Muawija I

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Muawija I oli Umaijadien dynastian Damaskoksen kalifaatin kalifi 661–680.

Hammat Gaderin padon kreikkalainen piirtokirjoitus vuodelta 663

Islamilainen historiankirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaisen historiankirjoituksen mukaan Muawija toimi Syyrian arabialaisena emiirinä vuonna 657, jolloin hän nousi kapinaan Ali ibn Abi Talibia vastaan kostaakseen setänsä, kalifi Uthman ibn Affann murhan.[1] Vuonna 658, kun osapuolet olivat tuloksettomasti sotineet, Ali ja Muawija päättivät antaa kiistansa välitystuomioistuimen ratkaistavaksi. Kansalaissota jatkui, kun osa Alin sotaväestä kieltäytyi alistumasta välittäjän ehdotuksiin ja Muawajin puolestaan onnistui johtamaan harhaan hurskaan mutta yksinkertaisen välitystuomarin Abu Musan. 695 Muawija teki erillisrauhan Bysantin keisarin kanssa, ja 660 hän huudatti itsensä Jerusalemissa kalifiksi. Kun Ali murhattiin vuonna 661, tämän poika Hassan luopui suurehkoa summaa vastaan kalifin arvosta Muawijan hyväksi.[2] Muawijan valinta merkitsi kansan ja myös uskonnon jakautumista šiialaisiin ja sunneihin.

Muawijan hallituskautta leimasivat ankaran uskonnollisuuden lakkaaminen ja valloitussodat. Arabien sotajoukot tunkeutuivat Vähään-Aasiaan, Pohjois-Intiaan (missä Sindhi ja Induslaakson alaosa valloitettiin); Konstantinopoli piiritettiin viideksi vuodeksi sekä Buhara ja Kabul vallattiin.[3] Muawijan kuoltua kalifina seurasi hänen poikansa Jazid I.

Historiallis-kriittinen tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaisen historiankirjoituksen tarjoama kuva 600-luvun tapahtumista on kyseeenalaistettu, sillä sen käyttämät lähteet ovat peräisin 800- ja 900-luvuilta ja perustuvat suullisesti kiertäneen tiedon muistiin merkitsemiseen. Muawijan historiallisuus on kuitenkin varmaa, sillä hänestä on säilynyt historiallisia aikalaislähteitä toisin kuin hänen oletetuista pojistaan. Muawijasta tiedetään vain vähän mitään varmaa.

Muawija on Lähi-idän arabivaltion ensimmäinen hallitsija, josta on säilynyt aikalaistietoa kolikkoina ja piirtokirjoituksina.  Muawijan pojasta ja pojanpojasta kalifeina tai esimerkiksi Karbalan taistelusta ei ole säilynyt arkeologisia todisteita.[4] Näin ollen jopa puhe umaijadien dynastiasta voi olla harhaanjohtavaa. [5] Muawija nousi vuonna 640 valtaan Syyrian Damaskoksessa arabiheimojen sisällissodan voittajana. Hänen arvellaan olleen Bysanttia palvellut sotilas ja nimensä perusteella kotoisin Irakista.

Muawija oli kristitty hallitsija, joka käytti hallintonsa virkakielenä kreikkaa.[6] Muawijan tulkinta arabimonoteismista seurasi ajan tapoja. Bysantin keisarit olivat hakeneet poliittista suosiota ja arvovaltaa esiintymällä Jerusalemin Pyhän haudan kaitsijoina. Syyriassa ghassanidit olivat suojelleet Sergiuksen jäänteitä Rusafassa.[7] Näitä esikuvia seuraten Muawija asettui Damaskoksessa sijainneen Johannes Kastajan haudan suojelijaksi. Hänen lyömissään rahoissa jopa esiintyi Johannes Kastaja kantamassa omaa irti leikattua päätään.[8] Muawijan ajalta on peräisin Genesaretin järven lähellä sijaitsevan Hammat Gaderin lämminvetisen kylpylän piirtokirjoitus, joka alkaa ristisymbolilla ja puhuu "arabien ajasta" eikä islamilaisesta ajanlaskusta (katso kuva).[9]

Muawijan hallituskaudelta ei ole löydetty merkkejä islaminuskosta, [10] minkä takia muslimit ovat pitäneet Muawijaa ja hänen seuraajiaan väärämielisinä kalifeina, jotka karkeasti ohittivat Muhammedin opetukset.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Petersen, K.: Ihmiskunnan ajantieto. Suomeksi toimittanut Antero Manninen ja Pentti Papunen. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1965.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Petersen, s. 214
  2. Petersen, s. 215
  3. Petersen, s. 216
  4. Popp, V.: . The early history of islam. Following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 38. Prometheus Books, 2010.
  5. Popp,V.: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trail of Ernst Herzfeld. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources., s. 75. Prometheus, 2013.
  6. Popp, 2010, 37
  7. Popp, 2010, 41
  8. Popp, 2010. 41-44
  9. Popp, 2010, 36
  10. Popp, 2010
  11. Haeri, F.: Islam, s. 77. Tammi, 1996.