Eteläiset Sandwichsaaret

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eteläiset Sandwichsaaret
Eteläisten Sandwichsaarten sijainti.
Eteläisten Sandwichsaarten sijainti.
Maantiede
Sijainti 57°45′S, 26°30′W
Merialue Atlantin valtameri
Pinta-ala 310 km² km²
Valtio
Valtio  Yhdistynyt kuningaskunta
Territorio Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret
Väestö
Väkiluku Ei vakituista asutusta

Eteläiset Sandwichsaaret ovat yhdistyneen kuningaskunnan Etelä-Georgian ja Eteläisten Sandwichsaarien merentakaiseen alueeseen kuuluva saariryhmä Atlantin valtameren eteläosassa. Saaristoon kuuluu 11 pientä tuliperäistä saarta.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarten kartta.

Eteläiset Sandwichsaaret sijaitsevat Atlantin valtameren eteläosassa Weddelinmeren pohjoispuolella. Matkaa Etelä-Georgian saarelle luoteessa on noin 760 kilometriä.[1] Saaristoon kuuluu 11 tuliperäistä saarta.[2] Saarien pinta-ala yhteensä on 310 km² ja saariketjulla on pituutta 305 kilometriä.[1] Kymmen saaren ketju kulkee kaarevasti pohjoisesta etelään. Leskovin saari sijaitsee muista saarista 55 5kilometriä lounaaseen. Suurin osa saarista on lumen ja jään peittämiä. Neljä pienintä saarta ovat jäästä vapaita. Saaret ovat pieniä ja niiden läpimitta vaihtelee 2–12 kilometrin välillä.[2]

Saaret ovat muodostuneet seitsemän merenalaisen tulivuoren huipuista. Merenpohjasta laskettuna ne kohoavat 2,5–3,5 kilometrin korkeuteen. Korkein kohta merenpinnasta on 1 270 metriä. Useilla saarilla on tulivuoren huipun romahduksesta syntyneitä kalderoja. Thulen ja Cookin saarien välissä on myös 5 kilometriä leveä merenalainen kaldera. Saaret ovat noin 3 miljoonaa vuotta vanhoja, eli geologisessa mielessä suhteellisen nuoria. Saarilla havaitaan ajoittain edelleen purkauksia. Montagun ja Saundersin saarilla on pieniä laavajärviä.[2]

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarten kasvillisuus on köyhää ja kasvillisuutta ei ole yleensä edes lumesta vapailla paikoilla. Poikkeuksen muodostavat lämpimän ja kostean elinympäristön fumarolit. Pieneen määrään paikallisia lajeja lukeutuvat eri jäkälät, sammalet, levät ja vain harvaan kasvava antarktiksenlauha. Pieneen määrään maaeläimiä lukeutuvat niveljalkaiset, sukkulamadot, karhukaiset ja rataseläimet.[2]

Saarilla pesiviä pingviinilajeja ovat jääpingviini, valkokulmapingviini, myssypingviini, kultatöyhtöpingviini ja kuningaspingviini. Myssypingviini on lajeista yleisin ja kuningaspingviini suhteellisenharvinainen. Muita saarilla pesiviä lintulajeja ovat etelämantereenkihu, kapinmyrskyliitäjä, etelänselkälokki, etelänkeiju, merimetsot ja eteläntiira. Saarilla lisääntyviä hylkeitä ovat kergueleninmerikarhu ja etelänmerinorsu. Saarilla tavataan myös pieniä määriä weddelinhylkeitä, krillihylkeitä ja merileopardeja. Läheisen merialueen yleisimpiä valaita ovat ryhävalas, lahtivalas, etelänmustavalas ja etelänpullokuonovalas.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittiläinen James Cook löysi Eteläisten Sandwichsaarien kahdeksan eteläisintä saarta vuonna 1775 ja venäläinen Fabian von Bellingshausen löysi kolme pohjoisinta saarta vuonna 1819. Aina 1900-luvun puoliväliin saakka alueella liikkui vain joitakin hylkeen- ja valaanpyytäjiä. Britit tekivät tieteellisiä tutkimusretkikuntia vuosina 1930, 1964 ja 1997. Thulen saarelle rakennettiin joitakin pieniä majoja vuosina 1955 ja 1976.[2] Hallinnollisesti saaret kuuluivat Falklandsaariin vuoteen 1985 saakka, jolloin muodostettiin Etelä-Georgian ja Eteläisten Sandwichsaarien merentakainen alue.[1]

Koska Eteläiset Sandwichsaaret ovat 60°:n leveysasteen ulkopuolella, saaret eivät kuulu Antarktiksen sopimuksen piiriin. Vaatimuksia alueen suhteen on esittänyt myös Argentiina.[2] Argentiina miehitti osan saarista vuonna 1976, mutta britit valtasivat ne takaisin Flaklandin sodanyhteydessä kesäkuussa 1982. Argentiina ei ole kuitenkaan virallisesti luopunut vaatimuksistaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d South Sandwich Islands Encyclopaedia Britannica. Viitattu 5.11.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Liz Cruwys: Encyclopedia of the Antarctic, s. 921-922. Routledge, 2007. ISBN 978-0-415-97024-2. (englanniksi)