Indus-kulttuuri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mohenjo-Daron kylpylän rauniot.

Indus-kulttuuri eli Harappa-kulttuuri vallitsi nykyisessä Pakistanissa Indusjoen laaksossa, Intiassa noin 26001800 eaa.. Se oli maailman kolmanneksi vanhin kaupunkisivilisaatio, joka muistutti Mesopotamiaa ja faaraoiden Egyptiä. Kulttuuri syntyi ennen indo­eurooppalaisten arjalaisten tuloa.

Kulttuuri rakensi ajan mittapuulla suuria kymmenien tuhansien asukkaiden kaupunkeja, joista tunnetuimmat ovat Mohenjo-Daro, Harappa, Lothal ja Dholavira. Ruutukaavan mukaan rakennetuissa kaupungeissa oli muun muassa viemäriverkosto, eli ne olivat varsin kehittyneitä. Kaupungit oli jaettu eri väestöluokkien asuma-alueisiin. Kaupunkeja johtava ylimystö asui omalla linnoitetulla alueellaan. Uskonnolla oli suuri merkitys. Indusjoen kaupungeista on löydetty sinettejä, joissa on meille tuntematonta kirjoitusta. Kaupungit kävivät kauppaa kauas, Mesopotamiaan asti. Ilmeisesti kulttuuripiiri kuului ainakin suurelta osalta samaan valtioon.

Indus-kulttuurin luojista ei tiedetä paljoakaan. On esitetty, että he olisivat olleet tamilien sukuisia dravidoja. Myös Indus-kulttuurin tuhon syyt ovat hämärän peitossa. Varhaisemman teorian mukaan sanskritin esiastetta puhuneet arjalaiset tuhosivat Indus-kulttuurin. Nykyään useammat uskovat äkilliseen luonnonkatastrofiin, joka saattoi olla tulva, maanjäristys tai jokien kulun muutos. Historiantutkijoiden mukaan nyky-Intian kulttuurissa ja uskonnossa näkyy monia varhaisen Indus-kulttuurin piirteitä. Monet nykyajan hindunationalistit eivät hyväksy ajatusta siitä, että Indus-kulttuuri olisi ei-arjalaisten dravidojen luoma.

Jotkut väittävät Indus-jokilaakson ilmaston olleen muinoin kosteamman, ja kuivumisen aiheuttaneen Indus-kulttuurin tuhon[1]. Toisaalta tiedetään Egyptin ja Mesopotamian sivilisaatioiden syntyneen kuivien alueiden ympäröimiin jokilaaksoihin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muodostuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indus-kulttuuri syntyi kauan edenneen kehityksen ja ulkoisten vaikutteiden ansiosta. Ajan mukana kauppa laajeni sekä maanviljely ja käsityötaidot kehittyivät.

Lähi-idässä kesytettiin eläimiä ja opittiin viljelemään kasveja jo noin vuonna 10 000 eaa. Sieltä taidot levisivät vähitellen jokaiseen ilmansuuntaan. Pakistanin rajaseudun vuoristolaaksoihin taidot pääsivät viimeistään 7000 eaa. Tämän jälkeen alueen neoliittiset ja sen jälkeen kalkoliittiset kyläyhteisöt kehittyivät edelleen. Indus-kulttuurin varhaisvaihe tunnetaan Bhirranan ja Mehrgarhin asutuskeskuksesta, joilla on pitkä neoliittinen historia. Mehrgarhista on löytynyt todisteita turkoosin ja kuparin kaupasta jo vuodelta 5000 eaa. Arkeologisten todisteiden perusteella kaupankäynti alueella laajeni, ja siellä alettiin tehdä saviastioita, joiden valmistaminen kukoisti jo 4000–3500 eaa.[2].

Noin 4000-3500 eaa. alkaen kuparikautiset maanviljelykylät levittäytyivät muutamassa sadassa vuodessa Induksen tasangolle. Myös Gangesin yläjuoksulla ja Deccanin ylängöllä oli joitakin maanviljely-yhteisöjä, mutta ne eivät olleet yhtä kehittyneitä kuin Induksen alueen vastaavat.[3]

Ravijoen mukaan nimetty Ravi-vaihe kesti noin vuodesta 3300 eaa. vuoteen 2800 eaa. Kauppareitit ulottuivat mereltä pitkin Indusjokea pohjoiseen ja lännen vuorille. Tunnettuja keskuksia olivat muun muassa Amri ja Rehman Dheri, jossa oli yli 10000 asukasta. Tuon ajan Hakra-keramiikkaa pidetään monesti Induskulttuurin edeltäjänä.

Vuonna 2800 eaa. alkanut Kot Diji -vaihe puolestaan johti varhaisharappalaisesta kulttuurista varsinaiseen Indus-kulttuuriin. Kot Diji -vaiheen aikana kaupunkeihin alkoi kehittyä keskushallintoa ja elämisen taso alkoi nousta.[4]. Monet esiharappalaiset keskukset paloivat ennen Induskulttuurin nousua. Harappa-kulttuuri alkoi noin vuonna 2600 eaa.<ref name="parpola26"/>

Kukoistuskausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klassisen Indus-kulttuurin synty tapahtui pohjoisessa Kot Dijin, Rehman Dheri ja Banawalin kolmiossa välillä noin 2800/2700–2600 eaa. ns Kot Diji -vaiheessa. Tällöin yksi keskus lienee valloittanut laajan alueen, ja perustanut Indus-kulttuurin asutuskeskuksia. Indus-kirjoitus syntyi jo 1700 eaa. Noin 2400 eaa. alkoi merikauppa Mesopotamiaan.[5] Noin 2350 eaa. Akkadin kuningas Sargon suuri mainitsee Meluhhan, kaukaisen idässä olevan maan kirjoituksissaan. Monien mielestä Meluhha oli muinainen Intia ja Pakistan[6].

Kot Dijistä on löydetty tuhkaa ja hiiltä sisältävä kerros, jonka ala- ja yläpuolelta löytyneet esineet ovat keskenään erilaisia. Tämä viittaa siihen, että kaupungissa oli suuri tulipalo ennen kukoistuskauden alkua.[7]. Indus-kulttuurin aikana väkeä muutti maalta kaupunkeihin.

Niin sanottuja Indus-sinettejä on löydetty laajalta alueelta Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta.[8] On mahdollista, että Indus-kulttuuriin viitataan sumerilaisten teksteissä Meluhhana (toinen vaihtoehto nimelle Meluhha on Egypti).

Kaupungit kasvoivat nopeasti ja muuttuivat epäsäännöllisemmiksi kukoistuskauden lopuilla noin 2200-1900 eaa.[9]

Romahdus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indus-kulttuuri romahti noin vuosina 1900-1700 eaa. laajalla alueella. Indus-kulttuurin alue hajosi moneen paikalliskulttuuriin, Nämä jatkoivat vanhoja, mutta hiljalleen muuttuvia kulttuuriperinteitä. Suurimmat kaupungit autioituivat yksi toisensa jälkeen, ja ihmiset jatkoivat elämäänsä maaseutukylissä[10]. Kulttuuri taantui suunnilleen sitä edeltäneeseen vaiheeseen[11].

Varsinkin yhtenäinen kaupunkisuunnittelu hävisi. Monin paikoin myös mitat, painot ja kirjoitus. Intian valtameren kotiloita ei enää tuotu pohjoiseen. Tämä viittaa keskushallinnon romahtamiseen, ylimystön katoamiseen tai ainakin vallan menetykseen. Harappassa on merkkejä eliittiin kohdistuneen väkivallan kasvusta, muttei Mohenjo-Darossa. Mohenjo-Darossa rakennettiin ensin uusia taloja vanhojen talojen tiilistä, ja kaupunki hylättiin lopulta kokonaan eaa. Tiilien poltto lakkasi monin paikoin 1900-1600 eaa., mutta käytettiin mutatiiliä ja kiveä[12]

Asutuksen painopiste siirtyi kaakkoon ja itään[13][14][15][16], kun Mohenjo-Daron ja Harappan seutu harveni asukkaista[17]. Riisin viljely yleistyi huomattavasti ja siirsi asutusta Gangesin tasangolle[18]. Sinne syntyi aiempaa enemmän aiempaa pienempiä asutuskeskuksia. Yhteys pohjoisen ja etelän välillä näyttää katkenneen. Pisimpään Indus-kulttuuri säilyi etelässä, ja viimeiset merkit Indus-kirjoituksesta on Daimabadista vuoden 1700 eaa. tienoilta[19].Itä-Iraniin ja Mohenjo-daroon ilmestyi Namazga VI/Margianakulttuurin esineistöä[20]. Indoiranilaista välineistöä käyttänyt Kalmisto H-kulttuuri levittäytyi Punjabissa 1900-1300 eaa. Samaan aikaan etelässä oli Rangpurin kulttuurin uusi vaihe[21], joka jatkoi suurelta osin Indus-sivilisaatiota, vaikkei kirjoitusta enää käytettykään. Veda-kulttuurin luoneet arjalaiset levittäytyivät maahan vasta noin 1700-1400 eaa. Mohenjo-Daro, Rakhigarhi ja Harappa hylättiin lopullisesti 1300 eaa. Näihin aikoihin jäljelle jäänytkin Indus-asutus harveni huomattavasti Gangesin tasangollakin.

Arkeologisen aineiston perusteella merkkejä Indus-kulttuurista löytyy vielä noin vuosilta 1000–900 eaa., jolloin se on saattanut olla osittain päällekkäin maalattuun harmaaseen keramiikkaan ja pohjoiseen kiillotettuun mustaan keramiikkaan liitettyjen kulttuurien kanssa.[4]. Uusi arjalaisten aalto saapui noin 800 eaa maahan.

Selitysehdotuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisimmän selityksen mukaan indoiranilaiset arjalaiset tuhosivat hyökkäyksellään Induskulttuurin, kun saapuivat mahaan kahdessa aallossa vuosien 1900-1400 eaa. välillä.

Toisen selityksen mukaan nälkä autioitti kaupungit ja/tai tuhosi näiden eliitin. Nälkä on osaltaan saattanut laukaista kapinoita tja/tai poismuuttoa. Sato on saattanut jäädä pieneksi. Tämä on voinut johtua jokien kuivumisesta tai ilmaston tilapäisestä kuivuudesta, tai tulvista, kasvitaudeista, tuholaisista jne.

Induslaakson viljely perustui monsuunin tuomiin kesätulviin.

Ilmasto Indusjoen laaksossa viileni ja kuivui noin vuonna 1800 eaa.[4]. Monsuuni heikkeni ja vaihtoi paikkaansa. Kesäsademäärä väheni, talvisateet lisääntyivät[18]. Viljelystä tuli laajoilla alueilla mahdotonta. Nykyään Mohenjo- daron ja Harappan seutu on melko kuivaa aluetta. Joidenkin mukaan tektoniset tai monsuunin muutokset olisivat kuivattaneet Chaggar-Hakra-joen ja/tai Indus-joen. Väestö siirtyi Gangesin tasangon länsiosaan, minne syntyi vain pieniä keskuksia.

Jokien tulviminen saattoi tuhota maanviljelyn [22] Tuhoisista tulvista onkin löytynyt todisteita muun muassa Mohenjo-Darosta ja Lothalista. toisaalta kaikista kaupungeista, kuten Kalibanganista ei ole viitteitä tulvista.[23] Kulkutautia on ehdotettu kulttuurin häviämisen syyksi. Myös maaperän köyhtyminen ja metsien hakkaaminen on voinut johtaa nälkään ja tarvikepulaan. Maanjäristys tai pyörremyrsky on myös mahdollinen.

Kuivuus-selitystä vastaan puhuisi se, että suuri pohjoisen pallonpuoliskon kuivuus oli noin 2200-2100 eaa, enne Indus-kulttuurin tuhoa[24].

Löytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920-luvulla nykyisen Pakistanin alueella, Mohenjo-Daron ja Harappan kaupunkien läheisyydessä, tehtiin kaksi maailman mitassakin merkittävää arkeologista löytöä. Alueilta, jotka ovat 600 kilometrin etäisyydellä toisistaan, löydettiin merkkejä vanhasta kaupunkikulttuurista. Nämä rauniot olivat löytyneet jo 1800-luvulla, muttei niitä osattu kytkeä ikivanhaan kulttuuriin. Kaivauksissa kävi ilmi, että alueilla on ollut samankaltaista, esiintymisaikaansa nähden hyvin kehittynyttä kaupunkiasutusta yli 4 000 vuotta sitten. Kulttuurin kukoistuskausi ajoitettiin ajalle noin 2600–1900 eaa.

Nimitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Löytynyt kaupunkikulttuuri nimettiin alueiden halki virtaavan Indus-joen eli Sindhun mukaan ”Indus-kulttuuriksi” eli ”Indus-sivilisaatioksi”. Toiset kutsuvat kulttuuria ”Harappan sivilisaatioksi” tai ”Harappa-kulttuuriksi”.[25] Alueen suurten jokien mukaan kulttuuria on nimitetty myös Indus-Ghaggar-Hakran sivilisaatioksi tai ”Sarasvatin sivilisaatioksi”.[26][27]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Induskulttuurin alue on suunnilleen nykyisen Pakistanin alueella ja sen ympäristössä.

Indus-kulttuuri oli neljästä varhaisimmasta urbaanista sivilisaatiosta (Intia, Egypti, Mesopotamia, Kiina) kaikkein laajimmalle levinnyt ja kattoi yli miljoonan neliökilometrin alueen. Alueella on asunut viitisen miljoonaa ihmistä. Induskulttuurin alue ulottui Pakistanin Balochistanin provinssista Intiaan Uttar Pradeshin osavaltioon idässä ja pohjoisessa Afganistanin eteläosista sekä Himalajan rinteiltä etelään Mumbaihin Intiaan.[28]

Indus-kulttuurin ydinalue ulottui Pakistanissa ja Intiassa melko sateisesta Punjabista laajalle alueella Kashmirista Indusjokea alaspäin kuivaan Sindhiin. Perustamisensa jälkeen kulttuuri laajeni kaakossa Gujaratiin Intiaan Lothaliin. Indus-asutusta oli myös lännessä Balochistanin vuorilla ja eteläisen Iranin Arabianmeren rannoilla. Läntinen rannikkohaara Iranin rajalle, muun muassa Sutkagan Doriin. Suurissa kaupungeissa oli yli kymmeniätuhansia asukkaita. Mohenjo-Darosta ja Harappasta on löydetty linnavuori ja Harappasta kaupungin muuria, joka on vahvistettu neliskulmaisin tornein. Linnoittaminen saattaa liittyä kulttuurin alkuvaiheisiin. Indus-asutukset ovat usein jokien ja meren rannoilla tai saarilla.[29]. Nykyään Indus-asutuksia tunnetaan yli 1 050. Suuri osa asutuksista oli muinaisen Saraswatin joenuoman varrella.

Koillisessa Induskulttuuri ulottui Rupariin Jhelumin varrella ja Sutlejin yläjuoksulle. Indus-asutuksia oli jopa Delhissä ja Mumbaissa asti sekä Himalajalla ja Iranissa. Kulttuuri loi eristyneitä siirtokuntia Afganistaniin ja Iraniin, jopa Turkmenistaniin asti. Afganistanin Shortugai Oxus-joen varrella oli yhteen aikaan Indus-kulttuurin siirtokunta. Kulttuurin asutuskeskuksia on Gomal-joen laaksossa Luoteis-Pakistanissa, Mandassa lähellä Beasjokea Jammussa, Alamgirpur Hindon-joella vain 28 km:n päässä Delhistä.

Indus-kulttuurin jako kahteen ryhmään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indus-kulttuuri ei ollut niin yhtenäinen kuin sen löydyttyä kuviteltiin. Kypsä Indus-kulttuuri jaetaan kahteen alaryhmään: Sorath ja Sindhi. Sindhille ovat tyypillisiä poltetut tiilet, säännöllinen arkkitehtuuri, ja sylinterisinetit sekä viemärit, tarkat painot ja mitat, mustavalkeat vaatteet, metallin työstö sekä massiiviset tiilitasanteet.

Sindhiä on löydetty Gujaratista, Kutchista, Punjabista, Haryanasta ja Uttar Praheshista. Sindhiin liittyvät Mohenjo-daro, Lothal, Rangpur, Harappa, Desalpur, Shirkotada, Manda, Ropar(Rupar), Kalibangan ja Chanhudaro.

Sorathista taas puuttuvat sylinterisinetit, ornamentit ja tarkka arkkitehtuuri. Sorathia on Saurashtrassa, Kullissa, sekä Belutsistanissa ja Gujaratissa.

Yhteiskunta ja talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteiskuntajärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indus-kulttuurin kaupungeissa ei ole yhtä hallitsevaa rakennusta, joka olisi ollut kuninkaan palatsi tai hautakammio. Sen sijaan niissä on useita suuria asuinrakennuksia, joissa asui eliitti. Ihmiset eriytyivät ammattikunnittain. Yhteiskuntaluokilla oli selvät erot, mutta syntyperään perustuvasta kastilaitoksesta ei ole todisteita. Dholaviran kaupunki poikkesi muista. Siinä oli muurien erottamat kolme osaa, linnoitus ja kaksi muuta kaupunginosaa, joka viittaa kolmeen väestökerrokseen, joiden välinen kanssakäyminen oli säänneltyä.[30]

Talous ja kaupankäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indus-kulttuurin talous perustui maanviljelyyn, jota tuki kehittynyt kaupankäyntijärjestelmä. Viljely pohjautui monsuunin tuomaan joen tulvimiseen. Merkittävimmät viljelykasvit olivat vehnä ja ohra. Muita viljelykasveja olivat muun muassa peltoherne, taateli, sinapinsiemen ja seesami.[31]

Indus-kulttuuri kävi laajaa kauppaa maitse ja meritse. Kauppayhteyksiä oli muualle Intian niemimaan aluella sekä Niilin, Eufratin ja Tigrisin alueille. Ilmeisesti erityisen kukoistavaa oli kaupankäynti Sumerin kanssa. Yksi merkittävimmistä elinkeinoista oli tekstiilien valmistus. Indus-kulttuurin aikana kehitettiin ensimmäisen keran menetelmä puuvillan kehräämiseksi langaksi. Puuvilla onkin todennäköisesti ollut merkittävä kauppatavara Indus-kulttuurin ja Mesopotamian välillä. Lisäksi vientiin meni viljaa, keramiikkaa ja ylellisyysesineitä, kuten puolijalokiviä, norsunluuta, helmiä ja jalopuuta.[31]

Alueen laajasta kauppaverkostosta antaa viitteitä erityisesti erilaisten kivien ja metallien alkuperä. Turkoosin ja lapis lazuli tuli todennäköisesti joko Persiasta tai Afganistanista, samoin suurin osa hopeasta. Persiasta tuotiin lisäksi kultaa, lyijyä ja tinaa. Gujaratin alueelta tuotiin kotilonkuoria, Kashmirilta ja Himalajalta Setripuuta ja Tiibetistä jadea. Lisäksi maahan tuotiin muun muassa onyksia ja kalsedonia.[31]

Terveys, väkivalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleensä on ajateltu, että Indus-kulttuuri olisi ollut rauhanomainen ja melko tasa-arvoinenkin. Mutta monissa Harappaan haudattujen ruumiiden kalloissa on iskujen jälkiä [32]. ja muita merkkejä väkivallasta, joka kasvoi Harappassa [33] voimakkaasti 1900-1700 eaa[34]. Väkivallan uhrit olivat monesti naisia ja lapsia[35]. Luurankoja tutkittaessa on päätelty, että spitaali ja tuberkuloosi olivat yleisiä alemmissa yhteiskuntaluokissa[36][37].

Arkkitehtuuri, kaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lothalista löydetty kaivo.
Joitakin Induskulttuurin alueen kaupunkeja.
Muinaisen Indus-kaupunki Kalibanganin kartta. Treppe on yläkaupunki eli linnoitus, jonka oikealla puolella alakaupunki.

Ajatus Indus-jokilaakson kulttuurin kehittyneisyydestä liittyy suurimmalti osin tämän sivilisaation kaupunkijärjestelmän kehittyneisyyteen. Indus-kulttuurin asutuskeskukset olivat monesti suorakulmaisista kortteleista koostuvia kaupunkeja. Toki oli myös epäsäännöllisemmin rakennettuja ja pienempiä asutuskeskuksia.[38] Suurten kaupunkien kadut kulkivat monesti pohjoisesta etelään ja idästä länteen. Näin syntyi ruutukaava. Kaupungit vaikuttavat etukäteen suunnitelluilta. Useimmiten on erotettavissa ainakin kaksi kaupunginosaa, eliitin asuttama läntinen linnavuori ja itäinen alakaupunki, jossa käsityöläiset ja muut alamaiset asuivat. Tyypillisen kaupungin rakenteeseen kuului monia muurien ympäröimiä kaupunginosia, jotka olivat monesti kukkuloilla. Muurit suojasivat kaupunkia hyökkäyksiltä ja tulvilta sekä erottivat eri väestöluokkia toisistaan.

Yläkaupungissa oli suuria rakennuksia, esimerkiksi kylpylöitä, hallintorakennuksia ja suuria pylväshalleja. Kaupungeille ominaisiin piirteisiin kuuluvat myös tiilitasanteet, jotka joskus olivat ympyrän muotoisia. Temppeleitä ei Indus-kulttuurin kaupungeista ole löydetty. Luultavasti rituaaliseen peseytymiseen käytetty kylpylä on toistaiseksi löydetty vain Mohenjo-Darosta. Rakentamisessa käytettiin sekä poltettua että polttamatonta tiiltä. Alakaupungin talot, joista useat olivat monikerroksisia, oli rakennettu standardikokoisista poltetuista tiilistä. Ahtaita kortteleita erottivat toisistaan leveät kadut, ja taloihin pääsi kapeita mutkittelevia sivukujia pitkin. Talojen ovet ja ikkunat avautuivat kapeille sivukaduille, ei leveille pääkaduille.

Talojen koot vaihtelivat yksihuoneisista jopa yli 30-huoneisiin. Muutamissa kaupungeissa ilmenevä viemäröintijärjestelmä oli aikaansa nähden ainutlaatuisen kehittynyt. Lähes kaikissa taloissa oli likaviemäri. Talossa saattoi oma kaivonsa ja uima-altaansakin. Talossa oli yleensä sisäkeittiö ja ulkokeittiö, jota käytettiin aina hyvällä säällä, sillä polttoaineena käytettiin muun muassa runsassavuista naudan lantaa ja kuivaa pensasta. Monet kaupungin asukkaat olivat kauppiaita ja käsityöläisiä. Monet alakaupungin taloista olivat asuinrakennuksia tai käsityöläisten pajoja.

Satamakaupungeista on löydetty myös todisteita meriteitse tapahtuvaan kaupankäyntiin tarvitusta infrastruktuurista, muun muassa Lothalin satama-allas. Kaupankäynnin on arveltu suuntautuneen suurimmalta osin Mesopotamiaan. Kaupungin yläkaupunki eli linnoitus on yleensä pitkulainen 1:2 pohjoisesta etelään ja joskus lännessä. Harappan linnoitus on 215 × 460 m, korkeus 7 m.[39] Linnoitusten koot ovat pienemmissä paikoissa pienempiä. Linnoitukset ovat kaupunkien vanhempia osia, jotka ovat nousseet ajan mukana rauniokummuiksi, telleiksi.

Suuria Indus-kaupunkeja olivat Mohenjo-daro (Mohendžo-daro), Harappa, Lakhmirwala, Rakhigarhi (Rakhi Garhi), Gurnikalan I, ja Hasanpur. Näiden kaikkien ala oli 1–2,25 km²[40]. Muita tunnettuja ovat muun muassa satamakaupunki Lothal ja Dholavira sekä Ganweriwala, jota tosin ei ole kaivettu.

Sarasvati- eli Ghaggar-Hakra -joki kuivui noin 1900 eaa.


Suurimmat keskukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mohenjo-Daro yli 225 ha, 90000 as
  • Lakhmirwala 225 ha 85000 as[41]
  • Dhalwean 150 ha 55000 as
  • Harappa yli 150 ha[42] 23000-50000 as?
  • Gurnikalan I 143 ha 45000 as
  • Dholavira 100 ha
  • Kot Diji 100 ha 40000 as
  • Bagilan da theh 100 ha 40000 as
  • Hasanpur II 100 ha 40000 as
  • Lurewala yhtää suuri kuin mohenjo-darro? 35000 as
  • Ganweriwala 81,5 ha
  • Rakhigarhi yli 80 ha

Tarkempi aluejako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indus-kulttuurin kaupunkeja. Huomaa Sarasvati-joki.

Induksen laaksossa havaitaan kolme asutuskeskittymää tai taskua. Keskusalue on Bikaner Bahawalpurin alueella, missä oli 400 paikkaa 1000 km² alueella Yazdanista Derawariin. Toinen kaupunkikeskittymä on Sirhindiä pitkin 120 km² alueella Mansasin provinssissa, Punjabissa, seitsemän kaupunkia ja yhteensä noin 30 paikkaa. Kachchhissa, eteläinen, on Sindhin ja Gujaratin välillä, noin 50 paikkaa.

  1. Punjab (esimerkiksi: Harappa)
  2. Rajasthan, Haryana (esimerkiksi: Kalibangan, Banawali)
  3. Bahawalpur (esimerkiksi Ganweriwala)
  4. Sind (tyypillisiä: Mohenjo-daro)
  5. Balochistan (tyypillisiä: Kulli Harappan vaihe)
  6. Gujarat (tyypillisiä: Dholavira, Lothal).

Neljällä ensimmäisellä alueella (1.–4.) Harappan kulttuuri on saapunut melko myöhään. Tämä viittaa Indus-kulttuurin alkaneen joko Balochistanissa tai Gujaratissa rannikolla. Harappalaisen ajan alku näkyy eri löytöpaikoilla eri tavalla. Kot Dijissa ja Kalibanganissa havaitaan selvä hyppäys vanhemmasta myöhempään. Esimerkiksi Dholavirassa havaitaan varhaisen Indus-kulttuurin evoluutiota. Jalilpur, Sarai Khola: ei koskaan Indus-kulttuuria, vaan vain niin sanottua esiharappalaista.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoitus, kieli ja mittayksiköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indus-kirjoitusta sisältäviä sinettejä.
Mohenjo-darosta löydetty pyörällinen lelu.

Indus-jokilaakson kulttuurin kieli on yhä tuntematon. Induksen kulttuurin tutkimuksen suurin yksittäinen haaste lienee kaivauksissa löydettyjen, pääosin yksisarvisen eläimen kohokuviolla koristeltujen sinettien kirjainmerkkien sisältö.[43] Erilaisia tekstejä on löytynyt noin 5 000 kappaletta, ja niistä pääosa on erilaisissa sinettileimasimissa tai -leimoissa. Tekstit ovat lyhyitä, ja niiden pituus vaihtelee 1–26 merkin välillä.[44] Merkkejä on noin 400, ja ne esiintyvät sineteissä 1–17 merkin sarjoissa. Yli 150 erilaista tulkintaehdotusta on esitetty. Tämän kirjoituksen tulkinta on erittäin vaikeaa, koska alkukieltä ei tunneta ja säilyneet kirjoitusnäytteet ovat lyhyitä eikä kaksikielisiä tekstejä ole säilynyt.

Indus-kirjoitus muistuttaa Kiinan varhaisinta kirjoitusta ja protoeleamilaista kuvakirjoitusta.

Useimmat tutkijat, esimerkiksi suomalainen Asko Parpola, ovat sitä mieltä, että Indus-sinettien kirjoitus olisi dravidakielten sukuista kieltä, mutta myös mundakieltä ja indoeurooppalaisen sanskritin sukuista kieltä on ehdotettu.[45] Indus-kulttuurin kieli, jota joskus kutsutaan nimellä mleccha, saattoi olla myös nihalin, nahalin eli kalton sukulainen. Se saattoi ola myös kokonaan erillinen kieli tai elamin sukuinen.

Indus-kirjoituksessa näkyvät kaksi Indus-sivilisaation merkittävintä piirrettä, voimakas ulkoisten muotojen – kirjoituksen lisäksi muun muassa mittajärjestelmän – yhdenmukaisuus, ja kaiken ulkoisen toiminnan ajan kulusta piittaamaton samankaltaisuus, pysähtyneisyys. Eräät tutkijat uskovat, ettei Indus-sinettien symboleissa ole lainkaan kyse kirjoitusjärjestelmästä. Farmer, Sproat, and Witzel (2004) väittävät, että merkit muodostavat luonnolliseen kieleen kytkeytymättömän symbolijärjestelmän, jollaiset olivat samalla aikakaudella yleisiä esimerkiksi Lähi-idässä. He perustelevat näkemystään muun muassa sinettimerkintöjen lyhyydellä: lähes kaikki löydetyt merkkijonot ovat vain muutaman merkin pituisia, alle yksi prosentti sisältää vähintään kymmenen merkkiä ja pisin on 17 merkkiä. Sitä vastoin kaikista muista tunnetuista esimoderneista kirjoitusjärjestelmistä on säilynyt huomattavasti pidempiä tekstejä.[46]

Aikaa, pituutta ja massaa mitattiin Indus-kulttuurissa tarkasti. Tiilen mitat olivat 1:2:4. Pienin pituuden yksikkö oli 1,704 mm. Käytettiin 10-järjestelmää. Painon pohjayksikkö oli 28 g.[47]


Esitys Indus-kulttuurin jokapäiväisestä elämästä museossa.

Kansa tai kansat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indus-kulttuurin johtajakansaa kutsutaan monesti nimellä "mlecchat". Kansa on luultavasti saapunut lännestä, ja ehkä sekoittunut osin paikallisiin asukkaisiin kastijaoista huolimatta.

On luultavaa, että Indus-kulttuurin valvomalla alueella asui monia kansoja. Erään näkemyksen mukaan pohjoisessa olisi asunut mundan sukuisia kansoja, etelässä mlecchoja, luultavimmin dravidoja[48][49].

Läntistä, melko myöhäistä kulttuuriväestön saapumista tukee mm Intian niemimaan väestön laktoosin sietokyky, joka kehittyi alle 10000 vuotta sitten Lähi-idässä maanviljelyn myötä[50].

Mehrgarhin luurankolöytöjen mukaan kuparikauden alussa noin 4800-4500 eaa väestö vaihtui myöhemmän Harappan tyyppiseksi. Toisaalta samaan ennen kuparikautta vastaavaa väestöä on löydetty etelämpää Länsi-Intian Maharastran Inamgaonista[51]. Tämä viittaa ainakin kahteen muuttoaaltoon lännestä.

Täksi kansaksi on ajateltu monesti dravidoja. Tätä saattaa tukea se, että Indus-kulttuuri näyttää kartalta katsoen kytkeytyvän isälinjan Y-kromosomin haploryhmän tyyppiin L. Haplotyyppi L1 on yleinen dravidojen ylemmissä ja keskimmäisissä kasteissa[52][53]. Näitä vastaavat äitilinjan mitokondrion DNA:n haploryhmän tyypit HV14a1, U1a1a4 ja monet U7a- ja U7c-alkuiset mt-DNA:n haplotyypit ylemmissä kasteissa.

Y-haplotyyppi L:n yleisyys tukee usein esitettyä ajatusta Induskulttuurin perustajakansan saapumisesta Lähi-Idästä.

Toisaalta kuparin 3500 eaa ja/tai pronssin noin 3000 eaa tuonut mleccha-kansa saattoi olla Y-kromosomin haplotyyppiä J2a M410[54], jota tavataan mm. Kaukasian, Baktrian ja Anatolian seuduilla. Tähän haplotyyppiin liittyy härän palvonta[55], ja myös varhainen metalli, kupari ja pronssi. Niinpä J2a on saattanut saapua lännestä neoliittikauden jälkeen Induskulttuurin alueelle[56]. Tämän mukaan Induskulttuurin kansa saattaisi olla lähtöisin Kura-Araxesin alueelta[57][58] tai Anatoliasta. J2a on ylemmissä kasteissa yleisempää.

Kuvataide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mohenjo-darosta löydetty patsas, joke esittää ehkä pappia tai muuta korkea-arvoista henkilöä.

Indus-kulttuurin aikana kuvataide kehittyi selvästi varhaisharappalaiseen aikaan verrattuna. Merkittävä luova projekti Indus-kulttuurin aikaan olivat pienet steatiittisinetit, joissa oli kaiverruja kuvia ja kirjoitusta. Sinetissä kuvatut eläinhahmot olivat realistisia, vaikka niiden yksityiskohdissa on tyylittelyä. Ihmishahmot olivat yleensä skemaattisempia. Veistokset voidaan jakaa kahteen luokkaan, naturilistisiin torsoihin ja tyyliteltyihin patsaisiin. Kansantaidetta edustivat terrakotasta tehdyt jumalatarhahmot, lelut ja votiivieläimet.[59]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indus-kulttuurin uskonnosta on hankala saada varmaa tietoa, sillä sen omat kirjalliset lähteet ovat niukkoja ja vaikeasti tulkittavia. Niitä onkin pyritty tutkimaan vertaamalla niitä Lähi-itään ja Etelä-Aasian myöhempiin uskontoihin.[60] Arkeologisissa kaivauksissa löytyneet erilaiset hahmot viittaavat siihen, että alueella palvottiin äitijumalaa, joka oli hedelmällisyyden symboli.[61]

Intian nykyisissäkin uskonnoissa on tiettyjä viitteitä harappalaisiin uskomuksiin. Indus-sinettien yleisin kuva-aihe on eräänlainen alkuhärkä, jonka edessä on tunnistamaton kulttiesine. Lisäksi sinetteihin ja amuletteihin on kaiverrettu muitakin realistisia eläinkuvia. Monien Intian korkeauskontojen eläinkultti lieneekin harappalaista alkuperää. Samanlainen yhteys on puiden palvonnalla. Edelleen monessa intialaisen maalaiskylän keskustassa on pyhä puu, yleensä viikunapuu. Harappalaisista sineteistä ja amuleteista onkin löytynyt jalustallisia viikunapuita. Joissakin kuvissa puun sisälle on tehty ihmishahmoinen jumaluus, jonka edessä on tätä palvova henkilö.[62] Erään Mohenjo-Darosta löydetyn sinetin mukaan Indus-kulttuurin aikoihin olisi uhrattu ihmisiä, nimenomaan sotureita viikunapuulle niin kuin hindulaisessa Durgan-kultissa.[63]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Higham, Charles F. W. (toim.): Encyclopedia of Ancient Asian Civilizations. New York: Facts on File, 2004. ISBN 0-8160-4640-9. Google-kirjat (viitattu 20.1.2013). (englanniksi)
  • Tammita-Delgoda, SinhaRaja: Matkaopas historiaan: Intia. Kuopio: Puijo, 1996. ISBN 951-579-030-1.
  • Parpola, Asko (toim.): Intian kulttuuri. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-18365-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maailmantieto osa 7: Neuvostoliitto, Puola. Kirjayhtymä 1982. s. 172
  2. Higham, s. 150.
  3. Parpola, s. 26.
  4. a b c 3000 – 1300 B.C -Indus Valley History of Ancient Pakistan. AncientPakistan.info. Viitattu 20.1.2013. (englanniksi)
  5. Asko Parpola, Intian kulttuuri, Otava 2005, ISBN 951-1-18365-6, sivu 26
  6. Otavan suuri maailmanhistoria osa 1
  7. Kot-Diji Oxford University. Viitattu 6.2.2013.
  8. A History of the World. BBC.
  9. A peaceful realm? Trauma and social differentiation at Harappa Gwen Robbins Schug et al 2014
  10. [1]
  11. Social Evolution & History, Vol. 10 No.2 , September 2011 00- 2011 ‘Uchitel’ Publishing House Reconstructing the Hstory of Harappan Civilization
  12. Aurangzeb Khan, Carsten Lemmen: Bricks and urbanism in the Indus Valley rise and decline. Virhe: Lehtiviitemallineessa julkaisuparametri on pakollinen. [ Ohje ], 27.2.2013. Artikkelin verkkoversio.
  13. Liviu Giosan, Peter D. Clift, Mark G. Macklin, Dorian Q. Fuller, Stefan Constantinescu, Julie A. Durcan: Fluvial landscapes of the Harappan civilization. Proceedings of the National Academy of Sciences, 26.6.2012, nro 26, s. E1688–E1694. PubMed:22645375. doi:10.1073/pnas.1112743109. ISSN 0027-8424. Artikkelin verkkoversio. en
  14. https://manasataramgini.wordpress.com/2012/06/03/sarasvati-the-devi-and-the-sarasvati-the-nadi/ sarasvatI the devI and the sarasvatI the nadI
  15. Sindhishaan - Harappan Civilization (alkup. lähde Possehl 1997) www.sindhishaan.com. Viitattu 4.6.2016.
  16. Hirofumi Teramura, Takao Uno: Spatial Analyses of Harappan Urban Settlements. Ancient Asia, 1.12.2006, nro 0. doi:10.5334/aa.06108. ISSN 2042-5937. Artikkelin verkkoversio. en
  17. Fluvial landscapes of the Harappan civilization
  18. a b The Ancient Indus Valley: New Perspectives, Jane McIntosh, 2008, s. 97
  19. Parpola, s. 28.
  20. ArchAtlas www.archatlas.dept.shef.ac.uk. Viitattu 6.6.2016. En
  21. http://www.globalheritagefund.org/where/indus.html [vanhentunut linkki]
  22. Tammita-Delgoda, s. 37
  23. Decline of Harappan Culture History Tuition. Viitattu 20.1.2013. (englanniksi)
  24. Anindya Sarkar, Arati Deshpande Mukherjee, M. K. Bera, B. Das, Navin Juyal, P. Morthekai: Oxygen isotope in archaeological bioapatites from India: Implications to climate change and decline of Bronze Age Harappan civilization. Scientific Reports, 25.5.2016, nro 6. doi:10.1038/srep26555. ISSN 2045-2322. Artikkelin verkkoversio. en
  25. Harappan Culture India: A Country Study. Library of Congress. Viitattu 19.1.2013.
  26. Mark M. Jarzombek, Vikramaditya Prakash: A Global History of Architecture, s. 28. John Wiley & Sons,, 2011. ISBN 9780470902455. Google books (viitattu 6.2.2013).
  27. Dates of the Sarasvati Sindhu civilization Hindunet. Viitattu 19.1.2013.
  28. Climate change wiped out one of the world's first, great civilisations more than 4,000 years ago Mail Online. 28.5.2012. Daily Mail. Viitattu 19.1.2013. (englanniksi)
  29. Thor Heyerdahl: Tigris. Tammi 1979. s. 274-275. Alkuperäinen lähde R. L. Raikes: The End of Ancient Cities of the Indus. American Anthropologist Vol 66, no 2/1964. s. 291
  30. Jonathan Mark Kenoyer: Cultures and Societies of the Indus Tradition (PDF) (s. 31) Drupal Gardens. Viitattu 6.2.2013.
  31. a b c Tammida-Delgoda, s. 29–30.
  32. New Views of Ancient Culture Suggest Brutal Violence news.nationalgeographic.com. 30.4.2013. Viitattu 30.5.2016.
  33. Study Sheds More Light on Collapse of Harappan Civilization | Archaeology | Sci-News.com Breaking Science News | Sci-News.com. Viitattu 30.5.2016. en-US
  34. Please cite this article in press as: Robbins Schug, G., et al., A peaceful realm? Trauma and social differentiation at Harappa. Int. J. Paleopathol. (2012), http://dx.doi.org/10.1016/j.ijpp.2012.09.01
  35. Dr. Gwen M. Robbins Schug, Associate Professor of Anthropology | Department of Anthropology | Appalachian State University anthro.appstate.edu. 11.8.2011. Viitattu 30.5.2016.
  36. Gwen Robbins Schug, K. Elaine Blevins, Brett Cox, Kelsey Gray, V. Mushrif-Tripathy: Infection, Disease, and Biosocial Processes at the End of the Indus Civilization. PLOS ONE, 17.12.2013, nro 12, s. e84814. PubMed:24358372. doi:10.1371/journal.pone.0084814. ISSN 1932-6203. Artikkelin verkkoversio.
  37. Gwen Robbins Schug, Kelsey Gray, V. Mushrif-Tripathy, A. R. Sankhyan: A peaceful realm? Trauma and social differentiation at Harappa. International Journal of Paleopathology, 1.6.2012, nro 2–3, s. 136–147. doi:10.1016/j.ijpp.2012.09.012. Artikkelin verkkoversio.
  38. Evolution, settlement plans and architectural highlights Hindunet
  39. Town Planning of Harappa Civilization India Netzone. Viitattu 6.2.2013.
  40. Hindunet.org
  41. [2]
  42. Singh 2008, s. 147
  43. Jukka O. Miettinen, Intia – kaupunkeja, kulttuureja, historiaa, Otava 1991, ISBN 951-1-11091-8
  44. Parpola, s. 22.
  45. Indus Script
  46. The Collapse of the Indus-Script Thesis: The Myth of a Literate Harappan Civilization Electronic journal of Vedic Studies
  47. Religion, Science & Astronomy of Harappa Civilization indianetzone.com. Viitattu 21.8.2013. (englanniksi)
  48. Languages of Aryan Trail
  49. Mlecchitavikalpa - Sarasvati sites.google.com. Viitattu 26.5.2016.
  50. [https://sciencelife.uchospitals.edu/2011/09/14/lactose-tolerance-in-the-indian-dairyland/ Lactose Tolerance in the Indian Dairyland] eptember 14, 2011
  51. Coningham, Robin; Young, Ruth: The Archaeology of South Asia: From the Indus to Asoka, c.6500 BCE–200 CE, s. 114. Cambridge University Press, 2015.
  52. Haplogroup L (Y-DNA)
  53. Malliya Gounder Palanichamy, Bikash Mitra, Cai-Ling Zhang, Monojit Debnath, Gui-Mei Li, Hua-Wei Wang: West Eurasian mtDNA lineages in India: an insight into the spread of the Dravidian language and the origins of the caste system. Human Genetics, 2.4.2015, nro 6, s. 637–647. doi:10.1007/s00439-015-1547-4. ISSN 0340-6717. http://link.springer.com/article/10.1007/s00439-015-1547-4 [{{{www}}} Artikkelin verkkoversio]. en
  54. Is Y-chromosome haplogroup J2 an Elamo-Harappan Bronze Age marker in India? www.forumbiodiversity.com. Viitattu 28.5.2016.
  55. 2015 July « Cradle of Civilization aratta.wordpress.com. Viitattu 3.6.2016.
  56. [ttps://www.familytreedna.com/groups/j2-arab/about/background J2 Middle East - The Y-DNA Haplogroup J story] Family tree DNA.
  57. Maciamo: Haplogroup J2 (Y-DNA) Eupedia. Viitattu 26.5.2016. en
  58. Maciamo: Haplogroup J2 (Y-DNA) Eupedia. Viitattu 26.5.2016. en
  59. Parpola, s. 234–235.
  60. .Parpola, s. 70.
  61. Indus Valley Civilisation CulturalIndia.net. Viitattu 19.1.2013. (englanniksi)
  62. Parpola, s. 72–73.
  63. Parpola, s. 81.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Induslaakson sivilisaatio.