Mideia

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Midea” ohjaa tänne. Midéa on myös nykyinen kylä Kreikassa.
Mideia
Μίδεια
Mideian arkeologista aluetta.
Mideian arkeologista aluetta.
Sijainti

Mideia
Koordinaatit 37°39′00″N, 22°50′30″E
Valtio Kreikan lippu Kreikka
Paikkakunta Midéa, Náfplio, Argolis, Peloponnesos
Historia
Tyyppi kaupunki
Huippukausi 2000–1200 eaa.
Kulttuuri mykeneläinen kulttuuri
Pinta-ala 24 000 m²

Mideia (m.kreik. Μίδεια) eli Midea (Μιδέα) oli mykeneläisaikainen kaupunki Argoliin maakunnassa Kreikassa.[1] Sen arkeologinen kohde sijaitsee Náfplion kunnassa noin 1,5 kilometriä etelään siitä nimensä saaneesta nykyisestä Midéan kylästä.

Mideian arkeologista aluetta.

Mideia oli asuttuna varhaishelladiselta kaudelta 3000–2000 eaa. noin vuoteen 1200 eaa.[1] Se oli Argoliin alueen kolmanneksi merkittävin mykeneläinen linnoitettu akropolis eli linnavuori Mykenen ja Tirynsin jälkeen.[2] Antiikin aikana Mideia oli Argoksen alainen kylä.[1]

Mideia oli rakennettu noin 270 metriä korkean kukkulan huipulle. Se sijaitsee suurin piirtein Mykenen ja Tirynsin puolessa välissä. Kaupunki oli ympäröity kauttaaltaan kyklooppimuurilla lukuun ottamatta luonnostaan jyrkkää kaakkoisosaa, ja sen alue oli noin 24 000 neliömetriä. Muurissa on kaksi porttia. Mideian hautausmaa oli nykyisen Dendrán kylän alueella.[1][2]

Alueen arkeologiset kaivaukset alkoivat vuonna 1907 ja jatkuvat edelleen. Niitä suorittivat ensin saksalaiset arkeologit ja sitten Ruotsin Ateenan-instituutti.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Mide(i)a”, Antiikin käsikirja, s. 342. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. a b c Archaeological Site of Midea Greek Travel Pages. Viitattu 9.11.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]