum corpus, KV 618 (sovitettu jousikvartetille, sovitusaikaa ei tiedetä, julkaisematon)
- Pianokonsertto nro 15, KV 450, B-duuri (kadenssi vuodelta 1896, julkaisematon)
Gustaf Nordqvist
- Tala, älskade, tala (sovitettu lauluäänelle ja kamariorkesterille, sovitusaikaa ei tiedetä, julkaisematon)
- Maamme / Vårt land (sovitettu pianolle 1929, julkaistu kokoelmassa Helmivyö I, op. 159a)
- Suomis sång / Suomen laulu (sovitettu pianolle 1929, julkaistu kokoelmassa Helmivyö II, op. 159b)
- Giran pure in ciel le sfere (sovitettu lauluäänelle ja orkesterille, sovitusaikaa ei tiedetä, julkaisematon)
K. Ranuszewicz
- Menuetto all’antico (sovitettu viululle ja pianolle, julkaisematon)
- Trois Marches Héroiques, D602. Nro 1 (sovitettu orkesterille, sovitusaikaa ei tiedetä, julkaisematon)
- Sortunut ääni, op. 18, nro 1 (sovitettu pianolle 1901 tai aikaisemmin, julkaistu 1901)
- Terve kuu, op. 18, nro 2 (sovitettu pianolle 1901 tai aikaisemmin, julkaistu 1901)
- Venematka, op. 18, nro 3 (sovitettu pianolle 1901 tai aikaisemmin, julkaistu 1901)
- Saarella palaa, op. 18, nro 4 (sovitettu pianolle 1901 tai aikaisemmin, julkaistu 1901)
- Metsämiehen laulu, op. 18, nro 5 (sovitettu pianolle 1921 tai aikaisemmin, julkaistu 1921)
- Sydämeni laulu, op. 18, nro 6 (sovitettu pianolle 1921 tai aikaisemmin, julkaistu 1921)
- Piecas latviešu tautas dziesmas (sovitettu lauluäänelle ja piano, sovitusaikaa ei tiedetä, julkaisematon)
Karl Wilhelm
- Die Wacht am Rhein (sovitettu pianolle 1901 tai aikaisemmin, julkaistu 1901)
- Kaksoisvirta (sovitettu 1932 tai aikaisemmin sekakuorolle, julkaistu 1932)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Poroila, Heikki: Erkki Melartinin teosluettelo - Erkki Melartin Werkverzeichnis - Erkki Melartin Work Catalog. Helsinki. Suomen musiikkikirjastoyhdistys. 2016.
- Poroila, Heikki: Erkki Melartinin teosluettelo - Erkki Melartin Werkverzeichnis - Erkki Melartin Work Catalog. Helsinki. Honkakirja. 2020. Päivittyvä Erkki Melartinin teosluettelo (pdf)