Mykeneläinen kulttuuri

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjaa
Kreikan historia
Kreikka William Fadenin tekemässä kartassa vuodelta 1785.
Aikajana

Mykeneläinen kulttuuri oli Kreikan mantereella ja Egeanmeren alueella noin vuosina 1700–1050 eaa. vallinnut pronssikautinen kulttuuri. Sen loivat alueelle saapuneet indoeurooppalaiset kreikkalaiset heimot osin Kreetalla vallinneen minolaisen kulttuurin vaikutteiden pohjalta. Mykeneläinen kulttuuri edusti helladisen kulttuurin myöhäisvaihetta ja oli osa samaan aikaan eri puolilla Egeanmeren aluetta vaikuttaneita Egeanmeren kulttuureita, joihin luetaan myös minolainen kulttuuri sekä Kykladien saarilla vallinnut kykladinen kulttuuri.[1][2]

Mykeneläinen kulttuuri on saanut nimensä Mykenen kaupungista, joka kehittyi aikaa myöten Argoliin seudun keskukseksi.[3] Soturiaatelin johtama mykeneläinen yhteiskunta loi kaupunkeja, joiden keskuksina oli suuria palatseja. Mykenen lisäksi tunnetuimpia keskuksia ovat Argos, Ateena, Theba, Tiryns ja Pylos. Mykeneläiset kävivät laajaa kauppaa Välimeren alueella. Kulttuuri oli ensimmäinen kreikankielinen korkeakulttuuri ja käytti niin kutsuttua lineaari-B-kirjoitusta.

Ennen pitkää mykeneläinen kulttuuri valtasi minolaisen kulttuurin alueet, ja myös Kreetan Knossoksesta tuli mykeneläinen keskus. Kulttuurit sulautuivat monin tavoin yhteen. Mykeneläisen ajan lopulla noin 1250 eaa. monet kaupungeista linnoitettiin kivisin muurein. Mykeneläinen kulttuuri tuhoutui vaiheittain noin 1200–1050 eaa. joko katovuosiin, kreikkalaisten heimojen välisiin sotiin tai ulkoa tulleiden valloittajien hyökkäysten seurauksena. Sen aikaa seurasivat Kreikan niin kutsutut ”pimeät vuosisadat, joiden jälkeen alueella nousi antiikin Kreikan kulttuuri.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykeneläisen kulttuurin loivat varhaista niin kutsuttua mykeneläistä kreikkaa puhuneet indoeurooppalaiset. Noin vuosina 3000–2000 eaa. vallitsi Egeanmeren alueella niin kutsuttu kykladinen kausi, jolloin aluetta hallitsivat saarten kulttuurit. On melko varmaa, että Egeanmeren saariston tuolloiset asukkaat eivät olleet indoeurooppalaisia.[4] Pohjoisempaa saapuneet indoeurooppalaiset levittäytyivät noin 3600 eaa. nykyisen Romanian tienoille, ja sieltä edelleen noin 2800 eaa. Serbian ja Bulgarian alueille. Indoeurooppalaiset lienevät asuttaneen Adrianmeren rannikon vasta noin 2300 eaa.,[5] hieman ennen kuin alkoivat asuttaa Kreikkaa ehkä Bulgarian tai Serbian suunnasta.

Kreikan mantereella elettiin noin 2600–2000 eaa. varhaishelladista kautta, jolloin perustettiin ensimmäisiä kyliä. Joskus varhaishelladisen ja keskihelladisen kauden taitteessa noin 2100–1700 eaa. Kreikkaan saapuivat ensimmäiset indoeurooppalaiset kreikkalaiset asukkaat. Uusia valloittajia kutsutaan usein akhaijeiksi. Nämä omaksuivat paikallisilta esimerkiksi esikreikkalaisia -nthos ja -ssos-päätteisiä paikannimiä,[6] kuten ”Korinthos” ja ”Halikarnassos”.

Mykeneläiselle kulttuurille nimensä antaneen Mykenen akropolis eli linnavuori.
Mykenen kaupungin Leijonaportti.

Kulttuurin nousu ja huippukausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykeneläisen kulttuurin luoneet indoeurooppalaiset heimot saapuivat pohjoisesta luultavasti maitse noin vuosina 2200–1700 eaa. Kreetalla samaan aikaan vaikuttanut minolainen kulttuuri ulotti vaikutuksensa myös Manner-Kreikkaan, jolloin monenlaisia minolaisia kulttuuripiirteitä siirtyi alueelle. Tämä sai aikaan edistyneen kaupunkikulttuurin synnyn myös Kreikkaan. Kun mykeneläinen kulttuuri alkoi muotoutua keskisellä helladisella kaudella, rakennustyyli, hautaustavat, keramiikka ja ehkä kielikin muuttuivat, ja muun muassa hevonen saapui Kreikkaan.[7] Aiemmin tehtiin suorakulmaisia taloja, nyt soikeita, kaarevia tai puoliympyrän muotoisia taloja.[7] Talojen katot luultavasti muuttuivat. Vainajat alettiin haudata yksittäin pieniin paasihautoihin asuinalueiden sisälle. Savenvalajan pyörä ilmestyi, mikä vaikutti merkittävästi keramiikan kehitykseen.[7] Uusi keramiikka oli harmaata minyalaista keramiikkaa.[8]

Mykenen kaupungin vanhimmat rakennukset saatettiin tehdä savesta jo noin 1850 eaa., mutta kiviset rakennettiin ehkä noin 1700 eaa.[9] Noin 1600 eaa. soturieliitti alkoi nousta Kreikan mantereella. Tällöin syntyivät muun muassa Mykene, Tiryns, Lerna, Dendrá, Váfeio ja Eleusis. Erityisesti soturieliitin nousua ja uusia hautaustapoja sekä tästä ilmenevää sosiaalista eriytymistä eri yhteiskuntaluokkiin pidetään uudenlaisen, mykeneläiseksi kutsutun kulttuurin synnyn merkkeinä.[10]

Mykeneläisen kulttuurin huippukautta oli noin aika 1450–1200 eaa. Kulttuuri vaurastui kaupan ja tehokkaan maatalouden ansiosta. Mykeneläiset omaksuivat palatsien kirjanpitoon lineaari-B-kirjoituksen, joka perustui minolaisen linaari-A-kirjoituksen antamaan esikuvaan.[10] Mykeneläiset valtasivat Kreetan Knossoksen 1400-luvun lopulla eaa. ja ottivat johtoaseman myös Kreetalla. Knossos tuhoutui lopullisesti noin 1350 eaa.[11] 1300-luvulla eaa. nousi pitkätaloa muistuttavia palatseja Ateenaan, Pylokseen, Tirynsiin, Thebaan ja Mykeneen. Kreetan alueella jatkoivat palatsien hävittyä satamakaupungit Kydonia ja Kommos noin 1400–1200 eaa.[12]

Mykeneläisiä kaupunkeja alettiin linnoittaa vasta noin 1300–1200 eaa.[10] Tämä liittyi joko vieraiden valloittajien uhkaan tai kaupunkivaltioiden välisiin keskinäisiin sotiin. Aiemmin linnoitteet saattoivat olla puisia paaluaitauksia, mutta nyt keskukset ympäröitiin kivisin muurein. Noin 1250 eaa. Mykenen linnan muuria laajennettiin etelään, ja noin 1200 eaa. muurin piiriin tuli vedensaantilähdekin.[13] Samaten noin 1250 eaa. rakennettiin esimerkiksi Orkhomenoksen lähellä olevalle jo tuolloin ensimmäistä kertaa kuivatun Kopaisjärven saarelle suuri Glan linnoitus.[14] Korintin kannaksen poikki rakennettiin kuusi kilometriä pitkä kyklooppimuuri. Linnoitukset, myös muut kuin palatsit, olivat tavallisia Argoliin alueella ja Boiotiassa, mutta Messeniassa, kuten Pyloksessa, tai Lakonian seudulla niitä ei ollut.[15]

Loppuaika ja tuho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykeneläinen kulttuuri romahti noin 1250–1050 eaa. Tuohon aikaan lähes kaikki mykeneläiset keskukset tuhoutuivat, jotkut useampaan kertaan.[16] Ateena oli ainoita keskuksia, joka säästyi tuholta kokonaan tai ainakin vähemmin vaurioin. Kulttuurin tuhoutumisen syystä ei ole varmuutta, ja syitä on mahdollisesti ollut useita. Aiemmin tuhon syynä on usein pidetty vihamielisten kansojen, kuten merikansojen, hyökkäyksiä rannikkoalueilla, niin kutsuttua doorilaisvalloitusta, tai mykeneläisten kuningaskuntien keskinäisiä sotia tai sisäisiä levottomuuksia tai kapinoita.[10][17][18][19]

Kultainen niin kutsuttu Agamemnonin kuolinnaamio Mykenestä, 1500-luku eaa.
Mykeneläinen kultainen korvakoru, LH I -kausi, 1500-luku eaa.

Merikansat olivat joukko kansoja, jotka ryöstelivät itäisen Välimeren aluetta noin 1200–1180 eaa.[16] ja saattoivat tuhota myös mykeneläisiä kaupunkeja. Toisena mykeneläisen kulttuurin tuhoutumisen selityksenä pidetty niin kutsuttu doorilaisvalloitus olisi tapahtunut noin 1200–1050 eaa. Doorilaiset olisivat saattaneet saapua maahan pohjoisesta pitkän ajan kuluessa monena aaltona. Toisen näkemyksen mukaan doorilaiset olivat alkujaan paikalla pitkään asunut luoteiskreikkalainen heimo, joka alkoi ryöstellä ja vallata rauta-aseiden avulla rikkaita mykeneläisiä kaupunkeja. Jotkut arkeologit epäilevät koko ajatusta doorilaisvalloituksesta, sillä sitä ei ole kyetty vahvistamaan arkeologian keinoin.[20][21] Doorilaisvalloituksen sijaan kyse saattaa olla ennemmin mykeneläisten sisäisistä kiistoista sekä erilaisista levottomuuksista tai kapinoista. Kreikkalaisessa mytologiassa tapahtumat kytketään herakleideihin. Nämä saattoivat olla karkotettu mykeneläinen klaani, joka onnistui palaamaan 1000-luvulla eaa. käyttämällä hyväksi mykeneläisissä keskuksissa jo valmiiksi vallinnutta sekasortoa.[10][21][22]

Kulttuurin kukistuminen saattaa olla seurausta jostakin näistä syistä tai kaikkien näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Lisäksi nykyään kulttuurin tuhoutumiseen uskotaan olleen näiden lisäksi muitakin syitä, kuten kaupan katkeaminen itään merirosvouksen vuoksi ja siitä aiheutunut taloudellinen kriisi, sekä luonnonkatastrofit, kuten Argoliin alueella ollut maanjäristys tai ilmastonmuutos ja sen mukanaan tuoma nälänhätä. Mykenen hävitti luultavasti maanjäristys noin vuonna 1200 eaa., ja lopullisesti linnavuoren rakennukset tuhottiin ja ilmeisesti poltettiin noin vuonna 1100 eaa., minkä seurauksena paikka hylättiin. Mykenen loppuaikoina maata rasittivat joidenkin tietojen mukaan katovuodet.[10][17][18][19]

Mykeneläisen ajan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuurin romahtaessa palatsit paloivat ja autioituivat, ja kaukokauppa romahti. Kuninkaat joko kuolivat tai menettivät valtansa. Mykeneläisten keskusten tuhouduttua asutus hajaantui monin paikoin pieniin kyliin. Yhteiskunta köyhtyi ja väestö väheni etenkin Messenian ja Lakonian seuduilla. Samaan aikaan Kreikka siirtyi vähitelleen rautakaudelle. Kuninkaiden tilalle nousivat heimoyhteisöt. Aiemman sukuhautauksen tilalle tulivat yksittäishautaukset, jotka olivat joko polttohautauksia tai maahan hautauksia. Seurannutta levottomampaa ja huonommin tunnettua aikaa noin 1100–900 eaa. kutsutaan Kreikan pimeiksi vuosisadoiksi. Niiden varhaisvaihe heti mykeneläisen kulttuurin kukistumisen jälkeen tunnetaan submykeneläisenä kautena ja myöhempi vaihe protogeometrisena kautena.

Pimeinä vuosisatoina soturiaateli johti pieniä keskuksia, jotka alkoivat ajan saatossa kasvaa. Kreikkalainen asutus levittäytyi Kreetalle, Kykladeille ja Vähän-Aasian rannikoille. Kautta luonnehtii niin sanottu protogeometrinen keramiikka. Seuranneella geometrisella kaudella noin 900–700 eaa. kaupungit alkoivat vähitellen taas kasvaa, ylä- ja keskiluokka vaurastua ja ulkomaankauppa vilkastua. Kun kreikkalaiset ottivat foinikialaisilta lainatun, muunnellun aakkoskirjoituksensa käyttöön noin 750 eaa., alkoi antiikin Kreikan niin kutsuttu arkaainen kausi.

Kaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykeneläinen kulttuuri ja sitä välittömästi edeltäneet ja seuranneet ajat voidaan jakaa kausiin seuraavasti. Ajoitukset ovat summittaisia ja pyöristettyjä.[23] Koska mykeneläinen kulttuuri on myöhäishelladinen kulttuuri, sen tarkemmassa jaossa käytetään helladisen kulttuurin ajoituksia, joissa käytetään englanninkielisessä ja tieteellisessä kirjallisuudessa kirjainlyhennettä LH, Late Helladic (myöhäishelladinen kausi).

Ajoitus
(noin)
Esihistorian aikakausi
yleensä
Kausi Manner-Kreikassa
3100–2100 eaa. Varhainen pronssikausi EH Varhaishelladinen
2100–1700 eaa. Keskinen pronssikausi MH Keskihelladinen
1700–1600 eaa. Myöhäinen pronssikausi LH I Myöhäishelladinen I Varhaismykeneläinen
1600–1450 eaa. LH IIA Myöhäishelladinen IIA
1450–1400 eaa. LH IIB Myöhäishelladinen IIB
1400–1375 eaa. LH IIIA1 Myöhäishelladinen IIIA1 Myöhäismykeneläinen
1375–1300 eaa. LH IIIA2 Myöhäishelladinen IIIA2
1300–1200 eaa. LH IIIB Myöhäishelladinen IIIB
1200–1130 eaa. LH IIIC1 Myöhäishelladinen IIIC1
1130–1100 eaa. LH IIIC2 Myöhäishelladinen IIIC2
1100– LH IIIC3 Myöhäishelladinen IIIC3
–1050 eaa. Submykeneläinen (alimykeneläinen) Pimeät vuosisadat
1050– eaa. Varhainen rautakausi Protogeometrinen

Aikakausien tarkka jako on kiistanalainen ja siihen tulee muutoksia uuden tutkimuksen myötä. Kaudet määritellään saviastioiden eli keramiikan tyyleistä, joissa tapahtui muutoksia ajan mittaan. Saviastioita tutkimalla voidaan tehdä päätelmiä mykeneläisen kulttuurin kehityksestä. Esimerkiksi:

  • LH IIB-kaudella huomataan Kreetan minolaisen kulttuurin vaikutuksen heikkeneminen 1450–1400 eaa. Tällöinhän mykeneläiset ilmeisesti valloittivat Kreetan.
  • LH IIIA1: Mykeneläinen kulttuuri levinnyt Manner-Kreikkaan.
  • LH IIIA2-tyypin keramiikka levisi kaupan mukana suureen osaan itäisen Välimeren rannikoita ja saaria.
  • LH IIIB2: Monet mykeneläiset asutuskeskukset tuhoutuivat tämän aikakauden lopussa, ja vain harva ehjä tämän aikakauden saviruukku on säilynyt tutkijoille.
  • LH IIIC alkoi Egyptin kuningatar Tausretin kuoltua. Tämä tyyli jakautuu alueellisiin kulttuureihin, erityisesti myöhemmillä jaksoillaan.

Yhteiskunta ja kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykeneläinen kulttuuri oli pronssikautinen; rauta tunnettiin kulttuurin loppuaikoina, mutta se oli melko harvinaista.

Mykeneläinen nainen seinämaalauksessa, n. 1300 eaa.

Kansa ja väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykeneläisen kulttuurin suuruudenaikana väestö oli luurankolöytöjen mukaan monirotuista, ei kokonaan indoeurooppalaista. Hallitseva yläluokka oli toisenlaista kuin tavallinen kansa, pidempää ja terveempää kuin muu väestö, pitkäkalloista, pitkäkasvoista ja pitkänenäistä.[24] Ihmisten keski-ikä oli vain 32 vuotta, ja lapsikuolleisuus suurta. Tämä saattoi johtua aliravitsemuksesta.

Mykeneläisen ajan Kreikka oli nykyistä hedelmällisempi. Alue, jolta kulttuurin keskuksia on löydetty, on kooltaan noin 100 000 neliökilometriä. Tällä alueella tiedetään olleen vähintään tuhat kylää ja kaupunkia. Varovaisten arvioiden mukaan mykeneläisissä kaupungeissa, kylissä ja maaseudulla olisi asunut noin 600 000–1 miljoona ihmistä.[25][26] Tämä sopii melko hyvin yhteen sen kanssa, että antiikin arkaaisen kauden alussa Kreikassa oli arviolta noin 700 000–800 000 asukasta. Korkeampien arvioiden mukaan mykeneläisen kulttuurin alueella olisi voinut elää maataloudella ja paimentolaisuudella noin 1–3 miljoonaa ihmistä. Viljeltyä peltoalaa oli noin 0,4 miljoonaa hehtaaria, ja laidunta noin 0,8–1,2 miljoonaa hehtaaria.

Asutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykeneläisten asutusten keskus oli ainakin myöhäisajalla monesti linnoitettu kaupunki ja kaupunkien keskuksena palatsi. Mykeneläisten palatsien tyypillinen piirre oli megaron eli valtaistuinsali, jonka keskellä oli tulisija. Palatsit koristeltiin minolaisen esikuvan mukaan seinämaalauksilla. Mykenen kaupungin yläkukkula ympäröitiin muurilla jo noin 1350 eaa.,[13] johon aikaan Pyloksen niin kutsuttu Nestorin palatsi rakennettiin.[27] Tämä viittaa kaupunkivaltioiden välisiin sotiin. Mykenen kiviarkkitehtuuri oli hyvin karkeata. Suurikokoisista kivistä tehtyjä linnoitusmuureja kutsuttiin myöhemmin kyklooppimuureiksi, sillä niiden uskottiin olleen kyklooppien tekemiä. Esimerkiksi Pylokseen rakennettiin vesijohto.

Mykeneläisen Kreikan arvioitu poliittinen kartta Jorrit M. Kelderin (2010) mukaan.[28]

Mykeneläisiä kaupunkeja hallitsi soturiaateli, jonka johdossa oli kaupunkiruhtinas. Se oli siten tyypillinen indoeurooppalainen kreikkalainen kulttuuri. Soturiaristokraatit haudattiin mehiläispesää muistuttaviin kivisiin tholos-hautoihin. Hautoihin pantiin runsaasti hautalahjoja, esimerkiksi kultanaamioita ja aseita. Tunnetuimpiin ajan löytöihin kuuluu kultainen niin kutsuttu Agamemnonin kuolinnaamio.

Mykeneläisiä asutuskeskuksia on löydetty eniten Peloponnesokselta erityisesti Argoliin seudulta sekä Thessaliasta, Boiotiasta, Attikasta ja kauempaa Kreetalta ja Ródokselta. Toki mykeneläistä asutusta oli hajanaisempana huomattavasti laajemmalla alueella, mm. Makedoniassa ja Axiós-joella asti, Vähä-Aasian länsirannikolla sekä muutamilla pienillä Egeanmeren saarilla.[29]

Mykeneläisiä palatsikeskuksia olivat muun muassa Mykene, Tiryns, Argos, Pylos, Sparta, Ateena, Theba (Kadmeia), Orkhomenos, Eleusis, Iolkos ja Ithaka. Merikaupan merkittävimmät keskukset olivat Mykene, Argos, Tiryns, Pylos, Korintti, Lakedaimonia ja Arkadia.[30][10] Joidenkin tietojen mukaan Tiryns, Argos, Mideia, Asine ja Prosymna olisivat olleet Mykenen vasalleja. Kykladien keskus oli Míloksen Fylakopín asutus, jossa oli monia temppeleitä.[12]

Suuret mykeneläiset keskukset olivat kaupunkivaltioita. Esimerkiksi Messenian seudulla Pylos oli kooltaan noin 2 000 neliökilometrin kokoisen valtakunnan keskus.[31] Messenian alueelta on löydetty noin 250 mykeneläistä kylää. Näissä on asunut noin 50 000 ihmistä.[32][33] Joskus esitettyä väitettä 100 000 asukkaasta ei voida vahvistaa.[34]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykeneläinen talous lienee perustunut voimaperäiseen oliiviöljyn, pellavan, tuoksuöljyjen, villan, vehnän, yrttien ja hedelmien yms. tuotantoon ja myös saviastioiden tuotantoon.[35] Aateli verotti maanviljelijöitä, ja jakeli raaka-aineita ja ruokaa kiintiöiden mukaan. Orjuutta esiintyi. Yhteiskunnassa vallitsi luultavasti melko tiukka arvojärjestys, joka alkoi kuninkaasta; oli muun muassa suurmaanomistajia, piirien hallintojohtajia, korkeita pappeja, käsityöläisiä ja paimenia. Jostain syystä lineaari-B-teksteissä ei mainita enemmistönä olleita viljelijöitä tai myöskään kauppiaita. Luultavasti viljelijöitä pidettiin alempiarvoisena rahvaana.

Mykeneläisen kulttuurin aateli vaurastui muun muassa Välimerellä käydyn kaupan avulla.[36] Kauppa ulottui Etelä-Italiaan, Sisiliaan, Sardiniaan, Espanjaan, Syyriaan ja Egyptiin.[12]

Lineaari-B-kirjoitusta sisältävä savitaulu.

Kieli ja kirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykeneläiset puhuivat niin kutsuttua mykeneläistä kreikkaa, joka on kreikan kielen varhaisin dokumentoitu kielimuoto ja edelsi antiikin ajan kreikkaa eli niin kutsuttua muinaiskreikkaa. Mykeneläistä kreikkaa kirjoitettiin lineaari-B-kirjoituksella, joka oli syntynyt todennäköisesti minolaisen kulttuurin käyttämän lineaari-A-kirjoituksen pohjalta. Kirjoituksesta tunnetaan noin 90 tavumerkkiä, erinäisiä numeromerkkejä sekä lisäksi noin 160 logogrammia eli kokonaista sanaa tarkoittavaa merkkiä. Merkkien selvittäminen vuonna 1952 osoitti käytetyn kielen olleen varhaista kreikkaa, mikä oli aiemmin ollut epäselvää.

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Mykeneläinen uskonto
Jumalatarta tai papitarta esittävä seinämaalaus Mykenen palatsin pyhäköstä. Mykenen arkeologinen museo.
Mykeneläisiä naishahmoisia niin kutsuttuja ”Lintujumalatar”-figuriineja, noin 1300-luku eaa. Kansallinen arkeologinen museo, Ateena.

Mykeneläisen kulttuurin uskonto oli monijumalinen uskonto, joka sai vaikutteita minolaisesta uskonnosta ja vaikutti edelleen antiikin kreikkalaiseen uskontoon.[37][38][39] Minolainen ja mykeneläinen uskonto on usein samaistettu, koska varsinkin niiden kuvakielessä on paljon yhtäläisyyksiä. Mykeneläinen uskonto on kuitenkin muodostanut oman uskonnon muotonsa, joka on mahdollisesti lainannut minolaisilta ensi sijassa ikonografiaa ja ainesta, joka on sopinut sen itsenäiseen sisältöön. Säilyneiden lineaari-B-tekstien välityksellä on saatu tietoa muun muassa uskonnon jumalista ja kulttipaikoista. Tekstit osoittavat, että mykeneläinen jumalmaailma on koostunut sekä omasta perinteestä että mahdollisesti lainatuista aineksista.[38][39][40]

Mykeneläisistä lineaari-B-tauluista on voitu tunnistaa suuri määrä erilaisia jumalia ja jumalattaria. Osa on suurella varmuudella samoja, jotka tunnetaan myöhemmästä kreikkalaisesta mytologiasta. Osa puolestaan vaikuttaa olevan näiden varhaisia muotoja, kun taas osa jää kokonaan tunnistamattomiksi. Selvimmin teksteistä voidaan tunnistaa Zeus (di-we, di-wo), Hera (e-ra) ja Poseidon (po-se-da-o, po-se-da-wo-ne). Tunnistettavissa vaikuttavat olevan myös muun muassa myöhempi Apollonin nimitys Paian (pa-ja-wo-ne), Ares (a-re) eli Enyalios (e-nu-wa-ri-jo), Artemis (a-te-mi-to, a-ti-mi-te), Athene eli Athena (a-ta-na), Dionysos (di-wo-nu-so) ja Eileithyia eli Eleuthia (e-re-u-ti-ja). Tekstit eivät kuitenkaan kerro siitä, oliko näillä jumalilla sama tehtävä kuin myöhemmin.[37][38][39]

Erityinen asema vaikuttaa olleen Poseidonilla, joka oli mykeneläisenä aikana ennen kaikkea ktooninen jumaluus ja maanjärisyttäjä, maanjäristysten aiheuttaja, ennemmin kuin myöhemmän uskonnon meren jumala. Selvästi merkittävä oli myös joukko Potnia (po-ti-ni-ja, ”Valtiatar”) -nimisiä jumalattaria. Teksteistä voidaan erottaa muun muassa viljan valtiatar, hevosten valtiatar, labyrintin valtiatar sekä Athenen nimitys Athana Potnia (a-ta-na po-ti-ni-ja). Teksteissä esiintyy myös jonkinlainen ”Jumalten äiti” tai ”Äitijumalatar” Mater Theia (ma-te-re te-i-ja) sekä Zeuksen ja Poseidonin naispuoliset vastineet Diwia (di-u-ja, di-wi-ja) ja Posidaeia (po-si-da-e-ja).[37][38][39] Erityisesti suurten naisjumalatarten merkittävä rooli saattaa olla minolaista lainaa.[40]

Uskonnollinen kultti ja sen organisaatio vaikuttaa liittyneen läheisesti mykeneläisten palatsien muuhun organisaatioon. Mykeneläisistä kulttikäytännöistä tiedetään kuitenkin vain vähän. Keskeisin toimitus vaikuttavat olleen erilaiset uhrit. Mykeneläiseen uskontoon ei kuulunut suurikokoisia temppeleitä myöhemmän antiikin kreikkalaisen uskonnon tavoin. Kulttipaikkoja ovat olleet palatsien pyhäkkötilat, erilliset kulttikeskukset sekä ulkoilmapyhäköt. Parhaiten tunnettuja ovat Mykenen ja Tirynsin palatsien pyhäköt. Merkittäviä tunnettuja erillisiä pyhäkköjä tai temppeleitä ovat muun muassa Fylakopín pyhäkkö Míloksella sekä Agía Eirínin jo minolaisena aikana käytössä ollut pyhäkkö Kéalla.[38]

Yhteys tarustoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mykeneläistä aikaa pidetään Kreikan taruaikana, ja antiikin ajan kreikkalaisen mytologian katsotaan perustuvan osittain mykeneläiseltä ajalta säilyneisiin muistumiin. Mykenen vallan aikoina käytiin mahdollisesti sota tai sotia, jotka antoivat aiheen kertomukselle Troijan sodasta. Siitä kertova Homeroksen Ilias-eepos pohjautunee mykeneläiseltä ajalta säilyneeseen suulliseen perinteeseen ja kansantaruihin. Troijana pidetään Hissarlikin kukkulaa Turkissa.

Monet mykeneläisen kulttuurin löydöt on nimetty mytologian hahmojen mukaan, vaikka niillä ei ole tai voida osoittaa olevan yhteyttä kyseisiin henkilöihin. Mykenen ajoilta on säilynyt niin kutsuttu Agamemnonin hauta. Siitä tehtiin Agamemnonin kuolinnaamioksi kutsuttu hautalöytö, joka on todellisuudessa kuitenkin Troijan sodan Agamemnonia selvästi varhaisempi. Mykenen niin sanottu Atreuksen aarrekammmio rakennettiin noin 1330 eaa. Pyloksen palatsin rauniot tunnetaan Nestorin palatsina ja Ithakalta löydetty palatsi Odysseuksen palatsina.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  • Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia. Helsingissä: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.
  • Galanakis, Yannis (toim.): The Aegean World. A Guide to the Cycladic, Minoan and Mycenaean Antiquities in the Ashmolean Museum. Ashmolean, University of Oxford, 2013. ISBN 978-960-6878-59-6.
  • Ihmisen suku 3. Etruskeista viikinkeihin (toim.), WSOY: Helsinki 1994 ISBN 9789510187814
  • Otavan suuri ensyklopedia 1, Otava: Helsinki 1978 ISBN 9511050648
  • Otavan suuri ensyklopedia 6, Otava: Helsinki 1978 ISBN 9511050699
  • Wiik, Kalevi: Eurooppalaisten juuret, Atena: Jyväskylä 2002 ISBN 9517962509

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Aigeialainen kulttuuri”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 15.
  2. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Helladinen kulttuuri”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 205.
  3. Otavan suuri ensyklopedia 6, 1978, s. 4504.
  4. Wiik 2002, s. 126, kartta 60 "Kurgan-kulttuurien vaikutusalueet".
  5. Wiik 2002, s. 126.
  6. Fisher, John Camp Elizabeth: Antiikin Kreikan maailma, Otava 2004, ISBN 951-1-19249-3, Alkuteos Exploring The World of the Ancient Greeks, Thames and Hudson Ltd London 2002, s. 34.
  7. a b c Camp&Fisher 2004, s 34
  8. Camp & Fisher 2004, s. 35.
  9. Honour, Hugh & Fleming, John: Maailman taiteen historia, Uudistettu laitos, ilm. 3. suomennettu versio, Otava 2001, ISBN 951-1-16753-7.
  10. a b c d e f g Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Mykeneläinen kulttuuri”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 357.
  11. Ihmisen suku 3. Etruskeista viikinkeihin, 1994, s. 127–128.
  12. a b c Ihmisen suku 3. Etruskeista viikinkeihin, 1994, s. 129–130.
  13. a b Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 356.
  14. Otavan suuri ensyklopedia 1, 1978, s. 131.
  15. Mykeneläiset valtiot LH II-III 2003. Helsingin yliopisto.
  16. a b Camp & Fisher 2004, s. 56–57.
  17. a b Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Mykene”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 356.
  18. a b Mycenae Ancient Greece. Viitattu 1.2.2017.
  19. a b Mycenae: History Ministry of Culture and Sports. Viitattu 1.2.2017.
  20. Camp & Fisher, s. 57.
  21. a b Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Doorilaiset”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 138.
  22. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Herakleidit”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 207–208.
  23. Galanakis 2013, s. 173.
  24. Otavan suuri maailmanhistoria osa 1, Esihistoria, s. 218.
  25. Ober, Josiah: The Rise and Fall of Classical Greece. Princeton University Press, 2015.
  26. Morris, Ian: ”The collapse and regeneration of complex society in Greece, 1500-500 BC”. Teoksessa: Schwartz, Glenn M. & Nichols, John J. (toim.): After Collapse: the Regeneration of Complex Societies. University of Arizona Press, 2010.
  27. Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 472.
  28. Kelder, Jorrit M.: The Kingdom of Mycenae: A Great Kingdom in the Late Bronze Age Aegean, s. 5. Bethesda, MD: CDL Press, 2010. Teoksen verkkoversio.
  29. Hudson, Ian & Hudson, Robert: ”Mycenaean Greece”, Historical Atlas of Europe, s. 20–21. New York: Arcadia Editions Limited, A Simon and Schuster MacMillan Company, 1998. ISBN 1-902305-00-0.
  30. Barral i Altet, Xavier: Kreikan ja Rooman taide, Päätoim. José Milicua, WSOY 1996, ISBN 951-0-19888-9, s. 38.
  31. Schwartz, G.M. & Nichols, J. J.: After Collapse: The Regeneration of Complex Societies, s. 80. University of Arizona Press, 2010. ISBN 9780816529360.
  32. McDonald, W. A. & Hope, Simpson R.: ”Archaeological exploration”. Teoksessa McDonald, William A. & Rapp, George R., Jr. (toim.): The Minnesota Messenia Expedition: Reconstructing a Bronze Age Regional Environment. University of Minnesota Press, 1972.
  33. Whitelaw, Todd: ”Reading between the tablets: assessing Mycenaean palatial involvement in ceramic production and consumption”. Teoksessa Voutsaki, Sofia & Killen, John T. (toim.): Economy and Politics in the Mycenaean Palace State. Cambridge Philological Society, 2001.
  34. Wachsmann, S. & Bass, G. F.: Seagoing Ships and Seamanship in the Bronze Age Levant, s. 359. Texas A & M University Press, 2008. ISBN 9781603440806.
  35. Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 357.
  36. Otavan suuri ensyklopedia 1, 1978, s. 129.
  37. a b c Burkert, Walter: Greek Religion, s. 43–46. (Griechische Religion der archaischen und klassischen Epoche, 1977.) Käännös John Raffan. Cambridge: Harvard University Press, 1985. ISBN 0-674-36281-0. (englanniksi)
  38. a b c d e Schofield, Louise: ”Mycenaean Religion”, The Mycenaeans, s. 144–169. Getty Publications, 2007. ISBN 0892368675. Teoksen verkkoversio.
  39. a b c d Marinatos, Nanno: Minoan and Mycenean Civilizations. Teoksessa Johnston, Sarah Iles (toim.): Religions of the Ancient World: A Guide, s. 208–209. Volume 18 of Harvard University Press reference library. Cambridge, Massachusetts: Belknap Press of Harvard University Press, 2004. ISBN 0674015177. Google Books. (englanniksi)
  40. a b Deities Mycenaean Greece. Viitattu 7.12.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]