Maksullinen tie

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
E6-tien maksullisella osuudella oleva tullialue Norjassa.

Maksullinen tie (myös tullitie tai turnpike) on tie, jolla liikkuvien ajoneuvojen kuljettajilta peritään tienkäyttömaksua. Tien käytöstä maksettavilla varoilla kustannetaan pääasiassa tien ylläpitoa, mutta myös uusien tieosuuksien rakentamista sekä tien palvelujen kehittämistä. Maksua perii tietä ylläpitävä julkinen tai yksityinen taho, jonka omaisuutta tie tai sen toiminnot ovat.[1][2] [3]

Valtaosa maksullisista teistä on useampiajorataisia moottoriteitä. Varsinaisten teiden lisäksi muita tieosuuksia, joilta peritään tiemaksua ovat maksulliset sillat ja -tunnelit. Maksulliset tiet ovat olleet käytössä jo satoja vuosia, ja niitä on nykyään käytössä eri puolilla maailmaa.[4]

Tarkoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisin kuin verovaroilla ylläpidettäviä ei-maksullisia teitä, maksullisten teiden rakennusta ja ylläpitoa rahoitetaan tien käytöstä perittävällä tiemaksulla, jota perii tien omistava taho. Maksullisia teitä on perustettu yleensä paikkoihin, joissa maaston, tiheän asutuksen tai muun vaikeuttavan tekijän vuoksi tavallisen verorahoin rakennettavan tien rakennus ei välttämättä olisi mielekästä. Suuri osa maksullisista teistä sijaitsee suurien kaupunkien läheisyydessä, herkästi ruuhkautuvien teiden lähistöllä sekä usein kalliiksi tulleilla tieosuuksilla, joita ovat muun muassa sillat, tunnelit sekä vuoristojen ylityksessä hyödynnettävät solat.[1][5][6]

Maksu ja tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tienkäyttömaksu
Samalle tullialueelle rinnakkain rakennetut puomillinen sekä elektroninen ETC-järjestelmällä toimiva tullikoju SR 417 -numeroisella State Road -tiellä lähellä Orlandoa, Floridassa.

Tyypillisen maksullisen tien alkuun ja maksunkeruumenetelmästä riippuen toisinaan myös loppuun on rakennettu tullialue, jossa tien käytöstä perittävä maksu suoritetaan. Pitkillä matkaosuuksille voi olla sijoitettu useita peräkkäisiä tullialueita, joilla kontrolloidaan eri mittaisille matkoille tulevat maksut. Tullialueita voi olla sijoitettu myös tieltä erkaneviin liittymiin. Tullialueet on varustettu yleensä yhdellä tai useammalla, puomillisella tai elektronisella tullikojulla, jossa maksu suoritetaan.

Tullimaksujen hinnat vaihtelevat maan ja tien omistajan mukaan. Samalla tiellä voi myös olla eri hinnastot eri kokoluokan ajoneuvoille, akselimäärältään erikokoisille ajoneuvoille, eri vuorokauden aikoihin ajaville sekä muun muassa moottoripyöräilijöille. Joissain maissa tiemaksut ovat myös verovähennyskelpoisia.[7][8]

Puomillinen tullijärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maksullisilta teiltä perittävää tiemaksua peritään maasta ja tien omistajasta riippuen eri tavoin. Yksi vanhimmista ja edelleen myös käytössä olevista perintätavoista on ollut reitin alkuun tai välille sijoitetut tullikojut. Puomilla varustetussa tullikojussa tienkäyttömaksu maksetaan joko tullivirkailijalle tai maksuautomaattiin. Maksun tapahduttua puomi avautuu. Puomin eteen pysähdyttävässä tullauksessa on ongelmana tullikojujen usein tapahtuva ruuhkautuminen.[1]

Elektroninen tullijärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puomillisten tullikojujen aiheuttaman ruuhkautumisen vuoksi ja tekniikan kehittyessä puomillisten tullikojujen lisäksi on vähitellen tullut elektronisia tiemaksun kerääviä järjestelmiä (ETC) (engl. Electronic toll collection). Elektronista maksujärjestelmää käyttävillä tullialueilla on läpiajoon järjestetty erilliset puomittomat kaistat, jotka käytännössä eliminoivat tiemaksuista aiheutuvat jonotukset. Tämänkaltaiset ETC-järjestelmät vaativat tullikojun kanssa yhteen sopivan elektronisen vastaanottimen, jonka avulla maksu suoritetaan esimerkiksi laitetta käyttävän kuljettajan tililtä.[9]

ETC-järjestelmissä käytettävän mikrosirulla varustetun elektronisen vastaanottimen ja pienitehoisen radiosignaalin avulla voidaan tiemaksu suorittaa ajoneuvon pysähtymättä tai edes hiljentämättä. Laite asennetaan yleensä auton tuulilasin sisäpuolelle taustapeilin taakse, jossa se ei häiritse näkyvyyttä, mutta josta sillä on häiriötön yhteys tullikojun maksulaitteiston kanssa.[1][10]

Joillakin maksullisilla teillä on käytössä laitteistot, jotka erityisen kamerajärjestelmän avulla automaattisesti rekisteröivät jokaisen ajoneuvon sisääntulo- ja poistumisliittymät sekä kellonajat. Kerättyjen tietojen perusteella järjestelmä laskee jokaisen auton tullimaksut ja lähettää laskun postitse.[8][11]

Maksulliset tiet Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ei ole olemassa maksullisia teitä, vaan kaikki yleiset tiet ovat maksuttomasti ajettavissa, ja niiden rakentaminen ja ylläpito rahoitetaan erilaisista veroista kertyvillä tuloilla.

Tiekapasiteettiongelmia on pyritty ratkomaan rakentamalla lisää teitä, suosimalla joukkoliikennettä ja lisäämällä pysäköintimaksuja, mutta nyt Suomen liikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt ruuhkamaksuselvitystyön, jossa tutkitaan, minkälaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia mahdollisella ruuhkamaksulla olisi Helsingin seudulla. Selvityksellä pyritään saamaan lisää tietoa uudemmista liikennepoliittisista keinoista, kuten liikenteen hinnoittelusta.[12]

Maksulliset tiet Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa tulliteitä kutsutaan usein nimellä Turnpike. Nimitys johtuu pitkistä seipäistä (engl. pike), joilla rajoitettiin pääsyä tietylle tieosuudelle. Maksua vastaan tullivirkailija käänsi (engl. turn) seipään pois edestä. Nimitys on nykyisin käytössä etenkin maan itä- ja eteläosissa. Valtaosa nykyajan tulliteistä Yhdysvalloissa on freeway-tyyppisiä useakaistaisia moottoriteitä, siltoja tai tunneleita. [5] [13] [3]

Tulliteiden kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1835 rakennettu Petersburgin tullirakennus Addisonissa, Pennsylvaniassa on yksi National Register of Historic Places -rekisteriin kuuluvista suojelukohteista.

1700-luvun lopulle asti tiet olivat pääasiassa kaupunkien oman rahoituksen ja toteuttamisen varassa. Esimerkiksi New Yorkin osavaltiossa kaikki työhön soveltuvat miehet määrättiin vähintään kolmeksi päiväksi tietöihin sakon uhalla. Työmääräyksen saattoi myös välttää maksua vastaan. [14]

Ensimmäiset tullitiet Yhdysvalloissa tulivat käyttöön 1790-luvulla. Ensimmäisenä valmistui Philadelphian ja Lancasterin välille Pennsylvaniassa sijaitseva Philadelphia and Lancaster Turnpike, joka avattiin liikenteelle vuonna 1795.[1]

Tullitien varrelle perustettiin tiemaksujen keräämiseen tarkoitettuja tullirakennuksia. Tullirakennukset sijoitettiin strategisesti paikkoihin, joissa tullirakennuksen kiertäminen oli vaikeaa, kuten laaksojen kapeimpiin kohtiin, vesistöjen ylityspaikkoihin tai yksinkertaisimmin vain tasaisin välimatkoin missä vain joku suostui ryhtyä tullia hoitamaan. Tulliasemat pidettiin miehitettyinä jatkuvasti, jonka kohdalla matkantekijän oli pysähdyttävä maksamaan. Maksun saatuaan tullivirkailija käänsi jalustalle asetetun seipään auki, jolloin matkanteko saattoi jatkua. [5]

Tulliteiden määrä kasvoi 1800-luvun puoleen väliin asti, mutta vuosisadan loppuun mennessä useimmat niistä olivat päätyneet osavaltioiden tiehallitusten haltuun. Useiden tulliteiden kohtalona olivat liian vähäiset tullimaksut ja yllättävät menot, joita koitui esimerkiksi jos myrsky oli tuhonnut tien osuuksia tai silta piti uusia.[1][5]

Tullitiet nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään tullitiet Yhdysvalloissa ovat lähinnä kaupunkien ohitusteitä, sekä kaupunkien välisiä pikateitä. Nimitys Turnpike on jäänyt useiden tulliteiden nimiin, kuten presidentti John F. Kennedylle omistettu Delaware Turnpike, 359 mailia pitkä Ohion rajalta Pennsylvanian osavaltion läpi New Jerseyn rajalle kulkeva Pennsylvania Turnpike sekä cherokeesukuisen Will Rogersin mukaan nimetty Will Rogers Turnpike.[4][15][16]

Presidentti Dwight D. Eisenhowerin alulle laittama Interstate Highway System piti alun perin olla vain vapaakulkuisia freeway-tyyppisiä teitä sisältävä tieverkko. Kuitenkin ajan kuluessa on vähitellen sallittu tulliteiden lisääminen Interstate-tieverkolla ja nykyisellään tieverkko sisältää useita tullitieosuuksia, joista monet ovat siltoja ja tunneleita. Maksullisten Interstate-tieosuuksien pituus on yhteensä noin 4 700 km.[17]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f USLegal, "Road Toll Booth Law & Legal Definition"
  2. ↑ 407 ETR, Tolls & Fees
  3. ↑ a b Hackett, 1911
  4. ↑ a b AARoads Glossary
  5. ↑ a b c d Staunton Parkersburg Turnpike / History
  6. ↑ Suomen Eduskunta, 2008 (Liikenteen ruuhkamaksut)
  7. ↑ Kansas Turnpike / About
  8. ↑ a b 407 ETR, Tolls Explained
  9. ↑ Florida's Turnpike / How SunPass Works
  10. ↑ 407 ETR, Transponders
  11. ↑ 407 ETR, FAQ's
  12. ↑ Ruuhkamaksu.fi, "Selvityksen tarkoitus"
  13. ↑ Rosevear, 2008
  14. ↑ Klein & Majewski, 1992
  15. ↑ Quick et al, 2009
  16. ↑ Will Rogers The Man
  17. ↑ Weiss: How Many Interstate Programs Were There?

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Staunton-Parkersburg Turnpike - Esimerkki entisajan turnpike-tiestä Yhdysvalloissa, jonka suunnitteli, rakensi ja ylläpiti eurooppalaiset maahanmuuttajat
  • Ruuhkamaksu.fi - Ruuhkamaksuselvitys Suomessa, Helsingin seutu
  • The code of Alabama / Chapter 8: "Macadamized, turnpike and other toll-road companies", Brickell, Robert C. & Hamilton, Peter & Tillman, John P. (Marshall & Bruce, Printers, Nashville, TN) 02/28/1887
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Maksullinen_tie&oldid=21835601”