Minolainen kulttuuri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kreikan historia
Smuseum 011hellenistic greek tomb door.jpg
Kreikan esi- ja varhaishistoria
Helladinen kulttuuri
Kykladinen kulttuuri
Minolainen kulttuuri
Mykeneläinen kulttuuri
Kreikan pimeät vuosisadat
Antiikin Kreikka
Arkaainen kausi
Klassinen kausi
Hellenistinen kausi
Roomalainen kausi
Kreikka keskiajalla
Bysantin valtakunta
Osmanien Kreikka
Moderni Kreikka
Kreikan vapaussota
Kreikan kuningaskunta
Toinen maailmansota
Kreikan sisällissota
Kreikan sotilasjuntta
Sotilasjuntan jälkeen
Historiaa aihepiireittäin
Kreikan uskonnon historia
Kreikan taloushistoria
Kreikan sotahistoria
n  k  m

Minolainen eli kreetalainen kulttuuri oli Kreetalla ja eräillä lähisaarilla Egeanmeren alueella noin vuosina 3000–1450 eaa. vallinnut esihelleeninen eli kreikkalaisten tuloa edeltänyt pronssikautinen kulttuuri. Minolaisten alkuperää ja minolaista kieltä ei tunneta. Kulttuuriin liittyi suuria kaupunkeja, joiden keskustassa oli palatsialueita. Kulttuurin keskus oli Knossos, joka tunnetaan suuresta palatsistaan. Minolaiset kävivät kauppaa koko itäisen Välimeren alueella, ja kulttuuri sai vaikutteita Lähi-idästä ja Egyptistä. Kirjoitustaito kehittyi noin 2000 eaa. Minolaiset käyttivät useita erilaisia kirjoitusjärjestelmiä, joista tunnetuin on lineaari-A-kirjoitus.[1]

Minolainen aika on jaettu kausiin palatsien rakennusvaiheiden mukaan. Esipalatsikausi eli palatseja edeltänyt kausi kesti noin vuoteen 1900 eaa., jolloin suuret palatsikeskukset Knossos, Faistos, Mália ja Káto Zákros rakennettiin. Palatsit tuhoutuivat maanjäristyksessä noin vuonna 1700 eaa. Tämän jälkeen alkaneella toisella palatsikaudella palatsit rakennettiin uudelleen. Aika oli minolaisen kulttuurin kukoistuskautta. Kulttuuri romahti noin vuonna 1450 eaa. joko siksi, että maanjäristykset heikensivät sitä, tai koska Manner-Kreikan mykeneläinen kulttuuri voimistui ja mykeneläiset valtasivat saaren. Romahduksen jälkeisen jälkipalatsikauden aikana mykeneläiset pitivät valtaa Knossoksesssa, ja minolainen ja mykeneläinen kulttuuri sulautuivat osittain yhteen.

Minolainen keramiikka oli hyvin korkeatasoista. Savenvalajan pöydällä dreijalla valmistettiin suuria ruukkuja ja maljakoita, jotka koristeltiin kauniisti. Ruukuissa säilytettiin ruokaöljyä, viiniä ja viljaa.[2] Kulttuuria ei ole pidetty sotaisena, mutta se lienee ulottanut jollain tavoin vaikutustaan Manner-Kreikkaan.

Kulttuurin löysi Sir Arthur Evans kaivettuaan esiin Knossoksen palatsin vuonna 1899. Hän nimesi kultturin Kreikan muinaistaruissa esiintyvän ensimmäisen Kreetan kuninkaan Minoksen mukaan.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuurin syntyvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreetan saari on varmuudella asutettu viimeistään vuosien 7000–6000 eaa. välisenä aikana, jolloin Knossoksen asutus syntyi. Kreikan mantereelta tuli siirtolaisia Kreetalle vuoden 6000 eaa. aikoihin. Meren ja maan antimet toivat Kreetalle rikkauksia, joiden avulla rakennettiin isoja palatseja kuten Knossoksen palatsi. Minolaiset olivat aikoinaan Välimeren parhaita merenkulkijoita ja kävivät laivoillaan kauppaa kaikkialla Välimerellä, myös Egyptissä. He kuljettivat kaleereissaan (soutualuksia) viiniä, ruokaöljyä, kankaita ja pronssiesineitä sekä myös matkustajia. Alueella viljeltiin vehnää, viinirypäleitä ja oliiveja. Vuorten rinteillä laidunnettiin lampaita.[2]

Minolaisaikainen häränpää noin ajalta 1600–1500 eaa. Iraklionin arkeologinen museo.

Varhaiset tulokkaat olivat etelä-Turkin "sesklolaisia",[4] jotka toivat mm. maanviljelyn Balkanille. 6500 eaa. maanviljelijäasutus keskittyi Messarán tasangolle. Näihin aikoihin oli alettu rakentaa suuria puulaivoja, joilla voitiin tehdä pitkiä merimatkoja.[5] Myöhemmin uusia, joskus pelasgeiksi sanottuja minolaisia saapui saarelle joskus vuosien 5500/4500-4000 eaa. välisenä aikana.[4][6]

Esimerkiksi Faistoksen asutus syntyi 4000 eaa. Tämän jälkeen keskukset kasvoivat parin vuosituhannen ajan suuriksi kaupungeiksi. Noin 3900–3700 eaa. minolaiset alkoivat purjehtia pitkin Välimerta etsien louhittavia metalleja ja muita mineraaleja. Laivoja oli nyt helpompi rakentaa, kun noin 4000 eaa. Kreetalla käyttöön otetusta arsenikkikuparista tehdyillä sahoilla saatettiin sahata nopeasti lankkuja[5]. Tosin arsenikkikupari aiheutti myrkytyksiä. Kultaa, hopeaa ja kuparia löytyikin lopulta Espanjasta, minne syntyi noin 3200 eaa. kukoistava Los Millaresin kulttuuri[5]. 3000-luvulla eaa. Kreetalla alettiin rakentaa tholos-hautoja, joissa käytävät veivät kupumaiseen hautaholviin. Tämän tyyppisiä tehtiin 1000 vuotta, ja joitain hautoja käytettiin vielä myöhäispronssikaudella[5].

Noin vuonna 3000 eaa. saarelle saapui muuttajia Vähästä-Aasiasta, jotka perustivat varhaisminolaisen kulttuurin, jolle olivat ominaisia kivikupoliset tholos-haudat ja vaalea keramiikka, jossa oli tummia kuvioita. Palatseja ei tuolloin rakennettu, ja esimerkiksi Mýrtos Pýrgoksen[7] talot olivat epäjärjestyksessä mutta lähekkäin. Ruumiita haudattiin itä-länsisuuntaisiin taloihin. Melko säännöllisesti rakennetun Vasilikín löydöt ovat tältä ajalta, samoin Foúrnou Koryfí. Samoihin aikoihin kukoisti saaristossa varhaiskykladinen kulttuuri. Pronssia alettiin käyttää joskus 2800–2700 eaa.[8]. Näihin aikoihin Knossos alkoi olla muita keskuksia suurempi, muttei liene hallinnut saarta.

Palatsikaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Knossoksen palatsia alettiin rakentaa noin 2000 eaa. Hieman myöhemmin rakennettiin Faistoksen, Málian ja Káto Zákroksen ensimmäiset palatsit. Näihin aikoihin asutuskeskuksia ei yleensä linnoitettu.

Noin 1700 eaa. sattui suuri maanjäristys, joka tuhosi kaikki vanhat palatsikeskukset. Ne kuitenkin rakennettiin uudelleen. Nyt alkoi niin sanottu uusi palatsiaika, joka käsittää noin vuodet 1700–1450 eaa.[8]. Tällöin minolainen kulttuuri kehittyi huippuunsa. Knossoksen lisäksi muun muassa Faistokseen, Máliaan, Káto Zákrokseen ja Kydoniaan (nykyinen Chaniá) rakennettiin uudet suuret palatsit. Syntyi myös suuria keskuskyliä kuten rannikon Amnisos.[9]

Minolaisia siirtokuntia oli muun muassa Thíralla (Akrotíri), Kytheralla, Kéalla, Míloksella, Náxoksella, Kárpathoksella ja Ródoksella sekä Anatolian rannikolla Iasoksessa.[9] Kauppa ulottui muun muassa Peloponnesokselle, itäiselle Egeanmerelle, Troijaan, Kyprokselle, Levantin rannikolle ja Egyptiin.[9]

Lineaari A-kirjoitusta alettiin käyttää viimeistään 1650 eaa. Näihin aikoihin noin 1650–1600 eaa. sattui nykytiedon mukaan Theran eli Santorínin suuri tulivuorenpurkaus, ei 1450 eaa. niin kuin aiemmin pitkään luultiin.[10] Tällöin tämä tulivuorenpurkaus ei aikaisemman käsityksen vastaisesti tuhonnut minolaista sivilisaatiota, vaikkakin todennäköisesti aiheutti suuria vahinkoja. Minolainen vaikutus levisi mantereelle joskus vuosien 1600–1500 eaa. välissä. Näihin aikoihin kulttuuri oli huipussaan, ja Knossoksen kuningas lienee valloittanut koko saaren.[8]

Tuho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minolaisen kulttuurin tuho oli todennäköisesti hidas ja tuskallinen tapahtumasarja. Noin vuonna 1450 eaa. mykeneläiset valloittivat Kreetan. Tällöin monet minolaiset palatsit tuhoutuivat. Vuonna 1400 eaa. uusi mykeneläinen valloitusaalto hävitti Knossoksen. Lopulta mykeneläisistä tuli uusia vallanpitäjiä Knossokseen. Kreeta nousi vielä mykeneläisvaikutteisena, vaikka entisten palatsien loistoon ei palattu. Knossos kuitenkin säilyi myös mykeneläisen Kreetan keskuksena. Uusia keskuksia olivat nyt Knossoksen lisäksi Agía Triáda, Kommós ja Kydonia, jotka säilyivät noin vuoteen 1200 eaa.[11]

Mykeneläisvallan myötä saarella otettiin käyttöön uusi kirjoitusjärjestelmä, lineaari B. Keramiikkatyyli oli peräisin Kreikan mantereelta. Lopulta saaren alkuperäinen väestö siirtyi asumaan muun muassa helposti puolustettavilla vuorenrinteille Karfíin, ja osa väestä muutti idemmäs esimerkiksi Kyprokselle. Doorilaisiksi kutsuttu kreikkalainen heimo lienee joskus vuoden 1000 eaa. tienoilla valloittanut Kreetan ja ajanut minolaiset saaren sisäosiin. Siellä minolaiset säilyivät pitkään niin kutsuttuna eteokreetteinä.

Aikakaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruukku Knossoksesta.

Yleiskuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinaista Kreetan minolaista kulttuuria edelsi kivikausi:

  • Mesoliittinen 10000–7000 eaa.
  • Neoliittinen 7000–3000 eaa.
    • Esikeraaminen 7000–6000 eaa.
      • 7000 eaa. ensimmäiset asukkaat
    • Varhainen 6000–5000 eaa.
    • Keskinen 5000–4000 eaa.
      • n. 5500-4000 eaa. minolaiset saapuvat
    • Myöhäinen 4000–3000 eaa.
      • n. 3900-3700 eaa. esiminolaisen "Välimeren pelasgien" kulttuurin leviämien Välimerellä

Varsinainen minolainen aika jaetaan seuraaviin kausiin:

Minolainen kulttuuri kukoisti Kreetalla samanaikaisesti manner-Kreikan helladisen ja Egeanmeren saarten kykladisen kulttuurin kanssa. Varhaisminolainen, varhaishelladinen ja varhaiskykladinen kulttuuri tarkoittavat suunnilleen samaa asiaa.

Tieteellinen jako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjainlyhenteitä käytetään englannin kielessä ja tieteellisissä teksteissä: EM, Early Minoan (varhaisminolainen kausi); MM, Middle Minoan (keskiminolainen kausi); LM, Late Minoan (myöhäisminolainen kausi).

Minolainen kronologia Kausi
Evans Platon
3650–3000 eaa. EMI Esipalatsi
2900–2300 eaa. EMII
2300–2160 eaa. EMIII
2160–1900 eaa. MMIA
1900–1800 eaa. MMIB Protopalatsi
(Vanha palatsi)
1800–1700 eaa. MMII
1700–1640 eaa. MMIIIA Uusi palatsi
1640–1600 eaa. MMIIIB
1600–1480 eaa. LMIA
1480–1425 eaa. LMIB
1425–1390 eaa. LMII Jälkipalatsi
(Knossoksessa, Loppupalatsi)
1390–1370 eaa. LMIIIA1
1370–1340 eaa. LMIIIA2
1340–1190 eaa. LMIIIB
1190–1170 eaa. LMIIIC
1100 eaa. subminolainen
(aliminolainen)
-

Kaupungit ja palatsit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta keskeisistä minolaisista palatseista ja kaupungeista, muista asutuksista sekä pyhistä paikoista.

Kreetalla oli ja on hyvä ilmasto ja hedelmällinen maaperä, ja meren keskellä se oli suojassa maahyökkäyksiltä, jotka rasittivat ja tuhosivat monia muinaisia sivilisaatioita. Saaren rajalliset luonnonvarat ajoivat minolaiset merikauppakansaksi.

Tunnetuin minolainen keskus on Kreetan nykyisen pääkaupungin Iraklionin lähellä saaren pohjoisrannikon keskivaiheilla sijaitseva Knossos valtavine palatseineen. Kolme muuta suurta palatsikeskusta olivat Faistos, Mália (Mállia) ja Káto Zákros. Hieman pienempiä olivat Galatás, Gourniá ja Agía Triáda.

Eri lähteiden mukaan saaren olisi jakanut kolme tai neljä suurta keskusta. Pienempiä minolaisia asutuksia olivat muun muassa Amnisos, Kydonia, Tylissos, Foúrnou Koryfí, Karfí, Kommós, Mýrtos Pýrgos, Priniátikos Pýrgos, Rousolákos (Palaíkastro), Vasilikí ja Vrókastro. Asutuskeskuksia on löydetty ainakin kaksikymmentä. On myös löydetty yksittäisiä maaseudulla sijainneita taloja, kuten Vathýpetron huvila. Suurin osa mainituista nimistä on kyseisten paikkojen nykyaikaisia nimiä, mutta ainakin Knossos, Faistos, Amnisos, Kydonia ja Tylissos palautuvat niminä alkuperäisiin, sillä ne tunnetaan lineaari-B-kirjoituksista.[12]

Arvokkaimpia löytöjä ovat palatsien lisäksi seinämaalaukset, loisteliaat maljakot ja muu keramiikka, kulttiesineet sekä muut käsityöesineet. Faistoksesta on löydetty niin kutsuttu Faistoksen kiekko, jossa on molemmilla puolilla spiraalimaisesti tuntematonta kirjoitusta. Muinaisjäännökset osoittavat sekä suurta varallisuutta että hienostunutta elämää ainakin ylempien kansankerrosten parissa. Minolaisilla oli kaupungissaan viemärijärjestelmä, mikä oli vanhana aikana harvinaista. Kaupunkeja yhdistivät kivetyt, tasoitetut tiet. Minolaisista kaupungeista ei ole löydetty muureja, sotilasaiheista taidetta tai muita merkkejä sotaisuudesta.

Knossos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minolaisen kulttuurin keskuspaikka oli Knossos, jonka labyrinttia muistuttava palatsi on tunnettu kaivauksista. Sitä kutsutaan Minoksen palatsiksi myöhemmän Kreikan tarujen mukaan. On arveltu, että nimitys labyrintti olisi saanut alkunsa täältä. Homeroksen kirjoittaman Iliaan mukaan Minos vei neitsyitä Kreetalle uhrattavaksi.

Knossoksen palatsi oli viisikerroksinen ja siinä oli yli 1 300 huonetta. Seinillä oli minolaisten elämästä kertovia värikkäitä maalauksia. Palatsissa oli asuintiloja, varastoja, käsityöpajoja ja uskonnollisia pyhäköitä.[2]

Vuonna 1900 englantilainen muinaistutkija Arthur Evans suoritti kaivauksia Knossoksen palatsista. Evans oli löytänyt palatsin jo vuonna 1894. Hän entisöi palatsia ehkä liiankin radikaalisti. Palatsin talousalueella asui noin 50 000–80 000 ihmistä. Päivittäin itse palatsissa oli noin 1 000 ihmistä, joista noin 400 asui siellä vakinaisesti.

On keskusteltu siitä, oliko Knossos uskonnollisen vai poliittisen vallan keskus vai molempien yhdistelmä eli teokratia. On myös kiistelty siitä, oliko Knossos koko saaren pääkaupunki vai ainoastaan sen suurin keskus. Muut Kreetan palatsit tuhoutuivat ja hylättiin hieman vuoden 1500 eaa. jälkeen, mutta Knossos säilyi tämän jälkeen vielä 100 vuotta.

Knossoksen palatsi tunnetaan lukuisista seinämaalauksistaan. Maalauksissa ei ole sotilasaiheita. Eräissä maalauksissa nähdään naisia ja miehiä keräämässä kukkia, sekä suorittamassa rituaalista härkähyppyä tai osallistumassa muihin kilpailuihin. Knossoksen palatsissa oli valtaistuinsali, jossa oli akvaarioksi epäilty vesisäiliö. Palatsissa oli juokseva vesi. On myös löydetty suuria määriä varastoruukkuja suurista halleista.

Yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreetalaisia hieroglyfejä Knossoksesta tai Máliasta löydetyssä savitangossa, n. 1900–1600 eaa. Iraklionin arkeologinen museo.

Ei osata sanoa, mitä kansaa minolaiset olivat, mutta luultavasti he olivat jokin muista tuon ajan kansoista poikkeava ryhmä, kenties kivikautisten Vähän-Aasian ihmisten jälkeläisiä.

Minolaisten yhteiskunta ei muistuttanut myöhempää kreikkalaista soturiaateliin perustuvaa yhteiskuntaa. Silti se oli jakautunut eriarvoisiin yhteiskuntaluokkiin. Toisistaan selvästi eroavat hautalöydöt kertovat vainajien erilaisista yhteiskunnallisista asemista. Edelleen ne kertovat ammatillisesta eriytymisestä: oli kalastajia, kirjureita, sotilaita, savenvalajia, muusikoita jne. Ei kuitenkaan tiedetä, missä määrin sosiaalinen asema oli perinnöllistä ja tehtiinkö ero vapaiden ja orjien välillä.

Naisten näkyvä asema minolaisessa taiteessa on tarjonnut aineistoa erilaisille matriarkaatti-oletuksille. Epäilemättä naiset saattoivat toimia esimerkiksi papittarina merkittävässä asemassa. Vaikka myöhäisempi kreikkalainen kirjallisuus esittää minolaisnaisten olleen erityisen vaikutusvaltaisessa asemassa, on kysymystä sukupuolten välisestä suhteesta mahdoton ratkaista.

Kieli ja kirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minolaisten kieli ja sen mahdolliset sukulaisuussuhteet muihin kieliin ovat tuntemattomia. Minolaisilla oli kielensä kirjoittamiseen kaksi omaa kirjoitusjärjestelmää. Niistä vanhempi oli vuosina 1900–1700 eaa. käytetty niin kutsuttu kreetalainen hieroglyfikirjoitus. Tätä seurasi niin kutsuttu lineaari-A-kirjoitus, jota käytettiin noin vuosina 1850–1400 eaa. Kumpaakaan kirjoitusta ei ole kyetty luotettavasti tulkitsemaan. Kirjoitettuja tekstejä tunnetaan useita erityisesti savitauluista, mutta myös erilaisista muista esineistä.[1]

Minolaisten kieli ei ollut lainkaan sukua kreikan kielelle. (Sitä vastoin Kreetalla myöhemmin mykeneläisenä aikana käytetty, lineaari-B-kirjoituksella kirjoitettu kieli on varhaista kreikkaa.) Tutkijat ovat esittäneet useita teorioita kielestä ja sen sukulaisuudesta tunnettuihin kieliin.[13] Kielen on ehdotettu olevan muun muassa indoeurooppalainen kieli, kuten anatolialainen (mm. heetin tai luuvin sukuinen kieli) tai indoiranilainen kieli (mm. sanskritin sukuinen kieli); seemiläinen kieli (mm. foinikian sukuinen kieli); tai tyrheninen kieli (mm. etruskin sukuinen kieli).[14][13][15]

Hieroglyfi- ja lineaari-A-tekstien lisäksi tunnetaan niin kutsuttu Faistoksen kiekko, jossa on täysin tuntematonta kirjoitusta, jonka yhteys muihin minolaisiin kirjoitusjärjestelmiin on epäselvä. Myös Arkalochórin kirveessä on tuntematonta kirjoitusta, joka muistuttaa lineaari-A:ta ja Faistoksen kiekon kirjoitusta.

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Minolainen uskonto
Knossoksen palatsista löydetty käärmejumalatarpatsas noin vuodelta 1600 eaa. Iraklionin arkeologinen museo.

Minolaiset vaikuttavat palvoneen enimmäkseen naispuolisia jumalia, kuten Äitijumalatarta, joka takasi hedelmällisyyden, sekä Eläinten valtiatarta (Potnia Theron), joka suojeli kaupunkeja, kotia, metsää ja manalaa, ja joka kuvataan monesti käärmeiden parissa. Kyseessä saattaa olla myös sama jumalatar eri tavalla esitettynä. Joskus jumalattaren seurassa esiintyy nuori miespuolinen jumala, joka saattoi olla jumalattaren puoliso tai lapsi. Tämä jumala oli jonkinlainen kasvillisuuden jumaluus, joka syntyi ja kuoli uudelleen joka vuosi vuodenaikojen kierron mukaan.[16][17][18]

Tunnetuin minolainen uskonnollinen symboli oli härkä (ja sen sarvet), joka oli yleinen palvonnan kohde Lähi-idässä. Se oli hedelmällisyyden ja voiman vartauskuva.[19] Ei kuitenkaan ole tietoa, oliko härkä varsinainen jumaluus. Vaarallinen härkähyppy on saattanut olla jonkinlainen uskonnollinen rituaali. Minolaisten arvellaan uskoneen eläinpäisiin demoneihin, mutta häränpäinen Minotauros on myöhempi, puhtaasti kreikkalaisen mytologian hahmo.

Muita tunnettuja minolaisia uskonnollisia symboleita ovat muun muassa myös kaksipuolinen kirves labrys, puu, pylväs ja labyrintti. Labrys saattoi olla pyhä uhrikirves tai salamaa kuvannut ukkosenjumalan ase. Se saattoi olla voiman tunnuskuva. Labrys tarkoitti muinaisen Vähä-Aasian Kaariassa pyhäkköä.

Minolaisia pyhiä paikkoja olivat vuorenhuippujen pyhäköt, kuten Gioúchtas- eli Juktasvuoren pyhäkkö, sekä pyhät luolat, kuten Ídan luola. Minolaisilla vaikuttaa olleen myös temppeleitä, kotipyhäkköjä ja pyhiä puita. Palatseissa oli erityisiä kultille varattuja huoneita.[16][18]

Varhaisella pronssikaudella kuolleet haudattiin yhteishautoihin. Myöhemmin yleistyivät yksilöhaudat. Haudat olivat joko hautataloja, pyöröhautoja (tholos) tai kallioon hakattuja hautaluolia. Eräiden löytöjen perusteella näyttäisi siltä, että minolaiseen uskontoon olisi kuulunut myös ihmisuhreja.[16][18]

Minolainen uskonto sulautui myöhemmin yhteen mykeneläisen uskonnon kanssa ja vaikutti tätä kautta edelleen antiikin kreikkalaiseen uskontoon sekä mytologiaan, jossa minolaiset teemat vaikuttavat säilyneen jonkinlaisina epäselvinä muistumina.

Kaupankäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minolainen kulttuuri perustui kaupankäyntiin, eikä siinä ole merkkejä myöhemmille Kreikan kulttuureille ominaisesta sotilasaristokratiasta. Kreeta sijaitsee merikaupankäynnille edullisella paikalla keskellä Itäistä Välimerta[20].

Minolaisten käymä kauppa ulottui Manner-Kreikkaan, Egeanmeren saarille, Kyprokselle ja Egyptiin[21]. Kreeta vei muun muassa puuta, villatekstiilejä, ylellisyyskeramiikkaa ja metalliesineitä[22]. Ehkä noin 2000 eaa. alkaen minolaiset rakensivat kauppasiirtokunnat mieleen tuovia keskuksia Kreikan saarille.

Kaupan ansiosta minolaiset olivat merkittävä mahti itäisellä Välimerellä ja heidän siirtokuntiaan oli Manner-Kreikassa asti. Minolaisten merkittävin vientituote oli tina, kuparia saatiin Kyprokselta. Tinan ja kuparin seos on tunnetusti pronssi, tuon ajan merkittävin metalli. Minolaiset veivät sahrami-nimistä maustetta. Minolaiset veivät tai välittivät Lähi-itään myös kultaa, hopeaa ja ruukkuja (keramiikkaa). Kauppaa käytiin Manner-Kreikan[23], Kyproksen, Syyrian[23], Anatolian[23], Egyptin[23][24], Espanjan ja Mesopotamian kanssa. Itämereltä tuotiin 2000-1450 eaa. meripihkaa[23].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Packard, David W.: Minoan Linear A, s. 19–21. University of California Press, 1974. ISBN 0520025806. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c Minolainen kulttuuri, Lasten kuvitettu tietosanakirja – Uuden ajan kuvaensyklopedia, s. 362. 2. painos. Helsinki Media, 1994. ISBN 951-875-521-3.
  3. Zetterberg, Seppo: Maailmanhistorian pikkujättiläinen. WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-30602-4.
  4. a b Cartes du Proche-Orient Neolithique Néolithique.
  5. a b c d Baird, W. Sheppard: The Early Minoan Colonization of Spain 2007.
  6. Les Peuples Asianiques Histoire des civilisations européennes.
  7. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja, s. 344. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  8. a b c Antiikin kulttuurihistoria, s. 51, 344. WSOY, 1980, 1981. ISBN 951-0-08638-X.
  9. a b c Cambridge Encyclopeadia of Archaeology, s. 140. Cambridge University Press, 1980. ISBN 0-521-22989-8.
  10. Harris, Nathaniel: Antiikin Kreikka, s. 13. -.
  11. Antiikin kulttuurihistoria, s. 344.
  12. Mycenean (Linear B) - English Glossary Explore Crete. Viitattu 19.10.2015.
  13. a b Younger, John G.: Linear A Texts in phonetic transcription The University of Kansas. Viitattu 12.1.2016.
  14. Linear A Ancient Scripts. Viitattu 12.1.2016.
  15. Santoscoy, Nathan: The Mysterious Linear A 2013. Department of Anthropology, Michigan State University. Viitattu 12.1.2016.
  16. a b c Burkert, Walter: Greek Religion, s. 19–43. Käännös J. Raffan. Cambridge: Harvard University Press, 1985. ISBN 0-674-36281-0.
  17. Marinatos, Nanno: ”Minoan and Mycenean Civilizations”. Teoksessa Johnston, Sarah Iles (toim.): Religions of the Ancient World: A Guide, s. 206–208. Volume 18 of Harvard University Press reference library. Harvard University Press, 2004. ISBN 0674015177. Teoksen verkkoversio.
  18. a b c Rutter, Jeremy B. (toim.): Minoan Religion (Lesson 15) Aegean Prehistoric Archaeology. Dartmouth College. Viitattu 23.9.2015.
  19. Grimberg, Barl: Kansojen historia, s. 220. Kolmas uudistettu laitos, Etu-Aasia Kreikka. WSOY, 1980. ISBN 951-0-09730-6.
  20. Brinton, Crane & Christopher, John B. & Wolff, Robert Lee: ”Kreeta”, Combi maailmanhistoria, s. 119. Täydentänyt Nils Syvan, suom. Marja Itkonen-Kaila ym., asiantuntija Matti Klinge ym. Alkuteos A History Of Civilization. Otava, 1974. ISBN 951-30-2101-7, sarja ISBN 9789513021009.
  21. Barnes, Ian & Hudson, Robert: ”Minoan Crete”, Historical Atlas of Europe, s. 18-19. Arcadia Editions Limited. New York, USA: A Simon and Schuster MacMillan Company, 1998. ISBN 1-902305-00-0.
  22. Parker, Geoffrey: Elävä maailmanhistoria, s. 31. Alkuteos The Times compact history of the world. Times Books 1995 1007 2001 2005. Otava, 2006. ISBN 951-1-2044-0.
  23. a b c d e Delouche, Frédéric (toim.): ”3, The age of Metal and Mediterranean Trade”, Illustrated History Of Europe A Unique Portrait of Europe's Common History, s. 38. Paperback Edition 1998, Original Histoire de l'Europe, France Hachette 1992. Great Britain: Geoure Weidenfeld & Nicholson Ltd, 1993. ISBN 0753801329.
  24. Camp, John & Fisher, Elizabeth: Antiikin Kreikan maailma, s. 49. Alkuteos Exploring The World of the Ancient Greeks, Thames and Hudson Ltd London 2002. Otava, 2004. ISBN 951-1-19249-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta minolainen kulttuuri.