Konservointi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo historiallisen aineiston turvaamisesta. Konservointi on myös historiallinen sosiaaliturvan muoto.

Konservointi on esineen tai rakennelman käsittelemistä niin, että sen säilyminen turvataan. Konservointia tekevät alan koulutusta saaneet asiantuntijat, konservaattorit, jotka usein erikoistuvat johonkin materiaaliin tai kohdetyyppiin. Konservaattorit työskentelevät muun muassa interiöörien, taideteosten, paperin, valokuvien, tekstiilien, huonekalujen ja erilaisia materiaaleja olevien esineiden parissa.

Interiöörikonservointi on konservoinnin suuntautumisala, jossa interiöörikonservaattori on erikoistunut kulttuurihistoriallisten rakennusten sisäseiniin ja niiden säilyttämiseen konservoinnin keinoin.

Konservoinnissa voidaan konservoida ennalta ehkäisevästi tai keskeyttää tuhoutumisprosessi erilaisilla menetelmillä ja tekniikoilla. Eräs suurimpia yksittäisiä konservoinnin kohteita on ollut ruotsalainen Wasa-laiva. Jos vanha esine tai rakennus halutaan saattaa alkuperäiseen kuntoon, on kysymys entisöinnistä eli restauroinnista.

Kansallisarkisto vastaa Suomessa paperisen aineiston kuten asiakirjojen, karttojen, kirjeiden ja muun vastaavan säilyttämisestä. Toimipisteitä on ympäri maata, mutta pääpaikka on Helsingissä.[1]

Suomessa konservointia voi opiskella Metropolian ammattikorkeakoulussa.[2] Aiemmin Seinäjoen ammattikorkeakoulussa oli mahdollista opiskella rakennuskonservointia, mutta uusia opiskelijoita ei enää oteta.[3]

Työtapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisin museoesineelle tehtävä toimenpide on puhdistus. Esineen pinta on voinut vaurioitua lian ja pölyn takia, koska se kerää kosteutta ja voi näin luoda edellytykset mikrobiologisille muutoksille. Tavallisin puhdistusmenetelmä on pumpulipuikon tai pienen harjan käyttö. Metallin pinnalle kertynyttä ruostetta voidaan raaputtaa pois piikillä tai kirurginveitsellä, kuitenkin niin varovasti ettei alkuperäistä pintaa vahingoiteta. Kemikaaleja pyritään käyttämään hyvin varovasti, sillä niiden pitkäaikaista vaikutusta eri materiaaleihin ei aina tiedetä. Ihmisen sylki on osoittautunut orgaanisen lian parhaaksi puhdistajaksi. Myös esimerkiksi maalia sylki puhdistaa hyvin, eikä se vahingoita maalipintaa. Sylki on konservaattorien salainen ase, koska syljen amylaasi hajottaa orgaanisia yhdisteitä ja jotkin syljen entsyymeistä, kuten lysotsyymi, torjuvat bakteereita. Ennen puhdistustyötä ei saa nauttia happamia elintarvikkeita eikä tupakoida, jotta esineen pinnalle ei pääse haitallisia aineita.[4]

Yleisin toimenpide konservoitaessa papereita on pesu vedellä. Vesi poistaa paperin pinnalta mekaanista likaa ja vesiliukoisia haitallisia rautayhdisteitä. Ensin paperit tuetaan paksulla ja huokoisella tukipaperilla. Pesu neutralisoi paperia ja antaa lisäaikaa happamoitumista ja hapettumista vastaan.[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Harri Domonyi: Konservointi, Historian huoltajat, Tekniikan Maailma s. 110–117, nro 1/2010

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Harri Domonyi, s. 114
  2. Konservoinnin koulutusohjelma Metropolia. Viitattu 12.12.2013.
  3. Konservoinnin koulutusohjelma Seamk.fi. Viitattu 12.12.2013.
  4. Harri Domonyi, s. 111–112
  5. Harri Domonyi, s. 114–115


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]