Operaatio Exporter

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Operaatio Exporter
Osa toisen maailmansodan Välimeren, Lähi-idän ja Afrikan sotatoimialuetta
Hammama syyskuussa 1941. Australian 7. divisioonan komentaja kenraalimajuri A. S. Allen tarkastamassa joukkojaan.
Hammama syyskuussa 1941. Australian 7. divisioonan komentaja kenraalimajuri A. S. Allen tarkastamassa joukkojaan.
Päivämäärä:

8. kesäkuuta - 14. heinäkuuta 1941

Paikka:

Syyria ja Libanon

Lopputulos:

Liittoutuneiden voitto

Vaikutukset:

Vapaan Ranskan joukot ottivat valvontaansa Syyrian ja Libanonin

Osapuolet

Australian lippu Australia
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta
Intia
Palestiinan brittiläisen mandaatin vuosina 1927–1948 käytössä ollut lippu. Palestiina
Ranskan vuosina 1940–1944 käytössä ollut lippu. Vapaa Ranska
Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia

Ranskan lippu. Vichyn Ranska
Syyrian lippu Syyria
Libanon

Komentajat

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Archibald Wavell
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Henry Maitland Wilson
Australian lippu John Lavarack

Ranskan lippu Henri Dentz

Vahvuudet

34000 sotilasta
50+ lentokonetta
1 maihinnousualus
1+ risteilijä
6 hävittäjää

45000 sotilasta
90 panssarivaunua
289 lentokonetta
2 hävittäjää
3 sukellusvenettä

Tappiot

noin 4052 miehen tappiot
27 lentokonetta

6352-8912 miehen tappiot
179 lentokonetta

Operaatio Exporter oli toisessa maailmansodassa liittoutuneiden tekemä hyökkäys Vichyn Ranskan joukkojen valvonnassa olleisiin Syyriaan ja Libanoniin kesä-heinäkuussa 1941.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittoutuneiden hyökkäyksellä oli tarkoitus estää akselivaltoja käyttämästä Vichyn Ranskan joukkojen valvomaa Syyrian ja Libanon aluetta ponnahduslautana hyökättäessä Egyptiin ja Suezin kanavalle. Vaikka Ranska oli myöntänyt Syyrialle autonomian syyskuussa 1936, se piti maavoimia alueella ja valvoi kahta lentotukikohtaa. Alueen tasapainoa järkytti lisäksi akselivalloille myönteisen Rašid Ali al-Kailanin 1. huhtikuuta tekemä vallankaappaus Irakissa.

Toukokuussa amiraali François Darlan allekirjoitti Vichyn Ranskan hallinnon edustajana niin kutsutun Pariisin asiaskirjan, joka antoi Saksalle käyttöoikeudet Syyrian tukikohtiin. Vaikka sopimusta ei koskaan vahvistettu, Vichyn sotaministeri Charles Huntziger lähetti Lähi-idän joukkojen komentajalle Henri Dentzille ohjeet, joiden mukaan Luftwaffen ja Regia Aeronautican lentokoneilla on oikeus tankata alueen lentotukikohdissa. Saksa pyysi myös lupaa käyttää Syyrian rautateitä sotamateriaalin lähettämiseksi Irakiin.

Suunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prikaatikenraali Wilfrid Lewis Lloydin johtama vahvennettu 5. intialainen prikaati määrättiin ylittämään Syyrian raja Palestiinasta ja valtaamaan Kuneitra ja Daraa. Tavoitteena oli avata tie Vapaan Ranskan 1. divisioonalle, jonka tehtävänä oli vallata Damaskos. Neljä vuorokautta ennen operaation alkua joukot keskitettiin kenraalimajuri Paul Legentilhommen komentoon ja osasto nimettiin Gentforceksi.

Kenraalimajuri John Lavarackin komentama Australian 7. divisioona sai tehtäväkseen edetä Palestiinan Haifasta rantatietä pitkin Beirutiin. 21. prikaatin tehtävänä oli vallata Beirut ja 25. prikaatin tehtävänä oli vallata Rayakissa ollut lentotukikohta. Hyökkäyksen tukena oli Kyprokselta tehty kommandoisku Litanijoen eteläpuolelle.

Kahden ylläolevan iskun edettyä suunnitellusti tehtäisiin kolmas isku Irakista. Osaston runkona olisi kenraalimajuri William Slimin komentama Intian 10. divisioona, joka etenisi Hadithasta Eufratia pitkin Deir ez Zoriin ja sieltä edelleen Rakkaan ja Aleppoon uhaten Beirutin puolustajien selustaa.

Neljäs hyökkäysaalto, niin kutsuttu Habforce iskisi Rutban ja Transjordanian rajalle, ja sen tehtävänä olisi vallata Palmyra ja ottaa valvontaansa Hadithan ja Tripolin välinen öljyputki.

Operaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihollisuudet alkoivat 8. kesäkuuta 1941 ja alueen tärkeimmät taistelut olivat:

  • Litanijoen taistelu 9. kesäkuuta
  • Jezzinen taistelu 13. kesäkuuta
  • Kissouén taistelu 15.–17. kesäkuuta
  • Damaskoksen taistelu 18.-21. kesäkuuta
  • Merdjayoun taistelu 19.-24. kesäkuuta
  • Palmyran taistelu 1. heinäkuuta
  • Deir ez Zorin taistelu 3. heinäkuuta
  • Damourin taistelu 5.–9. heinäkuuta
  • Beirutin taistelu 12. heinäkuuta

Australian 21. prikaatin edettyä 10. heinäkuuta Beirutiin Dentz pyysi aselepoa. 12. heinäkuuta astui voimaan tulitauko. Saint Jean d’Acren aselepo allekirjoitettiin 14. heinäkuuta Akkon kaupungin varuskunnassa.

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluetta puolustaneet joukot kärsivät noin 1 000 miehen tappiot kuolleina ja 5 000 haavoittuneina. Lisäksi 37 736 Vichyn Ranskan sotilasta jäi sotavangeiksi, joista ainoastaan 5 668 liittyi Vapaan Ranskan joukkoihin. Sotavangeista lähetettiin Ranskaan kotiutettaviksi 37 563 sotilasta ja siviiliä. Nämä kuljetettiin 7. elokuuta 27. syyskuuta Ranskaan kahdeksassa saattueessa, joissa oli kolme sairaalalaivaa ja yksi pelastusalus.

Vapaan Ranskan edustajaksi alueella määrättiin kenraali Georges Catroux, joka antoi alueen maille itsenäisyyden pian saavuttuaan. Libanonista tuli äänestykseen jälkeen itsenäinen 8. marraskuuta 1943, ja se julisti 27. helmikuuta 1945 sodan Saksalle ja Japanille. Syyria itsenäistyi 1. tammikuuta 1944, ja se julisti 26. helmikuuta 1945 sodan Saksalle ja Japanille.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Syria–Lebanon Campaign