Liittoutuneiden miehitysvyöhykkeet Saksassa

Saksa; Deutschland
1945–1949
	; Lippu
	; Saksan miehitysvyöhykkeet vuosina 1947–1949. Saarin protektoraatti Ranskan vyöhykkeellä merkitty vaaleansinisellä.
Valtiomuoto	sotilashallinto
osa	liittoutuneiden miehitysvaltaa
Liittoutuneiden sotilaskuvernööri	Georgi Žukov (Neuvostoliiton vyöhyke); Jean de Lattre de Tassigny (Ranskan vyöhyke); Bernard Montgomery (Yhdistyneen kuningaskunnan vyöhyke); Dwight D. Eisenhower (Yhdysvaltain vyöhyke);
Pääkaupunki	Berliini (de jure); Itä-Berliini (Neuvostoliiton vyöhyke); Baden-Baden (Ranskan vyöhyke); Bad Oeynhausen (Yhdistyneen kuningaskunnan vyöhyke); Frankfurt (Yhdysvaltain vyöhyke); Saarbrücken (Saarin protektoraatti);
Historia
– liittoutuneiden valvontakomission perustaminen	5. heinäkuuta 1945
– Länsi-Saksan perustaminen	23. toukokuuta 1949
– Itä-Saksan perustaminen	7. lokakuuta 1949
– Saksan jälleenyhdistyminen	15. maaliskuuta 1991
Kielet	saksa, englanti, ranska, venäjä
Valuutta	Reichsmark ja Rentenmark (1945–1948); Saksan markka (Länsi-Saksa, 1948–1949); Saksan demokraattisen tasavallan markka (Itä-Saksa, 1948–1949); Saarmark (Saarin protektoraatti, 1947–1948); Saarin frangi (Saarin protektoraatti, 1948–1949)
Edeltäjä	Saksa
Seuraajat	Länsi-Saksa (Saarin protektoraatti jo vuonna 1947; liitettiin osaksi Länsi-Saksaa vuonna 1956); Itä-Saksa
	Infobox OK

Liittoutuneiden miehitysvyöhykkeet Saksassa olivat toisen maailmansodan voittajavaltioiden liittoutuneiden neljä miehitysvyöhykettä Saksasta vuosina 1945–1949. Lisäksi Neuvostoliiton vyöhykkeen sisällä ollut Berliini jaettiin myös neljään vyöhykkeeseen.^[1] Voittajavaltojen tarkoituksena oli valvoa yhdessä demokraattisen järjestelmän palauttamista Saksaan.^[2]

Historia

Saksan jako miehitysvyöhykkeisiin toteutettiin kesäkuun alussa vuonna 1945. Jaltan konferenssissa sovitut liittoutuneiden miehitysvyöhykkeet oli alun perin tarkoitettu väliaikaisiksi, mutta Yhdysvaltojen, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan miehittämät vyöhykkeet alkoivat vähitellen kasvaa erilleen Neuvostoliiton vyöhykkeestä. Erimielisyyksien vuoksi rauhan solmiminen liittoutuneiden päävihollisen Saksan kanssa lykkääntyi hamaan tulevaisuuteen ja muodostui kylmän sodan aikana ratkaisematta jääneeksi Saksan kysymykseksi. Kesällä 1947 kolme Saksan läntistä vyöhykettä yhdistettiin.^[3]

Kesäkuussa 1948 Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska antoivat Saksan-miehitysvyöhykkeidensä uudistaa valuuttansa valtakunnanmarkasta saksanmarkkaan. Se johti Saksan taloudelliseen jakoon, kun Neuvostoliiton miehittämällä vyöhykkeellä jouduttiin vastavetona vaihtamaan valtakunnanmarkka omaksi saksanmarkaksi (myöhempi Saksan demokraattisen tasavallan markka). Idän ja lännen välit kiristyivät, ja vuosina 1948–1949 Neuvostoliitto aloitti Berliinin saarron, jonka aikana Länsi-Berliiniä jouduttiin huoltamaan lännestä ilmasiltaa pitkin.

Berliinin saarto sinetöi Saksan kahtiajaon.^[3] Saksan läntisistä miehitysvyöhykkeistä muodostettiin toukokuussa 1949 Saksan liittotasavalta eli Länsi-Saksa.^[1] Itäiselle eli Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle perustettiin lokakuussa 1949 Saksan demokraattinen tasavalta eli Itä-Saksa. Berliini pysyi neljän vallan miehityksessä, vaikka käytännössä Länsi-Berliiniä pidettiin monin tavoin osana Länsi-Saksaa ja Itä-Berliiniä puolestaan Itä-Saksan pääkaupunkina. Länsivallat lopettivat Saksan miehityksen toukokuussa 1952 solmitulla Pariisin sopimuksella ja tunnustivat Saksan liittotasavallan liittolaisekseen. Vuonna 1955 Saksan liittotasavalta hyväksyttiin Naton jäseneksi. Molemmat Saksat saavuttivat rajoitetun suvereniteetin, joten miehittäjistä liittolaisiksi muuttuneille joukoille jäi käytännössä edelleen laajat toimintaoikeudet.^[3]

Vuonna 1989 kommunistijohtoinen järjestelmä sortui Euroopassa, minkä huipentumana oli Saksojen välisen rajan kaatuminen ja erityisesti Länsi-Berliiniä ympäröineen Berliinin muurin murtuminen. Itä-Saksaan uudelleen perustetut osavaltiot sekä miehityksestä vapautunut Berliini liittyivät liittotasavaltaan, eli tapahtui Saksan jälleenyhdistyminen 3. lokakuuta 1990. Seuraavan vuoden lopulla hajosi Neuvostoliitto ja sen seuraajavaltion, Venäjän asevoimien viimeiset joukot poistuivat Saksasta vuonna 1994. Sen sijaan Naton jäsenenä Saksa on sopinut, että kaksi liittolaista, Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta, saavat pitää siellä tukikohtiaan.

Vyöhykkeet maittain

Berliinin vyöhykkeitä ei ole mainittu.

Neuvostoliitto: Brandenburg, Mecklenburg-Etu-Pommeri, Saksi, Saksi-Anhalt ja Thüringen
Ranska: Baden, Rheinland-Pfalz ja Württemberg-Hohenzollern (Saarland oli Ranskan hallinnoima Saarin protektoraatti, joka liittyi Saksan liittotasavaltaan vuonna 1957)
Yhdistynyt kuningaskunta: Ala-Saksi, Hampuri, Nordrhein-Westfalen ja Schleswig-Holstein
Yhdysvallat: Baijeri, Bremen, Hessen ja Württemberg-Baden

Katso myös

Lähteet

↑ ^a ^b Allies end occupation of West Germany History. Viitattu 13.12.2021. (englanniksi)
↑ Hentilä, Seppo: Kylmän sodan, muurien murtumisen ja uuden epävarmuuden aika, s. 956. WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-30602-4
↑ ^a ^b ^c Hentilä, Seppo: Kylmän sodan, muurien murtumisen ja uuden epävarmuuden aika, s. 955, 958-959. Teoksessa Maailmanhistorian pikkujättiläinen. WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-30602-4

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Liittoutuneiden miehitysvyöhykkeet Saksassa Wikimedia Commonsissa

[:0-1] Allies end occupation of West Germany History. Viitattu 13.12.2021. (englanniksi)

[2] Hentilä, Seppo: Kylmän sodan, muurien murtumisen ja uuden epävarmuuden aika, s. 956. WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-30602-4

[:1-3] Hentilä, Seppo: Kylmän sodan, muurien murtumisen ja uuden epävarmuuden aika, s. 955, 958-959. Teoksessa Maailmanhistorian pikkujättiläinen. WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-30602-4

[1]

[2]

[3]