Minolainen kulttuuri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjaa
Kreikan historia
Kreikka William Fadenin tekemässä kartassa vuodelta 1785.
Aikajana

Minolainen kulttuuri (kreetalainen kulttuuri) oli Kreetalla ja eräillä lähisaarilla Egeanmeren alueella Kreikassa pronssikaudella noin vuosina 3100–1100 eaa. vallinnut esihelleeninen eli kreikkalaisten tuloa edeltänyt kulttuuri. Se oli osa samaan aikaan eri puolilla Egeanmeren aluetta vaikuttaneita Egeanmeren kulttuureita, joihin luetaan myös Kykladien saarilla vallinnut kykladinen kulttuuri sekä Manner-Kreikan helladinen kulttuuri.[1][2]

Minolaisten alkuperää ja minolaista kieltä ei tunneta. Kulttuuriin liittyi suuria kaupunkeja, joiden keskustassa oli palatsialueita. Kulttuurin keskus oli pohjoisen Kreetan Knossos, joka tunnetaan suuresta palatsistaan. Minolaiset kävivät kauppaa koko itäisen Välimeren alueella, ja kulttuuri sai vaikutteita Lähi-idästä ja Egyptistä. Kirjoitustaito kehittyi noin 2000 eaa. Minolaiset käyttivät useita erilaisia kirjoitusjärjestelmiä, joista tunnetuin on lineaari-A-kirjoitus.[3]

Minolainen aika on jaettu kausiin palatsien rakennusvaiheiden eli niin kutsuttujen palatsikausien mukaan. Esipalatsikausi eli palatseja edeltänyt kausi kesti noin vuoteen 1950 eaa., jolloin suuret palatsikeskukset Knossos, Faistos, Mália ja Káto Zákros rakennettiin. Palatsit tuhoutuivat maanjäristyksessä noin vuonna 1750–1700 eaa. Tämän jälkeen alkaneella toisella tai uudella palatsikaudella palatsit rakennettiin uudelleen entistä suurempina. Aika oli minolaisen kulttuurin kukoistuskautta. Kulttuuri romahti noin vuonna 1450 eaa. mahdollisesti siksi, että maanjäristykset ensin heikensivät sitä, ja koska Manner-Kreikan myöhäishelladinen mykeneläinen kulttuuri voimistui ja mykeneläiset lopulta valtasivat saaren. Romahduksen jälkeisen jälkipalatsikauden aikana mykeneläiset pitivät valtaa Knossoksesssa, ja minolainen ja mykeneläinen kulttuuri sulautuivat pitkälti yhteen. Knossos säilyi mykeneläisenä keskuksena noin vuoteen 1200 eaa. saakka.

Palatsiarkkitehtuurin lisäksi kulttuuri tunnetaan muun muassa labrys-kaksoiskirveistään, härkäaiheistaan, korkeatasoisesta keramiikastaan sekä seinämaalauksistaan, kuten Knossoksen freskoista. Kulttuuria ei ole pidetty sotaisena, mutta se lienee ulottanut jollain tavoin vaikutustaan Manner-Kreikkaan. Kulttuurin löysi Sir Arthur Evans kaivettuaan esiin Knossoksen palatsin vuonna 1899. Hän nimesi kultturin Kreikan muinaistaruissa esiintyvän ensimmäisen Kreetan kuninkaan Minoksen mukaan.[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuurin syntyvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minolaisaikainen häränpää noin ajalta 1600–1500 eaa. Iraklionin arkeologinen museo.

Kreetan saari on varmuudella asutettu viimeistään neoliittisen kauden alussa vuosien 7000–6000 eaa. välisenä aikana, jolloin Knossoksen asutus syntyi.[5] Varhaiset asukkaat olivat mahdollisesti eteläisestä Anatoliasta tulleita Sésklon kulttuurin edustajia,[6] jotka toivat muun muassa maanviljelyn Balkanille. Noin 6500 eaa. Kreetan maanviljelijäasutus keskittyi Messarán tasangolle eteläiselle Kreetalle. Näihin aikoihin oli alettu rakentaa suuria puulaivoja, joilla voitiin tehdä pitkiä merimatkoja.[7] Myöhemmin uusia, joskus pelasgeiksi sanottuja minolaisia saapui saarelle noin vuosien 5500/4500–4000 eaa. välisenä aikana.[6][8]

Faistoksen asutus Messarán tasangolla syntyi noin 4000 eaa. Tämän jälkeen keskukset kasvoivat parin vuosituhannen aikana vähitellen suuriksi kaupungeiksi. Noin 3900–3700 eaa. esiminolaiset pelasgit alkoivat purjehtia pitkin Välimerta etsien louhittavia metalleja ja muita mineraaleja. Laivoja oli nyt helpompi rakentaa, kun noin 4000 eaa. Kreetalla käyttöön otetusta arsenikkikuparista tehdyillä sahoilla saatettiin sahata nopeasti lankkuja.[7] Toisaalta arsenikkikupari aiheutti myös myrkytyksiä. Kultaa, hopeaa ja kuparia löytyi lopulta Iberian niemimaalta, minne syntyi noin 3200 eaa. kukoistava Los Millaresin kulttuuri.[7]

Noin vuonna 3100/3000 eaa. Kreetalle saapui muuttajia Vähästä-Aasiasta. Nämä perustivat saarelle varhaisminolaisen kulttuurin. Varhaisminolaiseksi kaudeksi (EM) luetaan noin vuodet 3100–2100 eaa. Palatsikausissa aika oli esipalatsikautta, koska silloin minolaiset eivät vielä rakentaneet palatseja. Esimerkiksi tuon ajan Mýrtos Pýrgoksen asutuksen talot olivat epäjärjestyksessä mutta lähekkäin. Myös melko tiiviisti ja säännöllisesti rakennetun Vasilikín löydöt ovat tältä ajalta, samoin Foúrnou Koryfí. Ruumiit haudattiin itä-länsisuuntaisiin taloihin.[1] Samoihin aikoihin varhaisminolaisen kulttuurin kanssa Egeanmeren saarilla kukoisti varhaiskykladinen kulttuuri. Pronssia alettiin käyttää Kreetalla noin 2800–2700 eaa.[9] Näihin aikoihin Knossos alkoi olla muita keskuksia suurempi, muttei liene varsinaisesti hallinnut koko saarta.

Palatsikaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiminolaiseksi kaudeksi (MM) luetaan noin vuodet 2100–1750 eaa. ja myöhäisminolaiseksi kaudeksi (LM) noin vuodet 1750–1100 eaa. Keskiminolaisen kauden alkupuolella noin 1950 eaa. rakennettiin ensimmäiset minolaiset palatsit, mistä alkaa ensimmäinen palatsikausi eli niin kutsuttu protopalatsikausi tai vanha palatsikausi. Ensimmäisenä rakennettiin Knossoksen palatsi varhaisemman asutuksen paikalle noin 1900 eaa. Hieman myöhemmin rakennettiin Faistoksen, Málian, Káto Zákroksen ja Archánesin ensimmäiset palatsit.[10] Näihin aikoihin asutuskeskuksia ei yleensä linnoitettu.[1]

Knossoksen palatsin raunioita ja kunnostettuja osia.
Minolaisia naisia esittävä Naiset-fresko, yksi Knossoksen seinämaalauksista. Laajasti entisöity. Iraklionin arkeologinen museo.

Palatsikaudet olivat minolaisen kulttuurin kukoistuskautta. Kreetalla oli ja on hyvä ilmasto ja hedelmällinen maaperä, ja meren keskellä se oli suojassa maahyökkäyksiltä, jotka rasittivat ja tuhosivat monia muinaisia sivilisaatioita. Saaren rajalliset luonnonvarat ajoivat minolaiset merikauppakansaksi. Minolaiset olivat Välimeren parhaita merenkulkijoita ja kävivät laivoillaan kauppaa kaikkialla Välimerellä, myös Egyptissä. He kuljettivat laivoissaan viiniä, ruokaöljyä, kankaita ja pronssiesineitä sekä myös matkustajia. Alueella viljeltiin vehnää, viinirypäleitä ja oliiveja. Vuorten rinteillä laidunnettiin lampaita.

Vauraus ja rauha mahdollistivat muun muassa juuri suurten palatsien rakentamisen sekä korkeakulttuurin kehittymisen. Kreetalaiset hieroglyfit tulivat käyttöön noin 2000 eaa., ja lineaari-A-kirjoitus kehitettiin noin 1850 eaa.[3] Samalla kaudella noin 2000–1700 eaa. tehtiin ohutta Kamáres-keramiikkaa. Yhteisöhautojen muodoksi vakiintuivat varsinkin eteläisellä Kreetalla tholos-haudat eli pyöröhaudat.[1]

Noin 1750–1700 eaa. sattui suuri maanjäristys, joka tuhosi kaikki vanhat palatsikeskukset. Ne kuitenkin rakennettiin uudelleen. Näin alkoi toinen eli niin kutsuttu uusi palatsikausi, joka käsittää noin vuodet 1750–1450 eaa.[9] Uusi palatsikausi oli minolaisen kulttuurin suurinta kukoistusaikaa, ja silloin kulttuuri kehittyi huippuunsa. Knossoksen lisäksi muun muassa Faistokseen, Máliaan, Káto Zákrokseen ja Archánesiin rakennettiin uudet, entistä suuremmat ja monikerroksiset palatsit vanhojen paikalle. Lisäksi rakennettiin kokonaan uudet palatsit myös Kydoniaan nykyisen Chanián paikalle sekä Galatáksen ja Gourniáan. Syntyi myös muita suuria kaupunkeja ja kyliä, kuten rannikon Amnisos.[1][11]

Minolaiset perustivat siirtokuntia eri puolille Egeanmeren aluetta. Siirtokuntia oli muun muassa Santorínin Thíralla (Akrotíri), Kytheralla, Kéalla, Míloksella, Náxoksella, Kárpathoksella ja Ródoksella sekä Anatolian rannikolla Iasoksessa.[11] Kauppa ulottui muun muassa Peloponnesokselle, itäiselle Egeanmerelle, Troijaan, Kyprokselle, Levantin rannikolle ja Egyptiin.[11]

Uudella palatsikaudella noin 1627–1600 eaa., arkeologisten löytöjen mukaan kaudella LM IA, sattui nykytiedon mukaan Santorínin suuri tulivuorenpurkaus, joka tuhosi ainakin saarella olleen Akrotírin asutuksen. Aiemmin purkaus ajoitettiin noin vuoteen 1500–1450 eaa.,[12][13] toisin sanoen samoihin aikoihin minolaisen kulttuurin kokeman tuhon kanssa. Purkauksen ajoituksen muuttuminen on merkinnyt suurta muutosta minolaisten kausien ajoituskehikkoon. Aiemmin purkauksen uskottiin vaikuttaneen merkittävästi kulttuurin tuhoutumiseen, mutta uuden ajoituksen mukaan se on voinut aiheuttaa Kreetalla korkeintaan suuria vahinkoja.

Minolainen vaikutus levisi Kreikan mantereelle viimeistään joskus vuosien 1600–1500 eaa. välissä. Näihin aikoihin kulttuuri oli huipussaan, ja Knossoksen kuningas lienee valloittanut koko Kreetan.[9]

Loppuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Faistoksen palatsin rauniot.
Karfí, yksi viimeisten minolaisten asutuksia.

Minolaisen kulttuurin tuho oli todennäköisesti hidas ja tuskallinen tapahtumasarja. Noin vuonna 1450 eaa. kaikki Kreetan palatsit tuhoutuivat tuntemattoman katastrofin tai valloituksen seurauksena. Tämän yhteydessä tai pian tämän jälkeen Manner-Kreikan mykeneläiset valloittivat Kreetan. Kreeta nousi vielä mykeneläisvaikutteisena, mutta entisten palatsien loistoon ei enää palattu. Knossos säilyi myös mykeneläisen Kreetan keskuksena. Se rakennettiin uudelleen pienemmässä mittakaavassa, ja nyt siihen rakennettiin myös mykeneläisiin palatseihin oleellisesti kuulunut megaron. Muita palatseja ei enää korjattu. Uusia keskuksia olivat nyt Knossoksen lisäksi Agía Triáda, Kommós ja Kydonia.[1]

Tätä kolmatta palatsikautta noin 1450–1375 eaa. kutsutaan yhden palatsin kaudeksi eli monopalatsikaudeksi ja tämän jälkeistä aikaa noin vuoteen 1100 eaa. saakka jälkipalatsi- tai loppupalatsikaudeksi. Kausille olivat ominaisia kuiluhaudat, joista eräs esimerkki ovat Arménoin haudat, sekä larnaks-hauta-arkut, kuten niin kutsuttu Agía Triádan sarkofagi.[1] Keramiikkatyyli oli peräisin Kreikan mantereelta. Mykeneläisvallan myötä saarella otettiin käyttöön uusi kirjoitusjärjestelmä, lineaari-B-kirjoitus, joka perustui minolaisen lineaari-A:n antamaan esikuvaan.

Knossoksen palatsi ja mainitut asutukset säilyivät käytössä noin vuoteen 1200 eaa. saakka.[1] Tämän jälkeen kulttuurin loppuvaiheet ovat todennäköisesti olleet levotonta aikaa. Varsinainen minolainen aika päättyy myöhäisminolaisen kauden myötä noin vuoteen 1100 eaa. Tämän jälkeistä aikaa noin 1100–1000 eaa. kutsutaan subminolaiseksi eli aliminolaiseksi kaudeksi. Vanhat asuinpaikat hylättiin, ja saaren alkuperäinen väestö siirtyi asumaan helpommin puolustettaville vuorenrinteille muun muassa Karfíin, kun taas osa minolaisista muutti idemmäs esimerkiksi Kyprokselle.[1] Doorilaisiksi kutsuttu kreikkalainen heimo lienee joskus vuoden 1000 eaa. tienoilla valloittanut Kreetan ja ajanut minolaiset saaren sisäosiin. Siellä viimeisiä minolaisia säilyi pitkään Kreikan niin kutsutuille ”pimeille vuosisadoille” ja vielä antiikin ajalle saakka niin kutsuttuina eteokreetteinä.

Kaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minolainen kulttuuri ja sitä välittömästi edeltäneet ja seuranneet ajat voidaan jakaa kausiin alla esitetyllä tavalla. Ajoitukset ovat osin kiistanalaisia, ja siksi niitä on useita erilaisia ja ne vaihtelevat eri lähteissä. Tässä on seurattu niin kutsuttua korkeaa kronologiaa, jossa osaa kausista on siirretty aikaisemmaksi vastaamaan Santorínin tulivuorenpurkauksen uutta ajoitusta noin ajalle 1627–1600 eaa., sillä sen tulee osua kauden LM IA lopulle. Ajoitukset ovat summittaisia ja pyöristettyjä.[12][14][15] Kirjainlyhenteitä käytetään englanninkielisessä ja tieteellisessä kirjallisuudessa: EM, Early Minoan (varhaisminolainen kausi); MM, Middle Minoan (keskiminolainen kausi); LM, Late Minoan (myöhäisminolainen kausi).

Ajoitus
(noin)
Esihistorian aikakausi
yleensä
Kausi Kreetalla
Keramiikan mukaan Palatsien mukaan
–3100 eaa. Myöhäinen neoliittinen
Kalkoliittinen
3100–2700 eaa. Varhainen pronssikausi EM I Varhaisminolainen I Esipalatsi
2700–2400 eaa. EM IIA Varhaisminolainen IIA
2400–2200 eaa. EM IIB Varhaisminolainen IIB
2200–2100 eaa. EM III Varhaisminolainen III
2100–1950 eaa. Keskinen pronssikausi MM IA Keskiminolainen IA
1950–1900 eaa. MM IB Keskiminolainen IB Protopalatsi
(Vanha palatsi)
1900–1800 eaa. MM II Keskiminolainen II
1800–1750 eaa. MM IIIA Keskiminolainen IIIA
1750–1700 eaa. MM IIIB Keskiminolainen IIIB Uusi palatsi
1700–1600 eaa. Myöhäinen pronssikausi LM IA Myöhäisminolainen IA
1600–1450 eaa. LM IB Myöhäisminolainen IB
1450–1400 eaa. LM II Myöhäisminolainen II Kolmas palatsi
tai yhden palatsin
1400–1375 eaa. LM IIIA1 Myöhäisminolainen IIIA1
1375–1300 eaa. LM IIIA2 Myöhäisminolainen IIIA2 Jälkipalatsi
tai loppupalatsi
1300–1200 eaa. LM IIIB Myöhäisminolainen IIIB
1200–1100 eaa. LM IIIC Myöhäisminolainen IIIC
1100–1000 eaa. Subminolainen (aliminolainen) Pimeät vuosisadat
1000– eaa. Varhainen rautakausi Protogeometrinen

Kaupungit ja palatsit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta keskeisistä minolaisista palatseista, kaupungeista ja muista asutuksista sekä pyhistä paikoista.

Tunnetuin minolainen keskus on Kreetan nykyisen pääkaupungin Iraklionin lähellä saaren pohjoisrannikon keskivaiheilla sijaitseva Knossos valtavine palatseineen. Kolme muuta suurta palatsikeskusta olivat Faistos, Mália (Mállia) ja Káto Zákros. Hieman pienempiä olivat Kydonia, Archánes, Galatás ja Gourniá. Tuoreita palatsilöytöjä ovat mahdollisesti Monastiráki ja Petrás.[16] Palatseissa oli keskuspiha, jonka ympärillä olivat palatsin siipirakennukset, joissa oli asuinhuoneistoja sekä työpaja-, varasto- ja pyhäkkötiloja. Palatseissa oli jopa neljä tai viisi kerrosta, ja niissä oli suuria portaikkoja sekä pylväitä ja valokuiluja. Keskusaukioilta oli usein näkymä läheiselle vuorenhuippupyhäkölle.[1][5] Palatsikeskusten ympärillä oli suuret kaupungit.

Palatsit olivat minolaisuudessa hallinnon, tuotannon, kaupan ja uskonnon keskuksia. Aiemmassa tutkimuksessa palatsien roolia on pidetty hyvin suurena, ja varsinaisia palatsikeskuksia ajateltiin pitkään olleen vain kolme, Knossos, Faistos ja Mália, joiden kesken Kreeta olisi ollut jaettu. Tämä vastaa myös kreikkalaisen mytologian kuvausta, jossa Knossosta hallitsi kuningas Minos ja Faistosta ja Máliaa tämän veljet Rhadamanthys ja Sarpedon. Myöhempien löytöjen, joissa on paljastunut lisää palatseja ja palatsien kaltaisia rakennuksia, myötä kuva palatseista on muuttunut jonkin verran.[5]

Varsinaisten palatsien lisäksi nykyisin tunnetaan lukuisia pieniä palatseja tai huviloita. Merkittävin on Faistoksen lähellä sijainnut Agía Triáda. Muita huviloita olivat muun muassa Achládia, Apodoúlou, Chamézi, Nírou Cháni ja Sklavókampos. Myös niiden ympärillä oli usein asutukset. On myös löydetty yksittäisiä maaseudulla sijainneita taloja, kuten Vathýpetron huvila.

Muita kaupunkeja ja kyliä olivat muun muassa Amnisos, Tylissos, Foúrnou Koryfí, Karfí, Kommós, Mýrtos Pýrgos, Priniátikos Pýrgos, Rousolákos (Palaíkastro), Vasilikí ja Vrókastro. Asutuskeskuksia on löydetty ainakin kaksikymmentä. Suurin osa mainituista nimistä on kyseisten paikkojen nykyaikaisia nimiä, mutta ainakin Knossos, Faistos, Amnisos, Kydonia ja Tylissos palautuvat niminä alkuperäisiin, sillä ne tunnetaan lineaari-B-kirjoituksista.[17]

Minolaisilla oli kaupungeissaan viemärijärjestelmät, mikä oli vanhana aikana harvinaista. Kaupunkeja yhdistivät kivetyt, tasoitetut tiet. Palatsien ja asutusten ympärillä ei ollut muureja, mikä kertoo siitä, etteivät yhteisöt kokeneet olevansa uhattuja.

Knossos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Knossos

Minolaisen kulttuurin keskuspaikka oli Knossos, jonka suurikokoinen ja monihuoneinen palatsi on tunnettu kaivauksista. Sitä kutsutaan Minoksen palatsiksi myöhemmän Kreikan tarujen mukaan. On arveltu, että nimitys labyrintti olisi saanut alkunsa palatsista, kun sen suuri koko ja huoneiden lukumäärä on jäänyt elämään kreikkalaisen mytologian kertomuksissa.

Knossoksen palatsin entistettyjä osia.
Agía Triádan pienen palatsin tai huvilan rauniot lähellä Faistosta.
Zóminthoksen suhteellisen hyvin säilyneen asutuksen raunioita.

Knossoksen palatsi oli viisikerroksinen ja siinä oli yli 1 300 huonetta. Palatsissa oli valtaistuinsali sekä asuintiloja, varastoja, käsityöpajoja ja uskonnollisia pyhäköitä. Suurista varastoista on löydetty suuria määriä varastoruukkuja. Palatsin sisäseinät oli koristeltu minolaisten elämästä kertovilla värikkäillä seinämaalauksilla. Eräissä maalauksissa nähdään naisia ja miehiä keräämässä kukkia, sekä suorittamassa rituaalista härkähyppyä tai osallistumassa muihin kilpailuihin. Palatsissa oli juokseva vesi.

Palatsin talousalueella asui noin 50 000–80 000 ihmistä. Päivittäin itse palatsissa oli noin 1 000 ihmistä, joista noin 400 asui siellä vakinaisesti. On keskusteltu siitä, oliko Knossos uskonnollisen vai poliittisen vallan keskus vai molempien yhdistelmä eli teokratia. On myös kiistelty siitä, oliko Knossos koko saaren pääkaupunki vai ainoastaan sen suurin keskus. Koko saaren keskuksena se vaikuttaa olleen ainakin loppuaikoina ja erityisesti mykeneläisellä ajalla.

Englantilainen muinaistutkija Arthur Evans suoritti palatsin arkeologiset kaivaukset vuosina 1900–1930. Hän entisöi palatsia ehkä liiankin radikaalisti. Toisaalta monia Evansin tulkintoja on arveltu oikeaan osuneiksi. Koko minolainen kulttuuri tuli tunnetuksi Evansin löytöjen myötä.

Löytöpaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävimpiä minolaisia arkeologisia kohteita on lueteltu alla. Kohteet ovat Kreetalla, ellei paikkaa ole erikseen mainittu. Kohteiden nimet ovat klassisessa nimimuodossa, mikäli nimi palautuu varmuudella minolaiselle tai antiikin ajalle, ja muussa tapauksessa paikan nykyisen nimen mukaisia ja nykykreikkalaisessa muodossa.

Taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Málian Chrysólakkoksesta löydetty kultainen mehiläisriipus. Iraklionin arkeologinen museo.

Minolaisen taiteen merkittävimpiä löytöjä ovat palatseja ja muita rakennuksia koristaneet seinämaalaukset (mm. Knossoksen seinämaalaukset, Akrotírin seinämaalaukset), loisteliaat maljakot ja muu keramiikka, kulttiesineet, kuten rhytonit ja pienet käärmejumalatarpatsaat, sekä muut käsityöesineet, kuten korut (mm. Aíginan aarre, Málian Chrysólakkoksen mehiläisriipus). Faistoksesta on löydetty niin kutsuttu Faistoksen kiekko, jonka käyttötarkoitusta ei tunneta, ja jossa on molemmilla puolilla spiraalimaisesti tuntematonta kirjoitusta. Agía Triádan sarkofagi minolais-mykeneläiseltä ajalta yhdistelee kummankin kulttuurin vaikutteita. Minolainen keramiikka oli hyvin korkeatasoista. Savenvalajan pöydällä dreijalla valmistettiin suuria säilytysruukkuja eli pithoksia sekä maljakoita, jotka koristeltiin kauniisti.

Minolaiset muinaisjäännökset osoittavat sekä suurta varallisuutta että hienostunutta elämää ainakin ylempien kansankerrosten parissa. Minolaisista kaupungeista ei ole löydetty sotilasaiheista taidetta tai muita merkkejä sotaisuudesta. Toisaalta Arkalochórin luolasta on löydetty mahdollisesti sodanjumalalle annettuja votiivilahjoja, kuten Arkalochórin kirves.

Merkittävin minolaista kulttuuria esittelevä museo on Iraklionin arkeologinen museo, jossa ovat nähtävillä kulttuurin tunnetuimmat löydöt.

Yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minolaisia miehiä esittävä Astiankantajat-fresko, yksi Knossoksen seinämaalauksista. Laajasti entisöity. Iraklionin arkeologinen museo.

Kansa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei osata sanoa, mitä kansaa minolaiset olivat. Minolaiset eivät varmuudella olleet indoeurooppalaisia eivätkä kreikkalaisia. Myöskään he eivät olleet afrikkalaisia tai seemiläisiä. Minolaisten perintötekijöitä muistuttavia geenejä on nykyään Lähi-Idässä, Välimeren alueella ja Länsi-Euroopassa. Monesti ajatellaan minolaisten tulleen meritse Balkanilta, Anatoliasta tai Lähi-idästä[18]. Nykyisen Kreetan Lasithin tasangon asukkaat ovat geenien mukaan

pääosin minolaisten jälkeläisiä[19]. Muinaisten minolaisten äitilinjan mitokondrion haploryhmät olivat pääosin tyyppiä H, T, K, HV ja I[20]. Minolaisten yleisin Y-kromosomin isälinja lienee ollut tyyppiä J2, joka liittyy härkäjumalaan, metallurgiaan ja merenkulkuun[21]. Joidenkin mukaan minolaisissa olis jo varhain ollut eurooppalaista isälinjan tyyppiä R1b.

Minolaisten yhteiskunta ei muistuttanut myöhempää kreikkalaista soturiaateliin perustuvaa yhteiskuntaa. Silti se oli jakautunut eriarvoisiin yhteiskuntaluokkiin. Toisistaan selvästi eroavat hautalöydöt kertovat vainajien erilaisista yhteiskunnallisista asemista. Edelleen ne kertovat ammatillisesta eriytymisestä: oli kalastajia, kirjureita, sotilaita, savenvalajia, muusikoita jne. Ei kuitenkaan tiedetä, missä määrin sosiaalinen asema oli perinnöllistä ja tehtiinkö ero vapaiden ja orjien välillä.

Naisten näkyvä asema minolaisessa taiteessa on tarjonnut aineistoa erilaisille matriarkaatti-oletuksille. Epäilemättä naiset saattoivat toimia esimerkiksi papittarina merkittävässä asemassa. Vaikka myöhäisempi kreikkalainen kirjallisuus esittää minolaisnaisten olleen erityisen vaikutusvaltaisessa asemassa, on kysymystä sukupuolten välisestä suhteesta mahdoton ratkaista.

Kieli ja kirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreetalaisia hieroglyfejä Knossoksesta tai Máliasta löydetyssä savitangossa, n. 1900–1600 eaa. Iraklionin arkeologinen museo.

Minolaisten kieli ja sen mahdolliset sukulaisuussuhteet muihin kieliin ovat tuntemattomia. Minolaisilla oli kielensä kirjoittamiseen kaksi omaa kirjoitusjärjestelmää. Niistä vanhempi oli noin vuosina 2000–1700 eaa. käytetty niin kutsuttu kreetalainen hieroglyfikirjoitus. Tätä seurasi niin kutsuttu lineaari-A-kirjoitus, jota käytettiin noin vuosina 1850–1400 eaa. Kumpaakaan kirjoitusta ei ole kyetty luotettavasti tulkitsemaan. Kirjoitettuja tekstejä tunnetaan useita erityisesti savitauluista, mutta myös erilaisista muista esineistä.[3]

Minolaisten kieli ei ollut lainkaan sukua kreikan kielelle. (Sitä vastoin Kreetalla myöhemmin mykeneläisenä aikana käytetty, lineaari-B-kirjoituksella kirjoitettu kieli on varhaista kreikkaa.) Tutkijat ovat esittäneet useita teorioita kielestä ja sen sukulaisuudesta tunnettuihin kieliin.[22] Kielen on ehdotettu olevan muun muassa joku muu vanha indoeurooppalainen kieli, kuten anatolialainen (mm. heetin tai luuvin sukuinen kieli) tai indoiranilainen kieli (mm. sanskritin sukuinen kieli); seemiläinen kieli (mm. foinikian sukuinen kieli); tai tyrheninen kieli (mm. etruskin sukuinen kieli).[23][22][24]

Hieroglyfi- ja lineaari-A-tekstien lisäksi tunnetaan niin kutsuttu Faistoksen kiekko, jossa on täysin tuntematonta kirjoitusta, jonka yhteys muihin minolaisiin kirjoitusjärjestelmiin on epäselvä. Myös Arkalochórin kirveessä on tuntematonta kirjoitusta, joka muistuttaa lineaari-A:ta ja Faistoksen kiekon kirjoitusta.

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Minolainen uskonto
Knossoksen palatsista löydetty käärmejumalatarpatsas noin vuodelta 1600 eaa. Iraklionin arkeologinen museo.

Minolaiset vaikuttavat palvoneen enimmäkseen naispuolisia jumalia, kuten Äitijumalatarta, joka takasi hedelmällisyyden, sekä Eläinten valtiatarta (Potnia Theron), joka suojeli kaupunkeja, kotia, metsää ja manalaa, ja joka kuvataan monesti käärmeiden parissa. Kyseessä saattaa olla myös sama jumalatar eri tavalla esitettynä. Joskus jumalattaren seurassa esiintyy nuori miespuolinen jumala, joka saattoi olla jumalattaren puoliso tai lapsi. Tämä jumala oli jonkinlainen kasvillisuuden jumaluus, joka syntyi ja kuoli uudelleen joka vuosi vuodenaikojen kierron mukaan.[25][26][27]

Tunnetuin minolainen uskonnollinen symboli oli härkä (ja sen sarvet), joka oli yleinen palvonnan kohde Lähi-idässä. Se oli hedelmällisyyden ja voiman vartauskuva.[28] Ei kuitenkaan ole tietoa, oliko härkä varsinainen jumaluus. Vaarallinen härkähyppy on saattanut olla jonkinlainen uskonnollinen rituaali. Minolaisten arvellaan uskoneen eläinpäisiin demoneihin, mutta häränpäinen Minotauros lienee myöhempi, puhtaasti kreikkalaisen mytologian hahmo.

Muita tunnettuja minolaisia uskonnollisia symboleita ovat muun muassa kaksipuolinen kirves labrys, puu, pylväs ja labyrintti. Labrys saattoi olla pyhä uhrikirves tai salamaa kuvannut ukkosenjumalan ase ja eräänlainen voiman tunnuskuva.

Minolaisia pyhiä paikkoja olivat vuorenhuippupyhäköt, kuten Gioúchtas- eli Juktasvuoren pyhäkkö ja Petsofás, jotka sijaitsivat yleensä palatsikeskusten tai asutusten lähellä; sekä pyhät luolat, kuten Arkalochórin luola, Díktin luola ja Ídan luola. Minolaisilla vaikuttaa olleen myös temppeleitä, kotipyhäkköjä ja pyhiä puita. Palatseissa oli erityisiä kultille varattuja huoneita.[25][27]

Varhaisella pronssikaudella kuolleet haudattiin yhteishautoihin. Myöhemmin yleistyivät yksilöhaudat. Haudat olivat joko hautataloja, pyöröhautoja (tholos) tai kallioon hakattuja kuiluhautoja. Eräiden löytöjen perusteella näyttäisi siltä, että minolaiseen uskontoon olisi kuulunut myös ihmisuhreja.[25][27]

Minolainen uskonto sulautui myöhemmin yhteen mykeneläisen uskonnon kanssa ja vaikutti tätä kautta edelleen antiikin kreikkalaiseen uskontoon sekä mytologiaan, jossa minolaiset teemat vaikuttavat säilyneen jonkinlaisina epäselvinä muistumina.

Kaupankäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuria pithos-ruukkuja Knossoksessa.

Minolainen kulttuuri perustui kaupankäyntiin, eikä siinä ole merkkejä myöhemmille Kreikan kulttuureille ominaisesta sotilasaristokratiasta. Kreeta sijaitsee merikaupankäynnille edullisella paikalla keskellä itäistä Välimerta.[29]

Minolaisten käymä kauppa ulottui Manner-Kreikkaan, Egeanmeren saarille, Anatoliaan, Kyprokselle, Syyrian ja Egyptiin sekä Iberian niemimaalle.[30] Ehkä noin 2000 eaa. alkaen minolaiset rakensivat kauppasiirtokunnat mieleen tuovia keskuksia Kreikan saarille. Näistä tunnetuimpia on Thíran saaren Akrotíri. Kaupan ansiosta minolaiset olivat merkittävä mahti itäisellä Välimerellä ja heidän siirtokuntiaan oli Manner-Kreikassa asti.

Kreeta vei muun muassa puuta, villatekstiilejä, ylellisyyskeramiikkaa sekä metalleja ja metalliesineitä. Minolaisten merkittävin metallituote oli tina, kuparia saatiin Kyprokselta. Tinan ja kuparin seos on tunnetusti pronssi, tuon ajan merkittävin metalli. Minolaiset veivät myös muun muassa viiniä sekä mausteita, kuten sahramia. Minolaiset veivät tai välittivät Lähi-itään myös kultaa ja hopeaa sekä ruukkuja. Itämereltä tuotiin meripihkaa jo noin 2000–1450 eaa.[31][32][33]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  • Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia. Helsingissä: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.
  • Galanakis, Yannis (toim.): The Aegean World. A Guide to the Cycladic, Minoan and Mycenaean Antiquities in the Ashmolean Museum. Ashmolean, University of Oxford, 2013. ISBN 978-960-6878-59-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Minolainen kulttuuri”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 344–345.
  2. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Aigeialainen kulttuuri”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 15.
  3. a b c Packard, David W.: Minoan Linear A, s. 19–25. University of California Press, 1974. ISBN 0520025806. Teoksen verkkoversio.
  4. Zetterberg, Seppo: Maailmanhistorian pikkujättiläinen. WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-30602-4.
  5. a b c Galanakis 2013, s. 103–117.
  6. a b Cartes du Proche-Orient Neolithique Néolithique.
  7. a b c Baird, W. Sheppard: The Early Minoan Colonization of Spain 2007.
  8. Les Peuples Asianiques Histoire des civilisations européennes.
  9. a b c Antiikin kulttuurihistoria, s. 51, 344. WSOY, 1980, 1981. ISBN 951-0-08638-X.
  10. Castrén 2011, s. 22–29.
  11. a b c Cambridge Encyclopeadia of Archaeology, s. 140. Cambridge University Press, 1980. ISBN 0-521-22989-8.
  12. a b Galanakis 2013, s. 173.
  13. Harris, Nathaniel: Antiikin Kreikka, s. 13. Gummerus, 2001.
  14. Chronology of Minoan Crete (Andonis Vasilakis: Minoan Crete, Adam Editions, 2000) Minoan Crete. Viitattu 16.1.2017.
  15. Manning, Sturt W.: Dating the Thera (Santorini) eruption: archaeological and scientific evidence supporting a high chronology. Antiquity, 2014, 88. vsk, s. 1164–1179. Artikkelin verkkoversio.
  16. Minoan Crete. Bronze Age cilisation Viitattu 16.1.2017.
  17. Mycenean (Linear B) - English Glossary Explore Crete. Viitattu 19.10.2015.
  18. When the Minoans Looked East Judith Starkston. 29.9.2014. Viitattu 6.7.2017. (englanniksi)
  19. Jeffery R. Hughey, Peristera Paschou, Petros Drineas, Donald Mastropaolo, Dimitra M. Lotakis, Patrick A. Navas: A European population in Minoan Bronze Age Crete. Nature Communications, 14.5.2013, nro 4, s. ncomms2871. PubMed:23673646. doi:10.1038/ncomms2871. Artikkelin verkkoversio. en
  20. 37 mtDNA sequences from Minoan Crete Eupedia Forum. Viitattu 6.7.2017. (englanniksi)
  21. Maciamo: Haplogroup J2 (Y-DNA) Eupedia. Viitattu 7.7.2017. (englanniksi)
  22. a b Younger, John G.: Linear A Texts in phonetic transcription The University of Kansas. Viitattu 12.1.2016.
  23. Linear A Ancient Scripts. Viitattu 12.1.2016.
  24. Santoscoy, Nathan: The Mysterious Linear A 2013. Department of Anthropology, Michigan State University. Viitattu 12.1.2016.
  25. a b c Burkert, Walter: Greek Religion, s. 19–43. Käännös J. Raffan. Cambridge: Harvard University Press, 1985. ISBN 0-674-36281-0.
  26. Marinatos, Nanno: ”Minoan and Mycenean Civilizations”. Teoksessa Johnston, Sarah Iles (toim.): Religions of the Ancient World: A Guide, s. 206–208. Volume 18 of Harvard University Press reference library. Harvard University Press, 2004. ISBN 0674015177. Teoksen verkkoversio.
  27. a b c Rutter, Jeremy B. (toim.): Minoan Religion (Lesson 15) Aegean Prehistoric Archaeology. Dartmouth College. Viitattu 23.9.2015.
  28. Grimberg, Barl: Kansojen historia, s. 220. Kolmas uudistettu laitos, Etu-Aasia Kreikka. WSOY, 1980. ISBN 951-0-09730-6.
  29. Brinton, Crane & Christopher, John B. & Wolff, Robert Lee: ”Kreeta”, Combi maailmanhistoria, s. 119. Täydentänyt Nils Syvan, suom. Marja Itkonen-Kaila ym., asiantuntija Matti Klinge ym. Alkuteos A History Of Civilization. Otava, 1974. ISBN 951-30-2101-7, sarja ISBN 9789513021009.
  30. Barnes, Ian & Hudson, Robert: ”Minoan Crete”, Historical Atlas of Europe, s. 18–19. Arcadia Editions Limited. New York, USA: A Simon and Schuster MacMillan Company, 1998. ISBN 1-902305-00-0.
  31. Parker, Geoffrey: Elävä maailmanhistoria, s. 31. Alkuteos The Times compact history of the world. Times Books 1995 1007 2001 2005. Otava, 2006. ISBN 951-1-2044-0.
  32. Delouche, Frédéric (toim.): ”3, The age of Metal and Mediterranean Trade”, Illustrated History Of Europe A Unique Portrait of Europe's Common History, s. 38. Paperback Edition 1998, Original Histoire de l'Europe, France Hachette 1992. Great Britain: Geoure Weidenfeld & Nicholson Ltd, 1993. ISBN 0753801329.
  33. Camp, John & Fisher, Elizabeth: Antiikin Kreikan maailma, s. 49. Alkuteos Exploring The World of the Ancient Greeks, Thames and Hudson Ltd London 2002. Otava, 2004. ISBN 951-1-19249-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]