Uuno Kailas
| Uuno Kailas | |
|---|---|
 Uuno Kailas |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. maaliskuuta 1901 Heinola, Suomen suuriruhtinaskunta, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 22. maaliskuuta 1933 (31 vuotta) Nizza, Ranska |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | runoilija, prosaisti, kääntäjä |
| Kirjailija | |
| Kirjallinen suuntaus | Tulenkantajat |
| Esikoisteos | Tuuli ja tähkä (1922) |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Frans Uuno Kailas (alk. Salonen; 29. maaliskuuta 1901 Heinola – 22. maaliskuuta 1933 Nizza, Ranska) oli suomalainen runoilija ja prosaisti. Kailas tunnetaan parhaiten runokokoelmistaan, mutta hän myös suomensi paljon.
Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uuno Kailas syntyi Heinolassa Kailasen ratsutilalla hämäläiseen talonpoikaissukuun. Kailas oli kaksivuotias pikkupoika, kun hänen äitinsä Olga Josefiina Salonen (o.s. Honkapää) kuoli. Isästä Johan Evert Salosesta ei ollut poikansa huolehtijaksi, joten tämä jäi isoäitinsä Maria Fredrikan vastuulle ja asui useissa sukulaisperheissä. Poika sai isoäidiltä ankaran uskonnollisen kasvatuksen, joka vaikutti häneen läpi koko elämän, ja sillä oli vaikutuksia myös runotuotantoon.
Kailas kävi koulunsa Heinolassa ja pääsi ylioppilaaksi Heinolan keskikoulun jatkoluokilta keväällä 1920. Hän oli kirjoilla Helsingin yliopistossa vuosina 1920–1926 mutta suoritti vain hajanaisia opintoja estetiikasta ja nykyiskansain kirjallisuudesta. Kailas osallistui vuoden 1919 Aunuksen retkeen, jossa hänen läheinen ystävänsä Bruno Schildt sai surmansa. Kailaan tämän vuoksi tuntema syyllisyys näkyy novellissa Bruuno on kuollut. Opintojen sijasta Kailas keskittyi kirjoittamiseen, ja hänen arvostelujaan ja suomennoksiaan julkaistiin muun muassa Helsingin Sanomissa ja Nuori Voima -lehdessä.lähde? Nuoren Voiman Liiton alkuvaiheissa hän oli sen puheenjohtaja.[1]
Kailaan ikätoveri, kirjailija Ilmari Turja on myöhemmin kirjoittanut, että Kailas oli ulkomuodoltaan vaatimattoman näköinen, hintelä, kulmikas ja kalpeakasvoinen. Turja tapasi Kailaan muutamia kertoja tämän käydessä tarjoamassa runojaan julkaistaviksi Kansan Kuvalehdessä, jonka päätoimittajana Turja toimi. Mika Waltarin mukaan Kailas oli esiintymiseltään suorasukainen, näytti helposti vastenmielisyytensä ja sanoi, mitä ajatteli.[2]
Esikoiskokoelma Tuuli ja tähkä ilmestyi vuonna 1922. Olavi Paavolainen sanoo Tulipatsas-muistelmissaan, ettei Kailas onnistunut lunastamaan häneen asetettuja odotuksia. Kirjeessään Katri Valalle hän moittii kokoelmaa kirjavuudesta ja kysyy: ”Milloin tulee kokoelma, jossa on yksi ainoa läpikäyvä aate ja henki, joka on kokonainen?” Myöhemminkin Paavolaisen ja Kailaan välit olivat huonot, kun joukko kirjailijoita kokoontui helmikuussa 1930 Onni Hallan luokse Vihtiin. Paavolaisen ja Kailaan välillä tunteet kipinöivät tuntemattomasta syystä.[3] Kokoelmaa moitittiin sovinnaiseksi. Suorastaan ilkeä oli Elina Vaara kirjeessään Katri Valalle: ”Mutta odotin Kailaalta parempaa. Hirveimpiä ovat ne futuristiset kukkoaariat, joita hän kaikesta päättäen itse pitää kokoelmansa pylväinä. Älä ikinä lue niitä, tai ennustan, että tulet antamaan ylön!”[4] Kriitikot pitivät kokoelmaa varsin hajanaisena, eikä se saavuttanut suurta arvostelumenestystä. Kailas itsekin suhtautui esikoiskokoelmaansa kriittisesti ja kelpuutti siitä myöhempään Runoja-kokoelmaansa vain muutamia runoja.
Kailaan tuttavapiiriin kuului monia tulenkantajia – muun muassa toinen nuori runoilija Katri Vala, jota Kailas arvosti, mutta jonka dynamiikka on Anna-Maria Tallgrenin mukaan Kailaalle vastakkaista – mutta Kailas itse vieroksui jossain määrin heidän näkemyksiään. Kailas oli kokeillut vapaata mittaa mutta palannut mitalliseen runoon. Hän kuului Toukokuun ryhmään, joka vastusti Valan edustamaa vapaamittaista runoa.[5] Anna-Maria Tallgren huomauttaa arvostelussaan 1926, että Kailaan runous on Tallgrenin mukaan jatkuvassa liikkeessä ja sisältää toiminnallisia verbejä, kun taas Valalla ovat olennaisia tauot.[6]
Silti esimerkiksi Kailaan runokokoelmasta Purjehtijat (1925) voi löytää samanlaista eksotiikkaa kuin tulenkantajilla, ja mieltymyksen ekspressionismiin Kailas jakoi heidän kanssaan. Tähän aatevirtaukseen Kailas tutustui suomentaessaan saksalaista runoutta Goethesta aina ekspressionisteihin saakka. Kailas suomensi myös Edith Södergrania.
Vuosina 1923–1925 Kailas palveli armeijassa. 1920-luvun lopulla hän työskenteli Suomen ilmoituskeskuksessa ja Kuluttajain lehdessä. Näihin aikoihin hän nousi suosituksi nuorten runoilijoiden keskuudessa ja onnistui herättämään konservatiivisissa piireissä paheksuntaa teoksensa Silmästä silmään (1926) eroottisilla teemoilla.
Akateemisen näytelmäseuran tilaisuudessa Uudella Ylioppilastalolla 1927, jonne Olavi Paavolainen oli organisoinut vihellyskonsertin Toukokuun ryhmää vastaan. Voimakkain vastalause kohdistui Kailaaseen, kun hän luki kalevalamittaisen isänmaallisen runon ”Ollos siunattu, elämä”.[7]
Kailas valittiin Kirjailijaliiton johtokuntaan 1928, jolloin Toukokuun ryhmä sai liittoon ensimmäiset edustajansa.[8]
Neljännen runoteoksensa Paljain jaloin (1928) valmistumisen jälkeen Kailas sairastui skitsofreniaan ja vietti seuraavan vuoden Kammion ja Nikkilän sairaaloissa.[9] Sairastumiseen vaikuttivat ilmeisesti osaltaan lapsuuden traumat ja homoseksuaalisuuden tukahduttaminen. Kailaalla todettiin myös keuhkotuberkuloosi. Kailas pääsi sairaalasta pois jonkin ajan kuluttua, mutta tuberkuloosi koitui kuitenkin hänelle kuolemaksi vuonna 1933 Nizzassa, jonne hän oli lähtenyt parantumaan. Kailaan ruumis tuhkattiin samana päivänä, jona hän olisi täyttänyt 32 vuotta[10] ja tuotiin Suomeen Helsinkiin.
Kailaan hauta on Hietaniemen hautausmaalla korttelissa U27-4-36.[11] Haudalla paljastettiin vuonna 1940 kuvanveistäjä Yrjö Liipolan toteuttama muistomerkki.[12]
Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kailaan muistoksi on nimetty katu, Uuno Kailaan katu hänen synnyinkaupungissaan Heinolassa. Kadun varressa sijaitsevan kasvattikoulunsa Lyseonmäen koulun pihalle pystytettiin vuonna 1987 Anja Juurikkalan suunnittelema Tulenkantaja-patsas, jonka selitetekstissä todetaan Kailaan ja tulenkantaja Arvi Kivimaan käyneen kyseistä koulua 1910- ja 1920-luvuilla. Myös Espoon Vermonniityn asuinalueelta löytyy Uuno Kailaan katu.
Kailaan tunnetuimpiin runoihin kuuluva Suomalainen rukous sai vuosia hänen kuolemansa jälkeen aivan erityisen merkityksen. Se esitettiin Taneli Kuusiston alun perin kuorolle säveltämänä ensimmäisen kerran julkisesti vain muutamaa päivää ennen talvisodan puhkeamista Messuhallissa marraskuussa 1939. Suomalainen rukous on vuodesta 1986 lähtien kuulunut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjaan numerolla 584.
SKS:n arkiston henkilöarkistoissa on 0,2 hyllymetrin kokoinen Uuno Kailaan arkisto, joka sisältää runojen käsikirjoituksia, käännöksiä, mietelmiä, novelleja, kertomuksia ja romaanikatkelma, kirjoituksia ja arvosteluja, tutkielmia, luentomuistiinpanoja, kirjeenvaihtoa sekä valokuvia.[13]
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Omat teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tuuli ja tähkä (Gummerus 1922). E-kirjana Gutenberg-projektissa.
- Purjehtijat (WSOY 1925)
- Silmästä silmään (Schildt 1926)
- Paljain jaloin (Otava, 1928)
- Uni ja kuolema (WSOY 1931)
- Runoja (yhteisnide, osin valikoima, teoksista Paljain jaloin, Purjehtijat, Silmästä silmään, Tuuli ja tähkä ja Uni ja kuolema; WSOY 1932)
- Punajuova (WSOY 1933)
- Novelleja (WSOY 1936)
- Valikoima runoja (WSOY 1938)
- Isien tie (WSOY 1941)
- Uuno Kailaan runoja (valikoima; WSOY 1963)
- Ja tomust alkaa avaruus (valikoima; Karisto 1984)
- Unen, kuoleman ja intohimon lauluja (valikoima; Otava 1986)
- Unten maa (valikoima; Karisto 1989)
- Tuulien laulu (valikoima; myös Saima Harmajan ja Eino Leinon runoja; Kirjapaja 1992)
- Tuulien nousuun (Kirjapaja 1996)
- Palava laulu: Valitut runot. Runoja vuosilta 1922–31. WSOY, 2000. ISBN 951-0-24385-X.
Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Stephen Leacock: Pukinsorkka (Gummerus, 1923)
- Rudolf Bruhn: Kuuden kerho (Otava 1924)
- Kaunis Saksa (WSOY 1924)
- Rakkauden korkea veisu (Gummerus 1924)
- Erwin Rosen: Kaikkien valtojen uhalla (Gummerus 1924)
- Anatole France: Aadamin ensimmäisen vaimon tytär (Kansanvalta 1926)
- Arvid Mörne: Meren kasvojen edessä (Schildt 1926)
- Gabriel Scott: Polku (Schildt 1926)
- Edith Södergran: Levottomia unia (Tulenkantajain osakeyhtiö 1929)
- Joseph Kessel: Ruhtinasöitä (Näytelmä 1930)
- Esaias Tegnér: Fritjofin taru (Otava 1932)
- Edith Södergran: Kohtaamisia (valikoima; WSOY 1982)
- Edith Södergran: Runoja (WSOY 1942; myös nimellä Kultaiset linnut, Karisto 1990)
- Edith Södergran: Elämäni, kuolemani ja kohtaloni (myös Pentti Saaritsan ja Aale Tynnin suomennoksia; Otava 1994)
- Edith Södergran: Hiljainen puutarha (Karisto 1994)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Saarenheimo, Kerttu: Kailas, Uuno (1901–1933) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Vuoristo, Aapeli (toim.): Suuri toivelaulukirja 1. Musiikki Fazer 1976, Helsinki. ISBN 952-461-059-0.
- Minna Maijala: Katri Vala – Kulkuri & näkijä. Helsinki: Otava, 2021. ISBN 978-1-38243-0.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Maijala, 2021, s. 170
- ↑ Ilmari Turja: Herrojen kanssa marjassa, s. 37. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-05919-6.
- ↑ Maijala, 2021, s. 272
- ↑ Maijala 2021, s. 136
- ↑ Maijala 2021, s. 136, 171, 225
- ↑ Maijala 2021, s. 229 (Tämä lause ja Valan ja Kailaan vastakkaisuus.)
- ↑ Maijala 2021, s. 233–234
- ↑ Maijala 2021, s. 226
- ↑ Niinistö, Maunu 1956: Uuno Kailas: hänen elämänsä ja hänen runoutensa. WSOY. Helsinki. Ss. 144-145
- ↑ Turja 1973, s. 52.
- ↑ Hietaniemen hautausmaan merkkihenkilöitä ja muistomerkkejä. Helsingin seurakunnat. Viitattu 3.7.2015.
- ↑ Lindgren, Liisa: Memoria: Hautakuvanveisto ja muistojen kulttuuri, s. 234. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2009.
- ↑ Kirjallisuuden ja kulttuurihistorian aineistojen yleisluettelo Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 9.9.2019.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Achté, Kalle: Uuno Kailas – runoilija psykiatrin silmin. Yliopistopaino, 2001.
- Hälli, Matti: Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon. Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja. WSOY, 1947.
- Kailas, Uuno: Kirjallisuudesta. Toim. Juha Järvelä. BoD, 2022.
- Niinistö, Maunu: Uuno Kailas: Hänen elämänsä ja hänen runoutensa. WSOY, 1956.
- Uuno Kailas: Muistojulkaisu. WSOY, 1933.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Vapaasti ladattavia Uuno Kailaan e-kirjoja Projekti Lönnrotissa sekä Project Gutenbergissa.
- Uuno Kailaan digitoituja teoksia Kansalliskirjaston kirjallisuuspankissa.
- Uuno Kailaan teoksia[vanhentunut linkki] Euroopan Gutenberg-projektissa.
- Kotuksen tekstikorpuksia: Uuno Kailas.
- Uuno Kailas: Pallokentällä. Ylen Elävä arkisto.
- Elsa Heporauta : Runoilijan lähtö, Kansan kuvalehti, 31.03.1933, nro 14, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Miten Uuno Kailas loi runojaan, Kansan kuvalehti, 17.11.1933, nro 47, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ”Noudettava konekivääri -” Runoilija Uuno Kailaan järkyttävä elämys Aunuksen retkellä, Hakkapeliitta, 02.01.1934, nro 1, s. 29, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kun Uuno Kailas toimitti talonsa ja lähti, Kansan kuvalehti, 24.03.1934, nro 12, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Uuno Kailas Jumalan vankina, Suomen Kuvalehti, 04.04.1936, nro 14-15, s. 24, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Maila Talvio : Uuno Kailas Aunuksen sodassa, Suomen Kuvalehti, 11.06.1938, nro 23, s. 18, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||||||||||||||||||
