Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan
| Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan | |
|---|---|
| Osa Puolan offensiivia | |
 Neuvostojoukkojen voitonparaati Lvivissä vuonna 1939 |
|
| Päivämäärä | 17. syyskuuta – 1. lokakuuta 1939 |
| Paikka | Puolan itäosat |
| Lopputulos | Neuvostoliiton voitto |
| Vaikutukset | Puolan itäosat liitettiin Neuvostoliittoon |
| Osapuolet | |
 Neuvostoliitto |
 Puola |
| Komentajat | |
| Kliment Vorošilov Semjon Timošenko Mihail Kovaljov |
Edward Rydz-Śmigły |
| Vahvuudet | |
| 466 516–800 000 sotilasta yli 33 divisioonaa 11 prikaatia 4 959 tykkiä 4 736 panssarivaunua 3 300 lentokonetta |
20 000 Korpus Ochrony Pograniczan miestä 250 000 Puolan armeijan sotilasta |
| Tappiot | |
| 1 475–3 000 kaatunutta tai kadonnutta 2 383–10 000 haavoittunutta |
3 000–7 000 kaatunutta tai kadonnutta yli 20 000 haavoittunutta |
Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan alkoi toisessa maailmansodassa ilman sodanjulistusta 17. syyskuuta 1939. Saksa oli hyökännyt Puolaan 1. syyskuuta, ja Neuvostoliitto seurasi 16 päivää myöhemmin saatuaan ensin päätettyä Japanin kanssa käymänsä Halhin-Golin rajasodan.
Virallisesti Neuvostoliitto ilmoitti valtauksen olevan toimi alueella asuvien valkovenäläisten ja ukrainalaisten suojelemiseksi: puna-armeijan ilmoitettiin saapuneen Puolaan ”palauttamaan rauha ja järjestys”.[1] Hyökkäys päättyi 1. lokakuuta Neuvostoliiton saatua miehitettyä sille Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa Saksan kanssa sopimansa alueet.
Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta julistivat Saksalle sodan Puolalle antamiensa turvatakuiden nojalla. Länsivallat eivät kuitenkaan julistaneet sotaa Neuvostoliitolle. Kun Saksa myöhemmin vuonna 1941 hyökkäsi Neuvostoliittoon, Neuvostoliitosta tuli osa liittoutuneita.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Molotov–Ribbentrop-sopimus
Saksa ja Neuvostoliitto olivat 23. elokuuta 1939 solmineet Moskovassa maiden välisen hyökkäämättömyyssopimuksen. Sopimusteksti noudatti miltei täsmällisesti sitä kaavaa, jota oli käytetty Neuvostoliiton muissa samanatapaisissa sopimuksissa, mutta siihen oli jätetty eräs tärkeä aukko: siinä ei ollut tavanmukaista mainintaa sopimuksen raukeamisesta siinä tapauksessa, että jompikumpi sopimusosapuoli aloittaisi itse sodan kolmatta valtiota vastaan.[2]
Hyökkäämättömyyssopimukseen liittyi salainen lisäpöytäkirja, jossa sovittiin maiden keskinäisestä etupiirijaosta. Jaon mukaan Puolan länsiosat kuuluivat Saksalle ja itäosat Neuvostoliitolle siten, että niiden rajana olivat Narew-, Veiksel- ja San-joet. Salaisen lisäpöytäkirjan toimeenpano alkoi 1. syyskuuta 1939, jolloin Saksa hyökkäsi Puolaan.[3]
Hyökkäys Puolaan ja Puolan jako antoi Neuvostoliitolle puskurivyöhykkeen Saksaa vastaan. Lisäksi hyökkäys koettiin kostotoimenpiteeksi vuoden 1920 Puolan–Venäjän sodasta.[1]
Hyökkäys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saksan salamasotataktiikan menestys Puolassa ja Puolan nopea kukistuminen yllättivät sekä Saksan että Neuvostoliiton. Saksalaisjoukot etenivät Varsovan liepeille 8. syyskuuta, ja kaksi viikkoa myöhemmin Puolan puolustusvoimat oli lyöty perusteellisesti. Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop varoitti 5. syyskuuta neuvostoliittolaista virkaveljeään Vjatšeslav Molotovia, että elleivät venäläiset pian ottaisi haltuunsa vaikutuspiirijaossa saamaansa osaa Puolasta, saksalaiset joukot joutuisivat vihollista takaa ajaessaan ehkä ylittämään vaikutuspiirirajan. Tähän Molotov vastasi vain, ettei hän katsonut toiminnan hetken vielä koittaneen. Neuvostojohtajat halusivat välttää kiusallisen tilanteen, jossa Neuvostoliitto esiintyisi hyökkääjänä.[4]
Keskustellessaan Saksan Moskovan-suurlähettilään Friedrich von der Schulenburgin kanssa 10. syyskuuta Molotov myönsi saksalaisten nopean etenemisen Puolassa tulleen neuvostojohtajille yllätyksenä. Hän sanoi neuvostohallituksen aikovan selittää, että Neuvostoliiton täytyi puuttua Puolan tapahtumiin suojellakseen Puolan ukrainalaisia ja valkovenäläisiä vähemmistöjä, jolloin operaatio saisi Neuvostoliiton kansalaisille hyväksyttävän muodon. Ensin olisi Molotovin mukaan kuitenkin odotettava Varsovan kukistumista, jolloin voitaisiin todeta Puolan valtion menettäneen toimintakykynsä.[4]
Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pää-äänenkannattaja Pravda syytti 14. syyskuuta 1939 Puolan ”johtavia piirejä” vähemmistökansallisuuksien sortamisesta ja muistutti lukijoitaan siitä, että Puolan alueella asui kahdeksan miljoonaa ukrainalaista ja kolme miljoonaa valkovenäläistä. Kun puna-armeija oli 17. syyskuuta valmis miehittämään Neuvostoliitolle varatun osan Puolasta, ulkoministeri Molotov julisti neuvostohallituksen pyhänä velvollisuutena olevan kiirehtiä suojelemaan venäläisten heimoveljiä ukrainalaisia ja valkovenäläisiä, jotka olivat Puolan valtion hajottua jääneet alttiiksi ”kaikenlaisille vaaroille”.[4][5]
| ” | Näiden joukkojen tavoitteena on palauttaa Puolaan rauha ja järjestys, jotka Puolan valtion romahdus on tuhonnut. Tarkoituksena on auttaa Puolan väestöä rakentamaan uudelleen olosuhteet, jotka mahdollistavat poliittisen olemassaolon. | ” |
| – Neuvostoliiton julkaisema virallinen tiedote hyökkäyksen alettua.[6] | ||
Puna-armeijan hyökkäys Puolan itärajan yli alkoi klo 3 aamuyöllä 17. syyskuuta 1941 kahdessa suunnassa. Pohjoista Valko-Venäjän rintamaa komensi Mihail Kovalev, eteläistä Ukrainan rintamaa puolestaan Semjon Timošenko. Puolan asevoimien komentaja Edward Śmigły-Rydz määräsi Puolan armeijan vetäytymään Romanian puolelle ja välttämään taistelua puna-armeijan kanssa. Seuraavana päivänä 18. syyskuuta Ignacy Mościckin johtama Puolan hallitus ja ylin sodanjohto pakenivat Romaniaan.[7]
Filipp Golikovin johtama Neuvostoliiton 6. armeija hyökkäsi 17. syyskuuta kohti Lvivia idästä, jolloin kaupunki joutui kahden armeijan samanaikaisen hyökkäyksen kohteeksi. Lännessä kaupunkia uhkasi Saksan 1. vuoristodivisioona. Kaupungin puolustuksesta vastasi kenraali Władysław Langner. Saksalaiset aloittivat vetäytymisen alueelta 20. syyskuuta, puolalaiset suostuivat neuvotteluihin antautumisesta 21. syyskuuta, ja puna-armeija valtasi Lvivin 22. syyskuuta. Puolan armeijan upseerit vangittiin.[7]
Vilnassa puhkesi katutaisteluita aamulla 18. syyskuuta sen jälkeen, kun Neuvostoliiton 11. armeija oli aloittanut kaupungin valtauksen. Vilnan puolustusta johti eversti Jarosław Okulicz-Kozaryn. Seuraavana päivänä puna-armeijan panssarivaunut valtasivat kaupungin keskustan ja jäljellä olleet noin 10 000 puolalaista sotilasta aloittivat vetäytymisen kohti Liettuaa.[7]
Grodnossa käytiin kiivaita taisteluja Neuvostoliiton 3. armeijan ja puolalaisten, poliisien ja vapaaehtoisten opiskelijoiden, välillä 20.–22. syyskuuta. Puolustajat onnistuivat tuhoamaan kymmenkunta panssarivaunua ja aiheuttamaan satoja miestappioita puna-armeijalle ennen kuin aloittivat illalla 21. syyskuuta vetäytymisen kohti Liettuaa. Puna-armeija aloitti 22. syyskuuta kaupungissa useiden satojen vangeiksi joutuneiden ja vastarintaan syyllistyneiden asukkaiden teloitukset.[7]
Neuvostoliitto otti valvontaansa suurin piirtein kaikki ne Puolan itäiset alueet, jotka Neuvosto-Venäjä oli menettänyt Riian rauhassa vuonna 1921.[8] Varsova antautui 27. syyskuuta saksalaisille, mutta taistelut jatkuivat muualla Puolassa 7. lokakuuta saakka.[9][10] Antautumis- tai rauhansopimusta ei allekirjoitettu.[11]
Puolan jako
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lopullisesti Puolan kohtalosta sovittiin Saksan ja Neuvostoliiton ulkoministerien Joachim von Ribbentropin ja Vjatšeslav Molotovin Moskovassa 27.–29. syyskuuta 1939 käymissä neuvotteluissa. Aluksi von Ribbentrop kutsui Molotovin tässä tarkoituksessa Berliiniin, mutta kun Molotov ei katsonut voivansa poistua Moskovasta, hän puolestaan kutsui von Ribbentropin Moskovan Kremliin.[12]
Adolf Hitler halusi alun perin liittää Puolasta Saksaan vain ne osat, jotka olivat kuuluneet Saksalle vuoteen 1914 saakka, ja muodostaa varsinaisista puolalaisalueista näennäisesti itsenäisen tynkä-Puolan. Tällaista järjestelyä Josif Stalin vastusti kuitenkin jyrkästi. Hän halusi liittää Puolasta Neuvostoliittoon vain ukrainalaisten ja valkovenäläisten asuttamat alueet, kun taas loput hän oli valmis luovuttamaan Saksalle. Korvaukseksi siitä, että tällainen järjestely merkitsi Saksan ja Neuvostoliiton etupiirirajan siirtymistä idemmäksi, Stalin vaati hyökkäämättömyyssopimuksen salaista lisäpöytäkirjaa muutettavaksi siten, että alun perin Saksan etupiiriin luettu Liettua siirrettäisiin Neuvostoliiton etupiiriin. Tähän Hitler suostui. Itsenäinen Puola oli siten Stalinin ja Hitlerin tekemän sopimuksen nojalla lakannut olemasta.[4] Lokakuun loppuun 1939 mennessä Neuvostoliiton miehittämät Puolan itäosat, joiden pinta-ala oli runsaat 200 000 neliökilometriä ja joissa asui noin 13 miljoonaa ihmistä, liitettiin Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistisiin neuvostotasavaltoihin.[3]
Max Jakobson on luonnehtinut Saksan ja Neuvostoliiton suorittamaa Puolan jakoa Stalinin kannalta loistavaksi. Neuvostoliitto saavutti Puolassa Venäjän valtakunnan historialliset rajat, kun taas Hitlerin Saksalle jäi päävastuu Puolan kansan orjuuttamisesta. Stalin lupasi kuitenkin asettaa Saksan ulkoministerin Joachim von Ribbentropin käyttöön Neuvostoliiton puolelle jääneitä metsästysmaita, mihin von Ribbentrop oli henkilökohtaisesti hyvin tyytyväinen. Puolan jako merkitsi tärkeää muutosta Saksan ja Neuvostoliiton suhteissa: se syvensi hyökkäämättömyyssopimuksen liittosopimukseksi, joka oli sinetöity puolalaisella verellä. Samalla oli kuitenkin syntynyt Hitlerin ja Stalinin valtakuntien välille yhteinen raja, ja puskurivyöhyke oli hävinnyt.[13]
Lännessä Puolan jako synnytti laajaa suuttumusta, jonka kärki kohdistui etupäässä Neuvostoliittoon. Eräs brittiläinen lehti sanoi Neuvostoliiton käyneen käsiksi Saksan runtelemaan Puolaan ”kuin hyeena leijonan jättämään raatoon”, ja toinen leimasi Neuvostoliiton hyökkäyksen petturimaiseksi tikariniskuksi Puolan selkään. Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus odotti kuitenkin eturistiriitojen ennemmin tai myöhemmin puhkeavan uusien liittolaisten välillä ja halusi siksi välttää katkaisemasta diplomaattisuhteitaan Moskovaan.[14]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Puola toisessa maailmansodassa
Puolan ja Neuvostoliiton väliset sotatoimet jäivät verrattain pienimuotoisiksi, sillä Neuvostoliitto antoi Saksan murtaa puolalaisten vastarinnan ja vetäytyä sitten sovitulle rajalle, eivätkä toisaalta puolalaisetkaan voineet enää siirtää jo Saksaa vastaan taistelevia joukkoja itään vastustamaan Neuvostoliiton maahantunkeutumista. Yli 230 000 puolalaissotilasta joutui kuitenkin Neuvostoliiton sotavankeuteen, ja monet upseereista teloitettiin Katynin joukkomurhassa. Myös puolalaiseen siviiliväestöön kohdistui vastaavia laajamittaisia sortotoimia. Miehitetyssä itäisessä Puolassa toteutettiin stalinistinen järjestys, jolle olivat luonteenomaisia vankileirit ja poliittisten vastustajien joukkomittaiset vangitsemiset ja karkotukset Uralille, Siperiaan tai Kazakstaniin[15].
Sotavankeja vapautettiin vuonna 1941 Neuvostoliiton ja Puolan pakolaishallituksen sopiman Sikorski–Maiski-sopimuksen jälkeen taistelemaan liittoutuneiden joukoissa. Molotov–Ribbentrop-sopimuksen rajalinja jäi pääpiirteissään Puolan ja Neuvostoliiton rajaksi myös sodan jälkeen, joskin Neuvostoliitto palautti Puolalle Białystokin alueen jokseenkin Curzonin linjan mukaisesti.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jakobson, Max: Diplomaattien talvisota, s. 194. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1955.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 Roberts, Andrew: Sodan myrskyssä: toisen maailmansodan uusi historia, s. 81–82. (Alkuteos The Storm of War: A New History of the Second World War, 2009.) Suomentanut Simo Liikanen. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2010. ISBN 978-951-20-8264-3
- ↑ Jakobson 1955, s. 194.
- 1 2 Jorma O. Tiainen (toim.): Vuosisatamme Kronikka, s. 523–524. Jyväskylä: Gummerus, 1987.
- 1 2 3 4 Jakobson 1955, s. 211–214.
- ↑ Todellisuudessa Puolassa asui vuonna 1939 yhteensä vain noin 5,7 miljoonaa ukrainalaista ja valkovenäläistä eli huomattavasti Pravdan ilmoittamia lukuja vähemmän. Jukka L. Mäkelä: Salaista palapeliä, s. 119. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1964.
- ↑ Edwards, Robert: Talvisota eurooppalaisin silmin, s. 70. (Alkuteos White Death – Russia's War on Finland 1939–40, 2006.) Suomentanut Jouni Porio. Helsinki: Minerva, 2007. ISBN 978-952-492-072-8
- 1 2 3 4 Invasion of Poland - Timeline of German and Soviet Attacks, 1939 worldwar-2.com.
- ↑ Saarinen, Hannes: Demokratian kriisi ja toinen maailmansota, s. 935. Teoksessa Maailmanhistorian pikkujättiläinen. WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-30602-4
- ↑ The Invasion of Poland nationalww2museum.org.
- ↑ The Invasion of Poland in 1939 - World History Encyclopedia worldhistory.org.
- ↑ Remy, Johannes: Ukrainan historia, s. 201. Gaudeamus, 2015. ISBN 978-952-495-354-2
- ↑ Jakobson 1955, s. 212.
- ↑ Max Jakobson: Väkivallan vuodet: 20. vuosisadan tilinpäätös I, s. 278. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-13369-1.
- ↑ Jakobson 1955, s. 214.
- ↑ Kujala, Antti: Kuin veljet keskenään. Neuvostoliiton itäeurooppalainen imperiumi, s. 28. Minerva, 2024. ISBN 978-952-410-044-1
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan Wikimedia Commonsissa
