Šaria

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Saria” ohjaa tänne. Saría on saari Kreikassa.

Šaria (arab. شريعة‎, šarīʿa 'tie, polku') eli islamilainen laki on islaminuskon mukaan Jumalan ihmisille antama muuttumaton laki. Islamilainen maailma ei jaa täysin yhteistä käsitystä šarian sisällöstä. Islamin viisi lakikoulukuntaa ja muutama pienempi esittävät siitä osin erilaisia mielipiteitä.

Sunni-islamin uskontunnustus, šahada, määrittää islamin kaksi ydinasiaa: "Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammad on Hänen lähettiläänsä". Uskontunnustuksen alkuosa korostaa sitoutumista monoteismiin islamin päätunnuksena. Muhammedin lisääminen johtuu siitä, että kaiken tiedon Jumalasta katsotaan tulleen hänen kauttaan. Koraani on laskeutunut alas Muhammedin saamina ilmoituksina ja profeetan elämäntavan eli sunnan kautta ihmisille on annettu Jumalan ikuinen laki, šaria. Nämä kaksi lähdettä muodostavat islaminuskon perustan.[1]

Koraanin ohella šarian toisena lähteenä oleva hadith-kirjallisuus sisältää Muhammedin elämäntapaa koskevia lyhyitä lausumia. Esimerkiksi Sahih al-Bukharin 2. kirjan 5. hadith kuuluu: Anas kertoi: Profeetta sanoi 'Kenelläkään teistä ei ole uskoa ennen kuin hän toivoo (muslimi)veljelleen samaa kuin itselleen'.[2] Hadithin alkuosa on isnād, joka kertoo, kenen kautta tieto on saatu. Kertoja on tässä Anas ibn Malik, profeetan kumppani. Hadithin sisällön kertoo sen toinen osa (matn).[3] Bukharin kirjaama hadith sisältää "kultaisen säännön" islamilaisen version. Kristillisen universalismin sijaan eettinen velvollisuus kohdistuu vain omaan viiteryhmään, muslimiveljiin.

Kuuden tärkeimmän kanonisen sunnikokoelman kokoajia ovat al-Bukhari (k. 870), Muslim (k. 875), Abu Dawud (k. 888), al-Tirmidhi (k. 892), Ibn Maja (k. 886) sekä an-Nasāʾī (k. 915).[4] Kirjat sisältävät yhteensä kymmeniä tuhansia yksittäisiä haditheja. Shiiamuslimeilla on vastaavasti neljä arvovaltaista kokoelmaa. Myös Koraani sisältää joitakin lakimääräyksiä, jotka koskevat muun muassa perinnönjakoa, avioliittoa ja sotasaaliin jakamista.

Šarian historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatus kahdesta ohjaavasta oikeuslähteestä löytyy ensimmäisen kerran heti abbasidivallankumouksen jälkeen Medinaan vuonna 752 rakennetun pyhäkön seinäkirjoituksesta: "Jumalan palvelija, oikeauskoisten komentaja, on määrännyt pelkäämään Jumalaa ja tottelemaan Häntä, mikä tarkoittaa Jumalan sanan (kitab) ja profeetan sunnan seuraamista."[5] Piirtokirjoitus ei mainitse Koraania nimeltä eikä liioin profeetan nimeä. Koska Koraanista tai profeetta Muhammedista ei löydy tässä vaiheessa mainintoja muualtakaan, jotkut orientalistit ovat arvelleet, että teksti voisi viitata myös Tooraan Jumalan sanana ja Moosekseen profeettana.[6] Mooseksen sunnasta kootut kertomukset olivat juutalaisen lain tärkeä osa. Islamisen šarian esikuvana voikin pitää juutalaista lakia ja tapaa, jolla se koottiin Moosesta koskevista tarinoista.

Viimeistään 800-luvun alussa Koraani oli kirjana julkaistu ja kanonisoitu, mistä todistaa se, että kirjaan aletaan ensimmäisen kerran viitata muissa lähteissä. [7] Islamilainen papisto ulama, kehittyi 800-luvun alkupuolella voimatekijäksi, joka onnistui syrjäyttämään kalifin islamin tulkinnan korkeimman auktoriteetin paikalta. Oppineiston laintulkinta alkoi Koraanin ohella nojautua suullisesta tarinaperinteestä 800-luvun aikana kerättyyn laajaan hadith-kirjallisuuteen. Kertomuksia profeetta Muhammedin puheista ja teoista alkoi kertyä valtavia määriä, ja usein ne olivat keskenään ristiriitaisia. Tarinoiden aitouden takeeksi alettiin sen takia vaatia, että lausumaan (matn) pitää aina liittyä kertojaketju (isnād) varmistamaan, että tieto on peräisin luotettavasta lähteestä. Aluksi ketjut ulottuivat korkeintaan Muhammedin seuraajiin tai kumppaneihin.

Lakilähteeksi Muhammedin sunna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imaami al-Shafi'i (767–820) loi opin siitä, että islamilainen laki löytyy nimenomaan profeetta Muhammedin sanoista ja esikuvasta (sunna). Sen takia jokaisen pätevän lainopillisen hadithin tulee johtaa profeetan omiin sanoihin.[8][9] Joseph Schacht löysi tästä hadithien ajoitusperiaatteen, joka sanoi, että mitä myöhempi hadith oli, sitä täydellisempi oli siihen liitetty kertojaketju. Schachtin mukaan ei ollut näyttöä siitä, että yksikään hadith olisi todellisuudessa peräisin niin kaukaa kuin 600-luvulta. Hän uskoi hadithien syntyneen vasta 700-luvulta alkaen.[10]

Koulukuntien synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajan mittaan alkoi hadithien pohjalta kehittyä vakiintuneita tulkintoja islamilaisesta laista. Koraanin ja sunnan lausumista johdettiin uusiakin sääntöjä. Islamilasella lailla ei ole länsimaisen lainsäädännön mukaista kodifioitua muotoa, vaan se esiintyy tarinaperinteenä, joka väistämättä on myös sisäisesti ristiriitaista. Jumalan lain sisällön määritteli papisto, jonka etuoikeudeksi tuli arvioida hadithien aitoutta ja isnadien luotettavuutta. Lain toteutumista valvoi viime kädessä kalifi. Laajan arabikalifaatin alueelliset erot johtivat luonnollisella tavalla siihen, että islamin sisällä kehittyi toisistaan poikkeavia koulukuntia. Esimerkiksi sunni-islamin neljän koulukunnan säädöksistä vain 75% on kaikille yhteisiä.[11]

Järjen porttien sulkeutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaisen lain kehityksen viimeisenä vaiheena oli niin sanottu "järjen (ijtihad) porttien sulkeutuminen" 900-luvulta alkaen.[12] Islamilaisen ulaman keskuudessa vakiintui yksimielisyys siitä, että kukaan oppinut ei ollut pätevä harjoittamaan itsenäistä järjen käyttöä. Tämän takia tehtäväksi jäi enää vain selittää, soveltaa ja tulkita Jumalan lakia, jonka sisältö oli lopullisesti annettu siihen mennessä kootuissa kokoelmissa. Tämän dogmaattisen käänteen jälkeen šaria ei enää voinut pysyä mukana yhteiskunnan muutoksessa. Siitä tuli nyt pakkopaita, joka alkoi rajoittaa islamilaisen maailman siihen asti dynaamista kehitystä.[12] Silti kesti vielä vuosisatoja, ennen kuin islamilainen maailma menetti taloudellisen ja sotilaallisen voimansa ja esimerkiksi johtavan asemansa luonnontieteissä.

Šarian erikoispiirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteinen islamilainen oikeudenkäyttö poikkeaa länsimaisesta. Lain tulkitsijat eivät ole valtion virkamiehiä vaan uskonnollisia luottohenkilöitä. Valtio nimitti tuomarit eli qadit, joiden tehtävänä oli jakaa oikeutta tuomioistuimissa, mutta ei tulkita lakia. Lain tulkinta kuului muftille, joka antoi lainopillisia tulkintoja, eli fatwoja. Fatwa oli luonteeltaan uskonnollinen mielipide, joten samasta asiasta saattoi olla useita erilaisia fatwoja. Oikeuspäätöksen toimeenpano jäi tavallisesti kanteen esittäjän omalle vastuulle.[13]

Koska Jumalan laki on ikuinen ja muuttumaton, mitään uutta lainsäädäntöä ei voi olla. Lain soveltaminen vaatii silti aina tulkintaa. Se šarian osalta tarpeen senkin takia, että hadith-perinne on itsessäänkin ristiriitaista ja sisältää keskenään yhteensopimattomia ohjeita. Juridinen tulkinta tunnetaan nimellä fiqh (arab. فقه‎ 'ymmärrys'). Uskonnollisen lain tulkitseminen on uskonoppineiden (ulama) asia, ei siviilituomareiden. Muftin antama fatwa on lausunto, jossa mufti käy ensin läpi asiaankuuluvia haditheja, jotka yleensä ovat keskenään ainakin jossain määrin ristiriitaisia ja antaa lopuksi oman suosituksensa.

Oikeusistuimessa toimiva qadi nojautuu juridisessa päättelyssä kahteen pääperiaatteeseen, joita ovat uskovien yhteisön yksimielisyys eli konsensus (ijma) sekä analogia (qiyas). Analogia oli viimeisin hyväksytty periaate, ja vielä Shafi'in jälkeen sen käyttö kohtasi vastarintaa.[14] Etenkin sunnalaisessa oikeuskäytännössä seurataan Muhammedin ohella häntä seuranneiden "oikeaan johdettujen kalifien" esimerkkiä. Šiialaisuudessa imaamien esikuva on tärkeä oikeuslähde.

Šarian asema islamissa tekee siitä länsimaisittain katsottuna totaalisen opin, koska sen myötä islamista katoavat rajat julkisen ja yksityisen, uskonnon ja politiikan sekä moraalin ja lakikirjan välillä. Islam ei ole yksityisasia, sillä tunnustautuminen muslimiksi liittää ihmisen muslimien yhteisöön, joka sen jälkeen valvoo hänen käyttäytymistään jopa kuolemantuomiolla uhaten. Esimerkiksi luopuminen islamista eli apostaasi on kiellettyä ja saattaa apostaatin hengenvaaraan.

Šaria ei sisällä ainoastaan länsimaiseen lainsäädäntöön normaalisti kuuluvia asioita, vaan ohjaa pikkutarkasti yksilön pukeutumista, kehonhoitoa ja muuta yksityiselämää. Profeetta esimerkiksi sanoi: "Kultaan tai silkkiin pukeutuminen on laitonta yhteisöni miehille mutta luvallista naisille".[15] Islamin näkemys Jumalan antamasta yksityiskohtaisesta lainsäädännöstä ei silti ole lajissaan ainutlaatuinen, vaan vastaa esimerkiksi juutalaisuuden tai hindulaisuuden[16] piirissä luotuja järjestelmiä. Juutalaisuudessa Mooseksella on Muhammedia vastaava asema Jumalan sanan (Toora) vastaanottajana sekä henkilökohtaisen esikuvan antajana (halakha-kirjallisuus).

Lain noudattaminen on islamin avainkysymys, sillä juuri sillä tavalla ihminen hankkii ansioita, joilla hän voi päästä kuoleman jälkeen Paratiisiin. Islam ei tunne kristillistä syntien anteeksi antamista katumuksen ja uskon kautta. Sen sijaan Viimeisellä tuomiolla ihminen joutuu punnittavaksi, jolloin hyvät teot ovat zarathustralaiseen tapaan vastapaino pahoille. Suotuisa lopputulos voi tällöin avata taivaan portit. Toisaalta Jumala voi armahtaa ihmisen, vaikka tämän pahat teot olisivatkin painavampia kuin hyvät.[17] Mikään ei ole varmaa, sillä Jumalan tekoja ei islamissa voi ennustaa, eikä Jumala ole luvannut mitään.

Šariaan kuuluu vielä kaksi erikoisuutta. Ensinnäkin tärkeitä ovat nimenomaan teot ("ortopraksia"), ei niiden tarkoitus. Tekojen motiivit, kuten velvollisuuden tai omantunnon seuraaminen, eivät islamissa merkitse mitään. Ihminen voi saada ansioita myös teosta, jonka hän tekee pakon edessä.[18] Toiseksi šarian säädökset Jumalan lakina tarkoittavat, ettei niitä ole lupa järjellä arvioida. Lait tulee hyväksyä sellaisina kuin ne ovat.[19]

Lakikoulukunnat (madhab)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin lakikoulukuntien levinneisyys

Jo varhain merkittävien islamilaisten kaupunkien kuten Basran, Kuufan, Mekan ja Medinan ympärille syntyi omia lakikoulukuntia. Kunkin alueen lainoppineiden tulkintaan vaikuttivat päälähteiden lisäksi myös asuinympäristön tavat ja perinteet. Niinpä esimerkiksi Medinassa syntyneen malikilaisen koulukunnan perusteoksissa heijastui arabialainen kulttuuri ja Kuufassa syntyneessä hanafilaisessa koulukunnassa on viitteitä Persian sassanidiperinteestä. Noin 75% neljän tärkeimmän sunnikoulukunnan säädöksistä on yhteisiä kaikille.[20]

Nykyisin islamissa vaikuttaa viisi suurta koulukuntaa, joiden katsotaan olevan keskenään yhdenvertaisia. Nämä koulukunnat ovat:

  • Sunni: Hanafi, perustaja Abu Hanifa (k. 767) (suurin koulukunta)
  • Sunni: Malikil, perustaja Malik ibn Anas (k. 795)
  • Sunni: Shafi'i, perustaja Muhammad ibn al Shafi'i (k. 820)
  • Sunni: Hanbali, perustaja Ahmad ibn al-Hanbal (k. 855)
  • Šiia: Ja'fari, perustaja Ja'far al-Sadiq (k. 755)

Tunnustettuja lakikoulukuntia on yhteensä kahdeksan, sillä mukaan lasketaan myös kolme pientä koulukuntaa, jotka ovat 1) lähinnä Jemenissä vaikuttavat šiaalaiset zaydit, 2) lähinnä Omanissa esiintyvä ibadilaisuus sekä 3) nykyään lähes kadonnut zāhirīlaisuus.[21] Lisäksi islamissa on kolme suuntausta, jotka eivät ole varsinaisia lakikoulukuntia, mutta lasketaan silti islamiin kuuluviksi: 1) ashʿarit eli maturidit, 2) suufismi ja 3) salafistit.[21]

Eroja koulukuntien välillä esiintyy esimerkiksi avioliittosopimuksen tekstissä: osa koulukunnista hyväksyy lisäykset sopimuksen perustekstiin ja pitävät niitä sitovina, toiset puolestaan eivät hyväksy minkäänlaisia lisäyksiä. Šiialaisen ja sunnien laintulkinnan suurin ero erityisesti niiden syntyaikana oli näkemysero siitä, kenellä oli oikeus tulkita lakeja. Sunnilaisuudessa poliittinen valta oli kalifilla, mutta laintulkinnasta vastasivat uskonoppineet, kun taas šiialaisuudessa lakia tulkitsi myös samalla poliittisena johtajana toiminut imaami. Šiialaisten viimeisen imaamin, Muhammad al-Mahdin aloitettua Suuren kätkeytymisen vuonna 940 ei yhteisöllä ollut enää lain tulkinnasta vastaavaa imaamia. Vastuu siirtyi šiialaisille oppineille ja alkoi muistuttaa sunnilaista käytäntöä.

Vaikka šiiojen ja sunnien välillä on historiallisesti ollut voimakkaita jännitteitä, šiialainen koulukunta hyväksytään yleensä yhdeksi islamilaisen lain koulukunnaksi.

Šarian lähteet ja tulkinnan periaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koraanista löytyy ohjeita esimerkiksi avioliitosta (älkää ottako vaimoksenne isänne vaimoa), perinnönjaosta ("pojalle kuuluu sama osuus kuin kahdelle tytölle"), orpojen omaisuuden hoidosta ("antakaa orvoille heidän omaisuutensa, älkää vaihtako hyvää huonoon älkääkä liittäkö heidän omaisuuttaan omaanne) tai ryöstösaaliin jaosta (Sotasaaliin suura). Ohjeet ovat kuitenkin irrallisia ja satunnaisia, joten Koraanista ei yksin ole lakikirjaksi. Tämän takia šaria tarvitsee myös muita tietolähteitä, ja sellaiseksi löydettiin 800-luvun alussa profeetan sunna. Se löytyy tärkeimmistä hadith -kokoelmista. Näiden lähteiden avulla islamilaiset lainoppineet ratkaisevat oikeustapauksia.

Jos Koraanista tai sunnasta ei löydy ratkaisua ongelmaan, voidaan avuksi ottaa kaksi periaateetta: analogia (qiyás), ja umman yksimielisyys (ijmá) .

Analogisessa päättelyssä muodostetaan yksittäisestä käskystä yleisempi periaate. Esimerkiksi Koraanin viininjuontikiellon perustana on katsottu olevan viinin humalluttava vaikutus ja siten kielto on laajennettu kaikkiin alkoholijuomiin ja muihin huumaaviin aineisiin. Muhammedin kerrotaan sanoneen: "Yhteisöni [umma] ei koskaan hyväksy yksimielisesti erehdystä" ja tämän perusteella islamissa katsotaan, että umman yksimielisyys tarkoittaa, että se on Jumalan tahdon mukainen. Jotkut oppineet ovat katsoneen vaikeaksi määrittää, milloin kaikki muslimit ovat jostain ohjeesta yksimielisiä, ja ovat siksi rajanneet ijmán koskemaan vain Muhammedin kumppaneiden yhteisöä. Yleensä yksimielisyydeksi katsotaan uskonoppineiden yksimielisyys.

Tekojen luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Umdat al-Salik, englanniksi käännetty shafi'i -koulukunnan šariakäsikirja

Šaria jakaa ihmisten teot viiteen luokkaan:[22][23]

  1. Pakollinen: teko tuo ansioita ja tekemättömyys rangaistaan (fard, wajib)
  2. Suositeltava: tuo ansioita Paratiisiin pääsemiseksi, mutta tekemättömyyttä ei rangaista (sunna, mandub)
  3. Sallittu: suurin osa arkielämään liityvästä toiminnasta, jotka ovat lain kannalta neutraaleja (mubah)
  4. Vältettävä: tekoa ei rangaista, mutta siitä pidättäytyminen tuo ansioita (makruh)
  5. Kielletty tai laiton: synti, josta seuraa rangaistus (haram, muharram)

Laittoman teon tasoja on kolme:[24]

  1. Pienet synnit (saghira). Niistä ei rangaista, ja ne katsotaan sovitetuiksi, kun henkilö on osallistunut rukoushetkeen tai (suurempien asioiden ollessa kyseessä) perjantairukoukseen.
  2. Suuret synnit (kabira). Nämä rikkomukset mainitaan nimeltä Koraanissa tai hditheissa. Niistä seuraa kirous tai maallinen rangaistus.
  3. Epäusko (kufr) sulkee ihmisen islamin ulkopuolelle ja johtaa helvettiin, ellei hän palaa šahadan kautta takaisin islamiin.

Šaria-käsikirja "Reliance of the Traveller" luettelelee 74 suurta syntiä.[25] Seuraavassa on joitakin esimerkkejä (koodit viittaavat käsikirjan numerointiin):

  • vertaisen asettaminen Jumalalle (p1.1)
  • uskovaisen tappaminen (p2.1.1)
  • rukouksen jättäminen väliin (p5.0)
  • epäkunnioitus vanhempia kohtaan (p6.0)
  • orpojen omaisuuden kavaltaminen (p8.0)
  • valehtelu profeeetasta (p9.0)
  • pakeneminen uskonsodasta (p11.0)
  • alkoholinkäyttö (p14.0)
  • homoseksuaalisuus (p17.0)
  • varkaus (p21.0)
  • sianlihan syönti (p30.0)
  • olla uskomatta kohtaloon (p37.0)
  • kuvien tekeminen (p44.0)
  • riitely (p64.0)

Lisäksi on joukko todennäköisiä suuria syntejä, joihin kuuluu muun muassa:

  • lupauksen pettäminen (p75.15)
  • viiksien jättäminen muotoilematta (p75.16)
  • pyhiinvaelluksen jättäminen väliin, vaikka voisi sen tehdä (p75.17)

Pakollisten tekojen ohella laki määrittelee suositeltavia tekoja, joita ovat esimerkiksi avioliitto, perheen perustaminen tai profeetan esikuvan seuraaminen päivittäisissä pikkuasioissa. Loukkaaviin tekoihin islamissa kuuluvat muun muassa liika uteliaisuus, epäkohteliaisuus tai veden tuhlaaminen silloin, kun se on käyttäjänsä omaisuutta.

Rangaistukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šaria eroaa läntisestä oikeusajattelusta rangaistusten osalta. Ne jaetaan kolmeen ryhmään. Seuraava kuvaus esittää rangaistusten klassisen kuvauksen keskiajan šariakäsikirjassa "Reliance of Traveller" (Umdat al-Salik). Perinteiset käytännöt ovat korkeintaan rajoitetussa käytössä nykyisissä muslimimaissa, vaikka muun muassa ISIS ja Boko Haram ovat palauttaneet niitä hallitsemilleen alueille vielä nykyäänkin.

Hudud (rajat)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hadd (monikossa hudud) tarkoittaa rangaistuksia rikoksista, jotka kohdistuvat uskontoa vastaan siten kuin ne määritellään Koraanissa. [26] Hudud-rikoksia ovat aviorikos ja väärä syyte aviorikoksesta, varkaus, maantierosvous, viinin juominen ja islamista luopuminen. Islamista luopuminen tarkoittaa myös yksittäisiä opinkappaleita. Eri lakikoulukuntien tulkinnat eroavat hieman.

Tuomarilla ei ole oikeutta armahtaa hudud-rikokseen syyllistynyttä henkilöä, kuten muissa rikoksissa.[27] Rangaistukset ovat ruumiillisia ja vaihtelevat raipaniskuista amputaatioon ja kuolemantuomioon. Koska ne ovat ankaria, hudud-rikosten määrittely ja todistustaakka ovat myös tiukkoja. Tuomitseminen vaatii joko syyllisen tunnustuksen tai selkeän silminnäkijöiden todistuksen. Rangaistusta ei määrätä, jos syyllinen oli pakotettu tekemään rikoksen, esimerkiksi varastamaan ruokaa nälkäisenä. Hudud-rangaistuksia ei sovelleta lapsiin.[28]

Qisas (kosto)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joissakin rikoksissa rankaiseminen delegoidaan rikoksen uhreille, joten kyseessä on kosto eli Hammurabin lain "silmä silmästä" - periaate.[29] Tällaisia rikoksia ovat muun muassa murha, tappo, kuolemantuottamus tai ruumiinvamman tuottaminen. Uhrilla tai tämän omaisilla on oikeus vaatia hyvitystä teon tekijältä tai edustajalta.

Kosto on šariassa pakollista, kun on tapahtunut tahallinen ruumiinvamman tuottaminen.[30] Koston tulee ilman liioittelua vastata aiheutettua vammaa periaatteella hammas hampaasta, henki hengestä. Virallista suostumusta tai oikeudenkäyntiä ei tarvita. Ellei loukattu itse kykene kostoon, hallitsijan edustaja voi määrätä hänelle edusmiehen sitä varten. Jos kaksi henkilöä on oikeutettu kostamaan, he joutuvat arpomaan kumpi saa tehdä sen. Kanteen nostajat voivat myös luopua kostosta, jolloin he ovat oikeutettuja korvaukseen. Esimerkiksi muslimin tappamisesta hinta on sata kamelia.[31]

Ta'zir (kurinpito)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tottelemattomuus Jumalaa vastaan éli šaria-lain rikkominen rangaistaan kaikissa muissa tapauksissa "kalifin tahdon" mukaisesti.[32] Rangaistuksen määrääminen on delegoitu tuomarille tai yhteisölle itselleen. Rikos voi olla esimerkiksi väärä vala tai uppiniskaisuus. Rangaistuksena voi olla esimerkiksi vankeus, ruoskinta tai pelkästään moite. Auktoriteettiasemassa oleva henkilö voi antaa rangaistuksen alaiselleen, esimerkiksi vanhemmat lapselleen, aviomies vaimolleen ja opettaja oppilaalleen kuitenkin vain tämän huoltajan luvalla.[32]

Jos ei-muslimi väittää muslimin tehneen rikoksen häntä vastaan, teon näyttöongelmat voivat olla suuria, ja mahdollinen rikos jää helposti rankaisematta. Tämä johtuu siitä, että ei-muslimin todistus muslimia vastaan ei ole laillisesti pätevä missään kolmessa rangaistusten tyypissä.[33]

Lain pääalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laki jaetaan kahteen pääalueeseen, joista toinen keskittyy uskonnollisiin rituaaleihin ('ibadat)j, ja toinen käsittelee ihmisten välisiä suhteita, kuten orjuutta, sopimuksia, perintöä, avioliittoa, saaliinjakoa tai suhtautumista ei-muslimeihin (mu'amalat).[34] Rituaalilakiin kuuluvat islamin viisi peruspilaria, kuten rukous eli salat. Islamilainen laki määrää tarkasti milloin, missä ja miten tulee rukoilla ja kuka saa suorittaa rukouksen. Islamilaisen lain piiriin kuuluu monia asioita, joita ei länsimaisessa perinteessä pidetä juridisina kysymyksinä, kuten henkilökohtaisen hygienian hoito tai hääjuhlien viettämisen tavat. Ajatolla Khomeini onkin todennut, että "ei ole yhtäkään seikkaa, josta islam ei olisi lausunut mielipidettään." [35]

Esimerkkinä perhelaki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkkinä šarian sisällöistä käsitellään perhettä koskevia määräyksiä, koska niiden soveltaminen on jossain määrin alkanut myös Euroopassa.[36]

Avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šarian yleisimmin nykyaikanakin sovellettu osuus on islamilainen perheoikeus. Kaikkien pääkoulukuntien yhteinen näkemys on, että avioliitto solmitaan erityisellä avioliittosopimuksella, johon kuuluu avioliittotarjous (Ííájáb), morsiamen ja sulhasen tai heidän edustajiensa sekä huoltajan hyväksyntä. Muslimimiehet voivat mennä naimisiin musliminaisten tai kirjan uskontoihin kuuluvan naisen kanssa, musliminaiset voivat naida vain muslimimiehiä.

Šarian mukainen moniavioisuus ja neljän vaimon ottaminen on mainittu jo Koraanissa. Moniavioisuus on kuitenkin käytännössä harvinaista islamilaisessa maailmassa.[37]

»Jos pelkäätte, ettette kykene olemaan oikeudenmukaisia orvoille, ottakaa niin monta vaimoa kuin haluatte, kaksi, kolme tai neljä, mutta jos pelkäätte ettette osaa olla tasapuolisia vaimoillenne, ottakaa vain yksi vaimo tai orjattarianne. Näin te pysytte kaidalla tiellä.»
(Koraani 4:3, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)

Myöhemmin on väitetty, että alkuperäisessä yhteydessä tämä Koraanin suuran sanoma liittyi orvoksi jääneitten tyttöjen kohteluun. Koraanin ohje onkin tarkasti sama kuin juutalaiseen lakiin kuuluva ohje Jesajan kirjassa (1: 17) ja 2. Mooseksen kirjassa (21: 10). Moniavioisuuden vastustajien mukaan tasapuolinen kohtelu on mahdotonta tavalliselle ihmiselle, joten käytännössä moniavioisuus voidaan tulkita kielletyksi. Tämä hieman viisasteleva tulkinta ei ole yleisesti hyväksytty.[37]

Šiialaisessa laintulkinnassa on normaalin avioliiton lisäksi käytössä nikah mut‘a eli tilapäinen avioliitto. Se on voimassa vain etukäteen sovitun ajan, esimerkiksi yhden tunnin ja sisältää naiselle annettavan lahjan. Mut‘a-avioliittoa on luonnehdittu uskonnon hyväksymäksi prostituution muodoksi.[37][38]

Koraanissa ja haditheissa on esitetty tilanteita, joissa avioero on sallittu, mutta eroa ei pidetä suositeltavana, vaan suvun ja yhteisön on pyrittävä kaikin tavoin saattamaan aviopuolisot sovintoon. Aviomies voi erota vaimostaan sanomalla todistajien läsnä ollessa "talaq" eli "eroan sinusta" kolmesti, vaikka sellainen avioero ei useimmissa muslimimaissa enää olekaan laillinen. Nainen tarvisee eroon miehen suostumuksen tai joskus (esimerkiksi jos mies ei pysty elättämään tai fyysisesti tai henkisesti vahingoittaa vaimoaan) oikeus voi määrätä avioeron ilman miehen suostumusta.[39] Avioerotilanteessa parin lapset tulevat isän hoitoon lukuun ottamatta aivan pieniä lapsia. Esimerkiksi Iranissa lain mukaan alle kaksivuotiaat pojat ja alle seitsenvuotiaat tytöt jäävät avioerossa äidille. Nainen on oikeutettu saamaan aviomieheltään elatusapua lasten elatusta varten. Islam katsoo, että sukupuolinen kanssakäyminen kuuluu avioliittoon, ja perinteinen rangaistus avioliiton ulkopuolisista suhteista šarian mukaan on sata ruoskaniskua. Aviorikos on hudud-rikos ja siitä on tuomittu kivityskuolema.

Naisten asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islam ja naiset

Islamin pyhän kirjan, Koraanin, on tulkittu julistavan miehen perheen pääksi, koska niin sanotaan Naisten suurassa: "Mies on naisen pää, koska Jumala on toisia suosinut enemmän kuin toisia ja koska mies elättää vaimoaan".[40] Yleensä kuitenkin todetaan, että mies ja nainen ovat tasa-arvoisia, mutta heillä on erilaiset tehtävät perheessä.[41] Toisen tulkinnan mukaan kyseessä on vain taloudellinen vastuuasema eikä se koske oikeutta päättää naisen asioista yleensä.[37] Vaikka Muhammed nimitti jäähyväissaarnassaan naisia Ibn Hishamin mukaan "vangeiksi"[42] ja Tabarin mukaan "kotieläimiksi",[43] katsotaan nykyisin, että naisella on täysi oikeus hallita omaisuuttaan avioliitossa.[44] Islamissa naisen tärkeimmäksi velvollisuudeksi katsotaan lasten kasvattaminen, mutta šaria tunnustaa myös - miehen luvalla - naisen oikeuden käydä palkkatyössä perheen ulkopuolella.

Oikeudessa kahden naisen todistus vastaa yhtä miehen todistusta. Nainen saa perinnöksi vain puolet miehen osuudesta, mikä johtuu miehen ykkösroolista perheen elättäjänä. Avioeron mies saa ilmoittamalla, nainen tarvitsee eroon miehensä ja imaamin suostumuksen. Lasten huoltajuus tietyn iän jälkeen kuuluu isälle. Usko on muslimiperhettä yhdistävä tekijä. Siksi muslimi ei saa avioitua ateistin tai polyteistin (kafir) kanssa. Muslimimies saa tosin avioitua kristityn tai juutalaisen kanssa, mutta tämä ei ole suositeltavaa.[45]

Adoptio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islamilainen adoptio

Islamilainen adoptio eli kafala poikkeaa länsimaisesta adoptiokäytännöstä, sillä sijaisperheessäkin kasvatuslapsi säilyttää biologisen sukunsa. Täten lasta ei koske myöskään lähisukulaisia koskeva avioliittokielto Mahram. Orpolapsen kasvattaminen on hyve sillä lapsesta ei tule ottovanhempiensa lasta[46].

Šaria nykypäivänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šaria-lait eri maissa
  Islamilaisen yhteistyöjärjestön valtiot joissa šaria-laki ei ole käytössä missään lainsäädännön muodossa
  Valtiot joissa šaria-laki on käytössä perhelainsäädännössä
  Valtiot joissa šaria-laki on käytössä kokonaisuudessa (myös rikoslaissa)
  Valtiot joissa šaria-laki on käytössä vain alueellisesti

Šaria ei ole perinteisessä muodossaan täydellisesti käytössä missään maailman maassa. Iran, Saudi-Arabia ja Pakistan soveltavat sitä lainsäädännössään varsin laajalti, mutta niissäkin sitä täydennetään parlamentin säätämillä laeilla (Pakistan ja Iran) tai kuninkaan antamilla hallintomääräyksillä (Saudi-Arabia). Myös Sudanissa ja Pohjois-Nigeriassa on ainakin ajoittain ollut käytössä šarian rikoslaki ja siihen liittyvät hudud-rangaistukset.[47][48] Suurimmassa osassa islamilaista maailmaan perinteistä islamilaista lakia noudatetaan vain perheoikeuden sekä rituaalilain osalta.[49] Turkki on sekulaari valtio ja siellä šaria-lailla ei ole virallista asemaa.

Vuonna 2008 Iso-Britannia antoi viidelle šaria-tuomioistuimelle oikeuden sovitella asianomistajariitoja. Šaria-tuomioistuinten ratkaisut ovat sitovia, mutta tuomioistuimilla on toimivalta vain silloin, kun kaikki osapuolet sen etukäteen hyväksyvät. Juutalaisten Beth Din -tuomioistuimilla on jo pitkään ollut vastaava asema Britanniassa.[50]

Monien islamilaisten maiden lainsäädäntö pohjautuu muilta osin länsimaiseen esimerkkiin. 1900-luvun alkupuolella niissä vallitsi sekulaarin modernismin aatesuuntaus, jossa uskonto pyrittiin rajaamaan ihmisten yksityiselämään. Tämä johti monissa maissa islamilaisen lain merkityksen vähenemiseen. Islamin ideologisen merkityksen kasvettua 1980-luvulta lähtien on islamilaisen lain asemaa muslimimaissa ryhdytty pohtimaan uudelleen. Erityisesti islamistiset ryhmät ovat vaatineet sen uudelleen käyttöön ottamista ja laajempaa soveltamista yhteiskunnissa.[51]

Šaria-lakia sovelletaan aina vain muslimeihin niissäkin valtiossa, joissa se on käytössä, vaikka joissain poikkeustapauksissa yksittäiset säädökset saattavat koskea myös muihin uskontoihin kuuluvia. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa alkoholin nauttiminen on kielletty myös ei-muslimeilta. Niissä muslimimaissa, joissa perhelaki noudattaa šariaa, on uskonnollisille vähemmistöille, dhimmeille säädetty omat rinnakkaiset lakinsa ja usein myös tuomioistuimensa.[52]

Šariaan kohdistuva kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šariaa on lännessä arvosteltu länsimaisten arvojen vastaisena. Arvostelun kohteena ovat olleet šarian epädemokraattisuus ja muuttumattomuus, lainsäädännön epämääräisyys, julmat rangaistukset sekä epätasa-arvoinen suhtautuminen naisiin, ei-muslimeihin, juutalaisiin, homoseksuaaleihin ja eräisiin muihin ryhmiin. Šarian on katsottu olevan ristiriidassa ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen kanssa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti todennut, ettei šaria sovi yhteen demokratian perusperiaatteiden kanssa.[53]

Šarian käyttöönotosta keskustellaan myös Suomessa. Yleisimmin on ehdotettu šarian käytön aloittamista perheoikeudessa,[54][55] mutta muutkin šarian alueet ovat olleet esillä.[56][57] Vastustajien mielestä rinnakkaisen islamilaisen yhteiskuntajärjestyksen syntymistä ei tule sallia.[55]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "The maginificent structure of laws, lovingly elaborated by successive generations of jurists and theologians [i.e. fiqh -oppineet] is one of the major intellectual achievements of Islam, and perhaps most fully exemplifies the genius of Islamic civilization.” Bernard Lewis, The Middle East, s. 223, Phoenix Press, 1995 ,ISBN 1-84212-139-1
  2. al-Bukhari: Book of Belief Sahih al-Bukhari. The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  3. Herbert Berg: The Development of Exegesis in Early Islam. The Authenticity of Muslim Literature from the Formative Period, s. 5. Routledge, 2000.
  4. Berg, 2000, 6
  5. Nevo, Y.D. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The Origins of the Arab Religion and the Arab State., s. 421. Prometheus Books, 2003.
  6. Popp, V.: The Hidden Origin of Islam, s. 89. Prometheus Books, 2010.
  7. Wansbrough, J.: Quranic Studies. Sources and Methods of Scriptural Interpretation.. Prometheus Books, 1977/2004.
  8. Berg, H.: The Development of Exegesis in Early Islam, s. 13. Routledge, 2000.
  9. Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence, s. 2. Clarendon, 1950.
  10. Schacht, 1950, 5
  11. Nuh Ha Mim Keller: Introduction. Teoksessa: Ahmad ibn Naqib al-Misri Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. vii. amana publications, 2017.
  12. a b Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 47. Isaac Publishing, 2013.
  13. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 158-163. Otava, 2004.
  14. Schacht, 1950, 2
  15. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 689 (p53.1.2). amana publications, 2017.
  16. Donald R. Davis, Jr.: The Spirit of Hindu Law 2010, s. 5. Cambridge University Press.
  17. Sookhdeo, 2012, 290-
  18. Sookhdeo, 2012, 69
  19. Sookhdeo, 2012, 70
  20. Nuh Ha Mim Keller: Introduction. Teoksessa: Reliance of the Traveller, s. vii. amana press, 2017.
  21. a b The Amman Message 2009. The Royal Aal-al-Bayt Institute for Islamic Thought.
  22. Umdat al-Salik, 2017, 30, c21-c2.5
  23. Sami A. Aldeeb Abu-Sahlieh: Muslims’ genitalia in the hands of the clergy. Religious arguments about male and female circumcision. Male and Female Circumcision, 131-171, 1999.
  24. Umdat al-Salik, 2017, 31 (c2.5)
  25. Reliance of the Traveller, 2017, 649-712
  26. Sookhdeo, 2012, 70
  27. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 652. amana publications, 2017.
  28. Sookhdeo, 2012, 72
  29. Sookhdeo, 2012, 72
  30. Umdat al-Salik, 2012, 585 (o3.1)
  31. Umdat al-Salik, 2017, 588 (04.2)
  32. a b Umdat al-Salik, 2017, 619 (017.1-4)
  33. Sookhdeo, 2012, 76
  34. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 66. Isaac Publishing, 2013.
  35. Ajatollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia, s. 17. Karisto, 1980.
  36. Inka Achté: Sharia-laki Lontoossa Maailman Kuvalehti. 24.4.2012.
  37. a b c d Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 167–173
  38. Tim Stickings: Scandal of young Iraqi girls sold for sex in temporary 'pleasure marriages' that can last as little as an hour - as one Shia cleric claims it is 'no problem at all' to wed a nine-year-old MailOnline. 4.10.2019. Daily Mail.
  39. PERSONAL STATUTES: According to Five Islamic Schools of Law
  40. Suura 4:34
  41. Islam uskomme, 1993, 83
  42. Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta (suom. Jaakko Hämeen-Anttila), s. 450. Basam Books, 1999.
  43. Tabari: The History of al-Tabari. Volume IX. The Last Years of the Prophet, s. 113. State University of New York Press, 1990.
  44. Islam uskomme, s. 79. Suomen Islamilainen Yhdyskunta, 1993.
  45. Islam uskomme, s. 81-82. Suomen Islamilainen Yhdyskunta, 1993.
  46. Adoption in Islam
  47. Huusko, Jukka: Somalian oikeusministeri puolustaa maltillista sharia-lakia. ("Sharialla on Somaliassa laaja kannatus, sillä lähes kaikki ovat muslimeja", Farah sanoo. "Kansa uskoo, että sharia on oikea tie oikeuteen, tasa-arvoon ja monien ongelmien ratkaisemiseen.") Helsingin Sanomat, 22.7.2009, s. A13. Helsinki: ISSN 0355-2047.
  48. Somalia otti käyttöön islamilaisen lain YLE.fi. 18. huhtikuuta 2009. Viitattu 2.5.2009. (suomeksi)
  49. Perho, Irmeli (teoksessa Ihmisoikeudet ja islam, 2004), s. 81.
  50. Abul Taher: Revealed: UK’s first official sharia courts TimesOnline. 14. syyskuuta 2008. Viitattu 23.12.2008. (englanniksi)
  51. Perho, Irmeli (teoksessa Ihmisoikeudet ja islam, 2004), s. 81–82.
  52. Perho, Irmeli (teoksessa Ihmisoikeudet ja islam, 2004), s. 83.
  53. Esimerkiksi CASE OF REFAH PARTÏSÏ (THE WELFARE PARTY) AND OTHERS v. TURKEY (Applications nos. 41340/98, 41342/98, 41343/98 and 41344/98), JUDGMENT, STRASBOURG, 13 February 2003. No. 123: "The Court concurs in the Chamber’s view that sharia is incompatible with the fundamental principles of democracy, as set forth in the Convention" (päätös).
  54. Sara Vainio: Sharia-laille pitäisi antaa länsimaissa tilaa, sanoo Suomessa vieraillut professori – ”Uskon, että se saataisiin toimimaan” Helsingin Sanomat. 10.6.2018.
  55. a b Sharia-laki Suomeen Iltalehti. 26.11.2010.
  56. Saako islaminuskoinen lapsi piirtää ihmisiä koulussa? – Opetushallituskin otti kantaa some-keskusteluun 8.6.2018. TS.fi.
  57. Suomen opetushallitus kunnioittaa sharialakia, mutta ei lasten oikeuksia 7.6.2018. iltalehti.fi.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]