Pähkinähakki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pähkinähakki
Spotted Nutcracker.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Varikset Corvidae
Suku: Pähkinähakit Nucifraga
Laji: caryocatactes
Kaksiosainen nimi

Nucifraga caryocatactes
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Pähkinähakki Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Pähkinähakki Commonsissa

Pähkinähakki (Nucifraga caryocatactes) on närhen kokoinen tukevanokkainen varislintu.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pähkinähakin pituus on 32–35 senttimetriä, siipien kärkiväli 52–58 senttimetriä ja paino 140–190 grammaa. Linnun vartalon höyhenpeite on suklaanruskea, ja siinä on vaaleita selvärajaisia pilkkuja. Siivet ja pyrstö ovat tummat, minkä lisäksi siivissä on sinivihreä metallinkiilto[2]. Pyrstösulkien kärjet ovat leveälti valkoiset, ja myös alaperä on valkoinen.

Linnun tyypillinen ääni on varismainen mutta hiljaisempi rääkynä, jota närhi saattaa joskus matkia erehdyttävästi. Laulu on hiljaista, närhimäistä tai harakkamaista kitinää ja narinaa.

Vanhin rengastettu suomalainen pähkinähakki on ollut 21 vuoden, 2 kuukauden ja 1 päivän ikäinen.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pähkinähakkia esiintyy Pohjois-Euroopassa, Siperiassa, Japanissa sekä etelämpänä vuoristoalueilla. Länsi-Euroopassa pesii 186 000 – 250 000 paria.

Paikoitellen Etelä-Suomessa pesivä läntinen alalaji caryocatactes eroaa siperialaisesta alalajista macrorhynchos nokan muodon perusteella: siperialaisen linnun nokka on kapeampi ja pidempi. Siperialainen alalaji pesii harvinaisena mutta pysyvänä kantana Punkaharjulla, eikä se pesi ilmeisesti muualla Suomessa. Muualla maassa käyvät vaeltajat palaavat keväällä Venäjälle. Suomen pesimäkanta koostuu pääasiassa läntisen alalajin linnuista, ja on kooltaan noin 1 800 paria, joista valtaosa elää Lounais-Suomen tammi- ja pähkinäpensasvyöhykkeellä. Kanta on vahva eritoten LohjanKarjaan seudulla.

Siperialaiset pähkinähakit voivat lähteä hyvän pesimäkauden jälkeen länteen suuntautuvalle vaellukselle, jolloin niitä tavataan Suomessakin tuhansittain. Vaellus alkaa heinäkuun lopulla, ja eniten vaeltajia tavataan elokuun lopusta syyskuun alkuun. Linnut löytävät erehtymättömästi sembramännyt, joiden siemenet ovat niiden pääravintoa. Pähkinähakit syövät myös esimerkiksi omenia, pähkinöitä ja lintulautojen antimia. Osa vaeltajista jatkaa matkaansa Ruotsiin ja Norjaan, joista ne palaavat talven ja kevään kuluessa takaisin itään.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pähkinähakki viihtyy etenkin sulkeutuneissa kuusimetsissä, joiden lähistöllä on pähkinäpensaslehtoja. Siperialaisen alalajin yksilöt voivat jäädä pesimään puistoihin.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pähkinähakin pesä on havupuussa, tavallisimmin kuusessa. Se muistuttaa närhen pesää. Muninta alkaa huhtikuussa, ja naaras munii 2–5 munaa, joita molemmat emot hautovat, mutta naaras kuitenkin enemmän. Haudonta kestää 18–19 vuorokautta. Poikaset ovat lentokykyisiä 3–4 viikon ikäisinä, ja emot huolehtivat niistä vielä viikkojen, jopa kuukausien ajan.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pähkinähakki on lähes kaikkiruokainen. Syksyllä niiden tärkeintä ravintoa on hasselpähkinät, ja ne varastoivat suuria määriä pähkinöitä sammalikkoon talven varalle. Siperialaiset pähkinähakit syövät enimmäkseen sembramännyn siemeniä, ja niiden nokka on sopeutunut avaamaan käpysuomuja, ollen täten pidempi ja kapeampi kuin läntisen alalajin pähkinöiden särkemiseen erikoistunut nokka. Lintu syö myös muiden havupuiden, etenkin kuusen ja viljeltyjen makedonianmäntyjen siemeniä. Pähkinähakille kelpaa myös selkärangattomat, marjat, hedelmät, jätteet, lintulautojen tarjonta sekä silloin tällöin pienet selkärankaiset.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Nucifraga caryocatactes IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 7.3.2014. (englanniksi)
  2. Suomen ja Euroopan linnut, s. 370. Suomentanut Juha Laaksonen, Hannu Jännes. Gummerus, 2 001. ISBN 978-951-20-5742-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lehikoinen, Esa 1979: Pähkinähakkien mitoista ja kliinien käytöstä vaelluslintututkimuksessa. – Ornis Fennica 56:24–29.
  • Paasivirta, Olli 1968: Pähkinähakin vaellus Helsingin seudulla 1968. – Lintumies 4.1968 s. 89–92. SLY.
  • Ylimaunu, Juha, Ylimaunu, Onni & Ylipekkala, Jouni 1986: Miksi nokkavarpusen ja pähkinähakin levinneisyysalue on laajentunut? – Lintumies 2.1986 s. 98–99. LYL.
  • LuontoPortti: Pähkinähakki (Nucifraga caryocatactes)
  • ITIS: Nucifraga caryocatactes (englanniksi)