Merikansat

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Merikansat kuvattuna Ramses III:n reliefissä

Merikansat olivat Lähi-idän vanhalla ajalla Välimeren itäosissa maitse ja meritse liikkuneita ryösteleviä, sotaisia heimoja. He hävittivät Mykenen palatsit, temppelit ja kaupungin, heettiläisten valtakunnan, monia Levantin kaupunkeja, Troijan ja uhkasivat moneen otteeseen Egyptiäkin vuoden 1200 eaa. tienoilla.[1] Lähes kaikissa itäisen Välimeren arkeologisissa kohteissa on paksu tuhkakerros, joka osoittaa kaupunkien tuhoutuneen noin 1200 eaa. Merikansojen ylivoima perustui rautaan, ovelaan taistelutaktiikkaan ja lyömämiekkaan.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri puolilla Eurooppaa lisääntyi linnoittaminen pronssikauden lopulle tultaessa. Merikansat mainitaan ensi kertaa egyptiläisissä El-Amarnan teksteissä noin 1350 eaa.[3]. Faarao Seti I oli huolissaan merikansoista, kun ne asettuivat Syyriaan[4]. Mainintoja kukistetuista sardanoista, danunoista jne on edelleen 1200-luvulla eaa[5].

Merikansat kykenivät nimensä mukaan liikkumaan laivoilla ja olivat voimakkaita taistelijoita, jotka hyökkäsivät sivistyneisiin kaupunkeihin ryöstääkseen. Nämä sotaisat kansat harjoittivat myös merirosvousta. Merikansojen vaellusten aikoihin noin 1200 eaa. tai hieman ennen sitä alkoi Kreikan alueella esiintyä linnoituksia, joka tarkoittaa luultavasti sitä, että kaupungit yrittivät suojautua heitä vastaan.[2].

Lähi-idän kaupunkeja oli ilmeisesti heikentänyt tuolloin vallinnut kuivuus ja nälänhätä. Esimerkiksi Ugarit, Ashkelon ja Hasor kukistuivat merikansojen hyökkäyksissä, mutta joidenkin tietojen mukaan Karkemish, Byblos ja Sidon jäivät ehjiksi.[6]

Merikansojen pahin hyöky oli noin 1220-1180 eaa.

Noin 1219 eaa libyalaiset sekä luultavasti Mykenen akhaialaiset ja lyykialaiset hyökkäsivät Niilin suistoon. Egyptiläiset voittivat taistelun, vaikkakin 8 000 heistä kaatui taistelussa[7]. Mernrajn johtamista vihollisjoukoista 9 000 hyökkääjää jäi vangiksi. Taistelu käytiin Per-Irissä[4]. Egyptin armeija ajoi hyökkääjiä takaa hävittäen merikansojen asutukset Kanaannissa ja Ashkelonissa[4].

Merneptahin muistokivessä mainitaan myös nimi Israel voitettujen heimojen joukossa[7] ensimmäistä kertaa historiassa[8]. Nyt merikansoja alkoi soluttautua rauhanomaisesti Niilin suistoon. Egyptihän oli pitkään käyttänyt ulkomaalaisia sotilaina ja työläisinä[9]. Merikansat koettivat ainakin kahteen otteeseen tunkeutua Egyptiin Libyasta[9]. Sitten Libyan kuningas torjui vallankaappauksen ja johti merikansat taas hyökkäämään Egyptiin.[10]. Egyptin armeija voitti merikansat suolla , mutta he eivät luovuttaneet.[10]

Egypti kykeni osittain voittamaan merikansat vuonna 1179 eaa. (tai 1191 eaa.) Egyptiä vastaan hyökkäsi nyt ehkä Kreetalta alunperäisn kotosin olevia pelesti-heimoja ja Itäisellä Välimerellä ryöstelevinä merirosvoina tunnettuja "tjekereitä".[11]. Hyökkääjissä olivat myös danaolaiset, sakalsat, wasasit.[10]

Libyalainen maxi-heimo hyökkäsi näinä vuosina kaksi kertaa kuuden vuoden välein.[11] He etenivät tuhoten ja ryöstäen Memfisiin asti.[12]

Egyptin laivasto, linnakaat, jalkaväki ja sotavaunut olivat merikansoja vastassa[10]. Joillain hyökkääjistä oli myöhemmille germaaneille tyypillisiä sarvekkaita kypäriä[10]. Faarao Ramses III lähetti heitä vastaan laivaston, joissa oli runsaasti jousimiehiä. Heidän avullaan merikansojen hyökkäävät laivat saatettiin epäjärjestykseen. "Heidät lyötiin maahan ja tapettiin ja ruumiit kasattiin suuriksi keoiksi", Ramses kerskui reliefissään. 12 500 hyäkkääjää kuoli, tuhat joutui vangiksi[9]. Ramses salli eloon jääneiden asettua asumaan Israelin ja Palestiinan alueelle, jonne he perustivat oman valtion. Heitä kutsuttiin filistealaisiksi, joista juontuu nykyisin käytetty nimi palestiinalaiset.[2]

Libyalaiset masouasit painostivat alueen alkuasukkaat tehenout mukaan vielä kerran Ramses III:n aikana hyökkäämään Egyptiin. Mutta päästyään 80 km:n päähän Niilistä Egyptin armeija pysäytti taas hyökkääjät[13].

Egyptiläiset mainitsevat merikansojen joukossa nimen Ahhijawa, jolla luultavasti tarkoitettiin kreikkalaisia akhaijeja. Heettiläisen Tudhalijas IIV:n taulussa mainitaan Ahhijawan kuningas saman arvoisena kuin Tudhalija IV. Mutta jälkikäteen tämä on pyyhitty yli. [14]

Tämä sotaisa ajanjakso lopetti itäisen Välimeren pronssikauden, ja rautakausi alkoi. Katastrofin suuruutta kuvaa, että myös mykeneläinen kirjoitustaito unohtui. Vain vuorilla sijainneet pikkukaupungit saattoivat selviytyä, esimerkiksi mykeneläinen Karphin kaupunki Kreetalla.[2]

Keramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merikansoihin liitetään usein kiillotettu käsintehty keramiikka, jollaista ei ennen LHIIIB2-kauttaselvennä esiintynyt Kreikassa, ja joka oli tuohon aikaan yleinen merikansojen toiminta-alueilla Kyproksessa ja Levantissa[15].

Keitä merikansat olivat?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oletettuja merikansojen reittejä. Joidenkin väitteiden mukaan merikansat hyökkäsivät pohjoisesta Kreikkaan ja Anatoliaan. Sitten he etenivät Levanttiin ja Egyptiin. Kun Egyptin valtaus epäonnistui, jäljelle jääneet merikansat asettuivat Italian seuduille.

Varmaa tietoa merikansojen taustasta ei ole. Merikansojen alkuperäksi on väitetty Pohjois-Kreikkaa, Balkania, Anatoliaa, Italiaa ja Pohjoismaitakin. Luultavasti liikkeelle lähteneet kansat vetivät muita kansoja mukaansa sota- ja ryöstöretkille muun muassa Levantista. Usein on väitetty, että ensiksi liikkeelle lähteneet merikansat olivat indoeurooppalaisia. Merikansojen vaellusten aikoihinhan uurnakenttäkulttuuri levittäytyi Keski-Euroopassa. Toisen näkemyksen mukaan he olivat pelasgeja, etruskien sukuisia kansoja.

Uusi sodankäyntitapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On vaikea ymmärtää, miten tuntemattomuudesta tuleva kansa voi hävittää oman aikansa voimakkaimmat valtiot. Uudet aseet ja uusi taistelutapa voi selittää tämän, erityisesti taisteluvaunujen käyttö jalkaväen sijasta. Lisäksi merikansoilla oli uudentyyppinen lyhyt heittokeihäs ja noin 70 cm:n pituinen lyömämiekka, jolle vastustajien pistomiekka ei vetänyt vertoja.[2] Raamatun mukaan merikansoihin kuuluneiden filistealaisten menestys taisteluissa perustui hevosvetoisiin sotavaunuihin ja taitavaan raudan käyttöön.[6]

Merikansojen vaellusten syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merikansojen vaellusten syyksi on väitetty laajaa yleistä kansojen liikehdintää Euroopassa ja Lähi-Idässä. Myös nälänhätää on pidetty kansojen vaelluksen syynä. Esimerkiksi heettiläisten valtakunnassa oli Egyptin faarao Mernepthahin aikana noin 1222 eaa niin suuri nälänhätä, että Egypti lähetti sinne viljaa[7].

Muita ajan tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Assyyria laajansi aluettaan merikansojen vaellusten aikaan. Israelilaiset pääsivät Raamatun mukaan Egyptistä merikansojen aikoihin, ehkä Marneptahin hallitessa maata.

Merikansojen aikajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mahdollisia merikansojen alkuperämaita merkitty punaisella tekstillä. Valkea teksti: merikansojen valtaamia alueita. Musta teksti: ryöstäretkien kohteita.
  • Merikansat ja libyalaiset yrittivät vallata faarao Merneptahin aikana 1213-1203 Egyptin, mutta maan armeija pysäytti hyökkäyksen Niilin suiston itäosassa.[5] [16]
  • Mykenen sivilisaation tuho n. 1200 eaa. ja ehkä Kreikan pimeän kauden alku. merikensat ryöstelivät mykeneläisen Kreikan kaupunkeja ainakin kahteen otteeseen 1230 ja 1185 eaa.[17]
  • Troija VI:n tuho n. 1200 eaa.
  • Merikansat tuhoisvat noin 1190 eaa Ugaritin. Tämä tepehtui ehkä Lähi-idässä oleen pitkän kuivuuden ja nälänhädän jälkeen.[6] Aika on välillä 1194-1186 eaa.[18]
  • Heettiläisten valtakunnan tuho 1180 eaa., ehkä jo 1191 eaa[19].
  • Egyptin 20. dynastian faarao Ramses III taisteli merikansoja vastaan ja kykeni pysäyttämään ne vuonna 1179 eaa.[16][17]
  • Ugaritin palo noin 1190 eaa[17], niin kuin Kadeshin, Aleppon, Ashkelonin ja Megiddon ryöstöt
  • Filistealaiset saapuvat Palestiinaan 1170 eaa. He kuuluivat merikansoihin[6].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Maailman historian käännekohtia 1, Muinaiset imperiumit 3000 eKr.–70 jKr., Otava 1980, ISBN 951-1-05788-X, Marcel Brion: Ramesses III voittaa merikansat, s 58-65
  • Tapani Harviainen & Aarre Huhtala (toim, suom.): Baalin palatsi ja kuninkaiden suku - Ugaritin jumaltarut. Gaudeamus Helsinki University Press, 2017. ISBN 978-952-495-413-6. [www.gaudeamus.fi Teoksen verkkoversio] (viitattu 3.4.2017). suomi
  • Anders Røhr: Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa, s. 132. Suom. Laura Kolbe. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07458-X.
  • Kansojen historia 1. osa - Egypti, Etu-Aasia, Carl Grimberg, Kolmas uudistettu laitos, WSOY 1980, ISBN 951-0-09729-2, Koko sarja ISBN 951-0-09728-4, suom toim Sirkku Klemola suom Veikko Pakarinen, s. 179-182.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sea Peoples and the Phoenicians Phoenicians. Viitattu 28.1.2013.
  2. a b c d e Niels-Peter Granzow Busch: Merikansat olivat pronssikauden valtioiden kauhu. Tieteen Kuvalehti Historia, 2010, nro 6, s. 14–19. Bonnier. ISSN 0806-5209.
  3. Harviainen 2017, s 39
  4. a b c Brion 1980, teos "Maailmanhistorian käännekohtia 1", s 58
  5. a b Harviainen 2017, s 40
  6. a b c d Harviainen 2017, s 41.
  7. a b c Rohr 1983, s 125.
  8. Grimberg 1980, osa 1, s 179.
  9. a b c Brion 1980, s 61.
  10. a b c d e Brion 1980, s 62
  11. a b Rohr 1983, s 127
  12. Grimberg 1980, osa 1, s 182.
  13. Brion 1980, s 64.
  14. Maailmanhistorian käännekohtia 1, s 57.
  15. The Philistines and Other “Sea Peoples” in Text and Archaeology muokkaaja Ann E. Killebrew, Society of Biblical Lit, 21.4.2013, ISBN 1589837215, ISBN 9781589837218, s. 304. Kirjan verkkoversio GoogleBooksissa.
  16. a b Sea People Encyclopedia Britannica. Viitattu 28.1.2013.
  17. a b c Historia 10/2016 s 57
  18. Harviainen 2017, s 30
  19. Rohr 1983, s 128

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]