Tämä on lupaava artikkeli.

Ahma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ahma
Gulo gulo 01.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Näätäeläimet Mustelidae
Alaheimo: Mustelinae
Suku: Gulo
Pallas, 1780
Laji: gulo
Kaksiosainen nimi
Gulo gulo
(Linnaeus, 1758)[2]
Levinneisyyskartta
Ahman levinneisyys
Ahman levinneisyys
Synonyymit
  • Gulo luscus
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Ahma Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Ahma Commonsissa

Ahma (Gulo gulo), tunnettu myös nimillä osma, osmo, kätkä (pohjoissaamen kielestä geatki) ja kamppi, on Euroopan suurin näätäeläin, hieman mäyrää suurempi.[3][4] Koko maailman näätäeläimistäkin vain jättiläissaukko ja merisaukko voivat kasvaa sitä suuremmiksi.

Ahmaa tavataan Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä sekä Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Se on väriltään tummanruskea ja hartioiden kohdalta vajaat puoli metriä korkea. Naaras painaa keskimäärin noin 10 kg ja uros jopa 28 kg. Ahma on raadonsyöjä ja peto.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pituudeltaan ahma on 69–83 senttimetriä, josta hännän osuus on 15–25 senttimetriä. Naaras painaa keskimäärin noin 10 kg ja uros jopa 28 kg.[5] Hartiakorkeus on 40–45 senttimetriä.[6]

Ahmalla on voimakasrakenteinen ruumis, lyhyet jalat, leveät käpälät ja litteä pää. Väriltään ahma on tummanruskea tai ruskeanmusta, ja kyljessä sillä on vaaleahko raita. Päässä on vaaleita ja tummia kuvioita ikään kuin sillä olisi naamio. Kaulassa ja rinnassa voi olla vaaleita läikkiä.[5]Talviturkki on pitempi ja tuuheampi kuin kesäturkki, ja talvella ahman jalkoja peittää tukeva karva, joka helpottaa lumessa liikkumista.[7]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen ja Venäjän rajalla kuvattu ahma.

Ahmoja esiintyy Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä, Kiinassa (Heilongjiang, Sinkiang, Sisä-Mongolia), Mongoliassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa (Alaska, Wyoming, Idaho, Montana, Washington, Oregon ja Kalifornia), lähinnä 60. leveyspiirin pohjoispuolella. Ahma hävisi 1800-luvulla eurooppalaisen levinneisyysalueensa eteläosista vainoamisen ja ympäristönmuutosten takia.[1]

Kanadassa ja Yhdysvalloissa esintyy ainakin ahman alalajia Gulo gulo luscus. Kanadan länsirannikolla sijaitsevan Vancouverinsaaren ahmat ovat mahdollisesti myös oma alalajinsa Gulo gulo vancouverensis,[8] joskin kraniologisten tutkimusten mukaan nekin ovat Gulo gulo luscus -kantaa. Eteläisellä pallonpuoliskolla ahmoja ei esiinny.[9]

Viime vuosikymmeninä ahmakannat ovat kasvaneet Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Suomessa ahmoja arvioidaan olevan noin 200–250 yksilöä. Vuonna 2009 Norjassa oli noin 320-400 ja Ruotsissa noin 500 ahmaa. Venäjällä, lähinnä Itä-Siperiassa ja Venäjän Kaukoidässä arvioitiin elävän 20 000 ahmaa vuonna 2005.[10][11]

Suomessa siirtoistutettiin vuosina 1979–1998 kaikkiaan 16 ahmaa poronhoitoalueelta pääasiassa Keski- ja Länsi-Suomeen, yksi yksilö myös Itä-Suomeen Ilomantsiin.[12][13] Suomenselälle on siirtojen seurauksena muodostunut tiettävästi maailman ainoa istutettu ahmapopulaatio.[14] Vuoden 2014 ahman hoitosuunnitelmassa ehdotetaan istutusten aloittamista uudelleen.[15]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rusakon jäännökset ahman onkalolla.

Ahman vuorokausirytmi ei ole kiinteä, mutta pääsääntöisesti se liikkuu öisin ja hämärässä. Ei ole kuitenkaan mitenkään harvinaista nähdä ahma liikkeellä myös päivällä. Ahma voi ruokaa etsiessään liikkua päivän aikana jopa 20–40 kilometriä.[4][3] Sen liikkuminen on hidasta mutta kestävää laukkaa.[3] Vaikka ahma on suurikokoinen, se on hyvin sopeutunut lumessa liikkumiseen suurten käpäliensä ansiosta.[4] Pehmeässä lumessa ahma hyppii aaltomaisesti kuten pienemmätkin näätäeläimet. Suuri koko ei ole ongelma myöskään kiivetessä, ja ahma onkin varsin ketterä kiipeilijä[3].

Ahmojen sosiaalinen järjestelmä on samanlainen kuin näädällä. Liikkumisalue on laaja, eivätkä ne pysty sitä puolustamaan, mutta se merkitään ulosteilla, virtsalla ja perärauhasten eritteillä. Näin eläimet tietävät missä lajitoverit liikkuvat ja osaavat välttää yhteenottoa. Samaa sukupuolta olevat ahmat eivät siedä toistensa läsnäoloa alueellaan.[3][4][16]

Ahma toimii pääsääntöisesti kehittyneen hajuaistinsa perusteella. Oma ruokavarasto löytyy talvella helposti metrisen lumipeitteen läpi, ja haaskat voidaan vainuta jo kaukaa.[3] Ahma ei pidä suuremmin ääntä. Siltä voi kuulla lähinnä murinaa ja sähinää. Tarvittaessa se voi myös urahdella ja vikistä.[17]

Kuten eläimillä yleensä, myös ahmalla kuolleisuus on suuri juuri nuorilla ahmoilla. Normaali elinikä on 4–6 vuotta, mutta täysikasvuiseksi päästyään se voi elää jopa 13-vuotiaaksi.[18]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahma lisääntyy hitaasti. Naaraat saavat ensimmäiset poikasensa 3–4-vuotiaana. Poikaset syntyvät maalis-huhtikuussa lumen alla olevassa pesässä, ja tavallisesti niitä syntyy kerrallaan kahdesta neljään.[11] Syvälle lumikinokseen kaivettuun onkaloon voi johtaa yksi tai useampia käytäviä. Toisinaan ahmaemo siirtää poikaset syntymäonkalosta toiseen onkaloon imetysajaksi.[19]

Vastasyntynyt poikanen on 10–12 senttimetriä pitkä, painaa noin 100 grammaa ja on sokea.[20] Emo imettää poikasiaan 8–10 viikkoa. Poikaset seuraavat emoaan seuraavaan syksyyn saakka, joskus jopa kaksi vuotta.[21][11]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahma on pääasiassa raadonsyöjä.[11] Se myös saalistaa poroja ja metsäkauriita, mutta ei pysty kaatamaan aikuista hirveä. Porojen ja metsäkauriidenkin saalistaminen edellyttää yleensä pehmeää hankea, joka kannattaa ahman mutta ei saaliseläintä. Pienemmät nisäkkäät, linnut ja sammakot, kuten myös marjat kuuluvat sen ravintoon.[4]

Ahma voi kätkeä saaliinsa lumen alle tai raahata niitä puiden oksille.[16] Se palaa usein haaskalleen.[4]

Uhat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahmaa esittävä piirros 1800-luvun lopulta.

Euroopan nisäkästyöryhmän mukaan laji on Euroopassa vaarantunut, mutta kansainvälinen luokitus on ainakin vielä toistaiseksi ”elinvoimainen”, koska Pohjois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa kanta on runsas. Määritys saattaa muuttua, kun Aasiasta saadaan uudempaa tietoa.[1]

Ahman alkuperäinen levinneisyysalue oli laajempi, mutta laji hävisi Euroopan eteläisemmistä osista jo 1800-luvulla. Sitä vainottiin karjavarkaana, mutta häviämiseen vaikutti myös metsien hävittäminen ja ihmisasutuksen laajeneminen.[1]

Vaikka ahmalle sopivia elintiloja onkin Skandinaviassa ja Venäjällä, ovat suuret erämaat harvassa. Sopivien elintilojen vähennettyä pieni ahmojen määrä on pirstoutunut pieniksi populaatioiksi, jotka ovat pieniä ja erillään toisista, minkä vuoksi ahma on vaarassa kadota kokonaan. Pienissä populaatioissa geneettinen vaihtelu on vähäistä, mikä voi heikentää kantaa.[1]

Muista pedoista ei juuri ole vaaraa ahmalle, pienestä koostaan huoliatta se on vahva ja peloton, alle 15 kg painavan ahman tiedetään yrittäneen ryöstää saalista yli 200-kiloiselta mustakarhulta.[22]

Suomessa ahman ei tiedetä raadelleen ihmisiä; joskus metsästyksen yhteydessä ahma on purrut ihmistä.[23]

Ahmalla on laaja elinpiiri ja se on herkkä häiriöille. Siksi lisääntyvä talviurheilu ja moottorikelkkailu häiritsevät ahmoja suuresti.[22]

Metsästys ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahma norjalaisessa eläintarhassa.

Ihmisasutus ja karjanhoito levittäytyvät ahman elinalueille, ja karjaa syöviä ahmoja metsästetään kannanhoidon nimissä. Norjassa ahmat tappavat vuosittain noin 10 000 lammasta, ja siellä annetaan vuosittain tietty kiintiö ahmankaatolupia. Lampaiden ja porojen suojelun nimissä esiintyy myös salametsästystä sekä Norjassa, Suomessa että Ruotsissa. Venäjällä ahmaa metsästetään turkiseläimeksi.[1] Yhdysvalloissa ahmaa metsästetään Montanan ja Alaskan osavaltioissa[7].

Ruotsissa ahma rauhoitettiin vuonna 1969. Ruotsissa ovat voimassa myös ahman suojelua säätelevät Bernin sopimus ja luontodirektiivi, jossa ahma kuuluu ensisijaisesti suojeltavana lajina liitteeseen II. Ahman toimenpideohjelmassa tavoitteena on 90 pentuetta vuosittain. Vuonna 2010 myönnettiin ensimmäiset poikkeusluvat ahmojen kaatamiseen.[10]

Suomen metsästyslainsäädännössä ahma, toisin kuin muut suurpedot, on ollut täysin omassa luokassaan, ja uhanalaisuutensa takia täysin rauhoitettu. Ahman tapporahan maksaminen lopetettiin vuonna 1975, laji rauhoitettiin poronhoitoalueen eteläpuolella 1977 ja koko maassa se sai rauhoituksen 1982.[24]

Vuonna 2014 Suomen maa- ja metsätalousministeriö vahvisti ahman hoitosuunnitelman. Siinä asetetaan tavoitteita tutkimukselle ja kannanseurannalle sekä yhteistyölle eri tahojen välillä. Ministeriö valmistelee asetusta poikkeusluvista, joilla saataisiin kaataa ahmoja poronhoitoalueella. Tarkoitus olisi myös tutkia, vähentävätkö kaatoluvat porotuhoja. Suhtautumisen muutosta perustellaan sillä, että ahmakanta on kaksinkertaitunut 2000-luvun ensimmäisen kymmenen vuoden aikana.[15][25]

Suomella on ahmaa koskevia sitoumuksia muun muassa vuoden 1986 niin sanotusta Bernin sopimuksesta, joka edellyttää muiden lajien ohella ahman tiukkaa suojelua.[26][27] Sopimuksen mukaan kaikki näitä lajeja koskeva tahallinen pyydystäminen ja hallussa pitäminen sekä tahallinen tappaminen on kielletty. Tämä vaatimus on pantu täytäntöön ahman osalta Suomen metsästyslainsäädännössä siten, että ahma on täysin rauhoitettu. Lisäksi EU-jäsenyys velvoittaa Suomea ja Ruotsia noudattamaan erilaisia luontoon liittyviä direktiivejä, jotka rajoittavat kaikkien eläinten kohtelua.

Monet yksityiset järjestöt, kuten vuonna 1996 perustettu The Wolverine Foundation, ovat keskittyneitä ahmojen suojelemiseen ja tutkimiseen.[28] Lisäksi moni eläintarha ja eläinpuisto, kuten Korkeasaari ja Ranuan eläinpuisto, osallistuvat ahmojen suojeluun eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelman kautta. Aikaisemmin ahmojen lisääntyminen tarhaoloissa oli harvinaista. Esimerkiksi juuri Ranualla syntyi ahman pentu viimeksi vuonna 2014 ja sitä ennen vuonna 2003. Nykyisin tarhoissa on noin 70 ahmaa. Eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelma pyrkii pitämään tarhakannan pitämään elinvoimaisena.[29][30]

Ahma kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahma 12 500 vuotta vanhassa luuhun tehdyssä kaiverruksessa.[31]

Ahma on kuvattu Suomen Kittilän ja Norjan Bardun vaakunoissa.

Ahma on myös Michiganin yliopiston maskottieläin, ja yliopiston urheilujoukkueet kulkevat lempinimellä wolverines (ahmat).[32] Helsinki Wolverines pelaa amerikkalaista jalkapalloa Vaahteraliigassa. [33] Haukiputaan Ahmat on vuonna 1956 perustettu jääkiekkoseura Oulun seudulta.

Marvel Comicsin sarjakuvissa Ryhmä-X on hahmo nimeltä Wolverine.

Suomessa julkaistiin tuberkuloosin vastustamisen postimerkkisarjassa ahmasta violetti postimerkki 5. marraskuuta 1957. Sen arvo oli 10 markkaa, jonka lisäksi siitä maksettiin kaksi markkaa lisää (10 markkaa + 2 markkaa).[34]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Abramov, A., Belant, J. & Wozencraft, C.: Gulo gulo IUCN Red List of Threatened Species. Version 2012.2. 2009. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 27.6.2013. (englanniksi)
  2. Gulo gulo (Linnaeus, 1758) ITIS. Viitattu 31.7.2015.
  3. a b c d e f Pulliainen, Erkki: Suomen suurpedot, s. 160–191. Helsinki: Tammi, 1974. ISBN 951-30-2571-3.
  4. a b c d e f Lyytikäinen, Veli – Pohjois-Karjalan ympäristökeskus: Pohjois-Karjalan suurpedot: erämaisen luonnon ja ihmisen rinnakkaiseloa itäisimmässä Suomessa: tietoa ja tilastoja suurpetojen elintavoista, ihmisen ja petojen kohtaamisesta sekä petovahinkojen ehkäisemisestä Suomessa ja maailmalla, s. 27–32. Joensuu: Pohjois-Karjalan ympäristökeskus, 2004. ISBN 952-11-1611-0.
  5. a b Ahma on suurin näätäeläimemme Suurpedot. Metsähallitus. Viitattu 26.7.2015.
  6. Ahma RKTL nyk. Luonnonvarakeskus. Viitattu 26.7.2015.
  7. a b Wolverine Montana Outdoors. Viitattu 31.7.2015.
  8. Notes on Gulo gulo luscus and Gulo gulo vancouverensis Viitattu 26.7.2015.
  9. Distribution Wolverine Foundation. Viitattu 26.7.2015.
  10. a b Taustaa Suomen ahmakannan hoitosuunnitelmaan (s. 4, 34-35) Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 30.7.2015.
  11. a b c d Ahma WWF. Viitattu 29.5.2014.
  12. Pohja-Mykrä, Mari & Kurki, Sami: Asialistalla ahma (pdf) (s. 22–24) Helsinki.fi/ruralia. 2008. Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti. Viitattu 1.2.2012.
  13. Siirtoistutukset Suurpedot.fi. 2009. Metsähallitus. Viitattu 31.7.2015.
  14. Ylioja, Tero: Siirretyt suurpedot viihtyvät Suomenselällä Yle.fi. 5.7.2011. Yle Oulu. Viitattu 7.7.2011.
  15. a b Ahman hoitosuunnitelma vahvistettiin 19.6.2014. Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 31.7.2015.
  16. a b Suomen eläimet 1, s. 240–244. Espoo: Weilin+Göös, 1983. ISBN 951-35-2730-1.
  17. Ahma Luontoportti. Viitattu 31.7.2015.
  18. Wolverine Large Herbivore Newtwork. Viitattu 26.7.2015.
  19. Denning Wolverine foundation. Viitattu 26.7.2015.
  20. How large are wolverines when they are born? Wolverine foundation. Viitattu 26.7.2015.
  21. Wolverine Nature Works. Viitattu 26.7.2015.
  22. a b Wolverine: Chasing the Phantom PBS. Viitattu 11.4.2014.
  23. Ahman tai ilveksen kohtaaminen Suurpedot.fi. Metsähallitus. Viitattu 31.7.2015.
  24. Pääseekö ahma ahdingosta? WWF. Viitattu 30.7.2015.
  25. Ahman hoitosuunnitelma (pdf) Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 31.7.2015.
  26. Yleissopimus Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelusta Finlex. Viitattu 30.7.2015.
  27. Kansainväliset ympäristösopimukset Ympäristöministeriö. Viitattu 30.7.2015.
  28. About us The Wolverine Foundation. Viitattu 31.7.2015.
  29. Ranuan eläinpuistoon syntyi ahmavauvoja 12.3.2014. Yle Uutiset. Viitattu 30.7.2015.
  30. Ahma Korkeasaari. Viitattu 31.7.2015.
  31. Bone pendant decorated with an engraved drawing of a wolverine British Museum. Viitattu 2.8.2015. (englanniksi)
  32. The Wolverine University of Michigan. Viitattu 30.7.2015.
  33. Helsinki Wolverines Helsinki Wolverines. Viitattu 1.8.2015.
  34. LAPE (postimerkkiliike Lauri Peltonen) 2004, s. 233

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leinonen, Antti; Suominen, Teuvo: Ahma. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12105-7.
  • Koivisto, Ilkka: Uhanalaiset: naali, kiljuhanhi, ahma.... Espoo: Weilin+Göös, 1981. ISBN 951-35-2572-4.
  • Mäensyrjä, Pentti: Ahman jälkijotos. Hämeenlinna: Karisto, 1979. ISBN 951-23-1419-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ahma.