Al-Mamun

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Bagdadin kalifia 800-luvulla. Toinen Al-Mamun -niminen mies oli islamilaisen Almohadivaltion kalifi (Toledon Al-Mamun) vuosina 1227–1232.
Kolikko Al-Mamunin hallituskaudelta vuodelta 815

Al-Mamun (Al-Mamūn, Abū Jaʿfar Abdullāh al-Maʾmūn ibn Harūn tai Al-Ma'mun, syyskuu 7869. elokuuta 833) oli Abbasidivaltion kalifi vuosina 813–833. Hänen isänsä Harun al-Rašid jakoi kalifaatin pojilleen niin, että al-Aminista tuli kalifi, kun taas vanhin poika Al-Mamun sai hallittavakseen Mervin kaupungista johdetun valtion itäosan eli Iranin. [1]. Seurauksena oli tuhoisa sisällissota, joka päättyi neljä vuotta kestettyään vuonna 813, kun Mamunin armeija valtasi ja ryösti Bagdadin. Mamun pysyi Mervissä vielä kuusi vuotta, mutta joutui lopulta siirtymään Bagdadiin, vaikka Keski-Aasiassa oli käynnissä Babakin johtama kapinaliike.

Kaikkia arabihallitsijoita on ollut tapana kutsua kalifeiksi, mutta todellisuudessa vasta Mamun otti käyttöön tämän kunnianimen Khalifat Allah. Mamun tosin poimi nimen menneisyydestä, sillä Abd al-Malik oli jo ehtinyt käyttää sitä 200 vuotta aikaisemmin. Mamun halusi korostaa ”Jumalan seuraaja” –nimellä asemaansa yhtä aikaa sekä hallitsijana että imaamina, sekä maallisen että jumalallisen vallan haltijana. Käsitys hallitsijan kaksoisroolista vastasi iranilaisia perinteitä, mutta Mamun joutui sen johdosta heti katkeraan riitaan islamilaisen papiston kanssa.[2]

Arabikalifaatissa kehittynyt uusi sääty, islamilainen papisto, ulama eli tietäjät tai oppineet, antoi tässä vaiheessa ensimmäisen kerran todisteen paitsi olemassaolostaan myös vaikutusvallastaan. Mamunin vastaveto papiston vallan kasvua vastaan oli tukea rationaalista islamin suuntausta, niin sanottuja mutaziliitteja. He edustivat uskonoppineita, joiden ajattelu oli saanut virikkeitä kreikkalaisesta filosofiasta. Sen vaikutuksesta heitä kiinnosti kriittinen ajattelu, ja he näkivät muita vähemmän arvoa jyrkkien uskonnollisten dogmien vartioinnissa. Kalifi alkoi suosia mutaliziitteja ja teki suuntauksesta ainoan virallisesti hyväksytyn. Papiston vastarinta johti siihen, että vuonna 827 Mamun päätyi perustamaan inkvisition, mihnan, valvomaan, että ulama noudattaisi hänen valitsemansa koulukunnan oppeja. [3]Symboliseksi pääasiaksi nousi kysymys siitä, oliko Koraani luotu (jolloin sitä saattoi järkiperäisesti arvioida) vai oliko se ollut aina olemassa.

Al-Mamun hallitsi Bagdadissa aikana, jolloin sen kirjasto eli Viisauden talo eli kukoistuskauttaan. Al-Mamunin ja hänen seuraajiensa tarkoituksena oli kääntää paljon kreikkalaisen tieteen käsikirjoituksia arabiaksi (tai syyriaksi) ja luoda siten kirjastosta tieteellisen tutkimuksen keskus. Tämä johti suoranaiseen hellenismin renessanssiin. Myös Abbasidivaltio eli vahvinta kauttaan hänen aikanaan, sillä hänen jälkeensä dynastia taantui.[1]

Seuraaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mamunin seuraaja kalifina oli hänen poikansa al-Mutasim. Tämä muutti vuonna 836 Bagdadista sadan kilometrin päähän Samarraan päästäkseen eroon Bagdadin valtapelistä, johon armeijan lisäksi osallistui persialainen hallintoeliitti. Kalifi al- Mamun oli jo aloittanut Khorasanista värvätyn armeijansa eli ”dynastian poikien” korvaamisen turkkilaisperäisellä armeijalla luodakseen itselleen enemmän liikkumavaraa ja päästäkseen eroon klaanien vaikutusvallasta. Mutasim jatkoi tätä toimintaa, joka lopulta johti turkkilaisista orjista kootun armeijan vallankaappaukseen. [4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Arild Hvidtfeldt: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 6: Suuret uskonnot, s. 287, 294, 295. Otava, 1984. ISBN 951-1-07551-9.
  2. Volker Popp: The early history of islam. Following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 94. Prometheus Books, 2010.
  3. Nawas, J.: A Re-examination of three current explanations for al-Maʾmun's introduction of the Miḥna.. International Journal of Middle East Studies, 26, 4, 615–629, 1994.
  4. Bennison, A. K.: (2011). The Great Caliphs. The Golden Age of Abbasid Empire. London: Tauris., s. 37. Tauris, 2011.