Reininmaan jälleenmiehitys

Reininmaan jälleenmiehitys tai Reininmaan remilitarisointi (saks. Remilitarisierung des Rheinlandes) oli natsi-Saksan vuonna 1936 suorittama toimenpide, jolla Reininmaan demilitarisointi kansainvälisten sopimusten vastaisesti lakkautettiin ja sotilasjoukot palautettiin alueelle.

Tausta

Pääartikkeli: Reininmaan miehitys

Ympärysvallat eli Ranska, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Belgia miehittivät ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1918 Reininmaan, jonka tehtävä oli toimia puskurivyöhykkeenä Saksan mahdollisten uusien hyökkäysten varalta.

Versailles'n rauha

Vuonna 1919 allekirjoitetun Versailles’n rauhansopimuksen mukaan Reininmaa oli demilitarisoitava. Määräys koski kaikkia Reinin länsipuolella olleita Saksan alueita sekä Reinin itäpuoleltakin 50 kilometrin levyistä vyöhykettä.^[1] Reinin länsipuoliset alueet jäivät sopimuksen mukaan kuitenkin vielä 15 vuoden ajaksi voittajavaltioiden miehittämiksi sen vakuudeksi, että Saksa täyttäisi rauhansopimuksen ehdot.^[2]

Vuonna 1920 pienehkö alue Reininmaan länsiosasta liitettiin Belgiaan. Samana vuonna historiallisesti Lothringeniin (Lorraine) kuuluva Saarland otettiin Kansainliiton valvontaan ja annettiin Ranskan miehitettäväksi.

Locarnon sopimus

Vuonna 1925 liittoutuneet solmivat saksalaisten kanssa Locarnon sopimuksen, jonka mukaan liittoutuneiden oli vedettävä joukkonsa vuoteen 1930 mennessä. Samalla Saksa sitoutui demilitarisoimaan Reininmaan. Ympärysvallat olivat tyytyväisiä Weimarin tasavallan rauhanomaiseen politiikkaan ja päättivät Locarnon sopimuksen mukaisesti lopettaa Reininmaan miehityksen lopullisesti.

Vuonna 1933 Saksassa valtaan tullut Adolf Hitler sitoutui aluksi Versailles’n sopimuksen ehtoihin mutta aloitti salassa valmistelut Reinin palauttamiseksi ”valtakunnan yhteyteen” ja odotti sopivaa tekosyytä irrottaa Saksa sopimuksesta. Tekosyy tarjoutui 2. maaliskuuta 1935 Ranskan ja Neuvostoliiton solmiessa alustavan sopimuksen molemminpuolisesta avunannosta. Hitler sai syyn kumota Locarnon sopimuksen ja aloittaa Saksassa yleisen asevelvollisuuden.

Saksan yleisen asevelvollisuuden palauttaminen

Maaliskuussa 1935 Adolf Hitler uhmasi Versailles’n rauhansopimusta ja palautti Saksaan yleisen asevelvollisuuden suurentaakseen Wehrmachtin kokoa ja perustaakseen Saksan uudet ilmavoimat, Luftwaffen. Hitler ilmoitti Saksan valtiopäivillä 21. toukokuuta, että Saksan hyökkäyksen pelko oli aiheetonta. Samana päivänä hän kertoi Ranskan suurlähettiläälle Francois Poncetille Locarnon sopimuksen kumoutuvan, jos sopimus Neuvostoliiton kanssa avunannosta ratifioitaisiin.

Reininmaan valtauksen suunnittelu

Odotellessaan Ranskan ja Neuvostoliiton sopimuksen ratifiointia Saksan yleisesikunta alkoi Hitlerin määräyksestä salaa valmistella suunnitelmaa Reininmaan miehittämiseksi. Saksan kenraalikunta tiedosti, ettei Saksan pieni armeija vetänyt vertoja Ranskan armeijalle, varsinkaan jos britit asettuisivat ranskalaisten rinnalle. Saksan sotaministeri sotamarsalkka Werner von Blomberg antoi tämän johdosta määräyksen vetäytyä, jos armeija kohtaisi ranskalaisten vastarintaa miehityksen aikana.

Vuoden 1935 kansanäänestyksen seurauksena Saarland liittyi takaisin Saksaan, minkä Hitler tulkitsi tuen osoitukseksi kansallissosialistien politiikalle. Hitler katsoi poliittisen tilanteen sopivaksi uhkapelille.

Tammikuussa 1936 Hitler sai jälleenmiehityssuunnitelmalleen hyväksynnän Italian diktaattori Benito Mussolinilta. Samalla Mussolini ilmaisi, ettei hänellä olisi mitään sitä vastaan, että Itävallasta tulisi Saksan satelliittivaltio. Itävalta-kysymyksestä Saksa ja Italia olivat olleet edeltävinä vuosina erimielisIä, mutta Abessinian valloitusretken aiheuttamat talouspakotteet saivat Italian kääntämään selkänsä Britannialle ja Ranskalle ja sen sijaan havittelemaan liittoa Saksan kanssa. Lisäksi Saksa sai tiedustelulähteidensä kautta tietää, etteivät ranskalaiset olleet halukkaita ryhtymään sotaan Reininmaan vuoksi. Toisaalta Hitlerin neuvonantajat pitivät demilitarisointia riskinä ja kehottivat varovaisuuteen. Hitler sen sijaan uskoi, ettei yksikään maa reagoisi sotilaallisesti, vaan seurauksena olisi korkeintaan taloudellisia sanktioita.^[3]

Reininmaan miehitys

Ranska ja Neuvostoliitto ratifioivat avunantosopimuksen 27. helmikuuta 1936, ja 1. maaliskuuta Hitler päätti toimia. Saksan joukot marssivat 7. maaliskuuta Reininmaalle eivätkä kohdanneet vastarintaa. Ranskalaiset eivät olleet lähettäneet joukkojaan liikkeelle, koska he eivät olleet valmiita panemaan kaikkea peliin sodan syttymisen pelossa. Saksalaissotilaita lähetettiin demilitarisoidulle alueelle vain 30 000, ja pienikin vastarinta olisi saanut ne perääntymään. Saksassa jälleenmiehitys synnytti juhlatunnelman ja kasvatti Hitlerin suosiota.^[3]

Ranskan asenteeseen vaikuttivat Italian käynnistämä Abessinian valloitusretki, joka parhaillaan kiristi maailmanpoliittista tilannetta, ja sen seurauksena asetetut talouspakotteet. Iso-Britannia ei tahtonut tehdä aloitetta ennen ranskalaisia, vaan alkoi noudattaa Reininmaan demilitarisoinnin kumouduttua Saksan suhteen myönnytyspolitiikkaa. Britannia ei hyväksynyt Hitlerin toimenpidettä mutta oli taipuvainen edelleen neuvottelemaan hänen kanssaan. Brittien ymmärtäväisyys johtui osittain siitä, että heidän mielestään Saksaa oli kohdeltu liian ankarasti vuonna 1919. Ymmärtäväisyyteen vaikutti myös edellisenä vuonna Saksan kanssa solmittu laivastosopimus, joka merkitsi sitä, että Yhdistynyt kuningaskunta oli hyväksynyt Saksalta Versailles’n rauhansopimuksen ehtojen rikkomisen ja tehnyt sopimuksen Saksan kanssa neuvottelematta asiasta Ranskan tai Italian kanssa.^[4] Todellisuudessa Reininmaan miehitys tarkoitti vain kolmen saksalaisen pataljoonan eli muutaman tuhannen miehen näyttävää tiedotusvälineille suunnattua Reinin ylitystä: sotilaallisesti toimi oli mitätön, mutta poliittisesti Hitler onnistui juuri siinä missä halusikin, eli Saksa sai takaisin sen suurvalta-aseman, joka sillä oli ollut ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Miehityksen seurauksena Hitler saavutti merkittävän moraalisen voiton varovaisista esikuntaupseereistaan. Ranskalaisten ja englantilaisten välipitämättömyys ja epäröinti olivat merkittävä etu Saksalle, mikä auttoi sitä seuraavana kolmena vuonna, kun Itävalta liitettiin Saksaan ja Tšekkoslovakia miehitettiin. Myönnytyspolitiikka päättyi ja toinen maailmansota alkoi syksyllä 1939, kun Britannia ja Ranska julistivat Saksalle sodan tämän hyökättyä Puolaan.

Lähteet

Toinen maailmansota osa 1, s. 2–3, WSOY, Porvoo 1973, Bauer Eddy

Viitteet

↑ Treaty of Peace with Germany (Treaty of Versailles) (Versaillesin rauhansopimus (42. ja 43. artiklat)) Yhdysvaltain kongressin kirjasto. Viitattu 15.11.2018.
↑ Treaty of Peace with Germany (Treaty of Versailles) (Versaillesin rauhansopimus 428. artikla) Yhdysvaltain kongressin kirjasto. Viitattu 15.11.2018.
↑ ^a ^b Kershaw, Ian: Hitler, s. 356–361. (Alkuteos Hitler (2008), lyhennetty laitos kaksiosaisesta teoksesta Hitler 1889–1936: Hubris (1998) ja Hitler 1936–1945: Nemesis (2000).) Suomentanut Ilkka Rekiaro. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-22804-2
↑ Christensen, Chr. A. R.: Kansojen historia. Osa 21. Maailmansodat, s. 296–300, 306–309. WSOY, 1984. ISBN 951-0-09749-7

[1] Treaty of Peace with Germany (Treaty of Versailles) (Versaillesin rauhansopimus (42. ja 43. artiklat)) Yhdysvaltain kongressin kirjasto. Viitattu 15.11.2018.

[2] Treaty of Peace with Germany (Treaty of Versailles) (Versaillesin rauhansopimus 428. artikla) Yhdysvaltain kongressin kirjasto. Viitattu 15.11.2018.

[Kershaw-3] Kershaw, Ian: Hitler, s. 356–361. (Alkuteos Hitler (2008), lyhennetty laitos kaksiosaisesta teoksesta Hitler 1889–1936: Hubris (1998) ja Hitler 1936–1945: Nemesis (2000).) Suomentanut Ilkka Rekiaro. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-22804-2

[4] Christensen, Chr. A. R.: Kansojen historia. Osa 21. Maailmansodat, s. 296–300, 306–309. WSOY, 1984. ISBN 951-0-09749-7

[1]

[2]

[3]

[4]