Beirut

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Libanonin pääkaupunkia. Beirut on myös yhdysvaltalainen yhtye.
Beirut
Kuvakollaasi Beirutista.
Kuvakollaasi Beirutista.
Lippu
Lippu
Vaakuna
Vaakuna

Beirut

Koordinaatit: 33°53′13″N, 35°30′47″E

Valtio Libanon
Hallinto
 – Pormestari Jamal Itani[1]
Väkiluku (2011) 363 033
 – Metropolialue 2 2 miljoonaa
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3









Beirut (arab. بيروت‎) on Libanonin pääkaupunki, pääsatama ja maan suurin kaupunki. Vuonna 2011 kaupungissa oli 363 033 asukasta ja sen metropolialueella noin 2,2 miljoonaa. Ennen 1970-lukua Beirutia pidettiin arabimaailman länsimaisimpana kaupunkina, mutta se kärsi mittavia vahinkoja Libanonin sisällissodassa vuosina 1975–1990. Sittemmin kaupunkia on pyritty jälleenrakentamaan.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beirut satelliittikuvassa.

Beirut sijaitsee Välimereen työntyvällä suurin piirtein kolmion muotoisella niemimaalla. Kaupunki on rakennettu niemimaan kahdelle kukkulalle, Al-Ashrafīyah Itä-Beirutissa ja Al-Muṣayṭibah Länsi-Beirutissa. Sisämaan puolella sijaitsee kapea rannikkotasanko, joka rajoittuu Nahr Al-Kalb-joen suulta pohjoisessa Nahr Al-Damur-joen suulle etelässä.[2]

Beirutissa vallitsee subtrooppinen ilmasto]]. Talvet ovat lauhkeita ja kesät kosteita ja kuumia. Tammikuu on vuoden kylmin kuu, jolloin korkein keskimääräinen lämpötila päivis on 17 °C ja kylmin öisin 11 °C. Vastaavat lämpötilat heinäkuussa ovat 31 °C ja 23 °C. Keskimääräinen vuosittainen sadanta on 914 mm.[2]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaisia pylväitä.

Nykyisen Beirutin alue asutettiin paleoliittisella kaudella noin 250 000 vuotta sitten. Neoliittiselta kaudelta on puolestaan tehty useita löydöksiä liittyen esimerkiksi kalastuksessa ja metsästyksessä käytettyihin työkaluihin. Kanaanilaisen sivilisaation aikana kolmannella vuosituhannella eaa. pitkin nykyisen Syyrian ja Libanonin rannikkoa alkoi muodostua userita pieniä kaupunkeja, jotka välittivät kauppaa muinaisen Egyptin ja Mesopotamian välillä. Suurin näistä oli Byblos, mutta Eblata 2500–2300-luvuille eaa. ajoitettu teksti mainitsee myös paikan nimeltä ba-u-ra-at-tu eli Berytus. Arkeologisissa kaivauksissa 1990-luvulla löydettiin Beirutin 2000-luvulta eaa. peräisin oleva kaupunginmuuri, sekä suuren portin ja akropolin jäänteet. 1000-luvulla eaa. Berytuksessa elänyt historioitsija Sanchuniathon kirjoitti Foinikia]]n historian. Kaupungin pääjumala oli naispuolinen Baalat. Alueen suurista valtakunnista kaupunkia hallitsivat vuorotellen Assyria, Egypti, Babylonia, Akhaimenidien Persia ja lopulta Seleukidit, josita jälkimmäisen kaudella rakennettiin suurempi kaupunginmuuri ja kaupunki asutus levisi laajemmalle alueelle.[3]

Beirut päätyi Rooman valtakunnan alaisuuteen vuoden 64 eaa. jälkeen ja siitä muodostui roomalaisen Syyrian keskus ja valtakunnan itäosien roomalaisin kaupunki. Kaupungin satama oli roomalaisten kaleerien pääasiallinen tukikohta itäisellä Välimerellä ja asukkaat rikastuivat tekstiilien kaupalla. Beirutin taloudellisen merkityksen ohella kaupungissa sijaitsi yksi valtakunnan merkittävimmistä lainopillisista kouluista, johon saapui opiskelijoita ympäri valtakuntaa. 300-luvulta vuoteen 551 se oli yksi vain kolmesta Bysantin valtakunnan lainopillisesta koulusta. Kaksi koulun professoria työskenteli keisari Justinianus I:n valtakaudella julkaistun Corpus iuris civilis-lakikokoelman parissa. Kokoelmasta tuli sittemmin monien länsimaiden oikeusjärjestelmän perusta. Justinianuksen kaudella Beirutista tuli myös silkintuotannon keskus. Myös kristinuskotoi mukanaan merkittäviä muutoksia. Varhaisessa kaupungissa oli kuusi kirkkoa ja sen uskonnollista merkitystä lisäsi paikallisen hallintokeskuksen siirtäminen Tyroksesta Beirutiin 400-luvulla. 16. heinäkuuta 551 kaupunkiin iski tuhoisa maanjäristys ja sitä seurannut hyökyaalto, joka raunioitti Beirutin ja surmasi arviolta 30 000 sen asukasta. Kaupunki ei toipunut ennalleen pitkään aikaan.[3]

Muslimivalloitus ja ristiretket[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arabit alkoivat levittäytyä Välimeren itäosiin 600-luvulla. Damaskus menetettiin arabeille syyskuussa 635, mutta Beirutin puolustamisen pidempään teki mahdolliseksi sen satama, jonka kautta Bysantin laivasto saattoi huoltaa sitä. Bysantin valtakunnan joukot vetäytyivät kuitenkin alueelta niiden kärsittyä tappion arabeille Jarmukin taistelussa elokuussa 636 ja Beirut päätyi muslimien käsiin. Umaijadit siirsivät valtakuntansa pääkaupungin lähelle Beirutia Damaskokseen, mikä teki Beirutista merkittävän sataman. Muslimeja alkoi myös muuttaa kaupunkiin ja heistä tuli vähitellen kristittyjä suurempi väestönryhmä. Yksi merkittävä Beirutin muslimiasukkaista oli Abd ar-Rahman bin Amr al-Awzai, joka oli oman aikansa merkittävimpiä islamilaisia lainoppineita. Alueen kristittyjä ei vainottu umaijadien tai heitä seuranneiden fatimiden valtakausina ja etenkin fatimidit olivat suhteellisen hyvissä väleissä Bysantin valtakunnan kanssa turkkilaisten seldžukkien muodostaman yhteisen uhan takia. Tästä huolimatta seldžukit valtasivat Jerusalemin vuonna 1071 ja voittivat samana vuonna Bysantin joukot Manzikertin taistelussa. Seldžukkien kristittyjen pyhiinvaeltajien julma kohtelu oli yksi sittemmnin ristiretkien alkuun vaikuttanut tekijä.[3]

Kun ristiretkeläiset ryhtyivät valtaamaan Beirutia vuonna 1110 kaupungissa oli arviolta 5 000 asukasta. Kun kaupunki vallattiin kaikki sen asukkaat surmattiin. Beirut oli osa Jerusalemin kuningaskuntaa vuoteen 1187 sakka, jolloin Saladinin joukot valloittivat sen. Ristiretkeläiset valtasivat sen puolestaan takaisin vuonna 1197. Beirut läänitettiin Johannes Ibeliläiselle, joka jälleenrakennutti kaupunkia ja kutsui paikalle genovalaisia, pisalaisia ja venetsialaisia kauppiaita. Ristiretkeläisten valta Beirutissa kesti kaikenkaikkiaan 171 vuotta, eli pidempään kuin alueen muissa rannikon kaupungeissa. Egyptin mamelukkisulttaani al-Ashraf Khalil valloitti sen lopulta vuonna 1291. Mameukit tuhosivat kaupungin linnoitukset ja sataman estääkseen ristiretkeläisiä valtaamasta ja vakiinnuttamatsa asemaansa kaupungissa uudelleen. Satama rakennettiin taloudellisista syistä uudelleen vasta 1300-luvun puolella. Beirutissa toimi joitakin venetsialaisia kauppiaita, mutta jatkuva sodankäynti ja poliittinen epävakaus esti suuremman taloudellisen kehityksen.[3]

Osmanien valtakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä Beirutiin 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Näkymä Beirutiin 1800-luvun jälkipuoliskolla.

Osmanien valtakunta kukisti mamelukit vuonna 1517, jolloin Syyria ja Egypti liitettiin heidän valtakuntaansa. Beirut kuului Osamnien valtakuntaan seuraavien 400-vuoden ajna, mutta pitkään lähinnä nimellisesti paikallisten hallitsjoiden käyttäessä suurta osaa vallasta. Osamnien valtakunta jakautui maakuntiin (willayat)), joiden johdossa oli wali ja osia alueista hallitsivat paikalliset ruhtinaskunnat . Yksi tällaisista perustettiin Libanoninvuorten alueelle. Vuonna 1598 Libanoninvuorten ruhtinas Fakhreddin II Maan sai maksua vastaan johtoonsa alueet Aleppon, Palmyran ja Palestiinan välillä, mukaan lukien Beirutin, josta joidenkin historioitsijoiden mukaan tuli Fakhreddinin dynastian pääkaupunki. Fakhreddin rakennutti kaupunkiin muun muassa italailaistyylisen palatsin. Kaupunki oli tuolloin muutaman tuhannen asukkaan kokoinen. Sen väestön enemmistö oli sunnimuslimeja ja kreikkalais-ortodoksisia kristittyjä. Kaupungissa oli myös pienet vähemmistöt maroniitteja ja druuseja. Venäläinen laivasto-osasto valtasi kaupungin hetkellisesti Venäjän–Turkin sodan aikana vuonna 1773, jolloin kaupungissa oli noin 6 000 asukasta. Osmanien saatua kaupungin takaisin sitä hallitsi druusiruhtinas Bashir Shehab II, jonka tuoma poliittinen vakaus elvytti kaupungin taloutta ja kasvua.[3]

Vuonna 1832 Egyptin hallitsija Muhammad Ali lähetti joukkojaan Syyriaan ja teki Beirutista alueellisen hallintokeskuksensa. Ulkovallat kääntyivät Egyptä vastaan Osmanien puolella vuonna 1840 ja saman vuoden syyskuussa brittien ja osmanien muodostama laivasto-osasto pommitti Beirutia Syyrian valloittamiseen tähtäävän operaation alussa. Osmanien vallatessa kaupungin takaisin sen hallinnollinen merkitys kasvoi entisestään. 1800-luvulla tapahtui myös useita muita merkittäviä muutoksia. Brittien ja osmanien välinen kauppasopimus vuonna 1838 purki osmanien monopolin alueella ja toi merkittävästi uusia ulkomaalaisia kauppiaita. Liikenneyhteydet paranivat ja esimerkiksi 1860-luvulla avattiin uusi tie Damaskokseen. Vuodesta 1820 lähtien alueella alkoi toimia amerikkalaisia presbyteerisiä lähetyssaarnaajia ja heitä seurasivat jesuiitat vuonna 1834. Vuonna 1866 perustettiin Syrian Protestant College eli nykyinen American University of Beirut ja vuonna 1875 Université Saint Joseph. Taloudellisessa merkityksessään Beirut ohitti naapurikaupunkinsa Tripolin ja Saidan. Myös kaupungin etninen koostumus muuttui monien kristittyjen paetessa kaupunkiin Libanoninvuorilta ja Damaskoksesta vuoden 1860 verilöylyjä. 1800-luvun lopulla kaupungissa oli noin 100 000 asukasta.[3]

Ranskan ja itsenäinen Libanon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juhlijoita Marttyyrien aukiolla 22. marraskuuta 1943.

ensimmäisen maailmansodan puhjettua alueen sotilaskuvernööri Jamal Pašša asetti kaupungin sotilashallinnon alaiseksi estääksen kapinat eturintaman takana. 21. lokakuuta 1915 yksitoista arabia ja 6. toukokuuta 1916 neljätoista paikallista hirtettiin Beirutin keskusaukiolla, joka tuli sittemmin tunnetuksi marttyyrien aukiona. Vuonna 1917 monet paikalliset menehtyivät nälänhätään. Ympärysvallat valtasivat lopulta kaupungin lokakuussa 1918. Sodan hävinnyt Osmanien valtakunta jaettiin Sykes–Picot-sopimuksen perusteella Ranskan ja brittien mandaattialueisiin. Ranskalaiset perustivat Beirutista, Tripolista, Bekaan laaksosta ja Libanoninvuorten eteläpuolisista alueista Suur-Libanonin alueen vuonna 1920. Ranskalaiset tekivät suuria sijoituksia manddaattialueensa pääkaupunki Beirutiin. Beirutin lentokenttä valmistui vuonna 1929. Beirutin väkiluku kaksinkertaistui mandaattialueen aikana. Sunnien, maroniittien ja ortodoksien määrä kasvoi 50 % ja šiialaisten sekä druusien määrä kolminkertaistui. Kaupunkiin saapui myös 28 000 armenialaista ja assyrialaista, joita tuli pääasiassa pakolaisina Turkista. Libanon itsenäistyi 22. marraskuuta 1943 ja Beirutista vastaitsenäistyneen maan pääkaupunki. Viimeiset ranskalaissotilaat lähtivät alueelta vuonna 1946.[3]

Beirutin talous kärsi toisen maailmansodan aikana, mutta elpyi Israelin perustamisen myötä. Arabimaat menettivät tällöin yhteytensä tärkeään Haifan satamakaupunkiin Palestiinassa, mikä kasvatti Beirutin merkitystä. Samaan aikaan persianlahden maat alkoivat rikastua öljyvarannoillaan ja tallettivat tuottonsa Beirutin pankkeihin ja matkustivat kaupunkiin sen vapaamielisen elämäntyylin takia. Beirutin rannikolle muodostui hotellikaupunginosa, jossa toimivat esimerkiksi vuonna 1961 avattu Phoenicia Hotel, sekä aikaisemmin avatut Saint Georges ja Le Normandy. Beirutista muodostui myös median keskus ja siellä julkaisiin ssäännöllisesti 27 lehteä arabiaksi ja ranskaksi. Arabimaailman ensimmäinen kaupallinen televisioasema aloittitoimintansa Beirutissa vuonna 1959 ja 1960-luvulta 1970-luvulle huomattava osa arabiankielisistä televisio-ohjelmista tuotettiin Beirutissa. Kaupunki tunnettiinkin idän Pariisina. Toisaalta kaupungin kasvun myötä Beirutiin muutti runsaasti köyhää maaseutuväestöä, jolloin sen ympärille muodostui köyhiä huonokuntoisia kaupunginosia.[3]

Libanonin sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Libanonin sisällissota
Beirutin Marttyyrien aukio vuonna 1982.

Palestiinalaisista muodostui merkittävä poliittinen tekijä Libanonissa. Vuosina 1948–1949 Libanoniin saapui yli 100 000 palestiinalaispakolaista ja Beirutiin muodstui kuusi pakolaisleiriä ympäri kaupunkia. Monet palestiinalaiset aseelliset järjestöt siirsivät Jordanian mustan syyskuun jälkeen toimintansa Libanonin pakolaisleireille. Israeli alkoi vastaavasti tehdä iskuja palestiinalaisia vastaan Libanomnissa. Libanonissa kansa jakautui lopulta voimakkaasti palestiinalaisten asiaa tukeviin vasemmistolaisiin ja heitä vastustaneisiin pääasiassa kristittyihin oikeistolaisiin. 13. huhtikuuta 1975 jännitteet pukautuivat taisteluina palestiinalaisten ja oikeistolaisten aseellisten joukkojen välillä. 17. syyskuuta 1975 kesskusta ja kaupungin vanha souk tuhoutuivat lähes täysin tulipaloiossa. Beirut jakautui osapuolten hallitsemiin Itä- ja Länsi-Beirutiin. Itä-Beirut oli kristittyjen länsimielisten joukkojen hallinnassa ja Länsi-Beirut muslimitaustaisen palestiinalaismielisten joukkojen käsissä. Osapuolet pyrkivät kukistamaan toistensa motteja omilla alueillaan ja yhdistämään omia enklaavejaan hallitsemiinsa alueisiin. Vuonna 1982 Israel aloitti maahyökkäyksen Palestiinan vapautusjärjestöä vastaan ja saavutti Beirutin reunamat muutamassa päivässä. Kaupunkia piiritettiin yhdeksän viikkoa, kunnes PLO ja sen johtaja Jasser Arafat evakuoitiin solmitun sopimuksen nojalla Tunisiin. Sittemmin Israelin joukot miehittivät Beirutin ja sen kanssa liittoutuneet falangistit surmasivat palestiinalaisia siviilejä Sabran ja Shatilan pakolaisleireillä syyskuussa 1982.[3]

Lokakuussa 1983 tehtiin tuhoisat autopommi-iskut Yhdysvaltain merijalkaväen ja ranskalaisten joukkojen tukikohtia vastaan. Joukot olivat Libanonissa tarkkailemassa Israelin vetäytymistä Länsi-Beirutista. Amerikkalaiset ja ranskalaiset vetäytyivät Libanonista ja pian tämän jälkeen Israel vetäytyi Etelä-Libanoniin. Valtatyhjiön täytti Syyrian armeijan joukot. 1980-luvulla Beirut oli jatkuvasti länsimaisissa otsikoissa panttivankien ja lentokonekaappausten johdosta. Länsi-Beirut ajatui kaookseen asejoukkojen kääntyessä toisiaan vastaan ja sitä seurasi yhteenotot Libanonin armeijan ja asejoukkojen välillä siihen asti suhteellisesti rauhallisemmassa Länsi-Beirutissa vuonna 1990. 15-vuotta jatkunut sisällissota päättyi lopulta Saudi-Arabiassa solmitun Taifin sopimuksen jälkeen. Beirutin sodan aikana kärsimien vahinkojen arvioitiin olevan arvoltaan vähintään 25 miljardia dollaria ja esimerkiksi sen kansainvälinen lentokenttä, sekä sähkö ja viemäriverkko tuhoutuivat.[3]

Sisällissodan jälkeen valtaan noussut pääministeri ja miljonääri Rafik Hariri jälleenrakennutti Beirutia, osin omista varoistaan. Suuresta osasta jälleenrakennustyötä vastasi Haririn rakennusyritys Solidaire.[3]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupunkia palvelee Rafik Haririn kansainvälinen lentoasema. Se sijaitsee kaupungin eteläpuolella Khaldenhin lähiössä.[4] Satamassa on rahti- ja matkustajaliikennettä. Muualle Libanoniin on melko hyvät linja-autoyhteydet.

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhän Yrjön maroniittikatedraali ja Mohammad Al-Aminin moskeija.

Beirutin kaupungissa oli YK:n mukaan vuonna 2011 363 033 asukasta[5] ja Maailmanpankin mukaan Beirutin suuralueella asuu yhteensä 2,2 miljoonaa ihmistä.[6]

Libanonin virallisen kannan mukaan kaupungin väestö jakautuu suhteellisen tasaisesti kristittyihin ja muslimeihin. Luotettavia vääestönlaskentoja ei ole kuitenkaan tehty. Sisällissodan aikana Beirutin länsi- ja keskiosiin muuttaneiden šiialaisten takia kaupungissa on nykyisin todennäköisesti enemmän muslimeja kuin kristittyjä. Itä-beirut on lähes kokonaan kristitty ja Länsi-Beirut puolestaan islaminuskoinen. Kaupungissa on myös joitankin uskonnollisesti sekoittuneita kaupunginosia. Suurimmat kristityt ryhmät ovat maroniitit ja ortodoksit, joiden lisäksi on kreikkalaiskatolilaisia, protestantteja ja katolilaisia. Muslimit ovat historiallisesti olleet pääosin sunnalaisia ja šiialainen väestönosa alkoi muodostua 1960-luvulla.[2]

Kristityt ja muslimit ovat molemmat etniseltä taustaltaan valtaosin arabeja. Merkittäviin etnisiin vähemmistöihin kuuluvat armenialaiset ja kurdit.[2]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beirutissa toimii useita yliopistoja. Beirut Arab Universityssä on yhdeksän tiedekuntaa. Se on perustettu 1960.[7] American University of Beirutissa on noin kuusituhatta perusopiskelijaa ja tuhat jatko-opiskelijaa. Se on perustettu 1866.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Discover Beirut municipality. Viitattu 13.9.2017. (englanniksi) (arabiaksi)
  2. a b c d Kamal Suleiman Salibi: Beirut Encyclopædia Britannica. Viitattu 13.9.2017. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k Michael R. T. Dumper ja Bruce E. Stanley: Cities of The Middle East and North Africa, s. 82-88. ABC CLIO, 2007. ISBN 1-57607-919-8. (englanniksi)
  4. Airport Technology
  5. City population by sex, city and city type United Nations Statistics Division. Viitattu 13.9.2017. (englanniksi)
  6. Questions & Answers: Water Supply Augmentation Project, Lebanon The World Bank. Viitattu 13.9.2017. (englanniksi)
  7. Beirut Arab University
  8. American University of Beirut

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Beirut.