Koordinaatit: 54°26′S, 3°24′E

Bouvet’nsaari

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bouvet’nsaari
Bouvet’nsaari mereltä
Bouvet’nsaari mereltä
Merialue Etelä-Atlantti
Pinta-ala 49 km²
Korkein kohta Olavtoppen 780 m
Valtio
Valtio Norja
Väestö
Väkiluku 0

Bouvet’nsaari (norj. Bouvetøya) on Norjalle kuuluva asumaton vulkaaninen saari antarktisella alueella, Etelä-Atlantilla Etelä-Afrikan Hyväntoivonniemestä 2 600 kilometriä lounaaseen. Saari on noin 93-prosenttisesti jäätikön peitossa, ja kasvillisuutta onkin vain hyvin harvoissa jäättömissä kohdissa. Saarella asuu laajoja hylje- ja merilintuyhdyskuntia.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijainti ja pinnanmuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bouvet’nsaaren sijainti.
Bouvet’nsaaren kartta.

Bouvet’nsaari sijaitsee Atlantin eteläosissa, noin 2 600 kilometriä Etelä-Afrikasta lounaaseen ja 1 600 kilometriä Antarktiksesta pohjoiseen. Saari on noin 9,5 kilometriä pitkä ja 7 kilometriä leveä.[1] Saaren pinta-ala on noin 49 neliökilometriä.[2] Pysyvä jää peittää Bouvet’nsaaresta noin 93 prosenttia. Suurin jäätön alue on nimeltään Nyrøysa, joka syntyi vuosien 1955–1958 aikana todennäköisesti maanvyörymän seurauksena.[1]

Topografiset muodot ovat kerrostulivuoren muodostamat. Isoja osia tulivuoresta on kulunut meren aiheuttaman abraasion takia. Maata on hävinnyt erityisesti pohjois-, länsi- ja lounaisrannikoilta, minkä takia tulivuoren kraateri ei ole keskellä maamassaa.[3]

Bouvet’nsaaren korkein kohta on 780 metriä merenpinnan yläpuolella. Se sijaitsee kraaterin lounaisreunalla. Kraaterin jäänpeitossa oleva pohja on noin 500 metrin korkeudessa. Tulivuoren kartio laskeutuu tasaisesti rannikkoja kohti. Itärannalla se laskeutuu 60 metrin korkeuteen ja etelärannalla 100–300 metrin korkeuteen merestä. Länsi- ja pohjoisrannikoilla rinne päättyy 400–500 metriä korkeaan jyrkänteeseen. Rannikokaistale on hyvin kapea ja aaltojen pieksemät, joten saarelle pääsy on hyvin vaikeata.[3]

Kapp Valdivia.

Saaren rannikolla on joitakin huomattavia niemiä ja niemekkeitä. Idässä Kapp Lollossa on 80 metriä korkeita kallionjyrkänteitä. Keskellä pohjoisrannikkoa on kasvillisuudesta lähes autio Kapp Valdivia. Saaren luoteiskulmassa on Kapp Circincision, joka on lumeton 200 metrin korkeuteen asti. Sen lounaispuolella on noin 1,5 kilometriä pitkä Nyrøysa, joka nousee 51 metrin korkeuteen pohjoisosassaan. Saaren eteläosassa on 260–380 metrin korkeudessa oleva Rustadkollenin tasanko.[3]

Geologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bouvet’nsaari sijaitsee Atlantin keskiselänteen eteläisimmässä osassa. Maankuori saaren alla on noin 4,5–5 miljoonaa vuotta vanhaa, ja saaren kallioperän vanhin osa merenpinnan yläpuolella on noin 1,4 miljoonaa vuotta vanha. Kallioperä koostuu kahdesta muodostelmasta. Vanhempi ja alempi on pyroklastista kiveä, joka muodostui todennäköisesti merenalaisesta hyaloklastiitista. Nuorempi kivi on lähinnä laavakiveä, joka on pääasiassa basalttia. Nuoremmat esiintymä ovat ryoliittia.[4]

Saari on vulkaaninen, ja saarella onkin fumaroleja, joita on erityisesti pohjois- ja koillisrannikolla. Tulivuorenpurkauksista ei ole todistusaineistoa historialliselta ajalta.[4]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bouvet’nsaarella vallitsee kylmä meri-ilmasto. Sen erityispiirteitä on vähäninen lämpötilanvaihtelu. Saaren keskilämpötila merenpinnan tasolla on ympäri vuoden –2,7–1,6 astetta.[1] Saari on usein pilvien tai tiheän sumun peitossa.[5]

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvillisuus ja sienet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bouvet’nsaarella ei kasva ruohoja eikä kukkivia kasveja, mutta saarella kasvaa noin 70 itiokasvi- ja sienilajia.[6] Lajisto on tyypillistä Antarktiksen ympäristön merellisillä alueilla, ja siinä on selviä kasvimaantieteellisiä yhtäläisyyksiä läntisempien Eteläisten Sandwich- ja Eteläisten Shetlandsaarten kanssa. Jääpeitteen takia kasvillisuus Bouvet’nsaarella on keskittynyt rantakallioille ja -kiville, muutamille jäättömille nunatak-harjanteille ja huippujen tasanteille.[7]

Kasvitieteilijä Torstein Engelskjøn jakoi Bouvet’nsaaren 20 eliöyhteisöön.[7] Ne hän luokitteli kuuteen pääluokkaan. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat lähes elottomat alueet. Lumen ja jään peittämillä alueilla kasvoi joitakin kylmään tottuneita pieneliöitä. Tietyt jäättömät alueet sen sijaan ovat täysin elottomia. Tällaisia alueita on Nyrøysan yläpuolella olevilla lumivyöryn pyyhkimillä rinteillä ja kraaterin sisällä.[8]

Toisen ryhmän muodostaa kallioiden kasvillisuus meren roiskevyöhykkeeltä 400 metrin korkeuteen. Kuivilla ja korkeintaan kohtuullisesti lintujen vaikutusalueella olevilla kallioilla kasvaa valtalajina joko kultajäkäliä yksinään tai yhdessä Lecania gerlachei -jäkälälajin kanssa. Kallioilla, joita linnut ovat runsaasti lannoittaneet, viherlevälaji Prasiola crispa peittää alleen jäkälät.[8]

Rantakasvillisuus voidaan jakaa kasvukorkeuden perusteella kolmen vyöhykkeeseen. Aivan vesirajassa kasvaa lähinnä leviä, kuten Leptosomia alcicornis- ja Rhodymenia palmatiformis -lajeja. Nämä korvaa 1–3 metrin korkeudessa Pyropia columbina. Näiden yläpuolella kasvaa mustuaisiin kuuluvia jäkäliä ja Ulothrix-suvun leviä. Lintujen ja hylkeiden vaikutusalueella olevilla rannoilla jokaisesta vyöhykkeestä on olemassa kulunut kasvualue.[8]

Bouvet’nsaaren pohjois- ja länsirannikolla on 400 metrin korkeuteen kasvava kliimaksikasvillisuutta. Kapp Valdiviassa kliimaksikasvillisuutta halitsevat kulosammalet ja mustuaiset sekä metsäkamppisammal. Toinen kliimaksivaiheen vyöhyke on sammalalueet, joissa kasvaa lajit Brachythecium austro-salebrosum ja Tortula filaris, joiden kasvupaikat näkyvät vihreinä alueina jo kaukaa. Paljaat vuorenharjat Nyrøysan pohjoispuolella ovat Unsea antarctica -jäkälän halltisemia. Länsirannikolla olevalla 410 metriä korkealla kukkulalla kasvaa myös sitä, mutta huippu on erityisesti Mastodia tesselata- ja Tortula princeps -lajien hallitsemaa.[8]

Eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bouvet’nsaarella on maailman toiseksi suurin kergueleninmerikarhun populaatio. Siinä arvioitiin vuonna 2002 olevan 66 000 yksilöä. Se on kuitenkin pieni osa maailman populaatiosta, sillä 95 prosenttia poikasista syntyy Etelä-Georgian saarella. Bouvet’nsaaren kergueleninmerikarhumäärä on pysynyt vakaana vuodesta 1996; sitä ennen se kasvoi seitsemän vuoden ajan noin 30,6 prosenttia vuodessa.[9] Kerguelininmerikarhut lähes metsästettiin loppuun 1900-luvun alussa, vuonna 1928 niitä laskettiin olevan noin 1 200. Vuonna 1964 niitä oli vain 500.[6]

Etelänmerinorsun havaittiin 1998–1999 poikineen saarella ensimmäisen kerran vuosiin. Lisäksi saarten vesillä on havaittu säännöllisesti ryhä- ja miekkavalaita.[7]

Bouvet’nsaarella on havaittu pesivän 12 lintulajia. Niistä myssypingviiniä, kultatöyhtöpingviiniä, etelänmyrskylintua, kapinmyrskyliitäjää, kyyhkyprionia, etelänkeijua, tummatyrskynpolkijaa ja etelänkihua on tavattu 1900-luvun lopun tutkimuksissa. Saarella on aiemmin todettu pesivän myös jääpingviinin, isomyrskyliitäjän, lumimyrskyliitäjän ja eteläntiiran. Bouvet’nsaarella tehdään niin harvoin tutkimuksia, että viimeksi mainitut lajitkin saattavat pesiä edelleen saarilla. Näiden 12 lajin lisäksi saarella epäillään pesineen tai pesivän ohutnokkaprioneja ja etelänselkälokkeja. Lisäksi saarella on nähty kesävierailuita 19 muulta lintulajilta.[7]

Linnuista etelänmyrskylintu on runsaslukuisin, ja jopa 100 000 yksilöä on arvioitu pesivän saaren rantakallioilla. Erityisesti etelänmyrskylintuja on Kapp Valdiviassa, Kapp Circoncisionissa, Nyrøysassa ja saaren lounaisosissa Norvegiaoddenilta Rustadkollenille. Kapp Circoncisionissa on Bouvet’nsaaren suurin pingviiniyhteiskunta, jossa 1989–1990 arvioitiin olevan 25 000 yksilöä. Koko saarella arvioitiin 1978–1979 olevan 117 000 pingviiniä ja 1989–1990 62 125 yksilöä. Runsaslukuisimmat pingviinilajit ovat kultatöyhtöpingviini ja myssypingviini.[7]

Pingviinien määrä vähentyi 1980-luvun aikana noin 4,8 prosenttia vuodesta, ja 1990-luvun aikana kanta on pienentynyt ilmatutkimusten perusteella vieläkin nopeammin. Suurin syy pingviinien vähentymiselle on Nyrøysassa kergueleninmerikarhun runsaasti kasvanut määrä. Merikarhut häiritsevät pingviinien pesintää, aiheuttavat lintujen loukkaantumisia ja kuolemia lisääntymisalueiden kiistoilla ja käyttävät niitä ravinnokseen. Pingviinien määrä on kuitenkin vähentynyt myös saaren muissa osissa, vaikka kergueleninmerikarhuja ei niissä osissa olekaan. Vähentymisen taustalla lieneekin myös muita tekijöitä.[7]

Selkärangattomia eläinlajeja Bouvet’nsaarelta on löydetty vain seitsemän, neljä punkkilajia ja kolme hyppyhäntäislajia. Yleisimmät selkärangattomat ovat kuoripunkkeihin kuuluva Alaskozetes antarcticus ja hyppyhäntäisiin kuuluva Cryptopygus antarcticus.[6]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löytäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jean-Baptiste Bouvet de Lozier’n tutkimusmatkoista tehty kartta, joka tehtiin melkein heti tämän saavuttua takaisin Ranskaan. Karttaan on merkitty Bouvet’nsaaren Cap de la Circoncision tyhjän, tuntemattoman alueen reunalle.

Bouvet’nsaaren löysi ranskalainen Jean-Baptiste Charles Bouvet de Lozier 1. tammikuuta 1739 ja saari nimettiin hänen mukaansa.[10] Bouvet merkitsi kuitenkin saaren sijainnin väärin, minkä takia James Cook, James Clark Ross eikä Thomas Moore löytäneet sitä myöhemmin. Ross purjehti vuonna 1843 noin 29 kilometriä Bouvet’nsaari pohjoispuolelta ja Moore vuona 1854 noin 24 kilometriä sen itäpuolelta.[11]

Brittiläiset hylkeenpyytäjät James Lindsay ja Thomas Hopper näkivat saaren 6. lokakuuta 1808. He luulivat löytäneen uuden saaren, koska he olivat kaukana Bouvet’n antamasta koordinaateista. He nimesivät sen Lindsaynsaareksi. Yhdysvaltalainen hylkeenpyytäjä Benamin Morrell lähetti 7. joulukuuta 1822 aliperämiehensä maihin. Se oli Bouvet’nsaaren ensimmäinen rekisteröity maihinnousu.[11]

Bouvet’nsaari valokuvassa vuodelta 1898.

Brittiläinen hylkeenpyytäjä George Norris löysi 10. joulukuuta 1825 kaksi saarta. Ensimmäisen saaren hän nimesi Liverpoolinsaareksi ja toisen Thompsoninsaareksi. Hän nousi maihin Liverpoolinsaarelle, joka todennäköisesti oli Bouvet’nsaari, ja julisti sen kuuluvaksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle.[11] Britannian hallitus ei kuitenkaan missään vaiheessa noudattanut julistusta, eikä saarta ollut missään kartoissa merkitty Britannian omistukseksi.[12] Thompsoninsaari on jäänyt mysteeriksi, sillä vaikka siitä on myös muita havaintoja (muun muassa yhdysvaltalaiselta Joseph J. Fullerilta vuodelta 1893, Carl Chun ei löytänyt siitä jälkiä 25. marraskuuta 1898.[11] Vuoden 1898 saksalainen retkikunta oli ensimmäinen, joka kartoitti saaren.[6]

Norjalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjalaisretkikunta ensimmäisinä maissa Bouvet’n saarella vuonna 1927

Norjalainen liikemies Lars Christensen päätti 1920-luvulla, että Bouvet’nsaari olisi otollinen paikka valaanpyyntiasemalle.[11] Hänellä oli myös päämääränä saada Norjan haltuun Antarktisia maita. Hän sai 31. elokuuta 1927 Norjan hallitukselta oikeuden ottaa Norjan haltuun kaikki maat, jotka eivät ole vielä muiden valtioiden hallinnassa. Tästä syystä Christensen keskittyi Pietari I:n saareen ja Bouvet’nsaareen.[12] Hän lähetti tutkimusalus Norvegian tutkimaan seutua. Aluksen kapteeni Harald Horntvedt astui maihin 1. joulukuuta 1927 ja julisti saaren kuuluvan Norjalle. Hän rakensi sinne myös pienen vajan, joka kuitenkin tuhoutui pian myrskytuulessa.[11] Vajan tarkoituksela oli toimia suojana mahdollisesti haaksirikkoutuvilla merimiehille. Vajan rakentaminen oli myös perinteinen norjalainen tapa julistaa maan omistajuutta. Norvegian miehiestä tutki saarta lisäksi kuukauden ajan.[13]

Christensenin suunnitelmat Bouvet’nsaaresta olivat kaatua toiseen norjalaiseen valaanpyyntiyritykseen, joka kysyi Britannialta lupaa metsästää hyljeitä ja pyydystää valaita Bouvet’n- ja Thompsoninsaaren vesillä. Britannia antoi retkikunnalle luvan, mutta tämän tultua julkisuuteen Norja ilmoitti, että se oli jo vaatinut saarta itsellen ja aloittanut siellä metsästyksen.[13] Britannia vastusti Norjan vaatimusta Bouvet’nsaaresta, koska Norris oli julistanut saaren jo kuuluvaksi Britannialle. Maat pääsivät kuitenkin pian yhteisymmärrykseen. Britannia tunnusti marraskuussa 1928 Norjan aseman Bouvet’nsaarella ja vastapainoksi Norja tunnusti Britannian vaatimukset Antarktiksella.[11][14]

Norjalaisia Kapp Circoncisionin vajan edustalla 1929.

Norvegia palasi Bouvet’nsaarelle vuonna 1928. Matkan tarkoituksena oli perustaa saarelle meteorologinen asema, mutta saarelta ei löytynyt sille sopivaa paikkaa. Sääaseman sijaan saarelle rakennettiin pieni vaja. Norvegia purjehti Bouvet’nsaarelle jälleen marraskuussa 1929, jolloin saaresta otettiin ensimmäiset ilmakuvat ja viereiselle pienelle Larsøyalle rakennettiin pieni vaja. Sekä Bouvet’nsaaren että Larsøyan vajat olivat tuhoutunet, kun Nils Larsen kävi maaliskuussa 1931 Norvegialla Bouvet’nsaarelle.[11] Vuoden 1929 retkikunta otti saarelta myös ensimmäiset kivinäytteet, joiden ansiosta geologi Olaf Holtedahl määritteli saaren geologisia piirteitä.[5]

Tutkimusaseman perustaminen ja suojelualueeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjalaiset eivät onnistuneet 1900-luvun alkupuoliskolla rakentamaan Bouvet’nsaarelle pysyvää tutkimusasemaa. Norjan lisäksi aseman rakentamista tutkivat myös Britannia (1939 ja 1964) ja Etelä-Afrikka (1955 ja 1966).[11]

Bouvet’nsaari ja sitä ympäröivät merialueet julistettiin 1971 luonnonsuojelualueeksi. Saaren luonto ja ympäristö on sen ansiosta ympärivuotisessa suojelussa. Julistuksen myötä saaren ympäristö on myös turvattu teiden rakentamiselta, rakennusten rakentamiselta ja monilta muilta toiminnoilta, joihin kuuluu maaston muokkaamista.[15]

Norjan Polaari-instituutti (NPI) rakennutti 1977 saarelle automaattisen säähavaintoaseman. NPI miehitti asemaa väliaikaisesti joulukuusta 1978 maaliskuulle 1979, jolloin saarella tehtiin biologisia ja geologisia tutkimuksia. Tutkimusryhmä jätti jälkeensä kaksi säähavaintoasemaa, kolme vajaa ja hätävaraston. NPI tutki saarta uudestaan maaliskuussa 1985 sekä joulukuun 1996 ja helmikuun 1997 välisenä aikana.[11] NPI:n 1990-luvun puolivälin tutkimukset liittyivät Antarktiksen merielämää suojelevaan CCAMLR-sopimukseen. NPI:n tutkijat palasivat saarelle jälleen syksyllä 2007, jolloin he haivitsivat, että sekä tutkimus- että sääasema olivat molemmat syöksyneet mereen. Uusi ja paremmin varustettu asema vihittiin käyttöön tammmikuussa 2014.[15] Asemassa on kamera ja mittauslaitteita, joiden dataa pystyy lähettämään satelliitin kautta ympäri vuoden. Laitteet saavat virtaa tuulienergiasta.[16]

Vuonna 1979 saaren lähellä havaittiin Etelä-Afrikan tekemäksi epäilty ydinkoe, jota kutsutaan Etelä-Atlantin välähdykseksi.

Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bouvet’nsaari on Norjan territorio, ja sitä hallitse suoraan Oikeus- ja turvallisuusministeriön napa-alueiden osasto.[17] Bouvet’nsaari sijaitsee Antarktiksen sopimuksen määrittelemän alueen ulkopuolella, joten Norjan omistusoikeutta siihen ei ole kyseenalaistettu, toisin kuin Norjan vaatimien Pietari I:n saaren ja Kuningatar Maudin maan asemaa.[5]

Vaikka saari on asumaton, sillä on kuitenkin Internetin ylätason verkkotunnus .bv.[17] Tunnusta hallinnoi Norid, joka ei kuitenkaan ole avannut sitä rekisteröitäväksi.[18]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Day, David: Antarctica: A Biography. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-967055-0. Google-kirjat (viitattu 14.5.2015). (englanniksi)
  • Engelskjøn, Torstein: Botany of Bouvetøya, South Atlantic Ocean. II. The terrestrial vegetation of Bouvetøya. Polar Biology, 1987, 5. vsk, nro 2, s. 129–163. Norwegian Polar Institute.
  • Huyser, Onno: Bouvetøya. Teoksessa Fishpool, Lincoln D. C. & Evans, Michael I.: Important Bird Areas in Africa And Associated Islands. Cambridge: Birdlife International, 2001. ISBN 1-874357-20-X. Bouvet’nsaaren osuus kirjasta (pdf) (viitattu 7.5.2015). (englanniksi)
  • Mills, William J.: Exploring Polar Frontiers: A Historical Encyclopedia. Santa Barbara, Calirofnia: ABC-CLIO, 2003. ISBN 1-57607-422-6. Google-kirjat (viitattu 14.5.2015). (englanniksi)
  • Riffenburgh, Beau (toim.): Encyclopedia of the Antarctic. New York, NY: Routledge, 2007. ISBN 978-0-415-97024-2. Google-kirjat (viitattu 17.5.2015). (englanniksi)
  • Rognhaug, Magnus Hovind (toim.): Norway in the Antarctic. Tromsø: Norsk Polarinstitutt, Framsenteret, 2014. ISBN 978-82-7666-308-2. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 14.5.2015). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Huyser, s. 113.
  2. Bouvetøya Store norske leksikon. 28.12.2013. Viitattu 7.5.2015. (norjaksi)
  3. a b c Engelskjøn, s. 129–130.
  4. a b The geology of Bouvetøya (Bouvet Island) 12.12.2014. Norwegian Polar Institute. Viitattu 7.5.2015. (norjaksi)
  5. a b c Roghnaug, s. 10.
  6. a b c d Riffenburgh , s. 176–177.
  7. a b c d e f Huyser, s. 114.
  8. a b c d Engelskjøn, s. 140–144.
  9. Hofmeyr, G. J. G. & Krafft, B. A. & Kirkman, S. P. & Bester, M. N. & Lydersen, C. & Kovacs, K. M.: Population changes of Antarctic fur seals at Nyrøysa, Bouvetøya. Polar Biology, 2005, 28. vsk, nro 9, s. 725–731. Springer-Verlag. ResearchGate Viitattu 15.5.2015. (englanniksi)
  10. Geographica maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 469. Almagest OY, 2008. ISBN 978-3-8331-4130-0.
  11. a b c d e f g h i j Mills, s. 96–98.
  12. a b Day, s. 207.
  13. a b Day, s. 209.
  14. Day, s. 211.
  15. a b Bouvetøya Miljøstatus i Norge. 3.12.2014. Viitattu 14.5.2015. (norjaksi)
  16. Roghnaug, s. 11.
  17. a b Bouvet Island The World Factbook. 22.1.2015. CIA. Viitattu 15.5.2015. (englanniksi)
  18. The .bv top level domain (Bouvet Island) UNINETT Norid AS. Viitattu 16.5.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]