Naali

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Naali
Polarfuchs1.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Suomessa: Äärimmäisen uhanalainen [2]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Alalahko: Caniformia
Heimo: Koiraeläimet Canidae
Suku: Ketut Vulpes
Laji: lagopus
Kaksiosainen nimi

Vulpes lagopus
Linnaeus, 1758

Synonyymit
  • Alopex lagopus (Linnaeus, 1758)
Naalin levinneisyys
Naalin levinneisyys
Alalajit[3]
  • V. l. lagopus
  • V. l. beringensis
  • V. l. fuliginosus
  • V. l. pribilofensis
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Naali Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Naali Commonsissa

Naali (Vulpes lagopus, aiemmin Alopex lagopus[3]) on pohjoisen pallonpuoliskon tundralla elävä koiraeläimiin kuuluva petoeläin. Skandinaviassa ja Suomessa naali elää puurajan yläpuolisilla tunturi- ja vuoristoalueilla. Suomessa naali on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naali talviturkissa.

Naali on kettua pienempi koiraeläin. Ruumiin pituus on 55–65 senttimetriä, hännän pituus 30–35 senttimetriä ja paino 2,5–8 kilogrammaa[4]. Naalin säkäkorkeus on noin 30 senttimetriä. Naalilla on kaksi värimuotoa, joista napaketun turkki on talvisin kokonaan valkoinen ja kesäisin ruskeanharmaa. Siniketulla turkki on ympäri vuoden tumman sinertävänharmaa. Naalin tunnusomainen piirre onkin juuri tämä tuuhea ja valkoinen talvikarvapeite, joka paitsi suojaa sitä, on osoittautunut metsästyksen myötä myös yhdeksi lajin taantumisen syyksi.selvennä Sen myös sanotaan olevan maailman lämpimin karvapeite.kenen mukaan? Naalin korvat ovat lyhyet ja pyöreäpäiset, jotta ne eivät palellu helposti.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naali elää pohjoisella napa-alueella Kanadassa, Alaskassa, Venäjällä, Grönlannin reunaosissa, Islannissa, Huippuvuorilla, Skandinaviassa ja Suomessa.[1][3] Lajia on lisäksi istutettu Aleuteille.[1] Naaleja kasvatetaan myös turkiseläiminä, jolloin niitä kutsutaan nimellä sinikettu.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naali on aktiivisimmillaan hämärissä, jolloin se tulee esiin etsimään ruokaa. Sen pääravintoa ovat tunturisopulit ja jossain määrin myös myyrät. Vuosina, jolloin pikkujyrsijöitä on vähän, naali joutuu tyytymään esimerkiksi lintuihin, niiden muniin ja poikasiin sekä marjoihin ja haaskoihin.

Naali elää yksinään tai pareittain, mutta sen mukana voi olla ”auttajia”, kuten ketuilla. Lisääntymiskauden alkaessa helmikuussa naalipari perustaa reviirin, jota ne ylläpitävät poikaskauden ajan ja jonka rajat ne merkitsevät hajumerkein. Naali tekee pesäluolastonsa koivurajan yläpuolelle hiekkakumpareisiin tai kivilouhikoihin. Naalin tiineysaika on noin 51–53 vuorokautta. Toukokuun loppupuolella naalipariskunta synnyttää 2–4 poikasta. Poikaset pysyvät pesän lähettyvillä alkusyksyn.

Naalin on todettu kykenevän risteytymään ketun (Vulpes vulpes) kanssa[3].

Uhanalaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka naalin kanta on maailmanlaajuisesti vahva ja elinvoimainen, on lajin tilanne huono Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Vuonna 2008 julkaistun raportin mukaan naalin kanta oli vähitellen vahvistumassa tällä alueella, jolloin raportin mukaan maissa eli kaikkiaan noin 215 yksilöä, joista valtaosa oli Ruotsissa.[5] Uusimpien raporttien mukaan kanta on edelleen vahvistumassa Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa, kannan ollessa vuonna 2021 arviolta 400 yksilöä tällä alueella.[6]

Suomessa naali on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.[2] Suosittuna turkiseläimenä naalia metsästettiin 1900-luvun alkupuolella Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa niin, että se hävisi alueellisesti lähes kokonaan. Vielä 1900-luvun alussa laji oli Lapissa runsaslukuinen, ja talvella 1908–1909 naaleja vaelsi maan etelärannikolle asti.[7] Naali rauhoitettiin Suomessa vuonna 1940, mutta siitä huolimatta kanta ei ole toipunut.[7] Suomessa kettukanta alkoi yleistyä naalin asuinalueilla vähitellen 1980-luvulla, mikä heikensi naalin elinmahdollisuuksia. Samoin naalilla on ollut ongelmia ravinnon saannissa. Melko säännönmukaisena toistuneet myyrien kannanvaihtelut katosivat 1900-luvun lopulla, mikä lisäsi naalin ahdinkoa.[8]

Naali on edelleen Suomen uhanalaisin nisäkäslaji. Kanta vaihtelee jyrkästi sopulien ja muiden jyrsijöiden esiintymisen mukaan. Koko kannan kooksi arvioitiin Suomessa vuonna 2004 noin kymmenen yksilöä ja vuonna 2010 6–12 aikuista yksilöä[2]. Vuonna 2016 havaintoja tehtiin 20 naalista.[9] Luotettavia ja samalla ensimmäisiä havaintoja luonnonvaraiseksi oletetusta naalista vuosiin olivat havainnot Koillis-Lapista vuoden 2010 alkupuolelta, jolloin siitä saatiin riistakamerakuviakin.[10][11][12] Myöhemmin DNA-testit kuitenkin osoittivat, että kyseinen yksilö oli karannut joltakin turkistarhalta.[13] Enontekiöllä ja Utsjoella naalista tehtiin 2018 useita varmistettuja näköhavaintoja, ja Enontekiöllä todettiin yksi naalin käyttämä vanha pesä. Kyseessä oli vaeltava, ruokaa ja kumppania etsivä yksilö, joka sitten on jatkanut vaellustaan rajan taakse[14]. Enontekiön tunturialueella viihtyi läpi kevään ja kesän 2020 kaksi naalia, jotka jopa asuttivat erästä vanhaa pesäpaikkaa ja olivat kaivaneet auki sen koloja. Kun pesä tarkistettiin heinäkuussa, huomattiin ettei pesintä kuitenkaan ollut onnistunut. [15]

Suomessa ei ole havaittu naalin onnistunutta pesintää yli kahteen vuosikymmeneen. Viimeinen varmistettu pesintä tapahtui vuonna 1996 Utsjoen Paistunturilla. Suomessa naali joutuu kilpailemaan suuremman ketun kanssa ravinnosta ja varsinkin pesimäpaikoista, kun taas Ruotsin ja Norjan korkeilla tuntureilla ketut eivät menesty. Naalin elinmahdollisuuksia on yritetty parantaa metsästämällä kettuja sekä tarjoamalla naaleille ravinnoksi haaskoja ja muuta ravintoa.[16][17] Norjassa ja Ruotsissa naalia ruokitaan koiranmuonalla, mikä on edistänyt kannan kasvua.[9] Norjassa myös kasvatetaan naaleja ja vapautetaan luontoon.[18] Naalien selviytymistä vaikeuttaa myös se, että niille ei ole enää tarjolla tarpeeksi susien ja ahmojen tappamia porojen haaskoja.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Angerbjörn, A. & Tannerfeldt, M.: Alopex lagopus IUCN Red List of Threatened Species. Version 3.1. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.12.2020. (englanniksi)
  2. a b c Naali Alopex lagopus. 1.8.2011. Metsähallitus. Arkistoitu 14.12.2011. Viitattu 24.1.2010.
  3. a b c d Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Vulpes lagopus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 29.6.2011. (englanniksi)
  4. Siivonen, Lauri: Pohjolan nisäkkäät. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01443-9. lähde tarkemmin?
  5. Sukupuuton partaalla ollut naali yleistyy vähitellen Yle Uutiset. 27.5.2008. Yleisradio. Viitattu 2.6.2008.
  6. Äärimmäisen uhanalaisen naalin pesintä Lapissa lähempänä kuin aikoihin ts.fi. 21.7.2021. Viitattu 25.11.2021.
  7. a b c Järvinen, Olli & Miettinen, Kaarina: Sammuuko suuri suku? – Luonnon puolustamisen biologiaa, s. 95, 190. Vantaa: Suomen luonnonsuojelun tuki, 1987. ISBN 951-9381-20-1.
  8. Metsästäjä naalin turvana Metsästäjälehti. 7.1.2021. Viitattu 25.11.2021.
  9. a b Suomessa jälleen varmoja naalihavaintoja Yle Uutiset. 31.8.2016. Viitattu 31.8.2016.
  10. Mainio, Tapio: Naali palasi Suomeen. Helsingin Sanomat. 15.1.2010. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu 17.1.2010. Viitattu 15.1.2010.
  11. Ihmeellinen luonto: Riistakamerakuvia naalista Värriön tutkimusaseman luontopäiväkirja. Helsingin yliopisto. Viitattu 30.1.2010.
  12. Saijets, Maiju: Naalista ensimmäiset riistakamerakuvat. Yle Lappi. 18.3.2010. Arkistoitu 17.1.2012. Viitattu 12.12.2020.
  13. Hietajärvi, Teuvo: Naali olikin tarhakettu Värriön tutkimusaseman luontopäiväkirja. 17.2.2011. Viitattu 19.2.2011.
  14. Sarjas, Johanna: Erittäin uhanalainen naali ei edelleenkään pesi Suomessa Yle Uutiset. 11.1.2019. Yle. Viitattu 3.3.2021.
  15. Rautio-Runeberg, Maria: Läheltä piti! Suomessa äärimmäisen uhanalainen naali yritti pesiä maassamme ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen WWF uutiset. 22.10.2020. WWF. Viitattu 3.3.2020.
  16. Naali. WWF Suomi. Arkistoitu 12.11.2010. Viitattu 2.6.2008.
  17. Naalin paluu Suomeen Norjan ja Ruotsin varassa. Suomen Luonto, 2009, nro 10, s. 8, 9. Helsinki: Suomen luonnonsuojeluliitto.
  18. Vappu Kiviranta, Äärimmäisen uhanalainen naali saa apua – Norja vapautti 25 tarhassa kasvanutta naalia Käsivarren tuntumaan, Yle.fi, uutiset 7.2.2022, viitattu 7.2.2022

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]