Espoon keskuspuisto

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rantakukka kukkii tulvalammessa.

Espoon keskuspuisto on 880 hehtaarin laajuinen, ekologisesti monipuolinen luontoalue Espoon keskellä. Sen välittömässä läheisyydessä asuu 27 000 espoolaista. Espoon keskuspuisto on Espoon toiseksi suurin yhtenäinen viheralue Nuuksion kansallispuiston jälkeen. Puisto on laajoilta osin luonnontilaisen kaltaista tai muutoin vähäisesti käsiteltyä maastoa.

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoisessa Keskuspuistoa rajaavat Suvelan ja Tuomarilan asuinalueet, idässä ja koillisessa Kuurinniitty, Henttaa ja Suurpelto. Etelässä Keskuspuisto taas rajoittuu Olariin ja Latokaskeen ja lännessä Vanttilaan. Keskuspuistoon kuuluvatkin Vantinkorven, Harmaakallion, Suvimetsän, Kuurinmetsän, Henttaanmetsän sekä Kokinmetsän luontoalueet.

Muodoltaan Keskuspuisto muistuttaa rusettia. Finnoontien tuntumassa olevat Söderskogin pellot edustavat rusetin solmua, ja itäinen ja läntinen puisto sen silmukoita. Vuosien aikana Keskuspuiston ympäristön rakennuspaine on kuitenkin pienentänyt Keskuspuiston pinta-alaa ja muuttanut rusetin repaleiseksi. Tulevaisuudessa tarkoituksena onkin turvata Espoon keskuspuiston asema tärkeänä liikuntapaikkana lähiseudun asukkaille sekä korostaa sen luonto- ja kulttuuriarvoa kehittyvän yhteiskunnan puristuksessa.

Finnoontie halkaisee keskuspuiston kahtia. Keskuspuiston itäpuolella on puiston ahkerimmin käytetyt ulkoilureitit, ne johtavat Suvelasta ja Kuuriinniitystä Puolarmetsään, Olariin sekä Henttaaseen. Finnoontien länsipuolella olevan Keskuspuiston tärkein reitti kulkee Vanttilan ja Latokasken välillä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskuspuistosta aloitettiin puhumaan yleiskaavoituksen ja seutusuunnittelun yhteydessä 1970-luvulla. Keskuspuiston kaavoitus ei kuitenkaan alkanut kuin vasta vuonna 1982, jolloin alue jaettiin kahteen osaan – Keskuspuisto I:een ja Keskuspuisto II:een. Valtuusto hyväksyi Keskuspuisto I:n osayleiskaavan vuonna 1996, jonka ympäristöministeriö vahvisti pääosin vuonna 1997. Lainvoiman ympäristöministeriön päätös sai vuonna 1999. Keskuspuisto II:n osayleiskaavan kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi vuonna 1993. Kaupunginhallitus puolestaan hyväksyi osayleiskaavan vuonna 2004, ja hallinto-oikeudelle suunnatun hylätyn valituksen jälkeen Keskuspuisto II:n osayleiskaava astui voimaan vuonna 2006.

Espoo oli vuonna 2012 maailman designpääkaupunki yhdessä Helsingin, Vantaan, Lahden ja Kauniaisen kanssa. Espoon ympäristökeskus juhlisti designpääkaupunkivuotta Rusetti – Espoon keskuspuisto -hankkeella. Rusetin avulla Keskuspuistoa tehtiin tunnetuksi lähiseudun asukkaille erinomaisena liikuntapaikkana ja arvokkaana luontokohteena. Yhdessä Laurea-ammattikorkeakoulun ja Omnia-ammattiopiston kanssa Espoon ympäristökeskus julisti opiskelijoille suunnatun logon ja luontoporttien suunnittelukilpailun, jonka ansiosta Keskuspuisto sai uuden ilmeen viittoihinsa sekä tärkeimmille sisääntuloreiteilleen. Omnian opiskelijat valmistivat ja pystyttivät ensimmäisen portin Sunaan kevään aikana. Kaiken kaikkiaan Keskuspuistoon pystytetään kymmenen luontoporttia, viisi pääporttia ja viisi sivuporttia, puiston sisäänkäynneille toivottamaan vierailijat tervetulleiksi. Designvuoden aikana Keskuspuistoon suunniteltiin lisäksi myös uusi luontopolku sekä puiston historiaa, luontoa ja liikuntamahdollisuuksia esittelevä esite. Keskuspuistossa järjestettiin myös paljon luontotapahtumia, talkoita ja retkiä koko perheelle. Espoon ympäristökeskuksen lisäksi Rusetti - Espoon keskuspuisto -hanketta olivat toteuttamassa Laurean ja Omnian Koulii -hanke, Ihmiset tekevät Suurpellon -hanke, virtavesien hoitoyhdistys Virho ry, kaupungin tekninen keskus sekä liikuntapalvelut.

Luonto ja eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsää Espoon keskuspuistossa.

Espoon keskuspuiston luonto on monipuolista ja se muodostaa ekologisesti tärkeän yhteyden mereltä Nuuksion järviylängöille. Valtaosa Keskuspuistosta on joko kallioselänteitä ja kuivia kankaita tai reheväkasvuisia lehto- ja korpimetsiä. Kortteet, saniaiset, vuokot, talvikit, alvet ja kämmekät ovat yleisiä alueen kasvilajeja. Puusto vaihtelee kookkaista kuusikoista ja kalliomänniköistä valoisiin rauduskoivu- ja tervaleppämetsiin. Keskuspuistosta löytyy myös niittyjä, ja umpeenkasvaneita peltoja sekä muutamia soita.

Keskuspuiston halki virtaamassa Finnoonpurossa elää taimenia. Harmaakallion läheisyydessä on liito-oravien levähdys- ja ruokailupaikkoja. Muuten Keskuspuiston eläimistö on perussuomalaista metsän lajistoa ilman harvinaisuuksia. Metsässä tavataan hirviä, jäniksiä, supikoiria, oravia ja harvemmin kettuja ja mäyriä. Alueella esiintyviä laululintuja ovat muiden muassa peippo, pajulintu, metsäkirvinen, punarinta, rastaat ja tiaiset. Muita alueen lintulajeja ovat muiden muassa pyy, lehtokurppa, palokärki ja pikkusieppo.

Sunan ja Mössenkärrin asuinalueiden välissä sijaitsevassa Ritvan metsässä on jopa 110 vuoden ikäistä puustoa vihreässä lehto-, kangas- ja korpimaisemassa. Ritvan metsä on 27 hehtaarin kokoinen perintömetsä, joka on perustettu Espoon ympäristöpäällikkö Ritva Veijosen muistoksi.

Mössenkärrin lammella on tavattu esimerkiksi mustakurkku-uikkua ja sen pohjoispuolella olevalla Mössenkäriin niityllä kasvaa useita niittylajeja. Mössenkärrin läheisyydessä on myös kaksi hiidenkirnua, jotka ovat syntyneet jääkauden jäätikköjen sulamisvesien pyörittäessä isoa kiveä paikoillaan synnyttäen kallioon symmetrisen ja sileäreunaisen kolon. Rönnängenin perinneniityllä kasvaa mesiangervoja ja ahomansikoita. Majkärrin suoalueella on useita kauniita ja luonnonmukaisia korpisuotyyppejä, joiden reunalla kulkee polku tutustumista varten. Kesällä valkoiset raatteen kukat valloittavat korpisuot ja loppukesällä ne väistyvät lakkojen tieltä.

Majkärrin itäpuolella on Lillträskbergetin luonnonsuojelualue, jossa jäkälät ja sammaleet peittävät kallioita ja kelot ja lahopuut ovat valloittaneet metsät. Lillträskbergetin pohjoispuolella sijaitseva Lillträskin sarasuo on muodostunut, kun muinainen merenlahti kuroutui järvialtaaksi noin 3 000 vuotta sitten ja alkoi sitten soistua. Lopullisesti järviallas kasvoi umpeen 1900-luvulla muodostaen Lillträskin sarasuon, toiselta nimeltään Henttaansuo, jolla esiintyy useita eri korpisuotyyppejä sekä saranevaa. Henttaansuolla kasvaa hirssisaraa, nevaimarretta ja korpialvejuurta, jotka ovat pääkaupunkiseudulla harvinaisia. Myös suon sammallajisto on hyvin ainutlaatuinen. Siellä kasvaa peräti 18 eri rahkasammallajia. Yli puolet Lillträskin sarasuosta on edelleen luonnontilassa. Majkärrin, Lillträskbergetin ja Lillträskin neva-alue onkin yksi Keskuspuiston arvokkaimmista luontokohteista luonnonsuojelun näkökulmasta.

Liikuntamahdollisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkoilureittiä.

Keskuspuistossa on lukuisia luontopolkuja ja ulkoilureittejä sekä 4,3 kilometrin pituinen kuntorata. Suunnistusta varten maastossa on 22 kiintorastia kymmenen kilometrin pituisen lenkin varrella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helimäki, Jussi: Kotinurkilta kallioille – Espoon luontokohteet. Helsinki: Espoon tekninen keskus ja Espoon ympäristökeskus, 2009. ISBN 978-951-857-521-7. Teoksen verkkoversio.
  • Espoon ympäristölautakunta: Espoon arvokkaat luontokohteet -kokonaisraportti 2/1987. Espoo: Espoon ympäristönsuojelulautakunta, 1861. ISBN 951-857-092-2.
  • Rönkkö, Anita: Suuri tuntematon Espoo.fi/liikunta. Kesä 2011. Viitattu 1.2.2012.
  • Espoon ympäristönsuojelutoimisto: Keskuspuisto – espoolaisten oma lähivirkistysalue. Espoo: Espoon ympäristönsuojelutoimisto.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]