Entisöinti
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Entisöinti eli entistäminen tai restaurointi (latinan sanasta restauratio) tarkoittaa esineen, rakennuksen tai muun vastaavan kohteen saattamista alkuperäistä muistuttavaan kuntoon. Useimmiten pyritään entisöinnissä käyttämään alkuperäisiä materiaaleja ja työmenetelmiä. Tavoitteena on usein saattaa entisöitävä kohde käyttöön kelpaavaksi. Entisöitävät kohteet voivat olla kulttuurihistoriallisesti merkittäviä tai suvun perintöesineitä.
Huonekalujen entisöinti on 1980-luvulta lähtien tullut Suomessa suosituksi. Talonpoikaista tyyliä olevia suvun piironkeja, sivusta vedettäviä vuoteita, kaappi- ja seinäkelloja, kiikkutuoleja ja niin edelleen entistetään muistoesineiksi. Joskus entisöiminen voi aiheuttaa vahinkoa, kun vanhat hienot maalaukset poistetaan ja huonekalu puhdistetaan puun väriin. Talonpoikaishuonekalut valmistettiin useimmiten männystä ja ootrattiin tai muuten koristemaalattiin. Niitä ei juuri jätetty käsittelemättömiksi. Tyylihuonekalujen entisöinti on myös tavallista.
Entisöinti on kasvanut harrastuksena. Kansalais- ja työväenopistot järjestävät kursseja harrastajille.
Entisöinnin ammattikoulutusta tarjoavat ammatilliset oppilaitokset, esimerkiksi Teuvan ammatillinen oppilaitos.[1]
Suomen ainoa restaroinnin AMK-koulutus on tarjolla Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Xamkissa Kouvolassa.[2]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Boström, Lise-lotte & Eriksson, Uno: Pehmusta, verhoile ja kunnosta huonekalusi. Karkkila: Mäkelä, 2011. ISBN 978-951-883-260-0.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Teuvan ammatillinen oppilaitos.
- ↑ Artenomi (AMK), restaurointi Xamk. Viitattu 26.1.2022.