Johan Henric Kellgren

Johan Henric Kellgren, Evald Hansenin piirros.

Johan Henric Kellgren (1. joulukuuta 1751 – 20. huhtikuuta 1795) oli ruotsalainen runoilija, kriitikko ja lehtimies. Hän kirjoitti muun muassa rakkausrunoja ja satiireja. Kellgrenin tunnetuimpia runoja ovat ”Man äger ej snille för det man är galen” (1787) ja ”Dumboms lefverne” (1791, suom. ”Tyhmäsen elämäkerta”). Hän kuului ajan merkittävimpiin kulttuuripersooniin.

Henkilöhistoria

Johan Henric Kellgren syntyi Flobyssä, Skaraborgin läänissä. Hänen vanhempansa olivat rovasti Jonas Kiellgren ja Elisabeth von Wulff.

Kellgren opiskeli Turun akatemiassa vuodesta 1768, valmistui 1772 maisteriksi ja tuli 1774 latinankielisen runouden dosentiksi. Hän oli Aurora-seuran jäsen. Hän muutti Tukholmaan 1777.

Tukholmassa Kellgren toimi yliopistossa latinankielisen kirjallisuuden dosenttina. Vuonna 1780 hän sai Kuninkaallisen kirjaston kirjastonhoitajan viran ja oli vuodesta 1785 kuninkaan sihteeri. Hän kuului Utile dulci -seuraan ja perusti Stockholms-Posten -sanomalehden. Kellgren sai suurimman kunnianosoituksensa 1786, kun Kustaa III nimitti hänet Ruotsin akatemian jäseneksi 1786. Hän liittyi 1788 Ruotsin kuninkaalliseen musiikkiakatemiaan.

Kellgrenin runoissa on paljon satiirista sävyä, mikä johti kiistoihin useiden kriitikoiden kanssa. Häntä oli runoilijana luonnehdittu terveen järjen edustajaksi, ironikoksi ja rationalistiksi, mutta hän saattoi olla myös intohimoinen rakkauslyyrikko, ja myöhäistuotannossaan hän oli romantiikan edelläkävijä. Erityisesti hänen myöhäisemmässä tuotannossaan näkyy vaikutteita Gotthold Ephraim Lessingiltä ja Johann Wolfgang von Goetheltä. Kellgren kirjoitti esipuheen Carl Michael Bellmanin teokseen Fredmans epistlar (suom. Fredmanin epistoloita).

Kellgren kuoli keväällä 1795. Hänen kuolemansa jälkeen 1796 julkaistiin Kellgrenin kirjoituksia kolmiosaisena kokoelmana Samlade skrifter.

Kirjallisuutta

• Lagus, W.: Skalden J. H. Kellgren finska lefnadsminnen, 1884