Johan Sebastian Welhaven

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johan Sebastian Welhaven
omakuva, n. 1825
omakuva, n. 1825
Syntynyt 22. joulukuuta 1807
Bergen
Kuollut 21. lokakuuta 1873 (65 vuotta)
Christiania
Ammatit runoilija, kirjallisuudentutkija
Äidinkieli norja
Aikakausi 18321863
Suuntaus kansallisromantiikka, klassismi
Ensiteokset Henrik Wergelands digtekunst (1832)
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Johan Sebastian Cammermeyer Welhaven (22. joulukuuta 1807 Bergen21. lokakuuta 1873 Christiania) oli norjalainen runoilija ja kirjallisuustieteilijä. Welhaven muistetaan parhaiten Henrik Wergelandin kritisoijana 1800-luvun alkupuolella, mutta hän kirjoitti myös itse merkittävää runoutta ja kirjallisuustieteellistä tutkimusta. Welhavenin suurimpia ansioita on hänen tutkimuksensa barokkirunouden suuresta nimestä Petter Dassista ja Dassin nostaminen norjalaiseen kirjallisuuden kaanoniin.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Welhaven syntyi Bergenissä 1807 ja halusi nuorena taidemaalariksi. Hän opiskeli Christianiassa teologiaa, muttei koskaan valmistunut. Vuonna 1840 Welhaven nimitettiin filosofian yliopistonlehtoriksi Christianian Kuninkaalliseen Fredrikin yliopistoon, vaikka hän ei ollut koskaan suorittanut omaa tutkintoaan loppuun. Welhaven oli ensimmäinen, joka luennoi Norjan kirjallisuushistoriasta norjalaisessa yliopistossa. Hän työskenteli yliopistonlehtorina vuoteen 1868 ja kuoli 1873.

Runoilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1830 taidemaalarin urasta haaveillut Welhaven sai kuvittaakseen Henrik Wergelandin 590-sivuisen runoeepoksen Skabelsen, Mennesket og Messias (1830). Welhaven suivaantui Wergelandin teoksesta niin, että jo kuukausi eepoksen ilmestymisen jälkeen julkaistiin Welhavenin kirjoittama nimetön runo ”Til Henrik Wergeland” (”Henrik Wergelandille”), jossa Welhaven hyökkää Wergelandia vastaan ja pitää tämän teosta suorastaan järjenvastaisena. Jälkipolvet muistavatkin Welhavenin ennen kaikkea Wergelandin kilpakumppanina. Kenties juuri tästä innoittuneena Welhaven päätyi itsekin runoilijaksi ja noudatti työssään klassismin muotovaatimuksia ja järki-ihanteita.