Arkeologia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Arkeologisia kaivauksia Tuomiokirkon edustalla Turussa
Arkeologinen kaivaus Aboa Vetus & Ars Nova -museon keskiaikaisen kivitalon kellarissa Turussa.
Kiinteät muinaisjäännökset ovat oleellinen osa arkeologista tutkimusta ja suojelutyötä. Kuvassa Värikallion kalliomaalaus Suomussalmella.

Arkeologia (joskus myös muinaistutkimus tai muinaistiede) on humanistinen tiede tai oikeammin joukko tieteitä, jotka tutkivat ihmisen menneisyyttä analysoimalla muinaisjäännöksiä eli niitä jälkiä, joita ihmisten toiminta on jättänyt maaperään tai vesistöjen pohjaan. Tällaisia ovat esimerkiksi vanhat rakennukset ja niiden perustukset, esinelöydöt eli artefaktit, ihmisten hyödykseen käyttämien eläinten ja kasvien jäännökset (kuten makrofossiilit), haudat ja ihmisten jäännökset, laivanhylyt sekä ihmisen maisemassa aiheuttamat muutokset. Arkeologiaa ei pidä sekoittaa paleontologiaan eli muinaisten eliölajien ja ekosysteemien tutkimukseen.

Arkeologian tehtävänä on kerätä informaatiota ja esittää tulkintoja sellaisista ihmisen historian osa-alueista ja aihepiireistä, joista kirjallista tietoa on liian vähän tai ei lainkaan. Useimmiten arkeologia tutkii verraten kaukaista menneisyyttä, varhais- tai esihistoriaa, joka ulottuu miljoonien vuosien takaisiin aikoihin, jolloin ensimmäiset ihmiset elivät. Toisinaan arkeologinen tutkimus on kuitenkin tarpeen myös suhteellisen tuoreiden historiallisten tapahtumien selvittämiseksi. Esimerkiksi toinen maailmansota ja 1900-luvun diktatuurien aiheuttamat joukkotuhot ovat jo nyt myös arkeologisia tutkimuskohteita. Arkeologian tutkimusmenetelmiä sovelletaan joskus henkirikostutkimuksessa (ns. forenssinen arkeologia). Jopa sosiologista tutkimusta on tehty arkeologisesti esimerkiksi kaatopaikkojen muodostumista ja kulutustottumuksien muutoksia selvitettäessä.

Arkeologia käyttää paljon luonnontieteellisiä apumenetelmiä. 1980-luvulta lähtien yhteiskuntatieteellisten teorioiden ja tieteenfilosofian merkitys arkeologiassa on kasvanut voimakkaasti (ns. interpretatiivinen eli postprosessualistinen arkeologia). Monet arkeologian tutkimussuuntaukset tekevät tiivistä yhteistyötä kirjallisia lähteitä hyödyntävän historiantutkimuksen kanssa (esimerkiksi keskiajan arkeologia). Myös antropologia on tärkeä arkeologian lähitiede.

Arkeologiaa voi Suomessa opiskella pääaineenaan Helsingin, Turun ja Oulun yliopistoissa. Arkeologia kuuluu humanistiseen koulutusalaan. Arkeologiaa opiskelleiden tyypillisiä työtehtäviä ovat tutkija, tiedottaja, arkistosihteeri ja amanuenssi [1].

Arkeologiassa vinoja asenteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologiassa kuten millä tahansa tutkimusalalla tutkija voi helposti tukeutua aiempiin asenteisiin vaikka tosiasiat näyttäisivät muuta. Tämä on käynyt ilmi esimerkiksi siitä, että entisajan mahtimiehiksi oletetut ovat usein olleet naisia, mutta tutkijoiden asenteiden vuoksi sitä on ollut vaikea myöntää. Italiassa tehty etruskihautalöytö osoittautui muutaman vuoden kuluttua loppuvuodesta 2013 naiseksi. Keihäs oli saanut tutkijan pitämään kiinni siitä että vainaja olisi mies. Kiistattomien tulosten jälkeen hän selitti keihään sillä, että se kertoisi liitosta mahtimiehen kanssa, ei siitä että nainen oli ollut vallanpitäjä. Vastaava virhearvio tehtiin Walesissa, josta löytynyt 33 000 vuoden takainen vainaja oletettiin korujen vuoksi naiseksi ja sai nimen ”Pavilandin punainen rouva”. DNA-tutkimuksissa ilmeni, että hän on mies.[2] Samoin luolamaalausten tekijät ovat monesti paljastuneet naisiksi, vaikka lähtöoletus on ollut että tekijä on mies.[3][4]

Tutkimussuuntaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska arkeologian tutkimuskenttä on tavattoman laaja, arkeologia on jakautunut suureksi joukoksi erilaisia tutkimussuuntauksia, joilla on omat erilliset instituutionsa, tutkimusperinteensä ja osittain oma metodiikkansakin. Arkeologian erilaisia osa-alueita ovat esimerkiksi seuraavat:

 

Arkeologiaa jäljitteleviä näennäistieteitä kutsutaan näennäisarkeologiaksi.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Halinen, Petri & al.: Johdatus arkeologiaan. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-051-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.