Molotov–Ribbentrop-sopimus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vjatšeslav Molotov allekirjoittaa Molotov–Ribbentrop-sopimuksen 23 elokuuta 1939 Moskovassa. Joachim von Ribbentrop ja Josif Stalin seisovat hänen takanaan.

Molotov–Ribbentrop-sopimus (saks. Deutsch-sowjetischer Nichtangriffspakt, ven. Договор о ненападении между Германией и Советским Союзом) (myös Hitlerin–Stalinin sopimus) oli natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus, joka solmittiin 23. elokuuta 1939. Sopimus sai nimensä maiden ulkoministereistä Joachim von Ribbentropista ja Vjatšeslav Molotovista, jotka allekirjoittivat sopimuksen.[1]

Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin etupiirijaosta. Suomi, Baltian maat, Puola ja Romania olivat jaon kohteina.[2] Näin suurvallat pystyisivät ilman toistensa uhkaa laajentamaan alueitaan. Saksa saattoi ryhtyä sotaan Puolaa ja mahdollisesti myös sen riippumattomuuden taanneita Britanniaa ja Ranskaa vastaan ilman pelkoa Neuvostoliiton hyökkäyksestä niiden tukemana. Samalla Neuvostoliitto valmistautui omiin operaatioihinsa Puolan, Suomen ja Baltian maiden osalta.

Saksa hyökkäsikin vain hieman yli viikko sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Puolaan (Puolan offensiivi). Neuvostoliitto miehitti Saksan hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Puolan itäosan 17. syyskuuta 1939 alkaen vain kaksi päivää sen jälkeen, kun se oli saanut aikaan rauhan Mongoliassa Mantšukuon nimissä sotaa käynyttä Japanin Kwantungin armeijaa vastaan käymästään rajasodasta, Halhin-Golin taisteluista.

Etupiirijako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Molotov–Ribbentrop-sopimuksen etupiirijako (kartta 1) ja toteutuneet aluevaihdokset (kartta 2)

Molotov–Ribbentrop-sopimuksen solmimisen yhteydessä laadittiin salainen lisäpöytäkirja, jossa Itä-Eurooppa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin. Latvia, Viro ja Suomi määriteltiin lisäpöytäkirjassa kuuluviksi Neuvostoliiton etupiiriin. Myös Romanialle kuuluva Bessarabia annettiin sopimuksessa Neuvostoliitolle. Lisäksi Puolan kohtalon katsottiin ratkeavan myöhemmän kehityksen perusteella, tosin alustavaksi jakolinjaksi sovittiin joet Narew, Veiksel ja San. 28. syyskuuta 1939 tehdyllä lisäsopimuksella Liettua siirrettiin Neuvostoliiton etupiiriin ja vastaavasti rajaa Puolan alueella korjattiin natsi-Saksan hyväksi. Samana päivänä annetulla uhkavaatimuksella Neuvostoliitto pakotti kaikki kolme Baltian maata sallimaan puna-armeijan joukkojen sijoitus vuokrattaviin tukikohtiin niiden maaperälle.

Neuvostoliitto pyrki Molotov–Ribbentrop-sopimuksen suoman Saksan myötämielisen puolueettomuuden turvin miehittämään Suomen aloittaen talvisodan, joka päättyi alueluovutuksiin Neuvostoliitolle. Saksan voitettua Ranskan kesäkuussa 1940 Baltian maat liitettiin Neuvostoliittoon, ja Romania joutui taipumaan Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan luovuttamiseen Neuvostoliitolle.

Talousyhteistyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perussopimus synnytti myös taloussopimuksia, muun muassa 11. helmikuuta 1940 ja tätä laajemman 10. tammikuuta 1941. Vielä huhtikuussa 1941 Saksa sopi Neuvostoliiton toimittavan miljoona tonnia öljyä.

Saksalaisten evakuoiminen Neuvostoliitolle jääviltä alueilta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaavio saksalaisten kuljetuksista 1939

Saksalaisia siirtyi Saksaan suunnitelman mukaisesti Neuvostoliitolle jääviltä alueilta.

Saksa torjuu Neuvostoliiton poliittiset lisävaateet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimus takasi käytännössä Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyön Euroopassa runsaan vuoden ajaksi. Kun Neuvostoliitto halusi selvittää Saksan kantoja ajankohtaisiin asioihin marraskuussa 1940 ulkoasiainkansankomissaari Molotovin vierailulla Saksaan, osoittautui, ettei Saksa suostunut enää mihinkään Neuvostoliiton toivomuksiin. Molotov saapui Saksaan neuvotteluihin 10. marraskuuta 1940 joutuen palaamaan tuloksetta Neuvostoliittoon 12. marraskuuta 1940.

Molotovin neuvotteluista marraskuussa 1940 Adolf Hitler antoi selonteon 22. kesäkuuta 1941:

»Raskain sydämin minä harkitsin asiaa. Me saksalaiset emme syö sanaamme. Pyysin Molotovin Berliiniin vierailulle neuvotellakseni tilanteesta. Molotov asetti minulle neljä kysymystä:

1) Molotovin kysymys: Suuntautuuko Saksan takuu Romanialle siinä tapauksessa, että Neuvostoliiton taholta tapahtuu hyökkäys Romaniaan, myös Neuvostoliittoa vastaan? - Vastaukseni: Saksan takuu on yleinen ja meille ehdottoman sitova. Mutta Venäjä ei ole koskaan meille ilmoittanut, että sillä Bessarabiaa lukuun ottamatta ylipäänsä on mitään etuja Romaniassa. Jo Pohjois-Bukovinan miehitys oli rikos tätä vakuutusta vastaan. Minä en sen vuoksi uskonut, että Venäjällä yhtäkkiä vielä voisi olla joitakin lisäaikomuksia Romaniaa vastaan.

2) Molotovin kysymys: Venäjä tuntee olevansa jälleen Suomen uhkaama. Venäjä on päättänyt olla sitä sietämättä. Onko Saksa valmis olemaan antamatta Suomelle mitään apua ja ennen kaikkea halukas vetämään kaikki saksalaiset joukot, jotka olivat vaihtoa varten kauttakulkumatkalla Kirkkoniemeen? - Vastaukseni: Saksalla enempää kuin tähänkään päivään asti ei ole mitään poliittisia intressejä Suomessa. Mutta Saksa ei voi pitää mahdollisena sietää uutta sotaa Venäjän puolelta pientä Suomen kansaa vastaan, varsinkaan kun emme koskaan voineet uskoa Suomen puolelta Venäjää vastaan kohdistuvaan uhkaan. Mutta emme ylipäätänsä toivo, että Itämerellä vielä kerran syntyy sotanäyttämö.

3) Molotovin kysymys: Onko Saksa valmis suostumaan siihen, että Neuvostoliitto puolestaan antaa takuun Bulgarialle ja että neuvostolaisia joukkoja tässä tarkoituksessa lähetetään Bulgariaan, jolloin hän, Molotov, halusi selittää, ettei heidän tarkoituksenaan ollut tästä syystä esimerkiksi syrjäyttää kuningasta. - Vastaukseni: Bulgaria on suvereeni valtio, enkä tiedä, että Bulgaria on ylipäätänsä pyytänyt mitään takuuta Neuvostoliitolta niin kuin Romania on pyytänyt Saksalta. Sitä paitsi minun täytyy tämän kysymyksen johdosta neuvotella liittolaisteni kanssa.

4) Molotovin kysymys: Neuvostoliitto tarvitsee joka tapauksessa vapaan pääsyn Dardanellien kautta ja vaatii suojakseen muutamien tärkeiden tukikohtien miehitystä Dardanelleilta ja Bosporilta. Suostuuko Saksa siihen vai ei? - Vastaukseni: Saksa on valmis puolestaan aina suostumaan Montreux’n sopimuksessa määritellyn statuksen muutokseen Mustanmeren valtioiden hyväksi. Saksa ei ole valmis suostumaan venäläisten tukikohtien muodostamiseen salmien alueelle.»

Käytännössä Neuvostoliitto ei enää onnistunut lujittamaan asemaansa Itä-Euroopassa marraskuun 1940 jälkeen, kun taas siihen mennessä Saksa oli onnistunut valtaamaan Puolan lisäksi Belgian, Hollannin, Luxemburgin, puolet Ranskasta sekä pakottamaan Ranskan rauhaan, ja yrittänyt lannistaa Britannian lentopommituksin sopivaksi maihinnousulle.

Välirikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytännössä Saksan ja Neuvostoliiton välirikko näkyi diplomatiassa Jugoslavian osalta, minkä seurauksena neuvostoliittolainen uutistoimisto TASS julkaisee 5. huhtikuuta 1941 tiedonannon, minkä mukaan Neuvostoliitto ja Jugoslavia ovat solmineet ystävyyssopimuksen samana päivänä. Jugoslaviassa oli tapahtunut vallankaappaus 27. maaliskuuta 1941, minkä tarkoituksena oli estää Jugoslavian ajautuminen akselivaltojen piiriin ja kääntää maan ulkopolitiikka. Kuitenkaan mitään käytännöllistä apua ei Neuvostoliiton ystävyyssopimuksesta ole, koska sen ratifioimisasiakirjojen vaihtamispaikaksi oli määrätty Belgrad, joka todennäköisesti Saksan hyökätessä joutuisi pian saksalaisten haltuun. Saksan tiedustelua 28. maaliskuuta 1941, miten Jugoslavia suhtautuisi jatkossa Jugoslavian 25. maaliskuuta 1941 Belvederen linnassa allekirjoittamaan liittymissopimukseen, totesi vallan kaapanneen hallituksen ulkoasiainministeri Ninštšiš, ettei sopimuksen allekirjoitusta peruta, mutta sopimusta ei myöskään todennäköisesti ratifioitaisi voimaan astuneeksi. Jugoslavia ei antanut Saksalle sen pyytämää selvitystä armeijansa liikekannallepanosta. Päivä jälleen TASS:n julkaiseman Jugoslavian ja Neuvostoliiton ystävyyssopimuksen jälkeen Saksa antoi 6. huhtikuuta 1941 muistiot Jugoslavialle Belgradissa ja Kreikalle Ateenassa, missä se perusteli sotilaalliset toimenpiteensä asemamaissa.

Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Molotov–Ribbentrop-sopimus raukesi Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941.

Autenttisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitto tunnusti virallisesti toisen maailmansodan alkuvaiheeseen liittyvät salaiset protokollat natsi-Saksan kanssa Mihail Gorbatšovin presidenttikaudella vuonna 1989. Samassa yhteydessä Neuvostoliiton duuma tuomitsi ne. Tätä ennen niiden olemassaolo oli jyrkästi kiistetty.

Läntisessä historiantutkimuksessa lisäpöytäkirja oli kuitenkin jo tunnettu pitkään. Sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan yhtään alkuperäistä kappaletta ei oltu löydetty arkistoista, mutta Yhdysvaltalaiset joukot löysivät siitä otetun mikrofilmin toisen maailmansodan jälkeenlähde?. Lisäksi lisäpöytäkirjan olemassaoloa tukivat monet säilyneet Saksan johtajien keskustelut ja heidän keskustelunsa Neuvostoliiton edustajien kanssa sekä monet muut toissijaiset lähteet.

Lisäpöytäkirjan kopio löytyy Deutsches Historisches Museumin kokoelmista [3].

Salaisen lisäpöytäkirjan teksti suomeksi

«1. Mikäli Baltian valtioihin (Suomi, Viro, Latvia, Liettua) kuuluvilla alueilla tapahtuu alueellisia tai poliittisia muutoksia, muodostaa Liettuan pohjoisraja Saksan ja SNTL:n etupiirien rajan. Tässä yhteydessä molemmat osapuolet tunnustavat Liettuan vaatimuksen Vilnan alueeseen.

2. Mikäli Puolan valtioon kuuluvilla alueilla tapahtuu alueellisia tai poliittisia muutoksia, Saksan ja SNTL:n etupiirien rajana kulkevat suunnilleen Narew-, Veiksel-, ja Sanjoet. Kysymys siitä pitävätkö molemmat osapuolet itsenäisen Puolan valtion säilyttämistä toivottavana, sekä miten tämän valtion rajat olisi vedettävä, voidaan ratkaisevasti selvittää vasta myöhemmän poliittisen kehityksen perusteella.--

3. Kaakkois-Euroopan suhteen neuvosto-osapuoli korostaa kiinnostustaan Bessarabiaa kohtaan. Saksalainen osapuoli ilmoittaa, ettei sillä ole mitään poliittista mielenkiintoa näitä alueita kohtaan.

4. Molemmat osapuolet pitävät tämän pöytäkirjan erittäin salaisena.

Moskova 23. elokuuta 1939» [4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen historian dokumentteja: Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus
  2. Suomen historian dokumentteja: Salainen lisäpöytäkirja.
  3. Deutsches Historische Museumin nettisivut
  4. Maailman Historian Pikkujättiläinen. Sivu 870. Kolmas painos. ISBN 951-0-15101-7 WSOY 1988

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]