Luuvin kieli
Luuvin kieli[1] on muinaiseen heettiläisvaltakuntaan kuuluneessa Luvian maakunnassa puhuttu kuollut kieli. Se kuuluu indoeurooppalaisten kielten heettiläiseen ryhmään.[2]
Kieli tunnetaan heettiläisten pääkaupungin Hattušan arkistoista löydettyjen nuolenpääkirjoitusten sekä heettiläisillä hieroglyfeillä laadittujen tekstien perusteella. Luuvinkieliset nuolenpääkirjoitukset ovat heettiläisiin teksteihin sisältyviä katkelmia ja yksittäisiä sanoja. Ne on kirjoitettu 1500–1200-luvuilla eaa. Hieroglyfikirjoituksesta on säilynyt etupäässä piirtokirjoituksia, joista suurin osa on laadittu heettiläisvaltakunnan tuhoutumisen jälkeen 900–600-luvuilla eaa.[2]
Heettiläisiin teksteihin sisältyvien mainintojen ja piirtokirjoitusten löytöpaikkojen perusteella luuvin kielen ydinalue sijaitsi eteläisessä ja lounaisessa Vähässä-Aasiassa ulottuen nykyisen Syyrian pohjoisosiin. Piirtokirjoituksia on löydetty myös Vähän-Aasian länsi- ja keskiosista.[2]
Luuvin ja heetin kielen suhde on kyseenalainen. Nykyään vallitsevan käsityksen mukaan ne ovat saman kielen rinnakkaisia murteita. On mahdollista, että heettiläisvaltakunnan myöhäiskaudella puhekielenä toimi luuvi ja heettiä käytettiin vain kirjakielenä.[3]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Anhava, Jaakko: Maailman kielet ja kielikunnat (3. painos), s. 91. Tampere: Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X.
- ↑ a b c Roger D. Woodard (ed.): The Ancient Languages of Asia Minor, s. 31. Cambridge: Cambridge University Press, 2008. ISBN 978-0-521-68496-5.
- ↑ Roger D. Woodard (ed.): The Ancient Languages of Asia Minor, s. 31–32. Cambridge: Cambridge University Press, 2008. ISBN 978-0-521-68496-5.
