Muuttolintu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kurjet muuttavat auran muotoisissa muodostelmissa

Muuttolintu on lintu, joka viettää vuoden eri osat säännöllisesti eri paikoilla.[1]

Lintuja jotka siirtyvät paikasta toiseen satunnaisesti esimerkiksi ravinnon loppuessa sanotaan vaelluslinnuiksi (vanh. kiertolintu); pihlajanmarjojen saatavuuden mukaan liikkuvat tilhet ovat tyypillisiä vaelluslintuja.

Muuttolinnut viettävät tyypillisesti kesän lähellä napa-alueita, joissa taistelu reviireistä ja ravinnosta ei ole niin kiivasta kuin etelämpänä. Myös pitkä valoisa aika on merkityksellinen: monen lajin poikaset eivät kestäisi ruokkimatta tropiikin 12 tunnin yötä.

Muuttolinnut viettävät talven lämpimämmillä alueilla saadakseen ravintoa.[1]

Tyypillisesti kaikki hyönteissyöjät (esimerkiksi västäräkki, tervapääsky) muuttavat talveksi pois alueilta, joiden lämpötila laskee pakkasen puolelle. Useimmat kalaa syövät linnut muuttavat sulan veden äärelle. Siemeniä syövät linnut kuten peippo voivat pysyä Suomessa paljon pitempään.

Pisimpiä muuttomatkoja tekevät lapintiirat, jotka pesivät pohjoisen napapiirin hujakoilla ja viettävät pohjoisen pallonpuoliskon talvet Etelämantereen alueella.[2] Lyhyempiä muuttomatkoja tekevät muun muassa pulmunen ja kiuru, jotka siirtyvät lähinnä Itämeren etelärannikolle ja Länsi-Eurooppaan.

Muuttomatkoillaan monet linnut suunnistavat aistimalla magneettikenttää. Ne voivat käyttää hyväkseen myös näkö-, haju- ja kuuloaistia.[3][1]

Suomessa kevätmuutto alkaa helmikuun aikana, kun lokit ja vesilinnut siirtyvät mahdollisuuksien mukaan lähemmäs pesimäseutuja. Maaliskuussa saapuvat muun muassa kottarainen, uuttukyyhky, kiuru ja monet muut linnut. Toukokuussa saapuvat arktiset vesilinnut ja viimeiset muuttajat saapuvat vasta kesäkuun aikana (mm. lapinuunilintu ja kuhankeittäjä.[4]

Syysmuutto alkaa monilla kahlaajalajeilla jo elokuussa. Syysmuutto huipentuu syys-lokakuun aikana ja monia vesilintuja muuttaa vielä marras-joulukuussa. [2][5] Etelään siirtyvät maakotkat saattavat muuttaa etelään vielä tammikuussakin.

Muuttolinnut lentävät joskus hyvinkin pitkiä matkoja, tuhansia kilometrejä, vuodenajan vaihtelujen mukaan. Evolutiivisesta näkökulmasta on vaikea nähdä miten lajille on voinut kehittyä ominaiseksi viettää aikaa niin keskenään etäisillä alueilla maapallon pintaa, miten käyttäytyminen on voinut saada alkunsa. Eurooppalaisten lajien käyttäytymisen taustalla on usein jääkauden vaikutus: muuttomatka on alun perin ollut varsin lyhyt, esim. vain Välimeren yli, kesän ja talven vaihtuessa, mutta jääkauden lopulla kun jää alkoi vetäytyä, sopiva ilmastovyöhyke siirtyi jatkuvasti pohjoisemmaksi, kunnes lopulta muuttomatkat kasvoivat nykyisiin mittoihinsa.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Bird Migration Zoological Society of Milwaukee (englanniksi)
  2. a b Lintujen syysmuutto alkaa olla vauhdissa Etelä-Suomen Sanomat 2011
  3. Muuttolinnut suunnistavat sisäisellä kompassilla Kaleva 2007.
  4. Kevään ensimmäiset muuttolinnut saapuneet Suomeen HS / STT 2007
  5. Lintuharrastuksen alkeet - Vuodenkierto lintujen seurassa Birdlife
  6. BBC: First Eden, osa 1. TV-dokumentti, esitetty Yhdistyneessä Kuningaskunnassa 8.3.1987.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pyhälä, Mikko, Toiviainen, Kari, Lehikoinen, Esa, Pynnönen, Kirsi, Lehikoinen, Aleksi, Hario, Martti. Suomen muuttolinnut. WSOY 2006.
  • Mikko Pöyhönen, Jari Kontiokorpi. Muuttolintujen matkassa. Otava 1995.
  • Mikkola, Markku, Södersved, Jan. Kuu kiurusta kesään: Miksi, minne ja miten linnut muuttavat. Kirjayhtymä 1990.
  • Olavi Hildén, Juha Tiainen, Risto Valjakka. Muuttolinnut. Kirjayhtymä 1979.
  • Kalervo Eriksson. Muuttolintujen matkassa. Kirjayhtymä 1970.
  • Hans Colliander, Heikki Kotiranta, Heikki Lokki, Olli Saksela, Harri Saxen. Arktikan aikaan: Muuttoja ja muutoksia kuudella vuosikymmenellä. Laaksonen 2011.
  • Jari Päärni. Lintujen syysmuuttoa pääkaupunkiseudulla. Kustantaja Laaksonen 2010.
  • Mauri Leivo. Kevätmuutto. Minerva 2009.
  • Tero Ilomäki. Merta karta: Arvokotkien muutosta ja sen havainnoinnista Kymenlaaksossa ja vähän muualtakin. 2005.
  • Mikko Pöllänen, Jari Kontiokorpi, Olli-Pekka Pietiläinen, Esko Veijalainen. Arktika. WSOY 1996.
  • Juha Laaksonen. Kevät lintusaarella: Luontopäiväkirja. Gummerus 2004.
  • Timo Pettay. Kevätarktika: Kummelskärin havaintoihin perustuva tutkimus arktisten lintujen kevätmuutosta Suomenlahdella. 1996.
  • Matti Torkkomäki. Muuttolinnut: Ilmojen valtiaat. WSOY 1994.
  • Arto Vuorjoki. Ulkonokalta tuulee. Pohjoinen 1994.
  • Hissa, Raimo 1990: Mitä uutta lintujen navigointi- ja suunnistuskyvystä? – Lintumies 3/1990 s. 98–103. LYL.
  • Pöyhönen, Mikko 1991: Lintujen fenologiarekisteri. – Lintumies 2/1991 s. 74–75. LYL.
  • Vepsäläinen, Kari 1975: Kliinit apuna vaelluslintututkimuksissa. – Lintumies 3/1975 s. 90–94. SLY.