Rurik

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee varjagipäällikköä. Nimestä Rurik on eri artikkeli, jossa myös luetellaan muita samannimisiä henkilöitä.
Rurik ja hänen veljensä saapuvat Laatokankaupunkiin. Apollinari Vasnetsovin (1856–1933) maalaus.
Rurik ja Venäjän valtion perustamisen 1000-vuotismuistomerkki Novgorodissa.
Alassyöksyvä haukka on Rurikin vaakuna ja Vanhan Laatokan vaakuna.

Rurik (n. 830 – n. 879) oli puolilegendaarinen varjagi, joka tarun mukaan otti vuonna 862 haltuunsa itämerensuomalaisten väestöjen asuttamat Laatokanlinnan alueet ja perusti Novgorodin.

Venäjän tärkeimpien ruhtinaskuntien ruhtinaat ja myöhemmin sen tsaarit johtivat sukunsa Rurikiin vuonna 1612 kuolleen Vasili IV:n valtakauteen ja Romanov-suvun valtaannousuun saakka. Romanovitkin olivat sukua Rurikin jälkeläisille. He olivat Rurikille sukua avioliittojen kautta. Rurikista väitetysti periytyvien ruhtinassukujen jälkeläisiä elää edelleen.[1]

Rurikin alkuperää ei ole vielä selvitetty. Tiedemiehet eivät voi sanoa, olivatko hänen esi-isänsä slaaveja, ruotsalaisia vai suomalaisia.[2]

Elämänkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rurikin valtaannousu Novgorodissa on kiistelty kysymys. Ainoa hänestä kertova lähde on Nestorin kronikka 1100-luvulta. Sen mukaan suomalais-ugrilaiset ja slaavilaiset heimot nimeltä tšuudit, sloveenit, krivitšit, vepsäläiset ja merjalaiset kieltäytyivät maksamasta veroa, karkottivat varjagit ja alkoivat hallita itseään. Heimot ajautuivat kuitenkin sotimaan toisiaan vastaan ja päättivät kutsua Rurikin veljineen pitämään järjestystä.

Vanhimmatkin Rutikista kertovat lähteet on kirjoitettu satoja vuosia jälkikäteen, ja niiden kirjoittamisen pontimena on todennäköisesti ollut esimerkiksi valta-asetelmien vahvistaminen ennemmin kuin historiallisten tietojen tarkka muistiinmerkitseminen.[1]

Rurikista ei ole säilynyt hautaa eikä jäännöksiä.[1]

Tieteellisiä näkemyksiä Rurikista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarinan todenperäisyys on hyvin kiistanalainen kuten Rurikin historiallisuuskin.[1] Novgorodin kaupunki on arkeologisten kaivausten mukaan syntynyt 900-luvun puolivälissä, joten se ei voi olla Rurikin perustama. Sen sijaan Rurikinlinnan arkeologisissa kaivauksissa Novgorodin kupeesta on löydetty todisteita viikinkien läsnäolosta jo 800-luvulta lähtien.[3]

Geneettinen sukututkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Rurikin jäännöksiä ei ole, Rurikin itsensä DNA:ta ei päästä tutkimaan.[1] FamilyTreeDNA-palvelussa on hanke, jossa Rurikin historiallisuutta on pyritty lähestymään nykyisten ruhtinassukujen geenilinjojen pohjalta.[4] Tutkimus osoitti, että kaikki tunnetut Rurikin väitetyt jälkeläiset jakavat saman haploryhmän N1c1 (N-M178) ja tarkalleen ottaen sen itämerensuomalaisen läntisen haaran N1c1a1a1a (L550) SNP Y10932, eli N1c1a1a1a2 (Y4339). Tämän perusteella on päätelty Novgorodin ja Kiovan varhaisimpien ruhtinaiden tulleen mahdollisesti nykyisen Ruotsin Roslagenista.[5] Myöhemmin selvisi, että oletetuissa jälkeläisissä on myös muita haploryhmiä.[1]

Geenitestien tulokset eivät siis olleetkaan niin yksiselitteisiä kuin monet niistä tehdyt tulkinnat olivat antaneet ymmärtää. Erilaisista tuloksista ei ilmeisesti ole vertaisarvioitua tieteellistä julkaisua, mutta niitä on jo esitelty tieteellisissä konferensseissa.[1]

Rurikin nykyjälkeläisistä saatuja DNA-tuloksia saatiin ensimmäistä kertaa, kun Venäjän Newsweek-lehti teetti vuonna 2006 geenitestin. Siinä tutkittiin Dmitri Shahovskiin DNA:ta. Shahovskii toimii Venäjän historian ja filosofian professorina Ranskassa. Hänen Y-kromosominsa paljastui olevan muotoa, jota on perinteisesti nimitetty N1c:ksi ja jonka nimi on nykyisin N1a. Sittemmin sama N1c-muoto on löytynyt muistakin Rurikista periytyvistä ruhtinassuvuista. Näitä sukuja nimitetään rurikideiksi.[1]

Sukupuutietojen mukaan kaikkien näiden sukujen yhteinen isänpuoleinen esi-isä olisi Jaroslav I Viisas, joka eli noin vuosina 978–1054. Niinpä nykyruhtinassukujen yhteinen Y-kromosomimuoto N1c olisi peräisin häneltä. Legendan mukaan Jaroslav I Viisas oli Rurikin pojan (Igorin) pojan (Svjatoslav I:n) pojan (Vladimir Suuren) poika. Jos legenda pitää paikkansa, Jaroslav I Viisas olisi siis perinyt Y-kromosominsa Rurikilta eli myös Rurik olisi ollut N1c. Legendan sukupuutietojen paikkansapitävyyttä on kuitenkin vaikea arvioida, sillä ne on merkitty muistiin vasta 1100-luvun alkupuolella, ja sitä ennen sukupuuhun on voitu kirjata vääriä isyyksiä tai muuta erheellistä tietoa vahingossa.[1]

Jotain sekaannusta on ilmeisesti ollut myös Jaroslav I Viisaan jälkeisissä sukupolvissa, sillä osa testatuista rurikideista ei ollutkaan Y-kromosomityypiltään N1c vaan R1a ja I1a, eivätkä siis laisinkaan samaa isänpuoleista sukua. Se ei sinänsä ole ihme: Jaroslav I Viisaasta nykypäivään on tuhat vuotta eli noin 35 sukupolvea, joten siihen väliin mahtuu todennäköisesti myös joitakin vääriä isyyksiä, joiden kohdalla Y-kromosomilinja on katkennut. Itse asiassa niinkin matala väärän isyyden todennäköisyys kuin 1 prosenttia johtaisi 35 sukupolvessa siihen, että isälinjan katkeamisen todennäköisyys olisi noin 30 %. Jos vääriä isyyksiä olisi 2 prosenttia, 35 sukupolvessa isälinjoista ehtisi katketa puolet. Nykyväestöissä väärien isyyksien osuuden on arvioitu vaihtelevan yleisesti 1 prosentin molemmin puolin. Ei tiedetä, ovatko väärät isyydet olleet menneinä vuosisatoina yleisempiä vai harvinaisempia kuin nykyään.[1]

Rurikin on legendan perusteella ajateltu olleen skandinaavista alkuperää. Ruhtinassuvuilla nähty N1c-kromosomityyppi on siihen nähden yllättävä tulos, sillä erilaisine lähimuotoineen se on yleinen ennen kaikkea suomalais-ugrilaisia eli uralilaisia kieliä puhuvilla väestöillä ja muutenkin laajalti pohjoisessa Euraasiassa Siperiaa myöten, mutta ei niinkään Skandinaviassa. Ruhtinassuvuilta löytynyttä N1c:n alatyyppiä lähellä olevia tyyppejä on kuitenkin runsaasti Ruotsissa, kaikkein lähintä erityisesti Uppsalan alueella. Näin ollen jotkin tutkijat katsovat sen olevan todiste Rurikin skandinaavisesta alkuperästä.[1]

Osa geneetikoista katsoo, että asiaa ei kuitenkaan voi päätellä näin suoraan. Venäjälle ja sen ruhtinassukuihin päätynyt N1c-tyyppi on toki todennäköisimmin peräisin sieltä, missä sitä on ollut aikanaan eniten, mutta periaatteessa se on voinut tulla myös mistä tahansa muualta, missä sitä on tuolloin ylipäänsä esiintynyt. Nykytiedot haploryhmien muinaisista esiintymisistä ovat kuitenkin toistaiseksi lähes olemattomat. Niinpä paras käytettävissä oleva tietolähde on niiden nykyinen esiintyminen, vaikka se voi tietysti poiketa yli tuhannen vuoden takaisesta tilanteesta – ja todennäköisesti poikkeaakin. Myös tiedot nykytilanteesta vaihtelevat tarkkuudeltaan sen mukaan, montako henkilöä eri maista ja eri alueilta on testattu tai testauttanut itsensä. Alustavat tutkimukset, jotka esittävät Rurikin olevan skandinaavista alkuperää eivät kerro, millaiseen henkilömäärään sen ilmoittamat yleisyydet perustuvat. Lueteltujen prosenttilukujen perusteella muut tutkijat ovat arvelleet, että rurikidien N1c:n lähityyppejä on ollut laskennassa mukana kaikkiaan 42 henkilöltä. Heistä 52 prosenttia eli ilmeisesti 22 henkilöä on Ruotsista, 6 henkilöä Suomesta, 4 Venäjältä ja 4 Britanniasta. Syksyllä 2021 Rurikia lähin alatyyppi oli YFull-verkkosivuston mukaan kahdella henkilöllä, ja he molemmat olivat kotoisin Uppsalan läänistä. Näin pienissä otannoissa sattumakin voi näytellä isoa osaa, jos esimerkiksi jossain suvussa on laajalti innostuttu geneettisestä sukututkimuksesta. Kokonaisvaltaisen tieteellisen arvion tekemiseksi aineisto on siis toistaiseksi liian pieni.[1]

Silti on hyvin mahdollista, että Venäjän ruhtinassukujen N1c-tyyppi olisi peräisin Ruotsin alueelta, mutta ei ole myöskään lainkaan mahdotonta, että se voisi olla kotoisin muualtakin. Siten geneettiset havainnot eivät vielä alkuunkaan aukottomasti todista Rurikin olleen skandinaavista alkuperää.[1]

Osteologia ja geneettinen sukutukimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rurikista itsestään ei siis ole säilynyt jäännöksiä, joita voitaisiin tutkia geneettisesti. Sen sijaan monista ruhtinassukupuun myöhemmistä henkilöistä on säilynyt muinaisia luita, ja heistä ainakin kahden DNA:ta on tutkittu. He olivat mukana laajassa viikinkien retkiä selvittäneessä tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin yli neljänsadan vainajan perimää. Heistä toinen on 1000-luvulla elänyt Gleb Svjatoslavitš, joka oli Rurikin sukupuun mukaan tämän isälinjainen jälkeläinen seitsemännessä sukupolvessa. Toinen on Izjaslav Ingvarevitš, joka eli 1200-luvun alkupuolella. Hän oli sukupuun kahdettatoista sukupolvea Rurikista lukien. Osoittautui, että kumpikaan heistä ei ollut Y-kromosomityyppiä N1c, vaan Gleb Svjatoslavitš oli I2a ja Izjaslav Ingvarevitš R1a.[1]

Sukupuusta katsoen tilanne on sellainen, jossa N-isälinja on itse asiassa havaittu vain Rurikin oletetuilla nykyjälkeläisillä, mutta sukupuusta tutkituilla muinaisyksilöillä on molemmilla muu isälinja. Niinpä sukupuu väittää, että Svjatoslav II:lla olisi I- ja N-isälinjan poikia, Mstislav I Suurella olisi R- ja N-isälinjan poikia ja sitä myötä Jaroslav Viisaalla sekä N- että I- että R-isälinjojen poikia. Tämä ei tietenkään ole mahdollista, sillä nämä Y-kromosomityypit ovat alun perin erkaantuneet jo tuhansia vuosia sitten, eivätkä ne voi muuttua toisikseen näin lyhyessä ajassa. Niinpä sukupuu ei voi tällaisenaan pitää paikkaansa, jos oletaan, että tutkitut luut todella ovat Gleb Svjatoslavitšin ja Izjaslav Ingvarevitšin eivätkä jonkun muun. Syynä voi olla väärä isyys siihen nähden, mitä aikalaiset ovat itse olettaneet, tai sitten senaikainen tieto sukupuusta on pitänyt paikkansa, mutta se ei ole välittynyt oikeana nykypäiviin.[1]

Todennäköisyyslaskenta ja geneettinen sukutukimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukupuussa on ilmeisiä ongelmia, joiden selittäminen vaatii joka tapauksessa olettamaan, että puussa on virheitä. Siksi on tutkittava, ovatko väärät isyydet johtaneet nimenomaan N1c:n vaihtumiseen muiksi haploryhmiksi, vai olisiko muutos voinutkin tapahtua toiseen suuntaan. Tutkijoiden on siis selvitetteävä muinaisyksilöiden DNA-tulokset huomioon ottaen, kuinka paljon todennäköisempää on, että Jaroslav Viisaan haploryhmä olisi ollut N1c kuin että se olisi itse asiassa ollut R1a tai I2a.[1]

Vaikka myös nykyrurikideilta on löytynyt haploryhmiä, jotka eivät millään voi kaikki sopia samaan sukupuuhun yhtaikaa, heidän kohdallaan N1c on usein tulkittu suvun alkuperäiseksi haploryhmäksi. Sen perusteena on pidetty sitä, että se on ollut testatujen yleisin haploryhmä. Vuonna 2019 tehdyssä tutkimuksessa kerrottiin, että 40 prosentilla vuosina 2006-2017 testatuista oletetuista jälkeläisistä haploryhmä oli N1c. Testattuja oli yhteensä runsaat neljäkymmentä. Osa tutkijoista pitää kuitenkin korkeaa osuutta epäjohdonmukaisena perusteluna, vaan he katsovat, että muita haploryhmiä ei voi sulkea pois pelkästään sillä perusteella, että N1c:tä on löydetty eniten. He perustelevat näkemystään esimerkillä, jossa kuvitellaan isä, jolla on kaksi poikaa, joista toinen ei oikeasti olekaan hänen biologinen poikansa. Esimerkissä kymmenen sukupolvea myöhemmin pojalla, joka ei olekaan biologinen poika, voi olla sata isälinjan jälkeläistä ja biologisella pojalla vain yksi tai ei yhtään. Määrä ei siis sinällään todista, että kumpi pojista todella on isänsä poika. Rurikidien tapauksessa saatuun tulokseen vaikuttaa lisäksi vielä toisenkinlainen seikka, eli se, ketkä ruhtinassukujen jäsenet ovat halunneet osallistua testaukseen ja ketkä eivät.[1]

Eri haploryhmien yleisyys oletettujen jälkeläisten joukossa ei siis todista, mikä haploryhmistä on alkuperäinen ja mitkä väärien isyyksien tai myöhempien sekaannuksien tulosta. Sen sijaan haploryhmien sijainti sukupuussa kertoo paljonkin. Koska väärät isyydet ovat – ja ovat varmaankin kaikkina aikoina olleet – harvinaisempia kuin oikeat, sukupuu käy sitä epätodennäköisemmäksi, mitä enemmän vääriä isyyksiä sen täytyy sisältää täsmätäkseen geneettisiin havaintoihin.[1]

Tutkijat ovat laskeneet todennäköisimpiä sukupuita, joissa Jaroslav I Viisaalta on periytynyt ruhtinassuvuille päätynyt N1c tai vaihtoehtoisesti Gleb Svjatoslavitšin I2a taikka Izjaslav Ingvarevitšin R1a. Yksinkertaisimpana tapauksena pidetään tilannetta, jossa kaikkien kolmen ruhtinassuvun haaran N1c on periytynyt Jaroslav I Viisaalta. Silloin Gleb Svjatoslavitšin I2a:n selittämiseen tarvitaan yksi väärä isyys hänen ja hänen isänsä Svjatoslav II:n välissä ja Izjaslav Ingvarevitšin R1a:n selittämiseen toinen väärä isyys jossain hänen ja Mstislav I Suuren välisistä neljästä sukupolvesta. Jos sukupuuta tarkastellaan vain Titus Mstislavitšiin, Vsevolod III:een ja Mstislav I:n Suuren poikaan saakka, sukupuussa on yhteensä 19 periytymistapahtumaa. Tässä tapauksessa näistä siis 17 periytymistapahtumaa on oikeita ja kaksi vääriä. Tämä sukupuun todennäköisyys on (1-v)17 × v2, missä v on väärän isyyden todennäköisyys. Koska näitä sukupuita on kaikkiaan neljä (joissa Mstislav I Suuren ja Izjaslav Ingvarevitšin välinen väärä isyys on eri kohdissa), on todennäköisyys, että nykyruhtinassukujen N1c on Jaroslav Viisaalta on yhteensä 4 × (1-v)17 × v2.[1]

Jos puolestaan Gleb Svjatoslavitšin I2a olisi peräisin Jaroslav I Viisaalta, vääriä isyyksiä tarvitaan vähintään kolme. Yhteensä kolmen väärän isyyden sukupuita on 7 × 2 × 4 eli 56 kappaletta, ja kunkin todennäköisyys on (1-v)16 × v3. Myös neljä väärää isyyttä sisältäviä selityksiä olisi useita, ja niissä R1a periytyy Mstislav I Suurelta tai häntä edeltäviltä sukupolvilta saakka. Ne ovat kuitenkin paljon epätodennäköisempiä kuin vain kolme väärää isyyttä sisältävät selitykset.[1]

Vastaavasti jos Izjaslav Ingvarevitšin R1a olisi peräisin Jaroslav I Viisaalta, vääriä isyyksiä tarvitaan vähintään neljä. Vselovod I:n puoleisessa haarassa olisi niistä kaksi. Niistä toisella olisi kaksi mahdollista tapahtumiskohtaa. Svjatoslav II:n puoleisessa haarassa olisi toiset kaksi väärää isyyttä. Svjatoslav II itse voisi olla haploryhmältään N1c, jolloin sukupuun todennäköisyys olisi kaikkiaan 2 × (1-v)15 × v4. Hän voisi olla haploryhmältään myös I2a, jolloin todennäköisyydeksi tulisi 7 × 2 × (1-v)15 × v4. (Svjatoslav II:n ja Titus Mstislavitšin välillä on seitsemän mahdollista tapahtumakohtaa, ja kussakin tapauksessa Vsevolod I:n puoleisessa haarassa toinen väärä isyys voi tapahtua joko ennen Juri Dolgorukia tai hänen jälkeensä.) Svjatoslav II voisi olla haploryhmältään myös R1a, jolloin todennäköisyys olisi myös 14 × (1-v)15 × v4. Yhteensä kaikkien näiden sukupuiden todennäköisyys olisi siis 30 × (1-v)15 × v4.[1]

Jos verrataan eri haploryhmävaihtoehtojen keskinäisiä todennäköisyyksiä sukupuun perusteella, on hyvin epätodennäköistä, että Jaroslav I Viisaan Y-haploryhmä olisi ollut R1a. Sen sijaan mitä suurempi väärän isyyden mahdollisuus on, sitä lähempänä I2a:n todennäköisyys on N1c:n todennäköisyyttä, ja reilun kuuden prosentin jälkeen I2a on itse asiassa todennäköisempi. Väärien isyyksien osuus keskiaikaa edeltäneissä ruhtinassuvuissa on tuskin kuitenkaan ylittänyt kuutta prosenttia, mutta jo kahden tai kolmen prosentin osuuksilla I2a:n todennäköisyys on varteenotettava. Suoralta kädeltä ei siis voida olettaa Jaroslav Viisaan olleen haploryhmältään N1c. Lisäksi vaikka hän olisi ollutkin, siitä ei automaattisesti seuraa, että Rurik olisi ollut N1c, sillä myös Jaroslav Viisaan ja Rurikin välisiin sukupolviin on voinut osua vääriä isyyksiä. Siten ei voida olla ollenkaan varmoja, että Rurikin haploryhmä olisi ollut N1c.[1]

Edellä esitetyissä laskutavoissa on oletettu, että N1c-haploryhmää olisi ollut sukupuussa jo Titus Mstislavitšilla, Vsevolod III:lla ja Mstislav I:n Suuren pojalla. Oikeastaan ylläolevan kaltainen laskentatapa pitäisi kuitenkin ulottaa sukupuussa nykypäivään asti. Tutkimuksen kannalta olisi hyvä tietää, miten sukupuuhun sijoittuvat ne nykyrurikidit, joilta on testissä löytynyt muu haploryhmä kuin N1c. Heidän osaltaan tulisi selvittää, liittyvätkö heidän sukunsa samoihin vai eri haaroihin kuin Gleb Svjatoslavitš ja Izjaslav Ingvarevitš. Aiheesta on tehty yhteenvetoja, mutta niiden tulkintoja näyttää määrittävän kulloisenkin tulkitsijan halukkuus löytää perusteet todistaa Rurikin alkuperä skandinaaviseksi tai vaihtoehtoisesti jotain muuta alkuperää olleeksi. Yllä esitetyt laskelmat on siis tehty pelkästään kahden muinaisyksilön sekä N1c-nykyjälkeläisten perusteella, ja ne pohjaavat olettamaan, että N1c tulee sukupuuhun viimeistään 4.–8. sukupolvessa Jaroslav I Viisaan jälkeen. Näin ollen on myös mahdollista, että N1c on tullut ruhtinassukuihin vasta lähempänä nykypäivää. Silloin I2a- ja R1a-vaihtoehtojen suhteellinen todennäköisyys olisi yllä laskettua suurempi. N1c-vaihtoehdon todennäköisyys ei muuttuisi.[1]

Rurikin oletettujen jälkeläisten haploryhmien ikä ja todennäköisyyslaskenta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös ruhtinassukujen N1c-haploryhmän iän perusteella on oletettu, että se periytyisi Rurikilta tai ainakin Rurikin ajoilta. Eri ruhtinassuvuilla on hiukan erilaiset versiot tästä haploryhmästä, ja haploryhmän ikää voidaan arvioida näiden erojen määrän perusteella, kun erojen keskimääräinen kertymisnopeus tiedetään. Osa tutkijoista on arivoinut ryhmän iäksi 1 000 ± 50 vuotta, YFull-sivusto iäksi 500–1 450 vuotta. Osa tutkijoista pitää sivuston arviota todenmukaisempana. Tätä on perusteltu sillä, että haplotyyppejä muokkaavat mutaatiot tapahtuvat satunnaisesti, joten niiden kertymisnopeus voi toisinaan poiketa melko paljon keskimääräisestä nopeudesta. Tarkimmilla yleisesti käytetyillä Y-DNA-testeillä keskimääräinen nopeus on yksi mutaatio 70–90 vuodessa. Silloin haplotyypit joiden yhteisestä esi-isästä on aikaa tuhat vuotta poikkeavat toisistaan noin 25 mutaation verran, jos laskutoimitus tehdään niin, että mutaatioväli on 80 vuotta. Tämä määrä voi hyvinkin vaihdella, ja 95 prosentin todennäköisyydellä se on jossakin 16:n ja 35:n välillä. Vastaavasti 700–1500 vuodessa voi kertyä 25 mutaatiota. Sen puolesta ruhtinassukujen N1c-haplotyyppien yhteistä esi-isää ei pystytä ajoittamaan kovinkaan tarkasti, ja ikäarviota on vaikea nähdä perusteena Rurik-oletuksen puolesta tai sitä vastaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • E. N. Nosov, T. O. Dorofejev, K. A. Mihailov Rurikinlinnan tutkimuksia (Исследования Рюрикова Городища)
  • Nestorin kronikka
  • Richard Hall: MATKA VIIKINKIEN MAAILMAAN. Kustannusosakeyhtiö Moreeni, 2012. ISBN 978-952-254-109-3. suomi

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x julkaissut Kalmistopiiri: Ruhtinas ja ruhtinaan pojat – paljastavatko geenit Venäjän perustajana pidetyn Rurikin alkuperän? KALMISTOPIIRI. 27.10.2021. Viitattu 28.10.2021.
  2. "Russ, adj. and n." OED Online, Oxford University Press, June 2018, www.oed.com/view/Entry/169069. Accessed 25 July 2018.
  3. Matka viikinkien maailmaan, s. 97
  4. FamilyTreeDNA – Rurikid Dynasty DNA Project www.familytreedna.com. Viitattu 19.10.2016.
  5. Rurikid Dynasty DNA Project - Results Genealogy by Genetics. Viitattu 16.8.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]