Marshall-apu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
European Recovery program (engl.), Euroopan jälleenrakennusohjelma (suom.)
Marshall-avun logo 1948–1953
Marshall-avun logo 1948–1953
Perustettu 1947
Lakkautettu 1953
Päämaja Ranskan lippu Pariisi, Ranska
Jäsenet 18 valtiota
' Paul G. Hoffman (Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat)
Marshall-apua saaneet Euroopan maat. Siniset pylväät osoittavat suhteellisen kokonaisavun määrän.

Marshall-apu, Marshall-suunnitelma tai Euroopan palautumisohjelma oli Yhdysvaltain ensisijainen ohjelma Euroopan jälleenrakentamiseksi toisen maailmansodan jälkeen. Ohjelma oli Yhdysvaltain ulkoministerin kenraali George C. Marshallin idea. Suomi kieltäytyi sille tarjotusta Marshall-avusta. Tšekkoslovakia, Puola ja Unkari olisivat halunneet ottaa Marshall-avun vastaan, mutta Neuvostoliiton painostuksesta kieltäytyivät. Espanjalle Marshall-apua ei tarjottu Francon hallinnon vuoksi.

Avustusohjelman luominen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kenraali Georg Marshallista tuli presidentti Trumanin hallinnon ulkoministeri tammikuussa 1945. Euroopan jälleenrakentamiseksi käynnistetty apu nimettiin hänen nimensä mukaan.

Tausta ohjelmalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen sodanjälkeisen vuoden eli vuoden 1947 alkaessa kansainvälinen ilmapiiri oli heikennyt. Sodan aikaiset liittolaiset Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat ajatumassa vastakkainasetteluun. Yhdysvallat oli Turkin ja Kreikan suunnalla tapahtuneen Neuvostoliiton ja kommunistien toiminnan vuoksi päätynyt tukemaan niiden vastaista toimintaa. Uuden poliittisen suhtautumisen taustavoimana Yhdysvalloissa oli Neuvostoliitto-asiantuntija George F. Kennan. Kennan loi tässä yhteydessä patoamiskäsitteen suhteessa Neuvostoliiton toimintaan. Sen avulla Länsi-Eurooppaa oli tarkoitus suojella kommunismin vaikutusvallan leviämiseltä. Tätä amerikkalaisten uutta politiikkaa alettiin kutsua Trumanin opin nimellä. Toisaalta saman aikaisesti Neuvostoliitto vahvisti asemiaan sodan aikana miehittämissään Itä-Euroopan maissa, joiden hallitukset muuttuivat kommunistijohtoisiksi.[1]

Pääartikkeli: Trumanin oppi

Ulkoministeri George C. Marshall vieraili Moskovassa huhtikuussa 1947, jossa hän tapasi Neuvostoliiton johtomiehet ml. generallisimus Stalinin. Marshall vakuuttui tapaamisessa siitä, että Stalinin politiikka ja maailmanvallan leviäminen perustuisi Euroopan taloudellisen romahduksen vaikutusten odotteluun. Tältä pohjalta Marshall antoi Kennanille tehtäväksi suunnnitella taloudellista tukiohjelmaa. Sen mukaan luotiin esitys "Euroopan jälleenrakennusohjelmaksi" (engl. European Recovery program (=ERP). Se sisälsi kolme pääkohtaa: 1) Euroopan valtioiden yhteinen tarpeittensa määrittely, 2) Apu koskisi koko Eurooppaa, 3) Saksan jälleenrakennukseen kiinnitettäisiin erityistä huomiota. Tältä pohjalta Marshall piti puheensa 5. kesäkuuta 1947 Harvardin yliopistossa.[2]

Ulkoministeri George C. Marshall sanoi puheessaan Harvardissa:

»On luonnollista, että USA tekee kaiken voitavan auttaakseen palauttamaan normaalit ja terveet taloudelliset olosuhteet maailmaan, sillä tämä on poliittisen vakavuuden ja turvallisuuden rauhan edellytys.»

Historioitsijat korostavat Marshall-avun kantavina motiiveina yleensä pyrkimyksen tukea demokratiaa ja vakaata kehitystä Euroopassa. Apua kanavoitiinkin erityisesti suuriin Euroopan maihin, kuten Ranskaan ja Italiaan, joissa oli vahvat kommunistiset puolueet. Samalla Euroopan talouden kohentuessa saataisiin Yhdysvaltain teollisuudelle merkittävät vientimarkkinat. Marshall-apu oli suhteessa USA:n bruttokansantuotteeseen suurempaa, kuin mitä länsimaista on koskaan annettu kehitysapuna kehitysmaille ja se inspiroi myöhempää kehitysapua.

Marshall-ohjelmasta neuvottelu eurooppalaisten kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Dean Acheson tapasi 17. kesäkuuta 1947 Pariisissa Ranskan ulkoministerin Georges Bidaultin ja Ison-Britannian ulkoministerin Ernest Bevinin kanssa. Siellä sovittiin Neuvostoliiton kutsumisesta yhteiseen kokoukseen Pariisissa. Tähän Neuvostoliitto suostuikin nopeasti, ja Neuvostoliiton valtuuskunta ulkoministeri Molotovin johdolla saapuivat 27. kesäkuuta Pariisiin.[3]

Lyhyen aikaa myös Neuvostoliitto oli kiinnostunut Marshallin avusta. Neuvostoliitto muutti kantaansa kesken Pariisin kokouksen. Neuvostoliitto perusteli kantaansa sillä, että Yhdysvallat sekaantui Euroopan maiden asioihin ja apu merkitsisi Euroopan joutumista Yhdysvaltain hallinnon alaiseksi. Neuvostoliitto vetäytyi yhteistyöstä, mikä oli yksi osoitus Euroopan pitkällisen kahtiajaon, kylmän sodan alkamisesta.[4]

Vuoden 1948 propagandakuva Länsi-Berliinin jälleenrakennuksesta, johon Marshall-avun kautta suunnattiin rahaa.

Neuvostohallitus kieltäytyi taloudellisesta avusta. Se ei myöskään hyväksynyt avun antamista vaikutuspiirissä oleville maillekaan. Niinpä avusta kiinnostuneet Neuvostoliiton liittolaismaat Tšekkoslovakia, Puola ja Unkari joutuivat luopumaan houkuttelevasta tarjouksesta. Tšekkoslovakia oli jopa jo suostunut, mutta siis perui kutsun apua koskeviin neuvotteluihin. Asian karuus selvisi tsekeille heinäkuun alussa 1947 Moskovassa käydyisssä kauppaneuvotteluissa. Stalin ilmoitti tšekeille[5]:

»Länsi pyrkii nyt rakentamaan omaa blokkiaan ja eristävän Neuvostoliiton. Tämä on periaatekysymys, josta katsomme myös ystävällisten suhteiden Tšekkoslovakiaan riippuvan ... kaikki slaavilaiset kansat ovat hylänneet kutsun. Siksi meidän mielestämme teidän olisi tehtävä samoin.»

Samaan aikaan Puolan hallitus pohti Marshall-kysymystä, mutta sai kuulla Moskovan radion kautta tiedon hylänneensä Marshall-avun.

Neuvostohallitus käynnisti tämän jälkeen omat vastatoimensa, johon liittyi uuden kommunistisen yhteistyöjärjestön Kominformin perustaminen syksyllä 1947.[6]

Pääartikkeli: Kominform
Mielenosoitus Marshall-apua vastaan Itä-Saksassa.

Suomikin kieltäytyy Marshall-avusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen hallitus joutui kieltäytymään myös, koska pelkäsi sen vaurioittavan suhteitaan Neuvostoliittoon sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli julkisesti tuominnut Marshall-avun ja diplomaattiteitse myös Suomelta kysyttäessä kieltänyt[7][8].

Suomi olisi tarvinnut kipeästi taloudellista tukea, sillä Suomen piti maksaa sotakorvauksia Neuvostoliitolle. Sodasta kärsinyt Suomi joutui jäämään ulkopoliittisista syistä ilman apua, vaikka muun muassa vauras Ruotsi saattoi sitä nostaa. Asiasta toi presidentti Paasikivelle viestin pääministeri Mauno Pekkala. Pekkala oli tavannut sitä ennen valvontakomission kakkosmiehen kenraali G.M. Savonenkovin, joka oli todennut "rauhansopimuksen olevan vielä ratifioimatta, sotakorvausten olevan käynnissä ja asekätkentäjutun olevan kesken"[9]. Presidentti Paasikivi kirjoitti asiasta päiväkirjaansa 8. heinäkuuta 1947[10]:

»Tämä on hirmuista! Mitä tästä meidän elämästämme tulee? Mitä aikomuksia venäläisillä on? Arvatenkin saada täällä aikaan samanlainen komento kuin Unkarissa.»

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta käsitteli asiaa 10. heinäkuuta. Kansandemokraatteja lukunottamtta kaikki muut puolueet äänestivät hyväksymisen puolesta. Presidentti Paasikivi ulkopoliittista valtaansa käyttäen saneli kuitenkin itse kielteisen päätöksen. Vastauksena Pariisissa pidettävään Marshall-avun järjestäytymiskokoukseen Suomen hallitus käytti kieltäytymisperusteenaan puolueettomuusmääritelmää, joka kirjattiiin seuraavana keväänä YYA-sopimuksen johdantoon[11]:

»Suomi, haluten pysytellä maailmanpolitiikan ristiriitojen ulkopuolella, ei valitettavasti ole katsonut mahdolliseksi osallistua puheena olevaan konferenssiin.»

Suomi ilmoitti kuitenkin halukkuutensa osallistua ERP:n tarjoamaan puhtaasti taloudelliseen yhteistoimintaan ja ilmoitti olevansa valmis antamaan tätä varten talouttaan koskevaa informaatiota.

Avustusohjelman toteutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidentti Truman kutsui kongressin marraskuussa 1947 käsittelemään avustusohjelmaa. Kongressi hyväksyi ohjelman jo seuraavassa kuussa. Ohjelman käytännön toteuttajaksi nimitettiin Studebaker-yhtymän pääjohtaja Paul G. Hoffman. Kukin apua saaneista Euroopan valtioista sitoutui myötävaikuttamaan Euroopan yhdistymiseen taloudellisesti, edistämään kaupan vapautumista ja taistelemaan inflaatiota vastaan. Marshall-avun saajat muodostivat keväällä 1948 oman järjestönsä avustuksien jaosta huolehtimaan. Tällöin muodostettiin OEEC eli Organization for European Economic Cooperation.[12]

Vuosien 1948 ja 1951 aikana Yhdysvallat lahjoitti yli 13 miljardia dollaria (noin 100 miljardia dollaria nykyisillä vaihtoarvoilla) teknistä ja taloudellista apua 16 Euroopan maan uudelleenrakentamiseen, jotka olivat liittyneet OEEC:een nykyisen OECD:n edeltäjä) vastauksena Marshallin kehotukseen yhteisen suunnitelman muodostamiseksi. Suurin Marshall-avun saaja oli Yhdistynyt Kuningaskunta (vastaanottava noin 26 % kokonaismäärästä), jonka jälkeen Ranska (18 %) ja Saksan liittotasavalta (11 %). Kaikkiaan 18 Euroopan maata sai Marshall-apua[13].

Marshallin suunnitelma nopeutti sodasta kärsineitä maita pääsemään jaloilleen taloudellisesti. Apu suuntautui ennen kaikkea infrastruktuurin kehittämiseen ja asuntojen rakentamiseen. Marshall-avun jakaminen lopetettiin vuoden 1951 lopulla. Yhdysvallat katsoi Euroopan tällöin jo toipuneen pahimmista sodan menetyksistä.[14] Marshall-apuun liittyvä OEEC oli pohjana Euroopan taloudellisen yhteistyön kehittymiseen ensiksi EEC:ksi, sitten EC:ksi ja lopulta EU:ksi sekä Euroopan unionin sisämarkkinoiden muodostumiselle.

Marshall-avun propagandajulisteita
Marshall Plan poster.JPG Europe Plan Marshall. Poster 1947.JPG Marshallplan 1949.jpg

Kulut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marshall-apua jaettiin osallistujien kesken suurin piirtein väestömäärän mukaan. Suurempi määrä annettiin tärkeimmille teollisuusalueille, koska niiden uudistumista pidettiin olennaisena Euroopan tervehtymiselle.

Maa 1948/1949(miljoonaa dollaria) 1949/1950(miljoonaa dollaria) 1950/1951(miljoonaa dollaria) Yhteensä ($ miljoonaa dollaria)
Itävalta 232 166 70 468
Belgian lippu Belgia ja Luxemburg 195 222 360 777
Tanskan lippu Tanska 103 87 195 385
Ranskan lippu Ranska 1085 691 520 2296
 Länsi-Saksa 510 438 500 1448
Kreikka 175 156 45 376
Islannin lippu Islanti 6 22 15 43
Irlanti 88 45 0 133
Italia ja Free Territory Trieste Flag.svg Triesten vapaa-alue 594 405 205 1204
Alankomaiden lippu Alankomaat 471 302 355 1128
Norjan lippu Norja 82 90 200 372
Portugalin lippu Portugali 0 0 70 70
Ruotsin lippu Ruotsi 39 48 260 347
Sveitsin lippu Sveitsi 0 0 250 250
Turkin lippu Turkki 28 59 50 137
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia 1316 921 1060 3297
Yhteensä 4 924 3 652 4 155 12 731

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erling Bjöl: Kansojen historia - osa 22. WSOY, 1984. ISBN 951-0-09750-0.
  • Tauno Kuosa: Oman aikamme maailmantapahtumat - I, 1945-1953. WSOY, 1965.
  • J.K. Paasikivi: J.K. Paasikiven päiväkirjat 1944-1956, ensimmäinen osa. WSOY, 1985. ISBN 951-0-13291-8.
  • Hannu Rautkallio: Suomen suunta 1945-1948. Weiling+Göös, 1979. ISBN 951-35-2012-9.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bjöl 1984, s. 96-101
  2. Bjöl 1984, s. 105-109
  3. Bjöl 1984, s. 111
  4. Bjöl 1984, s. 111-113
  5. Rautkallio 1979, s. 113
  6. Bjöl 1984, s. 113-116
  7. Geoffrey Roberts: Historians and the Cold War History Today. December 2000. Viitattu 15.2.2009.
  8. Robert J. McMahon (2003-03-27). The Cold War, Very Short Introductions. Oxford University Press, 30. 
  9. Rautkallio 1979, s. 115
  10. Paasikivi 1985, s. 468
  11. Rautkallio 1979, s. 115-116
  12. Kuosa 1965, s. 271-272
  13. The Marshall Plan Fifty Years Later, Palgrave MacMillan, United Kingdom, 2001 ISBN 9780333929834
  14. Kuosa 1965, s. 274

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]