Šaria

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Saria” ohjaa tänne. Saría on saari Kreikassa.

Šaria (arab. شريعة‎, šarīʿa 'tie, polku') eli islamilainen laki on islamin mukaan Jumalan ihmisille antama muuttumaton laki. Vaikka itse šariaa pidetään islamilaisessa ajattelussa Jumalan säätämänä, on lain tulkinta ihmisten käsissä ja tämä tuo tiettyä väljyyttä. Toisaalta mitä yksiselitteisempi ja keskeisempiin lähteisiin – erityisesti Koraaniin – yksittäinen säädös perustuu, sitä vähemmän siihen jää tulkinnanvaraa.[1]

Islamin lakia šariaa ei tule sekoittaa Koraanin lakiin. Koraani ei ole pyrkinyt luomaan yhtenäistä lakijärjestelmää, vaan se on vastannut satunnaisesti esiin tuotuihin kysymyksiin.[2] Koraanissa mainitut määräykset koskevat lähinnä uskonnollisia velvollisuuksia, minkä lisäksi kirjassa on määritelty tarkasti perinnönjakoa, avioliittoa ja avioeroa koskevat asiat.[3]

Koraanin lain suppeuden vuoksi käytännössä šariassa nojaudutaan usein sunnaan eli Muhammadin elinaikanaan asettamaan esimerkkiin. Islam ei perinteisesti ole tehnyt eroa uskonnollisen ja maallisen elämän välillä ja siksi šaria ei kata ainoastaan uskonnollisia rituaaleja, vaan myös päivittäisen elämän, politiikan, talouselämän, liiketoiminnan, tehdyt sopimukset ja sosiaaliset tilanteet. Professori Bernard Lewis on kuvaillut sukupolvien aikana luotua šariaa ja siihen liittyvää laajaa fiqh-kirjallisuutta yhdeksi islamilaisen kulttuurin suurimmaksi saavutukseksi, joka ehkä parhaiten kuvaa islamilaisen sivilisaation luonnetta ja neroutta.[4]

Toisaalta šariaa on kritisoitu sen patriarkaalisista piirteistä sekä joidenkin rikosten nykymittapuun mukaan julmista rangaistuksista. Länsimaissa šarian on arvioitu olevan ristiriidassa ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen kanssa, ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti katsonut, ettei šaria sovi yhteen demokratian perusperiaatteiden kanssa.[5]

Šaria ja fiqh[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimit katsovat, että Muhammadin elinaikanaan antamat lainopilliset ratkaisut ja ohjeet osoittivat, kuinka Koraanin sisältöä tulee tulkita. Muhammadin kuoltua Koraanin tulkitaoikeus siirtyi joksikin aikaa hänen seuraajilleen kalifeille. Ajan myötä keskeisimmiksi laintulkitsijoiksi nousi kuitenkin islamilaisten juristi-teologien ryhmä, joka oli perehtynyt syvällisesti Koraaniin ja islamilaiseen perimätietoon hadithiin. Oppineiston laintulkintaa käsittelevistä kirjoituksista syntyi 600–900-lukujen aikana laaja lainopillinen kirjallisuus fiqh, jota usein kutsutaan "islamilaiseksi laiksi". Fiqhiä pidetään yleensä lainoppineiston tulkintana Jumalan muuttumattomasta laista, šariasta, ja se on avoin muutoksille ja uusille tulkinnoille. Monet muslimit ovat kuitenkin sitä mieltä, että laki siinä muodossa kuin se esiintyy fiqh-kirjallisuudessa edustaa Jumalan lakia ja sitä ei tulisi muuttaa. Heidän näkemyksensä mukaan lain (tai sen tulkinnan) ei tule muuttua, vaan yhteiskunnan tulisi siirtyä lähemmäksi lain edustamaa ihannetta, ja he vastustavat usein voimakkaasti pyrkimyksiä muuttaa fiqhiä. Toisaalta monet muslimit katsovat, että fiqhin tulisi olla alituisesti muuttuva elävä lakikokoelma, koska yhteiskunnan mukana muuttuva laki mahdollistaa heidän mielestään paremmin sen, että ihmiset pystyvät elämään Jumalan tahdon mukaan.

Islamilainen oikeuskäytäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteinen islamilainen oikeusjärjestelmä poikkeaa huomattavasti länsimaisesta vastineestaan. Lain tulkitsijat ja tuomarit eivät olleet valtion virkamiehiä vaan yksityishenkilöitä ja heidän tuomionsa eivät periaatteessa olleet sitovia eivätkä yksimielisiä. Valtio nimitti tuomarit eli qadit, joiden tehtävänä oli jakaa oikeutta tuomioistuimissa, mutta ei tulkita lakia. Lain tulkinta puolestaan kuului muftille, joka pyydettäessä antoi lainopillisia tulkintoja, eli fatwoja. Fatwa ei kuitenkaan ole sitova laintulkinnan ennakkotapaus ja perinteisen käsityksen mukaan vain fatwan antaja on velvollinen noudattamaan sitä.

Käytännössä oikeuskäytäntöjen ero islamilaisen ja läntisen maailman välillä ei ollut niin jyrkkä kuin periaatteellisesti. Vaikka šarian katsotaan olevan Jumalan laki ja islamilaisen näkemyksen mukaan ihmisille ei ole annettu oikeutta lainsäädäntöön, muodostui useiden satojen vuosien aikana vakiintuneita tulkintoja ja Koraanin tai sunnan esittämistä periaatteista johdettuja uusia sääntöjä. Näitä ei kuitenkaan esitetty lakeina perinteissä länsimaisessa mielessä vaan perinteenä, mikäli ne tulivat maan hallinnolta, säädöksinä tai uskonoppineiden tulkintoina. Perinteisessä islamilaisessa yhteiskunnassa ei ollut mahdollista perustaa lakiasäätäviä kokouksia tai säätypäiviä, jotka muodostivat länsimaisen demokratian perustan.

Islamin lakikoulukunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaisten lainoppineiden joukossa vallitsee eri näkemyksiä lain yksityiskohtien tulkinnasta, ja jo varhain merkittävien islamilaisten kaupunkien kuten Basran, Kuufan, Mekan ja Medinan ympärille syntyi omia lakikoulukuntiaan. Kunkin alueen lainoppineiden tulkintaan vaikuttivat päälähteiden lisäksi myös asuinympäristön tavat ja perinteet. Niinpä esimerkiksi Medinassa syntyneen malakilaisen koulukunnan perusteoksissa heijastuu arabialainen kulttuuri, Kuufassa syntyneessä hanafilaisessa koulukunnassa puolestaan on viitteitä Persian sassanidiperinteestä. Koulukuntien väliset tulkintaerot ovat kuitenkin yleisesti ottaen varsin pieniä.

Nykyisin islamissa vaikuttaa viisi pääkoulukuntaa, joiden katsotaan olevan keskenään yhdenvertaisia. Nämä koulukunnat ovat:

  • Hanafilainen koulukunta, perustaja Abu Hanifa (k. 767)
  • Malakilainen koulukunta, perustaja Malik ibn Anas (k. 795)
  • Shafi'lainen koulukunta, perustaja Muhammad ibn al Shafi'i (k. 820)
  • Hanbalilainen koulunta, perustaja Ahmad ibn al-Hanbal (k. 855)
  • Ja'farilainen (tai šiialainen) koulukunta, perustaja Ja'far al-Sadiq (k. 755)

Eroja koulukuntien välillä esiintyy esimerkiksi avioliittosopimuksen tekstissä: osa koulukunnista hyväksyy lisäykset sopimuksen perustekstiin ja pitävät niitä sitovina, toiset puolestaan eivät hyväksy minkäänlaisia lisäyksiä. Šiialaisen ja sunnien laintulkinnan suurin ero erityisesti niiden syntyaikana oli näkemysero siitä, kenellä oli oikeus tulkita lakeja. Sunnilaisuudessa poliittinen valta oli kalifilla, mutta laintulkinnasta vastasivat uskonoppineet, kun taas šiialaisuudessa lakia tulkitsi myös samalla poliittisena johtajana toiminut imaami. Šiialaisten viimeisen imaamin, Muhammad al-Mahdin aloitettua Suuren kätkeytymisen vuonna 940 ei yhteisöllä ollut enää lain tulkinnasta vastaavaa imaamia. Vastuu siirtyi šiialaisille oppineille ja alkoi muistuttaa sunnilaista käytäntöä. Vaikka šiiojen ja sunnien välillä on historiallisesti ollut voimakkaita jännitteitä, ovat keskinäiset harhaoppisyytökset nykyisin vähentyneet ja šiialainen koulukunta on katsottu yhdeksi islamilaisen lain pääkoulukunnaksi.

Šarian lähteet ja tulkinnan periaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šarian peruslähteinä ovat Koraani ja profeetan sunna, joiden perusteella islamilaiset lainoppineet kehittivät sääntökokoelmansa. Koraanista löytyy varsin yksityiskohtaisia ohjeita muun muassa avioliiton solmimiseen ja perinnönjakoon, mutta suurin osa sen antamista ohjeista on varsin suuntaa antavia yleisiä moraalisia periaatteita, kuten:

»Antakaa orvoille heidän omaisuutensa, älkää vaihtako hyvää huonoon älkääkä liittäkö heidän omaisuuttaan omaanne. Se on suuri synti.»

Mikäli Koraanista tai sunnasta ei löydy selkeää ratkaisua johonkin ongelmaan, voidaan lakia lisäksi johtaa kolmesta eri periaatteesta: analogisesta päättelystä (qiyás), umman yksimielisyydestä (ijmá) tai yleisestä edusta (maslaha).

Analogisessa päättelyssä muodostetaan yksittäisestä käskystä yleisempi periaate. Esimerkiksi Koraanin viininjuontikiellon perustana on katsottu olevan viinin humalluttava vaikutus ja siten kielto on laajennettu kaikkiin alkoholijuomiin ja muihin huumaaviin aineisiin.

Muhammadin kerrotaan sanoneen: "Yhteisöni [umma] ei koskaan hyväksy yksimielisesti erehdystä" ja tämän perusteella islamissa katsotaan, että islamilaisen umman yksimielisyys jostain määräyksestä tai kiellosta tarkoittaa, että se on Jumalan tahdon mukainen. Jotkut oppineet ovat katsoneen vaikeaksi määrittää, milloin kaikki muslimit ovat jostain ohjeesta yksimielisiä, ja ovat siksi rajanneet ijmán koskemaan vain Muhammadin aikalaisten yhteisöä. Yleensä yksimielisyydeksi katsotaan merkittävien uskonoppineiden yksimielisyys.

Yleinen etu tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jos jotain sääntöä pidettiin yleisesti oikeana ja yhteisön hyvinvointia edistävänä, se saatettiin ottaa mukaan lakiin. Tämän menetelmän kautta lakiin on tullut monia käytäntöjä, jotka eivät perustu Koraaniin tai sunnaan vaan paikallisiiin tapoihin ja perinteisiin. Yleiseen etuun vedoten ei lakiin kuitenkaan saa tuoda mitään sellaista, joka on ristiriidassa profeetan opetuksen tai Koraanin kanssa.

Ihmisen toiminnan luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šaria-lakikirjat jaottelevat ihmisten toiminnan viiteen luokkaan:

  1. Velvollisuus: jokaisen yksilön tai yhteisön velvollisuus
  2. Suositeltava teko: teko, josta katsotaan koituvan palkka Paratiisissa.
  3. Sallittu teko: suurin osa arkielämään liityvästä toiminnasta, jotka ovat lain kannalta neutraaleja
  4. Vältettävä teko: toiminta, josta ei seuraa rangaistusta, mutta jota ei pidetä suotavana
  5. Kielletty teko: lain vastainen teko eli synti

Islam määrittää muslimeille joukon velvollisuuksia, joita on noudatettava mikäli haluaa elää Jumalan tahdon mukaan. Näitä velvollisuuksia ovat muun muassa päivittäinen rukous (salat) ja vuosittainen paasto (saum). Šaria määrittelee myös yhteisöllisiä velvollisuuksia, joita jokaisen yksilön ei tarvitse noudattaa, mutta joiden tulee säilyä yleisenä käytäntönä islamilaisessa yhteiskunnassa. Tällaisia velvollisuuksia ovat muun muassa avioliitto ja perheen perustaminen. Suositeltavien tekojen tekeminen ei ole jokaisen muslimin velvollisuus, mutta niistä katsotaan koituvan palkka paratiisissa. Zakat-veron lisäksi ylimääräisten almujen antaminen köyhille on esimerkki suositeltavasta teosta. Vältettäviin tekoihin islamissa kuuluvat muun muassa liika uteliaisuus, epäkohteliaisuus tai veden tuhlaaminen silloin, kun se on käyttäjänsä omaisuutta.

Lain pääalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laki jaetaan kahteen pääalueeseen, joista toinen keskittyy uskonnollisiin rituaaleihin ja toinen käsittelee ihmisten välisiä suhteita. Rituaalilakiin kuuluvat myös islamin viisi peruspilaria. Islamilainen laki määrää tarkasti milloin, missä ja miten tulee rukoilla ja kuka saa suorittaa rukouksen. Toinen osa-alue antaa ohjeita islamilaisen yhteisön elämää varten. Se määrää avioliiton solmimisesta, perinnönjaosta, sopimusten tekemisestä, veron maksusta ja muista ihmisten välisiin suhteisiin liittyvistä kysymyksistä. Islamilaisen lain piiriin kuuluu myös monia asioita, joita ei länsimaisessa perinteessä pidetä lainkaan juridisina kysymyksinä, kuten esimerkiksi hääjuhlien viettämiseen liittyviä ohjeita.

Hudud[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šaria jaottelee rikoslaissa myös ihmisen ja Jumalan oikeuden. Jumalan oikeutena pidetään niitä rikoksia, jotka erityisesti mainitaan Koraanissa, ja niistä mahdollisesti määrättyjä rangaistuksia. Näitä rikoksia pidetään Jumalan asettamina rajoina (hudud) ja niiden rikkominen on Jumalan oikeuden loukkaamista. Islamilaisella tuomarilla ei ole oikeutta olla tuomitsematta hudud-rikokseen syyllistynyttä henkilöä, vaikka muissa rikosasioissa tuomarilla tai rikoksen uhreilla on oikeus antaa syylliselle anteeksi. Hudud-rikoksia ovat aviorikos ja väärä syyte aviorikoksesta, varkaus, maantierosvous, viinin juominen ja islamista luopuminen. Eri lakikoulukuntien tulkinnat eroavat tässä asiassa hieman: kaikki eivät esimerkiksi laske islamista luopumista tai alkoholin juomista hudud-rikoksiksi. Hudud-rikosten rangaistukset ovat ruumiillisia ja vaihtelevat raipaniskuista kuolemantuomioon. Koska rangaistukset ovat ankaria, ovat hudud-rikosten määrittely ja todistustaakka myös tiukkoja. Tuomitseminen vaatii joko syyllisen tunnustuksen tai selkeän silminnäkijöiden todistuksen. Rangaistusta ei myöskään langeteta, jos syyllinen oli pakotettu tekemään rikoksen: esimerkiksi ruuan varastaminen nälkäisenä ei täytä hudud-rikoksen tunnusmerkkejä.

Hududit ovat jumalalliseen ilmoitukseen perustuvia ihmisen muuttamattomissa olevia rangaistuksia tietyistä islamin mielestä vakavimmista rikoksista.

Nämä rikokset ovat šarian mukaan sellaisia, joissa valtion ja viranomaisten on pakko aina toimia.lähde? Muissa rikoksissa syytteiden nostaminen on sharian mukaan uhrin päätettävissä.

Qisas ja ta'zir[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hudud-rikosten lisäksi islamilainen laki sisältää myös qisas- ja ta'zir-rikoksia. Qisas-rikokset ovat hyvitykseen oikeuttavia rikoksia, joissa uhrilla tai tämän omaisilla on oikeus vaatia hyvitystä teon tekijältä tai he voivat antaa syylliselle anteeksi ja luopua rangaistuksesta. Qisas-rikoksia ovat muun muassa murha, tappo, kuolemantuottamus tai ruumiinvamman tuottaminen. Ta'zir-rikokset ovat rikoksia yhteisöä ja sen jäseniä vastaan, eikä niitä islamilaisissa lakikirjoissa tarkemmin eritellä. Ta'zir-rikosten ja -rangaistusten määrittely on jätetty yhteisön hallinnon tehtäväksi. Ta'zir-rikoksia ovat perinteisesti olleet muun muassa korruptio, petos ja kunnianloukkaus. Myös tilanteissa, joissa uhri tai uhrin omaiset antavat syyliselle anteeksi qisas-rikoksen, tuomitaan hänet ta'zir-säännösten perusteella.

Perhelaki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šarian yleisimmin nykyaikanakin sovellettu osuus on islamilainen perheoikeus. Kaikkien pääkoulukuntien yhteinen näkemys on, että avioliitto solmitaan erityisellä avioliittosopimuksella, johon kuuluu avioliittotarjous (Ííájáb), morsiamen ja sulhasen tai heidän edustajiensa sekä huoltajan hyväksyntä. Muslimimiehet voivat mennä naimisiin musliminaisten tai kirjan uskontoihin kuuluvan naisen kanssa, musliminaiset voivat naida vain muslimimiehiä.

Šarian mukainen moniavioisuus ja neljän vaimon ottaminen on mainittu jo Koraanissa. Moniavioisuus on kuitenkin käytännössä harvinaista islamilaisessa maailmassa.[6]

»Jos pelkäätte, ettette kykene olemaan oikeudenmukaisia orvoille, ottakaa niin monta vaimoa kuin haluatte, kaksi, kolme tai neljä, mutta jos pelkäätte ettette osaa olla tasapuolisia vaimoillenne, ottakaa vain yksi vaimo tai orjattarianne. Näin te pysytte kaidalla tiellä.»
(Koraani 4:3, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)

Alkuperäisessä yhteydessä tämä Koraanin suuran sanoma liittyi orvoksi jääneitten tyttöjen kohteluun. Moniavioisuuden vastustajien mukaan tasapuolinen kohtelu on mahdotonta tavalliselle ihmiselle, joten käytännössä moniavioisuus voidaan tulkita kielletyksi. Tämä tulkinta ei ole yleisesti hyväksytty.[6]

Šiialaisessa laintulkinnassa on yleisimmän pysyvän avioliiton lisäksi käytössä niin sanottu nikah mut‘a eli tilapäinen avioliitto, joka on voimassa vain avioliittosopimuksessa määritellyn ajan. Mahdollisesti syntyvät lapset ovat virallisesti miehen lapsia ja hänen perillisiään. Mut‘a-termiä käytetään ajoittain väärin prostituution peittämiseksi.[6]

Koraanisssa ja haditheissa on esitetty joitakin tilanteita, joissa avioero on sallittu, mutta sitä ei pidetä suositeltavana, vaan suvun ja yhteisön on pyrittävä kaikin tavoin saattamaan aviopuolisot sovintoon. Aviomies voi periaatteessa erota vaimostaan sanomalla todistajien läsnä ollessa "talaq" eli "eroan sinusta" kolmesti, vaikka sellainen avioero ei useimmissa muslimimaissa enää olekaan laillinen. Nainen tarvisee eroon miehen suostumuksen tai joskus (esimerkiksi jos mies ei pysty elättämään tai fyysisesti tai henkisesti vahingoittaa vaimoaan) oikeus voi määrätä avioeron ilman miehen suostumusta.[7] Avioerotilanteessa parin lapset tulevat isän hoitoon lukuun ottamatta aivan pieniä lapsia. Esimerkiksi Iranissa lain mukaan alle kaksivuotiaat pojat ja alle seitsenvuotiaat tytöt jäävät avioerossa äidille. Nainen on oikeutettu saamaan aviomieheltään elatusapua lasten elatusta varten. Islam katsoo, että sukupuolinen kanssakäyminen kuuluu avioliittoon, ja perinteinen rangaistus avioliiton ulkopuolisista suhteista šarian mukaan on sata ruoskaniskua. Aviorikos on hudud-rikos ja siitä on tuomittu kuolemaan.

Naisten asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islam ja naiset

Islamin pyhä kirja Koraani julistaa suhteellisen selvästi miehen perheen pääksi.[8] Toisen tulkinnan mukaan kyseessä on vain taloudellinen vastuuasema eikä se koske oikeutta päättää naisen asioista yleensä.[6]

Šarian mukaan naisella on täysi oikeus hallita omaisuutta ja omaa rahaansa huolimatta hänen aviollisesta statuksestaan. Hänellä on myös oikeus myydä, lainata tai vuokrata hallinnoimaansa omaisuutta. Vaikka islamissa naisen tärkeimmäksi velvollisuudeksi katsotaan lasten kasvattaminen, šaria tunnustaa myös naisen oikeuden palkkatyöhön perheen ulkopuolella. Naisella on myös oikeus osaan isänsä sekä aviomiehensä perinnöstä. Perinnön määrä voi olla samansuuruinen tai pienempi kuin miespuolisilla perillisillä riippuen perittävän ja perillisen sukulaissuhteesta.

Oikeudessa Šarian mukaan kahden naisen todistus vastaa yhtä miehen todistusta. Nainen saa myös perijänä vain puolet miehen osuudesta. Avioeron mies saa ilmoittamalla, nainen tarvitsee eroon miehensä ja imaamin suostumuksen. Lasten huoltajuus tietyn iän jälkeen kuuluu isälle. Kaikkein tiukimman tulkinnan mukaan šaria-laki kieltää musliminaista avioitumasta ei-muslimin kanssa.

Islamilainen adoptio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islamilainen adoptio

Islamilainen adoptio eli kafala poikkeaa länsimaisesta adoptiokäytännöstä, sillä sijaisperheessäkin kasvatuslapsi säilyttää biologisen sukunsa. Täten lasta ei koske myöskään lähisukulaisia koskeva avioliittokielto Mahram. Orpolapsen kasvattaminen on hyve sillä lapsesta ei tule ottovanhempiensa lasta[9].

Šaria nykypäivänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sharia-lait eri muslimimaissa
  Sharia-laki valtiollisesti käytössä (Saudi-Arabia, Oman, Jemen, Libya, Iran, Jordania)
  Sharia-laki valtiollisesti käytössä sekajärjestelmän kanssa (Pakistan, Afganistan, Qatar, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Kuwait, Irak, Syyria, Libanon
Egypti, Tunisia, Malesia, Mauritania)
  Sharia-laki alueellisesti (Nigeria, Sudan, Somalia, Bangladesh)
  Sharia-laki perhelaissa (Algeria, Marokko, Filippiinit, Indonesia)
  Sharia-lain ottaminen lainsäädännön osaksi sunnittelussa tai sen laajentuminen (Tšetšenia (1), Gambia (2), Aceh (3), Länsi-Jaava (4), Afganistan (5)

Šaria ei ole perinteisessä muodossaan täydellisesti käytössä missään maailman maassa. Iran, Saudi-Arabia ja Pakistan soveltavat sitä lainsäädännössään varsin laajalti, mutta niissäkin sitä täydennetään parlamentin säätämillä laeilla (Pakistan ja Iran) tai kuninkaan antamilla hallintomääräyksillä (Saudi-Arabia). Myös Sudanissa ja Pohjois-Nigeriassa on ainakin ajoittain ollut käytössä šarian rikoslaki ja siihen liittyvät hudud-rangaistukset.[10][11] Suurimmassa osassa islamilaista maailmaan perinteistä islamilaista lakia noudatetaan vain perheoikeuden sekä rituaalilain osalta. Turkki on sekulaari valtio ja siellä šaria-lailla ei ole virallista asemaa.

Vuonna 2008 Iso-Britannia antoi viidelle šaria-tuomioistuimelle oikeuden sovitella asianomistajariitoja. Šaria-tuomioistuinten ratkaisut ovat sitovia, mutta tuomioistuimilla on toimivalta vain silloin, kun kaikki osapuolet sen etukäteen hyväksyvät. Juutalaisten Beth Din -tuomioistuimilla on jo pitkään ollut vastaava asema Britanniassa.[12]

Monien islamilaisten maiden lainsäädäntö pohjautuu muilta osin länsimaiseen esimerkkiin. 1900-luvun alkupuolella niissä vallitsi sekulaarin modernismin aatesuuntaus, jossa uskonto pyrittiin rajaamaan ihmisten yksityiselämään. Tämä johti monissa maissa islamilaisen lain merkityksen vähenemiseen. Islamin ideologisen merkityksen kasvettua 1980-luvulta lähtien on islamilaisen lain asemaa muslimimaissa ryhdytty pohtimaan uudelleen. Erityisesti islamistiset ryhmät ovat vaatineet sen uudelleen käyttöön ottamista ja laajempaa soveltamista yhteiskunnissa.

Šaria-lakia sovelletaan aina vain muslimeihin niissäkin valtiossa, joissa se on käytössä, vaikka joissain poikkeustapauksissa yksittäiset säädökset saattavat koskea myös muihin uskontoihin kuuluvia. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa alkoholin nauttiminen on kielletty myös ei-muslimeilta. Niissä muslimimaissa, joissa perhelaki noudattaa šariaa, on uskonnollisille vähemmistöille, dhimmeille säädetty omat rinnakkaiset lakinsa ja usein myös tuomioistuimensa.

Nigerian kivitystuomiot ovat herättäneet ankaraa kansainvälistä arvostelua. Naisia on tuomittu islamilaisen šaria-lain perusteella kivitettäväksi, jos on synnyttänyt lapsen avioliiton ulkopuolella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, s. 159–163.
  2. Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, sivu 119
  3. Allahwerdi & Hallenberg, s. 96–98.
  4. Bernard LewisThe Middle East, s. 223. Phoenix Press, 1995. ISBN 1-84212-139-1.
  5. Esimerkiksi CASE OF REFAH PARTİSİ (THE WELFARE PARTY) AND OTHERS v. TURKEY (Applications nos. 41340/98, 41342/98, 41343/98 and 41344/98), JUDGMENT, STRASBOURG, 13 February 2003. No. 123: "The Court concurs in the Chamber’s view that sharia is incompatible with the fundamental principles of democracy, as set forth in the Convention" (päätös).
  6. a b c d Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 167–173
  7. PERSONAL STATUTES: According to Five Islamic Schools of Law
  8. Suura 4:34
  9. Adoption in Islam
  10. Huusko, Jukka: Somalian oikeusministeri puolustaa maltillista sharia-lakia. ("Sharialla on Somaliassa laaja kannatus, sillä lähes kaikki ovat muslimeja", Farah sanoo. "Kansa uskoo, että sharia on oikea tie oikeuteen, tasa-arvoon ja monien ongelmien ratkaisemiseen.") Helsingin Sanomat, 2009-07-22, s. A13. Helsinki: ISSN 0355-2047.
  11. Somalia otti käyttöön islamilaisen lain YLE.fi. 18. huhtikuuta 2009. Viitattu 2.5.2009. (suomeksi)
  12. Abul Taher: Revealed: UK’s first official sharia courts TimesOnline. 14. syyskuuta 2008. Viitattu 23.12.2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]