Umar ibn al-Khattab

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kalifia. Samannimisestä terroristista kertoo artikkeli Umar ibn al-Khattab (1969).

Umar ibn al-Khattab, al-Faruq (arab. عمر بن الخطاب‎, noin 581, Mekka7. marraskuuta 644) oli tarinaperinteen mukaan islamin toinen oikeamielinen kalifi (الخلفاء الراشدون al-Khulafā’ al-rāšidūn) (634644), joita sunnimuslimien mukaan oli neljä ”. Häneen viitataan usein pelkällä etunimellä (joko muodossa Umar tai Omar).[1] Umar oli tunnettu oikeudenmukaisuudestaan, mistä hänelle annettiin arvonimi al-Faruq (suom. oikeamielinen)[1]

Rashidun-kalifi Umar ibn Al-Khattāb - عُمر بن الخطّاب ثاني الخلفاء الراشدين

Islamilaisia tarinoita Umarista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Profeetta oli naimisissa Umarin tyttären Hafsan kanssa, joten hän oli myös Muhammedin appi. Umar käytti arvonimeä Amir al-mu’minin suom. ”uskovien johtaja”. Hänen hallituskaudellaan arabien nousu maailmanvallaksi todella alkoi. Vuonna 636 muslimit saavuttivat Jarmukjoella voiton bysanttilaisista, mikä merkitsi sitä, että tie länteen oli avoin. Vuonna 639 Umar valloitti Egyptin ja vuonna 643 Tripolin. Seuraavaksi hän voitti persialaiset Qadisiyyassa. Tämä merkitsi, että reitit Keski-Aasiaan ja Intiaan olivat arabien hallussa. Umar oli näkemyksiltään avarakatseinen ja suhtautui lempeästi muihin uskontoihin. Hän antoi juutalaisten ja kristittyjen säilyttää uskontonsa, kunhan nämä vain maksoivat verot. Vastineeksi tästä he saivat vapautuksen sotapalveluksesta.[1]

Umar kuoli vuonna 644 ollessaan 53-vuotias, kun zarathustralainen orja puukotti hänet tikarilla.[1] Umaria seurasi kalifi Uthman ibn Affan.

Historiatieteen näkökulma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalifit ilmestyvät islamilaisiin lähteisiin vasta 800-luvulla. Espanjassa tehty niin sanottu "Vuoden 754 kronikka" on ensimmäinen lähde, jossa neljä kalifia mainitaan. Suurin osa käsikirjoituksesta on kuitenkin säilynyt kopiona vasta 1100-luvulta, joten ei ole varmaa miten alkuperäinen kuvaus on.[2] Todennäköisesti kristillisen kirkonmiehen tekemässä Kronikassa kerrotaan, että Muhammedin oltua vallassa 10 vuotta häntä seurasi Abu Bakr, joka hallitsi kolme vuotta. Tätä seurasi Umar ja sitten Uthman vuonna 647. Kronikka ei tunne Alia, vaan ilmoittaa Uthmanin seuraajaksi Muawijan vuonna 657.[3]

Ensimmäinen arabivaltion hallitsija, josta on jäänyt historiaan arkeologisia jälkiä, kuten kolikoita ja piirtokirjoituksia, on Mu’awiya (vallassa vuodet 660-680) .[4] Ensimmäinen hallitsija, joka käytti itsestään nimitystä "kalifi" oli Abd al-Malik ibn Marwan (685-705).

Koska neljästä "oikeaan johdetusta kalifista" ei ole löytynyt aikalaislähteitä, heidän on myös arveltu olleen abbasidikaudella luotuja persialaiseen nelilukuun perustuvia hahmoja, jotka mytomorfisesti rinnastuivat Adamiin, Nooaan, Abrahamiin ja Moosekseen.[5] Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan nykyään valtaosa islamin varhaishistorian tutkijoista katsoo, että yksittäisten hadithien osalta onkin lähes mahdoton sanoa, ovatko ne aitoja.[6] Tämä tekee kalifien historiallisuuden epävarmaksi. Hämeen-Anttilan historiankäsityksen mukaan ei kuitenkaan ole merkitystä sillä mitä tapahtui, vaan sillä, mitä uskotaan tapahtuneen.[7]

Kriittiset historiantutkijat ovat arvelleet, että vuodesta 622 alkaneen sassanidivaltakunnan romahdusta seurasi Syyriassa ja Persiassa asuneiden arabiheimojen sisällissota, jossa voittajaksi selviytyi 660-luvulle tultaessa Muawija. Tämä oli luultavasti Bysanttia palvellut sotaherra. Hän käytti virkakielenä kreikkaa ja oli kristitty. [8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Ziauddin Sardar: Mihin uskovat muslimit, s. 55 – 58. Otava. ISBN 978-951-1-23224-7.
  2. Thomas, J.: Araboislamische Geschichtsschreibung und ihre Auswirkungen auf Geschichtsbilder von al-Andalus (8 Jh.). Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion I. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam, s. 144. Hans Schiler, 2010.
  3. Tuntematon: Chronicle of 754. Teoksessa: K. B. Wolf (toim.) Conquerors and Chroniclers of Early Medieval Spain. 2nd ed., s. 93-99. Liverpool University Press, 2011.
  4. Popp, Volker: ”Islam’s “Hidden” Origin.”, The hidden origin of Islam, s. 38. Prometheus Books, 2010. englanti
  5. Volker Popp: Biblische Strukturen in der islamischen Geschichtsdarstellung. Teoksessa: Markus Gross & K-H. Ohlig /toim.). Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 46-53. Schiler, 2008.
  6. Hämeen-Anttila, 2004, 20
  7. Hämeen-Antila, 2004, 14
  8. Popp, 2010, 34-45