Mantšukuo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mantšukuo(1932–1934)
滿洲國 (kiinaksi)
満州国 (japaniksi)
Mantšurian valtakunta (1934–1945)
(大)滿洲帝國 (kiinaksi)
大)満州帝国 (japaniksi)
1932–1945
lippu vaakuna
Mantšukuon lippu Mantšukuon vaakuna

Mantšukuo kuvattu vihreällä, Japanin keisarikunta punaisella.
Mantšukuo kuvattu vihreällä, Japanin keisarikunta punaisella.

Valtiomuoto yhden puolueen persoonaallinen perustuslaillinen monarkistinen diktatuuri
osa  Japanin sateliitti, nukke -ja puskurivaltio
Keisari Pu Yi
Pääkaupunki Hsinking (Changchun) (9. elokuuta 1945 asti)
Tonghua (9. elokuusta 1945 saakka)
Pinta-ala
– yhteensä 1 192 081 (1940 arvio) km² 
Väkiluku 35 000 000 (1940 arvio)
Uskonnot valtionuskonto; sintolaisuus
Kielet japani, mandariinikiina, mantšu, mongoli
Valuutta Mantšukuon yuan
Motto "Viisi rotua yhdessä liitossa"
Kansallislaulu Dàtóng (de jure)
Kimi ga yo (de facto)
Edeltäjä(t)  Kiinan tasavalta (1912-1949)
Seuraaja(t)  Kiinan tasavalta (1912-1949)

Mantšukuo (jap. 満州国, Manshūkoku ”Mantšurian valtio”) oli Japanin alainen nukkevaltio Mantšuriassa vuosina 1932–1945. Mantšukuo perustettiin helmikuussa 1932 turvaamaan Japanin Kwantungin armeijan suorittama Mantšurian miehitys. Mantšukuon itsenäisyyden tunnustivat useat Euroopan valtiot, mukaan lukien Suomi, Saksa ja Neuvostoliitto, sekä muutamat Aasian ja latinalaisen Amerikan valtiot.

Mantšukuo käsitti Kiinan nykyiset Heilongjiangin, Jilinin ja Liaoningin provinssit sekä itäisimmän osan nykyistä Sisä-Mongoliaa.

Mantšurian valloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japani oli Venäjän kustannuksella vahvistanut vaikutusvaltaansa Koillis-Kiinassa eli Mantšuriassa voittamastaan Venäjän-Japanin sodasta (1904–1905) alkaen. Guomindangin yrittäessä 1920-luvulla saada Kiinan keskushallintoa toimimaan japanilaiset alkoivat entistä voimakkaammin pelätä Mantšuriassa hankkimansa valta-aseman menettämistä.

Mantšurialainen kenraali Zhang Xueliang kieltäytyi pysäyttämästä Japanin Kwantungin armeijan vartioiman Etelä-Mantšurian rautatieyhtiön kanssa kilpailevaa rautatie- ja satamahanketta.

Mukdenin välikohtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähellä Shenjangia (silloin Mukden) räjähti pommi rautatiellä, mikä tarjosi Kwantungin armeijalle syyn valloittaa hallussaan olevan rautatievyöhykkeen lisäksi Etelä-Mantšuria 18. syyskuuta 1931 alkaen muutamassa päivässä.

Pommiräjähdyksestä vastuullisiksi japanilaiset epäilivät kiinalaisia sotilaita. Kwantungin armeija hyökkäsi kiinalaisia vastaan, jotka olivat juuri teloittaneet japanilaiseksi vakoilijaksi epäilemänsä henkilön. Kiinan armeija ei vastustanut aktiivisesti japanilaisia ymmärtäen välikohtauksen olevan syy Mantšurian haltuun ottamiseen. Japanilainen kenraali Kenji Doihara hirtettiin sotarikollisena 1948 tuomittuna hyökkäyssodan suunnittelusta Mantšurian valtaamiseksi. Hänen epäillään everstinä toimiessaan järjestäneen Mukdenin välikohtauksen.

Yhdysvaltain vastalause[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain Kiinan asianhoitaja Johnson ilmoitti 22. syyskuuta 1931 Yhdysvaltain ulkoministeri Henry L. Stimsonille, että Japanin menettely oli 27. elokuuta 1928 solmitun Kellogg–Briand-sopimuksen vastainen. Sopimus kielsi hyökkäyssodan kansainvälisen politiikan keinona.

Protektoraatin perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mantšukuon kartta.

Huolimatta Japanin hallituksen sisäisestä vastustuksesta ja vetäytymiskehotuksesta Kwantungin armeija valloitti Mantšurian kokonaan ja perusti asemansa vakiinnuttamiseksi helmikuussa 1932 Mantšukuon valtion. Mantšukuo ei kuitenkaan saanut kansainvälistä tunnustusta. Maaliskuussa Japani valtasi vielä seuraavankin maakunnan, Jeholin.

Valtionpäämieheksi nimitettiin vuoden 1911 tasavaltalaiskapinaa edeltänyt Kiinan viimeinen keisari Pu Yi, joka Japanin hävittyä toisen maailmansodan tuomittiin sotarikollisena.

Mantšukuon kiinalaishallinto oli nimellinen. Hallituksessa jokaista kiinalaisministeriä valvoi japanilainen varaministeri. Japanin Kwantungin armeija takasi maan turvallisuuden Kiinan tasavallan ja sitä vastaan sotineiden kiinalaisten kommunistien suuntaan. Kwantungin armeija osallistui myös sotaan Mongolian kansantasavaltaa ja Neuvostoliittoa vastaan, ja se suojasi Mantšukuota toisen maailmansodan ajan.

Kansainliiton tuomio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinan tasavallan hallitus vetosi Kansainliittoon, joka lähetti valtuuskunnan Kiinaan selvittämän tilannetta. Valtuuskunta raportoi tilanteesta vasta syyskuussa 1932 vaatien Japania palauttamaan Mantšurian Kiinalle. Kansainliiton asiaa koskevassa istunnossa 40 valtion edustajat totesivat Japanin syylliseksi sotaan ja vaativat sitä vetäytymään. Siam pidättäytyi äänestämästä ja päätöslauselmaa vastaan äänesti Japani, jonka edustajan Yōsuke Matsuokan mielestä Kiina keisarivallan kumoutumisen jälkeen ja sisällissotaan ajautuneena ei enää ollut valtio.

Kansainliitto ei käytännössä voinut tilanteelle mitään, koska Yhdysvallat ei ollut sen jäsen, ja koska Yhdistynyt kuningaskunta halusi turvata kauppansa Japanin kanssa. Yhdistynyt kuningaskunta oli omaksunut Japani-myönteisen politiikan jo 1902 pyrkiessään vastustamaan Venäjän vaikutusvaltaa Itä-Aasiassa. Sotaa pelätessään Kansainliitto ei julistanut Japania edes asevientikieltoon.

Valtion kansainvälinen asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mantšukoun diplomaattiset suhteet eri valtioihin.
  Mantšukuo
  Japani
  Japanin miehitys ja satelliittivaltiot
  Natsi-Saksa
  Saksan miehitys ja sateliittivaltiot
  Valtiot, jotka tunnustivat Mantšukuon

Mantšukuon tunnustivat El Salvador (3 . maaliskuuta 1934), Dominikaaninen tasavalta (1934), Costa Rica (23. syyskuuta 1934), Italia (29. marraskuuta 1937), Espanja (2. joulukuuta 1937), Saksa (12. toukokuuta 1938) ja Unkari (9. tammikuuta 1939). Neuvostoliitto laajensi de facto -tunnustusta 23. maaliskuuta 1935, mutta totesi nimenomaisesti, että tämä ei tarkoita de jure -tunnustamista.[1][2] Neuvostoliitto hyväksyi 13. huhtikuuta 1941 Japanin ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Mantšukuon aseman itsenäisenä valtiona de jure vastineeksi Japanin tunnustaen naapurimaan Mongolian kansantasavallan koskemattomuuden[3].

Neuvostoliitto ylläpiti aluksi viisi pääkonsulaattia Mantšukuossa, vaikka vuosina 1936–1937 niitä oli vain kaksi: yksi Harbinissa ja toinen Manzhoulissa.[4][5][6] Mantšukuo avasi kaksi konsulaattia Neuvostoliitossa, yhden Blagoveštšenskissa (syyskuussa 1932) ja toisen Tšitassa (helmikuussa 1933).[7]

Toisen maailmansodan puhkeamisen jälkeen Mantšukuon tunnustivat Slovakia (1. keäskuuta 1940), Vichyn Ranska (12. heinäkuuta 1940), Romania (1. joulukuuta 1940), Bulgaria (10. toukokuuta 1941), Suomi (18. heinäkuuta 1941), Tanska (elokuussa 1941), Kroatia (2. elokuuta 1941), Wang Jingwein Kiina, (30. marraskuuta 1940), Thaimaa (5. elokuuta 1941) ja Filippiinit (1943).

Halhin-Golin taistelut 1939[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Halhin-Golin taistelut

Mantšukuon ja Mongolian kansantasavallan rajat olivat kiistellyt, mikä johti 1939 konfliktiin mongoliratsuväen ja mantšuratsuväen kesken Halhin-Golissa. Konflikti laajeni nopeasti Mongolian armeijan, Neuvostoliiton puna-armeijan sekä Japanin Kwantungin armeijan väliseksi yhteenotoksi. Toisen maailmansodan ajan loppuun saakka tilanne vakautui, koska Japani ja Neuvostoliitto solmivat viideksi vuodeksi hyökkäämättömyyssopimuksen huhtikuussa 1941. Neuvostoliitto hyökkäsi Japania vastaan vasta Saksan tultua kukistetuksi suurin voimin elokuussa 1945.

Neuvostoliiton hyökkäys Itä-Aasiaan 1945 ja rauha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pu Yi Mantšukuon keisarina.

Mantšukuo lakkasi olemasta Japanin antauduttua toisessa maailmansodassa. Neuvostoliiton 8. elokuuta 1945 julistaman sodan tuloksena neuvostojoukot hyökkäsivät japanilaisia vastaan Mantšuriassa. Taistelussa Mantšuriasta valtasivat neuvostoliittolaiset sen, ja Pu Yi jäi neuvostoliittolaisten vangiksi. Hänet luovutettiin kiinalaisille.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mantšukuo.
  • Pu Ji: 'Olin Kiinan keisari. Taivaanpojan tie lohikäärmevaltaistuimelta Pekingin puutarhatyöläiseksi. (toim. Richard Schirach ja Mulan Lerner, suom. Liisa Ryömä) Gummerus 1974.
  • Pu Ji: Viimeinen Kiinan keisari. Taivaanpojan tie lohikäärmevaltaistuimelta Pekingin puutarhatyöläiseksi. (toim. Richard Schirach ja Mulan Lerner, suom. Liisa Ryömä) Johanna 1988. Kirjan perusteella tehty elokuva Viimeinen keisari (The Last Emperor), ohjannut Bernardo Bertolucci 1987.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ian Hill Nish: Japanese foreign policy in the interwar period, s. 95. Westport: {{{Julkaisija}}}. ISBN 0-275-94791-2. (englanniksi)
  2. Turns, David. "Stimson Doctrine of Non-Recognition: Its Historical Genesis and Influence on Contemporary International Law, The." Chinese J. Int'l L. 2 (2003): 123.
  3. Kotkin, Stephen: Mongolia in the Twentieth Century: Landlocked Cosmopolitan, s. 123. Routledge, 1999. ISBN 0765605368. (englanniksi)
  4. Генеральное консульство СССР в Харбине
  5. Ivanov, Igor (2002). Outline of the History of the Minister of Foreign Affairs of Russia. In Russian. OLMA Media Group, s. 219
  6. Chronology of China in the 1940s Osakan yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta. Luettu 29.12.2017.
  7. K. A. Karayeva. МАНЬЧЖОУ ГО (1931-1945): «МАРИОНЕТОЧНОЕ» ГОСУДАРСТВО В СИСТЕМЕ МЕЖДУНАРОДНЫХ ОТНОШЕНИЙ НА ДАЛЬНЕМ ВОСТОКЕ. Uralin liittoyliopisto.