Arkalochórin kirves

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Arkalochórin kirves, noin 1600 eaa. Iraklionin arkeologinen museo.

Arkalochórin kirves on minolaisaikainen kaksoiskirves eli labrys, joka löydettiin Arkalochórin luolasta keskiseltä Kreetalta vuonna 1934.[1]

Kirves on valmistettu minolaisen kulttuurin kukoistuskaudella MM III - ja LM I -kausien taitteessa noin vuonna noin 1600 eaa.[2] Se on alun perin jätetty minolaisen uskonnon kulttipaikkana toimineeseen luolaan votiivilahjaksi, tai sitä on käytetty muihin uskonnollisiin tarkoituksiin. Kirves löytyi Spyrídon Marinátoksen johtamissa kaivauksissa. Se oli yksi luolasta löydetyistä lukuisista esineistä, joihin kuului noin 30 kultaista ja hopeista kirvestä sekä satoja pronssisia miekkoja, veitsiä ja kaksoiskirveitä.[1]

Kirveestä on säilynyt sen pronssinen teräosa. Siihen on kirjoitettu 15 tuntematonta kirjoitusta edustavaa kirjoitusmerkkiä. Osa merkeistä on samoja kuin Faistoksesta löydetyssä niin kutsutussa Faistoksen kiekossa, osa taas muistuttaa kreetalaisia hieroglyfejä.[1][2] Joidenkin tutkijoiden mukaan kirveen kirjoitus saattaisi olla jonkinlaista lineaari-A-kirjoitusta, mutta näkemystä ei ole yleisesti hyväksytty.[3]

Kirves on nykyisin esillä Iraklionin arkeologisessa museossa.[1]

Kirjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirveenterässä oleva kirjoitus koostuu 15 kuva- tai tavumerkistä. Eri merkkejä on yhteensä 10. Teksti on kirjoitettu kolmeksi pystysuoraksi sarakkeeksi. Vasemmassa ja keskisarakkeessa on kummassakin 6 merkkiä ja oikeanpuoleisessa 3 merkkiä.[2]

Merkeistä kaksi tunnetaan ainoastaan kyseisestä kirveestä. Muiden merkkien vertailu lineaari-A-kirjoitukseen ja Faistoksen kiekkoon on peräisin Torsten Timmiltä (2004).[4]

Oikealta vasemmalle ja ylhäältä alas luettuna merkit ovat:

Nro Merkki Kommentti Vertailu
Lineaari-A Faistoksen kiekko
01 01 Linear A Sign A304.svg A304 KA ??
02 02 Linear A Sign A028.svg AB28 I Phaistos glyph 39.svg D39
03 03 Linear A Sign A001.svg AB01 DA
04 04 Phaistos glyph 02.svg D02
05 05
06 06 Linear A Sign A005.svg AB05 TO ??
07 07 vrt. 04 Phaistos glyph 02.svg D02
08 08 Linear A Sign A080.svg AB80 MA
09 09 Linear A Sign A004.svg AB04 TE ? Phaistos glyph 35.svg D35
10 10 vrt. 04 Phaistos glyph 02.svg D02
11 11 Linear A Sign A031.svg AB31 SA ?? Phaistos glyph 19.svg D19
12 08 vrt. 08 Linear A Sign A080.svg AB80 MA
13 13 Linear A Sign A006.svg AB06 NA ?? Phaistos glyph 23.svg D23
14 14 Juuri?
15 15 Linear A Sign A338.svg A338 ?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Rumpel, D.: The Arkalokhori Axe Inscription in Relation to the Diskos of Phaistos Text. Anoriston, 2008–2009, 11. vsk. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b c Best, Jan G. P. & Woudhuizen, Fred C.: Lost Languages from the Mediterranean, s. 97–98. Publications of the Henri Frankfort Foundation 10. Brill Archive, 1989. ISBN 9004089349. Teoksen verkkoversio.
  3. Price, Glanville: Encyclopedia of the languages of Europe, s. 384. Wiley-Blackwell, 2000. ISBN 978-0-631-22039-8.
  4. Torsten, Timm: Der Diskos von Phaistos - Anmerkungen zur Deutung und Textstruktur. Indogermanische Forschungen, 2004, 109. vsk, s. 204–231. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]