Zarathustralaisuuden vaikutus islamiin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Zarathustralainen symboli faravahar kuvaa luultavasti hallitsijan saamaa jumalan suosiota (far). Enkelit ovat persialaista alkuperää.

Zarathustralaisuuden vaikutus islamiin on kulkenut kahta reittiä. Persialaisella zarathustralaisuudella ja muilla Persian uskonnoilla oli huomattava vaikutus islamiin sekä suoraan että juutalaisuuden ja kristinuskon kautta. Islamissa on myös sellaisia zarathustralaisia aineksia, joita juutalaisuudessa ja kristinuskossa ei ole. Ne osoittavat zarathustralaisuuden suoraa vaikutusta islamiin.[1] Zarathustralaisen uskonnon ainekset näkyivät pitkään esimerkiksi arabivalloittajien lyömissä kolikoissa, mikä ei vastaa islamilaisen kirjallisuuden myöhempiä kuvauksia uskonnollisten käsitysten jyrkästä vastakkaisuudesta 600-luvulla.

Epäsuora vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suur-Persian valtio ulottui vuonna 500 eaa. Akemenidien hallitsijasuvun aikana Lähi-idästä Intiaan.

Sellaiset uskonnolliset aiheet kuin enkelit, viimeinen tuomio, ruumiin ylösnousemus, paholainen, paratiisi ja helvetti, toisiaan seuraavien varoittajaprofeettojen sarja, vapahtajan toinen tuleminen sekä maailmanlopun tapahtumat ovat persialaista alkuperää ja yhteistä lainaa Lähi-idän suuriin kirjauskontoihin.[2] Ne ovat myös islaminuskon ydinasioita.

Suora vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orientalistit ovat löytäneet myös joukon suoria yhtäläisyyksiä zarathustralaisuuden ja islamin välillä. Ne ovat asioita, jotka esiintyvät vain persialaisissa uskonnoissa ja islamissa mutta eivät kristinuskossa tai juutalaisuudessa. Nämä yhtäläisyydet ovat yllättäviä, koska islamin on katsottu syntyneen kaukana Persiasta Arabian niemimaalla. Joidenkin orientalistien mukaan samankaltaisuudet tukevat teoriaa, että islam ei olisi syntynyt Arabian niemimaalla vaan paljon pohjoisemmassa, mahdollisesti jopa Persian ylängöillä ja Khorasanissa Persian itäosissa.[3]

Hallitsijan rooli, suvaitsemattomuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arabialainen, sassanidityylinen kolikko kalifi Uthmanin ajalta AD 651–661. Kolikon kääntöpuolella on zarathustralainen tulialttari.

Ignaz Goldziher esitti vuonna 1900 Sorbonnen luennossaan useita esimerkkejä vaikutuksesta.[4] Tärkeimpänä lainana Goldziher pitää teokraattista valtioaatetta eli ajatusta hallitsijasta Jumalan profeettana ja välikätenä. Islamissa tällainen hahmo oli profeetta Muhammed itse. Islamilaisesta valtiosta tuli sassanidien esikuvan mukaisesti uskonnollinen instituutio, jonka johdossa oli profeetan ”seuraaja”, mitä al-Mamunin uudelleen käyttöön ottama hallitsijan nimitys kalifi tarkoitti. Goldziherin mukaan al-Mamun omaksui suvaitsemattomat uskonnolliset asenteensa persialaisesta perinteestä, jossa tehtiin jyrkkä ero hyvien ja pahojen uskovien välillä. Kalifi perusti islamilaisen inkvisition (Mihna) vainoamaan kalifin valitsemasta tulkinnasta poikkeavia uskonoppineita.

Puhtaus ja likaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Persialainen vaikutus näkyy islamilaisessa lainsäädännössä. Sen rituaaliset käsitykset puhtaudesta ja likaisuudesta ovat zarathustralaisia. Islam omaksui heiltä oppinsa ei-uskovien (kafir) saastaisuudesta, joka tarttuu kosketuksen kautta. Heitä ei saanut ottaa ystäviksi (Koraani 3:118) ja heidän liikkumistaan oli rajoitettava, kuten Koraani toteaa: ”Uskovaiset, uskottomat ovat epäpuhtaita. Älkööt he siis saako lähestyä suojeltua temppeliä tämän vuoden jälkeen” (Koraani 9:28). [4]

Hammastikut (miswak) olivat zarathustralaisten rituaalisen puhdistautumisen väline; tapa siirtyi islamiin ja on edelleen käytössä. Muhammedin kerrotaan sanoneen, että hammastikun käyttö teki rukouksen 75 kertaa arvokkaammaksi. [4] Ibn Hishamin Muhammed-elämäkerrassa profeetta käyttää hammastikkua myös kuolinvuoteella viimeisenä tekonaan: "Hän puhdisti sillä hampaansa ponnekkaammin kuin mitä olin koskaan nähnyt hänen tekevän."[5]

Viimeinen tuomio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zarathustralaisen tulitemppelin ydinosa
Kalliomoskeijan rakenne osoittaa, ettei se ollut islamilaistyyppinen moskeija rukoussaleineen.

Munkar ja Nakir ovat islamilaisessa eskatologiassa kaksi enkeliä, jotka saapuvat vainajan hautaan kuulustelemaan kuollutta hänen uskostaan islamiin.[6] Enkelit esittävät vainajalle kolme kysymystä: 1) Kuka on Herrasi? 2) Mikä on uskontosi? 3) Kuka oli se mies, joka lähetettiin teidän keskuuteenne? [7] Jos vainaja vastaa väärin, hänen kiduttamisensa alkaa välittömästi. Uskovat sen sijaan saavat maistaa esimakua Paratiisista, ja heidän hautansa avartuu. Hahmojen esikuvat ovat tulleet islamiin zarathustralaisuudesta.[8]  

Islamiin sisältyvä oppi kuoleman jälkeisestä hyvien ja pahojen tekojen punnitsemisesta tulee zarathustralaisuudesta, jossa samalla tavoin punnitsemisessa käytettiin vaakaa ja aritmeettisia painomittoja. Islamissa esimerkiksi muun kuin paimenkoiran pitäminen talossa vähentää kahdella qiratilla hyvien tekojen painoa viimeisellä tuomiolla.[9] Suora laina zarathustralaisuudesta on kuoleman jälkeen tapahtuva Sirat -sillan ylittäminen, mikä ei syntisiltä onnistu. He horjahtavat ja putoavat suoraan alas helvettiin.[10]

Juutalaisilla ja kristillisillä käsityksillä Paratiisista on vastineensa zarathustralaisuudessa.[11] Syyrialaisessa kristillisyydessä paratiisin kuvastoon kuuluvat viini ja viinirypäleet. Koraanin tekstin väärin lukeminen muutti ne valkosilmäisiksi neidoiksi ja nuoriksi pojiksi, jotka tarjoavat Paratiisissa seksuaalisia palveluja.[12]

Uskonnolliset rituaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koraanin ääneen lukeminen on islamissa ansiokasta samoin kuin Vendidad-tekstien lukeminen zarathustralaisuudessa.[13] Merkittävin uskonnollista elämää koskeva laina on päivittäisten rukousten määrä. Juutalaisuudessa on kolme rukouskertaa. Siitä on jäänyt ohje Koraaniin, joka määrää luvun juuri kolmeksi (Koraani 17:78–79). Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan tämä päti myös islamiin aluksi ennen uutta ohjeistusta.[14] Lukumäärä kuitenkin ilmoitetaan samassa suurassa 17, jossa Muhammedin kerrotaan saaneen ohjeet jo viidestä rukouskerrasta. Islam omaksui zarathustralaisuuden esikuvan mukaisesti lopulta viisi päivittäistä rukouskertaa, koska ei halunnut jäädä siitä jälkeen rukouksissa. Goldziher pitää tätä zarathustralaisuuden tärkeimpänä suorana vaikutuksena islamiin.[15][16]

Islamilaisten perjantai on eräänlainen kopio juutalaisten sapatista, mutta kantaa mukanaan myös persialaista taustaa. Zarathustralaisen uskonnon mukaan Jumala loi maailman kuudessa vaiheessa mutta ei levännyt sen jälkeen. Islamilainen perjantaikaan ei ole lepopäivä. [4] Muslimien selitys asialle on, että Jumalan ei tarvitse levätä. Oletus, että luomistyö olisi väsyttänyt häntä, on kiellettyä Jumalan inhimillistämistä.[17]

Legendat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muhammedin taivasmatka seitsemän taivaan halki on zarathustralaisuudesta saatu laina samoin kuin profeetan ihmiskasvoinen, siivekäs ratsu, Buraq, jolla hän matkansa teki. [4]

Kalliomoskeija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 691 Jerusalemin temppelivuorelle rakennettu Kalliomoskeija kantaa myös jälkiä zarathustralaisuudesta. Sen rakennuttajakalifi Abd al-Malik ibn Marwan nousi valtaan Iranin Khorasanista käsin eli zarathustralaisuuden vaikutusalueelta. Kalliomoskeija ei ole islamilainen rukoushalli, sillä yleisötilaa ei ole. Sen sijaan se vastaa muodoltaan persialaista tulitemppeliä.[18]

Vastavaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisinaan vieraan uskonnon jälki näkyy vastavaikutuksena, eli pyrkimyksenä välttää vieraita piirteitä.[1] Esimerkki vastavaikutuksesta on islamin suhtautuminen koiraan. Zarathustralaisuudessa koiraa arvostettiin, koska se karkotti demonit haukkumisellaan. Islamissa koiria halveksitaan.[1] Šaria kieltää koirien ostamisen ja myymisen; enkeli ei astu taloon, jossa on koira; rukous menee hukkaan, jos rukoilijan Mekan väliin sattuu koira; Muhammedista kerrotaan, että hänen ilmestyksensä kerran lakkasivat, ja syylliseksi havaittiin koira, jonka hän oli ottanut asumukseensa.[19]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Goldziher, Ignaz: ”Read anew: islam and parsism”. Teoksessa: K.-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Prometheus Books, 1900/2013. ISBN 978-1-61614-825-6.
  • Goldziher, Ignaz: ”Read anew: islam and parsism”. Teoksessa: K.-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Prometheus Books, 1900/2013. ISBN 978-1-61614-825-6. Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  • Luxenberg, Christoph: The Syro-Aramaic reading of the Koran: a contribution to the decoding of the language of the Koran. Berliini: Hans Schiler, 2007. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz & Puin, Gerd-R. (toim.): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Ohlig, Karl-Heinz: Von Bagdad nach Merw. Geschichte, rückwärts gelesen. Teoksessa: Markus Groß & Karl-Heinz Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 29–106. Verlag Hans Schiler, 2009. ISBN 978-3-89930-269-1. Teoksen verkkoversio. (saksaksi)
  • Popp, Volker: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources ( toim. K-H. Ohlig), s. 14–175. Prometheus Books, 2013. ISBN 978-1-61614-825-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Goldziher, Ignaz: Read anew: islam and parsism. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Prometheus, 1900/2013.
  2. Hintze, Uusien uskontojen käsikirja, s. 146–150
  3. Ohlig, K-H.: Von Bagdad nach Merw. Geschichte, rückwärts gelesen. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 29–106. Verlag Hans Schiler, 2009. (saksaksi)
  4. a b c d e Goldziher, Ignaz: Read anew: islam and parsism. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Prometheus, 1900/2013.
  5. Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta, s. 462. Basam Books, 1999.
  6. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 109. Isaac Publishing, 2013.
  7. General supervisor: Shaykh Muhammad Saalih al-Munajjid: Authentic Descriptions of Munkar and Nakeer Islam Question & Answer. 28.7.2005.
  8. E.G. Brown: A year amongst the Persians; impressions as to the life, character, and thought of the people of Persia, received during twelve month's residence in that country in the years 1887-8, s. 378. Adam and Charles Black, 1893. https://archive.org/details/yearamongstpersi00browuoft/page/378/mode/2up/search/Munkar.
  9. Goldziher, 1900/2013, s. 346
  10. St. Clair-Tisdall, W.: The sources of Islam. Teoksessa: Ibn Warraq (toim.) The origins of Islam. Classic essays on Islam’s Holy Book, s. 227–292. Prometheus Books, 1901/1998.
  11. Popp, Volker: From Ugarit to Samarra. An archeological journey on the trial of Ernst Herzfeld. Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 14–175. Prometheus, 2013.
  12. Christoph Luxenberg: The Syro-Aramaic reading of the Koran: a contribution to the decoding of the language of the Koran, s. 250–251. Rev. and enlarged ed. Berliini: Hans Schiler, 2007. ISBN 978-3-89930-088-8. Teoksen verkkoversio (viitattu 4.4.2020). (englanniksi)
  13. Rituaalista kts. https://ramiyarkaranjia.com/vendidad-ritual/
  14. Hämeen-Anttila, J.: Koraanin selitysteos, s. 101. Basam Books, 1997.
  15. Hintze, Uusien uskontojen käsikirja, s. 146–150
  16. Goldziher, 1900/2013, s. 347
  17. Islamilaiset juhlat ja pyhäpäivät Islamopas.com. 2000–2020. Viitattu 7.11.2020.
  18. Volker Popp: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 69. Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio.
  19. Rotko, Jorma: Koira on hylkiö islamin maailmassa.. Koiramme, 9, 22–25., 2013.