Norja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Norjan kuningaskunta
Kongeriket Norge (norjaksi)
Kongeriket Noreg (uusnorjaksi)
Norjan lippu Norjan vaakuna
lippu vaakuna

Norjan sijainti Euroopan kartalla.

Valtiomuoto perustuslaillinen monarkia

Kuningas
Pääministeri
Harald V
Erna Solberg

Pääkaupunki Oslo (623 966 as.)
59.9139°N, 10.7386°E

Muita kaupunkeja Bergen (256 600)
Trondheim (170 936 as.)

Pinta-ala
– yhteensä 323 787[1] km² (sijalla 67)
– josta sisävesiä 6,0 % 19 427 km²

Väkiluku (helmikuu 2013) 5 067 000[2] (sijalla 119)
– väestötiheys 15,5 / km²
– väestönkasvu 1,3[3] % (2011)

Viralliset kielet norja (kirjanorja ja uusnorja)

Valuutta Norjan kruunu (NOK)

BKT (2010) sijalla 43
– yhteensä 276 400 miljoonaa USD[4]
– per asukas 59 100 USD

HDI (2012) 0.955[5] (sijalla 1)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 2,6[4] %
– teollisuus 39,3[4] %
– palvelut 58,1[4] %

Aikavyöhyke +1
– kesäaika UTC+2

Itsenäisyys
Ruotsi-Norjan jako

7. kesäkuuta 1905

Lyhenne NO

– ajoneuvot: N
– lentokoneet: LN

Kansainvälinen
suuntanumero
+47

Motto Kuninkaallinen motto: Alt for Norge

Kansallislaulu Ja, vi elsker dette landet

Norjan kuningaskunta (norj. Kongeriket Norge, uusnorjaksi Kongeriket Noreg) eli Norja (norj. Norge) on perustuslaillinen monarkia Pohjois-Euroopassa. Maa kuuluu Pohjoismaihin ja Skandinaviaan. Se on Ruotsin länsi- ja Suomen pohjoisnaapuri, ja sillä on yhteistä rajaa myös Venäjän kanssa. Pinta-alaltaan ja väestöltään varsinainen Norja (manneralue lähisaarineen) on kolmanneksi suurin Pohjoismaa. Norjalle kuuluu myös Huippuvuoret ja muita merentakaisia alueita. Vuonot ja vuoret ovat Norjan maiseman keskeisiä elementtejä. Maan pääkaupunki ja suurin kaupunki on Oslo.

Norjassa on inhimillisen kehityksen indeksin mukaan maailman korkein elintaso.[5] Maan vaurauden perustana ovat energiavarat: öljy, maakaasu ja vesivoima. Myös kalastuksessa ja kalankasvatuksessa Norja on maailman johtavia maita. Kahden norjan kielen muodon lisäksi maassa puhutaan kolmea saamelaiskieltä. Norja on menestyvä talviurheilumaa, joka on järjestänyt kahdet olympialaiset. Norja kuuluu Natoon mutta on jättäytynyt Euroopan Unionin ulkopuolelle. Se on kuitenkin EFTAn jäsenenä mukana ETA-alueessa.[6]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Norjan maantiede
Manner-Norja satelliittikuvassa helmikuussa 2003.

Norja rajoittuu lännessä Norjanmereen, etelässä Skagerrakin salmeen ja pohjoisessa Barentsinmereen. Norjan pääkaupunki on Oslo, ja muita suuria kaupunkeja ovat Trondheim, Bergen, Stavanger, Kristiansand ja Tromssa.[7]

Norjan pinta-ala on 323 802 neliökilometriä.[4] Maa on suurimmaksi osaksi vuoristoa. Laajoja tasaisempia alueita on etupäässä vain maan kaakkoisosassa Oslonvuonon itäpuolella. Pohjoisempana Norjan ja Ruotsin rajalla on Skandien poimuvuoristo eli Kölivuoret. Norjan korkein vuori on Galdhøpiggen, joka sijaitsee Jotunheimenin vuoristossa. Se on 2 469 metriä korkea ja samalla Pohjois-Euroopan korkein vuori.[8]

Norjan rannikko on hyvin mutkitteleva, ja siinä on suuri joukko pitkiä ja kapeita vuonoja. Rantaviivan pituus vuonot ja saaret mukaan luettuna on 83 000 kilometriä, mistä saarten osuus on noin 58 000 kilometriä.[4] Norjan pisin ja syvin vuono on Sognevuono. Se on 200 kilometriä pitkä.[9] Norjassa on runsaasti järviä ja jokia. Suurin järvi on Mjøsa ja suurimmat joet Glomma, Gudbrandsdalslågen eli Lågen sekä Teno.

Norjalle kuuluvat Huippuvuorten (norj. Svalbard) saariryhmä ja Jan Mayen Pohjoisella jäämerellä sekä Bouvet’nsaari Etelä-Atlantilla. Lisäksi Norja katsoo itselleen kuuluviksi Kuningatar Maudin maaksi kutsutun sektorin Etelämantereesta sekä antarktisen Pietari I:n saaren.[10][11]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Norjan ilmasto

Norjan rannikolla vallitsee lauhkea meri-ilmasto. Atlantilta vyöryvät keskileveysasteiden liikkuvat matalapaineet tuovat sateita ja kovia tuulia. Etelässä sademäärät ovat suurempia kuin pohjoisessa. Sisämaan vuoristossa on arktinen ilmasto, talvella lunta, pakkasta ja kovaa tuulta. Oslon seudulla on maan ainoa alankoalue, ja siellä on talvisin kylmempää, mutta kesäisin lämpimämpää ja kuivempaa kuin rannikolla.[12]

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjan mannerosasta 37 prosenttia on metsän peitossa. Yli puolet tästä, 23 prosenttia maa-alasta, on talousmetsää. Sitä käytetään sahatavaraksi ja sellu- ja paperiteollisuuden tarpeisiin. Metsän biomassa kasvaa, joten se toimii hiilen nieluna.[13] Pääasiallinen puulaji on metsäkuusi. Rannikoilla kasvaa hieskoivua, mutta sinne on istutettu myös kuusta ja sitkankuusta 1950-luvulta asti.[14]

Norjan uhanalaisten lajien listalla vuodelta 2006 on 31 nisäkästä, 78 lintua, 44 kalaa ja viisi matelijaa ja sammakkoeläintä. Kaikkiaan uhanalaisia lajeja (kasvit, hyönteiset ja sienet mukaan lukien) on 1 988 lajia.[15] Suurimmassa vaarassa ovat susi ja naali.[16] Erilaiset luonnonsuojelualueet kattavat lähes 15 prosenttia Manner-Norjasta ja vielä suuremman osan Huippuvuorista.[17]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Norjan historia

Varhaishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjan asuttaminen alkoi pian jääkauden jälkeen mannerjäätikön vielä sulaessa, kun saamelaisten esi-isät vaelsivat maan pohjoisosiin noin 11 000 vuotta sitten. Kun ilmasto lämpeni, Keski-Euroopasta alkoi muuttaa lisää väkeä Keski- ja Etelä-Norjaan kalastuksen, hylkeenpyynnin ja metsästysmahdollisuuksien houkuttelemina. Villipeurat seurasivat vetäytyvää jäätikön reunaa, ja niitä seuraavat metsästäjät olivat ensimmäiset Norjan sisämaahan edenneet ihmiset. Seuraavina vuosituhansina asutus vakiintui, ja Rooman valtakunnan kanssa käytiin kauppaa rautaesineistä, kankaista ja keramiikasta. Rautaisten työkalujen avulla metsiä raivattiin pelloiksi ja rakennettiin entistä suurempia laivoja. 500-luvulle mennessä norjalaiset oppivat itse sulattamaan ja muokkaamaan suorautaa.[18]

Norjan kuningaskunta syntyy ja liittyy unioniin Tanskan kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tanska-Norja
Norjalaisen viikinkialuksen malli.

Norjan kuningaskunta alkoi muodostua viikinkiajalla 800–1000-luvuilla. Harald Kaunotukka kokosi eri alueiden päällikkökunnat yhdeksi valtioksi ja hallitsi sitä noin 870–930. Hänen jälkeläisensä Pyhä Olavi käännytti maan kristinuskoon vuosituhannen alussa.[19]

1100- ja 1200-luvuilla kuninkaan valta vahvistui. Valtakeskus siirtyi maan lounaisosasta Oslonvuonon suunnalle. Oslosta tuli pääkaupunki Haakon V Maununpojan valtakaudella 1200-luvulla. Se oli silloin muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunki. Myöhäinen keskiaika oli Norjassa köyhää aikaa. Rutto surmasi väestöstä puolet tai jopa kaksi kolmannesta. Pohjoismaiden kuningashuoneiden keskinäisten avioliittojen jälkeen maa päätyi vuonna 1387 unioniin Tanskan kanssa.[20] Norja jäi Tanskan alaisuuteen vielä senkin jälkeen, kun Kalmarin unioni 1500-luvulla purkautui Ruotsin erotessa siitä.[21]

Eidsvollin kansalliskokous ja Ruotsi-Norja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurvallat antoivat Norjan Ruotsille Kielin rauhassa tammikuussa 1814, kun Tanska oli päätynyt Napoleonin puolelle.[21] Ruotsi puolestaan oli menettänyt Suomen 1809 Haminan rauhassa Venäjälle. Norja julistautui itsenäiseksi Eidsvollin kansalliskokouksessa 17. toukokuuta 1814, jolloin Norjalle vahvistettiin myös perustuslaki. Norjan kuninkaaksi valittiin Tanskan kruununprinssi Kristian Fredrik. Norjan kansallispäivää vietetään edelleen 17. toukokuuta. Lyhyen sodan jälkeen Ruotsi pakotti Norjan personaaliunioniin ja kuninkaaksi tuli Ruotsin valitsema Kaarle XIV Juhana.[18] Norjalla oli kuitenkin oma perustuslaki, parlamentti ja itsenäiset hallinto-, talous- ja oikeusjärjestelmät.[22]

Norjan itsenäistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unioni hajosi 1905. Norja julistautui itsenäiseksi 7. kesäkuuta 1905, ja Ruotsissa nousseen rauhanliikkeen ansiosta maa pidättäytyi Norjan-vastaisista toimista ja tunnusti Norjan itsenäiseksi valtioksi 26. lokakuuta samana vuonna. Norjan hallitus pyysi Tanskan prinssi Carlia kuninkaaksi. Kansanäänestyksen jälkeen parlamentti hyväksyi hänet kuninkaaksi, ja hän otti nimen Haakon VII ja jatkoi täten Norjan keskiaikaisten kuninkaiden perinnettä[21] (edellinen Haakon-niminen kuningas, Haakon VI Maununpoika, eli vuosina 1340–1380).[23]

Ensimmäisen maailmansodan aikana Norja oli Ruotsin tapaan puolueeton.[21]

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Taistelu Norjasta
Quisling, Himmler, Terboven ja Falkenhorst Oslossa 1941.

Toisen maailmansodan puhjetessa Norja julisti olevansa puolueeton valtio.[24] Natsi-Saksa valloitti Norjan keväällä 1940 (Operaatio Weserübung). Norjan vastarinta kesti kaksi kuukautta, minkä jälkeen kuningas ja hallitus jatkoivat toimintaansa pakolaishallituksena Yhdistyneessä kuningaskunnassa.[25] Saksa asetti miehittämänsä Norjan johtoon Nasjonal Samlingin johtajan, Vidkun Quislingin, nukkehallituksen sekä Norjaa valvovaksi valtakunnankomissaariksi Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen Essenin Gauleiterin, Josef Terbovenin. Saksalaiset jäivät Norjaan Saksan länsiliittoutuneille antautumiseen, 8. toukokuuta 1945, asti. Pohjois-Norjaan edenneet neuvostojoukot jäivät maahan Saksan antautumisen jälkeenkin ja poistuivat vasta syyskuun lopussa.[26]

Sodan jälkeen Norja sai Marshall-apua ja suuntautui länteen.[27]

Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloudellisesti Norja alkoi vaurastua merkittävästi 1970-luvulla, kun Pohjanmereltä alettiin pumpata öljyä. Norja kokosi verrattain nopeasti mittavan valtionyhtiösektorin valtiontalouden tueksi, ja maan elintaso alkoi nousta. Vuosien 1974 ja 1979 öljykriisit nostivat öljyn hintaa voimakkaasti ja mahdollistivat Norjan talouden nousun.[28]

Norja oli YK:n perustajajäsen ja liittyi Natoon 1949. Norjalaiset ovat hylänneet EY/EU-jäsenyyden kahdesti, vuosina 1972 ja 1994.[29] EU:n vastustus on ollut suurinta pienillä paikkakunnilla ja maan pohjoisosassa. Erityisesti maanviljelijät ja kalastajat ovat pelänneet toimeentulonsa puolesta. Öljytulojen ansiosta Norja on myös kokenut pärjäävänsä paremmin talousliittoutuman ulkopuolella.[30]

EU:n ulkopuolelle jättäytymisen vastapainona Norja toimii aktiivisesti kansainvälisillä foorumeilla rauhanneuvottelijana ja YK:n rauhanturvaamistoiminnassa.[31] Norjan antama kehitysapu suhteessa kansantuloon on maailman suurinta ja monenkeskisintä.[32]

Oslossa ja Utøyan saarella lähellä pääkaupunkia tehtiin heinäkuussa 2011 kaksi terrori-iskua, joissa kuoli yhteensä 77 ihmistä.[25]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Norjan politiikka
Norjan parlamentti eli Stortinget.

Norja on perustuslaillinen monarkia, jonka muodollinen päämies on kuningas. Nykyinen kuningas on Harald V. Poliittista valtaa kuninkaalla ei ole. Ylin valta on parlamentilla eli Suurkäräjillä (norjaksi Stortinget), johon valitaan 169 edustajaa 19 maakunnasta, sekä pääministerin johtamalla hallituksella. Vuoden 2013 vaalitulos oli konservatiivipuolueelle paras 28 vuoteen. Konservatiivien kannatus oli 26,8 prosenttia, ja puolue sai suurkäräjille 48 paikkaa. Norjan kaksi porvaripuoluetta (konservatiivit ja edistyspuolue) muodostivat vähemmistöhallituksen. Se saa tukea liberaaleilta ja kristilliseltä kansanpuoluelta, jotka eivät halunneet edistyspuolueen kanssa samaan hallitukseen.[33][34] Pääministerinä vuodesta 2013 on konservatiivien Erna Solberg. Edellisen hallituksen muodostanut työväenpuolue jäi oppositioon.

Norja luopui 21.5.2012 valtionkirkosta. Muutosta kannattivat sekä Norjan kirkon ylin päätäntäelin kirkolliskokous, että parlamentin selvä enemmistö. Vain kolme kansanedustajaa vastusti muutosta. Perustuslain muutoksen myötä Norjan hallitus ei enää päätä piispannimityksiä, hallituksessa ei jatkossa ole erityistä kirkkoministeriä, eikä hallituksen ministereiden enemmistön tarvitse enää kuulua kirkkoon.[35]

Norjan puolustusvoimat muodostuvat maavoimista (Haeren), Norjan laivastosta, (Kongelige Norske Sjoeforsvaret, RNoN) ja ilmavoimista (Kongelige Norske Luftforsvaret, RNoAF) sekä kodinturvajoukoista (Heimevernet, HV). 18-44-vuotiaat miehet ovat asevelvollisia, varusmiespalvelus kestää periaatteessa 12 kuukautta, mutta lyhennetään usein kuuteen tai yhdeksään.[4] Norja on kuulunut NATO:on vuodesta 1949. Kevääseen 2008 asti se valvoi Naton puolesta Itämeren ilmatilaa F16 hävittäjillään, mutta nykyisin sen aktiivisin panos on 550 sotilaan joukko Naton Afganistanin operaatiossa.[36]

Hallinnollinen jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Läänit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norja on jaettu hallinnollisesti 19 lääniin (norjaksi fylke). Numero 13 jäi pois 1972, kun Bergen (13) yhdistettiin Hordalandiin (12).[37]

Norway counties.svg
  1. Østfoldin lääni
  2. Akershusin lääni
  3. Oslon lääni
  4. Hedmarkin lääni
  5. Opplandin lääni
  6. Buskerudin lääni
  7. Vestfoldin lääni
  8. Telemarkin lääni
  9. Itä-Agderin lääni (Aust-Agder)
  10. Länsi-Agderin lääni (Vest-Agder)
  11. Rogalandin lääni
  12. Hordalandin lääni
  13. Sognin ja Fjordanen lääni (Sogn og Fjordane)
  14. Møren ja Romsdalin lääni (Møre og Romsdal)
  15. Etelä-Trøndelagin lääni (Sør-Trøndelag)
  16. Pohjois-Trøndelagin lääni (Nord-Trøndelag)
  17. Nordlandin lääni
  18. Tromssan lääni (Troms)
  19. Finnmarkin lääni

Huippuvuorilla on erityinen hallinnollinen asema läänijärjestelmän ulkopuolella. Niiden johdossa on Huippuvuorten kuvernööri.[38]

Kunnat ja kaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjan nykyinen kunnallishallinnon perusyksikkö on kunta (norj. kommune), joita on 430.[39] Kuntien oikeudet ja velvoitteet eivät eroa sen mukaan, kuuluuko kuntaan kaupunki tai kaupunkeja (norj. by) vai ei.[37] Kaikkiaan 96 kuntaa on saanut kaupunkistatuksen. Kaupungin rajat noudattelevat kunnanrajoja, joten suurkaupunkiin voi kuulua runsaasti maaseutua, Oslossa on laajoja metsiä ja puolet Bergenin kaupungista on vuoristoa.[40]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Norjan talous
Öljynporauslautta Statfjordin kentällä Pohjanmerellä vuonna 1982.

Norjan rahayksikkö on kruunu (NOK, krone), joka jakaantuu sataan äyriin (øre). Äyri ei ole käteiskäytössä.

Norjan öljyvarat ovat nostaneet sen maailman talouksien huipulle: öljynvienti toi puolet vientituloista ja lähes 30 prosenttia valtion tuloista.[4] Norja on maailman kuudenneksi suurin öljynviejä Saudi-Arabian, Venäjän, Arabiemiirikuntien, Iranin ja Kuwaitin jälkeen.[41] Syksyyn 2010 mennessä Norjan valtio on säästänyt öljytuloista rahastoon 500 miljardia Yhdysvaltain dollaria eli yli kolme biljoonaa kruunua. Rahastolla Norja varautuu aikaan, jolloin sillä ei ole hyvinvointinsa turvana enää öljyä ja kaasua. Rahasto koostuu osake- ja joukkovelkakirjasijoituksista.[21] Norja on lisäksi Euroopan alueen suurimpia maakaasun tuottajia, ja se on myös merkittävä alumiinin jalostaja. Noin puolet teollisuudesta keskittyy Oslon ympärille.[21] Öljyn ja maakaasun lisäksi Norjan luonnonvaroihin kuuluvat vesivoima, kupari, nikkeli, rautamalmi, sinkki, lyijy, kala ja puutavara.[21] Merkittävimmät vientituotteet ovat maaöljy, maakaasu, koneet, metallit, kemikaalit ja kala. Viennin suurimpia kohdemaita vuonna 2010 olivat Britannia (26,7 prosenttia), Alankomaat (12,1 prosenttia) ja Saksa (11,4 prosenttia).[4]

Etelä-Norjassa harjoitetaan intensiivistä sekataloutta, mutta vain kolme prosenttia maa-alasta on viljelyksessä. Eniten viljeltyä maata on eteläosassa ja jokilaksoissa. Siellä kasvatetaan maito- ja lihakarjaa, viljaa (ohraa, kauraa ja vehnää), sekä perunoita ja vihanneksia.[21]

Norja kuuluu maailman tärkeimpiin kalastusalueisiin pitkän rantaviivansa ja matalanmeren alueiden takia. Silli on yleisin ja tärkein saaliskala. Sen vuosisaalis vaihtelee, ja huonoina sillivuosina avomereltä pyydystetään sen sijaan mustakitaturskaa. Rannikkovesien tärkeimmät saaliskalat ovat turska, kolja, seiti ja punasimppu.[42][43] Kalanviljelyä on harjoitettu 40 vuoden ajan, ja siinäkin Norja on maailman johtavia maita. Lohi ja kirjolohi ovat tärkeimmät viljellyt lajit. Turskanviljely on alkanut 2000-luvulla.[44]

Norjassa melkein kaikki sähkö tuotetaan vesivoimalla, ja vesivoimalaitoksia on rakennettu paljon vuorille. Siksi Norja on monessa suhteessa päässyt lähemmäs kestävää kehitystä.[45]

Norjan kartta.

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjassa on 98 lentopaikkaa, mutta vain yhdellä on yli kolmen kilometrin kiitotie. Rautatietä on 4 169 kilometriä. Satamakaupungit ovat Bergen, Haugesund, Måløy, Mongstad, Narvik ja Stura.[4]

Julkinen liikenne on tehokasta, junien, bussien ja lauttojen aikataulut on usein suunniteltu sujuvia vaihtoja varten. Junalla pääsee pohjoisessa Bodøhön asti, Ruotsin kautta myös Narvikiin. Bergenin ja Kirkkoniemen väliä kulkee rannikon yhteysalus Hurtigruten.[46]

Norjan yleisen tieverkon pituus on noin 91 600 kilometriä.[47] Osa yleisistäkin teistä suljetaan talvisajaksi, jos ne eivät ole osa keskeisintä tieverkkoa ja talvihoito tulisi erittäin kalliiksi. Tällaiset tiet kulkevat yleensä vuoristoalueilla.[48] Olosuhteiden pakosta tiet voidaan sulkea myös tilapäisesti, yleensä yöajaksi. Huonon ajosään vallitessa on käytössä myös kolonna-ajo: tieosuudella sallitaan vain tienpitäjän avustamien autoletkojen kulku. Letkan keulassa ja perässä ajaa yleensä aura-auto.[49] Osa teistä on maksullisia – tiemaksuja kerätään noin 50 asemalla.[50] Saaristoon ja vuonojen ylitykseen käytetään monin paikoin autolauttoja.[51]

Lærdalin tunneli

Päätiestöllä on noin 950 tunnelia. Näistä kolme on pituudeltaan yli 10 kilometriä. Vuonna 2000 valmistunut Lærdalin tunneli (24,5 kilometriä, E16) on maailman pisin maantietunneli. Osa tunneleista kulkee meren alla.[52] Eiksundin alittava tunneli (7,8 km, 653) on maailman syvimmällä käyvä maantietunneli. Sen alin kohta sijaitsee 287 metriä meren pinnan alapuolella.[53]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Norjan väestö
Väestötiedot
vuonna [54]
Ikärakenne (2013) 0–14-vuotiaita 18,9 %
15–64-vuotiaita 66,2 %
yli 64-vuotiaita 14,9 %
Mediaani-ikä (2013) 40,6 vuotta
Väestönkasvu (2013) 0,33 %
Syntyvyys (2013) 10,8 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus (2013) 9,21 / 1 000 henkilöä
Lapsikuolleisuus 3,47 / 1 000 syntymää
Eliniänodote (2013) keskiarvo: 80,44 vuotta
miehet: 77,76 vuotta
naiset: 83,27 vuotta
HIV:n levinneisyys
aikuisväestössä (2009)
0,1 %
Lukutaitoisia 100 % väestöstä
Nidarosin tuomiokirkko on Pohjois-Euroopan suurimpia kirkkorakennuksia.

Elokuussa 2013 Norjassa oli noin 5,1 miljoonaa asukasta.[2] Vuonna 2012 asukkaista 90,1 prosenttia oli norjalaisia.[2] Muita eurooppalaisia oli 3,6 prosenttia ja muita kuin eurooppalaisia vain kaksi prosenttia.[4]

Vuoden 2012 alussa maassa oli noin 655 000 maahanmuuttajaa. Suurin osa maahanmuuttajista on tullut Puolasta, Ruotsista, Saksasta ja Irakista. 33 prosenttia maahanmuuttajista on saanut Norjan kansalaisuuden.[2]

Kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Norjan kielipolitiikka

Norjan kielestä käytetään kahta kirjoitusmuotoa: bokmålia ja nynorskia. Vuonna 1996 julkaistussa kyselytutkimuksessa 7,5 prosenttia sanoi käyttävänsä nynorskia pääasiallisena kielenään yksityiselämässään, ja näiden lisäksi 5 prosenttia käytti vaihtelevasti nynorskia ja bokmålia. Kielen käyttö on vahvasti aluesidonnaista: vuonna 1991 peruskoululaisista oli nynorskinkielisiä Sognin ja Fjordanen läänissä 96 prosenttia, Telemarkissa 20 prosenttia mutta Hedmarkissa vain 0,2 prosenttia.[55]

Saami on virallinen kieli Kautokeinon, Kaarasjoen, Kaavuonon, Lavangenin, Uuniemen, Porsangin, Tenon, Tysfjordin ja Snåsan kunnissa. Norjassa puhutaan kolmea saamenkieltä: pohjoissaamea, eteläsaamea ja luulajansaamea.[56] Kveeni ja kaksi eri romanikieltä mainitaan Norjan kielipolitiikan määrittelyssä suojeltavina ja elvytettävinä kielinä.[57]

Uskonnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 76 prosenttia väestöstä kuului vuonna 2012 evankelis-luterilaiseen Norjan kirkkoon.[58] Muiden kristillisten uskontokuntien edustajia on neljä prosenttia, muslimeja 1,8 prosenttia ja muita 8 prosenttia.[4] Vain 20 prosenttia pitää Jumalaa tärkeässä asemassa elämässään, mikä on Euroopan alimpia lukuja. 22 prosenttia norjalaisista ilmoitti kyselytutkimuksessa uskovansa Jumalaan, 44 prosenttia uskoi johonkin korkeampaan voimaan ja 29 prosenttia ilmoitti ettei usko kumpaakaan edellisistä[59].

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppivelvollisuus kestää Norjassa kymmenen vuotta. Maan väestörakenteen takia 40 prosenttia kouluista on niin pieniä, että niissä on yhdysluokkia. Kuntien velvollisuus on tarjota iltapäivähoitoa neljän alimman luokan oppilaille.[60] 16–19-vuotiailla on oikeus opiskelupaikkaan ammatillisessa tai yliopistoon valmentavassa oppilaitoksessa.[61]

Korkeakoulutuksesta vastaavat maan kahdeksan yliopistoa ja yhdeksän korkeakoulua, 20 valtiollista ammattikorkeakoulua, kaksi taideakatemiaa ja 16 yksityistä ammattikorkeakouluihin rinnastettavaa oppilaitosta.[62]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyttöjä kansallispuvuissa.

Norjalaisten kansallisia symboleja ovat lippu, maisema, kansallispuvut ja kansallispäivä. Monilla yksityisillä ihmisillä on oman alueensa kansallispuku ja Norjan lippu. Kansallispäivän tapahtumissa heilutetaan pienoislippuja ja koristellaan paikkoja sinisin, punaisin ja valkoisin viirein. Maisemasta nauttiminen korostuu mökeillä ja ulkoiluharrastuksissa kuten hiihdossa ja patikoinnissa.[63]

Omaleimaisin norjalainen ruokalaji on ruskea meesjuusto, josta vedetään ohuita viipaleita juustohöyllällä leivän päälle. Aamiainen on tukeva, lounas kevyt, ja päivällisellä syödään yleensä perunaa ja lihaa tai kalaa.[63]

Islannin saagat lasketaan joskus osaksi Norjan varhaisinta kirjallisuutta. 1800-luvun kirjallisuuden merkkihenkilö oli Henrik Ibsen. Myöhempiä nimiä ovat Sigurd Hoel, Nordal Grieg, Tarjei Vesaas, Nobel-palkittu Sigrid Undset ja sotienjälkeisen ajan Jens Bjørneboe, Bjorg Vik ja Kjartan Flagstad.[63]

Musiikissa Norjan suuri nimi on Edvard Grieg. Kuvataiteessa tunnetuimpia hahmoja ovat symbolisti Edvard Munch ja kuvanveistäjä Gustav Vigeland.[63]

Unescon Maailmanperintöluettelossa on Norjasta seitsemän kohdetta. Länsi-Norjan vuonot Geirangerfjord ja Nærøyfjord ovat listalla luonnonarvojen takia, muut ovat kulttuurikohteita: Altan kalliopiirrokset ajalta 4200–500 eaa., Bergenin Bryggen eli 1400-luvun rahtisatama puisine makasiineineen, 1600-luvulla perustettu kaivoskaupunki Røros, Struven ketju (osa kansainvälistä kohdetta), Urnesin puukirkko 1200-luvun alusta ja Vegan saaristo, kulttuurimaisema napapiirillä, jossa haahkanuntuvat ovat olleet merkittävä elinkeino.[64]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Holmenkollenin mäki.

Norja on talviurheilumaa. Hiihto ja luistelu eri muodoissaan ovat suosittuja harrastuksia talviaikaan, ja erityisesti hiihto on osa maan identiteettiä.[65] Norja jopa tunnetaan modernin hiihdon synnyinmaana. Köyhä maanviljelijä Sondre Norheim kehitti 1800-luvulla niin sanotun telemark-suksen, jonka avulla hän pystyi hyppimään ja kääntymään ilman suksen irtoamista.[66] Ensimmäiset hiihtokilpailut järjestettiin Norjassa jo 1866,[67] ja Holmenkollenin hiihtofestivaalit on järjestetty yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1892.[65]

Norja on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1900.[68] Se on talviolympiahistorian menestynein maa, ja talvikisat on järjestetty maassa kahdesti, 1952 Oslossa ja 1994 Lillehammerissa.[65] Hiihtäjä Bjørn Dæhlie on historian menestynein urheilija talviolympialaisissa.[69] Hän on saanut kahdeksan kulta- ja neljä hopeamitalia.[68] Muita menestyneitä talviurheilijoita ovat muun muassa kolme olympiakultaa supersuurpujottelussa voittanut Kjetil André Aamodt,[67] kolme olympiakultaa voittanut taitoluistelija Sonja Henie ja kolme kultaa Lillehammerin kotikisoissa voittanut pikaluistelija Johann Olav Koss.[69] Norjan menestyneimmät mäkihyppääjät ovat Birger Ruud, Espen Bredesen ja Lars Bystøl.[70] Ampumahiihtäjä Ole Einar Bjørndalen on voittanut 11 olympiamitalia.[71] Pohjoismainen yhdistetty myös kuuluu menestyslajeihin ja Norja onkin siinä menestynein maa.

Talvilajien lisäksi yleisurheilu ja jalkapallo ovat myös suosittuja.[65][69] Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin Oslossa vuonna 1946.[72] Norjan jalkapallomaajoukkue voitti pronssia kesäolympialaisissa 1936. Se on pelannut MM-kilpailuissa kolme kertaa, parhaana saavutuksenaan toiselle kierrokselle pääsy vuonna 1998. Parhaimmillaan Norja on ollut FIFA-rankingissa maailmanlistan toisena. Tunnetuimpia jalkapalloilijoita ovat Ole Gunnar Solskjær, Tore André Flo ja John Carew. Naisten jalkapallomaajoukkue on menestynyt miehiä paremmin, ja se voitti maailmanmestaruuden 1995 ja olympiakultaa 2000.[69]

Yleisurheilijoista esimerkiksi keihäänheittäjät Andreas Thorkildsen ja Trine Solberg-Hattestad, kävelijä Kjersti Tysse-Plätzer ja 800 metrin juoksija Vebjørn Rodal sekä maratoonari Grete Waitz ovat menestyneet arvokisoissa.[73] Ralliautoilija Petter Solberg voitti rallin maailmanmestaruuden 2003 ja kymmeniä osakilpailuja sen jälkeen.[74]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ham, Anthony & Roddis, Miles & Lundgren, Kari: Norway. Footscray, Victoria: Lonely Planet Publishing, 2008. Google-kirjat (viitattu 1.12.2011). (englanniksi)
  • Kagda, Sakina & Cooke, Barbara: Norway. Tarrytown, New York: Marshall Cavendish, 2006. ISBN 978-0-7614-2067-5. Google-kirjat (viitattu 1.12.2011). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Areal av land og ferskvatn, 1. januar 2013 (norjaksi)
  2. a b c d SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ, Oslo: Yhteiskunta, kulttuuri ja media
  3. Berekna folkemengd ved årsskiftet, 1. januar 2013 (norjaksi)
  4. a b c d e f g h i j k l The World Factbook: Norway CIA. (englanniksi)
  5. a b 2013 Human Development Report (arabiaksi, kiinaksi, englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, venäjäksi, portugaliksi, saksaksi)
  6. http://circa.europa.eu/irc/opoce/fact_sheets/info/data/relations/framework/article_7238_fi.htm
  7. Norway: largest cities and towns and statistics of their population World Gazetteer
  8. Galdhøpiggen Peakware
  9. Sognefjord Viitattu 9.7.2013. (englanniksi)
  10. Norway documents continental shelf off Bouvet Island and Dronning Maud Land Ministry of Foreign Affairs, Norway (englanniksi)
  11. Lov om Bouvet-øya, Peter I's øy og Dronning Maud Land m.m. (bilandsloven) (norjaksi)
  12. Country Guide Norway BBC Weather
  13. Norway: Forests and forestry Boreal Forest
  14. Norway About Forestry in Northern European countries Metla
  15. Threatened Species Environment.no
  16. Arctic fox, Norway Environment.no
  17. Protected areas Environment.no
  18. a b History Lonely Planet
  19. Norjan historia Norjan suurlähetystö
  20. Middle Ages Embassy of Norway
  21. a b c d e f g h Background Note: Norway US Department of State
  22. Introduction: Historical development in Norway National Museums in Norway (s. 657) Arne Bugge Amundsen
  23. Haakon VI Magnusson Britannica
  24. Norjan virallinen sivusto: Norja vuoden 1905 jälkeen Viitattu 21.11.2008
  25. a b Timeline BBC
  26. Norway's liberation Tor Dagre, Reisenett
  27. Norway after WW2 Norway. The official site in the United States
  28. Old-age Pension Systems in the Nordic Countries (s. 18) Nordic Social-Statistical Committee 2008
  29. Country Profile BBC
  30. Why did Norway not join the European Union? Nordic Notes 2002
  31. Peacekeeping Operations Norway UN
  32. Norway Donor Profile Euro Resources
  33. Konservatiivien voitto tuo Norjaan porvarihallituksen HS.fi. 9.9.2013. Viitattu 22.11.2013.
  34. Norjan oikeistopopulistit nousevat ensimmäistä kertaa hallitusvastuuseen HS.fi. 2.10.2013. Viitattu 22.11.2013.
  35. Anna-Liina Kauhanen: Norja sinetöi kirkon eron valtiosta. Helsingin Sanomat, 22.5.2012.
  36. Norway Allied Command Operations NATO
  37. a b Counties of Norway Statoids
  38. The administration of Svalbard Norway Ministry of Justice (englanniksi)
  39. Administrative inndelinger ssb.no. Viitattu 11.12.2010. (norjaksi)
  40. Norway: Country Study Guide, s. 71. USA International Business Publications, 2002. ISBN 9780739743980.
  41. Norway Energy Data, Statistics and Analysis - Oil, Gas, Electricity, Coal U.S. Energy Information Administration. Viitattu 4.2.2011. (englanniksi)
  42. Fishery and Aquaculture Country Profile Norway FAO
  43. Fish Stocks The Norwegian Ministry of Fisheries and Coastal Affairs
  44. Aquaculture The Norwegian Ministry of Fisheries and Coastal Affairs
  45. Energy Information Administration
  46. Getting Around Lonely Planet
  47. Nøkkeltall 2007 Statens vegvesen. Luettu 19.11.2008
  48. Roads closed during winter Visit Norway
  49. Trucker's guide to driving in Norway (s.18) 2008.
  50. Toll roads and AutoPASS VisitNorway
  51. Express boats and car ferries Visit Norway
  52. Through the Mountains and Over the Fjords Nortrade
  53. Eiksund Tunnel Norway Tunneling
  54. The World factbook CIA. Viitattu 9.7.2013. (englanniksi)
  55. Olaf Almenningen: Nynorsk i Noreg i dag (s. 39 ja 41) Språknytt. 1996.
  56. Kielet Norden
  57. Mål og meining / 2.3 Hovudtiltaka i meldinga (Tilråding frå Kultur- og kyrkjedepartementet av 27. juni 2008, godkjend i statsråd same dagen. (Regjeringa Stoltenberg II)) Ein heilskapleg norsk språkpolitikk. Kulturdepartmentet, Regjeringen. Viitattu 30.11.2011. (norjaksi)
  58. Norjan ev.lut. kirkon jäsentilasto19.6.2013 Statistics Norway
  59. Special Eurobarometer, biotechnology, page 204 (PDF) Fieldwork: Jan-Feb 2010.
  60. The Norwegian Education System Ministry of Education and Research.
  61. Upper Secondary Education and Training Ministry of Education and Research
  62. List of Institutions Study in Norway. The Norwegian Centre for International Cooperation in Higher Education. Viitattu 12.9.2013.
  63. a b c d Norway Countries and their cultures
  64. Properties inscribed on the World Heritage List Unesco. Viitattu 14.4.2010. (englanniksi)
  65. a b c d Norway Encyclopædia Britannica. 2011. Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 1.12.2011. (englanniksi)
  66. Kagda & Cooke, s. 107.
  67. a b Kagda & Cooke, s. 108.
  68. a b Norway Sport reference. Viitattu 18.11.2010
  69. a b c d Ham & Roddis & Lundgren, s. 44–45.
  70. Norway Ski Jumping Sport reference
  71. Norway Biathlon Sport reference
  72. Who We Are Bislett Diamond League
  73. Norway Athletics Sport reference
  74. Petter Solberg WRC Hall of Fame

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]