Tursiannotko

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arkeologiset kaivaukset Pirkkalankylän Tursiannotkon alueella kesäkuussa 2016.

Tursiannotko on myöhäisrautakautinen asuinpaikka Pirkkalassa, Pirkkalankylän alueella. Paikkaa on tutkittu arkeologisesti vuodesta 1999 lähtien, ja se on herättänyt huomiota etenkin hyvin säilyneiden myöhäisrautakautisten ja keskiaikaisten löytöjen vuoksi.

Kohde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvion mukaan Tursiannotkossa on ollut yhtäjaksoista asutusta viikinkiajan alusta lähtien. Paikalta on tehty jopa 400-luvulle jaa. ajoittuvia löytöjä, mutta mitkään löytyneet rakenteet eivät tue näin varhaista ajoitusta.[1]

Arkeologissa kaivauksissa on paljastunut 3–5 rakennuksen jäänteet, jotka ajoittuvat myöhäisrautakaudelta 1200-luvulle. Ainoa kokonaisuudessaan tutkittu rakennusjäänne on yksihuoneinen, savilattiainen hirsitupa. Radiohiiliajoituksen perusteella rakennus on ajoitettu 800–900-luvuille, viikinkiajan alkupuolelle tai keskivaiheille.[2] Kaivauksen aikana rakennusjäännöksen sisältä löytyi mahdollinen kiuasuunin perustus, mikä tekisi löydöstä Suomen vanhimman tunnetun kiukaan.[3] Toisen tutkitun hirsirakenteisen rakennuksen jäännös ajoittuu 1000-luvulta 1100-luvulle, siis viikinkiajan loppuun tai ristiretkiajan alkuun.

Tursiannotkon asuinpaikka jatkoi kasvuaan keskiajalla, ja 1400-luvulle tultaessa siitä oli kasvanut Pirkkalankylän kylä. Ensimmäinen kirjallinen maininta kylästä on vuodelta 1442.[4]

Esinelöydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tursiannotkosta löytynyt ristiretkiaikainen luulusikka.

Maaperän otollisten säilymisolosuhteiden ansiosta Tursiannotkon luut ja luuesineet ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin. Vuoteen 2017 mennessä kaivauksilta on tunnistettu 1 560 luunkappaletta, joiden perusteella yleisin kotieläin alueella on ollut sika.[5] Osa eläinten luista saattaa olle peräisin maagiseksi suojaukseksi tehdyistä rituaalikätköistä, kuten saviastioissa maahan haudatut kukon luut.[6] Käsittelemättömien luiden lisäksi Tursiannotkosta on löytynyt useita luuesineitä, kuten luisia nuolenkärkiä[7] ja lusikoita[8].


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aalto, Ilari & Helkala, Elina: ”Pirkkalan Tursiannotko”, Matka muinaiseen Suomeen: 11 000 vuotta ihmisen jälkiä, s. 74–77. Jyväskylä: Atena, 2017. ISBN 978-952-300-328-6.
  • Bläuer, Auli: Karjaa, riistaa ja turkiksia: Pirkkalan Tursiannotkon myöhäisrautakauden eläinluut. Pirkan maan alta 15, 2018, s. 17–22. Tampere: Museokeskus Vapriikki. Artikkelin verkkoversio.
  • Bläuer, Auli: ”Myöhäisrautakauden ja keskiajan koti- ja riistaeläimet sekä maatiaisrodut”, Tursiannotko: tutkimuksia hämäläiskylästä viikinkiajalta keskiajalle. Toim. Kreetta Lesel, Marjo Meriluoto & Sami Raninen. Tampere: Tampereen museot, 2017. ISBN 978-951-609-878-7.
  • Kumpulainen, Tuukka: ”Jousia, nuolia ja jousenkäyttöä rautakauden Pohjolassa”, Tursiannotko: tutkimuksia hämäläiskylästä viikinkiajalta keskiajalle. Toim. Kreetta Lesel, Marjo Meriluoto & Sami Raninen. Tampere: Tampereen museot, 2017. ISBN 978-951-609-878-7.
  • Raninen, Sami: Taškentista Pirkkalaan: Tursiannotkon asuinpaikka osana Pirkanmaan ja Euroopan menneisyyttä. Pirkan maan alta 15, 2018, s. 6–16. Tampere: Museokeskus Vapriikki. Artikkelin verkkoversio.
  • Raninen, Sami: Pirkkalan Tursiannotkon kaivaukset 2012–2013. Pirkan maan alta 14, 2016, s. 8–16. Tampere: Museokeskus Vapriikki. Artikkelin verkkoversio.
  • Salminen, Tapio: ”Keskiaikainen Pirkkalankylä ja Pyhäjärven itäpuolen asutus”, Tursiannotko: tutkimuksia hämäläiskylästä viikinkiajalta keskiajalle. Toim. Kreetta Lesel, Marjo Meriluoto & Sami Raninen. Tampere: Tampereen museot, 2017. ISBN 978-951-609-878-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Raninen 2018.
  2. Raninen 2016.
  3. Aalto & Helkala 2017.
  4. Salminen 2017.
  5. Bläuer 2017.
  6. Bläuer 2018, s. 20–21.
  7. Kumpulainen 2017
  8. Raninen 2016, s. 13–14.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]