Wäinö Sola

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wäinö Sola

Jalo Wäinö Sola (vuoteen 1906 Sundberg; 8. tammikuuta 1883 Helsinki12. lokakuuta 1961 Helsinki)[1] oli suomalainen oopperalaulaja ja tärkeimpiä nimiä koko suomalaisessa oopperakulttuurissa. Hän oli Kotimaisen oopperan perustajajäseniä ja lauloi siellä vuosina 1911–1949 yli 100 roolia, ohjasi 65 oopperaa ja suomensi 25 librettoa. Hän antoi yli 1 000 konserttia ja teki lähes sata levyä, joka oli ennennäkemätön määrä toista maailmansotaa edeltäneiden suomalaisten taidelaulajien keskuudessa. Sola esiintyi myös muualla Euroopassa ja lisäksi myös Yhdysvalloissa, vaikkakin lähinnä suomalaissiirtolaisille. Sola on suomentanut useita kappaleita. Solalle myönnettiin professorin arvo vuonna 1944.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sola syntyi Helsingissä 8. tammikuuta 1883. Perheessä sekä vanhemmat että lapset harrastivat laulamista. Sola ei kuitenkaan tuolloin osin taloudellisista syistä opiskellut musiikkia, joten se pysyi pitkään lähinnä harrastuksena. Kun hän liittyi 15-vuotiaana raittiusseuraan, tulivat laulunlahjat ilmi ja hän liittyi heti raittiusseuran omaan kuoroon, ja osallistui yhdistyksen järjestämiin näytelmiin. Myös muut kuorot kiinnostuivat hänen tenoriäänestään ja lopulta Sola lauloi samanaikaisesti useassa kuorossa. Hän oli ohjaaja Wilho Ilmarin serkku.

Siirtyminen 1900-luvulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1901 Sola siirtyi silloiselle Sörnäisten Työväen Näyttämölle, ja vuosiksi 1904–1909 Viipurin Suomalaiseen Maaseututeatteriin. Viipurissa tapahtui tulevaisuuden kannalta niin uralle kuin elämällekin merkityksellisiä asioita: Sola tapasi tulevan vaimonsa, näyttelijä Elli Malmin ja alkoi myös suuntautua enemmän laulamiseen aloittaen vuonna 1908 lauluopinnot, ja hän esiintyi jo samana vuonna Oskar Merikannon Pohjan neiti -oopperan ensiesityksessä, joka oli samalla ensimmäinen alun perin suomenkieliseen tekstiin sävelletyn oopperan esitys. Vuosiksi 1909–1913 Sola lähti ulkomaille täydentämään opintojaan. Vuonna 1911 hän perusti Kotimaisen oopperan Edvard Fazerin, Aino Acktén ja Oskar Merikannon kanssa. Näin Suomeen saatiin vakituinen ooppera.

Vankila ja sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sola vangittiin useiden muiden kansalaisten ohella Katajanokalle vuonna 1916. Häntä syytettiin serkkunsa varustamisesta jääkäripataljoonamatkalle Saksaan. Hän oli vaarassa joutua pakkotyöhön Siperiaan. Sola pääsi kuitenkin ehdolliseen vapauteen ja tuomituksi joutumisen uhka poistui Venäjän vallankumouksen myötä.

Sisällissodan aikana Sola kuului suojeluskuntaan ja toimi rintamalla vääpelinä. Viipurin valloituksen jälkeen 29. huhtikuuta hänet pakotettiin Seurahuoneella esiintymään pöydällä pistoolin uhan alla. Tästä Sola selvisi huumorintajullaan.[2]

Myöhemmät vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1919 Sola oli Suomalaisen oopperan johtavana tenorina ja esitti siellä merkittävimpiä tenoriosia. Canion roolista oopperassa Pajatso muodostui hänen bravuurinsa. Samoihin aikoihin hän aloitti ohjaamisen ja suomentamisen. 1920-luvun aikana Sola teki kolme konserttikiertuetta Amerikkaan. Solan tunnettuihin, vielä nykyisinkin radiossa kuultaviin ohjelmanumeroihin kuuluu myös hänen vuonna 1926 levyttämänsä Kevätlaulu amerikansuomalaisen Martti Nisosen operetista Meidän on nuoruus. Kyseinen laulu on säveltäjänsä ainoa elinvoimaiseksi jäänyt sävellys.

1930-luvun lopussa Sola koki useita menetyksiä. Ensin kuoli hänen tyttärensä tuberkuloosiin, sitten kaatui talvisodassa hänen poikansa Jaakko, joka oli myös aloittanut oopperauran kuoron laulajana ja ohjaajana, ja pian hänen toinen poikansa Pentti menehtyi haavoituttuaan vaikeasti.

Vuosina 1923–1949 Sola toimi Helsingin konservatoriossa (nykyään Sibelius-akatemia) plastiikka- ja oopperaluokalla opettajana. Vuodesta 1956 hän oli mukana Kansallisoopperan hallintoneuvostossa.

Wäinö Sola kuoli Helsingissä 12. lokakuuta 1961.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan Iso Musiikkitietosanakirja 5, s. 290. Otava, Helsinki 1979.
  2. Keskisarja, Teemu, Viipuri 1918. Kustannus oy Siltala: Helsinki, s. 327

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]