Suezin kanava

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suezin kanavan sijainti ja satelliittikuva alueesta.

Suezin kanava (arab. قناة السويس‎, Qanā al-Suways) on Egyptissä Siinain niemimaan länsipuolella sijaitseva laivakanava, joka yhdistää Välimeren ja Punaisenmeren ja mahdollistaa siten vesiliikenteen Euroopasta Aasiaan ilman Afrikan ympäripurjehdusta. 193,3 kilometriä pitkän kanavan päätepisteet ovat Port Said Välimeren rannikolla ja Suez Punaisellamerellä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalaisen Ferdinand de Lessepsin Compagnie universelle du canal maritime de Suez -yhtiö aloitti kanavan rakennustyöt 25. huhtikuuta 1859 ja ne saatiin päätökseen vuonna 1869. Kanavan suunnitteli itävaltalainen insinööri Alois Negrelli ja sen omisti Egyptin hallitus ja Ranska. Ensimmäinen laiva kulki kanavaa pitkin 17. helmikuuta 1867 ja viralliset avajaiset pidettiin 17. marraskuuta 1869. Kanavatyömaalla työskenteli arviolta 1,5 miljoonaa egyptiläistä, joista kuoli töiden aikana noin 125 000. Useimpien kuolinsyy oli kolera.

Avajaisista eteenpäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanavayhtiö sai omistusoikeuden kanavaan 99 vuodeksi. Ismail pašša myi velkojen vuoksi Egyptin osuuden kanavasta vuonna 1875 Yhdistyneelle kuningaskunnalle 4 000 000 punnalla. Britit siirtyivät suojelemaan kanavaa vuonna 1882. Vuonna 1888 britit julistivat Suezin kanavan Yhdistyneen kuningaskunnan protektoraatiksi ja armeijan joukkoja lähetettiin vartioimaan kanavaa.

Vuoden 1936 Anglo-egyptiläisessä sopimuksessa Yhdistynyt kuningaskunta sai kaikki valtuudet hallita kanavaa. Vuonna 1951 Egypti sanoi irti sopimuksen. Sopimuksen ehtoina Yhdistyneen kuningaskunnan piti vetää joukkonsa kanava-alueelta vuoteen 1954 mennessä.

Vastalauseena Egyptin neuvostomieliselle ulkopolitiikalle Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta ja Maailmanpankki päättivät lakata avustamasta Assuanin padon rakentamista. 26. heinäkuuta 1956 Egypti kansallisti kanavan presidentti Gamal Abdel Nasserin johdolla. Tämä johti viikon pituiseen Suezin kriisiin, jossa Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja Israel hyökkäsivät maahan. Sodan seurauksena kanava oli suljettuna kuukausia. YK:n päätöksen jälkeen kanavasta tuli heinäkuussa 1958 Yhdistyneen arabitasavallan omaisuutta ja se avattiin 1. syyskuuta 1958 syväykseltään 10,67-metrisille laivoille. Suomi osallistui kriisin ratkaisemiseen vuosina 1956–1957 rauhanturvaajakomppanialla, jossa palveli yhteensä 437 miestä. Suomi oli ensimmäinen maa, jonka Nasser hyväksyi osallistumaan operaatioon.

Vuonna 1967 käydyn kuuden päivän sodan jälkeen kanava pysyi suljettuna 5. kesäkuuta 1975 asti. Ennen sulkemista kanavaa pitkin voivat kulkea täydessä lastissa kantavuudeltaan 110 000 tonnin säiliöalukset.

Kanavan liikenne seisahtui kokonaan myös 14. maaliskuuta 1952, kun viisi laivaa ajoi hiekkamyrskyssä karille. Vuoden 1954 viimeisenä päivänä laivan törmääminen siltaan esti taas liikennöinnin kanavaa pitkin. Vuonna 2001 M/s Fagr (ex. Viking 1) kaatui ja upposi myrskyssä.

Aikajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1854: Ranskan aloitteesta Egyptin varakuningas Said Pašša päättää aloittaa projektin kanavan rakentamiseksi Välimereltä Punaisellemerelle.
  • 1858: La Compagnie Universelle du Canal Maritime de Suez perustetaan rakentamaan kanavaa. Yhtiössä oli ranskalais-egyptiläinen omistus ja se sai hallita kanavaa 99 vuodeksi. Tämän jälkeen omistus siirtyisi Egyptille.
  • 1859 25. huhtikuuta rakennustoimet alkavat.
  • 1869 17. marraskuuta kanava avataan käyttöön.
  • 1875: Britannian hallitus ostaa Egyptin osakkeet.
  • 1888: Kansainvälisellä sopimuksella kanava avataan kaikkien maiden laivoilla.
  • 1936: Britannia saa sotilaallisen hallussapito-oikeuden kanavaan.
  • 1948: Egyptin viranomaiset asettavat kaikkien Israelin satamiin kanavan kautta menevien laivojen ympärille saarron.
  • 1954: Egyptin ja Britannian sopimuksella Britannia vetäytyy kanavalta seitsemän vuoden kuluessa.
  • 1956: viimeiset brittijoukot poistuvat kanavalta kesäkuussa ja Egyptin armeija ottaa haltuunsa Britannian varuskunnat.
    • 26. heinäkuuta Egypti kansallistaa kanavan
    • 31. lokakuuta: Suezin kriisi alkaa, kun Ranska ja Britannia hyökkäävät kanavalle turvatakseen kanavan kansainvälisen liikenteen. Egypti vastaa upottamalla 40 laivaa kanavassa.
  • 1956 22. joulukuuta kanavan omistus siirtyy Egyptille virallisesti, ranskalaisten ja brittiläisten joukkojen tilalle tulee YK:n UNEF-joukkoja
  • 1957 marraskuu: kanava avataan ja kanavaan upotetut laivat poistetaan YK:n valvonnassa.
  • 1962 Egypti maksaa kompensaatiot kaikille osakkeenomistajille kanavan kansallistamisesta aiheutuneista menetyksistä.
  • 1967 5. kesäkuuta: Kuuden päivän sota sulkee kanavan.
  • 1967–1970 kanavalla käydään niin sanottu Suezin kanavasota.
  • 1973: Jom kippur -sota, kanava pysyy suljettuna.
  • 1975 5. kesäkuuta: Egypti avaa jälleen kanavan kahdeksan vuoden jälkeen.
    • kaikki laivat jotka eivät kuljeta sotilaallista tavaraa Israeliin pääsevät kanavan läpi.
  • 1979: Israel saa vapaasti käyttää kanavaa maiden välisen rauhansopimuksen mukaan

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suezin kanavassa ei ole sulkuportteja, koska sen molemmat päät ovat yhtä korkealla ja maasto on tasaista. Noin 15 000 laivaa kulkee vuosittain kanavan läpi. Sitä pitkin voivat kulkea laivat, joiden syväys on enintään 20,1 metriä. Täydessä lastissa kanavaa voivat käyttää säiliöalukset, joiden kantavuus on 240 000 tonnia.[1] Tällaisista laivoista käytetään nimitystä suezmax. Matka kestää 8 solmun (15 km/h) nopeudella 11–16 tuntia ja lyhentää merimatkaa esimerkiksi Lontoosta Singaporeen 6 175 kilometriä.

Punaisenmeren eläimistöä kulkeutuu toisinaan Suezin kanavaa pitkin Välimerelle, ja osa näistä on asettunut pysyvästi Välimereen. Toiseen suuntaan lajien siirtyminen on harvinaisempaa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kai Vesterlund: Suezin kanavan osuus maailman merenkulussa. Navigator 1974:11 s. 29.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Canal Characteristics Suez Canal Authority. Viitattu 7.9.2013. (englanniksi)
  2. Galil, B.S. and Zenetos, A. (2002). A sea change: exotics in the eastern Mediterranean Sea, in: Leppäkoski, E. et al. (2002). Invasive aquatic species of Europe: distribution, impacts and management. pp. 325–36.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 30°42′18″N, 32°20′39″E