Peippo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee lintua. Täsmennyssivu Peippo käsittelee muita merkityksiä.
Peippo
Fringilla coelebs (Chaffinch-Buchfink).jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Peipot Fringillidae
Suku: Peipot Fringilla
Laji: coelebs
Kaksiosainen nimi

Fringilla coelebs
Linnaeus, 1758[1]

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Peippo Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Peippo Commonsissa

Peippo (Fringilla coelebs) on peippojen heimoon kuuluva varpuslintu. Se on nykyisin yksi Suomen yleisimpiä lintuja[2], kun vielä 2012 peippo oli vasta toiseksi runsain lintulaji.[3]

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peippo on 16–17 senttimetriä pitkä. Koiras on naarasta värikkäämpi. Sen vatsapuoli on punaruskea ja päälaki sekä niska siniharmaat. Naaras on väriltään harmaanruskea. Molemmilla sukupuolilla on kaksi valkoista siipilaikkua sekä vihreä yläperä. Peipolla on tukeva nokka, joka on koiraalla sininen ja naaraalla tumma.[4]

Loudspeaker.svg Koiraan laulu? on reipas ja voimakas yksinkertainen säe. Lentoääni on pehmeä ”jyb” tai ”juh”, varoitusääniä ovat ”hyit” sekä talitiaismainen ”tvink”.[4]

Vanhoilla peipoilla on sulkasato heinä–syyskuussa. Sen kesto on keskimäärin 60 päivää.[5] Nuoret peipot vaihtavat ruumiinhöyhenensä elo–syyskuun aikana.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peippo on yleinen lintu koko Euroopassa. Se on levinnyt myös läntiseen Aasiaan, Luoteis-Afrikkaan ja Makaronesiaan.[1] Kanariansaarilla se esiintyy yhdessä endeemisen paikallisen peippolajin, kanarianpeipon kanssa. Peippo on levinnyt koko Suomeen aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Se on yleisin Etelä- ja Keski-Suomessa ja harvinaistuu pohjoiseen päin mentäessä. Peippo on 7–9 miljoonan pesivän parin kannallaan pajulinnun jälkeen Suomen toiseksi runsain pesimälintu.[3] Euroopan peippokanta on 130–240 miljoonaa paria.[1]

Etelämpänä se ei ole muuttolintu, mutta Suomen peipot muuttavat talveksi etelään. Vanhan lorun mukaan kesään on ”puoli kuuta peipposesta”. Todellisuudessa ensimmäiset peipot saapuvat jo maalis-huhtikuun vaihteessa.[6] Koiraat muuttavat lyhyemmän matkan ja saapuvat ennen naaraita, josta johtuu lajin tieteellisen nimen loppuosa, coelebs, joka tarkoittaa leskeä tai poikamiestä.[7] Suomessa pesivät peipot talvehtivat Länsi-Euroopassa ja Etelä-Skandinaviassa. Syysmuutto tapahtuu syys–lokakuussa, päämuutto syyskuun lopussa, jolloin parhaana päivänä voidaan hyvällä muutonhavainnointipaikalla nähdä yli 100 000 muuttavaa peippoa päivässä. Pieni määrä peippoja talvehtii Suomessakin.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peipponaaras

Peippo pesii kaikenlaisissa metsissä sekä puistoissa ja puutarhoissa. Erityisesti se suosii lehtoja ja reheviä sekametsiä.[4]

Muuttoaikoina peipot ruokailevat pelloilla ja rikkaruohostoissa.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fringilla coelebs

Peippo rakentaa pesänsä puuhun tai pensaaseen 2–6 metrin korkeuteen ja naamioi sen jäkälällä ja koivunhilseellä. Pesä on pieni ja höyhenillä ja karvoilla vuorattu. Naaras munii toukokuussa 4–6 sinertävää tai rusehtavaa tummatäpläistä munaa. Naaras hautoo munia noin 12 vuorokautta. Emot ruokkivat poikasia pesään 11–14 vuorokautta ja tämän jälkeen vielä pari viikkoa. Peipot pesivät uudelleen usein vielä heinäkuussa.[4]

Peipot palaavat yleensä seuduille, joilla ne ovat ennenkin pesineet. Varsinkin vanhat, vähintään kerran pesineet yksilöt saapuvat entisen pesäpaikkansa lähelle, mutta myös ensimmäistä kertaa pesivillä peipoilla on taipumus palata syntymäseuduilleen. Vaikka peipot yleensä palaavat samoille seuduille, ne eivät kuitenkaan normaalisti pariudu eliniäksi.[8]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peippo saalistamassa ravintoa

Peippo syö monenlaisia siemeniä ja kesällä paljon selkärangattomia, ja usein sen näkee nappaavan ilmasta lentävän hyönteisen. Poikasilleen peippo syöttää selkärangattomia. Talvella syö lintulaudoilta myös mm. leivänmuruja ja pähkinää.[9]

Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisenä lintuna peippo on tunnettu Suomessa useilla nimillä. Niihin kuuluivat sinipeippo (Oulu) vinkkipeippo, palopeippo (Sotkamo) ja Puufinkka (Turku). [10] Historiallisia nimiä ovat olleet mm. peipinen (Schroderus, 1637, Renvall, 1826). Lönnrotin keräämiä nimiä ovat mm. peipo, pohjanlintu, peipuinen, peponen, vilukieli, peippovarpunen.[11]

Tieteellinen sukunimi Fringilla on latinaa ja Linnén antama.[12] Sanaa käyttää Martialis (n. 40104) pikkulinnun merkityksessä.[13] Lajinimi coelebs on latinaa ja tarkoittaa naimatonta (vrt. selibaatti). Latinan vastaava sana on todellisuudessa caelebs, mutta nimen antajat ovat sekoittaneet ligatuurit æ ja œ toisiinsa.[14][15] Lajinimi johtuu siitä, että peippokoiraat saapuvat muuttomatkaltaan pari viikkoa ennen naaraita. [16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Häkkinen, Kaisa: Linnun nimi. Teos, 2011. ISBN 978-951-851-434-6.
  • Jobling, James, A.: The Helm Dictionary of Scientific Bird Names. Christopher Helm, 2010. ISBN 978-1-4081-2501-4.
  • Kivirikko, K. E.: Suomen linnut. Ensimmäinen osa. Wsoy, 1926.
  • Pitkäranta, Reijo: Suomi—latina—suomi-sanakirja (Lexicon Finnico–Latino–Finnicum). Wsoy, 2001. ISBN 951-0-22506-1.
  • Svensson, Lars: Lintuopas – Euroopan ja Välimeren alueen linnut. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  • Vallauri, T. & Durando, C.: Dizionario Latino. Latino–italiano. Italiano–latino. RusconiLibri, 2011.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d BirdLife International: Fringilla coelebs IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 31.1.2014. (englanniksi)
  2. Peippoja pesii Suomessa miljoonia, kiljuhanhi kokee jopa yksinäisyyttä – katso Suomen yleisimmät ja harvinaisimmat lintulajit Yle Uutiset. Viitattu 6.9.2021.
  3. a b Suomen Lintuatlas atlas3.lintuatlas.fi. Viitattu 16.9.2012.
  4. a b c d e Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 288. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
  5. Lehikoinen: Varpuslintujen sulkasadon tutkimus Linnut 2000. Viitattu 17.2.2012.
  6. Lintujen muutto SUomen luonnonsuojeluliitto
  7. Chaffinch Fringilla coelebs Birdguides
  8. Leikola, Anto; Lokki, Juhani; Stjernberg, Torsten: von Wright -veljesten linnut, s. 245. Otava, 2006. ISBN 978-951-1-18037-1.
  9. Lintujen talviruokinta Birdlife Suomi
  10. Kivirikko, 1926, s. 390
  11. Häkkinen, 2011, s. 367
  12. Jobling, 2010, s. 158
  13. Vallauri & Durando, 2011
  14. Jobling, 2010, s. 112
  15. Pitkäranta, 2001
  16. Kivirikko, 1926, s. 173

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]