Muhammedin historiallisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalliomoskeijan peruskivi ja arkadin kaari, joka sisältää varhaisimpia MHMT -merkintöjä. Valokuva vuodelta 1915.

Muhammedin historiallisuus koskee kysymystä, onko islamin profeetta Muhammed 600-luvun alussa elänyt todellinen henkilö sellaisena kuin hänet kuvataan islamin pyhässä historiassa, vai onko Muhammedin elämäkerrassa historiallisen tiedon lisäksi legendaarista ainesta, mahdollisesti jopa siihen asti, että hän on täysin kuvitteellinen hahmo.

Erilaisia näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin pyhä historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islaminuskon mukaan profeetta Muhammed oli todellinen henkilö, joka syntyi vuonna 570 Mekassa Arabian niemimaalla ja kuoli Medinassa Arabian niemimaalla syntymäpäivänään Rabi-kuun 12. päivänä vuonna 632. Hänen uskotaan tehneen seuraavat kolme tekoa:

  1. Koraani: Muhammedin kautta laskeutui alas islaminuskon perusteos Koraani, joka oli Jumalan sanaa, mutta yhtä luomaton kuin Jumala itse.
  2. Šaria: Muhammed oli synniltä suojattu ja välitti esimerkillään ihmiskunnalle Jumalan ikuisen ja muuttumattoman lain, šarian.
  3. Kalifaatti: Muhammed perusti uskovien yhteisön, umman, josta kasvoi islamilainen valtio. Hän aloitti valloitussodat, jotka Muhammedin elinaikana johtivat Arabian niemimaan valloitukseen ja myöhemmin islamilaisen valtion laajenemiseen Lähi-idän supervallaksi.[1][2]

Islamilaisen perinteen kuvaileman Muhammedin saavutukset ovat historiassa vailla vertaa, sillä hänen katsotaan perustaneen sekä maailmanuskonnon että islamilaisen suurvallan lakeineen. Muhammedia onkin myös islamin ulkopuolella pidetty kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimpana ihmisenä.[3]

Islaminuskossa kertomukset Muhammedista eivät ole pelkästään historiankirjoitusta. Ne ovat myös osa uskontoa ja sellaisena kaikkien epäilysten ulkopuolella. Islamilaisen käsityksen esittää brittiläinen tiedetoimittaja Ziauddin Sardar:

"Muhammedin elämä tunnetaan nimellä sira, ja se elettiin historian täydessä valossa. Kaikki, minkä hän sanoi tai teki kirjattiin muistiin. Koska hän ei osannut lukea tai kirjoittaa, hänellä oli jatkuvasti 45 kirjuria, jotka kirjasivat hänen sanansa, tekonsa ja toimensa -- Siksi tunnemme hänen elämänsä pienintä yksityiskohtaa myöten: miten hän puhui, istui, nukkui, pukeutui, käveli; hänen käyttäytymisensä puolisona, isänä, serkkuna; hänen asenteensa naisiin, lapseiin, eläimiin; hänen liiketoimensa ja asenteensa köyhiin ja sorrettuihin -- Muutama vuosikymmen hänen kuolemansa jälkeen selostukset Muhammedista olivat muslimiyhteisön käytössä kirjoitetussa muodossa. Yksi aikaisimmista ja kuuluisimmista Muhammedin elämäkerroista on Ibn Ishaqin Sirat Rasul Allah, joka kirjoitettiin alle sata vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen." [4][5]

Sardarin mukaan Muhammedista kertova hadith -kirjallisuus syntyi jo Muhammedin eläessä, kun sihteerit ja kumppanit kirjoittivat hänen puheitaan ja tekojaan muistiin.[5][4] Säilyneet kokoelmat ovat kuitenkin vasta 800-luvulta. Tarinoihin oli liitetty kertojaketjut (isnad), jotka varmistivat tiedon luotettavuuden. [5][4] Jotkut muslimit ovat sitä mieltä, että hadithit siirtyivät ensin vain suullisena tietona. Yhtä mieltä ollaan siitä, että niiden joukossa oli myös väärennettyä tietoa ja epäluotettavia kertomuksia, joita on jäänyt myös kaikkein arvostetuimpiin hadith -kokoelmiin.[6]

Islamin mukaan myös Koraani todistaa Muhammedista. Profeetan kuollessa Koraanista oli ainakin seitsemän erilaista muistivaraista versiota tärkeimmillä murteilla. Kalifi Uthmanin aikana (644–656) vakiinnutettiin Koraanin lopullinen muoto, mikä tapahtui vain pari vuosikymmentä profeetan kuoleman jälkeen.[7] Muslimit katsovat, että Koraani on koottu Muhammedin ilmestyksistä. Niissä näkyy myös ilmestysten yhteys profeetan omaan elämään. Esimerkiksi Niiniköyden suura 111 kertoo Jumalan vihasta Abu Lahabia, Muhammedin setää ja naapuria kohtaan. Suura lähetettiin alas, kun Abu Lahb oli markkinoilla julkisesti hyökännyt profeetan esittämiä ajatuksia vastaan.[8][9] Koraania selittävä tafsir -kirjallisuus kertoo yksityiskohtaisesti, miten kukin Koraanin jae liittyy profeetan elämään.[10]

Länsimaisia näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muhammedin historiallisuus on ollut myös Euroopassa itsestäänselvyys, jota ei sen kummemmin pitkään aikaan käsitelty. Vielä vuonna 1851 ranskalainen orientalisti Ernest Renan kirjoitti: "Sen mysteerin asemesta, joka peittää muiden uskontojen alkuvaiheet, islam syntyi historian kirkkaassa valossa; sen juuret ovat näkyvissä. Sen perustajan elämä on yhtä hyvin tunnettu kuin kenen tahansa 1500-luvun uudistajan. Me voimme seurata vuosi vuodelta hänen ajattelunsa, ristiriitansa, heikkoutensa vaihteluja.”[11] Saksalaiset orientalistit panivat kuitenkin merkille jo 1800-luvulla islamilaisen perimätiedon puutteet. Tutkimus kohdistui tällöin islamilaisten 800-luvun hadith -kertomusten luotettavuuteen. Kriittinen suuntaus kuitenkin vaimeni vuosisadan vaihtuessa ja vaihtui islamilaisen perinteen myötäilyksi. Tunnetuimpia Muhammed-tutkijoita oli William Montgomery Watt (1909–2006), joka laati kaksiosaisen Muhammed -elämäkerran, Muhammad at Mecca (1953) [12] ja Muhammad at Medina (1956).

1970-luvulla islamilaisen perimätiedon kritiikin aloittivat uudelleen Koraanin tutkijat John Wansbrough Englannissa ja Günter Lüling Saksassa. Wansbroughun oppilaat, muun muassa Michael Cook ja Patricia Crone ovat esittäneet Muhammedista uusia teorioita, jotka yhdistävät profeetan juutalaisuuteen ja Palestiinaan.[13] Saksassa kriittistä suuntausta on jatkanut muun muassa Saarlandiin yliopistoon sijoittunut Saarbrückenin koulukunta ja Inârah -projekti, joka julkaisee Koraanin tutkimukseen keskittynyttä kirjasarjaa Die Entstehung einer Weltreligion.[14] Historiallis-kriittisen koulukunnan näkemykset Muhammedista vaihtelevat. Äärilaitaa edustaa suuntaus, jossa Muhammedin historiallisuus kielletään kokonaan. Tämän askeleen otti ensimmäisenä venäläinen orientalisti L. I. Klimovitsh vuonna 1930. Hän katsoi, että tarinat Muhammedista ja neljästä oikeaan johdetusta kalifista olivat mielikuvituksen tuotetta, koska heistä ei ole aikalaistietoja kuten piirtokirjoituksia tai kolikkotekstejä.[15] Klimovits ei heti saanut seuraajia ainakaan lännessä, mutta 2000-luvulla hänen ajatuksensa ovat alkaneet saada muutamia kannattajia orientalistien keskuudessa. Näiden kriitikkojen mielestä Muhammed on abbasidikalifaatissa 700-luvun puolivälin jälkeen syntynyt kuvitteellinen hahmo, jota edelsi yhtä kuvitteellinen "Ali" arabiuskonnon profeettana.[16] Hahmo olisi saanut alkunsa Jeesuksen kunnianimestä muhammad (murrealueen mukaan "ylistetty" ,"valittu", tai "siunattu"), joka tulkittiin henkilönnimeksi. [17] Näiden teorioiden mukaan kertomukset Muhammedista ovat myöhäisempiä kuin Koraani, missä sana muhammad esiintyykin vain satunnaisesti.[18]

Orientalismin kenttä on nykyään vahvasti ja poleemisesti jakautunut perinteiseen kenttään ja vähemmistöön eli "revisionisteihin". Historiatieteessä revisionismi tarkoittaa periaatetta, jonka mukaan vanhoja uskomuksia on tarpeen arvioida uudelleen.[19] Useimmat orientalistit yhä luottavat islamilaiseen perimätietoon, mutta vähemmän kuin ennen.[20][21] Tavallisinta on uskoa, että islamilaisessa perimätiedossa on historiallinen ydin, vaikka sen erottaminen myöhemmin syntyneistä kertomuksista on ainakin toistaiseksi ollut mahdotonta. Muhammed olisi siten historiallinen henkilö, vaikka hänestä ei ole varmuudella todistettuja tietoja. Ongelmaa on yritetty ratkaista kehittämällä kriittistä hadith -tutkimusta. Toiveissa on, että sen avulla voidaan erottaa jyvät akanoista ja löytää kateissa oleva historiallinen ydin sepitettyjen Muhammed-tarinoiden takaa.[22]

Historiallisuusepäilyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muhammedin historiallisuutta koskeva keskustelu sai alkunsa havainnosta, että profeetasta kertovat historialliset aikalaislähteet puuttuvat. Hänestä aletaan puhua vasta 800-luvun arabialaisessa Muhammed -kirjallisuudessa, jota alettiin kirjoittaa vasta 150–200 vuotta itse tapahtumien jälkeen. Varhaisin osa tätä kirjallisuutta on Ibn Ishaqin 700-luvun loppupuolella kirjoittama, mutta kadonnut teos, jota on tosin pystytty ennallistamaan.[23] Kyse ei tällöinkään ollut lähdekriittisestä historiasta vaan Muhammedia koskevien suullisten tarinoiden keräämisestä. Arabisti Hans Jansen kirjoitti: "Kukaan ei tiedä tänään, mitkä kertomukset Muhammedista ovat tosia ja mitkä on tulkittava hurskaiksi sepitteiksi".[24] Arabisti Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan tiedämme yllättävän vähän islamin varhaisvaiheista.[25] Tämän takia jokainen, olipa sitten tutkija tai tavallinen lukija, on vapaa tekemään hyvin subjektiivisen valinnan siitä, mihin haluaa uskoa ja mihin ei.[26] Koska folkloristisia tarinoita ei lueta historian lähteisiin, jotkut kriitikot ovat arvelleet, että Muhammed seuralaisineen olisi 700 -luvulla ja sen jälkeen keksittyä kansanperinnettä. Kyse olisi siten esimerkki pseudohistoriasta, mistä historiantutkimus tarjoaa paljon muitakin esimerkkejä.[27]

Sana "muhammad" on 600-luvun lähteissä harvinainen. Esinelöydöissä 600-luvun lopulta on tiedossa muutama kolikko, joissa esiintyy sana "muhammad".[28] Jerusalemin Kalliomoskeijan friisitekstissä vuodelta 691 se esiintyy jo suppeassa asiayhteydessä.[29] Lisäksi 600-luvulta on löydetty muutama maininta Muhammedista Lähi-idän kristillisistä lähteistä. Islamilaiset 600-luvun kirjalliset lähteet sen sijaan vaikenevat oman uskontonsa ja valtakuntansa perustajasta. Varhaisin islamilainen lähde on Koraani, mutta sen 600-luvulta säilyneissä tekstikatkelmissa ei mainita Muhammedia. Kaikki varhaisimmat Muhammed -viittaukset löytyvät koottuina Robert Hoylandin teoksesta "Seeing Islam as Others Saw It".[30]

Käsitys Muhammedin historiallisuudesta kuuluu islaminuskoon. Historiallisuuden kyseenalaistaminen on herättänyt suuttumusta muslimeissa. Esimerkiksi Tukholmassa vaikuttava S. Parvez Manzoor katsoo, että Wansbroughin ja muiden tutkimukset ovat "alastonta valtadiskurssia" ja "psykopaattisen vandalismin purkauksia".[31] Palestiinassa opiskelijat heittivät professori Suliman Bashearin ulos luentosalin ikkunasta, kun hän väitti, ettei islam syntynyt Muhammedin ilmoituksista, vaan kehittyi pitkän ajan kuluessa juutalaisuudesta ja kristinuskosta.[32]

Kysymys Muhammedin historiallisuudesta koskee sitä, missä määrin, jos lainkaan, Muhammedilla oli osuutta 1) Koraanin, 2) šarian ja 3) Lähi-idän kalifaatin syntyyn. Jos Muhammedin historiallisuus kiistetään, joudutaan kysymään, mistä muualta Koraanin tekstit voisivat olla peräisin, miten šarialaki sai alkunsa, ja millä tavoin Lähi-idän kalifaatti syntyi ellei muslimivalloituksesta. Lisäksi joudutaan kysymään, miten uskomattoman laaja Muhammed-saaga henkilöineen olisi syntynyt, jos se kerran ei ole aitoa historiaa. Kaikkiin näihin kysymyksiin historiakriittiset orientalistit ovat etsineet vastauksia. Niistä on vähitellen kasvanut joukko uusia, tosin aukkoja täynnä olevia hahmotelmia islamin varhaishistoriasta.[16]

Varhainen kritiikki (1843–1950)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallis-kriittinen islamintutkimus lähtee siitä, että Koraania ja islamin syntyä tulisi tutkia samoilla tieteellisillä menetelmillä kuin esimerkiksi Raamatun syntyä. Islamilainen asiaa koskeva tutkimus oli keskittynyt haditheihin liitettyjen todistajaketjujen eli isnad-ketjujen luotettavuuden arviointiin. Kun Mooseksen historiallisuutta koskeva pohdinta alkoi Euroopassa 1600-luvulla ja Jeesusta koskeva 1700-luvulla, Muhammediin liittyvä historiakriittinen tutkimus käynnistyi vasta 1800-luvulla. Historiallis-kriittisen koulukunnan tutkijoiden näkemykset vaihtelevat, ja vain osa heistä pitää Muhammedia epähistoriallisena hahmona. Varhaisen hadith -kritiikin ytimessä oli havainto, että Muhammedista kertova islamilainen perimätieto alettiin nähdä enemmän tai vähemmän epäluotettavaksi lähteeksi. Tämän vaiheen kaksi merkittävintä tutkijaa ovat Ignaz Goldziher ja Joseph Schacht.[33]

Gustav Weil (1808–1889)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gustav Weil (1808-1889)

Kriittisen tutkimuksen aloitti Gustav Weil, joka vuonna 1843 julkaisi kirjan Mohammed der Prophet, sein Leben und seine Lehre. Weil päätyi tulokseen, että kaikki islamilainen suullinen perimätieto oli epäluotettavaa. Hän kirjoitti:

»”Luottamus suulliseen traditioon aikana, jolloin sitä välitettiin ainoastaan muistin varassa… avasi laajan kentän tehtailulle ja vääristelylle. Kun jotain uskonnollista tai poliittista järjestelmää piti puolustaa, ei mikään ollut helpompaa kuin vedota Profeettaa koskevaan suulliseen perimätietoon”.[34]»

Ignaz Goldziher (1850–1921)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ignác Goldziher (1850-1921)

Samaa käsitystä kannatti myös Ignaz Goldziher, joka kirjoillaan Muhammedanische Studien (1889–1890) osoitti, miten 800- ja 900-luvuilla haditheja tehtailtiin poliittisiin tarkoituksiin. Muhammedista oli tullut esikuva, jonka tekemisten avulla oikeutettiin omia tavoitteita. Goldziher piti mahdollisena, että Muhammed oli historiallinen henkilö, vaikka todisteita siitä ei ollut.[35] Goldziher katsoi, ettei yhdenkään perimätiedon voi luotettavasti osoittaa tulevan 600-luvulta asti. Tämän takia niillä ei ole ehdotonta todistusarvoa, kuten olisi aikalaislähteillä. Goldziherin johtopäätökset olivat mullistavia, mutta ne saivat vastakaikua vain hitaasti ja paljon myöhemmin.

Leone Caetani (1869–1935)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italialainen Leone Caetani päätyi kirjassaan Annali dell’ Islam (1905–1907) arvioimaan, että Muhammedia koskeva perimätieto on lähes kokonaan arvotonta ja esimerkiksi Abu Bakrin ja Uthmanin toimittama Koraanin alkuperäinen versio olisi pelkkä myytti. Hän kuitenkin luotti siihen, että autenttinen ydin Muhammedin elämäkerrasta olisi löydettävissä riittävän tarkan tutkimuksen avulla. [36]

Alphonse Mingana (1878–1937)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyrialaistaustainen Mingana laski 1900-luvun alussa, että kaikista Koraanissa olevista ei-arabialaisista sanoista 70 % oli syyroarameaa. Sen vaikutus näkyy Koraanin tärkeimmissä sanoissa, kuten erisnimissä ja uskonnollisissa käsitteissä sekä myös lauserakenteissa. Hän katsoi, että Koraania ei ollut kirjoitettu "puhtaalla" arabialla, kuten itse monta kertaa vakuuttaa, vaan syyrian ja arabian sekakielellä.[37]

Jopa sana Koraani oli Minganan mukaan syyroarameaa. Vanhimmissa Koraanin käsikirjoituksissa esiintyy kolmikirjaiminen sana QRN. Perinteisesti on tulkittu, että se tarkoittaa arabian sanaa Qurān, joka merkitsee ääneen luettua. Adolphe Minganan mukaan vokaalit on valittu väärin. Kun konsonanttien väliin lisätään toisenlaiset vokaalit, saadaan syyrialainen sana Qiryan, joka tarkoittaa lektionaaria eli kristillistä liturgista lukemistoa. Syyrian kirkoissa sillä tarkoitettiin kaikkia Raamattua koskevia tekstejä, joita jumalanpalveluksissa luettiin. Sellaiseksi myös Koraani oli alun perin tehty.[37]

Joseph Schacht (1902–1969)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittiläis-saksalainen islamin tutkija Joseph Schacht (k. 1969) arvioi, että myös kaikkein luotettavimpina pidettyjen hadith-kokoelmien kertomukset olivat lähtöisin paljon Muhammedia myöhemmältä ajalta. Hänen mukaansa yksikään hadith ei varmuudella ollut peräisin 600-luvun alusta saakka. Hadith -kertomusten aitoutta todistamaan luodut isnadit eli todistajaketjut eivät auttaneet asiaa, koska niiden käyttö alkoi vasta 700-luvun puolivälissä ja siten liian myöhään.[38] Schacht osoitti, että haditheihin liitetyt kertojaketjut eli isnadit kasvoivat taaksepäin siten, että varhaisimmissa kirjauksissa ne päättyivät Muhammedin seuraajiin, sitten kumppaneihin ja kaikkein nuorimmissa lopulta häneen itseensä.[39]

Länsimainen valtavirta (1900–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteeseen luottavat historioitsijat ja orientalistit ovat käsitelleet Muhammedin historiallisuutta yleensä vain lyhyesti, koska profeetan historiallisuus on perinteisen paradigman olettamus pikemminkin kuin tutkimusongelma. Muutamia artikkeleita on silti aiheesta tehty, kuten F. E. Petersin "The Quest of the Historical Muhammad".[40] Tärkein peruste Muhammedin historiallisuudelle ovat 800-luvulla kootut hadithit, joten keskustelu on tiivistynyt kysymykseen siitä, onko Goldziherin ja Schachtin niistä esittämä kritiikki paikallaan, vai sisältyikö haditheihin ainakin jotain varmaa tietoa Muhammedista.[41] Haditheja koskeva tutkimus ja keskustelu jakautuvat kolme hadith-tyypin kesken. Laijtyyppejä ovat historiallinen hadith (sira), islamilainen laki (sunna) ja koraaninselitys (tafsir).[42]

Jos tutkija kiistaa sira-tyyppisten hadithien aitouden, islamin historian varhaisvaiheista ei jää mitään jäljelle.[43] Muutamat tutkijat ovat ottaneet välittäviä kantoja eli katsoneet, että jotkut tiedot ovat luotettavia, vaikka toiset ovatkin väärennöksiä. Herbert Bergin mukaan myös tämä keskikenttä todellisuudessa kallistuu islamilaisen tradition puolelle, jolloin jakolinjaksi jää perinne tai revisionismi.[44]

Hadithit ja isnadit ovat luotettavia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nabia Abbot (1897–1981), turkkilainen arabisti, tunnetaan muun muassa Muhammedin lempivaimon Aišan elämäkerran kirjoittajana.[45] Abbot katsoi, että jo Profeetan seuralaiset kirjoittivat haditheja myös muistiin, ja että näin oli tapahtunut, suullisen välittymisen ohella, useimmille niistä haditheista, jotka ovat säilyneet 800-luvulta. Syy, miksi niitä ei aikaisemmin koottu tai miksi tekstejä ei ole säilynyt oli Abbotin mukaan kalifi Umarin pelko, että tällainen kirjallisuus johtaisi kilpailuun Koraanin kanssa ja sitä myötä harhaoppisuuden leviämiseen. Tämän takia hän olisi antanut tuhota kaiken löytämänsä. Tekstejä kuitenkin säilyi kätkettynä. Goldziher ja Schacht pitivät umaijadikalifeja maallisina hallitsijoina, mutta Abbot väittää, että he kaikki kokosivat haditheja. Kysymys siitä, miksi varhaiset kerääjät pitivät suurinta osaa löytämiään haditheja keksittyinä, Abbot vastaa, että tämä koski vain isnadeja, ei varsinaisia tekstejä (matn). Abbotin teorian ongelmana on pidetty muun muassa kehäpäättelyä, sillä hän olettaa etukäteen isnadien olevan luotettavia.[46]

Fuat Sezgin (1924–2018), toinen turkkilainen arabisti, uskoi myös varhaiseen ja jatkuvaan kirjalliseen perintöön hadithien tallentamisessa. Hän kohdisti Abbotin teorioita muistuttavaa kritiikkiä Goldziherin näkemyksiä vastaan. Myös Sezgin piti isnadien luotettavuutta annettuna ja päätyy Abbotin tavoin loogiseen kehään.[47]

Muhammad Mustafa Azami (1930–2017) oli islamin tutkimuksen professori Saudi-Arabiassa. Hän on pyrkinyt kumoamaan Schachtin esittämiä käsityksiä. Toisin kuin Abbot ja Sezgin hän on pyrkinyt osoittamaan myös isnad -ketjujen luotettavuuden. Azamin mukaan jo Profeetan elinaikana oli käynnissä vilkas kirjallinen toiminta, jota Profeetta itse rohkaisi. Haditheja siis kirjoitettiin talteen jo Profeetan elinaikana. Azami luettelee satoja henkilöitä, jotka eri aikoina osallistuivat tähän kirjoitustyöhön. Tämä takasi sekä hadithien että niihin liitettyjen isnadien luotettavuuden. Azami arvostelee Schachtin päätelmiä tavalla, joka Herbert Bergin mukaan on osittain osuvaa, mutta toisaalta kehämäisesti nojaa Azamin uskoon, että islamilainen lähdemateriaali on aina luotettavaa.[48]

Islamin historioitsija F. E. Peters katsoo, että tulevaisuuden hadith -tutkimus pystyy perustelemaan paremmin Muhammedin historiallisuutta. Hän pitää Koraania kaikkein tärkeimpänä Muhammedia koskevana historiallisena dokumenttina. [40] Peters kirjoitti: ”On mahdotonta ajatella, että yhteisö olisi kokonaan unohtanut sen, mitä Muhammed tosiasiassa teki tai sanoi Mekassa ja Medinassa, tai että sitkeästi muistavat arabit olisivat antaneet tuhota kaikki muistonsa Mekan tai Länsi-Arabian menneisyydestä riippumatta siitä, kuinka syvästi se nykyisin on myyttien ja eri pyrkimysten varjostama." [40]

William Montgomery Watt (1909–2006) vetosi arabien hyvään muistiin ja intohimoiseen kiinnostukseen omaa historiaansa kohtaan.[49] Montgomery Watt luotti historiallisten hadithien antamaan tietoon, mutta kehotti varovaisuuteen, kun niissä esitettiin arveluja esimerkiksi Profeetan motiiveista.[50]

Brittiläinen arabian professori R.B. Serjeant (1915–1993) piti islamilaista perimätietoa luotettavana, ja näki tämän jopa orientalismin metodisena periaatteena: "Metodisesti emme voi hyväksyä muuta lähtökohtaa kuin sen, että perimätieto on aito kertomus tosiasioista siihen saakka, kunnes se on uskottavasti osoitettu vääräksi tai puolueelliseksi."[51] Encyclopaedia Britannican Muhammed-artikkelissa islamin tutkimuksen professorit Montgomery Watt ja Nicolai Sinai tuovat esiin saman käsityksen: ” ei ole mitään pakottavaa syytä olettaa, että islamin perinteinen selostus Muhammedista olisi epähistoriallinen." [52] Serjeant, Montgomery Watt ja Sinai siirtävät näin todistusvelvollisuuden vastapuolelle.

Välittäviä kantoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet orientalistit ovat hyväksyneet Goldziherin ja Schachtin näkemykset hadithien epäluotettavuudesta, mutta olleet haluttomia tekemään siitä lopullisia johtopäätöksiä. Toisaalta he eivät ole halunneet hyväksyä sitäkään käsitystä, että kaikki on totta, mikä on kirjoitettu.[53]

G.H.A. Juynboll (1935–2010) oli hollantilainen arabisti, joka oli erikoistunut tutkimaan haditheja. Juynboll pitkälti omaksui Schachtin ajatukset ja jatkoi hänen työtään. Hän ei kuitenkaan jakanut Schachtin täydellistä skeptisismiä hadithien suhteen. Hän sijoittaa myös isnadien ja hadithien alkukohdan 600-luvun lopulle, eli aikaisemmaksi kuin Schacht. Abbotista, Sezginista ja Azamista hän kirjoitti: "Se mikä aina häiritsee - - on, että he eivät havaitse, että vaikka maan alta kaivettaisiin papyrus, jossa on muinaista tekstiä, se voi silti olla väärennetty -- isnad -väärennöksiä tapahtui." Juynboll katsoi, että vaikka haditheja väärennettiin, ne silti antavat kohtuullisen tarkan kuvan Muhammedin sanoista ja teoista. Juynboll kehitti Schachtin vertailevaa metodia, joka perustui hadithien yhteisiin linkkeihin todistusketjuissa ja pyrki näin määrittämään niiden keskinäistä ikäjärjestystä ja alkuperää.[54]

Fazlur Rahman Malik (1919–1988) oli pakistanilainen liberaali muslimifilosofi. Hän kannatti Goldziherin analyyseja, mutta muslimina päätyi siihen, että hadith- kokoelmien "ydin" oli aitoa tietoa Muhammedista. Rahmanin mukaan Muhammedin opetukset välittyivät myös muslimien käytäntöinä eli "hiljaisena tietona", joka kirjattiin vasta myöhemmin muistiin haditheiksi.[55]

Harald Motzki (1948–2019)[56] oli saksalainen arabisti, "hadith -tutkimuksen kiistämätön päällikkö". Hän loi isnad-cum-matn -metodin, jossa vertailtiin hadithien kumpaakin osaa tavoitteena tunnistaa väärennökset. Motzki käytti keinonaan tarinoiden tilastollista analyysia. Löytämällä yhdenmukaisuuksia hän katsoi saaneensa tukea tiettyjen hadithien luotettavuuden asteesta. Bergin kritiikin mukaan kuitenkin myös yhdenmukaisuus voi olla väärentämisen tulosta. [57]

Jaakko Hämeen-Anttila (1963–) on todennut, että "nykyään valtaosa islamin varhaishistorian tutkijoista katsookin, että yksittäisten hadithien kohdalla on lähes mahdotonta sanoa, ovatko ne aitoja".[58] Hämeen-Anttila ei anna esimerkkejä aidoista haditheista, mutta luottaa siihen, että Muhammedin pako Mekasta tapahtui vuonna 622 ja että Muhammed kuoli vuonna 632.[59] Lisäksi hän näyttää kuuluvan niihin "useimpiin tutkjoihin", jotka uskovat, että Koraani on melko tarkasti Muhammedin sanelemaa tekstiä eli "suhteellisen lähellä sitä ilmoituskorpusta, jonka profeetta Muhammed sai".[60]

Historiallis-kriittinen suuntaus (1930–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliittolainen orientalismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1930 venäläinen orientalisti L. I. Klimovitsh vei Muhammed-skeptisyyden loppuun asti väittämällä, että sekä Muhammed että niin sanotut ”neljä oikeaan johdettua kalifia” olivat ainoastaan kaunokirjallisia hahmoja, koska heitä koskevat lähteet olivat niin myöhäisiä, ettei niillä ollut tieteellistä arvoa. [61] Samaan aikaan tähän tulokseen tuli myös N.A. Morozov. [62]

Günter Lüling (1928–2014)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna saksalainen 1970 Günter Lüling julkaisi väitöskirjan Kritisch-exegetische Untersuchung des Qur'antextes. Hän tuli siihen käsitykseen, että jopa kolmasosa Koraanin suurista olisi alun perin kristillisiä hymnejä.[63][64] Lüling tulkitsi asian niin, että Muhammed oli saanut Mekassa vahvoja kristillisiä vaikutteita. Lülingin radikaalit näkemykset johtivat siihen, ettei hän enää saanyt töitä arabian laitoksilta.[64] Muun muassa Jaakko Hämeen-Anttila on jyrkästi torjunut Lülingin ajatukset, joita hän kuvaa sanoilla "hyvin omaperäinen ja todellisuudelle vieras tutkimustraditio".[65]

Myöhempi historiakriittinen tutkimus on löytänyt tukea Lülingin väitöskirjalle. Kristillisinä hymneinä tai mieterunoina on pidetty esimerkiksi Voiman suuraa (97), Norsun suuraa (105) ja Niiniköyden suuraa (111).

John Wansbrough ja brittiläinen koulukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähes täydellinen Koraanin käsikirjoitus 800-luvulta. Löytöpaikkana Tashkentissa sijaitseva pieni moskeija

Brittiläinen John Wansbrough (1928–2002) aloitti kritiikin uuden aallon, kun kenttä oli Goldziherin ja Schachtin jälkeen jo rauhoittunut.[66] Hän julkaisi vuonna 1977 teoksen Quranic Studies. Sources and Methods of Scriptural Interpretation, jota alan tutkijat pitivät erittäin vaikeaselkoisena tekstinä. Wansbrough päätyi Koraanin kielitieteellisen analyysin perusteella arvioon, että islam oli kehittynyt vähitellen ja useiden vuosisatojen kuluessa itäisestä juutalais-kristillisyydestä, joka omaksui vaikutteita paimentolaisuskonnoista. Islamin tulkinnat sen omasta historiasta olivat myöhäisiä sepitelmiä, joiden tarkoitus oli korostaa islamin alkuperäisyyttä ja eheyttä. Muhammed oli myyttinen taruhenkilö, joka tarjosi arabialaisen vastineen Raamatun profeetoille. Wansbrough arveli, että Koraani kanonisoitiin vasta 800-luvun taitteessa, koska siihen ei vielä 700-luvulla missään lähteessä viitattu.[67]

Wansbroughin oppilaat ja heidän oppilaansa ovat nykyisen historiallis-kriittisen koulukunnan brittiläisiä edustajia. Heihin kuuluvat muun muassa Andrew Rippin, Norman Calder, G. R. Hawting, Patricia Crone, Michael Cook, Martin Hinds ja Robert G. Hoyland. Brittiläinen suuntaus ei ole oppi-isänsä Wansbroughn tavoin aina hylännyt oletusta Muhammedin historiallisuudesta, mutta suhtautuu varovaisesti islamilaiseen perimätietoon.

  • G.R. Hawting (1944–) katsoo osoittaneensa, ettei islam kehittynyt reaktiona monijumalaisuuteen, kuten islamilainen perinne selittää, vaan syntyi monoteistisessa ympäristössä.[68]
  • Andrew Rippin (1950–) katsoo, että koko islamilaista perimätietoa pitää tutkia kirjallisena eikä historiallisena tekstinä: "emme tiedä, ja todennäköisesti emme koskaan tule tietämään, mitä todella tapahtui. Kaikki mitä voimme tietää, on se, mitä myöhemmät sukupolvet uskoivat tapahtuneen.[69]
  • Wansbroughin oppilaat Michael Cook (1940–) ja Patricia Crone (1945–2015) kirjoittivat yhdessä epäortodoksisen kirjan "Hagarism" (1977), jossa he esittivät muun muassa, että Hidzra tarkoitti Palestiinan valtausta, minkä Muhammed olisi tehnyt yhdessä juutalaisten kanssa.[70] Historiakriittiseen koulukuntaan kuuluva Patricia Crone (1945–2015) luotti Muhammedin historiallisuuteen ja vetosi siinä Doctrina Jacobi -sitaattiin, josta hän totesi: ”tämä lähde antaa melko kumoamattoman näytön siitä, että hän [Muhammed] on historiallinen hahmo”. [71] Cronen työtoveri Michael Cook (1940–) oli varhaisten kristillisten lähteiden todistusarvosta samaa mieltä. Hän katsoo, että ne ”sulkevat pois kaikki epäilyt Muhammedin historiallisuudesta”. [72] Cookin käsitys historiallisesta Muhammedista kuitenkin poikkesi islamilaisesta käsityksestä.

Yhdysvallat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltoihin muuttanut Patricia Crone esitti kolme seikkaa, jotka osoittivat tarinoiden epäluotettavuuden. [73] Ensinnäkin Muhammedia koskeville tarinoille löytyy useita variantteja. Toiseksi tarinat ovat ristiriitaisia. Esimerkiksi Ibn Ishaqiin pohjautuvassa perinteessä kerrotaan, että Muhammedin tullessa Medinaan siellä vallitsi valtatyhjiö ja keskinäinen riitely. Muualla kerrotaan, että Muhammed syrjäytti yksimielisesti valitun kuninkaan, Ibn Ubayyn, joka oli kruunausta vailla valmis astumaan virkaan. Cronen mukaan tarinat palvelivat eri tarkoituksia. Välillä haluttiin korostaa Muhammedia Medinan pelastajana, toisella kertaa Muhammedin kohtaamia vaikeuksia. Crone havaitsi myös, että myöhäisemmät lähteet sisälsivät aina enemmän yksityiskohtia kuin varhaisemmat. Tarina siis parani vanhetessaan. Esimerkiksi Ibn Ishaqiin (k. 767) nojautuva lähde kertoo eräästä retkestä näin:

»”Sillä välin Jumalan lähettiläs oli lähettänyt Saad b. Abi Waggasin sotaretkelle kahdeksan miehen kanssa Muharijunin heimosta. He menivät Hijazin Kharrariin saakka, ja palasivat taistelematta vihollisen kanssa.” »

Kaksi sukupolvea myöhemmin al-Waqidi (k. 822) kertoo Sotaretkien historiassa samasta matkasta. Nyt tiedetään sotaretken tarkka päivämäärä, kohteen sijainti ja retken tarkoitus, joka oli juutalaisen Quraiza-heimon karavaanin ryöstö. Lisäksi tiedetään, että miehet kulkivat jalan, mutta liikkuivat vain yöllä, että matka kesti viisi päivää, että karavaani oli jo mennyt; että miesten määrä olikin 20 tai 21, ja että kaikki tämä tieto oli suullisen ketjun kautta peräisin retken johtajalta itseltään. Crone toteaa, että jos tiedon lisääntyminen oli näin suurta kahden sukupolven kuluessa, voi vain kuvitella, kuinka mittavaa sen oli täytynyt olla niiden viiden sukupolven aikana, jotka erottivat Muhammedia ja Ibn Ishaqia.[74]

Kirjassaan "The Meccan Trade" Patricia Crone osoitti, että historialliset lähteet eivät tunne Mekkaa, sen pyhäkköä eikä quraish-heimoa ennen 700-luvun puoliväliä. Mekka ei liioin esiinny Arabian niemimaan esi-islamilaisten pyhiinvaelluskohteiden joukossa, vaikka lähteet luettelevat 16 muuta kohdetta. [73] Nämä tulokset viittasivat siihen, että Muhammed ja Mekka yhdistettiin toisiinsa aikaisintaan 700-luvun puolivälin jälkeen. Vaikka Crone katsoo, että Mekkaa ei ollut 600-luvulla olemassa, hän kuitenkin pitää Muhammedia historiallisena henkilönä. [71]

Muita amerikkalaisia kriittisiä tutkijoita ovat yhdysvaltalainen Fred Donner (1945–), joka katsoo, että islam eriytyi kristinuskosta ja juutalaisuudesta vasta 600-luvun lopussa kalifi al-Malikin aikana.[75] Kanadalainen professori Herbert Berg osoitti tilastollisen analyysin avulla, että al-Tabarin eksegeettiset hadithit, jotka johtivat isnadeissa Ibn Abbasiin, osoittivat sellaista rakenteellista yhteyttä todistajaketjujen myöhempiin jäseniin, että isnadit eivät voineet olla aitoja.[76] Ibn Warraq (nimimerkki) on kirjoittanut historiakriittistä tutkimusta esitteleviä katsauksia ja toimittanut kokoomateoksia, joissa on julkaistu uudelleen klassikkotutkimuksia. [77]

Saksalainen maailma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa Koraanin Birmingham -käsikirjoitusta (folion 2 kääntöpuoli)

Sven Kalisch (1966–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sven Kalisch oli ensimmäinen islamilaisen teologian professori Saksassa. Kalisch kääntyi luterilaisuudesta zaidilaiseen islamiin 15-vuotiaana, opiskeli arabiaa, tutki haditheja, ja päätyi siihen, että ne olivat kaikki sepitettyjä eikä Muhammedia ollut edes olemassa. Tämän takia hän luopui islamista 42-vuotiaana, minkä jälkeen hänen islamilaisen teologian professuurinsa muutettiin Lähi-idän jälkiantiikin aatehistorian professuuriksi. Kalischin työhuone on salainen, ja hän elää poliisivartiossa, koska islamista luopuminen rangaistaan šaria-lain mukaan kuolemantuomiolla.[78]

Saarbrückenin koulukunta ja Inārah -projekti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallis-kriittinen islamin tutkimus alkoi 1800-luvulla Saksassa, jonne sen painopiste palasi 2000-luvulla keskuksenaan Saarlandin yliopisto Saarbrückenissä. Yliopistossa toimiva Inârah-projekti on julkaissut useita kokoomateoksia sekä englanniksi että saksaksi.[79] Projekti edustaa historiallis-kriittisen tutkimuksen radikaaleinta siipeä ja on luonut kuvaa islamin synnystä ilman historiallista profeetta Muhammedia. Projektin kirjoissa julkaisseita tutkijoita ovat muun muassa seuraavat:

  • Gerd-Rüdiger Puin on tutkinut Koraanin Sana'an käsikirjoituksia. Hän katsoo, että Koraani on syntynyt satojen vuosien aikana, osittain ehkä jo 500-luvulla ennen Muhammedin ilmoitettua elinaikaa. Hänen mukaansa noin viidesosa Koraanista on käsittämätöntä millä tahansa kielellä, ja käännösvaikeudet johtuvat tästä, eivät arabian kielen erityispiirteistä.[31]
  • Karl-Heinz Ohlig pitää Muhammedia fiktiivisenä hahmona ja on arvellut, että Koraanin tekstit olisivat peräisin pääosin Iranin Khorasanista ja Mervistä eli Keski-Aasian suunnasta.[80]
  • Volker Popp on numismaatikko, joka on selvittänyt Arabien valtakunnan ja islamin historiaa arkeologisten lähteiden, kuten kolikoiden avulla. Arkeologisen aineiston avulla hän katsoo osoittaneensa, että merkkejä islamista ei löydy vielä 600-luvulla. Arabien valtakunnan uskontona oli tällöin arabikristillisyys, joka ensin esiintyi Johannes Kastajan palvontana ja myöhemmin al-Malikin tuomana Jeesus- (muhammad) -kulttina. [81]
  • Markus Groß on tutkinut islamissa esiintyviä buddhalaisvaikutteita, jotka viittaavat Koraani-liikkeen syntymiseen Iranissa. [82]
  • Johannes Thomas on tutkinut Al-Andalusia koskevaa varhaista islamilaista historiankirjoitusta.[83] Hän väittää, että länsimainen historiankirjoitus ei käytä tieteellistä lähdekritiikkiä, kun kyse on keskiaikaisista islamilaisista lähteistä.[84]
  • Jean-Jacques Walther on analysoinut Koraania matemaattisen kooditeorian avulla ja katsoo, että sen perusteella Koraanin kirjoittajia on ollut 30–100. [85]
  • Robert M. Kerr on tutkinut Koraanin kirjaimistoa ja arvelee, että käytetyn merkistön perusteella Koraani liittyy sassanidien Persian kirjoituskulttuuriin ja siellä hatralaiseen perinteeseen, joka vaikutti Mervissä. Koraanin vanhimmat tekstit olisivat siten syntyneet kaukana Arabian niemimaasta. [86]
  • Raymond Dequin on selvittänyt shiialaisessa perinteessä esiintyvän Alin (Ali ibn Abi Talib) taustaa. Hän katsoo, että sekä Ali että Muhammed ovat alun perin olleet mytologisia ja gnostisesti painottuneita Jeesus -hahmoja, joiden kehitys liittyy abbasididynastian legitimointipyrkimyksiin.[87]
  • Hans Jansen (1942-2015) oli hollantilainen arabian professori, joka kirjoitti Muhammedin elämäkerran. Hän osoitti siinä, miten elämäkerran yksityiskohdat näyttivät syntyneen erilaisten ulkopuolisten tekijöiden vaikutuksesta.[88]
  • Mohammed Lamsiah on esittänyt Norsun suuralle vaihtoehtoisen tulkinnan, joka perustuu Sebeoksen Herakleioksen historiaan. Tulkinta irrottaa suuran islamilaisesta viitekehyksestä. [89]

Christoph Luxenberg (nimimerkki)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Christoph Luxenberg on saksalaisen tutkijan käyttämä nimimerkki. Hän on perustellut käsitystä, että Muhammedin hahmo syntyi vasta 700-luvulla personifikaation seurauksena, kun piirtokirjoituksissa ja rahoissa esiintynyt Jeesuksen kunnianimi "ylistetty" (arabiaksi muhammad) alettiin virheellisesti ymmärtää henkilönnimeksi. [90] [91] Samalla umaijadikalifien omaksuma Jeesuksen kunnianimi "Jumalan palvelija" (abd Allah) olisi muuttunut Muhammedin isännimeksi muotoon "Muhammad ibn Abd Allah" eli "Muhammed Abdullahin poika". [92] Luxenberg on tutkinut Koraanin tekstejä siitä lähtökohdasta, että kirjoitus ei ole puhdasta arabiaa vaan arabian ja syyroaramean sekakieltä, minkä jo Mingana oli osoittanut. Uudelleen tulkittuna Koraanista löytyy entistä enemmän syyrialaiskristillistä liturgista aineistoa, mikä osoittaa, että varhaiset Koraanin tekstit ovat syntyneet kristillisen lahkon piirissä, kuten myös Lüling katsoi osoittaneensa.[90] Luxenbergin kielitieteelliset uudelleentulkinnat Koraanista ovat olleet provosoivia ja herättäneet paljon kritiikkiä.[93]

Israelilainen kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelilainen arkeologi Yehuda Nevo (1932–1992) on perustellut arkeologisten tutkimustensa avulla näkemystä, että Lähi-idän arabivalloitus ei ollut ulkopuolelta tullut invaasio, vaan kyseessä oli alueella jo asuneiden arabiheimojen valtaannousu sekä taistelut etupäässä toisiaan vastaan. Nevo ei pidä Muhammedia historiallisena henkilönä. [94] Nevo on tutkinut Lähi-idän autiomaista löytyneitä piirtokirjoituksia ja havainnut, että niihin ilmestyy islamilaista sanastoa vasta 700-luvun lopulta alkaen. Vaikka islamia edeltävää "muhammadismia" esiintyy virallisissa piirtokirjoituksissa jo vuosina 690–723 sitä ei kuitenkaan esiinny vielä yksityisissä teksteissä, kuten hautakirjoituksissa ennen 700-luvun loppua.[17]

Professori Suliman Bashear (1947–1991) katsoi, että Muhammed ei perustanut islamia, vaan se oli kehittynyt juutalaisuuden ja kristinuskon pohjalta.[95]

Jerusalemin heprealaisen yliopiston professori Guy Stroumsa osoitti, että islam sai oppinsa viimeisestä profeetasta manikealaisuudesta. 200-luvulla elänyt Mani piti itseään Aatamista alkaneen vanhatestamentillisten profeettojen sarjan jatkajana. Manikealaiset käyttivät hänestä kunnianimeä ”profeettojen sinetti”. Sillä ei kuitenkaan tarkoitettu, että Mani olisi ollut viimeinen profeetta, vaan sitä, että hän vahvisti eli sinetöi oikeaksi aikaisempien profeettojen sanoman. Islamilaisissa lähteissä kielikuva tulkittiin niin, että Mani olisi pitänyt itseään lopullisen tiedon ilmoittajana. Tämä Maniin liitetty väärinkäsitys siirrettiin koskemaan myös Muhammedia. [96]

Muhammedista kertovat todisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muhammedin historiallisuuden tueksi on löydetty muutamia 600-luvun lähteitä. Seuraavia lähteitä on pidetty todisteina.

600-luvun kirjalliset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Profeetta Muhammed (tai joku hänen tapaisensa) esiintyy muutamassa Lähi-idän kristillisten oppineiden nimiin pannussa tekstilähteessä 600-luvulta. Robert G. Hoyland esittelee nämä viittaukset teoksessaan "Seeing Islam as others saw it.[30][97] Kaikkein vakuuttavimmaksi todisteeksi on tavallisesti esitetty käsikirjoitus nimeltä "Doctrina Jacobi". Islamilaisia lähteitä ei 600-luvulta ole peräisin. Joitakin 600-luvun Koraanin lehtiä on löydetty, mutta niissä ei mainita Muhammedia.[98]

Doctrina Jacobi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Doctrina Jacobi on joskus vuoden 634 jälkeen Afrikassa juutalaisia vastaan tehty kiistakirjoitus. Siitä löytyvät seuraavat sanat:

”Väärä profeetta on ilmestynyt saraseenien pariin… Sanotaan, että profeetta on ilmestynyt ja tulee saraseenien joukossa ja julistaa voidellun saapumista, joka on tuleva. Kysyin… asiaa vanhalta mieheltä, joka oli perehtynyt kirjoituksiin… hän vastasi äänekkäästi ähkäisten: ”Hän on huijari. Tulevatko profeetat muka miekoin ja sotavaunuin? Tein tiedusteluja, ja ne jotka olivat tavanneet hänet sanoivat: ”Tuossa niin sanotussa profeetassa ei ole mitään totuutta, vain verenvuodatusta; sillä hän sanoo itsellään olevan paratiisin avaimet, mikä on uskomatonta.”[99]

Käsikirjoitus kuvaa melskeisiä aikoja, jotka seurasivat sassanidivaltakunnan romahdusta 630-luvulla. Tunnettu islamin tutkija Patricia Crone on katsonut, että ”tämä lähde antaa melko kumoamattoman näytön siitä, että hän [Muhammed] on historiallinen hahmo”. [71] Israelilaiset tutkijat Nevo ja Koren huomauttavat, että profeetan nimeä ei tekstissä sanota. Profeetta myös julistaa voidellun saapumista, mikä kuuluu sekä kristilliseen että juutalaiseen Messias-myyttiin, mutta ei islamiin. Lisäksi profeetalla on Paratiisin avaimet. Tämäkin on kristillinen kielikuva, joka ilmestyy islamiin vasta 800-luvulla. Profeetta näyttää siten olevan kristitty eikä muslimi. Teksti ei liioin puhu muslimeista vaan "saraseeneista", mikä on etninen eikä uskonnollinen käsite.[100]

Herakleioksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisin tekstidokumentti, jossa nimi Muhammed esiintyy, on armenialainen ”Herakleioksen historia”, joka kertoo tapahtumista vuoteen 661 asti. Siksi on päätelty, että se on kirjoitettu pian tuon vuoden jälkeen. Kirjoittajana on pidetty armenialaista piispaa nimeltä Sebeos, mutta tätä ei pidetä varmana tietona. Kirjoittaja kuvailee, miten keisari Herakleios voittaa juutalaiset, ja henkiin jääneet pakenevat ismaeliittien eli Abrahamin uskoon kääntyneiden arabien luokse. Heidän joukossaan on Mahmet – niminen kauppias. Tämä julistaa, että juutalaisilla ja arabeilla on yhteinen esi-isä, Abraham, jonka uskoa heidän kaikkien tulisi tunnustaa. Hän kehottaa sekä juutalaisia että ismaeliitteja palaamaan asuinsijoilleen, jotka Jumala on luvannut Abrahamille ja hänen lapsilleen. Voitto olisi varma, koska kukaan ei voi vastustaa niitä, joilla on Jumala puolellaan. Näin sitten tapahtuukin. Ismaeliitit lähtevät sotaan järjestäytyneenä 12 heimonsa mukaisesti 12 000 miehen sotaväeksi, johon myös juutalaiset liittyvät.

Jako kahteentoista heimoon muistuttaa juutalaisten alkuperäistä heimojakoa Kaanaan maata vallattaessa. Mahmet antaa käskyjä, jotka vastaavat Koraanin opetuksia: ei saanut syödä itsestään kuolleita eläimiä, juoda viiniä, valehdella eikä harjoittaa haureutta. Samat käskyt löytyvät juutalaisten Toorasta viinikieltoa lukuun ottamatta. Koraanissa viini sekä sallitaan (16:67, 47:15, 83:25) että kielletään (5:90, 2:219).

Historiikissa mainitaan nimeltä Mahmet -niminen ”ismaeliitti”, joka oli ammatiltaan kauppias, aivan kuten Muhammed. Jos teksti on aito, se olisi varhaisin kirjallinen maininta Muhammedista. Muhammed ei tekstissä kuitenkaan esiinny islamin profeettana, vaan julistaa juutalaiset ja arabit yhdistävää Abrahamin uskoa. Hän johtaa arabien ja juutalaisten yhdistettyä armeijaa Pyhän maan valtaamiseksi takaisin Bysantilta.

Patricia Crone pitää tekstiä todisteena profeetta Muhammedin historiallisuudesta. [71] Yehuda Nevon mielestä teksti on myöhemmin tehty lisäys Sebeoksen kirjaan.[101] Ensinnäkään sen kuvaamia tapahtumia ei tunneta muualta. Toiseksi tekstin oletettu kirjoittaja Sebeos ei muissa yhteyksissä osoita tuntevansa Muhammedia. Sebeos nimittäin selostaa Muawijan vuonna 651 lähettämää kirjettä Bysantin keisarille. Muawija kehottaa keisaria kääntymään oikeaan uskoon seuraavin sanoin: ”Kiellä tämä Jeesus ja käänny palvelemani suuren Jumalan, isämme Abrahamin Jumalan puoleen”. Kirjeestä puuttuu viittaus Muhammediin, mikä Nevon mukaan todistaa, että tämä oli Sebeokselle tuntematon.

Sebeoksen teksti näyttää jonkinlaiselta muunnelmalta Toorassa kerrotusta Kaanaan valloituksesta. Erikoista siinä on arabien ja juutalaisten yhteistyö. Hoylandin mukaan Sebeoksen Muhammed-tarinalle löytyy varhainen esikuva 400-luvun Sozomenin kronikasta, jossa samaan tapaan tähdennetään arabien ja juutalaisten yhteistä uskoa. [101]

Tuomas Presbyteeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robert Hoylandin mukaan varhaisin ei-islamilainen lähde, jossa Muhammed mainitaan nimeltä, on Tuomas Presbyteerin nimiin pantu teksti.[102] Teksti on säilynyt 700-luvulta peräisin olevana syyrialaisena käsikirjoituksena, mutta se on kirjoitettu noin vuonna 640. Tekstikohta kuuluu seuraavasti:

"Vuonna 945, perjantaina 4 helmikuuta (634) yhdeksännellä tunnilla käytiin taistelu roomalaisten ja Muhammedin [MHMT] arabien välillä Palestiinassa 12 mailia Gazasta itään. Roomalaiset pakenivat jättäen jälkeensä patriisi bryrdn [Vardan?], jonka arabit tappoivat. Noin 4000 köyhää palestiinalaista tapettiin, kristittyjä, juutalaisia ja samarialaisia. Arabit hävittivät koko tienoon."[102]

Hoyland uskoo, että teksti on aito, koska se antaa tarkan päiväyksen taistelulle. Fred Donner on katsonut tekstin osoittavan, että joku Muhammed-niminen henkilö on todella ollut olemassa ja johtanut jotakin liikettä.[103] K-H. Ohlig näkee tekstin ajoituksessa ongelmia. Tuomas Presbyteeri kertoo myös, että arabit valloittivat Persian vuonna 636, mikä on liian varhainen ajankohta. Tekstissä mainittu kirkkojen ja luostareiden hävittäminen jo tuohon aikaan ei liioin ole saanut arkeologista vahvistusta. Ohlig uskoo, että kyseessä on 700-luvulla tehty lisäys, jossa myöhemmän ajan uskomuksia on projisioitu menneisyyteen. [104]

600-luvun arkeologiset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana muhammad (muodossa MHMT) ilmestyy aluksi kolikoihin, joita lyödään kalifi Abd al-Malikin Iranin Mervistä lähteneen kapina-armeijan vanavedessä. Ensimmäisen kerran se esiintyy Iranin alueella lyödyissä arabialaisissa rahoissa vuonna 659 ja myöhemmin vuonna 672. Vuonna 687 Teheranissa lyödyssä rahassa on paitsi ”muhammad” myös ensi kertaa ilmaisu ”rasul(a)llah”.[105] Kolikkoteksti siirtyy kohti länttä ja löytyy kalifi Abd al-Malikin hallintokauden kahdessa kolikossa, jotka on lyöty Damaskoksessa vuosina 690–691. Myös niissä se esiintyy muodossa muhammad rasul Allah. [28] Muhammed ei tee ensiesiintymistään Arabian niemimaalta käsin vaan saapuu kolikkotekstinä Iranista. Stuart D. Sears on ehdottanut, että näiden kolikoiden alkuperää on etsittävä Azerbaidzanista, ja että rahapajan taustalla olisi Abd al-Malikin veli. [28] Hoylandin mukaan kolikot ovat seuraavia:

  • arabialais-sassanidinen kuvernööri Al-Malikin kolikko vuodelta 688 tekstinä bism Allah Muhammad rasul Allah;
  • toinen samanlainen vuodelta 689,
  • arabialais-sassanidinen Basran kuvernöörin Khalid ibn Abd Allahin kolikko vuodelta 690–691 tekstinä bism Allah Muhammad rasul Allah.[106]

Sana siirtyy idästä länteen, kunnes se vuonna 691 saavuttaa pääkaupungin ja tulee kirjatuksi lauseena ”Muhammad rasul Allah” Kalliomoskeijan seinään Jerusalemissa. Muhammed-tekstin myötä ristin käyttö loppuu valtiollisissa julistuksissa.[107]

Kalliomoskeijan friisiteksti 691[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jerusalemin Temppelivuorella sijaitseva Kalliomoskeija sisältää yhden varhaisimmista teksteistä, joka sisältää sanan "mohammad".

Jerusalemin Kalliomoskeijan friisiteksti on kaikkein tärkein arkeologinen arabialaislähde islamin kehityksen varhaisvaiheista 600-luvulla. Vuonna 685 valtaan noussut kalifi Abd al-Malik antoi kirjoittaa kristologisen uskontunnuksensa rakennuttamansa temppelin sisällä olevan kahdeksankulmaisen arkadin mosaiikkifriisiin. Kalifi esittää tekstissä valtionuskontonsa ytimen. Teksti jakautuu kahteen osaan, joista toinen on arkadin sisäpuolella ja toinen ulkoseinällä. Ulkoseinän teksti toistaa sisäkehän asioita.[108]

Teksti koostuu melkein kokonaan lauseista, jotka lähes sellaisenaan löytyvät Koraanista. Mukana on myös katkelma Herran siunauksesta sekä Daavidin rukouksesta Vanhassa Testamentissa. Pari tekstikohtaa on peräisin Marian suurasta, joka Birminghamin tekstilöydön perusteella oli olemassa jo 600-luvun alussa. Kalliomoskeijan mosaiikkifriisissä esiintyy myös aivan uusi ilmaisu: muhammad rasul Allah. Lause esiintyy kerran sisäkehässä ja viidesti ulkokehässä. Sana Jeesus esiintyy sisätekstissä kolme kertaa ja Muhammed kerran. Pääpaino on siten Jeesuksessa, josta teksti varsinaisesti kertoo.

Sisempi friisiteksti on englannista suomennettuna seuraava.[109] Englanninikeilinen käännös perustuu Luxenbergin käännökseen. Sanat Muhammed ja Jeesus on seuraavassa lihavoitu. Jokaisen otteen perään on myös merkitty, mistä lähteestä teksti löytyy.

Jumalan, armeliaan armahtajan nimeen. Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala. Hän on yksi. Hänellä ei ole vertaista. (Ote šahadasta) Hänelle kuuluu valtius ja kunnia. (Koraani 64:1) Hän herättää henkiin ja antaa kuolla. Hän on Kaikkivaltias. (Koraani 57:2) Muhammed on Jumalan palvelija hänen lähettiläänsä. Katso! Jumala ja hänen enkelinsä siunaavat Profeettaa. Oi teitä, jotka uskotte! Siunatkaa ja tervehtikää häntä. (Ote šahadasta, Koraani 33:56) Siunatkoon Jumala häntä, antakoon hänelle rauhan ja armahtakoon häntä. (Herran siunaus eli Aaronin siunaus, 4. Moos. 6:24–26; ei Koraanissa). Oi kirjan kansa! Älkää liioitelko uskonnossanne älkääkä puhuko Jumalasta muuta kuin totta. Messias, Jeesus, Marian poika oli vain Jumalan Lähettiläs ja Hänen Sanansa, jonka Hän toi Marialle ja Henki hänen luotaan. Uskokaa siis Jumalaan ja hänen lähettiläisiinsä, älkääkä sanoko: ”kolme”. – Lopettakaa sellainen! Se on parasta teille itsellenne. Jumala on vain Yksi. On kaukana hänen ylivertaisesta pyhyydestään, että hänellä olisi poika. Hänen on kaikki mitä on taivaassa ja maan päällä. Jumala on riittävä edusmies. (Koraani 4: 171; toiseksi viimeinen virke on Daavidin kiitosrukouksesta, 1. Aik. 29:10) Messias ei koskaan häpeä olla Jumalan palvelija eivät liioin hänen lähellään olevat enkelit. Heitä, jotka halveksivat Häntä ja ovat ylpeitä, hän kutsuu koolle. (Koraani 4:172) Jumala, siunaa Lähettilästäsi ja palvelijaasi Jeesusta, Marian poikaa. (Ei Koraanissa) Rauha hänelle päivänä, jona hän syntyi, jona hän kuolee ja jona hänet herätetään henkiin. Sellainen oli Jeesus, Marian poika, (tämä on) totuus, jota he epäilevät. (Koraani 19:33–34 pienellä erolla) Ei Jumalan sovi hankkia itselleen lasta. Ylistetty olkoon hän! Kun hän päättää jotain, hän sanoo sille vain; Ole! Ja se on. (Koraani 19:34–35) Katso! Jumala on minun Herrani ja teidän Herranne. Palvelkaa siis häntä. Tämä on oikea tie. (Koraani 19:36 pienellä erolla) Jumala itse on todiste siitä, ettei ole muuta jumalaa. Ja enkelit ja tietävät miehet. Hän hallitsee oikeudenmukaisesti, ei ole muuta Jumalaa kuin hän, Kaikkivaltias, Viisas. (Koraani 3:18) Katso! Kirjoitusten oikea tulkinta Jumalan edessä on niihin alistuminen. Ne, jotka ovat saaneet kirjan, ovat keskinäisessä kateudessaan ryhtyneet riitelemään saatuaan tiedon. Joka ei usko Jumalan merkkeihin, tietäköön, että Jumala on nopea pitämään tiliä. (Koraani 3:19) [110]

Christoph Luxenberg katsoo, että sana muhammad ei friisitekstissä sen tekstiyhteyden perusteella vielä ollut profeetan erisnimi, vaan arabiankielisen ylistää -verbin gerundiivimuoto ”ylistetty”. Gerundiivitulkinnan mukaisesti sanan Muhammed sisältävä virke tulisi lukea: ”Ylistetty (on) Jumalan palvelija, hänen lähettiläänsä”. Myös ilmaisulla muhammad (ylistetty) tarkoitettaisiin siis Jeesusta ja se olisi hänelle annettu kunnianimi. Näin vältetään tekstin siirtyminen kahden eri henkilön välillä, jolloin teksti puhuisi koko ajan vain yhdestä. Sekä Jeesus että muhammad ovat tekstissä myös "Jumalan palvelijoita" ja "lähettiläitä" eli molemmat kuvaillaan täysin identtisesti, mikä Luxenbergin mukaan myös tukee tulkintaa. Muhammad olisi näin tullut täydentämään kalifi Muawijan aiemmin käyttöön ottamaa nimitystä Abd Allah eli Jumalan palvelija, joka myöhemmin muuttui muotoon Abdullah ja alettiin ymmärtää kunnianimen asemesta "Muhammedin" isän nimeksi ibn Addullah (=Abdullahin poika).

Luxenbergin tulkinnan mukaan arabiprofeetta Muhammed olisi siten syntynyt Jeesukselle annetun kunnianimen personifikaationa, kun se alettiin virheellisesti ymmärtää erisnimeksi. Tällä tavoin arabiuskonto olisi viimein saanut oman profeettansa, joka siltä oli puuttunut. Juutalaisuudellahan oli Mooses, zarathustralaisuudella Zarathustra ja kristinuskolla Jeesus.[91]

Todisteena Koraani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Muhammed Koraanissa

Muuan mahdollinen Muhammedista todistava lähde voisi olla Koraani, jota yleisesti pidetään 600-luvun alun lähteenä.[111] 1970-luvulla John Wansbrough kuitenkin pyrki kiistämään tämän väitteen, ja katsoi, että nykyisen muotoinen Koraani kanonisoitiin vasta 800-luvulle tultaessa. Perusteena oli muun muassa se, että Koraania ei missään lainattu ennen Ibn Ishaqin Muhammed-elämäkertaa.[112] Sana Muhammed esiintyy Koraanissa vain neljä kertaa, joista vain yksi kiistattomasti liittyy arabiprofeetta Muhammediin.[113] Koraanin joitakin suuria on löytynyt 600-luvun alkuun sijoitetuista käsikirjoituksista, mutta näissä teksteissä Muhammedia ei mainita.[114][115]

Ajallisesti Koraanin myöhäisimpiin kuuluvassa suurassa 33 puhutaan profeetasta, jolle Jumala myöntää sellaisia seksuaalisia erioikeuksia, jotka ovat vieraita kristinuskolle. Profeetta ihastuu ottopoikansa Zaidin vaimoon. Hän saa Jumalalta luvan mennä naimisiin tämän kanssa, kun nuorelle parille ensin järjestetään avioero. Hän saa myös naida haluamansa määrän uskovia naisia ja ottaa orjattaria mistä ryhmästä tahansa. Jotkut suuran ilmaisut viittaavat siihen, että puhutaan jo kuolleesta henkilöstä.[116] Jakeessa 40 esitetään profeetta Muhammediin liitettyjä ominaisuuksia. Siinä todetaan: ”Muhammed ei ole kenenkään miehenne isä, vaan Jumalan lähettiläs ja profeettojen sinetti.” Islamiin kuuluu ajatus, että Muhammed on viimeinen profeetta, mihin viitataan käsitteellä ”profeettojen sinetti”. Lainatussa virkkeessä asiaa vielä vahvistaa maininta siitä, ettei profeetta ole ”kenenkään miehenne isä”. Jos profeetalla olisi poika, hänenkin kuuluisi olla profeetta. Koska sellaista ei ole, Muhammed on viimeinen. Suuran 33 sisältö on ei-kristillinen, joten siinä mainittu ”Muhammed” ei voi enää olla Jeesus. Suura 33 onkin ainoa, jossa varmuudella puhutaan profeetta Muhammedista.[117]

Ohlig on analysoinut myös paria muuta Koraanin kohtia. jotka mahdollisesti viittaisivat Muhammediin, mutta päätyy siihen, että niissä on joko kyse Mooseksesta tai sitten toistaiseksi nimettömäksi jääneestä arabiprofeetasta.[118] Koraanissa tosin puhutaan "Jumalan lähettiläästä" yli 300 kertaa, mutta tällöin ei ole selvää ketä tarkoitetaan, sillä lähettiiläitä olivat kaikki ne profeetat, joilla oli "kirja", ja tällaisia olivat myös Mooses (136 mainintaa) ja Jeesus (23 mainintaa).[119][120]

Muhammedin elämäkerran kriittistä tarkastelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Profeetta Muhammedin elämäkerta. Buhara 1610

Orientalistit, jotka ovat kiistäneet Muhammedin historiallisuuden, joutuvat vastaamaan Montgomery Wattin kysymykseen: ”Kuka olisi ottanut vaivakseen keksiä tämän konstikkaan tarinan ja mistä syystä?[121] Nevo ja Koren ovat vastanneet siten, että Muhammed-myytti kertoi valtion ja uskonnon syntytarinan ja perusteli abbasidien oikeuden valtaan.[122] Vastaavia kansakunnan identiteettiä luovia valtiomyyttejä on kaikilla kansoilla joko perustajaisineen tai ilman. Niitä ovat Romulus ja Remus Rooman perustajina, Mooses juutalaisen kansakunnan isänä ja Rurik Venäjän perustajana. Tanskalaisten valtiomyytti on kertomus kansasta, joka rakensi Danevirken -suojavallin turvaksi saksalaisten raivoa vastaan.[123]

Nevo ja Koren kirjoittavat, että abbasidivaltakunnassa syntyi tarve rakentaa arabien kansallista identiteettiä luomalla myös arabeille oma historia. Uskonnolliseksi profeetaksi kohonnut Muhammedin hahmo tarvitsi lisäksi Moosekseen tai Jeesukseen verrattavissa olevan elämäkerran.[122] Nämä tehtävät täytti Ibn Ishaqin Bagadissa kirjoittama Sirah. Kirja tehtiin pian abbasidivallankumouksen jälkeen, sillä Ibn Ishaqin kerrotaan kuolleen vuonna 767. Teosta on ennallistettu viidestätoista myöhemmästä lähteestä, joissa sitä on referoitu. Niistä tärkein on Ibn Hishamin tekemä elämäkerta.[124] Teoksella oli muitakin tehtäviä, kuten muslimisukujen arvojärjestyksen vahvistaminen sillä perusteella, kuka oli "ensimmäisenä" kääntynyt islamiin tai puristanut Muhammedin kättä.[125]

Yhtäläisyyksiä profeettoihin ja Jeesukseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muhammed johtaa rukousta, johon Abraham, Mooses ja Jeesus osallistuvat. Muhammedin elämäkerrasta löytyy yhtäläisyyksiä kaikkiin kolmeen.

Muhammedin elämäkerran aitous on kyseenalaistettu sillä perusteella, että siinä on suunnitelmalliselta vaikuttavia piirteitä. Sellaisia ovat esimerkiksi Muhammedin elämän yhtäläisyydet aiempien profeettojen pyhimyselämäkertoihin.

Abraham ja Jaakob[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikean uskon julistajana Muhammed oli uusi Abraham, sillä molemmat uhmasivat omaa kansaansa ja joutuivat sen takia pakomatkalle. Muhammed oli myös uusi Jaakob. Ibn Ishaq kertoo, että Muhammedin isoisä Abdalmuttalib oli Abrahamin tapaan Mekassa vähällä teurastaa uhriksi poikansa Abdullahin, josta tuli Muhammedin isä.[126] Tarinassa isoisä rinnastuu Vanhan Testamentin Abrahamiin ja isä Iisakiin. Muhammed on tällöin vertauskuvallisesti Iisakin poika eli Vanhan Testamentin Jaakob. Tälle Jumala lupasi unessa perintöosaksi maan, jolla hän lepäsi. Aamun valjettua Jaakob otti päänalusenaan olleen kiven, pystytti sen patsaaksi ja antoi paikalle nimen Bethel eli Jumalan talo. Vastineeksi kuuliaisuudesta Jumala antoi Jaakobin jälkeläisille oikeuden luvattuun maahan. Paikka, jonne Jaakob oli pystyttänyt patsaansa, oli Jerusalemin Temppelivuori. Kalifi Abd al-Malik antoi vuonna 691 rakennuttaa sinne valtakuntansa keskuspyhäköksi Kalliomoskeijan.[127]

Jeesus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeesukseen Muhammedia yhdistää taivaallinen ilmoitus syntymästä. Muhammedin äidille sanottiin näyssä, että hän synnyttäisi ”tämän kansakunnan herran”, jonka nimeksi tuli antaa Muhammed. Näky vastaa enkelin viestiä Jeesuksen vanhemmille Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. Aivan kuten Vanha Testamentti ennusti Jeesuksesta, ”Jeesuksen aikainen evankeliumi” ennusti Muhammedin eli Munhamannan tulosta. Kun Amina synnytti Muhammedin, Aminasta lähti valo, joka valaisi Bostran linnat Syyriassa.[128][129] Valo on perinteinen pyhyyden tunnus, ja esimerkiksi Johanneksen evankeliumi puhuu Jeesuksesta ”maailman valona” (Joh. 8:12; 9:5).[130] Bostra oli Bysantin hallussa ollut ensimmäinen Syyrian suunnassa oleva kaupunki, joten valo viittasi myös muslimivalloituksiin. Yhtäläisyyksiä ovat myös molempien synnittömyys sekä temppelin puhdistaminen (Jerusalem tai Kaaba). Molemmat nimittivät itselleen kaksitoista seuraajaa. Kun Jeesuksen vanhemmat pakenivat Herodeen vainoa Egyptiin, Muhammedin varhaiset kannattajat pakenivat Etiopiaan. Afrikasta palattiin molemmissa tapauksissa takaisin.

Mooses[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen kaikkea profeetta Muhammed oli uusi Mooses. Molemmat profeetat olivat orpoja. Oikeiden vanhempiensa sijaan he varttuvat päällikön perheessä (klaanijohtaja Abu Talib tai faarao). Kummastakin tulee vainotun kansansa sekä uskonnollinen että poliitinen johtaja. Molemmille Jumala ilmestyy vuorella (Siinai tai Hira) ja antaa pyhän kirjan (Tooran tai Koraanin). Profeetan sanoma kohtaa vastarintaa (Kultainen vasikka tai Mekan monijumalaisuus), joka kuitenkin voitetaan. Oman identiteettinsä löytänyt kansa (muslimit tai juutalaiset) joutuu vainotuksi, jolloin lähdetään pakomatkalle (Siinain erämaa tai pako Etiopiaan ja sitten Medinaan eli hidžra). Mooses saa apua veljeltään Aaronilta, Muhammed ystävältään Abu Bakrilta. Molemmat profeetat johdattavat väkensä vaikeuksien kautta voittoon, jolloin vesi tarjoaa pelastuksen (Punainen meri vs. Vallihautasota). Hyvästejä jättäessään molemmat nimittävät työlleen kaksitoista jatkajaa. Luvattu maa eli Palestiina jää molemmilta näkemättä, sillä vasta heidän seuraajansa (Joshua tai Umar) johdattaa kansansa sinne. Tällöin ylitetään joki (Jordan tai sen sivujoki Jarmuk). Profeetat jättävät kansalleen Jumalan lain määräykset pyhässä kirjassaan. Sitä täydentää heidän henkilökohtainen esimerkkinsä (sunna), joka kootaan talteen suullisesta muistitiedosta (mišna tai šaria).[131][132][133]

Nimet ja ammatti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muhammedin äidin nimi, Amina, tarkoittaa arabian sukulaiskielessä hepreassa "kasvattajaa". Raamatussa se esiintyy merkkihenkilöiden yhteydessä. Orientalisti Hans Jansen pitää sattumaa aina mahdollisena, mutta katsoo silti, että nimillä on myös symbolinen ulottuvuus.[134]

Isän nimi Abdullah tarkoittaa "Jumalan palvelijaa" ja esiintyy Raamatussa esimerkiksi Abrahamin kunnianimenä. Nimi oli myös umaijadikalifien käyttämä Jeesuksen kunnianimi. Jeesus oli "Jumalan palvelija" eli abd Allah. Volker Poppin mukaan se olisi väärin käsitettynä muuttunut isännimeksi (ibn Abd Allah), koska isännimi tulee arabiassa oman nimen perässä. "Ylistetty Jumalan palvelija" eli "Muhammad abd Allah" olisi tämän jälkeen luettu "Muhammad ibn Abdallah" eli "Muhammed Abdullahin poika". [92] Näin profeetta Muhammed olisi saanut isäkseen Abdullahin.

Muhammedin heimon nimi Quraish on poimittu Koraanin suurasta 106. Sana on hapax eli esiintyy Koraanissa vain tämän yhden kerran ja on vaatinut selitystä. Luxenbergin mukaan sana ei ole beduiiniheimon nimi vaan kyseessä on väärin luettu syyriankielen sana, joka tarkoittaa armeijan liittolaisjoukkoja.[135] Tarina Muhammedista kauppiaana ja Mekasta kauppakaupunkina on Patricia Cronen mukaan peräisin samasta suurasta. Siinä mainitaan "kauppakaravaanit", mistä olisi kehitelty sekä Mekan elinkeino että Muhammedin ammatti. [136]

Muhammed kuului Quraish-heimon Banu Hashim -klaaniin. Volker Poppin mukaan abbasidit tunnettiin aluksi nimellä Banū Hāshim, joka tarkoitti "Hašimin seuraajia". Koska "Hishām" on sanan "Masih" eli "Messias" anagrammi, Popp olettaa, että nimi viittasi messiaaniseen iranilaiseen liikkeeseen, joka halusi palauttaa valtaan oikean uskonnon.[137] Ibn Ishaqin Muhammed-elämäkerta kirjoitettiin abbasidien valtaannousun jälkeen, ja siinä uusi hallitsijasuku tällaisten viittausten avulla voitiin osoittaa Muhammedin perillisiksi. Kyse ei siten olisi todella olemassa olleesta klaanista, vaan kunnianimestä, joka sisälsi uskonnollis-poliittisen viestin.[137]

Elämäkerran kronologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Profeetan elämäkerran kiinnekohtana on vuosi 622, joka oli arabien ajanlaskun alkuvuosi. R.M.Kerr on osoittanut, että ajanlaskun alkamisesta on vanhempia todisteita kuin Muhammedin hidzrasta, josta sen kerrotaan alkaneen. Kerrin mukaan on mahdollista, että alkuperäinen puhe arabien eli hagareenien ajasta on vasta myöhemmin yhdistynyt tarinaan Muhammedin muutosta Medinaan eli tapahtumaan, joka on nähty islamilaisen valtion syntyhetkenä. Näin arabien eli hagareenien (hādžar) ajasta olisi tullut hidžran aika. [138]

Muhammed oli profetoinut ensin salassa 2 vuotta. Myös Jeesus aloitti julistamisensa ensin salaisesti sisäpiirissä, kuten Markuksen evankeliumi kertoo. Julkista esiintymistä kesti Mekassa 10 vuotta eli yhteensä saadaan symboliset 12 vuotta ennen hidzraa. Näin päästään ilmestysten alkamisajassa vuoteen 610. Tällöin profeetan tuli olla miehen iässä, mikä Arabiassa tarkoitti 40 vuotta. Muhammedin syntymävuodeksi saadaan näin 570. Julkinen profetointi kesti Mekassa 10 ja Medinassa 10 vuotta, mikä on kauniin symmetrinen lopputulos.[139]

Profeetta ilman poikaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Profeetta Muhammed esiintyy varmuudella vain yhdessä Koraanin kohdassa, nimittäin suurassa 33, jossa puhutaan Muhammedille annetuista seksuaalisista etuoikeuksista. Kyseessä ei voi olla kristillinen teksti, koska sisältö on epäkristillinen. Etuoikeuksista yksi oli Muhammedin saama lupa ottaa puolisokseen oman ottopojan vaimo: "Mutta kun Zaidilta oli mennyt kaikki halu elää hänen kanssaan, Me annoimme hänet sinulle vaimoksi, jotta uskovaisille ei olisi synniksi ottaa aviokseen ottopoikiensa vaimoja, joihin nämä ovat kyllästyneet; sillä Jumalan säädöstä on noudatettava." (33:37). [140] Vaikka tarina on Koraanissa, Ibn Ishaq jättää sen kertomatta. Ibn Hisham mainitsee sen erittäin lyhyesti. Ottopojan vaimon vieminen onkin koettu islamin piirissä selitystä kaipaavaksi teoksi.[141]

Tarina on arvoituksellinen, koska se asettaa Muhammedin epäedulliseen valoon. On ehdotettu, että teko tarvittiin siksi, että sen mahdollisesti katsottiin mitätöineen ottopoikasuhteen.[142] Profeetalla ei saanut olla poikaa, sillä profeetan poika olisi myös profeetta, jolloin Muhammed ei olisikaan kaikkein viimeinen ”profeettojen sinetti”. Muhammedilla tosin kerrotaan olleen kolme poikaa, mutta he kaikki kuolivat jo lapsena. Poikien osalta jouduttiin ontuvaan lopputulokseen, koska Muhammedilla kuitenkin ehti olla kolmetoista virallista puolisoa lukuisten orjattarien ja jalkavaimojen lisäksi. Muhammedin aviollisia kykyjä on sitä paitsi haditheissa kuvattu aivan poikkeuksellisiksi. Profeetan kerrotaan kiertäneen järjestyksessä 11 vaimoaan päivin ja öin, ja hänellä väitettiin olleen 30 miehen voimat tähän tarkoitukseen.[143]

Lukutaidottomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatus Muhammedin luku- ja kirjoitustaidottomuudesta kuulostaa erikoiselta, jos hän kuitenkin teki paksun kirjan. On arveltu, että profeetan luku- ja kirjoitustaidottomuus palveli samaa tarkoitusta kuin oppi Marian neitsyydestä kristinuskossa: se varmisti, että alas laskeutunut Logos – kristinuskossa Jeesus ja islamissa Koraani – oli varmasti Jumalasta eikä ihmisestä.[144] Kirjoitustaitoinen profeetta olisi voinut panna kirjaan omiaan.

Taisteluita ja Koraani lähteenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muhammed kohtaa vuorella enkeli Gabrielin, joka välittää hänelle taivaallista viisautta.

Koraania selittävässä eksegeettisessä tutkimuksessa Koraanin eri kohtia tulkitaan Muhammedin elämäkerran pohjalta. Kriitikot ovat todenneet, että sitä ennen Ibn Ishaq on muokannut Muhammedin elämäkerran Koraanin avulla. Tällöin päädytään loogiseen kehään. Esimerkiksi sana Quraish on poimittu Muhammedin heimoksi suurasta 106. Tämä tiedetään, koska sana ei esiinny missään muualla. Sen jälkeen suuran 106 arvoituksellisen sanan Quraish selitetään tarkoittavan Muhammedin heimoa.[145]

Badrin taistelu on Luxenbergin mukaan saatu Koraanin mystisestä sanasta b-d-r, jonka tulkintaa Luxenberg pitää käännösvirheenä.[146] Taistelun yksityiskohtia olisi poimittu Tuomarien kirjasta, missä Gideonin käymästä taistelusta löytyy Badria vastaavia tapahtumia.[147] 

Uhudin taistelu ja siinä koettu tappio voivat olla peräisin Imranin suurasta, jossa uskovat pakenivat vihollista: "Te pakenitte kääntymättä kehenkään päin, vaikka profeetta kutsui teitä teidän takaanne" (3:153). Tämän pohjalta syntyi tarve jollekin tapaukselle, jossa Muhammed kärsii sotilaallisen tappion. [148]

Aitoja historian tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joitakin teemoja Muhammedin elämäkerrasta on yhdistetty todellisiin historian tapahtumiin. On ehdotettu, että kertomus Muhammedin toimeenpanemasta juutalaisen Quraiza – heimon joukkoteloituksesta Medinassa olisi saanut esikuvansa roomalaisten juutalaissodasta ja Masada-vuoren tapahtumista vuonna 73 jKr. Tarinoiden yhteisiä piirteitä ovat juutalaisten piiritys, näiden suunnitelma joukkoitsemurhasta[149] sekä kuolleiden määrä, joka nousi molemmissa vajaaseen tuhanteen.[150]

Suleiman Bashear on väittänyt, että joitakin elämäkerran aineksia saatiin myöhemmistä Hijazin alueen tapahtumista.[151]

Sankarin matka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muhammedin elämäkerrassa on vastaavuuksia Sankarin matka -monomyytin kanssa. Myytti tiivistää kansansatujen piirteitä.

Muhammedin elämäkerran kehittyminen on yhdistetty myös teoriaan kansansatujen rakenteesta.[152] Venäläinen Vladimir Propp tutki sata vuotta sitten satuja ja löysi niistä yhteisiä piirteitä, jotka hän esitteli kirjassa ”Satujen morfologia” (1928).[153] Ibn Ishaqin kertomus Muhammedista noudattaa kansansatujen kaavaa. Tarinan päähenkilö on mies, joka nousee vuorelle (Hira) ja saa siellä opetusta hahmolta, joka edustaa yliluonnollista viisautta (enkeli Gabriel). Mies haluaa käyttää näin saamaansa tietoa auttaakseen omaa yhteisöään kohoamaan moraalisesti korkeammalle tasolle. Miehen hyvät pyrkimykset kuitenkin torjutaan, ja hän joutuu vaaraan. Mies pakenee henkensä edestä (hidzra) ja pelastuu hyvän ystävänsä avulla (Abu Bakr). Karkotettuna hän kokoaa ympärilleen luotettavien kumppanien piirin (umma). Mies joutuu moniin vaaroihin, joista kuitenkin selviytyy hurskautensa ja yliluonnollisen avun turvin (Badrin ja Uhudin taistelut, Vallihautasota). Osoitettuaan kaikin puolin kyvykkyytensä hän palaa takaisin kotikaupunkiinsa, joka ottaa hänet vastaan, ei pakolla, vaan juhlittuna sankarina (Mekan valloitus).[154][155]

Traditionalistien vastauksia kritiikkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettu orientalisti William Montgomery Watt, joka kirjoitti 1950-luvulla laajan Muhammed-elämäkerran, perusteli Muhammedin historiallisuutta vastakysymyksellä: "Kuka olisi ottanut vaivakseen keksiä tämän konstikkaan tarinan ja mistä syystä?" [49] Watt katsoi, että islamilainen perimätieto on yleisesti ottaen hyväksyttävää, mutta siihen tulee suhtautua varauksella ottaen huomioon mahdollisen tendenssimäisyyden. Ainoastaan silloin, kun perimätieto sisältää selviä ristiriitoja, se on hylättävä. Watt huomauttaa, että suvustaan kiinnostuneet eurooppalaisetkin tietävät siitä jotain kaksi tai kolme sukupolvea taaksepäin. Miksi eivät sitten arabit, jotka olivat erittäin kiinnostuneita historiasta tietäisi siitä kuuden, kahdeksan tai jopa kymmenen sukupolven taakse?[49]

Tohtori Michael Marx, saksalaisen ”Corpus Coranicum” –hankkeen johtaja, esitti Der Spiegelin haastattelussa vuonna 2008 perusteluita Muhammedin historiallisuuden puolesta. Hänen mukaansa ”Koraanin syntyä olisi vaikea selittää, jos profeetta poistettaisiin laskuista”. Hän katsoi myös, että Muhammedin tuomiseksi islamilaiseen historiankirjoitukseen ”olisi vaadittu valtavaa salaliittoa”. Kolmanneksi hän arvioi asiaa oman projektinsa toimintaedellytysten kannalta: ”Tiedot ja huhut leviävät hyvin nopeasti internetin aikakaudella… meillä on hyvin luottamukselliset suhteet islamilaiseen maailmaan”.[156]

Marxin mainitsema "salaliittoteoria" viittaa Muhammed-myytin tietoiseen luomiseen eräänlaisena salaliittona, mikä olisi ollut kuitenkin Michael Marxin mukaan ollut mahdotonta. Kriitikot ovat silti rakennelleet tällaista vaihtoehtoa: Muhammedin hahmo syntyy väärinkäsityksenä Jeesuksen kunnianimestä, ja tarinat kehittyivät Patricia Cronen esittämällä tavalla: " jos yksi tarinankertoja sattuu mainitsemaan ryöstöretken, seuraava tietää ryöstöretken päivämäärän, ja kolmas tietää kaiken mitä yleisö haluaa kuulla siitä." [157] Koraanin synnystä ilman Muhammedia ovat historiakriittiset tutkijat esittäneet teorioita Günter Lülingistä alkaen.

Suomalaiset arabistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arabian professori Jaakko Hämeen-Anttila (1963–) totesi vuonna 2006, että "nykyään tutkijat eivät enää usko tietävänsä yhtä paljon islamin syntymästä kuin vielä muutamia vuosikymmeniä sitten." Hän kuitenkin katsoo, että uuden synteesin aika ei ole vielä tullut.[158] Hämeen-Antilan mukaan useimmat tutkijat katsovat, että Koraani on ”suhteellisen lähellä sitä ilmoituskorpusta, jonka Muhammed sai”. Hän uskoo, että Koraani sisältää suurin piirtein kaikki Muhammedille annetut ilmoitukset, ja Koraania voidaan pitää 600-luvun alun tekstinä.[159] Hämeen-Anttila vastaa historiallis-kriittisen koulukunnan kritiikkiin ja tiivistää omat metodiset periaatteensa seuraavasti:

"Periaatteessa Crone ja Cook ovat oikeassa kyseenalaistaessaan sen tutkimuksen, joka on nojautunut islamilaiseen lähdeaineistoon, koska tätä lähdeaineistoa ei voi sitovasti osoittaa todeksi. Toisaalta humanististen tieteiden kenttä kaventuisi huomattavasti, jos tutkimustulokset pitäisi sitovasti todistaa oikeiksi; kuinka Jeesuksen tai edes Danten olemassaolon voi todistaa?... Humanistinen tutkimus joutuu hyväksymään todennäköisyydet varmuuksina, ja islamilaisen varhaishistorian peruspilarit (Muhammedin elämän pääkohdat, Koraanin varhainen kokoaminen) ovat näitä riittäviä todennäköisyyksiä." [160]

Hämeen-Anttila katsoo, että islamilaisen perimätiedon hylkääminen "merkitsisi samalla myös sen hyväksymistä, että 700-luvulla suoritettiin jättiläismäinen väärennös, joka ei olisi jättänyt jälkiä alkuperäisestä kuvasta juuri mihinkään islamilaiseen lähteeseen." Hämeen-Anttila kysyy, "kuinka esimerkiksi filologia, vanha runous ja kaikki muu 600–700 -lukujen dokumentit olisi saatu niin aukottomasti väärennyksen mukaiseksi."[161] Patricia Crone on vastannut tähän, ettei kyse ole väärentämisestä vaan siitä, että todelliset tapahtumat ovat hautautuneet hurskaan legenda-aineiston alle.[161]

Arabisti Kaj Öhrnberg toteaa, että vanhimmat säilyneet teokset on kirjoitettu vasta 800-luvulla, pari vuosisataa itse tapahtumien jälkeen. Asiaa mutkistaa se, että ne ovat samalla islamin "pyhää historiaa". Öhrnberg katsoo, että siinä ei edes pyritty kuvaamaan asioita sellaisina kuin ne ovat olleet. Öhrnberg ei kyseenalaista Muhammedin historiallisuutta, mutta ei toisaalta esitä perusteluja historiallisuuden puolesta. [162]

Ilkka Lindstedt katsoo vuonna 2013 julkaistussa väitöskirjassaan, että revisionistinen tutkimus todellisuudessa kieltää objektiivisen totuuden mahdollisuuden ja on siksi epätieteellistä. Hän kirjoittaa: ”monet revisionistit ovat… postmodernisteja. Postmodernistit uskovat, ettei ole sellaista asiaa kuin historiallinen fakta.”[163] Lindstedt arvioi, että lupaavin perimätietoa rekonstruoiva metodi on Motzkin ja muiden kehittämä isnad-cum-matn -metodi, jonka sen kehittäjät uskovan johtavan luotettavasti 600-luvun lopulle asti. Vaikka tämä ei todista Muhammedin historiallisuutta, Lindstedt katsoo sen kumoavan revisionistien väitteen, että perimätieto olisi läpitunkematonta.[164] Isnad-cum-matn -metodissa vertaillaan sekä hadithin välittäjäketjua (isnad) että tekstin (matn) sisältöä. [165]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Berg, Herbert: The Development of Exegesis in Early Islam. The Authenticity of Muslim Literature from the Formative Period. Routledge, 2000.
  • Hoyland, Robert.G: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam. Princeton, New Jersey: Darwin Press, 1997. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Johdatus Koraaniin. Gaudeamus, 2006.
  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta (suom, Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9.
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Jansen, Hans: Mohammed. Eine Biographie. Verlag C.H. Beck, 2008 (alkuteos 2005). ISBN 9783406568589. (saksaksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Luxenberg, Christoph: The Syro-Aramaic reading of the Koran: a contribution to the decoding of the language of the Koran. Berliini: Hans Schiler, 2007. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Watt, William Montgomery: Muhammad at Mecca. Oxford University Press at Clarendon, 1953. Teoksen verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja. Otava, 2004.
  2. Reynolds, G.S.: The Emergence of Islam. Classical Traditions in Contemporary Perspective. Fortress Press, 2012.
  3. Hart, M. H.: The 100. A ranking of the the most influential persons in history.. Citadel Press, 1992.
  4. a b c Ziauddin Sardar: Introducing Islam: A Graphic Guide Icon Books (electronic version). 2004.
  5. a b c Ziauddin Sardar: Introducing Islam: A Graphic Guide. Tien Wah Press, 1994. Teoksen verkkoversio.
  6. Haeri, Fadhlalla, 1995, s. 66–67
  7. Haeri, Fadhlalla: Islam, s. 64–65. Tammi, 1995.
  8. Aboulfaouz, S., Hammoud-Rouhe, M., Onniselkä, S. & Sorsa, H.: Salam – islamin polku 5–6, s. 131. Opetushallitus, 2015.
  9. Jaakko Hämeen-Anttila: Koraanin selitysteos, s. 233. Basam Books, 1997.
  10. Hämeen-Anttila, 2012, s. 94
  11. Renan, Ernest: Muhammad and the origins of islam. Teoksessa: Ibn Warraq (toim.) The Quest for the Historical Muhammad, s. 127–166. Prometheus Books, 2000 (alkuteos 1851).
  12. Watt, William Montgomery: Muhammad at Mecca. Oxford at the Clarendon Press, 1953. Teoksen verkkoversio.
  13. Hämeen-Anttila, 2006, s. 198–208
  14. Markus Groß & Karl-Heinz Ohlig: Die Entstehung einer Weltreligion I–V. Schiler, 2010–2020.
  15. Popperin filosofian mukaan kysymys jonkun henkilön "historiallisuudesta" on oikeastaan eri asia kuin kysymys hänen "olemassaolostaan". Karl Popperin falsifikaatioteorian mukaan olemassaolon puutetta koskevat väitteet eivät ole tieteellisiä, koska niitä ei voi kumota: olemattomuutta ei voi havaita ja siten todistaa: Karl R. Popper: Science as Falsification Julkaistu teoksessa: Karl Popper, Conjectures and Refutations, London: Routledge and Kegan Paul, s. 33–39. Routledge and Kegan Paul, 1963. Teoksen verkkoversio.
  16. a b Ohlig, K-H.: Foreword. Islam's "hidden" Origins. Teoksessa: Ohlig, K-H. & Puin, G.R. (toim) The Hidden Origins of Islam, s. 7–14. Prometheus Books (englanniksi), 2010.
  17. a b Nevo, Yehuda D.: Towards a Prehistory of Islam. Teoksessa Ib Warraq (toim.). What the Koran Really Says., s. 131–170. Prometheus Books, 2002.
  18. Ohlig, K-H.: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources (s. 251–307), s. 277. Prometheus Books, 2013.
  19. Krasner, Barbara: Historical Revisionism, s. 15–16. Greenshaven Publishing, 2020. Teoksen verkkoversio.
  20. Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 40. Gaudeamus, 2006 ("lukija tai tutkija joutuu pohjimmiltaan tekemään hyvin subjektiivisen valinnan, uskoako perinteiseen kuvaan vai ei.").
  21. Lindstedt, 2013, s. 14
  22. Berg, 2000, s. 18–26
  23. Esipuhe. Teoksessa Ibn Hisham. Profeetta Muhammedin elämäkerta (suom, Jaakko Hämeen-Anttila). , 1999. ISBN 952-9842-27-9., s. xv. Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9.
  24. Jansen, 2008, s. 13
  25. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 13. Otava, 2004.
  26. Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 40. Gaudeamus, 2006.
  27. Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin seliysteos, s. 7. Basam Books, 2008.
  28. a b c Popp, Volker: The Early History of Islam Following Inscriptional and Numismatic Testimony. Teoksessa: The Hidden Origins of Islam (toim. Karl-Heinz Ohlig & Gerd-R. Puin), s. 54–55. Prometheus Books, 2010.
  29. Luxenberg, Christoph: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock, Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history, s. 125–151. Prometheus, 2010.
  30. a b Hoyland, R. G: Seeing islam as others saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam. Studies in Late Antiquity and Early Islam 13. The Darwin Press., 1997. Teoksen verkkoversio.
  31. a b Lester, B.: What is the Koran The Atlantic. January, 1999.
  32. Alexande Stille: Scholars Are Quietly Offering New Theories of the Koran The New York Times. 2.3.2002.
  33. Berg, 2000, s. 9–
  34. Ibn Warraq: A personal look at some apects of the history of koranic criticism in the nineteenth and twentieth centuries. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 226. Prometheus Books, 1998.
  35. Berg, H.: The Development of Exegesis in Early Islam, s. 9. Routledge, 2000.
  36. Caetani, L: Uthman and the recension of the Koran. Teoksessa: Ibn Warraq (toim.) The origins of the Koran, s. 67. Prometheus Books, 1915/1998.
  37. a b Mingana, A.: Syriac influence on the style of the Koran. Bulletin of the John Rylands Library, 11, 77–98. Painettu uudestaan teoksessa: Ibn Warraq (toim.)(2002). What the Koran really says. Prometheus., 1927/2002.
  38. Ibn Warraq: (2000). Studies on Muhammad and the rise of islam. Teoksessa: Ibn Warraq (toim.) The quest for the historical Muhammad, s. 49. Prometheus Books, 2000.
  39. Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence, s. 5. Claridon Press, 1950.
  40. a b c Peter, F. E.: The Quest for Historical Muhammad. International Journal of Middle East Studies , Vol. 23, Nro. 3, s. 291–315, 1991. Artikkelin verkkoversio.
  41. Berg, 2000, s. 18
  42. Berg, 2000, s. 5
  43. Berg, 2000, s. 106
  44. Berg, 2000, s. 108
  45. Abbott. Nabia: Aishah: The Beloved of Mohammed. University of Chicago Press, 1942. Teoksen verkkoversio.
  46. Berg, 2000, s. 18–21
  47. Berg, 2000, s. 21–23
  48. Berg, 2000, s. 23–26
  49. a b c Montgomery Watt, W.: Muhammad at Mecca, s. xiv. Oxford University Press, 1953. Teoksen verkkoversio.
  50. Berg, 2000, s. 107
  51. R. B. Serjeant: Review: Meccan Trade and the Rise of Islam: Misconceptions and Flawed Polemics. Journal of the American Oriental Society, Jul. – Sep., 1990, 110. vsk, nro 3, s. 472–486. Artikkelin verkkoversio.
  52. William Montgomery Watt & Nicolai Sinai: Muhammad Encyclopaedia Britannica. 19.5.2020. ”"All things considered, there is no compelling reason to suggest that the basic scaffolding of the traditional Islamic account of Muhammad’s life is unhistorical."”
  53. Berg, 2000, s. 26
  54. Berg, 2000, s. 26–30
  55. Berg, 2000, s. 32–34
  56. Harald Motzki trauer.niederrhein-nachrichten.de. 2019.
  57. Berg, 2000, s. 36–38
  58. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 20. Otava, 2004.
  59. Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 102. Gaudeamus, 2006.
  60. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 96. Otava, 2004.
  61. Kemper, M.: The Soviet Discourse on the Origin and Class Character of Islam 1923-1933. Die Welt des Islams, 49, 1–48 DOI: 10.1163/157006008X364677, 2009. Artikkelin verkkoversio.
  62. Kemper, M.: The Soviet Discourse on the Origin and Class Character of Islam 1923-1933. Die Welt des Islams, 49, 1–48 DOI: 10.1163/157006008X364677, 2009. Artikkelin verkkoversio.
  63. K.H. Ohlig: Wer hat den Koran geschrieben? Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion III. Die heilige Stadt Mekka – eine literarische Fiktion, s. 441. Hans Schiler, 2014.
  64. a b Widmung an Günter Lüling. Teoksessa: Markus Gross & K-H- Ohlig (toim) Die Entstehung einer Weltreligion III, s. 5. Verlag Hans Schiler, 2014.
  65. Hämeen-Anttila, 2006, s. 210
  66. Berg, 2000, s. 78
  67. John Wansbrough: Quranic studies. Sources and methods of scriptural interpretation. Prometheus Books, 1977/2002.
  68. Hawting, Gerald: The Idea of Idolatry and the Emergence of Islam: From Polemic to History, s. xiii. Cambridge University Press, 1999.
  69. Berg, 2000, s. 79
  70. Jaakko Hämeen- Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 201. Gaudeamus, 2006.
  71. a b c d Crone, P.: What do we actually know about Mohammed? Open Democracy. 10.5.2008.
  72. Michael Cook: Muhammed. Suomentanut Otso Kantokorpi.. Nostromo, 1983.
  73. a b Patricia Crone: Meccan Trade and the rise of Islam, s. 134, 170. Gorgias Press, 1987.
  74. Patricia Crone: Meccan trade and the rise of Islam, s. 224. Gorgias Press, 1987/2003.
  75. Patricia Crone: Among the Believers Tablet. 10.8.2010.
  76. Herbert Berg: The Development of Exegesis in Early Islam. The Authenticity of uslim Literature from the Formative Period, s. 5. Routledge, 2000.
  77. Ibn Warraq: Studies on Muhammad and the Rise of Islam: A Critical Survey. Teoksessa: The Quest for the Historical Muhammed, s. 15–88. Prometheus Books, 2000.
  78. Andrew Higgins: Professor Hired for Outreach to Muslims Delivers a Jolt. Islamic Theologian's Theory: It's Likely the Prophet Muhammad Never Existed Wall Street Journal. 15.11.2008.
  79. K-H Ohlig ym. (toim.): Die Entstehung einer Weltreligion I-IV. , 2010–2017.
  80. Karl-Heinz Ohlig: Vom Ostiran nach Jerusalem und Damaskus. Historische Probleme der Quellenlage, Entstehung und Geschichte der koranischen Bewegung. Teoksessa: Schlaglichter (toim. Markus Gross & K-H Ohlig), s. 10–34. Hans Schiler, 2008.
  81. Popp, V.: The Early History of Islam, Following Inscriptional and Numismatic Testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 17–124. Prometheus Books, 2010.
  82. Markus Groß: Buddhistische Einflüsse im frühen Islam? Teoksessa: Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte (Toim. Markus Gross & K-H Ohlig), s. 220–274. Hans Schiler, 2008.
  83. Johannes Thomas: Araboislamische Geschichtsschreibung und ihre Auswirkungen auf Geschichtsbilder von al-Andalus. Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion I. Von der koranischen Bewegung sum Frühislam.(Toim. Markus Groß & K-H. Ohlig), s. 140–232. Hans Schiler, 2010.
  84. Thomas, 2010, s. 227
  85. Jean-Jacques Walther: Analysis of the Koran Using Mathematical Code Theory. Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion IV. Mohammed – Geschicgte oder Mythos? (Toim. Markus Groß & K-H. Ohlig), s. 859. Hans Schiler, 2017.
  86. Robert M. Kerr: Von der arabischen Lesekultur zur arabischen Schreibkultur. Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion I. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam. (toim. Markus Groß & K-H Ohlig), s. 175. Hans Schiler, 2010.
  87. Raymond Dequin: Frühe Ali-Verehrung und die Schöpfung des abbasidischeb Weltbilds. Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koranischen Bewegung sum Frühislam.(Toim. Markus Groß & K-H. Ohlig), s. 164–310. Hans Schiler, 2010.
  88. Jansen. H.: Mohammed. Eine Biographie. Verlag C.H. Beck, 2008.
  89. Lamsiah, M.: The elephant story in the Quran. Myth, history, or both? Teoksessa: M. Gross ja K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion IV. Mohammed – Geschichte oder Mythos?, s. 817–849. Hans Schiler, 2017.
  90. a b Luxenberg, Ch.: The syro-aramaic reading of the Koran. A contribution of the decoding of the language of the Koran. Hans Schiler, 2007.
  91. a b Luxenberg, Chr.: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock,, s. 125–151. Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history. Amherst, N.Y.: Prometheus Books., 2010.
  92. a b Popp, V.: The Early History of Islam, Following Inscriptional and Numismatic Testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam. (s. 17–124), s. 89. Prometheus Books, 2010.
  93. Christoph Burgmer (toim.): Streit um den Koran. Die Luxenberg-Debatte: Standpunkte und Hintergründe. Schiler, 2004.
  94. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Prometheus Books, 2003.
  95. Alexander Stille: Scholars Are Quietly Offering New Theories of the Koran The New York Times. 2.3.2002.
  96. Stroumsa, G.G.: “Seal of the prophets”. The nature of the Manichean metaphors. Jerusalem Studies in Arabic and Islam, vol. 7. 1986. Magnet Press.
  97. Robert G. Hoyland: Seeing Islam as others saw it legrandsecretdelislam.files.wordpress.com. 1997.
  98. University of Birmingham: Birmingham Qur'an manuscript dated among the oldest in the world. birmingham.ac.uk. 2015.
  99. Hoyland, 1997, s. 56
  100. Nevo & Koren, 2003, s. 208
  101. a b Nevo & Koren, 2003, s. 229
  102. a b Hoyland, 1997, s. 120
  103. Fred Donner: Muhammad and the Believers: At the Origins of Islam, s. 110. Harvard University Press, 2010.
  104. Ohlig, K-H.: Evidence of a new religion in Christian literature „under islamic rule“. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources (s. 176–250), s. 205. Prometheus, 2013.
  105. Bellinger, D.: Islam – Münzen als Zeitzeugen. Die Bank. Zeitschrift für Bankpolitik und Praxis. 2010.
  106. Hoyland, 1997, s. 694–695
  107. Nevo & Koren, 2003, s. 292
  108. Popp, V.: ”Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R. Puin (toim.) The hidden origin of Islam.”, The Early History of Islam, Following Inscriptional and Numismatic Testimony, s. 17–124. Amherst, NY: Prometheus Books, 2010.
  109. Luxenberg, Christoph: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock, Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history, s. 125–151. Prometheus, 2010.
  110. Luxenberg, Christoph: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock, Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history, s. 125–151. Prometheus, 2010.
  111. Hämeen-Anttila, 2012, s. 95–96
  112. John Wansbrough: . Quranic Studies. Sources and methods of scriptural interpretation, s. 44. Prometheus Books, 1977.
  113. Ohlig, K-H.: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 271–293. Prometheus Books, 2013.
  114. University of Birmingham: Birmingham Qur'an manuscript dated among the oldest in the world. birmingham.ac.uk. 2015.
  115. Jussi Nurminen: Maailman vanhimpiin lukeutuvat Koraanin tekstit unohtuivat vuosisadaksi brittikirjastoon 27.7.2015. YLE.
  116. Ohlig, 2013, s. 283
  117. Ohlig, 2013, s. 281–283
  118. Ohlig, 2013, s. 286–293
  119. Ohlig, K-H.: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources (s. 251-307), s. 277. Prometheus, 2013.
  120. Ohlig, K-H.: Wer hat den Koran geschrieben? Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion III. Die heilige Stadt Mekka – eine literarische Fiktion, s. 421-442. Verlag Hans Schiler., 2014.
  121. Watt, W. Montgomery (1953). Muhammad at Mecca. Oxford University Press. ISBN 0-19-577277-6. ASIN: B000IUA52A. s. xiv
  122. a b Nevo & Koren, 2993, s. 344
  123. Maluck, Matthias: Reviewing the functions of the Danevirke. Teoksessa: Interaktion ohne Grenzen. Beispiele archäologischer Forschungen am Beginn des 21. Jahrhunderts. Band 2.. s. 607–618, 2017. Artikkelin verkkoversio.
  124. Guillaume, 1955, Introduction, xxx
  125. Jansen, 2008, s. 204
  126. Ibn Hisham, 1999, s. 31–34
  127. Ibn Hisham, 1999, s. 31–32
  128. Ibn Hisham, 1999, s. 36
  129. Light came out of Aaminah when she gave birth Fatwa nro. 353398. 27.12.2017. Islamweb.net.
  130. Hans Jansen: Mohammed. Eine Biografie, s. 41. C. H. Beck, 2008.
  131. Nevo & Koren, 2003, s. 345
  132. Ibn Warraq: Introduction. Teoksess: Ibn Warraq (toim.) The origins of the Quran. Classic Essays on Islam's Holy Book, s. 31. Prometheus, 1998.
  133. Ibn Hisham, 1999, s. 150
  134. Jansen, 2008, s. 36
  135. Christoph Luxenberg: The Syro-aramaic Reading of the Koran. A Contribution of the Decoding of the Language of the Koran., s. 236–237. Hans Schiler, 2007.
  136. Patricia Crone: Meccan Trade and the rise of Islam, s. 205–210. Gorgias Press, 1987.
  137. a b Popp, V.: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources. (s. 14–175), s. 141–145. Prometheus, 2013.
  138. R. M. Kerr: Empire Annus Hegiræ vel Annus (H)Agarorum? Etymologische und vergleichende Anmerkungen zum Anfang der islamischen Jahreszählung Teoksessa: Markus Gross & K-H- Ohlig (toim) Die Entstehung einer Weltreligion III, s. 14–38. Schiler, 2014.
  139. Jansen, 2008
  140. Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume, s. 753. Oxford University Press, 1955.
  141. [https://www.islamopas.com/koraani/033.htm Koraani – Liittoutuneidensuura (AL-AHZAAB) Pääsivu] 16.8.2020. Islamopas.com.
  142. Peter Townsend: The Mecca Mystery, s. 134. , 2018.
  143. al-Bukhari: Sunan al-Bukhari. Vol. 1, Book 5, Hadith 268 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  144. Hämeen-Anttila, 2006, s. 78
  145. Jansen, 2008
  146. Christoph Luxenberg: ”Keine Schlacht von "Badr". Zu Syrischen Buchstaben in frühen Koranmanuskripten”, Vom Koran zum Islam. Shriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran. Teoksessa M.Gross & K-H Ohlig (toim.), s. 642–676. Berlin: Schiler, 2009.
  147. Hans vom Mtzik: The Gideon-Saul Legend and the Tradition of the Battle of Badr.Julkaistu uudelleen teoksessa.Ibn Warraq (toim.) Koranic Allusions. The Biblical, Qumranian and Pre-Islamic Background to the Koran., s. 239–250. Prometheus Books, 1915/2013.
  148. Jansen. H.: Mohammed. Eine Biographie, s. 291. Verlag C.H. Beck, 2008.
  149. Ibn Hisham, 1999, s. 315
  150. Arafat, W.N: New light on the story of Banu Qurayza and the jews of Medina. Journal of the Royal Asiatic Society of Great Britain and Ireland, s. 100–107, 1976. Artikkelin verkkoversio.
  151. Nevo & Koren, 2003, s. 346
  152. Di Cesare Michelina: The Prophet in the Book: Images of Muhammad in Western Medieval Book Culture. Teoksessa: Avinoam Shalem (toim.) Constructing the Image of Muhammad in Europe, s. 9–32. De Gruyter, 2013.
  153. Propp, V.J: Morfologia della fiaba. Einaudi, 2000.
  154. Ibn Hisham, 1999
  155. Proppin ajankohtaisuudesta on todettu: "Vladimir Propp’s methodology is powerful tool when applied to a corpus of texts, even with its terminological and other drawbacks." (Diane M. Sharon: Patterns of Destiny: Narrative Structures of Foundation and Doom in the Hebrew Bible, s. 19. Eisenbrauns), 2002.
  156. Did Muhammad Ever Really Live? Interview conducted by Yassin Musharbash Spiegel Online. 18.9. 2008.
  157. Patricia Crone: Meccan Trade and the Rise of Islam, s. 225, 235. Gorgias Press, 1987.
  158. Hämeen-Anttila, 2006, s. 211
  159. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 95–96. Otava, 2004.
  160. Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 207–208. Gaudeamus, 2006.
  161. a b Hämeen-Anttila, 2006, s. 206
  162. Öhrnberg, Kaj: Kamelin kesyttämisestä Bagdadin tuhoon 1258. Teoksessa: Islamilainen kulttuuri, s. 90. Otava, 2016.
  163. Lindstedt, Ilkka: The transmission of al-Madāʾinī’s material. Historio-graphical Studies. Väitöskirja., s. 21. Helsingin yliopisto, Maailman kulttuurien laitos., 2013. Teoksen verkkoversio.
  164. Lindstedt, 2013, s. 23–24
  165. Berg, 2000, s. 84