Holmenkollenin hiihtofestivaalit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Holmenkollenin hiihtofestivaalit, usein myös Holmenkollenin kisat (norjaksi Holmenkollen skifestival tai Holmenkollrennene), on perinteikäs vuosittainen pohjoismaisten hiihtolajien kilpailutapahtuma Norjassa, Oslon Holmenkollenilla Holmenkollenin kansallisareenalla sekä Holmenkollbakken- ja Midtstubakken-hyppyrimäissä. Holmenkollenin kisat kuuluvat FIS:n maailmancupiin ja niiden nykyinen virallinen nimi on Holmenkollen FIS World Cup Nordic. Kilpailun järjestää Skiforening. Vuonna 2009 Holmenkollenin remontin vuoksi maastohiihto- ja ampumahiihtokilpailut kilpailtiin Trondheimissa ja mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailut Vikersundissa. Vuoden 2011 hiihdon maailmanmestaruuskilpailut kilpailtiin Holmenkollenilla, eikä erillisiä Holmenkollenin hiihtofestivaaleja järjestetty. Aikaisemmin Holmenkollenilla on pidetty MM-kilpailut vuosina 1930, 1966 ja 1982. Tämän lisäksi Holmenkollenilla kilpailtiin vuoden 1952 talviolympialaisten pohjoismaisten hiihtolajien kilpailut. Holmenkollenilla on kilpailtu myös ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailuja vuosina 1999, 2000 ja 2002.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Holmenkollenin hiihtofestivaalien järjestäjä Skiforening perustettiin 1883, ja se otti Husebyrennet-kisojen järjestämisvastuun Christiania Skiklubilta vuonna 1884. Husebyrennet kilpailtiin vuosittain vuoteen 1891 asti, ennen kuin Skiforening siirsi kisat Holmenkollenille vuodeksi 1892. Yhdistetty, joka koostui mäkyhypystä ja 18 km hiihdosta, oli Holmenkollenin tärkein kilpailu, mutta sen lisäksi oli myös mäkikilpailu 18-20-vuotiaille.

Maastohihtokilpailuja on kilpailtu vuodesta 1900 alkaen, jolloin kilpailumatka oli 30 km. Perinteinen Holmenkollenin 50 km hiihto, 5-mila i Kollen, korvasi vuodesta 1902 alkaen 30 km hiihdon. Vuonna 1933 mukaan tuli 18 km maastohihtokilpailu, joka muutettiin 15 km kisaksi vuonna 1954. Naiset saivat osallistua Holmenkollenin kisoihin ensimmäisen kerran vuonna 1954, jolloin heille oli 10 km kilpailu. Vuonna 1967 tuli mukaan naisten 5 km kilpailu ja vuonna 1981 20 km kilpailu. Nuorten kilpailuja on kilpailtu vuodesta 1959 alkaen.

Vuonna 1905 mukaan tuli yli 32-vuotiaiden mäkihyppykilpailu. Varsinainen Holmenkollenin mäkikilpailu hypättiin ensimmäisen kerran kuitenkin vasta vuonna 1933, kun yli 20-vuotiaiden (myöhemmin yli 16-vuotiaiden) mäkikilpailu tuli ohjelmaan. Kruununprinssi Olav osallistui mäkihyppyyn vuosina 1922 ja 1923.

Jo vuonna 1903 kisoissa oli mukana ulkomaalaisia. Ensimmäinen ulkomaalainen, joka voitti Holmenkollenilla oli Suomen Anton Collin, joka voitti 50 km hiihdon vuonna 1922. Ensimmäinen ulkomaalainen mäkihypyn voittaja oli Ruotsin Sven Selånger vuonna 1939 ja ensimmäinen ulkomaalainen yhdistetyn voittaja oli Ruotsin Sven Israelsson vuonna 1947.

Vuonna 1947 mukaan tuli myös alppihiihtokilpailuja; miesten ja naisten pujottelu ja syöksylasku, sekä vuodesta 1951 alkaen myös miesten ja naisten suurpujottelu. Holmenkollen Kandahar -nimeä kantaneet alppihiihtokilpailut kilpailtiin kuitenkin Holmenkollenin alueen ulkopuolella.

FIS:n maailmancupien käynnistyttyä kilpailumuodot ovat vaihdelleet. Mäkihyppykisoja on ollut Midtstubakken-normaalimäessä sekä myös viestejä on ollut ohjelmassa. Maailmancupin käynnistyttyä alppihiihto putosi pois kisaohjelmasta.

Vuonna 1973 järjestettiin ensimmäinen Lasten Holmenkollen-päivä ja seuraavana vuonna ensimmäinen Holmenkollmarsen. Näiden tapahtumien myötä kisojen nimeksi muutettiin Holmenkollenin hiihtofestivaalit. Festivaalien ohjelmassa on tapahtunut muutoksia edelleen sen jälkeenkin.

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 hypättiin viimeinen kilpailu vanhasta Holmenkollenin hyppyrimäestä. Kisan voitti Norjan Tom Hilde. Lisäksi samana vuonna kilpailtiin miesten 50 km ja naisten 30 km hiihtokilpailut toistaiseksi viimeistä kertaa väliaikalähtöina. Viimeiset vapaan hiihtotavan 50 km ja 30 km väliaikalähtökilpailut vuonna 2008 voittivat Ruotsin Anders Södergren ja Ukrainan Valentyna Ševtšenko. Viimeiset perinteisen hiihtotavan 50 km ja 30 km väliaikalähtökilpailut vuonna 2007 voittivat Norjan Odd-Bjørn Hjelmeset ja Suomen Aino-Kaisa Saarinen. Vuodesta 2010 alkaen Holmenkollenin 50 km ja 30 km kilpailut on kilpailtu yhteislähtöinä, kuten myös vuoden 2009 kilpailut Trondheimissa.

Vuonna 2012 Holmenkollenin hiihtofestivaalit järjestiin 9.-11. maaliskuuta. Kisaohjelmaan kuului mäkihypyssä yksi suurmäen kilpailu, maastohiihdossa miesten 50 km ja naisten 30 km yhteislähtökilpailut sekä yhdistetyssä kaksi kilpailua, joista ensimmäisen mäkiosuus hypättiin normaalimäessä ja toisen suurmäessä. Jälkimmäinen yhdistetyn kilpailu päätti yhdistetyn maailmancup-kauden.

Holmenkollenilla järjestetään myös yleensä viikko hiihtofestivaalien jälkeen ampumahiihdon maailmancupin kilpailut. Vuonna 2012 kilpailut käytiin kuitenkin jo 2.-5. helmikuuta. Kilpailumuodot olivat sprintti, takaa-ajo ja yhteislähtö.

Holmenkollen 50 km[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miesten tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailumatka on 50 km ellei toisin mainita. Vuoden 1888 kilpailu oli osa Husebyrennet-kilpailua. Vuodesta 2010 alkaen kilpailu on hiihdetty yhteislähtönä.

Päivämäärä Matka / hiihtotapa Voittaja Toinen Kolmas Kilpasarja / arvokilpailut
7 helmikuuta 1888 Norja Torjus Hemmestveit Norja Peder Eliassen Norja Nils Kamphaug Husebyrennet
1898 30 km Ei järjestetty lumipulan takia.
7. helmikuuta 1900 30 km Norja Paul Braaten Norja Gustav Bye Norja Johs. Bentzen
6. helmikuuta 1901 30 km Norja Paul Braaten Norja Halvard Hansen Norja Thorvald Moestue
5. helmikuuta 1902 Norja Karl Hovelsen Norja Paul Braaten Norja Halvard Hansen
4. helmikuuta 1903 55 km[1] Norja Karl Hovelsen Norja Per Andreassen Norja Karl Sonerud Pohjoismaiset kisat 1903
10. helmikuuta 1904 Norja Per Bakken Norja Per Andreassen Norja Otto Rønningen
1905 Ei järjestetty lumipulan takia.
8. maaliskuuta 1906 Norja Elling Rønes Norja Helenus Bakken Norja Per Bakken
28. helmikuuta 1907 40 km Norja Elling Rønes Norja Jens Skjærbæk Norja Andreas Udbye
20. helmikuuta 1908 47,8 km Norja Elling Rønes Norja Olav Bjaaland Norja Jens Skjærbæk
1909 Ei järjestetty.
17. helmikuuta 1910 Norja Lauritz Bergendahl Norja Truls Braathen Norja Arne Hallén
2. maaliskuuta 1911 Norja Truls Braathen Norja Embret Mellesmo Norja Elling Rønes
29. helmikuuta 1912 Norja Lauritz Bergendahl Norja Truls Braathen Norja Andreas Vesterhaug
27. helmikuuta 1913 Norja Lauritz Bergendahl Norja Johan Kristoffersen Norja Embret Mellesmo
26. helmikuuta 1914 Norja Lauritz Bergendahl Norja Elling Rønes Suomi Anders Brännkärr
25. helmikuuta 1915 Norja Lauritz Bergendahl Norja Embret Mellesmo Suomi Anders Brännkärr
24. helmikuuta 1916 Norja Elling Rønes Norja Ingvar Langlien Norja Johan Skjærbæk
22. helmikuuta 1917 Norja Ingvar Langlien Norja Elling Rønes Norja Amund Vanvik
21. helmikuuta 1918 Norja Thorleif Haug Ruotsi G. Johanson Ruotsi Henning Isaksson
27. helmikuuta 1919 Norja Thorleif Haug Norja Ingvar Langlien Ruotsi Henning Isaksson
19. helmikuuta 1920 Norja Thorleif Haug Norja Johan Grøttumsbråten Ruotsi Torkel Persson
17. helmikuuta 1921 Norja Thorleif Haug Norja Thoralf Strømstad Norja Johan Grøttumsbråten
23. helmikuuta 1922 Suomi Anton Collin Suomi Tapani Niku Norja Hagbart Haakonsen
22. helmikuuta 1923 Norja Thorleif Haug Norja Harald Økern Norja Thoralf Strømstad
21. helmikuuta 1924 Norja Thorleif Haug Norja Ole Hegge Norja Jon Mårdalen
1925 Ei järjestetty lumipulan takia.
24. helmikuuta 1926 Norja Olav Kjelbotn Norja Ole Hegge Norja Ole Stenen
2. maaliskuuta 1927 Norja Henry Gjøslien Norja Ole Hegge Norja Lars Lørdahl
29. helmikuuta 1928 Suomi Martti Lappalainen Norja Kristian Hovde Norja Hagbart Haakonsen
27. helmikuuta 1929 Ruotsi Sven Utterström Norja Arne Rustadstuen Ruotsi Per-Erik Hedlund
3. maaliskuuta 1930 Ruotsi Sven Utterström Norja Arne Rustadstuen Suomi Adiel Paananen Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 1930
25. helmikuuta 1931 Norja Ole Stenen Norja Kolbjørn Sevre Norja Oscar Aas Haugen
15. maaliskuuta 1932 Norja Gjermund Muruåsen Norja Olav Lian Norja Oscar Gjøslien
1. maaliskuuta 1933 Norja Sigurd Vestad Norja Annar Ryen Norja Konrad Nordfjellmark
5. maaliskuuta 1934 Suomi Kalle Heikkinen Norja Lars Bergendahl Norja Trygve Brodahl
27. helmikuuta 1935 Norja Oscar Gjøslien Norja John Johnsen Norja Per Samuelshaug
26. helmikuuta 1936 Norja Per Sætermyrmoen Norja Andreas Hverven Suomi Valmari Toikka
24. helmikuuta 1937 Norja Per Samuelshaug Ruotsi Nils Englund Norja Oscar Gjøslien
7. maaliskuuta 1938 Suomi Pekka Niemi Suomi Pekka Vanninen Norja Oscar Gjøslien
6. maaliskuuta 1939 Ruotsi Sven Edin Norja Lars Bergendahl Ruotsi Mauritz Brännström
28. helmikuuta 1940 Norja Lars Bergendahl Norja Annar Ryen Ruotsi Arthur Häggblad
1941–1945 Ei järjestetty toisen maailmansodan takia.
27. helmikuuta 1946 Norja Arve Ulseth Norja Thorleif Vangen Norja Leif Haugen
26. helmikuuta 1947 Ruotsi Nils Karlsson Ruotsi Arthur Herrdin Norja Martin Jære
3. maaliskuuta 1948 Ruotsi Harald Eriksson Norja Hallvard Eggset Ruotsi Lennart Berg
2. maaliskuuta 1949 Ruotsi Nils Östensson Ruotsi Sigvard Jonsson Norja Harald Maartmann
1. maaliskuuta 1950 Ruotsi Anders Törnqvist Norja Harald Maartmann Ruotsi Gunnar Karlsson
24. helmikuuta 1951 Ruotsi Nils Karlsson Suomi Eero Kolehmainen Norja Magnar Estenstad
20. helmikuuta 1952 Suomi Veikko Hakulinen Suomi Eero Kolehmainen Norja Magnar Estenstad Talviolympialaiset 1952
8. maaliskuuta 1952 Norja Magnar Estenstad Norja Edvin Landsem Norja Harald Maartmann
28. helmikuuta 1953 Suomi Veikko Hakulinen Suomi Martti Lautala Suomi Arvo Viitanen
6. maaliskuuta 1954 Norja Martin Stokken Ruotsi Sixten Jernberg Suomi Eero Kolehmainen
5. maaliskuuta 1955 Suomi Veikko Hakulinen Neuvostoliitto Pavel Koltšin Neuvostoliitto Viktor Baranov
25. helmikuuta 1956 Suomi Arvo Viitanen Norja Hallgeir Brenden Norja Erling Bjørn
2. maaliskuuta 1957 Suomi Eero Kolehmainen Suomi Veikko Hakulinen Norja Martin Stokken
15. maaliskuuta 1958 Neuvostoliitto Pavel Koltšin Suomi Eljas Koistinen Norja Hallgeir Brenden
7. maaliskuuta 1959 Norja Sverre Stensheim Suomi Eero Kolehmainen Suomi Veikko Räsänen
19. maaliskuuta 1960 Norja Sverre Stensheim Norja Oddmund Jensen Norja Ingmund Holtås
11. maaliskuuta 1961 Norja Sverre Stensheim Norja Hallgeir Brenden Ruotsi Sture Grahn
17. maaliskuuta 1962 Ruotsi Assar Rönnlund Norja Reidar Hjermstad Suomi Raimo Hämäläinen
16. maaliskuuta 1963 Ruotsi Ragnar Persson Norja Einar Østby Norja Ole Ellefsæter
14. maaliskuuta 1964 Suomi Arto Tiainen Ruotsi Sixten Jernberg Norja Gjermund Eggen
13. maaliskuuta 1965 Suomi Arto Tiainen Norja Ole Ellefsæter Suomi Raimo Hämäläinen
26. helmikuuta 1966 Norja Gjermund Eggen Suomi Arto Tiainen Suomi Eero Mäntyranta Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 1966
4. maaliskuuta 1967 Norja Ole Ellefsæter Suomi Arto Tiainen Norja Odd Martinsen
16. maaliskuuta 1968 Ruotsi Assar Rönnlund Norja Pål Tyldum Norja Gjermund Eggen
15. maaliskuuta 1969 Norja Pål Tyldum Norja Johs. Harviken Norja Magne Myrmo
14. maaliskuuta 1970 Itä-Saksa Gerhard Grimmer Norja Pål Tyldum Suomi Hannu Taipale
13. maaliskuuta 1971 Itä-Saksa Gerhard Grimmer Ruotsi Lars-Arne Bölling Ruotsi Lennart Pettersson
11. maaliskuuta 1972 Norja Pål Tyldum Ruotsi Lars-Arne Bölling Norja Ole Ellefsæter
17. maaliskuuta 1973 Suomi Juha Mieto Norja Oddvar Brå Norja Pål Tyldum
9. maaliskuuta 1974 Norja Magne Myrmo Norja Ivar Formo Suomi Juha Mieto
8. maaliskuuta 1975 Norja Oddvar Brå Norja Ivar Formo Norja Magne Myrmo
13. maaliskuuta 1976 Ruotsi Sven-Åke Lundbäck Suomi Juha Mieto Suomi Arto Koivisto
12. maaliskuuta 1977 Ruotsi Thomas Magnuson Norja Ivar Formo Suomi Juha Mieto
11. maaliskuuta 1978 Suomi Matti Pitkänen Norja Magne Myrmo Suomi Juhani Repo
10. maaliskuuta 1979 Norja Oddvar Brå Norja Per Knut Aaland Ruotsi Thomas Wassberg
15. maaliskuuta 1980 Ruotsi Thomas Wassberg Norja Per Knut Aaland Norja Jan Lindvall
14. maaliskuuta 1981 Norja Oddvar Brå Neuvostoliitto Aleksandr Zavjalov Norja Ove Aunli
27. helmikuuta 1982 Ruotsi Thomas Wassberg Neuvostoliitto Juri Burlakov Norja Lars Erik Eriksen Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 1982 / maastohiihdon maailmancup
12. maaliskuuta 1983 Suomi Asko Autio Norja Per Knut Aaland Ruotsi Gunde Svan Maastohiihdon maailmancup
10. maaliskuuta 1984 Norja Tor Håkon Holte Neuvostoliitto Vladimir Sahnov Ruotsi Gunde Svan Maastohiihdon maailmancup
16. maaliskuuta 1985 Norja Geir Holte Norja Arild Monsen Norja Per Knut Aaland
15. maaliskuuta 1986 perinteinen Ruotsi Gunde Svan Ruotsi Torgny Mogren Norja Vegard Ulvang Maastohiihdon maailmancup
21. maaliskuuta 1987 perinteinen Ruotsi Thomas Wassberg Norja Per Knut Aaland Ruotsi Thomas Eriksson Maastohiihdon maailmancup
19. maaliskuuta 1988 vapaa Kanada Pierre Harvey Italia Silvano Barco Italia Maurilio De Zolt Maastohiihdon maailmancup
4. maaliskuuta 1989 vapaa Norja Vegard Ulvang Itä-Saksa Holger Bauroth Ruotsi Torgny Mogren Maastohiihdon maailmancup
17. maaliskuuta 1990 vapaa Ruotsi Gunde Svan Ruotsi Torgny Mogren Italia Alfred Runggaldier Maastohiihdon maailmancup, lumipulan vuoksi järjestettiin Vangissa.
16. maaliskuuta 1991 perinteinen Norja Vegard Ulvang Suomi Harri Kirvesniemi Norja Sture Sivertsen Maastohiihdon maailmancup
14. maaliskuuta 1992 perinteinen Norja Vegard Ulvang Itsenäisten valtioiden yhteisö Mihail Botvinov Tšekkoslovakia Luboš Buchta Maastohiihdon maailmancup, lumipulan vuoksi järjestettiin Vangissa.
13. maaliskuuta 1993 perinteinen Venäjä Aleksei Prokurorov Norja Gudmund Skjeldal Norja Sture Sivertsen Maastohiihdon maailmancup
1994 Ei järjestetty Lillehammerin talviolympialaisten takia.
11. helmikuuta 1995 perinteinen Kazakstan Vladimir Smirnov Venäjä Aleksei Prokurorov Venäjä Mihail Botvinov Maastohiihdon maailmancup
16. maaliskuuta 1996 perinteinen Norja Erling Jevne Norja Krister Sørgård Ruotsi Anders Bergström Maastohiihdon maailmancup
15. maaliskuuta 1997 vapaa Italia Pietro Piller Cottrer Norja Tor-Arne Hetland Norja Bjørn Dæhlie Maastohiihdon maailmancup
14. maaliskuuta 1998 perinteinen Venäjä Aleksei Prokurorov Norja Odd-Bjørn Hjelmeset Norja Bjørn Dæhlie Maastohiihdon maailmancup
20. maaliskuuta 1999 vapaa Itävalta Mihail Botvinov Norja Bjørn Dæhlie Itävalta Christian Hoffmann Maastohiihdon maailmancup
11. maaliskuuta 2000 perinteinen Suomi Harri Kirvesniemi Venäjä Mihail Ivanov Itävalta Mihail Botvinov Maastohiihdon maailmancup
10. maaliskuuta 2001 perinteinen Ruotsi Per Elofsson Norja Anders Aukland Norja Frode Estil Maastohiihdon maailmancup
16. maaliskuuta 2002 vapaa Norja Thomas Alsgaard Norja Kristen Skjeldal Italia Pietro Piller Cottrer Maastohiihdon maailmancup
8. maaliskuuta 2003 perinteinen Viro Andrus Veerpalu Norja Anders Aukland Venäjä Andrey Nutrikhin Maastohiihdon maailmancup
28. helmikuuta 2004 vapaa Saksa René Sommerfeldt Italia Fulvio Valbusa Tšekki Lukáš Bauer Maastohiihdon maailmancup
12. maaliskuuta 2005 perinteinen Viro Andrus Veerpalu Saksa Jens Filbrich Norja Odd-Bjørn Hjelmeset Maastohiihdon maailmancup
11. maaliskuuta 2006 vapaa Ruotsi Anders Södergren Italia Giorgio Di Centa Saksa Tom Reichelt Maastohiihdon maailmancup
17. maaliskuuta 2007 perinteinen Norja Odd-Bjørn Hjelmeset Saksa Tobias Angerer Norja Frode Estil Maastohiihdon maailmancup
8. maaliskuuta 2008 vapaa Ruotsi Anders Södergren Tšekki Lukáš Bauer Sveitsi Remo Fischer Maastohiihdon maailmancup
14. maaliskuuta 2009 perinteinen, yhteislähtö Kilpailu järjestettiin Trondheimissa Holmenkollenin kansallisareenan remontin vuoksi. Kilpailun voitti Sami Jauhojärvi. Maastohiihdon maailmancup
13. maaliskuuta 2010 vapaa, yhteislähtö Norja Petter Northug Italia Pietro Piller Cottrer Ranska Vincent Vittoz Maastohiihdon maailmancup
6. maaliskuuta 2011 vapaa, yhteislähtö Norja Petter Northug Venäjä Maksim Vylegžanin Norja Tord Asle Gjerdalen Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2011
10. maaliskuuta 2012 perinteinen, yhteislähtö Norja Eldar Rønning Sveitsi Dario Cologna Norja Martin Johnsrud Sundby Maastohiihdon maailmancup
16. maaliskuuta 2013 vapaa, yhteislähtö Venäjä Aleksandr Legkov Norja Martin Johnsrud Sundby Venäjä Ilja Tšernousov Maastohiihdon maailmancup
8. maaliskuuta 2014 perinteinen, yhteislähtö Ruotsi Daniel Rickardsson Norja Martin Johnsrud Sundby Venäjä Aleksandr Legkov Maastohiihdon maailmancup
14. maaliskuuta 2015 vapaa, yhteislähtö Norja Sjur Røthe Sveitsi Dario Cologna Norja Martin Johnsrud Sundby Maastohiihdon maailmancup
6. helmikuuta 2016 perinteinen, yhteislähtö Norja Martin Johnsrud Sundby Norja Niklas Dyrhaug Venäjä Maksim Vylegžanin Maastohiihdon maailmancup
11. maaliskuuta 2017 perinteinen, yhteislähtö Norja Martin Johnsrud Sundby Suomi Iivo Niskanen Venäjä Aleksandr Bessmertnyh Maastohiihdon maailmancup
10. maaliskuuta 2018 vapaa, yhteislähtö Sveitsi Dario Cologna Norja Martin Johnsrud Sundby Venäjä Maksim Vylegžanin maastohiihdon maailmancup
9. maaliskuuta 2019 perinteinen, yhteislähtö Venäjä Aleksandr Bolšunov Venäjä Maksim Vylegžanin Venäjä Andrei Larkov Maastohiihdon maailmancup
8. maaliskuuta 2020 perinteinen, yhteislähtö Venäjä Aleksandr Bolšunov Norja Simen Hegstad Krüger Norja Emil Iversen Maastohiihdon maailmancup
6. maaliskuuta 2022 perinteinen, yhteislähtö Norja Martin Løwstrøm Nyenget Norja Sjur Røthe Norja Didrik Tønseth Maastohiihdon maailmancup
11. maaliskuuta 2023 vapaa, yhteislähtö Norja Simen Hegstad Krüger Norja Hans Christer Holund Norja Martin Løwstrøm Nyenget Maastohiihdon maailmancup

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: no:Holmenkollen skifestival