Ali ibn Abi Talib

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Muhammed julistaa Alin seuraajakseen jäähyväispyhiinvaelluksellaan Ghadir Khummissa. Miniatyyri 1300-luvulta kuvittaa šiialaista perimätietoa.

Ali ibn Abi Talib, myös pelkkä Ali[1], (arab. ‏علي بن أبي طالب‎‎, ‘Alī ibn Abī Ṭālib, noin 600 Mekka661) oli islamin uskonnollisen perimätiedon mukaan profeetta Muhammadin ottopoika, vävy, hänen serkkunsa ja neljäs kalifi. Ali valittiin kalifiksi vuonna 656. Hänen valtakaudellaan käytiin sisällissota, joka päättyi Alin murhaan.[2] Ali vaihtoi Irakin Kufan muslimivaltakunnan pääkaupungiksi Medinan asemesta.[1]

Šiia- ja sunnimuslimien mukaan Ali on myös islamin hengellinen johtaja ja ensimmäinen imaami. Hänestä tuli Muhammadin vävy, kun hän nai tämän tyttären Fatiman. Heille syntyi pojat Hasan ibn Ali ja Husain ibn Ali, joista tuli myöhemmin toinen ja kolmas imaami.[2] Molemmat veljekset surmattiin. Ali surmattiin vuonna 661 hänen ollessa matkalla rukoilemaan Kufan moskeijaan.[1] Ali haudattiin nykyisin Najafin kaupungin alueelle.[1]

Alaviittien mielestä Ali on ainoa jumala,[3][4][5] ja hän opetti Koraanin Muhammadille.[6] Alin saarnat, kirjeet ja opetukset on koottu Nahj al-Balaghaan -teokseen, joka on edelleen tärkeä shiiamuslimeille.[1]

Šiialainen perimätieto kertoo, että Muhammed nimitti Alin seuraajakseen Ghadir Kummissa ollessaan jäähyväispyhiinvaelluksella. Sen jälkeen Muhammed sai viimeisen ilmoituksensa ("Tänään olen tehnyt teidän uskontonne täydelliseksi", Koraani 5:3) ja näin islam oli valmis. Sunneilla on asiasta eri käsitys.

Kalifien historiallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalifit ilmestyvät islamilaisiin lähteisiin vasta 800-luvulla. Espanjassa tehty niin sanottu Vuoden 754 kronikka on ensimmäinen lähde, jossa neljä kalifia mainitaan. Suurin osa käsikirjoituksesta on kuitenkin säilynyt kopiona vasta 1100-luvulta, joten ei ole varmaa miten alkuperäinen kuvaus on.[7] Todennäköisesti kristillisen kirkonmiehen tekemässä Kronikassa kerrotaan, että Muhammedin oltua vallassa 10 vuotta häntä seurasi Abu Bakr, joka hallitsi kolme vuotta. Tätä seurasi Umar ja sitten Uthman vuonna 647. Kronikka ei tunne Alia, vaan ilmoittaa Uthmanin seuraajaksi Muawijan vuonna 657.[8]

Ensimmäinen arabivaltion hallitsija, josta on jäänyt historiaan arkeologisia jälkiä, kuten kolikoita ja piirtokirjoituksia, on Mu’awiya (vallassa vuodet 660-680) . [9] Ensimmäinen hallitsija, joka käytti itsestään nimitystä "kalifi" oli Abd al-Malik ibn Marwan (685-705).

Koska neljästä "oikeaan johdetusta kalifista" ei ole löytynyt aikalaislähteitä, heidän on myös ehdotettu olleen abbasidikaudella luotuja persialaiseen nelilukuun perustuvia hahmoja, jotka mytomorfisesti rinnastuivat Adamiin, Nooaan, Abrahamiin ja Moosekseen.[10] Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan nykyään valtaosa islamin varhaishistorian tutkijoista katsoo, että yksittäisten hadithien osalta onkin lähes mahdoton sanoa, ovatko ne aitoja,[11] joten lukija joutuu tekemään "hyvin subjektiivisen valinnan, uskooko perinteiseen kuvaan vai ei ".[12] Hämeen-Anttilan mukaan ei kuitenkaan ole merkitystä sillä, mitä tapahtui, vaan sillä, mitä uskotaan tapahtuneen.[13]

Eräät historiantutkijat uskovat, ettei Arabian niemimaalta tullutta muslimivalloitusta suurtaisteluineen koskaan tapahtunut.[14] Vaihtoehtoisen teorian mukaan Lähi-itään oli syntynyt valtatyhiö, kun sassanidien valtakunta romahti vuonna 622 Bysantille kärsityn tappion jälkeen. Bysantti ei toisaalta kyennyt palauttamaan Lähi-itää hallintaansa vaan vetäytyi sieltä. Valtatyhjiön olisivat täyttäneet alueella jo asuneet ja molempien valtakuntien sotiin osallistuneet arabiheimot, joiden keskinäisen välienselvittelyn voitti Syyriassa vaikuttanut arabikenraali Muawija. Hän käytti virkakielenään kreikkaa ja oli uskonnoltaan kristitty.[15] [16]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ali ibn Abi Talibin murha – taidemaalari Yousef Abdinejadin teos

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Ziauddin Sardar: Mihin uskovat muslimit, s. 58–59. Otava. ISBN 978-951-1-23224-7.
  2. a b Hämeen-Anttila, Jaakko: Islam: Taskusanakirja, s. 10–11. Helsinki: Basam Books, 2001. ISBN 952-9842-60-0.
  3. Alawis, Countrystudies.us, U.S. Library of Congress.
  4. "Alawi Islam". Globalsecurity.org
  5. Encyclopædia Britannica
  6. Essential Islam: A Comprehensive Guide to Belief and Practice, Diane Morgan, ABC-CLIO, 2010, ISBN 978-0-313-36025-1, s. 233
  7. Thomas, J.: Araboislamische Geschichtsschreibung und ihre Auswirkungen auf Geschichtsbilder von al-Andalus (8 Jh.). Teoksessa: M. Gross & K.-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion I. Von der koranischen Bewegung zum Frühislam, s. 144. Hans Schiler, 2010.
  8. Tuntematon: Chronicle of 754. Teoksessa: K. B. Wolf (toim.) Conquerors and Chroniclers of Early Medieval Spain. 2nd ed., s. 93–99. Liverpool University Press, 2011.
  9. Popp, V: The early history of islam. Following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Is-lam. (s. 17–124), s. 38. Prometheus Books, 2010.
  10. Volker Popp: Biblische Strukturen in der islamischen Geschichtsdarstellung. Teoksessa: Markus Gross & K-H. Ohlig /toim.). Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 46–53. Schiler, 2008.
  11. Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja, s. 20. Otava, 2004. ISBN 978-951-126210-7.
  12. Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 40. Gaudeamus, 2006.
  13. Hämeen-Anttila 2004, s. 14
  14. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state. Prometheus, 2003.
  15. Popp, 2010, 34-45
  16. Ohlig, K.-H.: From Muhammad Jesus to prophet of the Arabs. Teoksessa: K.-H. Ohlig (toim.) Early islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 251-307. Prometheus, 2013.
Tämä uskontoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.