Jarmukin taistelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jarmukin taistelu
Osa Bysantin–arabien sotaa.
Päivämäärä:

15.–20. elokuuta 636[1]

Paikka:

Jarmukjoki, nykyisessä Syyriassa

Lopputulos:

Muslimien voitto

Vaikutukset:

Bysantin keisarikunta menetti Syyrian muslimeille.

Osapuolet

Bysantin keisarikunta

Rashidun -kalifaatti

Komentajat

Vahan

Khalid ibn al-Walid

Vahvuudet

124 000[2]

24 000[3]

Tappiot

n. 70 000[4]

?

Jarmukin taistelu kuuluu islamilaiseen tarinaperinteeseen, jota kerättiin abbasidien valtakunnassa 800-luvulla ja kertoi, miten Arabien valtakunta oli syntynyt 200 vuotta aikaisemmin. Jarmukin taistelu kerrottin käydyn Bysantin keisarikunnan ja Muhammedin kannattajien välillä suunnilleen vuonna 636 (3 tai 4 vuoden tarkkuudella[5]) Jarmukjoen varrella Syyriassa. Tarinan kertoo at-Tabari 900-luvun alussa kokoamassaan laajassa historiateoksessa. Taistelu päättyi muslimiarmeijan voittoon ja Bysantin vetäytymiseen Syyriasta. Jarmuk on idästä tuleva joki, joka yhtyy Jordaniin Genetsaretin järven eteläpuolella.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaisen kertomuksen mukaan muslimien valloitussodat Arabian niemimaan ulkopuolelle alkoivat profeetan kuoleman eli vuoden 632 jälkeen. Abu Bakrin jälkeen kalifiksi oli valittu Umar (634–644). Hänen johdollaan valloitettiin Pohjois-Egypti ja ne alueet, jotka nykyisin kuuluvat Israeliin, Jordaniaan, Libanoniin, Irakiin, Iraniin ja Kuwaitiin.

Umar voitti bysanttilaisarmeijan kahdessa suuressa taistelussa, joista ensimmäinen tapahtui Ajnadaynissa Gazan lähellä vuonna 634. Siellä 10 000 sotilaan arabiarmeija kukisti roomalaisarmeijan surmaten jopa 150 000 Bysantin sotilasta.[6] Seuraava taistelu käytiin Jarmukissa lähellä Golanin kukkuloita kaksi vuotta myöhemmin. Taistelun voittaneessa arabiarmeijassa oli Al-Tabarin kirjaaman perimätiedon mukaan 24 000 sotilasta, kun taas roomalaisarmeija käsitti 124 000 sotilasta, joista 70 000 surmattiin.[7] Näiden voittojen jälkeen Bysantti vetäytyi Palestiinasta ja Syyriasta.[6]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jarmukin taistelu. Maalaus 1300-luvulta

Tabari kertoo 900-luvulla Jarmukin taistelusta Historian 12. osassa,[5][7] mutta kovin epätarkasti.[5] Tabari toteaa, että taistelu oli ankara, mutta lopulta muslimit voittivat. Enemmän Tabari kertoo siitä, mitä taistelun kestäessä puhuttiin tai minkä nimiset muslimit kaatuivat.

Tieteen Kuvalehden lähteiden mukaan aluksi järjestettiin kummankin osapuolen kokeneimpien ratsumiesten miekkataistelu ei-kenenkään-maalla. Voitto ystävien ja vihollisten edessä kohotti paitsi miekkamestarin arvostusta, myös asetovereiden mielialaa. Muslimit olivat selvästi voitokkaampia, mikä sai bysanttilaisten ylipäällikön Vahanin huolestumaan armeijansa taisteluinnon heikentymisestä.[8]

Vahan päätti ryhtyä yllätyshyökkäykseen juuri ennen aamunkoittoa, jolloin hän oli kuullut muslimien kokoontuvan rukoilemaan. Hän toivoi jumalan avulla yllättävänsä muslimit niin, että ehtisi murskata vihollisensa, ennen kuin nämä ehtisi järjestää joukkonsa taisteluun. Vahanin suunnitelma valui hiekkaan. Muslimien ylipäällikkö Khalid ibn al-Walid oli asettanut yöllä vartioon etujoukon, joka havaitsi bysanttilaisten aikeet. Muslimien etujoukko viivytti Vahanin miehiä, ja al-Walid keskeytti aamurukouksensa ja komensi miehensä nopeasti asemiin. Vahan keskitti paljon joukkoja keskelle taistelukenttää ja pakotti al-Walidin siirtämään miehiään keskelle paineen torjumiseksi. Vahan vastasi hyökkäämällä voimakkaasti muslimien vasempaan sivustaan, mikä puhkaisi muslimien rivit ja pakotti vihollisen pakosalle.[9]

Sama toistui kolmantena päivänä. Neljäntenä päivänä al-Walid joutui kuitenkin vetäytymään heti aamusta alkaen. Bysanttilaiset kävivät kiivaasti arabien oikean siiven kimppuun, ja osa Vahanin joukoista oli valmiina tekemään ratkaisevan hyökkäyksen vihollisen toiseen sivustaan, kun al-Walid joutuisi vetämään reservinsä pois alueelta. Al-Walid joutuikin määräämään ratsuväkeään oikeaan sivustaan toistuvasti, jolloin vasemman sivustan sotilaat joutuivat bysanttilaisten nuolisateeseen. Päivän lopuksi muslimien joukot olivat samoilla sijoillaan kuin aamulla, mutta he kaikki olivat ylpeitä ja tyytyväisiä pidettyään asemansa määrältään ylivoimaista vihollista vastaan.[10]

Aamun sarastaessa al-Walid kokosi kaiken jäljelle jääneen ratsuväkensä yhdeksi yksiköksi, jonka tehtävänä oli saartaa bysanttilaiset ja hyökätä heidän kimppuunsa sivusta. Ensimmäistä kertaa kuusi päivää kestäneen taistelun aikana hän määräsi jalkaväkensä hyökkäämään ja painostamaan vihollista jyrkkien törmien suuntaan. Bysanttilaiset pakotettiin hitaasti mutta vääjäämättä yhä pienemmälle alueelle, ja Vahan näki täydellisen romahduksen uhkaavan. Ensimmäiset bysanttilaiset sotilaat pysähtyivät rotkon reunalle ja etsivät kuumeisesti reittiä alas, mutta takaa tulleet asetoverit tönivät heitä paniikissa paetessaan koko ajan eteneviä muslimeja.[11]

Bysanttilaiset hävisivät taistelun 20. elokuuta 636.

Historiatieteen näkökulma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin varhaiset historiateokset syntyivät 800- ja 900-luvuilla, kun suullisia tarinoita alettiin merkitä talteen. Lopputuloksessa näkyvät nuotiotarinoille ominaiset piirteet, joihin kuuluu myös lähdemerkintöjen puute. Historiikit muistuttavat Vanhan Testamentin kertomuksia Pyhän maan valloittamisesta.[12] Ne ovat täynnä jännittäviä ja dramaattisia yksityiskohtia, joilla kuulijoiden mielenkiinto vangitaan. Tarinat korostavat valtavaa voimasuhteiden eroa muslimien ja heidän vihollistensa välillä. Herkuttelu runsaalla sotasaaliilla kuuluu asiaan. Kaupunkien valloittaminen tapahtuu Troijan esimerkin mukaisesti petoksella; asiaan liittyy yleensä rakkaustarina ja auki unohtunut tai avattu muurinportti. Jarmukin taistelun ratkaisevat musliminaiset, jotka hädän hetkellä saapuvat Muhammedin lesken johdolla rohkaisemaan horjuvia miehiään.[13] Jarmukin taistelun tarkka viikonpäivä on samoin tiedossa, mutta vuosilukua ei. [14]

Islamilaisen valloitustarinan epäuskottavat piirteet eivät silti ole tärkein syy epäilysten heräämiselle. Merkittävämpää on riippumattomien aikalaislähteiden ja arkeologian tuoman vahvistuksen puuttuminen. Suurtaisteluiden sijaintipaikkoja ei tiedetä.[15] Jordanin sivujoen Jarmukin varrelta ei ole löydetty Bysantin sotilaiden jalkineista irronneita metallinastoja tai beduiiniarmeijan keihäänkärkiä. Asian ymmärtää, jos taisteluita ei koskaan käyty. Taistelupaikkojen maantieteellinen kuvaus on tarinoissa epämääräistä, vaikka kertomukset joissakin asioissa, kuten tarinan kuulijoita arvattavasti kiinnostavissa henkilönnimissä tai käydyissä keskusteluissa ovat erittäin pikkutarkkoja. Tämäkin viittaa sepittämiseen. [16]Jarmukin kuvauksen osalta Tabari mainitsee vain, että taistelu käytiin "al-Yarmukissa". [17]

Vakavin vastaväite on, että 600-luvun kirjalliset aikalaislähteet eivät tunne Arabian niemimaalta lähtenyttä arabihyökkäystä, joka olisi kukistanut Bysantin ja Iranin armeijat. Siitä ei ole jäänyt jälkiä kristittyjen munkkien tekemiin kirjoituksiin, joissa he dokumentoivat aikansa tärkeimpiä tapahtumia. Aikalaislähteet seulonut israelilainen arkeologi Yehuda Nevo kirjoittaa, että jos kymmenien tuhansien arabien sotilaallinen invaasio jättitaisteluineen tapahtui, ainakaan kukaan aikalainen ei sitä pannut merkille.[18] Länsimainen historiankirjoitus on silti ottanut pääosin tarinat todesta ja tyytynyt vain tasoittamaan uskomattoman oloisia voimasuhteita.[19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sota s. 372
  2. Tabari, 1992" s. 132
  3. Tabari ,1992 s. 132
  4. Tabari, 1992 s. 134
  5. a b c Kennedy, H.: The great Arab conquests. How the spread of Islam changed the world we live in, s. 22. Phoenix, 2007.
  6. a b Kaegi, W.E.: Byzantium and the early islamic conquests, s. 95. Cambridge University Press, 1995.
  7. a b Tabari: History of al-Tabari, vol. 12. s. 132-134 1992. State University of New York Press.
  8. Tieteen Kuvalehti Historia 15/2012 s. 55
  9. Tieteen Kuvalehti Historia 15/2012 s. 56–57.
  10. Tieteen Kuvalehti Historia 15/2012 s. 58–59.
  11. Tieteen Kuvalehti Historia 15/2012 s. 59.
  12. Ohlig, K-H.: Geschichte und Geschichten. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam (s. 13-33), s. 20. Verlag Hans Schiler, 2012.
  13. Magnus Västerbro: Arabivalta levisi nopeasti Tieteen Kuvalehti. Historia. 3.2.2018.
  14. Kennedy, 2007, 56
  15. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state, s. 6. Prometheus Books, 2003.
  16. Ohlig, 2012
  17. Tabari, 1992, 132–133
  18. Nevo & Koren, 2003, 177
  19. esim. Kennedy, 2007, 82 ehdottaa Bysantin armeijan kooksi korkeintaan 15 000–20 000.