Espoo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kaupunkia. Muita merkityksiä on käsitelty täsmennyssivulla.
Espoo
Esbo
Espoo.vaakuna.svg Espoo.sijainti.suomi.2008.svg

vaakuna

sijainti

Kaakkoista Espoota 23 kesä 2009.jpg
www.espoo.fi
Sijainti 60°12′20″N, 024°39′20″E
Maakunta Uudenmaan maakunta
Seutukunta Helsingin seutukunta
Perustettu 1400-luvulla
– kauppalaksi 1963
– kaupungiksi 1972
Pinta-ala ilman merialueita 330,20 km²
235:nneksi suurin 2015 
Kokonaispinta-ala 528,02 km²
215:nneksi suurin 2015 [1]
– maa 312,19 km²
– sisävesi 18,01 km²
– meri 197,82 km²
Väkiluku 266 791
toiseksi suurin 30.4.2015 [2]
väestötiheys 854,6 as/km² (30.4.2015)
Ikäjakauma 2012 [3]
– 0–14-v. 19,4 %
– 15–64-v. 67,9 %
– yli 64-v. 12,6 %
Äidinkieli 2012 [3]
suomenkielisiä 80,8 %
ruotsinkielisiä 7,9 %
– muut 11,3 %
Kunnallisvero 18 %
306:nneksi suurin 2015 [4]
Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä
Espoon kaupunginvaltuusto 75 paikkaa
 2012–2016[5]
 • Kok.
 • Vihr.
 • SDP
 • PS
 • RKP
 • Kesk.
 • Vas.
 • KD

29
13
10
10
7
2
2
2

Espoo (ruots. Esbo) on kaupunki Uudellamaalla, Suomenlahden rannalla. Sen naapurikunnat ovat Vihti ja Nurmijärvi pohjoisessa, Vantaa ja Helsinki idässä, Kirkkonummi lännessä sekä Kauniainen Espoon sisällä.[6] Espoon väkiluku on 266 791 (2015-04-30-130. huhtikuuta 2015).[2] Sen pinta-ala on 528,02 km² (2015-01-01-11. tammikuuta 2015), josta 312,19 km² maata, 18,01 km² sisävesiä ja loput 197,82 km² merta.[1] Espoo on osa neljän kaupungin muodostamaa pääkaupunkiseutua, jonka kunnilla on laissa säädettyinä yhteistoimintavelvoitteina jätehuolto ja joukkoliikenne.[7] HSY vastaa alueen jäte- ja vesihuollosta ja HSL joukkoliikenteestä. Laajempaan Helsingin seudun metropolialueeseen kuuluu Espoon lisäksi 13 Uudenmaan kuntaa[8]. Espoon kaupunkirakenne on vahvasti sidoksissa Helsinkiin ja muihin ympäröiviin kuntiin. Lähes sen koko väestö asuu Helsingin keskustaajaman alueella.

Espoo on väkiluvultaan Suomen toiseksi suurin kunta ja se on kaksikielinen. Espoo on tunnettu myös Nokian, energiayhtiö Fortumin sekä useiden muiden korkean teknologian yritysten kotikaupunkina, Nuuksion kansallispuistosta sekä Otaniemen kampusalueesta, jossa sijaitsee Aalto-yliopiston neljä korkeakoulua. Espoossa sijaitsee myös Pohjoismaiden suurin kaatopaikka, Ämmässuon jätteenkäsittelykeskus, johon varastoidaan pääkaupunkiseudun yli 1,1 miljoonan asukkaan ja teollisuuden jätteet.[9]

Maapinta-alasta oli vuoden 2004 lopussa kaavoitettuna hieman vajaa kolmannes. Espoossa on kaupungiksi varsin paljon metsää. Kaavoitetulla alueella metsää on noin 2 000 ha ja lisäksi on kaavoittamattomat metsäalueet. Espoon pohjoisosissa on useita järviä, joista suurimmat ovat Bodominjärvi, Nuuksion Pitkäjärvi, Pitkäjärvi, Loojärvi, Velskolan Pitkäjärvi, Saarijärvi, Matalajärvi, Siikajärvi ja Lippajärvi.[10] Kaikkiaan Espoossa on 71 järveä.[11]

Vanhin Espoota koskeva historiallinen maininta on vuodelta 1431. Espoo itsenäistyi Kirkkonummesta omaksi seurakunnakseen 1400-luvulla.[12] Espoon ensimmäinen kuntakokous pidettiin vuonna 1868. Ensimmäinen edustuksellinen kunnanvaltuuston kokous pidettiin 1910. Espoosta tuli kauppala vuonna 1963 ja kaupunki 1972.

Maantiede ja luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Espoo on runsasväkinen kaupunki, silti sillä on paljon maaseutumaisia alueita lännessä ja pohjoisessa. Espoossa on kuusi Natura 2000 -aluetta: Bånbergetin aarnialue, EspoonlahtiSaunalahti (osin Kirkkonummen puolella), Laajalahden lintuvesi, Matalajärvi, Nuuksio (osin Kirkkonummen ja Vihdin puolella) sekä Vestran suot, lehdot ja vanhat metsät (osin Vantaan puolella).[13]

Espoon kuuluisin ja suosituin luontokohde on Nuuksion kansallispuisto, joka ulottuu myös Kirkkonummen ja Vihdin puolelle.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapiolan liikekeskustaa illalla.

Espoon alue on ollut yhtäjaksoisesti asuttua viimeistään 1100- tai 1200-luvulta lähtien. Tuolloin Uudellemaalle siirtyi uudisasutusta Ruotsista. Espoon keskeisin läpikulkuväylä, kaupungin läpi kulkeva Kuninkaantie (vanha Turun - Viipurin valtatie eli Suuri rantatie) syntyi 1200-luvulta alkaen.

Espoon nimi viitannee joennimeen Espoonjoki (ruots. Esboån, alkujaan Espå / Espåå), jonka puolestaan arvellaan saaneen nimensä jokea reunustaneista haavoista (ruotsin kielen haapaa tarkoittava vanha sana on äspe). Nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1431. Alun perin nykyinen Gumbölenjoki oli nimetty Espoonjoeksi joen varrella sijainneen kylän mukaan. Kun sitten Södrikin kylän liepeille rakennettiin kirkko, Espoonjoeksi nimettiin Kirkkojärvestä Kauklahteen virtaava joki.[14]

Espoon vaakunassa esiintyvä kruunu viittaa Espoon kuninkaankartanoon ja hevosenkenkä kyyditysvelvollisuuteen, joka kuninkaantien varrella sijainneella pitäjällä oli. Monin paikoin Espoon teistä on jäljellä Kuninkaantien keskiaikaista linjausta.

Espoosta tuli oma seurakuntansa 1400-luvulla. Se oli aiemmin ollut Kirkkonummen seurakunnan alainen kappeliseurakunta.[12] Kirkosta erillinen kunnallishallinto perustettiin 1868. Espoon tuomiokirkko sijaitsee Espoonjoen varrella, ja sen vanhimmat osat ovat 1480-luvulta. Se on yksi pääkaupunkiseudun vanhimmista säilyneistä rakennuksista, joskin Helsingin pitäjän kirkko on hieman vanhempi. Espoon keskus on kasvanut kirkon ja lähellä sitä sijaitsevan rautatieaseman ympärille.

Vuonna 1920 Espoo oli alle 9 000 asukkaan maalaiskunta, ja 70 prosenttia asukkaista oli ruotsinkielisiä. 75 prosenttia koko väestöstä elätti itsensä maataloustyöllä. Kauniainen erotettiin Espoon kunnasta vuonna 1920, mutta Espoon ja Kauniaisten välinen raja vahvistettiin vasta 1940-luvun lopulla. Espoo alkoi kasvaa voimakkaasti 1940- ja 1950-luvuilla, ja se kehittyi maatalousvaltaisesta maalaiskunnasta nopeasti kauppa-, palvelu- ja teollisuuskaupungiksi. Espoon sijainti Helsingin vieressä houkutteli pääkaupungissa työskenteleviä muuttamaan kasvavaan naapurikaupunkiin. Jo ennen toista maailmansotaa oli rantaradan asemien läheisyydessä useita esikaupunkialueita kuten Leppävaara ja Kilo sekä teollisuustaajamaksi muodostunut Kauklahti. Sen jälkeen kun uusi Jorvaksentie (nykyisen Länsiväylän edeltäjä) valmistui, alettiin myös sen läheisyyteen rakentaa pientaloja, varsinkin Westendiin. Sodan jälkeen Espooseen rakennettiin myös runsaasti rintamamiestaloja. Suuri väestönkasvu alkoi kuitenkin varsinaisesti vasta 1950-luvun alussa, kun Asuntosäätiö alkoi rakentaa Tapiolaa ja samaan aikaan viereiseen Otaniemeen alettiin rakentaa Teknillisen korkeakoulun uutta kampusaluetta.

Espoon ja Kirkkonummen rajalla oleva Espoonlahti oli vuosina 1944–1956 myös Neuvostoliiton hallussa olleen Porkkalan sotilastukikohdan rajana. Suuri osa Kirkkonummea, mutta myös kaistale Espoon vesialuetta ja muutamat siellä olevat saaret kuuluivat tukikohdan alueeseen. Espoossa lähellä Porkkalan alueen rajaa sijaitsevasta Kauklahden rautatieasemasta tuli Suomen ja Neuvostoliiton tiukasti vartioitu raja-asema. Maayhteys Porkkalan alueelle kulki Kivenlahden sillan kautta. Sotilastukikohdan aikana osa Espoon länsirannikosta oli evakuoitu asukkaistaan ja rajakylien talojen ikkunat Neuvostoliiton puolella oli peitettävä iltaisin. Porkkalan vuokra-alueen läpi kulkevien junien ikkunat peitettiin luukuilla ulkopuolelta läpiajon ajaksi.

1960-luvun alussa suunniteltiin Espoon jakamista kolmeen kuntaan. Sen tuolloin jo varsin tiheään asutuista itäosista aiottiin muodostaa Tapiolan ja Leppävaaran kauppalat, kun taas kunnan silloin vielä jokseenkin maaseutumaiset länsi- ja pohjoisosat olisivat jääneet edelleen Espoo-nimiseksi maalaiskunnaksi. Jakoa ei kuitenkaan toteutettu, vaan Espoo kokonaisuudessaan muutettiin kauppalaksi vuonna 1963 ja kaupungiksi vuonna 1972. Kaupungin uusi hallinnollinen keskus, Espoon keskus rakennettiin 1970-luvulla Espoon rautatieaseman ja Espoon vanhan harmaakivikirkon ympärille. Vuosina 1950–2000 Espoon väkiluku kasvoi 22 000:sta 210 000:een. Samalla Espoo muuttui enemmistöltään ruotsinkielisestä kunnasta enemmistöltään suomenkieliseksi. Nykyään kasvu jatkuu, mutta on sittemmin hidastunut.

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoo kuuluu Uudenmaan maakuntaan. Ylintä päätösvaltaa kunnassa käyttää Espoon kaupunginvaltuusto. Valtuustossa on 75 jäsentä, jotka on valittu neljän vuoden toimikaudeksi.

Aluejako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon 7 suuraluetta ja 56 kaupunginosaa.

Espoo jakautuu seitsemään hallinnolliseen suuralueeseen, joista asukasluvultaan suurin on Suur-Leppävaara. Suuralueiden aluekeskuksiin on keskitetty kaupungin terveys-, sosiaali-, kulttuuri- ja koulupalveluja.

Suuralue Väkiluku 1.1.2012 Aluekeskus
Suur-Leppävaara 62 091 Leppävaara
Suur-Tapiola 43 264 Tapiola
Suur-Matinkylä 35 740 MatinkyläOlari
Suur-Espoonlahti 51 379 Espoonlahti
Suur-Kauklahti 7 172 Kauklahti
Vanha-Espoo 37 693 Espoon keskus
Pohjois-Espoo 10 897 Kalajärvi

Suuralueiden lisäksi Espoo on jaettu kaupunginosiin, joita on 56.[15]

Postinumerot alkavat Espoossa numeroilla "02" (kuten myös Kauniaisissa, Kirkkonummella ja Siuntiossa), ja Espooseen kuuluvat 02100–02380, 02600–02860 (pois lukien 02700 Kauniainen) sekä 02920–02980. Pienemmät alueet sijaitsevat etelässä ja suuremmat pohjoisessa.

Kuntaliitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuntauudistuksen yhteydessä on esitetty ajatuksia että Espoo tulisi liittää yhteen muun pääkaupunkiseudun, sekä joidenkin kehyskuntien kanssa[16], Espoon kaupunginvaltuusto on kuitenkin ollut toistaiseksi vahvasti tätä vastaan[17]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keilaniemen toimistorakennuksia
Vuonna 2003 avattu kauppakeskus Sello sijaitsee Espoon Leppävaarassa

Henkilöstömäärältään Espoon suurimmat työnantajat (yli 1000 henkeä):

Espoon kaupunki 14 051 työntekijää (31.12.2014). Nokia, Inex Partners, Tieto Finland Oy, Jorvin sairaala, Orion Oyj, Tapiola (vakuutusyhtiö), Aalto-yliopisto, VTT.

Nokian, Fortumin, Neste Oilin, Huhtamäen, Metsä Boardin, Orionin, Oriola-KD:n, Outokummun, Outotecin ja LähiTapiolan pääkonttorit ovat Espoossa.

Espoon suurimmat kauppakeskukset ovat Iso Omena, Sello, Lippulaiva ja Entresse ja Ainoa.

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsiväylän ympäristöä yöllä

Espoon halki kulkee kaksi Helsingistä länteen johtavaa moottoritietä: Länsiväylä, joka on osa Helsingin ja Karjaan välistä kantatietä 51, sekä Turkuun johtava valtatie 1 (Turunväylä). Näitä sekä muita Helsingistä eri suuntiin johtavia pääteitä yhdistävät toisiinsa Kehä I ja Kehä III, jotka myös ovat osittain Espoon alueella, samoin kuin Länsiväylältä Turuntielle johtava Kehä II kokonaisuudessaan. Espoon pohjoisosan halki kulkee seututie 120, joka on osa valtatie 2:n vanhaa reittiä.

Espoo on osa HSL:n seutuliikennealuetta. Rantaradalla liikennöivien lähiliikennejunien lisäksi joukkoliikennettä hoitavat useat bussilinjat. Espoon eteläosista monet linjat kulkevat Länsiväylää pitkin Helsinkiin Kampin keskukseen, keski- ja pohjoisosista taas Töölön kautta Elielinaukiolle. Helsingin metron jatko Länsimetro nykyisen metroradan pääteasemalta Ruoholahdesta Lauttasaaren läpi Tapiolaan ja sieltä eteenpäin Matinkylään asti on tarkoitus valmistua vuonna 2016. Sen jatkaminen Matinkylästä Kivenlahteen valmistuu aikaisintaan 2020.

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon väkiluku on 266 791 (2015-04-3030. huhtikuuta 2015).[2]

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon väkiluku vuodesta 1901 vuoteen 2007 sekä ennuste vuoteen 2030.
Kerrostalo Suurpellossa
Vuosi Väkiluku
1901     5 888
1910     7 891
1920     8 817
1930   11 370
1940   13 378
1950   22 874
1960   53 042
1970   92 655
1980 133 835
1985 153 019
1990 169 833
1995 186 507
2000 209 667
2005 227 472
2006 231 704
2007 235 019
2008 241 565
2009 244 330
2013 266 791
2017 (ennuste)[18] 270 700
2030 (ennuste) 305 384

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2013 tilanteen mukainen.

Espoon kulttuurikeskus Tapiolassa
Nuuksion kansallispuisto
Saunalahden koulu
Espoon väestönkehitys 1980–2013
Vuosi Asukkaita
1980
  
137 409
1985
  
156 778
1990
  
172 629
1995
  
191 247
2000
  
213 271
2005
  
231 704
2010
  
247 970
2013
  
259 383
Lähde: Tilastokeskus.[19]

Väestönkasvu:

Vuodet Väestönkasvu
1901–1910 +   2 003
1910–1920 +      926
1920–1930 +   2 553
1930–1940 +   2 008
1940–1950 +   9 496
1950–1960 + 30 168
1960–1970 + 39 613
1970–1980 + 41 180
1980–1990 + 35 998
1990–2000 + 39 834
2000–2010 + 34 686

Taajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin keskustaajama

Vuoden 2011 lopussa Espoossa oli 252 439 asukasta, joista 247 189 asui taajamissa, 1 474 haja-asutusalueilla ja 3 776 asukkaan asuinpaikan koordinaatit eivät olleet tiedossa. Taajama-aste lasketaan niistä asukkaista, joiden asuinpaikan koordinaatit ovat tiedossa; Espoon taajama-aste on 99,4 prosenttia.[20] Espoon taajamaväestö jakaantuu viiden eri taajaman kesken:[21]

Näistä taajamista Helsingin keskustaajama ulottuu Espoon lisäksi usean Helsingin lähikunnan alueelle.[21] Yhteensä Helsingin keskustaajamassa on 1 159 211 asukasta ja sen pinta-ala on 631,11 neliökilometriä.[22] Kunnarlan taajama sijaitsee kokonaan Espoon alueella. Kolmirannan taajama sijaitsee pääosin Espoossa, mutta pieniltä osin myös Kirkkonummella. Simolan taajaman asukkaista pääosa asuu Nurmijärven puolella. Klaukkalan taajama sijaitsee sekin pääosin Nurmijärvellä, mutta se ulottuu Espoon lisäksi jonkin verran myös Vihdin puolelle.[21]

Kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tornitalo Kivenlahdessa

Vuoden 2012 lopussa espoolaisista puhui äidinkielenään suomea 206 206 ja ruotsia 20 211 asukasta. Muita kieliä äidinkielenään puhuvia oli 26 022. Voimakkain kielellinen muutos tapahtui 1950-luvulla, jolloin kymmenessä vuodessa ruotsia puhuvien osuus väheni 43,1 %:sta (1950) 23,5 %:iin (1960). Tähän vaikutti ennen kaikkea voimakas muuttoliike. Ulkomaan kansalaisia oli 18 813 vuoden 2012 alussa.

Alkuvuodesta 2013 julkaistun ennusteen mukaan Espoon väestöstä 20,5 % puhuu vuonna 2030 äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia.[23]

Espoossa puhutut kielet:[24]

Kieli Lukumäärä Prosenttiosuus
Suomi 206 206 81,7%
Ruotsi 20 211 8,0%
Venäjä 3 975 1,6%
Viro 3 527 1,4%
Englanti 1 916 0,8%
Somali 1 827 0,7%
Kiina 1 577 0,6%
Albania 1 190 0,5%
Arabia 1 157 0,5%
Kurdi 863 0,3%
Vietnam 668 0,3%
Persia 607 0,2%
Saksa 575 0,2%
Muut 8 140 3,2%

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olarin kirkko

Vuonna 2013 espoolaisista 67,7 prosenttia kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon.[25] Espoossa on kuusi evankelisluterilaista seurakuntaa, jotka muodostavat Espoon seurakuntayhtymän:[26]

Vuonna 2003 Espoon asukkaista 79,5 prosenttia kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon, 18,0 prosenttia ei kuulunut uskonnollisiin yhdyskuntiin, 1,2 prosenttia kuului Suomen ortodoksiseen kirkkoon, 0,4 prosenttia oli katolisia ja 0,2 prosenttia Jehovan todistajia. Suomen Vapaakirkon jäseniä, mormoneja, juutalaisia, muslimeja, muita ortodokseja ja metodisteja oli 0,1 prosenttia kutakin.[27]

Espoossa on viisi luterilaista kirkkoa, jotka ovat Espoon tuomiokirkko, Espoonlahden kirkko, Olarin kirkko, Tapiolan kirkko ja Leppävaaran kirkko. Lisäksi Espoossa on 27 luterilaisen kirkon kappelia.[28]

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alvar Aallon suunnittelema TKK:n päärakennuksen auditorio.

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoossa sijaitsee Aalto-yliopiston insinööritieteiden, kemian tekniikan, perustieteiden ja sähkötekniikan korkeakoulut ja Aalto PRO -täydennyskoulutusyksikkö, Metropolia-ammattikorkeakoulun toimipiste (entinen Espoon-Vantaan teknillinen ammattikorkeakoulu) sekä Laurea-ammattikorkeakoulun paikallisyksiköitä. Kauppakeskus Sellon yhteydessä sijaitsee musiikkiopisto Juvenalia.

Terveydenhuolto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon Karvasmäellä sijaitsee Jorvin sairaala, joka tekee yhteistyötä HYKSin kanssa ja kuuluu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin (HUS). Espoon kunnallisesta terveydenhuollosta vastaavia terveysasemia on yhteensä 10.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapiolassa järjestetään vuosittain elokuvafestivaali Espoo Ciné sekä musiikkitapahtuma April Jazz. Leppävaarassa järjestetään vuosittain Kivenlahti Rock. Vesipuisto Serenassa järjestetään talvisin Pacifique-kylpyläbileet. Espoon tuomiokirkossa järjestetään kesäisin Finland Festivals -tapahtumaketjuun kuuluva konserttisarja Urkuyö ja aaria. Suomen suurin ja Euroopan suurin itsenäinen roolipelitapahtuma Ropecon on vuodesta 1998 lähtien järjestetty Dipolissa.

Espoolaisia ja Espoossa asuvia kirjailijoita ovat Antti Hyry, Mauri Kunnas ja Arto Paasilinna. Paasilinnan teoksissa esiintyvät seuraavat kaupunginosat: Tapiola ja Haukilahti teoksessa Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä, Otaniemi teoksessa Aatami ja Eeva ja Jorvi teoksessa Herranen aika.

Urheilu ja liikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leppavaaran urheilupuisto
Tapiolan uimahallin kahluuallas kesällä 2001. Taustalla oikealla Espoon kulttuurikeskus ja vasemmalla Tapiolan keskustorni.
Barona-areena

Espoon urheilun tunnettuja nimiä ovat jääkiekkoseura Espoo Bluesista ja jalkapalloseura FC Hongasta. Espoo Blues saavutti SM-hopeaa kaudella 2007–2008 ja kaudella 2010-2011. Espoosta ovat kotoisin monet maailman huipulle edenneet urheilijat, kuten jääkiekkoilijat Teemu Selänne ja Jere Lehtinen, uimari Antti Kasvio, taitoluistelija Laura Lepistö, keihäänheittäjä Tiina Lillak, hiihtäjä Marjo Matikainen ja autourheilija Kimi Räikkönen.

Espoossa sijaitsee Vermon ravirata, Barona-areena, Tapiolan urheilupuisto, Leppävaaran urheilupuisto ja Vesipuisto Serena. Muita liikuntakohteita ovat Espoon keskuspuisto, Espoon ulkoilusaaret ja Helsingin kaupungin ulkoilualueet Luukki ja Pirttimäki.

Espoon vuoden urheilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoossa valitaan oma espoolainen vuoden urheilija. Vuonna 2014 tittelin sai Saga Hänninen, jolla on Downin oireyhtymä. Hän kilpailee rytmisessä kilpavoimistelussa ja harrastaa monia muitakin lajeja. Hän on voittanut kultaa kehitysvammaisten Spedial Olympics -kilpailussa pallo-ohjelmassa.[29]

Espoolaisia urheiluseuroja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ystävyyskaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoon ystävyyskaupungit ovat:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomen pinta-ala kunnittain 1.1.2015 1.1.2015. Maanmittauslaitos. Viitattu 28.3.2015.
  2. a b c Suomen asukasluvut kuukausittain – Kunnittain aakkosjärjestyksessä 30.4.2015. Väestörekisterikeskus. Viitattu 13.5.2015.
  3. a b Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990–2012, laaja alueluokitusryhmittely 31.12.2012. Tilastokeskus. Viitattu 27.5.2013.
  4. Luettelo kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2015 25.11.2014. Verohallinto. Viitattu 12.4.2015.
  5. Uudenmaan vaalipiiri – Espoo – Puolueiden kannatus 6.11.2012. Yleisradio. Viitattu 30.1.2013.
  6. Aino – Suuri Suomen kartasto, s. 114–115. Genimap, 2005.
  7. Laki pääkaupunkiseudun kuntien jätehuoltoa ja joukkoliikennettä koskevasta yhteistoiminnasta 2009. Finlex. Viitattu 16.4.2013.
  8. Helsingin seudun yhteistyöalueen kartta Seutuportaali "helsinginseutu.fi". Viitattu 16.4.2013.
  9. http://www.espoo.fi/asiakirja.asp?path=1;31;37423;37424;37425&id=5697EBB09A47590EC22571F00017C2D1&kanta=kunnari%5C%5Cintrakun_e.nsf [vanhentunut linkki]
  10. Järviwiki Viitattu 23.2.2015.
  11. Järviwiki Viitattu 23.2.2015.
  12. a b Espoon historia 16.7.2012. Espoon kaupunki. Viitattu 8.3.2013.
  13. Uudenmaan Natura 2000 -alueet Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 16.8.2014.
  14. Kaija Mallat (toim.): Kylä-Espoo – Espoon vanha asutusnimistö ja kylämaisema. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus 2008; s. 35-38. ISBN 978-951-857-381-7
  15. Kaupunginosat Espoon kaupunki. Viitattu 31.3.2010.
  16. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=427137&lan=fi [vanhentunut linkki]
  17. Espoon poliittinen johto vastustaa pakkoliitoksia espoo.fi. 13.2.2012.
  18. Jokiranta, Teija: Espoon väestöennuste 2008–2017 (PDF) (ISSN 1457-5450. Sivu 3.) Raportteja Espoosta. 2007. Espoon kaupunki. Viitattu 22.2.2008.
  19. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2012 22.3.2013. Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2013.
  20. Taajama-aste alueittain 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 26.9.2013.
  21. a b c Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 26.9.2013.
  22. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 26.9.2013.
  23. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennusta 2013–2030 Helsingin kaupungin tietokeskus, tilastoja 2013:5. 11.2.2013. Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit. Viitattu 11.2.2013.
  24. Munter, Arja: Espoon väestörakenne 2011/2012 (PDF) (ISSN 1239-9752. Sivu 8.) Espoon väestörakenne 2011/2012. 2012. Espoon kaupunki. Viitattu 28.1.2013.
  25. Espoolaisista runsas kaksi kolmannesta kuuluu kirkkoon 2.1.2013. Espoon seurakuntayhtymä. Viitattu 25.2.2013.
  26. Espoon seurakuntayhtymä Viitattu 29.12.2009.
  27. Espoon hautausmaaselvitys, s. 10. Espoon kaupunki, 2004. ISBN 951-857-468-5. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 25.2.2013).
  28. Kirkot Espoonseurakunnat.fi.
  29. Helsingin Sanomat viitattu 25.12.2014

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Espoo.