Richard Faltin vanhempi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee säveltäjää. Hänen pojastaan, kirurgi Richard Faltinista kertoo artikkeli Richard Faltin nuorempi.
Richard Faltin vanhempi.

Friedrich Richard Faltin (5. tammikuuta 1835 Danzig1. kesäkuuta 1918 Helsinki) oli suomensaksalainen säveltäjä, urkuri, kapellimestari ja musiikkipedagogi.

Henkilöhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Faltin aloitti musiikkiopintonsa Saksassa jo seitsemänvuotiaana. Hän päätti opintonsa Leipzigin konservatoriossa vuonna 1856, jolloin hän siirtyi Suomeen. Toimittuaan aluksi musiikinopettajana Viipurissa Behmin koulussa hän muutti vuonna 1869 Helsinkiin, jossa hän tuli Nikolainkirkon (nykyinen Helsingin tuomiokirkko) urkuriksi yli 40 vuoden ajaksi, vuoteen 1913 saakka. Vuosina 1870–1879 hän toimi myös Suomalaisen Oopperan kapellimestarina, vuosina 1871–1896 musiikinopettajana Helsingin yliopistossa ja vuodesta 1882 urkujensoiton opettajana Helsingin musiikkiopistossa.

Faltinin oppilaina olivat monet myöhemmin hyvinkin tunnetuiksi tulleet suomalaiset musiikkimiehet kuten Martin Wegelius, Robert Kajanus, Jean Sibelius ja Ilmari Krohn. Faltin oli toivonut Sibeliuksesta työnsä jatkajaa Helsingin yliopistossa, mutta virkaan nimitettiin Kajanus, Sibeliuksen ainainen kilpailija. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1896.

Faltin perusti Helsinkiin vuonna 1870 pianoliikkeen, jonka hän myi vuonna 1896 maisteri Robert Emil Westerlundille. Westerlund laajensi liikkeen toimintaa tuntuvasti ja muodosti siitä osakeyhtiön vuonna 1908. Oy Westerlund Ab:sta kehittyi vuosien mittaan suuryhtiö, johon kuuluivat nuotti- ja soitinkauppa, musiikkikustantamo, konserttitoimisto ja pianotehdas. Sillä oli sivuliikkeet Suomen suurimmissa kaupungeissa. Viimeisinä vuosinaan nimellä Oy Westerlund & Pukkila Ab toiminut yhtiö siirtyi vuonna 1971 Musiikki-Fazerin omistukseen.

Faltinin puoliso vuodesta 1863 oli Olga Alina Holstius (1843−1901). Heidän poikansa oli kirurgian kehittäjänä tunnettu Richard Faltin (1867–1952).

Taiteellinen tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Faltin sävelsi kuoro- ja yksinlauluja sekä kirkkomusiikkia, mm. alkusoiton kirkkovuoden alussa laulettavaan Georg Joseph Voglerin Hoosianna-hymniin. Hänen vuonna 1871 toimittamansa Rudolf Lagilta alun perin kesken jäänyt koraalikirja oli käytössä Suomen evankelisluterilaisen kirkon suomenkielisissä seurakunnissa vuoteen 1943 saakka, ruotsinkielisissä vieläkin pitempään. Vuoden 1986 virsikirjassa Faltinin sävellyksiä ovat virret 126, 275 ja 363.

  • Salmenhaara, Erkki (toim.): Suomalaisia säveltäjiä, s. 74–76. Otava 1994. ISBN 951-1-12641-5

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Flodin, Karl – Ehrström, Otto: Richard Faltin och hans samtid. Helsingfors: Schildt, 1934.
  • Lappalainen, Seija: ”Faltin, Richard (1835–1918)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 731–733. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6. Teoksen verkkoversio.
  • Siltanen, Riikka: ”För gedigen musik”: Richard Faltin Suomen musiikkielämän rakentajana. (Diss) Helsinki: Helsingin yliopisto, 2020. ISBN 978-951-51-6154-3. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]